*Kaupallinen yhteistyö Globe Hope
Ekologisuuden ja eettisyyden ajatteleminen on mielestäni asia, jonka tulisi olla itsestäänselvää meille kaikille. Ainoa tie ekologiseen elämään ei ole kärjistettynä zero waste-elämäntyyli tai ainoastaan vegaanisen kasvisruoan syöminen. Paras tie ekologiseen elämäntapaan on kiinnittää huomiota niihin pieniin valintoihin. Aloittaminen voi tuntua hankalalta ja alussa se kauppareissulla, ah niin kätevä, oma kestokassi unohtuu lähes poikkeuksetta kotiin. Ekotekojen, niiden pientenkin, aloittaminen on elämäntapamuutos siinä missä kuntokuurikin - pieniä askeleita askel kerrallaan. Muutosta ei tarvitse tehdä kerralla ja jo muutamalla pienellä ekoteolla on vaikutusta. Tärkein on omaksua ekologisia tapoja, jotka tuntuvat luontevalta ja tuovat iloa elämäämme.
Ekologisuuden ja eettisyyden ajatteleminen on mielestäni asia, jonka tulisi olla itsestäänselvää meille kaikille. Ainoa tie ekologiseen elämään ei ole kärjistettynä zero waste-elämäntyyli tai ainoastaan vegaanisen kasvisruoan syöminen. Paras tie ekologiseen elämäntapaan on kiinnittää huomiota niihin pieniin valintoihin. Aloittaminen voi tuntua hankalalta ja alussa se kauppareissulla, ah niin kätevä, oma kestokassi unohtuu lähes poikkeuksetta kotiin. Ekotekojen, niiden pientenkin, aloittaminen on elämäntapamuutos siinä missä kuntokuurikin - pieniä askeleita askel kerrallaan. Muutosta ei tarvitse tehdä kerralla ja jo muutamalla pienellä ekoteolla on vaikutusta. Tärkein on omaksua ekologisia tapoja, jotka tuntuvat luontevalta ja tuovat iloa elämäämme.
Omia arjen ekotekojani ovat muun muassa turhan muoviroskan välttäminen, kierrätys, suosin luomutuotteita, kuljen pääosin paikasta toiseen kävellen, pyöräillen tai julkista liikennettä käyttäen ja kotini toimii niin sanotulla vihreällä sähköllä. Olen myös alkanut kiinnittää jatkuvasti enemmän huomiota ostokäyttäytymiseeni, koska globaalilla tasolla pikamuoti on massiivinen rasite maapallolle. Vuosittainen tekstiilijätteen määrä on aivan käsittämätön ja surullisinta on, että reilusti yli puolet vaateteollisuuden tuotoksesta päätyy vuosittain kaatopaikalle tai poltettavaksi. Pikamuodin aiheuttama rasite ei ole ainoastaan täyttyvät kaatopaikat ja oma, ääriään myöten pursuava vaatekaappi, vaan jo pelkkä tuotanto saastuttaa ilmaa, maata ja meriä enemmän, kuin tällä hetkellä paljon parjattu lentomatkustaminen.
En voi sanoa olevani pyhimys ja sorrun edelleen pikamuodin ostamiseen, mutta tämän vuoden aikana on tapahtunut suuri muutos parempaan suuntaan. Olen tullut yhä enemmän tietoiseksi esimerkiksi siitä, kuinka paljon vettä tarvitaan pelkän puuvillakankaan valmistukseen, jonka takia olen alkanut suosimaan käytetyn ostamista tai kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja tuotteita. Sekä tärkein - miettimään kahdesti, tarvitsenko todella jotain uutta.
Ympäristöasioista ei voi koskaan puhua liikaa ja harvalla meistä ei olisi parantamista arjen ekotekojen suhteen. Bloggaajana olossa yksi parhaasta asiasta on se, että pysytyn osaltani ottamaan kantaa tämän tyyppisiin tärkeisiin asioihin sekä tuomaan ihmisten tietoisuuteen yrityksiä, joiden kanssa arvoni kohtaavat. Globe Hope on kotimainen yritys, jolla on pitkä taival takanaan tuotteiden valmistuksesta kierrätysmateriaaleista - yritys on perustettu 15 vuotta sitten. Nyt Globe Hope on tehnyt suuren brändiuudistuksen, jonka myötä nettisivut ovat pelkistetymmät, logo uudistui ja tuotteet ovat saaneet skandinaavisemman ilmeen unohtamatta kuitenkaan tärkeintä - uuden elämän antamista kierrätys- ja left over-materiaaleille. Lisää tuotannosta ja käytetyistä materiaaleista voitte lukaista Globe Hopen nettisivuilta.
Ekologinen elämäntapa ei poissulje sitä, ettei saisi hankkia uutta tai, että kaiken pitäisi olla käytettynä hankittua. Mielestäni on aivan sallittuakin, että joskus tekee mieli hankkia uutta ihan vain piristämään. Uutta hankkiessa on tärkeämpää miettiä tuotteen valmistusprosessia ja sen aiheuttamaa kuormitusta maapallolle. Esimerkiksi uutta laukkua ostaessa on parempi satsata kestävää, vuosia palvelevaan klassikkoon hetken trendin sijaan. Olen pitkään kaivannut elämääni reppua, joka kulkee helposti mukana ja jonne voin mahduttaa koko elämän unohtamatta tyylikkyyttä. Globe Hopen Viima -reppu on valmistettu armeijan laukkukankaasta ja se täytti kaikki toiveeni repun suhteen. Repun uumeniin sujahtaa treenikamat, läppäri ja pienet kauppaostoksetkin. Ja parasta on, että se on kuin tehty kulkemaan mukana fillarin korissa. Jopa täyteen ahdettuna!
Armeijan käyttöön tarkoitetusta materiaalista valmistetut tuotteet on tehty kestämään kovaa käyttöä ja kulutusta. En ole koskaan osannut olla varovainen laukkujeni kanssa, joten Viima on ihan mahtava siitä, että se kestää ja on helppo pitää puhtaana. Ulkonäöllisesti ihastuin repun klassiseen, yksinkertaiseen ilmeeseen ja jykevään kokoon. Parasta repussa kuitenkin on se fiilis, minkä se minulle tuo. Nykyään minulle on tärkeää, että omistamani ja käyttämäni tuotteet herättävät minussa jotain tunteita ja olen pyrkinyt hankkiutumaan kierrätyksen avulla eroon kaikesta "ihan kivasta". Reppu ei tuota minulle hyvää mieltä ainoastaan käyttömukavuuden ja ulkonäön suhteen, vaan tärkeämpää on oma fiilis, kun tiedän valintani edes hitusen edesauttavan maapallomme hyvinvointia. Tämä on se syy, miksi olen aina paljon enemmän innoissani hyvästä kirpputori- tai Second Hand-löydöstä tai ekologisesta tuotteesta, kuin siitä, että olisin ostanut jotain täysin uutena.
Globe Hopen brändiuudistus toi mukanaan muitakin uusia tuulia. Globe Hope lanseerasi samalla oman luonnonkosmetiikkasarjan, joiden takana on Mia Höytö. Kaikki kosmetiikkatuotteet valmistetaan Helsingissä ja niissä käytetään ainoastaan laadukkaita, puhtaita raaka-aineita. Siis vau! Näitä on pakko testata.
Toivottavasti te olette yhtä innoissanne, kuin minä tästä kotimaisen helmen brändiuudistuksesta!
Kuvat Mona Visuri, edit minä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.