Slider

Terkut sairaspediltä

tiistai 28. huhtikuuta 2015


Heippa! Hengissä ja voimissa ollaan. Sairaalalla piti olla vähän ennen aamu kahdeksaa ja puoli kymmenen aikaan suoritettiin nielurisaleikkaus. Viimeinen muistikuva oli siinä, kun nukutuslääkäri selitti jotain, että nukutusaine voi alkaa yskittämään ja seuraava muistikuva oli heräämössä joskus klo 11 jälkeen. Heräsin kesken joidenkin treeniunien (:-D) heräämöstä hoitajan vointikyselyihin. Leikkaus oli mennyt hyvin. Sydämen lyöntitiheys oli leikkauksen jälkeen muutaman tunnin todella alhainen, vain 40 lyöntiä minuutissa, joten sitä seurailtiin. Pikkuhiljaa se alkoi onneksi nousemaan normaaliin lukemiin. Nukuin lisää lämpöpeiton alla noin puoli kahteen, jonka jälkeen sain nousta jalkeille. Kolmen aikaan sain jo soitella äitiä hakemaan kotiin seurannasta.

Olen todella onnellinen, että tänään olo ei ole ollut erityisen huono. Lähinnä nuutunut, kroppa on todella väsynyt ja "jähmeinen" ja nielussa sellainen tunne, kun olisi se perkuleen nielutulehdus. Tähän ensimmäisen päivän hyvään oloon varmasti vaikuttaa sekin, että olen saanut suonensisäistä kipulääkettä niin paljon ja huomenna voi olla toinen ääni kellossa. Koputetaan kuitenkin puuta, että tämä helppo sairastelu jatkuu :-) Syömäänkin olen pystynyt ihan hyvin. Tänään on mennyt muutama vihersmoothie (namnamnam!) sekä pikkuisen jätskiä. Nieleminen ja veden juonti onnestuu ihan hyvin, ainoastaan pieni nielemiskipu tulee.


Eli so far, so good. Päivän olen viettänyt blogeja lueskellen, Sims 4:sta pelaillen ja pötkötellen. Huomenna, jos vointi on edelleen yhtä hyvä, pitää tehdä vähän koulujuttuja. Toivotaan, että ainakin peitteiden irtoamiseen asti vointi pysyisi tälläisenä. Säännöllisesti vaan popsin noita särkylääkkeitä ja syön, vaikka ruokahalua ei kamalasti ole, niin eiköhän tästä selvitä :-)

Mähän kävin eilen illalla tekemässä kunnon shoppailut parantelua varten. Aika värikkäällä ruokavaliolla tulee mentyä ;-) Itku kylläkin meinasi eilen tulla, kun Instagramiin jo kommentoitiin, että saattaa jäädä syömättä. Onneksi tänään olen saanut vielä nauttia näistä herkuista! Ainiin! Nellyllä alkoi tänään kampanja, jossa on 100 mekkoa hullun halpaan hintaan, eli 13,95eurolla! Mekot voi kurkata täältä :-)

http://clk.tradedoubler.com/click?p(110157)a(1641695)g(17905396)url(http://nelly.com/fi/dresses-1395-campaign-2668/)

Pyrin päivittelemään blogia mahdollisimman säännöllisesti tämän saikunkin aikana :-) Mulla olisi pari postausta Afrikasta tekemättä, jotka haluaisin laittaa tänne blogiin, joten niihin maisemiin tullaan ainakin palaamaan. Lisäksi on luvassa ainakin ruokapäiväkirjaa sekä personal trainer-harjoitusasiakkani tulokset. Nyt jatkan lepäilyä ja sitten nukkumaan. Hyvää yötä!


No ne Roshet

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Torstaina Stadiumilla alkoi vip-päivät jäsenille ja niinhän siinä kävi, että meikäläinen kiikutti uudet Niket (ja treenipöksyt, hups) kassan kautta kotiin. Mutta kun halvalla sai ja minähän kuollakseni tarvitsin vaaleat lenkkarit ;-) Joten suuntasin hymyssä suin kaupasta kotiin kassissa ihanat vaaleanharmaan Nike Roshe Onet. Ja mua palvellut myyjäkin oli tosi kiva, hyvännäköinen ja kaikkea, joten enhän voinut millään jättää näitä ostamatta!


Ostin joku aikaa sitten mustat Niken Kaishit, jotka ovat aivan ihanat. Kuitenkin silmää alkoi myös miellyttämään vaaleat lenkkarit, joten nämä tällä viikolla ostetut ovat oikein täydelliset täyttämään sen aukon kenkäkokoelmasta. Olen viime aikoina käyttänyt ainoastaan jouluna alennusmyynneistä ostettuja maihari-nilkkureita tai joitain lenkkareita, joten pitää olla vaihtoehtoja! Ja onhan lenkkarit aivan pirun mukavat jalassa varsinkin seisomatyötä tehdessä.


Nämä ovat niin ihanat! Onnistun vielä aina likaamaan kaikki kengät, joten tämä vaaleanharmaa sävy on itselle hieman varmempi valinta kuin puhdas valkoinen. Kengät pääsivät heti tositoimiin perjantaina töissä, jossa ne toivat kivaa särmää muuten simppeliin asuun :-)

 Shirt Vila/Jeans Pieces/Watch Michael Kors/Sneakers Nike Roshe One

Stadiumilla on vielä tänään voimassa 25% alennuskampanja kanta-asiakkaille ja näitä mun kenkuleita näytti olevan vielä varastossakin hieman. Otin näistä koon 8,5, eli sen mitä yleensäkin käytän :-) Ovh hinta on 99,90e ja alennuksen jälkeen hintaa jäi about 75euroa :-)



Maidoton tuorepuuro herkullisilla lisukkeilla

perjantai 24. huhtikuuta 2015


Maitotuotteiden välttelyn myötä löysin uudestaan rakkauteni tuorepuuroihin. Viime viikkoita olen nautiskellut tätä herkkua niin väli- kuin iltapalaksikin. Pidän siitä, että puuroa saa varioutua todella monipuolisesti. Puuroon voi lisätä joukkoon marjoja jo valmistusvaiheessa, makua saa vaihtelemalla soijamaidon ja mantelimaidon välillä, käyttämällä maustettuja soija- tai kaurajogurtteja, lisätä sekaan chiasiemeniä, pellavansiemenrouhetta, pähkinöitä, siemeniä... Niin paljon eri vaihtoehtoja :-)

Yhdeksi lemppariksi on tällä hetkellä muovautunut suht neutraali puuro. Riisiproteiini on ollut aivan täydellinen proteiinilisä tuorepuuroihin ja smoothieihin. Olenkin alkanut oikeastaan pitämään aika paljonkin riisiprotskun niin sanotusta ominaismausta smoothieissa ja tuorepuuroissa.

Tuorepuuro:
1/2 dl kaurahiutaleita
1 rkl riisiproteiinia
1,5 dl mantelimaitoa
1,5 dl soijajogurttia
Mausteita+makeutusta
(kaneli, kardemumma, stevia, hunaja...)

Sekoita kaikki ainekset keskenään lasipurkissa tai syvässä astiassa. Anna muhia suljetun kannen tai kelmun alla ainakin puoli tuntia. Mitä kauemmin annat puuron tekeytyä, sitä parempaa!

Päälle:
Kookosöljyssä paistettuja banaanisiivuja
Sulatettuja mansikoita


Tuorepuurojen lisäksi olen jälleen tykästynyt erilaisiin smoothieihin. Mulla oli todella pitkä, lähes parin vuoden tauko etten tehnyt smoothieita lähes koskaan. Nyt olen tämän maitotuotteiden välttelyn myötä löytänyt nekin uudestaan. Kiinnostaisiko teitä muutama maidottoman smoothien resepti? :-) Haluan muuten vinkata soijamaidon käyttäjille, että Lidl on ottanut valikoimiinta makeuttamatonta soijamaitoa! Litrahinta alle 1,50e, eli ei paha ollenkaan. Mieluummin käyttäisin aina mantelimaitoa, mutta euron ero litrahinnassa on aika huima. Olenkin säästösyistä päätynyt aikalailla käyttämään joka toisen purkin soijamaitoa ja joka toisen mantelimaitoa.

Nyt pitää hetki puuhastella koulujuttuja, jonka jälkeen menen iltavuoroon töihin. Ihanaa perjantain jatkoa kaikille!

Torstain kuulumisia ja asu

torstai 23. huhtikuuta 2015

Heippa! Siis vitsit mikä draivi mulla on tässä bloggauksessa! Vihdoinkin alkaa se tatsi taas löytymään ja into tähän hommaan samaten. Toivotaan, että saisin pidettyä jatkossakin tätä bloggaustahtia ainakin kolmessa-neljässä postauksessa viikossa :-) Ja pakko sanoa, että tuo aurinko ja kevät on vähän aktivoinut mua pukeutumaan vapaa-ajalla johonkin muuhunkin, kuin trikoisiin ja huppariin. Saa lisäiltyä näitä asukuviakin blogiin.


 Tänään lähdin kahdeksan junalla kohti Helsinkiä ja kävin pyörähtämässä yhdellä pressitoimistolla. Pikaisen visiitin jälkeen kerkesin viettämään hetken kierrellen kaupoissa ennen koululle suuntaamista. Saatoin muuten ehkä ostaa aivan ihanat uudet Niket Forumin Stadiumista kantistarjousta hyödyntäen... Vilautan ne blogissa joku päivä! Mulla oli tänään aikaisemminkin mainistemani ensimmäinen tapaaminen opinnäytetyöryhmäni kanssa. Juttelin vielä aiheestani ohjaavan opettajani kanssa ja sain 100% hyväksynnän tutkimukselleni. Niin iso kivi vierähti sydämeltäni, kun ei tarvitse alkaa kokonaan miettiä uutta aihetta tai hankkia toimeksiantajaa. Mietiskelin tapaamisen aikana valmistumisaikatauluani ja yritän sittenkin tähdätä valmistumisen tämän vuoden joulukuulle tai ensi tammikuulle. Pitää vain saada itseä tarpeeksi niskasta kiinni ja jaksaa kirjoittaa kesällä, niin se onnistuu ihan helposti.

 Shirt H&m/Jeans Pieces/Watch Daniel Wellington (gifted)

Ainiin! Apua, apua, apua. Mulle on varattu ensi tiistaiksi aika Hyvinkään sairaalaan nielurisaleikkaukseen, joten vihdoin saan lopun toistuville nielutulehduksille. Pidempää blogia seuraneet tietävätkin, että olen vuodesta 2009 sairastellut vuodessa keskimäärin neljä jonkinasteista nielutulehdusta tai angiinaa. Viime alkutalvesta sain vihdoin ajan leikkauskonsultaatioon kurkku- nenä- ja korvapoliklinikalle, jossa laitettiin mut leikkausjonoon. Olisin päässyt leikkaukseen jo viime vuoden puolella tai alkuvuodesta, mutta luonnollisesti halusin leikkauksen suoritettavaksi vasta Afrikan reissun jälkeen. Olen muuten niin allerginen Suomelle! Afrikassa en ollut yhtään kipeä paria ensimmäistä päivää lukuunottamatta, joka sekin johtui vain lennolla olleesta ilmanvaihdosta. Nyt olen pysynyt aika hyvin terveenä, kun olin poissa ne kylmimmät kaudet. Ennen reissuahan, eli ennen joulua olin vaihteeksi nielutulehduksessa.

Eli sellainen kiva juttu mulla edessä ensi viikolla. Leikkaus jännittää jonkun verran ja menenkin leikkauksen jälkeen äidin ja isäpuolen hoiviin Mäntsälään joksikin aikaan. Äiti on päivät kotona, joten on seuraa eikä tarvitse jännittää, jos tuleekin jotain komplikaatioita. Ja joku on tekemässä mulle kaikkia ihania smoothieita ja mehuja syötäväksi haha ;-) Pitää kuitenkin koputella puuta ja toivoa, että leikkaus ja sen jälkeinen parantelu menee hyvin. Joten ensi viikolla voi blogissa olla hiljaisempaa. Riippuu aika paljon siitä, miten tolkuissani olen särkylääkkeiden popsimisesta :-D Ajattelin tehdä leikkauksesta ja toipumisesta jonkilaista postausta, koska omien googletteluideni perusteella nielurisaleikkaukset aikuisiällä on kuumaa kamaa. Ja voi ei mitä kauhutarioita olen lukenut! Pakko oli taas hölmönä googlailla etukäteen kaikkea...

Sellainen sillisoppa tällä kertaa. Tänään mun piti mennä ratsastamaan, mutta mulla oli jo eilen vähän nuhainen ja väsynyt olo, samaten tänään. Siitä syystä päätin viettää illan sohvalla, etten tule kunnolla kipeäki, koska on töitä perjantaina, launtaina ja maanantaina sekä leikkaukseen mentäessä pitää olla terve. Eli illan vietän rauhassa lepäillen.

Muistakaa hyödyntää Stadiumin kantistarjous!
http://clk.tradedoubler.com/click?p(193223)a(1641695)g(18864620)

Vaatekaapin ja treenivaatteiden kevätpäivitys

Stadiumilla ja Booztilla on menossa aika hyviä tarjouksia, joista päätin vinkata teillekin. Stadiumilla saa kanta-asiakkaat kaikesta 25% alennusta 26.4. saakka. Siis ihan kaikesta eli koskee myös aletuotteita! Pakko ehkä laittaa tilausta itsekin menemään ;-) Tarjous on muuten voimassa kanta-asiakkaille myös myymälöissä.
http://clk.tradedoubler.com/click?p(193223)a(1641695)g(18864620)

http://clk.tradedoubler.com/click?p(227666)a(1641695)g(20804978)url(http://www.boozt.com/fi/fi/naiset/mid-season-sale)

Olaplex. Ooh la la, mitkä hiukset!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015


Maanantai yhdistettynä hemmottelevaan hiushoitoon sekä kampaajan taitavasti föönattuun tukkaan. Ei mikään hullumpi aloitus viikolle! Olin saanut kutsun KC Professionalin studiolle kokeilemaan Olaplex-tehohoitoa, joten siinä oli syy noin ihanalle viikon aloitukselle. Mikä ihmeen Olaplex?

Olaplex on Yhdysvalloissa kehitelty ja viime vuoden lopulla lanseerattu aine, joka korjaa, vahvistaa ja suojaa hiuksia kemiallisten käsittelyjen, kuten värjäysten ja vaalennusten aikana. Tästä syystä hiuksiin on turvallista tehdä entistä rajumpia vaalennuksia ja värjäyksiä käyttämällä värin seassa Olaplex-ainetta. Olaplex hoitaa ja korjaa hiuksen kuitukerroksen rakennetta ainutlaatuisen tekniikan avulla. Olaplex perustuu keksintöön, joka estää hiuksen rikkisiltoja katkeamasta käsittelyn yhteydessä ja samalla korjaa jo katkenneita rikkisiltoja. Olaplex estää vahingoittumista, korjaa jo syntyneitä vaurioita ja vahvistaa hiuksia (KC Professional 2015).

Olaplexia on mahdollista käyttää myös erikseen tehohoitoja, joka tehtiin minulle maanantaina. Tehohoito tehtiin märkiin hiuksiin, jonka jälkeen hiukset pestiin normaalisti shampoolla ja hoitoaineella. Oma tukkani oli ennen hoitoa, noh, aika pörröinen ja niin kampaamokäyntiä vailla. Olen venyttänyt kampaajakäyntiä viimeiseen asti ja istahdan Erican käsittelyyn seuraavan kerran vasta toukokuun alussa. Joten tämä hoito tuli niin tarpeeseen!


Vau. Pakko sanoa, että olin todella myyty tästä pelkästä tehohoidosta. Hiuksista tuli ihanan sileät ja kiiltävät. Eli olin pelkkää hymyä hoidon ja föönauksen jälkeen ;-) Parasta tässä Olaplex-hoidossa on, että tulos on pitkäkestoinen verrattuna perinteisiin kotona käytettäviin tehohoitoihin. Itse ainakin huomaan, että perinteisen tehohoidon jälkeen tukka näyttää lähes yhtä pörröiseltä viimeistään parin päivän jälkeen hoidon teosta.

 Hoitoa pystyy ylläpitämään myös kotona, eli ihan parasta! Sain mukaani kotona käytettävän tehohoidon, joka olisi hyvä tehdä 1-2 kertaa viikossa riippuen hiusten kunnosta. Hoitoainetta laitetaan runsaasti hiuksiin ja annetaan vaikuttaa 10-20minuutia. Tämän jälkeen hiukset huuhdellaan ja tehdään normaali shampoo+hoitoaine-pesu. Näin kampaajalla tehty tehohoito tai kemiallisen käsittelyn yhteydessä käytetty Olaplex-hoito on entistä tehokkaampi ja pitkäkestoisempi.


 Hoito voidaan tehdä kaiken kuntoisille hiuksille, oli ne sitten käsitelty tai käsittelemättömät. Tämän hoidon avulla on myös mahdollista pelastaa pörröiset pidennyshiukset. Joten Olaplex sopii ihan kaikille ja mitä mielenkiinnosta hintoja olen tutkaillut, niin tämän lisäpalvelun hinta ei ole mikään päätähuimaava. Meinasinkin hyppiä ilosta, kun huomasin eilen vakkarikampaajani Erican täällä Hyvinkäällä ottaneen Olaplexin valikoimaansa. Heti laitoinkin viestiä, että ensi kerralla haluan käytettävän Olaplexia värin seassa. Ollaan meinaan vaalentamassa tukkaa entisestään, eli tämä tuli kuin tilauksesta ;-) Mukavempi vaalentaa ja värjätä hiuksia, kun tietää niiden pysyvän todella hyvinä käsittelystä huolimatta.

Onko joku muukin jo testannut Olaplexia tai heräsikö kiinnostus viimeistään nyt?

Luonnolliset keinot aineenvaihdunnan ja ruuansulatuksen tehostamiseen

maanantai 20. huhtikuuta 2015

 Käsi pystyyn ketkä vihaavat tunnetta, kun mahaa turvottaa ja olo on muutenkin raskas sekä tukala. Vatsavaivat ovat ikävä kumppani, joiden kanssa itse kamppailen todella usein. Tästä syystä yritänkin pitää vatsastani sekä suolistostani erityisen hyvää huolta. Haluankin antaa teille muutaman vinkin, joilla voi tehdä hyvää kropalle luonnollisin keinoin.


 Ensimmäisenä ruuansulatuksen ystävä, lämpökäsittelemätön omenaviinietikka. Lisäämällä omenaviinietikkaa yhden ruokalusikallisen vesilasilliseen ja nauttimalla juoman noin 15minuutia ennen ateriaa edistää ruuansulatusta. Halutessa sekaan voi lisätä esimerkiksi hieman (agave)siirappia, jos maku ei ole muuten mieluinen. Sopiva päiväannos on noin 2-3 ruokalusikallista, ei enempää. Luomulaatuista, lämpökäsittelemätöntä "sakeaa" omenaviinietikkaa saa muun muassa hyvinvointikaupoista, kuten Punnitse&Säästästä tai Ruohonjuuresta.


Omenaviinietikka muun muassa mahdaltaa hiilihydraattipitoisten ruokien glykemiaindeksiä, jolloin ruoka imeytyy elimistöön hitaammin eikä nosta insuliinitasoja niin nopeasti. Lisäksi se sisältää lähes samoja kemiallisia aineita, joita maha luonnollisestikin erittää. Täten siitä on suuri apu ruuansulatukselle ja muun muassa helpotusta refluksitaudista kärsiville. Siitä saa myös apua vastutuskykyyn, koska sen sisältämä happo tappaa bakteereja ja sillä on myös antiseptinen ja antibioottinen vaikutus. Vinkki vitosena vielä, että omenaviinietikka aktivoi ruuansulatuksen lisäksi aineenvaihduntaa ja polttaa ihonalaisia rasvasoluja ;-)


Toinen joka aamuinen rutiinini on lämmin sitruuna-cayennepippurivesi. Todellinen aineenvaihdunta-boosteri! Purista puolikkaan tuoreen sitruunan mehu vesilasilliseen lämmintä vettä ja lisää hieman cayennepippuria. Parhaan vaikutuksen saa nauttimalla sen heti heräämisen jälkeen ennen mitään muuta juomaa tai ravintoa. Miksi lämmintä vettä? Keholla menee enemmän aikaa ja energiaa kylmän juoman prosessoimiseen, joten lämpimään veteen tehtynä drinksun terveysvaikutukset pääsevät heti ruuansulatuksen käyttöön.

Itsellä on aika korkea toleranssi tuliseen ruokaan, joten kukkurallinen annosmitta menee ihan helposti ja koko ajan sitä määrää nostelen, kun toleranssi kasvaa ;-) Herkkujuomaa tästä saa (oikeasti!) lisäämällä muutaman tipan agave- tai muuta siirappia joukkoon. Tästähän on olemassa myös jokin detox tai pikadieetti, jossa nautitaan vettä, jossa on vaahterasiirappia, sitruunan mehua sekäcayennepippuria. Itse kuitenkin käytän tätä kerran päivässä, juurikin heti aamulla heräämisen jälkeen tehostamaan aineenvaihduntaa.

Cayennepippuri sisältää kapsaisiinia, joka toimii termogeeninä ja nostaa kehon lämpötilaa. Tällöin aineenvaihdunta vilkastuu ja rasvanpoltto tehostuu. Sama vaikutus on muuten kookoksesta saatavalla MCT-öljyllä! Itse lisään MCT-öljyä yhden ruokalusikalliseni aamupuurooni sekä iltapalani joukkoon :-) Sitruunan mehu parantaa kehon pH-arvoa, tuhoaa bakteereja, edistää ruuansulatusta ja puhdistaa kehosta kuona-aineita. Ja ehdottomasti sitruunamehuna tulee käyttää tuoreen, mieluiten luomusitruunan mehua! Purkkimehut on ihan eri tavaraa.

Koska sitruunan mehu on hapanta, kannattaa pestä hampaat aamulla ennen sen juomista. Sitruunan mehun happo pehmentää hapaiden kiillettä hetkellisesti, joten hampaita ei olisi hyvä pestä ainakaan puoleen tuntiin sitruunan mehua sisältävän veden juomisen jälkeen. Kiillevaurioita ei kuitenkaan tarvitse pelätä, jos veden huitaisee naamaan kerralla. Ja eipä tämä sen pahempaa hampaille ole, kuin limpparitkaan! Jos kuitenkin kiillevaurioita pelkää, voi veden nauttia pillillä tai huuhtoa suu vettä purskuttelemalla.

Kuuluuko omenaviinietikka ja sitruuna-cayennepippurivesi jonkin muunkin päivittäisiin rutiineihin?

I got a heart that's tough as leather

lauantai 18. huhtikuuta 2015

 Moikka! Melkein on taas yksi viikko taputeltu ja kamalla vauhdilla meni tämäkin viikko. Miettikää, enää  alle kaksi viikkoa ja ollaan jo toukokuussa. Kesä lähenee koko ajan, hyvä niin :-) Itsellä meni alkuviikko koulujuttujen parissa ja eilen sekä tänään olin töissä. Perus viikko vaihteeksi ja en millään malttaisi odottaa, että saisi jo tämän kevään pakettiin ja olisi nuo kaikki koulujutut opparia lukuunottamatta hoidettu.

Ensi viikon torstaina mulla on ensimmäinen tapaaminen oman oppariryhmäni kanssa ja sitten alkaa sekin projekti. Onneksi mulla on hyvin aikaa kirjoittaa, koska valmistumisen ajattelin ajoittaa kesäkuulle 2016. Aion kesällä kirjoittaa mahdollisimman paljon, koska mulla ei ole ihan kamalasti töitä paitsi heinäkuussa.


Viikko on ollut jotenkin todella raskas ja kamala väsymys ja voimattomuus painaa edelleen. Kävin tällä viikolla jälleen lääkärissä ja ensi viikolla otetaan lisää verikokeita. Kerron taas mitä niistä selvisi, kunhan saadaan pari muutakin testiä tehtyä ja laboratoriotulokset selville. Pikku hiljaa voisi alkaa selvitä jotain fiksua, että mikä mua vaivaa. Muun muassa keliakiatestitkin otetaan seuraavassa labrassa ja yritetään nyt sulkea pois ihan kaikki mahdollinen.


Nappailin teille parit asukuvat töistä päästyäni. Mitään kovin hyviä näistä ei tullut, koska mun kaukolaukaisin ei meinannut suostua tehdä yhteistyötä. Jotain suht julkaisukelpoista sieltä onneksi löytyi :-D

 Dress Vila/Earrings&bracelet Gina Tricot/Watch Daniel Wellington (gifted)

Sen verran poikkinainen olo, että teen vain jotain hyvää iltapalaa, käyn pesulla ja pelailen loppuillan Sims 4-peliä. Saturday night well spent :-D Muuhun ei vaan tällä kertaa jaksa ja huomenna on paljon koulu- ja pt-töitä tehtävänä. Ihanaa lauantaita kaikille!

Kirppismuistutus!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Unohdin kokonaan mainita kirppiksestä, eli vien huomenna keskiviikkona noin puolen päivän aikaan tuttuun tapaan Hyvinkään Willan kirppikselle (Säästökarien yhteydessä) vaatteita myyntiin. Pöytänumero M52 ja viikon pöytövaraus :-) Käykää tonkimassa!

Tehokas treeni, jolla saa muotoa reisiin ja pakaroihin

Personal trainer- harjoitusasiakkaallani Sinillä on tyypillinen ongelma; salitreeniin nopeasti kyllästyminen. Tästä syystä olenkin pyrkinyt jokaiseen viikottaiseen yhteistreeniin keksimään jotain erilaista perus punttiksen sijasta. Tavoitteen ollessa painonpudotus ja kehonkoostumuksen muuttaminen olen suosinut Sinin treeneissä kokonaisvaltaisia liikkeitä ja sykkeiden pitämistä suhteellisen korkealla koko treenin ajan tietenkään palautteluja unohtamatta.

Päätinkin jakaa teille treenin parin viikon takaa, joka helppo toteuttaa myös kotitreeninä :-) Välineiksi riittää hyvin esimerkiksi täysinäinen lehtikori (lisäpaino suorinjaloin maastavetoon, kyykkyihin...), vedellä täytetty iso pullo tai kanisteri (lantionnostot, kyykyt, käsiliikkeet...) sekä viltti ja pyyhe pehmusteeksi. Oma kehonpaino tuo myös paljon vastusta, kunhan muistaa keskittyä tuntumaan ja liikkeen huolelliseen suorittamiseen.

Treenivälineet saatu Casallilta

Treeni koostuu kahdesta eri patterista, jotka molemmat suoritetaan kaksi kertaa ennen seuraavaan patteriin siirtymistä. Jokaista liikettä tehdään 20 toistoa, jonka jälkeen siirrytään seuraavaan liikkeeseen. Jokaisen patterin päätteeksi tehdään kahden (2) minuutin sykkeennosto. Muistathan lämmitellä ennen treenin suorittamista!

1. Patteri
(Kierroksia kaksi joiden välissä pieni tauko)

Leveä kyykky x 20
Lantionnosto 5 sekunnin pidolla x 20 (liike)
Askelkyykky taakse, vuorojaloin x 20 per jalka (liike)
Istumaannousu, yläasennossa käsillä nyrkkeily ristiin x 20 (liike)
Sykkeennosto 2min

2. Patteri
(Kierroksia kaksi joiden välissä pieni tauko)

Suorinjaloin maastaveto* x 20 (liike)
Pallorullaus takareisille** x 20 (liike)
Korokkeelle nousu+polvennosto x 20 per jalka (liike)
Vatsalihas: Sivullekierto x 20 per puoli (liike)
Sykkeennosto 2min

Jos teet treenin salilla, voi sykkeennosto olla esim crosstrainer, kuntopyörä tai soutulaite. Myös erilaiset räjähtävät hypyt, esim trx-nauhoja hyödyntäen tai kahvakuulaheilautukset käyvät. Kotona tehtäessä sykkeennostoon soveltuu esimerkiksi hyppynaru, erilaiset hypyt, yleisliikkeet... Voi myös yhdistää, esimerkiksi minuutti yleisliikettä, minuutti kahvakuulaheilautuksia. Mielikuvitus on rajana!

Tuon rullauksen takareisille voi myös tehdä pilatesrullalla (liike), jos sellainen kotoa löytyy. Se on muutenkin todella hyvä väline ihan lihaskuntoharjoitteluunkin kehonhuollon ohella. Esimerkiksi täällä on hyvä liikkeitä, joissa rullaa voi hyödyntää. Kuminauha on muuten todella hyvä ostos, jos haluaa jumpata edullisesti kotona. Sillä saa esimerkiksi kyykkyihin, lantionnostoihin ja lonkanojennuksiin todella hyvin lisävastusta oman kehonpainon lisäksi. Ja saa sillä tietenkin muutkin kehon lihasryhmät treenattua läpi :-)

Treeni-iloa!

Korvaava liike, jos ei välineitä:
 *Romanialainen maastaveto x 20 per jalka (liike)
Staattinen pito seinää vasten 30sek (liike)

Ps. Yves Rocherilta 21.4. saakka 30% alennusta ensimmäisestä tuotteesta, jonka lisää alennuskoriin koodilla NOW30
Nellyltä 10% lisäalennus alennustuotteista 20.4. saakka koodilla XTRA10

Maidoton proteiinijauhe: Testissä riisiproteiini

perjantai 10. huhtikuuta 2015


Olen vähentänyt maitotuotteet ruokavaliostani todella paljon. Syy tähän oli turvotus, nielutulehdukset ja mahakipu, jota erityisesti maitorahka aiheutti. Ehdoton en kuitenkaan maidottomuuden kanssa ole. Toisinaan lisään salaattien ja ruokien päälle hieman luonnonjogurttia, käytän palautumisjuomana heraproteiinia, aamupuuron nautin raejuuston kanssa ja välillä uppoaa suusta alas maitopohjaista jogurttia tai jopa jäätelöä. Yleisesti ottaen kuitenkin voin paremmin ilman suurta maitotuotteiden käyttöä ja maidon sekä rahkan olen korvannut pääsääntöisesti soija-, kaura tai mantelipohjaisilla tuotteilla.

Monet perustelevat esimerkiksi maitorahkan käyttöä sen helppouden vuoksi. Pyh ja pah! Aivan yhtä helppoa on esimerkiksi keittää jääkaappiin valmiiksi kananmunia ja syödä niitä välipalaksi tai iltapalaksi esimerkiksi täyjyvää sisältävien riisikakkujen kanssa tai sellaisenaan. Tai esimerkiksi riisikakkuja leikkeleiden kanssa. Tai vaikka leikkeleitä ja vihanneksia. Myös erilaisten chia-vanukkaiden tai smoothieiden käyttö väli- ja iltapalatarkoitukseen on hyvä vaihtoehto.

Maidottoman ruokavalion kanssa yleensä ongelmaksi tulee, että mistä saa sitten proteiinia riittäväksi. Varsinkin jos ei halua käyttää tai lopettaa maidottomuuden myötä heraproteiinien käytön. Eikä ihan aina jaksaisi niitä leikkeleitä ja kamalan kiinteää ruokaa popsia. Soijaproteiinikaan ei ole se kaikista paras vaihtoehto. Kuten mainitsin, käytän palautumiseen heraproteiinia, mutta nykyään olen nauttinut usein illalla smoothien tai chia- tai tuorepuuron, johon olen lisännyt heraproteiinia. Haluaisin kuitenkin vähentää sen heraproteiininkin käytön vain salin jälkeiseksi, joten päädyin ostamaan itselleni pienen paketin Leaderin maustamatonsta riisiproteiinia testiin.


Riisiproteiinin pahasta mausta on vaikka kuinka paljon juttua. Pakko yhtyä, että eipä tämä mitään kovin houkuttelevaa ole ainakaan hajultaan :-D Testasin ensimmäisen kerran tätä blendaamalla sekaisin pari ruokalusikallista riisiproteiinia, noin 1,5dl mantelimaitoa, loraus vettä ja pari mansikkaa. Makeutuksena hieman jauhemaista steviaa. Maku oli hieman jauhoinen, mutta ihan ok. Parhaiten tämä kuitenkin mielestäni sopii jytymmän tavaran kanssa käytettynä, kuten tuorepuuron joukossa tai smoothien, jossa on maidon lisäksi esimerkiksi banaania, avokadoa tai muuta tuhdimpaa tavaraa seassa antamassa koostumusta. Tällöin jauhoisuus ei puske niin paljon läpi.


Proteiinia riisiproteiinissa on merkistä riippuen noin 70-80g/100g. Tässä Leaderin maustamattomassa on 82g/100g ja puoli desiä tätä sisältää noin 20g tummasta riisistä idätettyä proteiinia. Salilla aion nauttia edelleen heraproteiinia treenin jälkeen, mutta riisiproteiinia tulen jatkossakin käyttämään tarvittaessa lisäproteiinina ruokien joukossa. Jos teillä muuten on jotain vinkkejä hyvästä riisiproteiinista, niin voi suositella! Myös kokemukset hamppu- ja muista luonnonmukaisista proteiineista kiinnostaa. Lähiaikoina on muuten tulossa ruokapäiväkirja muutamalta päivältä. Siitä saa varmasti paljon vinkkejä miten voi toteuttaa mahdollisimman maidotonta ruokavaliota :-)


Rakkaudesta mukavuuteen

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kevät tekee kovasti tuloaan, vaikka muutaman kerran on usko meinannut loppua. Pitää vain pysyä positiivisena ja luottaa siihen, että pian päästään nauttimaan kauniista ja lämpimistä kevätkeleistä :-) Olenkin auringon innoittamana alkanut vähäsen täydentämään kevät- ja kesävaatevarastoja. Ennen Afrikkaan lähtöä tuli aika paljon käytyä kesävaatteita lävitse ja tuntui, ettei siellä ole MITÄÄN kivaa. Onneksi erityisest shortseja tuli hamstrattua reissusta alennusmyynneistä. Varailin tuohon viikon päähän kirppispöydänkin, niin saa tehtyä kunnon kevätsiivouksen vaatekaappeihin ja laitettua turhat vaatteet kiertoon. Infoan pöydän numerosta myöhemmin!


Kokohaalarit ovat yksi omista ehdottomista lemppareista mitä tulee kesäpukeutumiseen. Shortsimittaisissa suosin söpöjä kukkia ja kuoseja, mutta pitkissä lahkeissa klassinen musta on valintani.

Overall BikBok

Ostin eilen tosi kivan ja rennon trikoisen housuhaalarin BikBokista. Tykästyin tähän samaan liilakuviollisenakin, mutta jätin sen (toistaiseksi) ostamatta. Siinä oli jotain todella söpöä, mutta ehkä tämä musta on kuitenkin vähän käytännöllisempi ;-)

Nellyllä ja Booztilla on molemmilla hyvät valikoimat jumpsuitteja. Kannattaa kurkata Nellyn valikoima täältä ja Booztin tästä. Varsinkin Nellyllä on kesään sopivampia ja aivan täydellisiä lyhytlahkeisia haalareita vaikka kuinka ja paljon!





Videokuulumisia ja pohdintaa tämän hetken fitness-ihanteesta

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Moikka! Viikko taas meni bloggaamatta ja ajattelin olevan kaikista helpoin purkaa kuulumisia videolla :-) Reilu 20min taas sain höpötelyä yksikseni, joten enjoy!

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela