Kun akne yllättää

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Olen viimeisen parin kuukauden aikana törmännyt niinkin ikävään ongelmaan, kuin vuosi kaudet hyvänä pysyneen ihoni kunnon totaaliseen huonomiseen. Viimeisen parin viikon aikana tilanne on mennyt entistä pahemmaksi ja luonnollisesti ihon kunto vaikuttaa mielialaan sekä itsetuntoon. Minulta on hoidettu lähes kymmenen vuotta sitten keskivaikea akne ja yhden hoitokerran jälkeen iho onkin pysynyt suhteellisen siistissä ja hyvässä kunnossa muutamia yksittäisiä silloin tällöin ilmestyviä näppyjä. Nyt kuitenkin tähän on tullut totaalinen muutos. Varoitan jo nyt postauksen ällöttävistä kuvista!


 Akne ei onnekseni ole levinnyt koko kasvoille vaan enimmäkseen se on ryhmittynyt leukaluille ja erityisesti kasvojen oikealle puolelle, joista kuvatkin ovat. Vasen puoli on huomattavasti siistimpi. Olen hieman hämilläni millä perusteella se on juurikin tuolle oikealle puolelle tullut. Syynä ei nimittäin voi olla esimerkiksi likainen tyyny, koska nukun eniten vasemmalla kyljelläni tai selälteen sekä vaihdan lakanat usein. Olen viimeisenä muutamana kuukautena törmännyt muihinkin hormonaalisiin muutoksiin ja esimerkiksi kuukautiseni, jotka ovat olleet vuosia todella täsmälliset, ovat jääneet kerran kokonaan välistä, ovat epäsäännölliset ja tällä hetkellä ne pitäisi olla juuri meneillään, koska e-pillereistä on väliviikko, mutta eipä kuulu viikonlopun yhden päivän epämääräistä vuotoa lukuunottamatta. Olen vielä samoja pillereitä syönyt siitä lähtien, kun akne hoidettiin yläasteella. Joten oletettavasti ja itse analysoimalla iho ja kroppa on alkanut nyt reagoimaan laihtumiseen ja kevään stressiin viiveellä.


 Vaihdoin joku aikaa sitten hieman vahvempaan, aikaisemminkin hyväksi todenneeseeni Sebamedin puhdistusaineeseen ja ostin aikaisemminkin käytössä ollutta Acnex-puhdistusliosta. Kuitenkin nämä eivät ole pelkästään tehonnut, joten tänään kävin vielä täydentämässä tehokeinoja antiseptisellä lioksella (oli muutenkin loppunut), Basiron-voiteella sekä uutena kokeiluna Zinkosal-P sinkki-pastella. Katsotaan miten nämä alkavat tehoamaan noihin inhottaviin isoihon ja tulehtuneisiin finneihin. On meinaan kipeitä ja todella vaikea peittää meikillä :-(

 
Vaikka iho olisi kuinka epäpuhdas, rasvainen ja finninen, on sen kosteutus todella tärkeää tästä huolimatta ja helposti alkaa ylihoitamaan ihoa ilman kosteutusta, jolloin tilanne vain pahenee. Sain tässä joku aikaa sitten kotiini paketin, jossa oli VICHYn Aqualia thermal kosteusvoide sekä seerumi pintakuivalle iholle. Ihoni on nykyään sekaiho ja kuivuu erityisesti poskista sekä otsasta, joten nämä ovat oikeita nappituotteita minulle ja kosteusvoiteesta on saatavilla omat versiot erittäin kuivalle ja herkälle iholle sekä normaalille ja rasvoittuvalle iholle, joista itsellä on tuo jälkimmäinen nyt käytössä. Tähän mennessä kokemukset ovat jälleen kerran todella hyvät, voide ja seerumi imeytyvät nopeasti eikä jätä inhottavaa irtoavaa kerrosta iholle.
 

Katsotaan mihin suuntaan tämä iho tästä lähtee menemään. Onko teistä muut joutuneet aikuisiän aknen riivaamaksi ja piinaamaksi? Mitkä keinot ovat olleet hyviä ja auttaneet?

ps. Vien huomenna heti klo 10 Hyvinkäälle Willan kirppikselle vaatteita myyntiin. Eli jos on vapaapäivä, kannattaa vaikka kauempaakin tulla pyörähtämään kauppakeskus Willassa tsekkaamassa alet ja samalla tonkimassa kirppispöytäni kirppiksellä, joka sijaitsee siinä ihan lähellä :-) Pöytä M65 ja pöydän pidän 1.7. asti.

Pari Michael Korsia ja pari muutakin juttua myynnissä

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

http://www.huuto.net/kohteet/musta-michael-kors-nahkalaukku/318442107
http://www.huuto.net/kohteet/musta-michael-kors-hamilton-large-tote/318441574

Heippa! Laittelin äsken huutonettiin myyntiin Michael Kors Hamilton-nahkalaukkuni sekä isoäitini puolesta hänen yhden samaisen merkin nahkalaukun. Samalla kotia etsii myös yksi rannekello sekä Ray-Banin aviatorit. Käykää kurkkailemassa :-)

Aamutreenaamisen ihanuus

tiistai 17. kesäkuuta 2014



Olen tykästynyt käymään salilla aamuisin suht vikkelää heräämisestä ja jotenkin vain uuden päivän saa erityisen hyvin käyntiin juurikin tekemällä treenin jo aamulla. Treenin aikana herää kunnolla, saa kivaa boostia aineenvaiduntaan ja loppupäivän saa puuhailla mitä haluaa tai jos on työpäivä niin voi iltavuorosta mennä suoraan sohvalle makoilemaan ilman, että jää väsymyksen verukkeella salitreeni tekemättä. Muutenkin salilla on aamuisin ja aamupäivisin mukavan rauhallista ja treenin saa tehtyä ilman mitään sumplimisia. Teen kaiken lisäksi vuorotyötä ja usein työt alkavat vasta kello 12-14 välillä ja pääsen töistä klo 18-20, jolloin varsinkin kahdeksaan asti kestävinä työpäivinä ei ihan hirveästi innosta ajatus mennä töiden jälkeen vielä salille treenaamaan. Joten hyvä vaihtoehto on laittaa kello herättämään viimeistään kahdeksalta, nopeat aamutoimet ja yhdeksältä olen jo aloittamassa treeniä salilla. Tällöin jää aikaa salin jälkeen vielä enemmän tai vähemmän rauhassa käydä suihkussa, syödä, tehdä eväät töihin ja kahdelta alkavissa työvuoroissa kerkeää hoitaa muita juoksevia asioita tai vain rentoutua ennen töihin suuntaamista.


Ennen aamutreeniä olisi hyvä syödä jotain, jotta yön kestänyt paasto saadaan päätettyä. Kuitenkin, jos salilla pitäisi olla mahdollisimman nopeasti heräämisestä ei mitään kovin tuhtia aamupalaa kannata syödä. Aamuina, jolloin menen salille vasta pari tuntia heräämisestä syön kunnollisen lautasellisen puuroa lisukkeilla, mutta nämä kiireellisemmät treeniaamut ovat aina vähän erikoistapaus. Ruuan olisi hyvä olla nopeasti imeytyvää ja hyväksi itselle sopivaksi vaihtoehdoksi olenkin huomannut ison kupillisen kahvia sekä proteiinipirtelön, jossa on mittakauhallinen maustettua proteiinijauhetta, loraus maitoa, kourallinen pakastemarjoja ja vettä. Lisäksi kylkeen voi syödä vaikka yhden banaani, josta saa nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja. Tällä kombolla treeni on kulkenut todella hyvin, energia- ja voimatasoissa ovat hyvät ja aamupuuro maistuu erityisen hyvältä salitreenin jälkeen ;-)


 Jos olen syönyt vain proteiinipirtelön ennen treeniä, skippaan usein palautusjuoman ja suuntaan välittömästi salilta aamupalapöytään. Aamutreenin jälkeen syön lemppari aamupalani, eli kaurapuuroa, mutta lisään puuron joukkoon raejuuston ja marjojen lisäksi about puolikkaan mittakauhallisen jotain maustettua proteiinijauhetta, jotta kroppa saa nopeasti imeytyvääkin proteiinia ja rakennusainetta lihaksille. Kuitenkin perus aamupala, jossa on reilusti proteiinia sekä hiilihydraattia riittää :-)

Mitä teillä on tapana syödä ennen aamutreeniä?

Ps. Nellyn ale on alkanut! Sisään koodilla VIP@NELLY
http://clk.tradedoubler.com/click?p(110157)a(1641695)g(17905396)url(http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/ale/)

Stockmannin ALE on täällä

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Jipii! Tänään alkoi klo 08:00 alennusmyynnit niin Stockmannin tavarataloissa kuin verkkokaupassakin. Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa :-)


Kesäinen Kesofrutti

torstai 12. kesäkuuta 2014

Törmäsin jokunen aika sitten Kesofrutti-nimiseen ruokaan ja pakkohan sitä oli kokeilla. Kyseinen välipalaksikin ja vaikka jälkiruoaksikin soveltuva herkku oli niin hyvää, että on pakko jakaa se tänne omaankin blogiin ;-)


Kesofrutti
-Vaahdotettua smetanaa/vispikermaa/vaniljakastiketta
-Hedelmiä/hilloa/hedelmäsosetta/marjoja
-Raejuustoa (paras Keso 1,5% tai X-tra 0,4%)

Valmistaminen on niinkin yksinkertaista, eli vaahdota (ja makeuta) haluamasi vaihtoehto, esimerkiksi vispikerma, lisää joukkoon raejuusto ja esimerkiksi muussattuja marjoja, kuten kuvassa. Voi laittaa ronskisti kaikki vaan kippoon tai hienosti kerroksittain lasiin, jos tarjoilee esimerkiksi jälkiruoaksi. Tähän todellakin kannattaa käyttää sellaista jogurttikastikkeessa olevaa raejuustoa, kuten esimerkiksi tuo Keso tai X-tran on. Aineksien suhteet voi laittaa ihan oman mukaan. Halutessaan kermavalmisteen voi myös korvata esimerkiksi turkkilaisella, kreikkalaisella tai bulgarian jogurtilla tai maitorahkalla.

 Ihan älyttömän hyvää, nopea ja helppo valmistaa. Kaikkia kolmea vaahtovaihtoehtoa itse kokeilleena parasta tuli 20% vispikermalla. Vaniljakastike on aika makea, mutta maistui hyvältä raparperin kanssa ja 20% smetanaa en taas itse meinannut saada vaahdotettua kunnolla, mutta hyvää kyllä oli senkin kanssa. Tämä oli muuten hyvää myös pakastettuna mehujäämuottiin :-D

Oliko tämä teille tuttu jo ennestään? :-)

Ps. Muistakaa tänään alkanut Yves Rocherin kesäkampanja, jossa saa vapaavalintaisen tuotteen ilmaiseksi!

Yves Rocherin huippukampanja!


Yves Rocherilla on jälleen muutaman päivän mahtava kampanja, jossa saa ensimmäisen ostoskoriin lisätyn* tuotteen täysin ilmaiseksi!

Itse käytän paljonkin Yves Rocherin tuotteita ja muun muassa Sebo vegetal-seerumi, Couleurs nature-valokynä, Eau De toilette Cherry bloom-hajuvesi ja Botanical expertise-itseruskettava ovat kaikki kehumisen ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia tuotteita :-)

*Ei normaalihintaisina yli 40€ tuotteet tai tuotesetit

Kuulumisia ja treenipohdintaa

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

 #sovari-selfie
 Synttärikukat

Heipparallaa! Hupsista, mites tässä näin taas kävi, että viime postauksesta on vierähtänyt yli viikko? No rennolla otteella ja ilman stressiä :-) Viimeisen viikon aikana olen vanhentunut vuoden ja mittariin tuli viikko sitten keskiviikkona 24 vuotta. Aika menee jotenkin kamalan nopeasti ja niin ne vuodet vierii. Tavallaan vanheneminen kauhistuttaa, mutta toisaalta taas olen onnellinen ja kiitollinen jokaisena syntymäpäivänäni siitä, että taas on kasvettu ja vanhennuttu vuosi lisää. Nuoruus ja teini-ikä (ja hölmöilyt) on aina kauempana historiassa ;-) Tällä hetkellä olen aika tyytyväinen ikääni, koska olen tavallaa nuoruuden ja aikuisuuden välimuodossa. En ihan teini enää, mutten vielä ihan aikuinenkaan. Jos haluan esimerkiksi kömpiä äidin kainaloon heillä käydessäni, voin tehdä sen ihan hyvin. Lisäksi opiskeluja on vielä hetki jäljellä, joten ihan vielä ei tarvitse kriiseillä aikuisuudesta ja mitä ihmettä aion tehdä sitten "isona". Mietin sitä kyllä lähes päivittäin ja mihin suuntaan haluan elämääni viedä, mutta vielä voi vain jahkailla ja jossitella sekä olla avoimin mielin ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan.

Leffaan menossa
Low fat-high protein-no added sugar-super healthy 24th birthday cake!
 Nelisilmä töissä

Mitäs muuta. Mitään kovin kummoista ei ole tapahtunut. Treeni maistuu, olen ollut töissä, lauantaina kävin Sailan kanssa katsomassa Vantaan Flamingossa Pahattaren (suosittelen!), sunnuntaina olin äidillä käymässä ja maanantaina kävin salilla kaverin kanssa ja tein hänelle ruokaa. Eilinen menikin sitten töissä ja sunnuntaina on seuraava vapaapäivä. Eli ei mikään erikoinen viikko ole tulossakaan, koska olen iltavuorossa torstaita lukuunottamatta. Ja mitä ihmettä, juhannuskin on jo ensi viikolla! Itse lähden silloin torstaina illalla töiden jälkeen ajelemaan Kasnäsiin mökkeilemään ja sunnuntaina pitää jo aikaisin lähteä ajamaan kotiin, koska menen töihin juhannussunnuntaina. No on siinä onneksi kaksi kokonaista päivää aikaa nauttia meri-ilmasta, isovanhempien passattavana olemisesta ja toivottavasti auringostakin :-)

 #aftergym-selfie

Olen nyt oppinut treenaamaan tosi rennolla otteella ja en oikeastaan noudata mitään tarkkaa treeniohjelmaa. Jakoni on edelleen 4-jakoinen (Rinta-olkapää, selkä-vatsa, kädet-keskivartalo, jalat) sekä lisäksi olen nyt tehnyt yhden HIIT-treenin sekä pyrkinyt käymään viikossa ainakin yhdellä 50-60min reippaalla aamulenkillä tyhjällä vatsalla. Kuitenkin olen nyt pitänyt tärkeämpänä aerobisissa tuota HIIT-treeniä, koska se on mieluisampia ja ongelma-aluitani on keskivartalon rasva sekä se, että takapuoleen pitäisi saada lisää massaa. Eli jos en kerkeä (tai jaksa :-D) heräillä aamulenkille, ei se kaada maailmaani. Viime viikolla en esimerkiksi käynyt tekemässä aamulenkkiä, mutta salitreenejä tuli viisi sekä lisäksi porras-HIIT. Sekä mitä nyt koiran kanssa käyn pienempiä lenkkejä ja hyötyliikunta.

 Pipsan kanssa tekemässä porrastreeniä

Salilla treenailen vähän fiiliksen mukaan. Kirjoitan kyllä treenivihkooni treenin ennen treenin aloittamista, mutta vaihtelen liikkeitä, jos haluan esimerkiksi kokeilla jotain uutta liikettö tai on fiilis, että tänään voisi tehdä esimerkiksi Smith-laitteessa tehdyn askelkyykyn sijaan askelkyykkykävelyä käsipainoilla, niin teen sen. Lisäksi vaihtelen supersarjojen, tiputussarjojen jne kanssa, jos siltä tuntuu. Eli teen salilla vain sitä, mikä on kivaa ja mistä tykkään sekä itseäni kuunnellen. Okei, olen alkanut vihaamaan esimerkiksi prässiä ja kyykkyjä, mutta kyllä mä niitä teen silti, koska ne ovat tärkeitä perusliikkeitä. Ja hauisten treenaamista inhoa, mutta treenaan ne silti. Mutta tajusitte varmaan pointin? :-D Treenaamisesta on tullut entistä mieluisampaa juurikin tuon fiilistreenaamisen vuoksi, joten nyt on alkanut kertymään normaalia useammin neljän salikerran sijaan viikkoon salitreenejä viisi.

 Ensimmäinen treeni 24 -vuotiaana edessä

Vaikka treenaamiseni on "rentoa", on mulle tullut joku ihmeen kriisi, että mitäs sitten kun olen saanut viimeiset itseä häiritsevät rasvat tiristettyä ja pitäisi päättää mihin suuntaan haluan treenaamistani viedä. Ennen syksyä mun tuskin pitää mitään päättää, koska kyllä oletettavasti vielä pari-kolme kuukautta mennään vähän tarkemmilla kaloreilla, mutta kuitenkin. Se nytten on selvää, että koulun alkaessa haluan käydä syömässä ihan normaalisti koulussa lounaan, mutta täytyisi saada jotenkin selkoa, että alanko syömään kevyillä plussilla ja kasvattamaan kunnolla lihaa kroppaan ja dieettaan sitten taas keväällä vai syönkö ylläpitokaloreilla ja "normaalisti" ja lihaa tulee mitä tulee. Vaikeita päätöksiä taas :-D Toisaalta houkuttelee alkaa syömään kuten "normaalit" ihmiset, mutta kait tämän on vähän luopumisen pelkoakin. Olen kohta vuoden punninnut 98% syömisistäni ja vaa'an kautta syöminen on jotenkin jo niin rutiininomaista, johon ei tarvitse edes kiinnittää mitenkään erityishuomiota vaan teen sen automaattisesti. Lisäksi tämä "projekti" on ollut mulle todella rakas, antoisa ja valaistava, olen löytänyt uusia puolia itsestäni, kasvanut ihmisenä sekä tullut onnellisemmaksi löytäneeni sen oman intohimon, joten ehkä sen päättymisen lähestyminen hieman jännittää. Kuitenkin aina pitää jostain luopua, osata päättää projekteja ja ei ihminen ikuisesti voi tälläin elää, vaikka se kuinka helppoa olisi. Onneksi kroppa kuitenkin on ikuinen projekti niin halutessaan ja aina löytyy viilaamista, kehittämistä ja haasteita, jos niin haluaa.

Ja sitten muihin kriiseihin. Mun maha. Olen laihtunut reilu 20 kiloa 1,5 vuoteen ja alavatsa on ollut mulla aina todellinen ongelma. Nyt vielä, kun reilu puolet tuosta painosta on tippunut viimeisen puolen vuoden sisään, ei vatsanahka pysy kunnolla mukana vaan siitä on tullut sellainen inhottava ja omaan silmään hieman roikkuva. Joka kerta kun katson itseäni peilistä näen vain tuon mahan, jota inhoan ja joka ei tunnu häipyvän sitten millään. Harmittaa kun tästä syystä ei meinaa nähdä mitään hyvää ja kehittymistä omassa kropassa, kun käyttää sitä energiaa pelkästään tuon yhden asian puimiseen ja harmittelemiseen. Vaatteilla tuota ongelmaa pystyy peittämään todella hyvin, mutta ikävä kyllä omaa kroppaa joutuu katsomaan alastikin ja asia pyörii päässä todella paljon. Tuon asian vuoksi itsetuntokin on välillä todella huono ja tuntuu, että kaikki huomaavat ongelma-alueeni. Pitäisi osata heivat nurkkaan nuo kriittisyys-lasit ja olla vain onnellinen ja iloita joka päivä siitä kaikesta, mitä olen kroppani eteen tehnyt. Miksi se silti on niin vaikeaa? :-)

Sellaisia höpötyksiä tällä kertaa. Tänään muuten alkoi Booztilla alennusmyynnit sekä Yves Rocherilla on myös alet menossa. Kannattaa kurkata!

Kotitekoinen B&J Cherry Garcia-jogurttijäätelö

maanantai 2. kesäkuuta 2014


Viime päivinä jäätelökoneeni on surissut ahkerasti ja pitkän taantuman jälkeen olen taas innostunut käyttämään sitä. Kyllä, pakkaseeni on raivattu jätskikoneen kulhon suuruinen aukko ;-) Olen useat vuodet valitellut, ettei Ben&Jerry'sin Cherry Garciaa saa suomesta kuin vain kioskeista ostettuna ja sieltäkin pelkkänä kermaversiona frozen yogurtin sijasta. Mälsää, vaikka ei siinä kermaversiossakaan ole valittamista, päin vastoin. Toisaalta on ehkä ihan hyvä, ettei mun suurinta herkkua saa niissä purkeissa; voisi lähteä vähän käsistä jätskinsyöminen :-D Tuomionpäivää odotellessa, kun se saapuu Suomen markkinoille...

En ole ajatellut ollenkaan, että kirsikkajäätelöä voi myös tehdä itsekin varsinkin nyt kesäisin. Muuten Suomessa se on hieman rajoittunutta, koska kirsikoita saa ostettua oikeastaan vain kesäaikana, ellei sitten pakastaisi niitä kilotolkulla pakkaseen. Näin ihan sattumalta Instagramissa reseptin itse tehdystä B&J Cherry Garcia jäätelöstä ja pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Ja onneksi kokeilin!


Resepti on niinkin simppeli, kuin kaikki ainekset sekaisin ja jäätelökoneeseen pyörimään tai pakkaseen jähmettymään ja käy sekoittamassa massaa aina välillä. Itse käytin MyWheyn* kirsikanmakuista proteiinijauhetta antamaan vahvaa kirsikan makua. Kuitenkaan kovin monelta tuskin löytyy protskujauhetta kirsikan makuisena (ai mitenniin olen kirsikkafani :-D), mutta monissa resepteissä oli käytetty kirsikkamehutiivistettä. Otin vähän selvää ja Suomesta sitä saa ilmeisesti Brunnebylta ja luulisi isoimmista kaupoista, kuten Prismasta tai Citymarketista löytyvän.

Omaan versiooni käytin Fage Total 0% kreikkalaista jogurttia purkillisen ja about saman verran maitorahkaa. Tietenkin reseptin voi tehdä pelkästä jogurtistakin. Sekaan loraus, about 0,5dl, maitoa, jotta massasta tulee juoksevampaa. Tämän jälkeen laitoin sekaan 10g MyWhey kirsikkaprotskujauhetta, vähän Bourbon vaniljajauhetta (saa luontaistuotekaupoista, suosittelen sijoittamaan!), nestemäistä steviaa ja about ruokalusikallisen raakakaakaonibsejä. Parempaa tulisi varmasti hakatulla tummalla suklaalla, tähän hätään ei sitä ollut. Väittääkö joku oikeasti noiden raakakaakaonibsien maistuvan hyvältä? En minä ainakaan :-D Mutta tuolla meni sentään ihan ok ja toi sitä pureskeltavaa. Poistin tuoreista kirsikoita kivet, pilkoin neljään osaan ja niitä laitoin yhteensä 7kpl, mutta jokainen nyt saa ihan mielen ja omantunnon mukaan noita lisukkeita tunkea :-D Tämän jälkeen seos pyörimään ja eikun herkuttelemaan!

Käyttämäni proteiinijauhe toi tuohon juuri sen oikean, minun rakastamani teollisen kirsikan maun :-D Tuoreet kirsikat ja kaakaonibsit toivat todella kivaa fiilistä jäätelöön ja voisin melkeimpä sanoa, että vaikka kyseessä oli omassa tapauksessa "terveysjäätelö", menisi tänä monille ihan perinteisestä Fro-yosta ;-)

Pikkusiskon vaatekaapilla

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

No ei ihan, mutta tavallaa. Siskoa kun en omista ;-) Olen tänä vuonna joutunut ostamaan 98% kesävaatteista uusiksi, koska mahtuisin melkein tuplana viime kesän vaatteisiin. Plussaa siitä, että on saanut shopata sydämensä kyllyydestä oikeasti tarpeeseen (okei, ihan pikkusen on ehkä mennyt överiksikin shoppailujen kanssa :-D Liikaa kaikkea kivaa kaupoissa), mutta aika kallistahan se on. Tästä syystä kävin huvikseni kiertelemässä yksi päivä Seppälän lastenosastoa ja siellä oli ihan kamalasti kaikkia kivoja vaatteita! Muutamasta oli isoimmat senttikoot loppuneet ja jäi oikeastikin harmittamaan pari juttua. Muun muassa yksi todella kiva solmittava hihaton farkkupaita jäi kaivelemaan, mutta käyn tulevalla viikolla kurkkimassa jos Riihimäen Seppälöistä sitä vielä löytyisi oikeassa koossa.

Tajusin myös, että esimerkiksi perus spagettiolkaintopit käyn tästä lähin hakemassa lastenosastolta. Ostin H&m:n lastenosastolta pakkauksen, jossa oli musta ja valkoinen perus spagettiolkaintoppi ja hintaa oli sellaiset 8euroa. Materiaalitkin on yleensä paljon parempia lastenvaatteissa, verrattuna naisten. Paljon puuvillaa ja muita luonnonkuituja.

 Hame Seppälän lastenosasto 164/170cm 12,95e

 Maksimekko Seppälän lastenosasto 152/158cm 12,95e

Tuon hameen söpöyteen rakastuin todella paljon ja samasta kankaasta oli myös toppi numeroprintillä. Maksimekko oli todella väljää mitoitusta, mutta lyhyempänä senttimittana tuo jää juuri kivasti vähän nilkan yläpuolelle midi/maksimittaiseksi. Seppälän lastenosaston vaatteet ovat aika isoa mitoitusta verrattuna esimerkiksi H&m:ään, josta 170cm oli siinä ja siinä vaatteesta riippuen. Tosin ne perustopit taisin ostaa 158/164cm koossa, koska 170cm oli loppunut. Sopivat kuitenkin olivat :-)

Eli kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa erityisesti oman kotimaisen Seppälämme tyttöjenosasto! Itse aion ainakin pitää sitä silmällä loppukesästä syysvaatteiden toivossa ;-)
Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela