Kuka huolehtii vaikuttajan mielen hyvinvoinnista?

perjantai 28. elokuuta 2020

Sattumalta blogien otsikoissa ja yleisesti somesssa on viime aikoina ollut tapetilla vaikuttajien uupuminen ja jaksaminen - aihe, joka on pyörinyt omassakin mielessä viime kuukausina todella paljon. Tämäkin postaus, tällä otsikolla, on ollut luonnoksissa viikkoja, mutten ole vain saanut ajatuksiani sanoiksi ja luonnos on roikkunut keskeneräisenä. On ollut vaikea avata omia ajatuksia, koska ne tuntuvat niin mitättömiltä. Olen miettinyt omaa mielen hyvinvointia ja sitä, mitä sosiaalisessa mediassa julkisesti olevien "kuuluu" kestää. On hävettänyt, että olen ollut aika väsynyt tiettyihin seikkoihin työssäni, vaikka monien silmissä vain puuhastelen ja hengailen päivät pitkät.

Olen tottunut siihen, että minua arvostellaan, puhutaan anonyymisti ja tekemisiäni tarkkaillaan. Se on ymmärrettävää ja osaltani olen hyväksynyt sen. Jos en olisi, ei tällaista työtä voisi tehdä. Nykyisin vain se arvostelu on paljon kokonaisvaltaisempaa ja ylipäätänsä vaikuttajat ovat enemmän suurennuslasin alla. Me tehdään oikeita asioita, mutta paljon, hyvin paljon, vääriä, jotka eivät miellytä kaikkia. Tuskin valehtelen, jos sanon, että jokainen vaikuttajana toimiva, etenkin sitä työkseen tekevä, kaunistelee hieman elämäänsä arvostelun pelossa. Pahimman suurennuslasin alle ovat päässeet etenkin äitivaikuttajat, jotka monien mielestä kasvattavat lapsensa väärin, syötetään vääriä asioita tai muuten vain kaikki on pielessä. Itsehän pääsen todella helpolla, koska arvostelu kohdistuu ainoastaan minuun ja minun valintoihini. Pääsen todella helpolla moniin verrattuna, mutta kyllä välillä on aika väsynyt.

Tämä työ tekee itsekriittiseksi ja opettaa jatkuvaan itsetarkkailuun. Tai tietenkään en voi puhua kaikkien puolesta, mutta itse olen huomannut, että elän jatkuvassa itsetarkkailussa ja tietynlaisessa nanopaineessa. Välillä on hämmentävää tajuta olevansa läsnä, mutta tarkkailevansa itseään tavallaan muiden silmin. Omaan mieleen on vain iskostunut niin syvälle ajatus, että on jatkuvasti altistuneena arvostelulle ja muutenkin maailmaa tarkkailee varmasti aika eri tavalla, jos on somea työkseen/intohimolla tekevät ihminen. Uskon, että tämä on eräänlainen sometyön ammattitauti - ei vain osaa irtaantua tästä kaikesta tarpeeksi.

Marmaissa julkaistussa artikkelissa oli hyviä ajatuksia vaikuttajien uupumuksesta ja siitä, miksi niin moni vaikuttaja masentuu ja uupuu. Asennemedian Noora Kunttu sai minut ainoastaan nyökyttelemään ja yhtymään jokaiseen lauseeseen:

”He ovat jatkuvan tarkkailun alla ja heiltä vaaditaan myös paljon. Jos vaikuttaja esimerkiksi kirjoittaa vastuullisuuteen liittyvistä asioista, seuraajat ovat erittäin tarkkana, kommentoivat ja vaativat perusteluita. Puolihuolimattomasti ei voi koskaan heittää mitään, vaan mihin tahansa aiheeseen tarttuukin, täytyy olla hirveän hyvin kartalla siitä. Lisäksi vaikuttajalla ei ole mitään työroolia, jonka taakse voisi mennä, vaan työskentely tapahtuu aina omalla henkilöbrändillä”

En halua valehdella vaan myönnän rehellisesti olleeni viime kuukausina allapäin minua koskevista Jodel-keskusteluista. Niissä ei onneksi ole ollut mitään suoranaisesti loukkaavaa, mutta säännölliset aloitukset muun muassa ulkonäöstäni ovat alkaneet väsyttämään ja ne ovat tuntuneet pahalta. Usein tuntuu, etten oikein pysty käsittelemään mielestäni näitä asioita, koska usein reaktio läheisiltäni on, ettei tulisi välittää, lukea niitä keskusteluja tai, että kirjoittelijat ovat vain kateellisia. Mutta kun ei vain osaa olla välittämättä? Tai lukematta. Totta kai haluan tietää mitä minusta puhutaan, onhan se osaltaan palautetta työstäni, mutta joskus toivoo ettei tarvitsisi lukea. Tai ettei kukaan puhuisi tai arvostelisi. Että voisi tehdä mitä huvittaa ilman, että pelkää jonkun näkevän, tunnistavan ja kirjoittavan sen nettiin. Yleisesti välitän aika vähän mitä muut ajattelevat, mutta kun ei ole sitä Kuntun mainitsemaa työroolia, jonka taakse piiloutuu, on se todella uuvuttavaa. Olen jatkuvasti työroolissa, koska se olen minä, jota te seuraatte. Olen oma itseni, mutta joudun kaunistella itseäni ja miettimään miltä mikäkin näyttää ulospäin tai miten käyttäydyn missäkin tilanteessa. On välillä uuvuttavaa olla koko ajan paras versio itsestään.

Ongelmalliseksi vaikuttajien mielen hyvinvoinnissa ja jaksamisessa koen sen, että edelleenkään monet eivät pidä tätä niin sanottuna kunnon työnä eikä tarjota tarpeeksi avaimia jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Koetaan, että me puuhastellaan päivät pitkät, asioiden hoitamiset ovat kynsihuoltoja ja postireissuja, jokainen aamu on yhtä hidasta aamua ja muutenkin elämä on helppoa. Toki on etuuksia, mutta niin on monissa muissakin töissä. Ja on minullakin usein päiviä, kun antaisin mitä tahansa, jos vain voisin herätä, mennä töihin ja tulla töistä kotiin miettimättä työasioita enää yhtään. Jatkuvasti somessa vaaditaan enemmän, täytyy olla enemmän läsnä, taistella algoritmia vastaan ja sitouttaa seuraajia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että syyttäisin siitä seuraajia, tehän kuitenkin olette syy, miksi tätä tehdään (ja olen onnellinen teistä kaikista ❤️), mutta olo on todella usein riittämätön. Se on aika kuluttavaa ja ennen kaikkea uuvuttavaa.

Huh, olihan taas tekstiä ja toivottavasti teemat eivät pomppineet liikaa aiheesta toiseen. Tämä on ollut se syy, miksen ole saanut tehtyä tätä tekstiä. On tavallaan nolottanut myöntää, ettei aina jaksaisi työn varjopuolia, josta niin moni unelmoi.

Kuvat Otto Mellais

Rakkaudesta opittua

tiistai 18. elokuuta 2020

Jouduin hiljattain vastaaman kysymykseen, milloin olen ollut viimeksi rakastunut romanttisessa mielessä. Koko tilanne oli todella outo, tai ehkei outo, mutta epätyypillinen. Olin juuri käyttänyt lähes tunnin vastaamalla itseäni koskeviin kysymyksiin, pohtimalla millainen olen ja mitä oikeastaan haluan. Ja ei, kyseessä ei ollut terapia, vaan tilanne, johon aika harva meistä saattaa joutua. Vastasin kysymykseen pitkän hiljaisuuden jälkeen, etten oikein tiedä. Ehkä kymmenen vuotta sitten?

Mietin aika vähän romanttista rakkautta, koska se ei ole tuntunut ajankohtaiselta. Tuntuu, että toisen henkilön rakastamiseen liittyy niin paljon asioita, joita kuuluisi olla - parisuhde, yhdessäolo ja samat odotukset tulevaisuudesta. Eihän ennen näiden täyttymistä voi rakastaa romanttisessa mielessä. Silloin ollaan vain ihastuneita tai pidetään toisesta. Tai tykätään. Rakastuminen on ihan hemmetin pelottavaa ja jo pelkkä kiintymyksestä kertominenkin on todella jännittävää. Minulla ainakin on tapana suojella itseäni ja usein aristelen tunteiden kertomisesta ääneen. Näytän kyllä kiintymykseni, kuten näytän myös ystävilleni, mutta sen ääneen kertominen on vaikeaa. Ehkä olen vain saanut liian monta kertaa takkiini siinä vaiheessa, kun olen ollut rehellinen tunteistani, jonka takia nykyisin on vaikea olla oikeasti avoin omista tunteista.

Tämä kesä on ollut todella erilainen. Siis todella erilainen ja olen siitä älyttömän onnellinen. En ole mikään maailman suurin heittäytyjä, mutta tänä kesänä olen ajatellut enemmän omien tunteiden kautta ja tehnyt asioita fiilispohjalta. Muistatteko matkani Rovaniemelle? Lähdin sinne hetken mielijohteesta miehen takia ja vietin siellä kesän parhaimpia päiviä. Olin ihan älyttömän onnellinen ja sain pienen irtioton kaikesta todella tavallisesta, jota minua ympäröi täällä Helsingissä. Näihin aikoihin myös havahduin siihen, kuinka tärkeää on olla avoin omista tunteista ja kertoa niistä myös muille. Aina voi sattua ja omat tunteet olla yksipuolisia, mutta vähän liiankin hyvällä kokemuksella voi kertoa, että enemmän satuttaa itseään, jos pelkää tunteiden kertomista toiselle ja pitää ne sisällään. Viimeisen vuoden ja erityisesti tämän kesän aikana olen huomannut, että mitä avoimempi olen ollut tunteistani ja kertonut niistä myös toiselle, sitä tasapainoisemmaksi olen tuntenut itseni tunnepuolella. Aina syvät tunteet eivät ole molemminpuolisia, mutta ollessani rehellinen, on mahdollisten pettymysten käsittely ollut helpompaa, eikä ketään satu. Homma saadaan puhallettua poikki tarpeeksi ajoissa ja molemmat voivat jatkaa elämäänsä. Ja useimmiten olemme jääneet vähintään kavereiksi, koska juttu on loppunut hyvässä hengessä.

Palataan muutaman mutkan kautta rakkauteen. Jäin miettimään alussa kertomani tilanteen jälkeen rakastumista ja mitä romanttinen rakkaus on. Mitä kaikkea siihen oikeastaan vaaditaan, ketä voi rakastaa ja voiko rakastaa yksipuoleisesti ilman, että se tuntuu omassa päässä epätoivoiselta? Olen miettinyt rakkautta viime aikoina niin paljon, että ehkä minä olen tällä hetkellä rakastunut. Tosin tämä rakkaus on erilaista ja sellaista, jota en ole kokenut koskaan aikaisemmin ketään toista kohtaan. Rakastan olla toisen lähellä, toisen halauksia, katsetta ja sitä, kun vietämme aikaa yhdessä. On se tunne ja toivoo yhteisten hetkien kestävän. Realistisesti asiat tuskin koskaan etenevät mihinkään, eikä se haittaa.

Tuntuu hyvältä olla kenties rakastunut niin vilpittömästi toiseen ihmiseen, että on onnellinen toisen puolesta ihan kaikkien asioiden osalta. Tiedän, että olisin onnellinen, vaikka hän löytäisi jonkun, enkä voisi olla mitenkään katkera tai vihainen. Olen itse tehnyt päätökseni, miettinyt tilannetta, keskustellut tunteistani ja tullut lopputulokseen, että olen onnellinen näin eikä minkään tarvitse välttämättä muuttua. Tajunnut, että voi rakastaa, vaikka koko kattaus on todella epätyypillinen. Olen oppinut myös sen, että pystyn vielä rakastamaan romanttisesti. Tämä kyseinen rakkaus ei ehkä ole sitä ikuista rakkautta, tai sitten tämä juuri on sitä, koska tilanne on niin erikoinen. Oletettavasti ajan myötä rakkaus toista kohtaan vain muuttaa muotoaan romanttisesta rakkaudesta ystävän rakastamiseen.

Hitsit, tämä oli ehdottomasti yksi oudoimmista hetkeen kirjoittamistani teksteistä, joka syntyi hetken mielijohteesta aamukuuden ja -seitsemän välimaastossa. Hetken blogiin kirjoittaminen on tuntunut vaikealta, koska tarvitset juuri tämän flown, jotta pystyn tuottamaan tekstiä. Täytyy olla tunne, että tarvitsen tämän oman hetken, jolloin voin jäsennellä ajatuksiani ja käydä niitä tarkemmin läpi. Tämä oli myös todella pitkästä aikaa teksti, jonka julkaiseminen minua jostain syystä vähän pelottaa. Rakkaus ja rakkaudesta puhuminen on vain jotain niin intiimiä ja asia, joka tekee meistä hauraita. Siksi se kait onkin niin pelottavaa.

Luonnonkosmetiikan aletärppejä ja lahjakorttiarvonta

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö House of Organic
Lopussa 50€ lahjakorttiarvonta

Jos pitäisi valita, käytänkö loppuikäni luonnonkosmetiikkaa vai synteettistä, olisi valintani aivan ehdottomasti luonnonkosmetiikka. Mitä enemmän aloin käyttämään luonnonkosmetiikkaa, sitä paremmin ihoni alkoi voimaan ja tällä hetkellä suuri enemmistö erityisesti kasvoille käytetyistä tuotteistani ovat luonnollisia tai ylipäänsä sellaisia, joissa on mahdollisimman vähän synteettisiä aineita. Ja suurena esteetikkona en todellakaan valita siitä, että useinhan luonnonkosmetiikka on pakattu aivan super kauniisiin purkkeihin ja pakkauksiin!

House of Organic on yksi monipuolisimmista verkkokaupoista, mikäli on tarve hankkia ekologista ja luonnollista kosmetiikkaa. Erityisesti tänään startanneet Luonnonkosmetiikkapäivät on hetki, jolloin kannattaa ehdottomasti täydentää suosikkeja tai tilata kokeiluun mielenkiintoisia tuotteita. Koko loppuviikon House of Organicilla on tuttuun tapaan päivittäin vaihtuvia tuotteita todella tuntuvilla alennuksilla ja sain jälleen valita tarjousten joukkoon muutamia supet kivoja tuotteita! Kokonaisuudessaan kaikki tarjoukset päiväkohtaisesti voitte katsoa Luonnonkosmetiikkapäivien kuvastosta.

Tässä postauksessa oli tosiaan vain todella pieni osa tarjouksessa olevista tuotteista ja kaikki tuotteet kannattaa kurkata House of Organicin omasta kuvastosta. ðŸ˜Š Ja jos teet ostoksia useampana kamppispäivänä, käytä jokaisen tilauksen yhteydessä koodia YHDISTÄ ja kaikki tilaamasi tuotteet pakataan automaattisesti yhteen toimitukseen.

ARVONTA! Mikä tarjoustuote sinua kiinnostaa House of Organicin luonnonkosmetiikkapäiviltä? Linkitä tuote kommentteihin sähköpostiosoitteesi kanssa ja olet mukana House of Organicin 50€ lahjakortin arvonnassa. Arvontaan voi osallistua maanantaihin 17.8. klo 9:00 asti. Ps. Samanlainen lahjakortti on arvottavana myös Instagram-tililläni. Voit osallistua arvontaan myös Instagramin puolella❤️

Kuvat Otto Mellais

Mikä minua odottaa?

tiistai 11. elokuuta 2020

Heinäkuun puolesta välistä lähtien alan joka vuosi kokemaan tietynlaista haikeutta kesän tulevasta loppumisesta ja viimeistään elokuun alussa päälle iskee pieni melankolia. Ei sellainen paha, kuten kaamoksen aikaan marraskuussa, mutta olo on jännä. Heinäkuun muuttuessa elokuuksi ei kesä ole todellakaan päättynyt, mutta päivän rytmit muuttuvat ja arkistuu. Rakastan arkea ja tietynlainen säännöllisyys elämässä on vain plussaa, mutta kyllä se kesän tuoman vapauden loppuminen jossain tuntuu. Kesä menee aina niin nopeasti ja erityisesti tänä vuonna koin, etten ole vielä elokuuhun. Saatikka siihen, että kohta on oikeasti syksy. Ajankausi, jolloin usein alkaa jotain uutta, muttei tänä vuonna. Heinäkuu vaihtui elokuuhun ja pian elokuu vaihtuu syyskuuksi, eikä minua odota mikään uusi.

Palo elämään ei saisi tulla siitä, että koko ajan tapahtuu ja on jotain, jota odottaa. Nautin itsekin siitä, että elämä on tasapainoista ja useimmiten saan eniten irti juuri niistä tavallisista, arkisista päivistä, jolloin päivän tunnit kuluvat omalla painollaan. Kuitenkin nyt toivon sitä, että arjessani olisi jotain uutta ja muutosta suuntaan tai toiseen. Ehkä turhauttavinta tässä fiiliksessä on, etten oikein edes tiedä mitä haluaisin. En halua muuttaa tai vaihtaa maata tai kaupunkia, olen tyytyväinen uraani ja muutenkin olen kokonaisvaltaisesti onnellisempi ja tasapainoisempi, kuin koskaan aikaisemmin. Joku pala silti vain puuttuu ja ilman sitä en osaa täysin rauhoittua.

Toisaalta tiedän, että elämäni kulkee pitkälti sykleissä ja vuodenaikojen mukaan. Kevät ja kesä ovat minulle ajankausia, jolloin elän kuherruskuukautta itseni kanssa ja sen päätyttyä arki iskeekin kasvoille. Ihan sama onko se parasta tai ei, arjen paluu satuttaa ja alan taas etsimään sitä ensirakkauden fiilistä jostain uudesta - vähän samalla tavalla kun suhteen päättyessä etsii laastaria paikkaamaan omia säröjä. Nyt kun kirjoitan asiaa auki ja ajattelen tätä syvemmin, tuntuu typerältä tietyllä tavalla pakoilla omaa arkea, josta pitää ja jossa ei ole mitään vikaa, mutta silti se vain tapahtuu.

Ehkä myös maailman tilanne on itsessään lisännyt levottomuutta ja kaipuu siihen, että pystyisin suunnittelemaan tulevaa syksyä ja talvea pidemmälle, on kova. Tällä hetkellä jotenkin liian moni asia on vielä täysin auki ja kun takana on jo puoli vuotta jatkuvassa epävarmuudessa elämistä, on varmasti moni muukin väsynyt tähän tilanteeseen. Kesähän meni muutenkin kaikkien rajoitusten suhteen rennommin ja erityisesti helpommin, koska aikaa viettää mielellään ulkona, mutta nyt syksy on yhtä kysymysmerkkiä. Kukaan ei tiedä palaammeko takaisin viime kevääseen ja edessä on vuoden pimeimmät kuukaudet eristyksessä sisätiloissa tai rajoitetulla vapaudella. Ihan hullua.

Blogiin kirjoittaminenkin on tuntunut tässä mielentilassa todella vaikealta, enkä ole oikein osannut edes avata läheisillenikään omia tunteitani. Nytkin tätä tekstiä kirjoittaessa aihe on hyppinyt omien pohdintojen mukana teemasta ja ajatuksesta toiseen. Tämä on tainnut olla viime kuukausina aika yleistä kaikissa teksteissäni, jotka ovat syntyneet ajatuksenjuoksussa ðŸ˜„ Omien tunteiden ja ajatusten jäsentely on vain tällä hetkellä aika vaikeaa ja sisimmässäni niin kesken, etten osaa kirjoittaa tai edes puhua niitä auki - enhän tiedä itsekään oikein kunnolla mitä ajattelen ja mitä haluan. Onneksi päivä päivältä asiat kirkastuvat mielessäni enemmän ja ehkä tämän elokuun aiheuttaman alkushokin jälkeen mieli kirkastuu.

Ihanaa alkanutta viikkoa ja palataa! ❤️

Kuvat Joanna Suomalainen
Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela