Ekologisuus ei ole kilpailu

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

TiedƤttekƶ minkƤ takia haluan kirjoittaa paljon ekologisuudesta ja vastuullisuudesta? Sen takia, koska yksikin vastuullinen teko, jonka saan teidƤt tekemƤƤn, merkitsee jotain ympƤristƶllemme.

NykyƤƤn suhtaudun ekologisuuteen vakavasti ja toisinaan olen ƤrsyttƤvƤ nipottaja, varsinkin perheenjƤsenilleni. Minua ei kuitenkaan ole todellakaan kasvatettu kierrƤttƤmƤƤn tai ajattelemaan hiilijalanjƤlkeƤni. Kotonamme on aina ollut niin lƤmmin, ettƤ pƤrjƤƤ t-paidalla, roskat menivƤt pulloja ja lehtiƤ lukuun ottamatta samaan roskakoriin enkƤ ajatellut esimerkiksi veden- tai sƤhkƶnkulutustani. VielƤ muutama vuosi sitten en ollut nƤin tiedostava elƤmƤntyylin vaikutuksista ympƤristƶllemme. En itsekƤƤn kierrƤttƤnyt oikeastaan mitƤƤn, vƤhƤn vƤlitin aiheuttamastani kemikaalikuormasta ja yksityisautoilu tai lentomatkustaminen ei aiheuttanut minulle ajatuksia suuntaan tai toiseen. Elin hyvin pitkƤlti mukavuus edellƤ.

Eilen autolla liikenteessƤ ollessani hyƶdynsin isommassa kaupassa kƤymisen ja samalla tuli ostettua muun muassa pesuaineita lƤhes loppuneiden tilalle. Ilman erityistƤ tiedostamista valitsin biohajoavia siivousaineita, vaikka aikaisemmin kotonani on ollut vahvoja, ei todellakaan luontoystƤvƤllisiƤ siivousaineita. Kotona havahduin siihen, ettƤ olen pƤƤssyt pisteeseen, jossa ekologisuus on arkipƤivƤƤ, eikƤ vaadi minulta erillisiƤ ponnisteluja. Osaan alitajuntaisesti tehdƤ monissa asioissa vastuullisempia valintoja, enkƤ koe sitƤ tyƶlƤƤksi tai asiaksi, ettƤ pitƤƤ, kun muutkin. Esimerkiksi kierrƤtyskin tulee jo niin automaattisesti, eikƤ minun tarvitse muistutella itselleni, ettƤ ai niin, muoviroskat omaan pussiin. TƤhƤn tilaan pƤƤseminen on vaatinut opettelua, mutta se on kannattanut. ArkipƤivƤinen ekologinen ajatustapa ja mahdollisimman usein vastuullisemman valinnan tekeminen ei ole tehnyt elƤmƤstƤni mitenkƤƤn kurjempaa.

VƤlillƤ harmittaa, ettƤ niin monista asiosta tehdƤƤn kilpailuja. PitƤisi pystyƤ osoittamaan henkilƶƤ, joka tekee kaiken parhaiten. Ekologisuudestakin on saatu tehtyƤ jonkinlainen kilpailu, jossa vertaillaan, kuka elƤƤ ekologisimmin ja omavaraisimmin. Arvostan ihmisiƤ, jotka pystyvƤt Zero Wasteen ja luopumaan muun muassa lentomatkustamisesta, mutta tiedƤn itsestƤni, ettƤ minƤ en siihen pystyisi. Ekologisuus ja vastuullisuus on kilpailu, johon minƤ en halua osallistua. VƤlitƤn ympƤristƶstƤ ja kannustan muitakin vastuullisuuteen, mutta en vedƤ sitƤ ƤƤrimmƤisyyksiin ja tuskin tulen edes koskaan vetƤmƤƤn, koska olen luonteeltani elƤmƤstƤ nautiskelija. Voi olla ekologinen ja vastuullinen kilpailematta, kuka tekee sen parhaiten ja tunnollisin.

Arjen vastuullisuudesta ei tulisi tehdƤ mƶrkƶƤ, joka aiheuttaa vastarinnan sitƤ vastaan. Kehotukset ruokakaupassa olla ottamatta hedelmƤpussia ei ole tahallista kiusaa, eikƤ vƤƤrinlajittelusta nipottava naapuri tarkoita olla ilkeƤ. Nuo ovat esimerkkejƤ asioista, joilla meitƤ herƤtellƤƤn vastuullisempaan arkeen. PƤƤsemƤƤn siihen tilaan, jossa kierrƤttƤminen tulee luonnostaan ja omaa kestokassia muistaa kantaa mukana. Tilaan, jossa ei kuitenkaan soimaa itseƤƤn siitƤ, jos joskus ostaa ruokakaupasta uuden muovi- tai paperikassin tai hankkii jotain uutena kierrƤtetyn sijaan. Itse suosin paljon kierrƤtettyƤ (ihan jo siksi, ettƤ olen aika pihi, enkƤ aina haluaisi maksaa tƤyttƤ hintaa!), mutta ostan myƶs uutena esimerkiksi vaatteita. Nykyisin tosin kiinnitƤn enemmƤn huomiota tavaran valmistajaan ja siihen, miten ja missƤ se on valmistettu, mutta saatan myƶs ostaa pikamuotia. Minusta on tƤrkeintƤ, ettƤ oma suhtautuminen pikamuotiin on muuttunut ja tiedostan sen ongelmat. Ennen saatoin hankkia paljon kaikkea "ihan kivaa" halpa hinta edellƤ. Nykyisin keskityn siihen, ettƤ hankin vain vaatteita, jotka ovat pitkƤikƤisiƤ, mahdollisimman hyvin tehty, kƤyttƶkelvollisia moniin tilanteisiin ja ainoastaan sellaisia, joista oikeasti pidƤn. En halua haalia elƤmƤƤni ihan kivoja asioita, jos voin saada jotain, josta oikeasti pidƤn ja nautin. TƤmƤn ohjenuoran olen vienyt myƶs ostokƤyttƤytymiseeni ja siihen, millaisia tavaroita sƤilytƤn kotonani.

Ekologisuus vaatii opettelua ja ei se ole aina hauskaa. Kuitenkin antamalla itselleen aikaa, opettelemalla ja olemalla kƤrsivƤllinen, pƤƤsee nopeasti siihen tilaan, ettƤ monet asiat automatisoituvat. Esimerkiksi se roskien lajittelu tulee luonnostaan, kuten mainitsin aikaisemmin. Ja mielestƤni olisi jopa hieman itsekƤstƤ olla lajittelematta, varsinkin jos oma kotitalo tarjoaa siihen hyvƤt mahdollisuudet, kuten monet taloyhtiƶt Suomessa tekevƤt. ElƤmƤstƤ ei tule kurjempaa, jos vƤlillƤ vilkaisee vaatteet materiaalilappua tai kiinnittƤƤ huomiota tavaran valmistajaan, vƤlttƤƤ turhaa roskaa, kierrƤttƤƤ, suosii mahdollisimman paljon lƤhituotantoa ja kotimaisuutta tai vaihtaa kodin lamput ekologisempiin. Olemassa on niin paljon pieniƤ asioita, joiden tekeminen ekologisemmin ei vaikuta elƤmƤƤmme millƤƤn tavalla, mutta pitkƤllƤ aikavƤlillƤ vaikuttavat ympƤristƶƶmme positiivisesti. Aivan kuin sekin, ettƤ joku puolustelee vastuuttomuutta sillƤ, ettei yhdellƤ teolla ole mitƤƤn vƤliƤ. Kyse ei olekaan siitƤ, ettƤ nƤkisimme vaikutuksen vƤlittƶmƤsti, hyvƤssƤ tai pahassa, vaan siitƤ, ettƤ vƤlitƤmme siitƤ, missƤ elƤmme tulevaisuudessa.

Nyt, kun vuoden vaihtumiseen on alle viikko, toivon, ettƤ jokainen teistƤ tekisi uudenvuodenlupauksen, joka liittyy ekologisuuteen. Haastaisi itsensƤ opettelemaan vaikka parin viikon vƤlein jonkin uuden ekologisen tavan. Ensiaskeleita ovat esimerkiksi kestokassin kantaminen mukana, tarkempi kierrƤtys, ruokahƤvikin minimointi, jonkin asian ostaminen kƤytettynƤ uuden sijaan tai valitsemalla julkisen kulkuvƤlineen oman auton sijasta. Pikkuisia asioita, joilla on suuri merkitys.

TƤmƤ teksti syntyi aika ajatuksenvirtana, mutta toivottavasti saitte ajatuksestani kiinni ja jakakaa omia mietteitƤ aiheesta!

Muita vastuullisuuteen liittyviƤ postauksia:

2 kommenttia:

  1. ihana teksti! tƤstƤ aiheesta on aina kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja tulen jatkossa varmasti kirjoittamaan ekologisuudesta enemmƤn <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela