Slider

Hormoniakne - aikuisia naisia piinaava iho-ongelma

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Viime aikoina tilanne ihoni kanssa on ollut aivan katastrofaalinen. Kipeitä finnejä, pientä näppyä ja epäpuhtauksista kukkivat leukaperät ovat riivanneet tunnollisesta hoitamisesta huolimatta. Tervetuloa aikuisia naisia riivaava vaiva - hormoniakne. Ei todellakaan tervetullut vieras tähän kotitalouteen.

Lokakuun aikana ihoni alkoi oireilemaan ja aikaisemmin suht siistissä kunnossa pysyvän ihoni tilanne alkoi mennä huonoon kuntoon. Syksyn aikana innostuin korealaisesta kosmetiikasta ja ab-rutiinista, joten aluksi ajattelin epäpuhtauksien johtuvan ihon puhdistusreaktiosta, jonka muun muassa AHA ja BHA-hapot saavat aikaan. Osittain epäpuhtauksien lisääntyminen varmasti johtuu uudistuneesta ihonpuhdistusrutiinista pikkunäppyjen muodossa. Pahimmat epäpuhtaudet ja pirun kipeät finnit ovat sijoittuneet postiin ja leukaperään. Kyseessä ei voi olla mikään muu, kuin hormonien epätasapainosta johtuva hormoniakne. Muutama vuosi sitten kärsin samantyyppisestä iho-oireilusta, josta kirjoitin jo silloin oman postauksensa.


Olen tottunut iho-ongelmiin, eikä virheetön, flawless iho kuulu tosiaankaan sanavarastooni. Vuosien saatossa olen alkanut olemaan sinut ihoni kanssa ja vietän paljon aikaa meikittä, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Nyt kuitenkin olo on ollut todella epävarma meikittömyyden kanssa. Pienet näppylät eivät minua haittaisi, mutta suuret ja kipeät finnit eivät näytä meikittömällä iholla kauniilta. Ei edes meikillä peitettynäkään. Välillä tekisi mieli marssia apteekkiin ja ostaa tujuimmat puhdistusaineet mitä löytyy. Myös lääkekuuri on pyörinyt mielessä, mutta hormoniakneen molemmat voivat olla yhtä tyhjän kanssa. Ei auta kuin olla kärsivällinen, yrittää edistää ihon kuntoa ravinnon avulla ja saada hormonit takaisin tasapainoon. Hormonaalista ehkäisyä minulla ei ole ollut kolmeen vuoteen, joten sitä en aio edes harkita.

AB:n myötä olen oppinut paljon ihon kosteustasapainon tärkeydestä ja olette saaneet kohta jo kyllästymiseen asti kuulla siitä täällä blogissa. Ennen olisin lähtenyt taistelemaan finnejä ja epäpuhtauksia vastaan kuivattavilla ja voimakkailla tuotteilla, mutta nyt viisastuneena yritän hoitaa ihon takaisin kuntoon kosteuttamalla, kosteuttamalla ja vielä kerran kosteuttamalla. Lisäksi täsmätuotteiksi on käytössä erilaisia vitamiiniseerumeita, happoja ja geelejä. Iho voi helposti alkaa reagoida uusiin tuotteisiinkin, erityisesti jos niitä ottaa liikaa käyttöön kerralla, mutta ihoni sietää vaihtuvia tuotteita hyvin eikä herkisty lähes koskaan. AHA- ja BHA-happojen kanssa olen ollut varovaisempi, mutta muuta kosmetiikkaa olen käyttänyt aika huolettomasti. Kunhan se vain kosteuttaa ja rauhoittaa ihoani.

Syksyn aikana kosmetiikan osalta on tullut tehtyä paljon hankintoja (hemmetin koreahullutus!) ja tämän vuoden aikana olen saanut muutenkin aivan huippuja tuotteita testiin. Hävettää myöntää, että voisin melkeimpä sanoa rakastavani joka ikistä kosmetiikkapurnukkaani. Tästä huolimatta minulla on tietenkin muutamia tiettyjä tuotteita, joita käytän todella paljon ja jotka eksyvät käsiini, jos en suo yhtään ajatusta sille, mitä tuotteita käyttäisin sinä päivänä kasvoilleni.

Lierac Hydragenist Morning Moisturizing Mist on päässyt valokeilaan jo aikaisemminkin tässä postauksessa. Syksyllä jotenkin unohdin koko tuotteen olemassaolon, mutta viimeisenä kuukautena olen jälleen löytänyt tieni tämän superin tuotteen luokse. Kasvojen pesun ja tonerin jälkeen käytettynä tuote tuo kivaa täyteläisyyttä iholle ja valmistelee ihon hyvin muita tuotteita varten. Pesun ja edellä mainitun tuotteen jälkeen alkaa erilaisten tuotteiden kerrostaminen kevyimmästä paksuimpaan. Iltaisin käytän kasvoillani useampaa tuotetta, sillä käytössä on edemmän aikaa odottaa tuotteiden imeytymistä. Tässä postauksessa olevat tuotteet Sleeping Packia lukuunottamatta sopisivat itse asiassa hyvin aamurutiiniksi, jos listaan lisätään vielä puhdistustuote ja jokin toner.

En ole vuosi kausiin hankkinut mitään The Body Shopin tuotteita, mutta pari kuukautta sitten törmäsin laivalla Vitamin E Aqua Boost Essence Lotioniin, joka tarttui Tax Freesta matkaani. Tuote on kasvovettä selkeästi paksumpaa, mutta kuitenkin selvästi nestemäinen essence. Tuote levitetään kasvoille ennen seerumeita ja muita voiteita esimerkiksi tonerin tai miselliveden jälkeen. Levitän tämän kasvoille kämmenillä taputtelemalla. Olen muutenkin innostunut levittämään kasvovedetkin kämmenien kautta taputtaen, jolloin tuotetta ei mene hukkaa vanulapun kautta eikä synny turhaa jätettä. Tästä tuotteesta olen tykännyt todella paljon, mutta koska tuote sisältää hyaluronihappoa, täytyy tämän tuotteen käytön jälkeen huolehtia kosteuden viemisestä ihoon.

Etanatuotteet ovat minulle uutuus tältä syksyltä ja lähdin testaamaan niiden tehoa edullisella Mizon Snail Recovery Gel Creamilla*. Vielä en osaa ihan täysin sanoa miten tämä on auttanut ihooni, sillä käyttöaika on ollut lyhyt. Etanatuotteet vaativat yleensä pidemmän käyttöajan, jotta niiden hyöty muun muassa aknearpien häivyttämiseen tulee esille. Etanatuotteista puheenollen odottelen postista COSRX Advanced Snail 96 Mucin Power Essenceä, joka on oikea kulttituote AB-rutiinista innostuneille. En malttaisi odottaa, että muun muassa tuon tuotteen sisältämä Jolsen pakettini saapuu! Paketissa on myös muun muassa Pokemon Sheet Maskeja, joten odottaminen on tuosta syystä vieläkin vaikeampaa.

Erikoisempien tuotteiden jälkeen alkaa ihon kosteuttaminen erilaisilla kosteusvoiteilla. Aamuisin pärjään kosteysvoiteen osalta usein kevyemmällä, geelimäisellä kosteusvoiteella, jos pohjatyö on tehty kunnolla ja yön aikana iho on saanut tarpeeksi kosteutusta. Kuitenkin nyt ilmojen kylmetessä olen aamuisinkin kerrostanut paria eri kosteusvoidetta, jotta iholle riittää kosteutusta läpi päivän. Viime aikojen luottotuotteeni on ollut keväällä saamani Clinique Moisture Surge Extended Thirst Relief kosteusvoide*, joka imeytyy ihoon silmänräpäyksessä. Ihan ykkönen kiireisiin aamuihin! Toinen todella hyvä geelimäinen kosteusvoide kuivalle iholle on Biotherm Aquasource Cocoon*, johon ihastuin näytteen perusteella eikä mennyt kauaa, kun hankin sen itselleni. Tuotetta markkinoidaan talvi-iholle sopivaksi tuotteeksi, joten pakkasten tullessa vaihdan Cliniquen Moisture Surgen kokonaan tuohon. Kannattaa käydä hakemassa näyte testiin tuosta Biothermista sekä Cliniquesta, jos meikin alle soveltuva, kuivan ihon kosteusvoide on haussa!

Klarsin kosteusvoiteesta kirjoitin aikaisemmin jo tässä postauksessa, joten siitä en sen enempää kirjoita tänään. Kosteusvoide on täyttä rakkautta, enkä yhtään ihmettele miksi se on noussut todella suosituksi AB-piireissä. Samaisessa postauksessa kirjoitin Sleeping Maskeista, eli yöksi kosteusvoiteen päälle levitettävästä paksummasta naamiosta. Sleeping Maskit (tai Packit) ovat vakiinnuttaneet paikkansa iltaisessa ihonhoitorutiinissa ja Bearelin postauksessa näkyvän Misshan sleeping maskin lisäksi minulta löytyy uusimpana hankintana Holika Holika Honey Sleeping Pack Blueberry sekä näissä kuvissa näkyvä Rooman Sephorasta ostettu TooCoolforSchool (ei vitsi mikä nimi!) Pumpkin Sleeping Pack. Se lisäksi, että pakkaus on super söpö, olen tykännyt tästä todella paljon. Missha ja tämä ovat koostumukseltaa todella samanlaisia, eli voidemaisia. Tuo Holika Holikan Honey on taas selkeästi geelimäisempi ja tahmaisempi. Suosikkia ei kannata kysyä, vaan olen tykännyt kaikista todella paljon. Pitäisi malttaa tehdä parempi tutkimus näistä ja käyttää edes viikkoa ainoastaan yhtä, eikä vuoro päivinä jokaista, koska pidän niistä niin paljon. Mitä kosmetiikkahullu itselleen voi!

 Vaikka harmittaa, ettei meikittä olo ole niin hyvä, saa epäpuhtaudet onneksi suht hyvin meikin avulla piiloon. Nyt olen yrittänyt panostaa mahdollisimman kuulaaseen meikkipohjaan vaikka kuinka tekisi mieli laittaa paksut maskit kasvoille. Olen nyt käyttänyt paikallisesti super peittäviä peiteaineita pahimmille finnikohdille ja meikkivoiteeksi olen valinnut kevyempiä meikkivoiteita ja päälle puuterointi irtopuuterilla. Olen kokenut, että ihoni näyttää edes hieman paremmalta, kun siihen ei käytetä liian paksuja meikkivoiteta peiteaineiden kanssa.

On tämä naisena oleminen hankalaa! Toisaalta olen ollut toiveikas, että yli kolmen vuoden tauon jälkeen tämä voisi olla merkki vilkastuneesta hormonitoiminnasta, sillä minulla ei ole olut kuukautisia kolmeen vuoteen ja yhteen kuukauteen. Asiaa on hoidettu naistentautien poliklinikalla ja edelleen asia on seurannassa. Koska esimerkiksi lastensaanti ei ole ajankohtaista, en ole aloittanut mitään hormonihoitoa enkä ole halunnut vaihtaa kuparikierukasta hormoniehkäisyyn. En edes nyt, vaikka niiden avuilla voisin saada ihoani parempaan kuntoon. Osteoporoosin ehkäisyyn olen käyttänyt kalkkilisää sekä liikuntaa ja muuten olen ihan terve, joten suht rauhallisin mielin voin edelleenkin asian kanssa olla.

Kirjoitelkaa ihmeessä kokemuksistanne hormoniaknesta ja vinkatkaa, jos olette löytäneet avun jostain tietystä tuotteesta. Kommentteihin tulen vastaamaan paremmin, kuin tuohon muutaman vuoden takaiseen postaukseen! Kivaa keskiviikon jatkoa! Xx

Ruokapäiväkirja ilman lihaa

tiistai 28. marraskuuta 2017

Huomenta! Lupailin eilen julkaista ruokapäiväkirjan eiliseltä, joten täytetään lupaus heti aamusta. Eilen vietin välipäivän salila, joten liikuntaa ei tullut harrastettua hyötyliikuntaa enempää. Eilinen ruokavälit olivat aika tiheitä aikatauluista johtuen, mutta ateriat tuli ainakin syötyä tasaisesti. Ja kuten otsikkokin kertoo, lihattomalla linjalla mennään edelleenkin. Kananmunia olen alkanut nyt syömään enemmän ja Roomassa söin yhtenä päivänä simpukoita ja pari katkarapua, mutta muuten äyriäisetkin ovat olleet pannassa. Eli eläinten tuotokset, kuten maitotuotteet ja kananmunat ovat edelleen käytössä, mutta kala, kana ja liha ovat ainakin jouluun asti poissa ruokavaliosta. Olen pohtinut hieman jouluakin ja näillä näkymin jätän joulukinkun syömättä, mutta lohta ja silliä söisin poikkeuksena. Siihen on kuitenkin vielä aikaa ja saa nähdä kuinka paljon vastapaistettu kinkku houkuttelee. Jouluaatto saattaisi vielä mennä helposti, mutta se, etten saisi joulupäivän aamuna joululimppua voilla, joulukinkulla ja sinapilla saattaisi tehdä tiukkaa!

Nyt siihen ruokapäiväkirjaan. Tavoite on tosiaan vähän kevennellä oloa, joten siitä syystä hiilihydraatit ovat hieman vähemmällä. Tykkään muutenkin syödä aamun ja lounasajan rasva- ja proteiinipainoitteisesti tasaisemman verensokerin vuoksi. Jos käyn treenaamassa, tulee treenin jälkeen, eli esimerkiksi illalla nautittua enemmän hiilareita lämpimän ruoan tai esimerkiksi kaurapuuron tai riisikakkujen muodossa.

Maanantai 27.11.

Aamupala klo 9:30
Melkein puoli pannullista kahvia, jossa seassa 25g kookosöljyä ja mitallinen (30g) heraproteiinia. Vitamiinit.

Lounas klo 12:05
Chilillä, inkiväärillä ja soijalla mautettu Wok, jossa puoli pussia (reilu 200g) wok-vihanneksia, 1/4 tuoreesta kiinankaalista, 35g kuivattua soijapaloja (raakapaino) sekä 1tl 100% maapähkinävoita. Yksi keitetty kananmuna.


"Välipala" klo 13
Iso Cafe Americano Kohvik Komeetissa

Välipala klo 16
Smoothie mitallisella heraproteiinia, jäisillä mustaherukoilla ja greipillä, makeuttamattomalla mantelimaidolla ja lorauksella maustamatonta jogurttia. Joukkoon vähän vehnänorasjauhetta ja pellavansiemenrouhetta. Kuppi kahvia.

Päivällinen klo 18
Vegan Restoran V:ssä vegaanisia "kalapihvejä" palsternakka-kukkakaalipyreellä, kurpitsalla ja tankoparsalla.

idnosto vegan restoran v tallinna

Iltapala klo 20:40
Luomu kohupiimaa eli maitorahkaa noin desi ja maustamatonta jogurttia pari desiä sekä paljon mustaherukoita. Kuppi teetä.

Napostelu klo 21:15
Iso porkkana, pala lanttua ja pätkä kurkkua dipattuna pieneen määrään maustamattomasta jogurtista ja 15% tuorejuustosta tehtyyn dippiin.

+ päivän aikana reilusti  vettä.

Mitä mieltä olette ruokapäiväkirjoista kasvisruokavaliolla? Haluaisitteko näitä useimminkin, esimerkiksi säännöllisesti joka viikko?

Kuulumisia ja tämän viikon suunnitelmat

maanantai 27. marraskuuta 2017

Ihan ensimmäiseksi kiitos kaikille, jotka kommentoitte tätä viime viikkoista tekstiäni. Vastailen kaikkiin kommentteihin tänään. Verrattuna viime torstaihin, on olo ollut paljon parempi viime päivinä. Olen saanut käsiteltyä asiaa ja suurin apu on ollut isoisän kuolemasta ääneen puhuminen. Loppuviikko oli muutenkin positiivisella tavalla aika kiireinen, joten ajatuksia sai siirrettyä muualle. Päivä kerrallaan.

 Viime päivät ovat menneet pitkälti pakkaillessa tavaroita muuttoa varten ja lauantaina kävin katsomassa täällä Tallinnassa elokuvissa Tuntemattoman Sotilaan, josta järjestettiin pari näytöstä. Ja pääsinpä jälleen liikkumisen makuunkin! Syksyn sairasteluiden ja muiden kiireiden (sekä motivaatiopuutteen) takia liikkuminen on ollut ajoittain todella vähäistä ja ennen viime viikkoa alla oli melkein kahden viikon tauko kaikesta liikunnasta Rooman reissun hyötyliikuntaa lukuun ottamatta. Laitoin myös pienen tavoitteen tälle marraskuun lopulle ja joulukuulle saada painoa muutamia kiloja alaspäin. En aio seurata mitään dieettiä, mutta tavoite on, etten yksin syö mitään herkkuja. Viime tiistaina tuli vielä herkuteltua jättimäinen irtokarkkipussi, mutta loppuviikko meni oikein mallikkaasti syömisten ja liikkumisen suhteen. Motivaatiokin tuli löydettyä, kun kasvoista on lähtenyt pahin turvotus ja fyysisesti olo on ollut paljon parempi. Tästä se taas lähtee! Ajattelin muuten julkaista huomenna ruokapäiväkirjan tältä päivältä tänne blogiin.

 Tällä viikolla kaikki arkipäivät ovat täynnä ohjelmaa, sillä tämä päivä sekä huominen menee pakkailun parissa sekä listalla on paljon hoidettavia asioita. Keskiviikkona otan aamupäivällä laivan Suomeen, mutta torstaina tulen jälleen päiväksi Tallinnaan auton kanssa hakemaan muuttokuormaa. Viikonlopun suunnitelmat ovat vielä hieman auki, mutta ainakin isän äidillä olisi tarkoitus pyörähtää. Tämä alkuviikko menee niin hulinan keskellä, että loppuviikosta yritän ainakin rentoutua kunnolla ja nukkua univelkoja pois.

Tämän postauksen kuvat ovat viime lauantailta Raejoka platsin joulutorilta, joka avattiin ihan hiljattain. Tunnelma aukiolla oli ihanan jouluinen ja vaikka tällä hetkellä ei tunnu säiden suhteen lainkaan siltä, että Joulu olisi tulossa, oli kiva edes yrittää hakea tuolta joulufiilistä. Kunhan saa stressitasoja laskettua, niin varmasti pääsen joulumoodiin, vaikkei lunta olisikaan. Joulu on ehdottomasti vuoden parasta aikaa!

Tällaiset pienet kuulumiset tähän harmaaseen marraskuiseen maanantaihin. Tänään pitäisi vielä pakkailla jonkun verran ja illemmalla käyn varmaan jossain ulkona syömässä tai ihan vain salilla. Kivaa maanantain jatkoa kaikille!

Kello jokaiseen tilanteeseen ja Daniel Wellington alennuskoodi

perjantai 24. marraskuuta 2017

*Postaus toteutettu yhteistyössä Daniel Wellington kanssa

Rannekellot ovat oikeastaan ainoa käyttämäni asuste, enkä nykyään osaa pahemmin edes käyttää muita koruja. Pienet korvakorutkin ovat alkaneet tuntumaan vierailta päivittäisessä käytössä, joten koruissa luotan asuun sopivaan rannekelloon. Daniel Wellingtonin kellot ovat ehdottomasti käytetyimmät rannekelloni, sillä pidän niiden sirosta ulkonäöstä ja ne ovat ranteessa todella kevyitä. Tein työtä tietokoneella ja käytän muutenkin aikaa paljon tietokonetta näpytellen, joten kevyt, rannetta rasittamaton kello on aivan ehdoton. Muistatte varmasti ajan, jolloin jokaisen rannetta koristi iso, maskuliininen kello. Minulta löytyy edelleen yksi sellainen, mutten voi käyttää sitä, koska se tuntuu niin raskaalta ranteessa. Tästä syystä pienet ja kevyet kellot ovat vakiinnuttaneet paikkansa vasemmassa ranteessani.



Pitkään silmää miellytti eniten metallisella tai nahkaisella rannekkeella olevat kellot, mutta viime aikoina käyttöön on päässyt kaikista eniten unelmankevyt Classic Petite Cornwall 28mm:n kellotaululla. Pehmoinen Nato-ranneke tuntuu miellyttävältä ranteen ihoa vasten ja kello sopii asuun kuin asuun.

Minulla on vielä loppuun huippu uutisia teille! Tänään perjantaina Black Fridayn kunniaksi jokaisen kellon mukaan saa  valita täysin ilmaiseksi toisen rannekkeen. Kyseisen tarjouksen voi hyödyntää myös alennuskoodiin ja käyttämällä kassalla koodin mikaelakosk saa koko tilauksesta 15% alennuksen. Esimerkiksi tässä postauksessa näkyvälle kellolle+lisärannekkeelle ilmaisella toimituksella jää hintaa ainoastaan 84,15euroa. 


Millaisista rannekelloista te pidätte?

Tärppejä luonnonkosmetiikan Black Friday-tarjouksista + muita vinkkejä

Black Friday on taas täällä ja moni kauppa kivijalasta nettikauppaan on huomioinut tämän suuren shoppailupäivän. Jouluaattoonkin on enää tasan kuukausi (jee!), joten joululahjakauppa alkaa vilkastua. Ja jos ei välttämättä vielä jaksa vaivata päätä joululahjojen miettimisellä, on BF-tarjousten hyödyntäminen itsensä hemmotteluun aivan yhtä sallittua, jos minulta kysytään!

Luonnonkosmetiikan faneja hemmotellaan tänään ja monet siihen erikoistuneet nettikaupat, kuten Jolie*, Biodelly* ja Natural Goods Company* ovat laittaneet tulille aivan pommeja Black Friday-tarjouksia. Joliella on monet tuotemerkit -20%, mutta muun muassa Madara ja Rahua ovat 30% alennuksella koko tämän päivän (24.11.) ajan. Biodellyltä saa 24.-27.11. kaikista tuotteista 20% alennuksen koodilla biodellyblack. Natural Goods Companylla on muun muassa Santen tuotteet 25% prosentin alennuksella sekä muutama valikoitu tuote huomalla 40% alennuksella ja tarjoukset ovat voimassa 24.-27.11. välillä. Kokosin vielä alle omia suosikkejani kolmesta eri hintaryhmästä.

*Postaus sisältää affiliate-linkkejä
Natural Goods Company:

Biodelly:
Madara saippua karpalo & kataja 5,20€ (käytä koodia biodellyblack)

Biodelly:
Flow kosmetiikka Kahvi suolakuorinta 15,92€ (käytä koodia biodellyblack)

Natural Goods Company:

Beauty pop up:

Jolie:


Kannattaa myös huomioida seuraavien nettikauppojen Black Friday-tarjoukset:

Stockmann.com:
Perjantaina muoti -20%. Lauantaina kauneus 20%. Sunnuntaina kodin tuotteet -20%. Lisäksi ilmainen toimitus yli 50euron ostoksiin.

Viikonlopun aikana saa 20% alennuksen 50e ostoksista ja 30% alennuksen 200e ostoksista sekä valikoituja tuotteita 30-50% alennuksella. Lisäksi klo 11-23 välillä on 40% alennuksessa tunneittain vaihtuva tuotemerkki.

2000 tuotetta 50% alennuksella.

Paljon tuotteita jopa 50% alennuksella. Katso kaikki tuotteet täältä.

Perjantaina kaikki piilolinssit -50%, aurinkolasit -30%, digilasit -30%, piilolinssitarvikkeet ja silmienhoitotuotteet -30%. La-ma kaikki -30%.

Paljon tuotteita tarjouksessa, katso kaikki täältä.

Viimeisin päivitys elämästäni

torstai 23. marraskuuta 2017

Halusin tulla pikaisesti kirjoittamaan teille missä elämässäni mennään tällä hetkellä. Syksy ja alkutalvi ovat olleet oikeaa hullunmyllyä lähes jokaisella elämän osa-alueella. Viimeisiin kuukausiin on sisältynyt todella paljon raskaita asioita, mutta onneksi niitä hyviäkin hetkiä on ollut koettua ja aina toisinaan on tullut nähtyä hymykin omilla huulillani. Mikä on auttanut minua jaksamaan tämän raskaamman kauden keskellä? Tieto siitä, että tämä vaihe ei kestä ikuisesti.

Reilu pari viikkoa sitten tein ison päätöksen ja irtisanouduin nykyisestä Tallinnan työstäni. Noin viikko aikaisemmin olin irtisanonut vuokra-asuntoni. Kuluvien kuukausin ajan mielessä on pyörinyt toive paluusta Suomeen, joka on samalla painanut mieltäni todella paljon. Olen tuntenut ahdistusta siitä, että olen epäonnistunut täysin, sillä ajattelin tämän olevan loppuelämäni koti ja olen tuntenut itseni luuseriksi, koska palaan takaisin Suomeen. Rakastan Tallinnaa, mutta fakta, että en pysty täyttämään urahaaveitani täällä, alkoi painamaan enemmän. Se, että pidän tästä kaupungista ei vain riitä. Lisäksi painavana syynä Suomeen paluuseen on raha. Vaikka palkkani on ihan ok Viron tulotasoon nähden, en koe sitä tarpeeksi motivoivana. Se, että käteen jää pikkuisen päälle 1200 euroa 40 työtunnilla viikossa ei pidemmän päälle jaksa motivoida työssä, joka ei välttämättä tunnu täysin omalta jutulta. Itse asiassa olisin saanut yhden toisen työpaikan täältä Tallinnasta suurinpiirtein samalla kuukausipalkalla, mutta kieltäydyin mahdollisuudesta. Päätös oli vaikea, mutta koin, että työpaikan ottamisella olisin vain lykännyt paluutani Suomeen. Reilumpaa oli kieltäytyä paikasta kokonaan.

Nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin, sydämeni sanoo, että on aika palata.

Eli ensi kuun puoleen väliin mennessä muutan kokonaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä elämäni on aivan sekaisin. Uusi työpaikka Suomessa on vielä vähän auki, minulla ei ole asuntoa, enkä kuulu Suomen sosiaaliturvaan vielä hetkeen, en välttämättä moneen kuukauteen, kiitos pitkien käsittelyaikojen. Vaikka Suomeen paluuseen liittyy paljon epävarmuutta, on olo jollain tapaa kuitenkin seesteinen. Tiedän, että kaikki tulee järjestymään ja intuitioni sanoo, että tämä on oikea päätös. Päivääkään en kadu Viroon muuttoa, sillä sain nauttia tästä ihanasta kaupungista, tustustuin uskomattomiin ihmisiin ja sain todella hyvää työkokemusta itselleni täysin uudelta alalta. Kymmenen kuukautta sitten Tallinnaan muutto tuntui oikealta. Nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin, sydämeni sanoo, että on aika palata.

Tasan vuosi sitten kirjoitin tämän tekstin. Tekstissä kirjoitin menettämisestä ja tunteistä, joita olen kokenut ollessani kaukana perheestäni. Sekä siitä, että perhe on tuonut minut takaisin Suomeen. Tälläkin kertaa yksi suurimmista tekijöistä Suomeen paluussa on se, että en halua olla edes laivamatkan päässä perheestäni. Haluan, että voin tarvittaessa vain hypätä autoon ja olen läsnä. En halua olla riippuvainen lentokoneiden tai laivojen aikatauluista.

Tuota linkkaamaani tekstiä referoiden: "Olen ollut onnekas, koska minulla on edelleen kaksi isoäitiä sekä kaksi isoisää. Nyt on kuitenkin tullut elämässäni se etappi vastaan, kun alan sisäistämään sen, ettei näin tule olemaan ikuisesti. Mitään kriittistä ei tule toivon mukaan tapahtumaan lähiaikoina eikä kukaan perheessäni ole todellakaan kriittisessä tilassa, mutta huoli alkaa tehdä tuloaan. Pelottaa, koska en halua menettää." Tänään, tasan vuosi myöhemmin, elämässäni on enää yksi isoisä. Isän isäni nukui pois tiistai-iltana. Sain tiedon tapahtumasta eilen aamulla matkalla satamaan ja siitä lähtien elämä on ollut aivan romuna. Tiedän, että tämä oli hänelle parasta ja viime viikkojen tapahtumien vuoksi tavallaan tiesin, että yhteistä aikaa ei ollut enää kauaa jäljellä. Siitä huolimatta tämä tuntuu kuitenkin niin väärältä. Kävin katsomassa isoisääni isänpäivänä ja vaikka alla oli viikkoa aikaisemmin tehty toisen jalan amputointi, sisimmissäni oli toive, että kunto menee paremmaksi. En ollut lainkaan varautunut siihen, että saan puhelun näin nopeasti. En ainakaan tämän vuoden puolella. Odotin sitä, että saan hoidettua muuton takaisin Suomeen ja olisin päässyt vierailemaan hänen luonaan useammin.

Mietin, että kerronko tästä blogissani lainkaan. Tämä oli kuitenkin minulle ensimmäinen kokemani menetys, enkä rehellisesti tiedä miten tämän käsittelisin. Haluiaisin, että joku vain kertoisi minulle miten toimia ja, että surulle olisi jokin ohjekirja, jonka mukaan mennä. Eilinen laivamatka meni aivan lamaantuneena ja loppupäivä lähes kokonaan nukkuessa. Tänään olen yrittänyt palata normaaliin rytmiin ja lähes koko päivä on mennyt blogitöiden parissa. Olo on edelleen itkuinen, lamaantunut ja rintaa puristaa, mutta täytyy vain luottaa siihen, että aika parantaa. Tällä hetkellä tuntuu, että saan käsiteltyä tämän asian parhaiten kertomalla tästä tapahtumasta julkisesti sekä olemalla yksin ja puuhastelemalla omia juttujani. Nämä ensimmäiset päivät ovat luonnollisesti vaikeimmat, mutta kyllä tämä tästä. Otan oman aikani ja ajan kanssa olo tulee helpottamaan. Vaikein, eli hautajaiset ovat vielä edessä, mutta perheen tuella me kaikki tulemme selviämään niistäkin.

Tämän enempää minsta ei tänään irtoa, mutta halusin tulla kertomaan missä mennään. Huomenna on tulossa blogiin Black Friday-aiheisia postauksia ja viikonloppuna toivottavasti saisin jotain julkaistua. Tulen menemään oman jaksamisen mukaan ja nyt on niin paljon kaikkea meneillään, joten suurimman energian tulen käyttämään luonnollisesti menetyksen käsittelyyn sekä perus arjesta selviämiseen ja muuton järjestelyyn. Palaillaan joka tapauksessa huomenna! Xx

Matkavinkit Roomaan: 3 x hyvä italialainen ravintola

tiistai 21. marraskuuta 2017

Voi vitsit mikä talvisää on vallannut Etelä-Suomen! Palaan huomenna Suomesta kotiin, joten toivotaan, että näin kaunis lumipeite odottaa myös Tallinnassa. En edes ole talvi-ihminen, mutta ensilumi on sellainen, josta jaksa olla yhtä innoissani joka vuosi.

Lupasin viime postauksessa jakaa muutaman ravintolavinkin Roomaan, joten jatkevaan vime postauksen siivittämänä Rooman ravintoloihin. Syöminen ja ravintoloiden tutkailu ovat omia kohokohtia matkustelussa. Yleensä käykin niin, että ravintola- ja kahvilalistani ovat toistakymmentä ravintolaa pitkiä ja lopulta niistä tulee vain pari käytyä läpi. Näistäkin ainoastaan yksi oli ennakkoon valittu paikka ja kaksi muuta tuli lennosta mukaan. Kaikki olivat niin nappivalintoja (tosin voiko Italiasta edes saada huonoa ruokaa?), joten alkuperäisen listan valintojen posijääminen ei edes harmittanut. Onpahan tehty tutkimusta valmiiksi ensi reissua varten. Kaikki vinkkaamani ravintolat sijaitsevat aivan keskustan tuntumassa. Kaksi aivan Piazza Navonan kupeessa ja yksi joen toisella puolella, Trasteveren alueella.

matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
Piazza del Fico 29
00186 Roma

 Ensimmäisenä iltana päädyimme Airbnb:ssä odottavien ravintolasuositusten perusteella Piazza Navonan lähellä olevaan italialaiseen osteriaan Da Francescoon. Saavuimme paikalle hieman yli seitsemän ja meillä kävi tuuri, että saimme pöydän vaikka paikka oli auennut vasta iltaseitsemältä. Ravintola tarjoilee perinteistä italialaista ruokaa ja listalta löytyy myös sesonkiannoksia. Ruoka oli aivan jumalaisen hyvää, palvelu pelasi loistavasti ja tarjoilia suosittelu erinomaisen punaviinin. Isommalla porukalla suosittelen varaamaan pöydän vaikka menisi syömään lounasaikaaan. Vapaata pöytää ei näkynyt hetkeäkään ja ravintolasta lähtiessämme ulkona odotti useampi seurue vapautuvaa pöytää.

matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
Via degli Spagnoli 48
00186 Roma

Yhtenä iltana kävimme illastamassa Airbnb:mme vieressä olevassa ravintolassa, La Tarvernetta 48:ssa, joka vaikutti tripadvisorin perusteella todella lupaavalta. Tuolla alueella oli monia ravintoloita, joten suosittelen Roomaan matkaavien poiketa myös Via degli Spagnoli sekä Vicolo della Vaccarella-kaduille, jos etsitte ravintolaa Pantheonin kupeesta. Tämä ravintola oli hieman hiljaisempi, joten pöydän saa varmasti helposti ilman varaustakin. Sisustus ei ollut mikään ihmeellinen, mutta palvelu sekä ruoka olivat aivan ensiluokkaista ja alkuun tarjoiltiin jopa ilmaiseksi pieni lasillinen kuohuviiniä. Todellakin suosittelen!

matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
Via dei Genovesi 37
00153 Roma

Le mani in Pastaan päädyimme tuttujen suosituksesta. Ravintola sijaitsee kauniilla ja hieman boheemilla Trasteveren alueella, josta voi löytää paikallisten suosimia leipomoja ja kahviloita, ihania pieniä putiikkeja ja kauniita piazzoja. Ihan harmittaa, ettei aika riittänyt sen enempää tutkia tuota aluetta. Le mani in Pasta oli niin turistien kuin paikallistenkin suosima italialainen ravintola. Sisustus oli todella kiva, avokeittiöstä oli mukava seurata kokkien touhuamista ja ruoka. Voi pojat! Yksi jos toinenkin asiakas kävi kiittämässä kokkia erikseen. Tilasimme alkuun simpukoita ja katkarapuja ja pääruoaksi jaoimme Tagliatelle ai funghi porcini-pastan. Vaikka ravitola sijaitsee hieman syrjemmässä, suosittelen todellakin käymään tuolla. Päiväsaikaan paikka oli todella ruuhkainen, joten illaksi suosittelen ehdottomasti varaamaan pöydän.

Onko teillä jakaa omia ravintola- tai kahvilavinkkejä Roomaan?

Ensimmäisen kerran Roomassa

lauantai 18. marraskuuta 2017

Terveiset Italiasta! Palasin eilen kaupunkilomalta Roomasta ja takana on viisi mahtavaa päivää nauttien italialaisesta elämänmenosta. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta Roomassa, mutta nuorempana olen käynyt pari kertaa Pohjois-Italiassa ja toissa kesänä olin Napolissa (kattavin postaus täällä). Rooma oli minun bucket listillä ja vihdoin sain viivattua sen yli kohteiden listalta. Ainoaksi kerraksi tämä ei todellakaan tule jäämään, sillä kolmen kokonaisen päivän aikana ei kerinnyt todellakaan saamaan kaikkea irti tuosta historiaa pullollaan olevasta kaupungista. Haaveissa onkin joku kerta viettää Italiassa jopa useampi viikko kiertäen maata vuokra-autolla.

Majoitukseksi valikoitui jälleen kerran Airbnb, joka osoittautui sijainniltaan aivan täydelliseksi. Julkista liikennettä ei tullut käytettyä kertaakaan ja jopa paikkaan tuli mentyä kävellen. Airbnb sijaitsi pienemmällä kadulla aivan Pantheonin kupeessa, joka oli ympäröity ihanilla ravintoloilla sekä muun muassa vihannestorilla. Vaikka asunto oli alimmassa kerroksessa, oli yöpyminen todella rauhallista hiljaisemman kadun ansiosta. Majoituksen sijainti on ehdottomasti sellainen, josta en tule enää ikinä tinkimään matkustaessani.

Marraskuu osoittautui ihan mukavaksi ajankohdaksi matkustaa Roomaan, sillä vaikka kaupunki on ympäri vuoden pullollaan turisteja, pääsi päänähtävyyksiin nopeasti ilman ennakkoon hankittuja lippuja tai ryhmävarausta. Italian kuukausista marraskuu on sateisin ja vaikka meidänkin loman aikana satoi muutamana päivänä, saattoi kevyt sade kestää vain hetken. Keskiviikko oli päivistä kaikkein sateisin ja kevyttä sadetta kesti noin kello kahteen asti. Tuohon sateen mahdollisuuteen oli kuitenkin osannut varautua, eikä pieni sade haitannut ollenkaan. Lämpöasteet taas voivat olla oikeastaan mitä tahansa ja jouduin itse ostamaan paksun takin tiistaina, sillä päivä oli todella kylmä. Loppuviikkoa kohden ilma lämpeni ja perjantaina, eli lähtöpäivänämme, auringossa jotkut kulkivat t-paitasillaan. Joten pakkausvinkkini on ehdottomasti varautuminen muutamaan lämpöasteeseen ja kylmiin iltoihin toppatakilla, mutta kevyt takki kannattaa myös pakata mukaan. Ja sateenvarjo. Ja tosi hyvät kengät! Päivässä kilometrejä meinaan kertyy useita.

Kolme kokonaista matkapäivää oli riittävä aika tutustua pintapuolisesti Rooman päänähtävykksiin ilman minuuttiaikataulua. Kesäsesonkina aikaa menee tietenkin enemmän jonottamiseen, jolloin esimerkiksi Pietarinkirkkoon tai Colosseumille saattaa joutua jonottamaan monia tunteja. Keskiviikkona mekin jonotimme Vatikaanissa Pietarinkirkkoon reilun tunnin, vaikka kyseessä oli marraskuinen arkipäivä. Nähtävyyksiä ja museioita jäi koettavaksi vielä vaikka millä mitalla, mutta onneksi tärkeimmät, kuten muun muassa Vatikaani ja Pietarinkirkko, Colosseum, Pantheon, Fontana di Trevi, Espanjalaiset portaat ja Vittoria Emanuelen patsas tuli nähtyä ja koettua. Ostoksiakin tuli tehtyä Via del Corsolla sekä Via dei Condottilla. Parasta kuitenkin koko matkassa ja Roomassa on kävely pitkin upeita katuja ja antiikin ajan rakennuksien ihastelu. Ja pakko myös mainita parhaana puolena i-h-a-n-a ruoka, josta on tulossa omaa postausta muutaman ravintolavinkin muodossa.

Matakohteena Rooma on mielestäni todella helppo ensikertalaiselle, koska kaupunki on helppokulkuinen ja päänähtävyydet ovat pienillä etäisyyksillä toisistaan. Fiumicinon lentokenttä sijaitsee noin tunnin ajomatkan päästä Roomasta ja jos majoitus sijaitsee lähellä Terminin juna-asemaa, on sieltä nopea matkustaa junalla kaupunkiin. Taksit ovat Roomassa todella kalliita, joten kannataa ehdottomasti harkita kuljetuksen tilaamista kentältä Roomaan ja takaisin lentokentälle. Kuljetuksen saa noin 45-55 eurolla, kun taas kahdelta hengeltä Leonardo-juna sekä taksi voivat helposti maksaa yhteensä 50 euroa. Kantapään kautta opimme menomatkan aikana, että olisi kannattanut tilata tulopäivänä kuljetus kentältä Airbnb:hen, sillä edullisemmat junat eivät enää kulje lentokentältä Terminin päärautatieasemalle.

Luvassa on Roomasta vielä toinen kuvapainoitteinen postaus sekä mainitsemani postaus, jossa jaan ravintolavinkkejä. Eli pysykää kuulolla!

Millaisia kokemuksia teillä on Roomasta?

Hulluna korealaiseen kosmetiikkaan

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

 Postaus toteutettu yhteistyössä Bearel-verkkokaupan kanssa
Bearel Missha kokemuksia arvostelu super aqua holika holika blogi nettikauppa klairs soothing cream korealainen kosmetiikka
Korealaisen kosmetiikan valtakausi jatkuu edelleen ja päivä päivältä oma kiinnostukseni kasvaa k-kosmea kohtaan. Suomalaisten innostus aasialaisesta kosmetiikasta on noteerattu ja saatavuus on helpottanut huomattavasti. Nykyään Sheet maskeja löytyy päivittäistavarakaupoista ja valikoima on lisääntyyt verkkokaupoissa, eikä enää tarvitse välttämättä tehdä tilauksia Aasiasta tai Amerikasta asti. Törmäsin jokin aika sitten Suomalaiseen Bearel-nimiseen verkkokauppaan, joka on keskittynyt ainoastaan korealaiseen kosmetiikkaan. Valikoimassa on muun muassa leikkisistä pakkauksista tunnettu Holika Holika ja TonyMoly sekä etanatuotteita hyvän valikoiman tarjoava Mizon. Muita merkkejä ovat muun muassa koreakosmetiikkaan hurahtaneiden keskuudessa paljon kehutut Klairs ja Missha.

Missha kokemuksia arvostelu super aqua holika holika blogi nettikauppa klairs soothing cream korealainen kosmetiikka
Olin aivan innoissani mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä Bearelin kanssa. Tuotteita selaillessani huomasin, että valikoimaan oli valittu paljon niin sanotuiksi k-beauty Best seller-tuotteiksi valikoituneita tuotteita, mutta saatavilla on myös monia merkkejä, joista en ollut aikaisemmin kuullut. Aloittelevalle k-kosmetiikan käyttäjille nettikauppa on aivan täydellinen, sillä asiakaspalvelusta saa tarvittaessa apua omalle ihotyypille sopivista tuotteista ja valikoima on laadittu niin, että jokainen tuote on EU:n turvallisuusvaatimuksen mukainen. Kynnys tutustua (ja hullaantua!) k-beautyn maailmaan on pieni, sillä voi olla varma, että kaikki ainesosiltaan aika jännittävänkin kuuloiset tuotteet ovat täysin turvallisia käyttää.

Itse miellän aasialaisen ihonhoitorutiinin a:n ja o:n olevan monivaiheinen kosteutus. Yksi kosteusvoide ei enää riitäkään, vaan ihoa kosteutetaan monivaiheisesti ja monilla erilaisilla tuotteilla - voiteilla, emulsioilla, seerumeilla, rasvoilla, naamioilla ja öljyillä. Muutamia mainitakseni. Tietenkin niin sanotussa länkkärikosmetiikassa eli länsimaisissa merkeissä on seerumia ja voidetta vaikka mihin lähtöön, mutta kostettavien tuotteiden kerrostamista ei painoteta niin paljon. Lähinnä mainostetaan tuotteen olevan monitehoinen apu vaikka mihin. Pidän tuotteista, joilla pärjää aamuisin ja iltaisin, mutta tuotteiden kerrostamisesta enemmän lukeneena olen alkanut vakuuttumaan, ettei vain yhdellä kosteusvoiteella yksinkertaisesti pärjää. Vaaditaan vähintään seerumi kosteusvoiteen alle ja yöksi sitten tuhdimpaa tavaraa ravitsemaan ihoa. Yönaamiot ovat k-beautyn perusjuttuja, mutta viime aikoina länkkärimerkitsin ovat tuoneet paljon yökäyttöön tarkoitettuja naamioita markkinoille. Melkein kuitenkin voisin sanoa, että yönaamion suhteen vannoisin k-kosmetiikan nimeen. He kun ovat niiden suhteen edelläkävijöitä ja varmasti tietävät, mitä erinomaiseslta tuotteelta vaaditaan.

Missha kokemuksia arvostelu super aqua holika holika blogi nettikauppa klairs soothing cream korealainen kosmetiikka

Yksi testiin saamistani tuotteista on Misshan super kosteuttava ja ravitseva, 15% etanaseerumia sisältävä yönaamio. Yönaamion voi levittää ainoana voiteena tai rasvana puhdistetulle iholle muiden kevyempien tuotteiden jälkeen tai toisen kosteuttavan, esimerkiksi rasvan tai voiteen, jälkeen. Mutta yönaamion tulee olla aina se viimeinen tuote, jota iholle levitetään illalla.

Tämä Misshan yönaamio kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa ja auttaa ihoa ylläpitämään kosteutta sisällään. Hieman ällöttävältä kuulostava etanaseerumi taas muun muassa uudistaa ihoa, joka on apua esimerkiksi aknearpiin ja epätasaiseen ihonsävyyn. Olen lukenut viime aikoina paljon etanaseerumista ja vaikka oma historiani sen käyttäjänä on lyhyt, olen todella vakuuttunut siitä, että se varmasti toimii. Ja tämä Misshan tuote on ainakin saanut kaikkialla aivan huiput arvostelut, joten innolla odotan mitä ihmeitä tämä tekee iholleni. Olen nyt käyttänyt tätä kahdesti ja aamulla iho on tuntunut todella hyvältä ja kosteutetulta.

Missha kokemuksia arvostelu super aqua holika holika blogi nettikauppa klairs soothing cream korealainen kosmetiikka
Klairs Rich Moist Soothing Cream (23,90€)

Klairsin Rich Moist Soothing Cream on oikea k-beauty -kulttituote, jonka nimeen moni vannoo. Voide ravitsee ja kosteuttaa tehokkaasti sekä ehkäisee ihon punoitusta ja se on oikea nappituote iholle vaativiin vuodenaikoihin, kuten juurikin Suomalaiseen kylmään talveen. Voide on koostumukselta aika paksua ja epäpuhtaan ihon omaavaa niin tuhdin tuntuisen, super kosteuttavan voiteen käyttäminen voisi hieman jännittää, mutta tämä  Klairsin voide ei sisällä ihoa tukkivia tai epäpuhtauksia aiheuttavia ainesosia, joten tätä voi aivan huoletta käyttää epäpuhtauksiin, mutta ekstrakosteutusta tarvitsevalle iholle. Itse olen tosi tosi tosi innoissani tästä voiteesta, sillä viime aikoina on tuntunut, ettei mikään määrä kosteutusta ole riittänyt iholleni. Voiteen koostumus on rasvainen ja paksu, joten miellän tämän omiin tarpeisiini sopivan paremmin illalla käytettävänä ennen yönaamiota tai öljyä.

Missha kokemuksia arvostelu super aqua holika holika blogi nettikauppa klairs soothing cream korealainen kosmetiikka

A'Pieun Sheet Maskeista kiinnostuin puhtaasti söpön paketin ansiosta.Milk-sarjan naamiot sisältävät maitouutetta, joka kosteuttaa ja ylläpitää ihon kosteustasapainoa. Vielä en ole kerinnyt kokeilemaan näitä, mutta taustatutkimuksen perusteella näiden pitäisi olla oikein toimivaa tavaraa.

Ensituntuma Bearel-verkkokauppaan oli todella positiivinen. Oman pakettini sain Viroon, mutta toimitus saapui noudettavaksi siitä huolimatta kahdessa päivässä. Suomen sisällä toimitusaika on keskimäärin 2-3 arkipäivää ja pakettiautomaatteihin tilattaessa Etelä-Suomessa ja Turussa sekä Tampereella paketteja toimitetaan jopa lauantaisin. Itse olen ainakin todella kärsmätön odottamaan tilauksiani, joten tuo on aivan huippujuttu! Jotain positiivista sanottavaa Suomen postin toiminnasta. 😉 Ja jokaisen tilauksen mukana tulee aina kolme testeriä kaupan päälle, joten oman tilauksen yhteydessä pääsee tutustumaan myös muihinkin tuotteisiin. Minulta Bearel saa lämpimät suosittelut ja korealaiseen kosmetiikkaan keskittynyt suomalainen verkkokauppa oli mielestäni toivottu lisä markkinoille.

Onko Bearel tai jokin saamistanu tuotteista teille ennestään tuttuja?

Must Puudel - Tallinnan Vanhankaupungin helmi

torstai 9. marraskuuta 2017

tallinna ravintola vinkki kahvila vanhakaupunki tallinn must puudel hyvä
tallinna ravintola vinkki kahvila vanhakaupunki tallinn must puudel hyvä
Moikka! Pariin kuukauteen ei ole ollut blogissa Tallinnaan liittyviä kirjoituksia, mutta tehdään siihen muutos. Jälleen kerran kyseessä on ruokaan liittyvä vinkki, joka sijaitsee aivan Vanhankaupungin sydämessä. Müürivahe 20:ssa sijaitsee oikea Vanhankaupungin helmi, tunnelmallinen ja tallinnamaisen bloohemi Must Puudel. Sisustukseltaan mielenkiintoinen ja värikäs Must Puudel palvelee aamusta iltamyöhään ja arkipäivisin tarjolla on edullinen lounas. Hinnat eivät muutenkaan päätä huimaa vaikka sijainti onkin turistiystävällisesti Vanhassakaupungissa. Suomalaisittain Musta Puudeli on ollut to visit-listallani jo ikuisuuden, mutta vasta tällä viikolla sain aikaiseksi käytyä tuolla. Ja onneksi kävin, sillä tuo on ystävien näkemisen lisäksi aivan täydellinen spotti työskentelyyn kodin ulkopuolella. Tai ihan vain uppoutua hyvään kirjaan höyryävän kahvikupin ääressä. Hauskana yksityiskohtana Must Puudel käyttää astiastiona paljon Arabian Muumi-sarjaa! Ehdottomasti pakko antaa näin suomalaisena siitä vähintään kymmenen lisäpistettä.

tallinna ravintola vinkki kahvila vanhakaupunki tallinn must puudel hyvä
Ulkoapäin Must Puudel näyttää hyvin tavanomaiselta kahvilalta, mutta sisällä odottaa yllätys - tila on aivan valtava. Eri huoneita ja tasoja on useita (taisi olla yläkertakin?), joissa jokaisessa on oma tyylinsä ja tunnelmansa. Kesäaikaan ruoat ja juomat on myös mahdollista nauttia sisäpihalla. Juuri tällaiset yllätykselliset kahvila-ravintolat ovat mieleeni. Liika ennalta-arvattavuus ja liian varman päälle pelaaminen latistaa omalla kohdallani tunnelmaa. Kahvilla ja ulkona syödessä käydessäni haen aina hyvän tunnelman, palvelun ja tarjottavien lisäksi elämystä. Oli se sitten aivan mahtava palvelu tai valtavirrasta poikkeava sisustus. Kahvilasta ja ravintolasta pitää jäädä niin sanottu haju ja maku eikä tasapaksu, kädenlämpöinen fiilis.

tallinna ravintola vinkki kahvila vanhakaupunki tallinn must puudel hyvä
tallinna ravintola vinkki kahvila vanhakaupunki tallinn must puudel hyvä
Minä ja seuralaiseni valitsimme kumpikin ruokalistalta keitot. Minä päädyin lounaslistan kurpitsakeittoon ja ystäväni valitsi metsäsienikeiton. Annoksiin kuului vielä jaettavaksi herkullista tummaa leipää. Kauniiksi koristeltu ja iso lounaskeitto ja musta kahvi maksoivat 5euroa. Vaikka oma keittoni oli kaunein syömäni keittoannos, oli maku aika mitäänsanomaton ja rehellisesti teen itse parempaa kurpitsakeittoa ilman mitään ihmeellistä reseptiä ja kikkailua. Keitto kaipasi kipeästi lisäsuolaa, joka on mielestäni aina suuri miinus. Täyteen siitä kuitenkin tuli ja leipä oli herkullista, joten kyseessä ei ollut hukkaan heitetty kolme euroa. En kuitenkaan tämän perusteella mitenkään lyttää paikan ruokalistaa ja täytyy antaa uusi mahdollisuus ruoan puolesta uudemman kerran. Paikassa on myös hyvä tarjonta vegaaniruokaa ja tarjottavat kakut tuovat heti veden kielelle.

tallinna ravintola vinkki kahvila vanhakaupunki tallinn must puudel hyvä
tallinna ravintola vinkki kahvila vanhakaupunki tallinn must puudel hyvä
Must Puudel kannattaa laittaa ehdottomasti korvan taakse. Vinkkinä muuten, että viikon päässä häämöttävä Black Friday kannattaa pistää muistiin, sillä esimerkiksi viime vuonna Eckerö Line* myi eurolla päiväristeilyjä Tallinnaan. Myös Raekoja Platsin joulumarkkinat avautuvat aivan pian, itse asiassa jo ensi viikon perjantaina, joten nyt on hyvä hetki tulla hakemaan Joulutunnelmaa Tallinnasta.😊

Oletteko te käyneet tässä kahvilassa?
Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela