Slider

Mitä on menestys ja mitä se tarkoittaa minulle

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Menestyksestä puhuttaessa on mielestäni mielenkiintoista se, kuinka eri tavalla kaikki määrittelevät ja kokevat menestyksen. Monille menestys varmasti tarkoittaa objektiivisia asioita ja kokemuksia, kuten unelmien opiskelupaikan saamista, uralla etenemistä tai mahdollisesti keskivertoa parempaa toimeentulotasoa. Millainen oli oma ensimmäinen mielikuva menestyneestä henkilöstä? Tuliko mieleesi kuva siististi pukeutuneesta henkilöstä, joka on saavuttanut paljon urallaan, jolla on kaunis perhe sekä kiva koti ja mahdolliset loma-asunnot. Tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi artisti tai näyttelijä, joka on saavuttanut paljon nimeä?

Objektiivisuuteen menestyksen mittarina on helppo nojata, koska tuolloin kaikki muuttujat ovat mitattavissa. Ehkä jopa jollain tapaa haluamme mitata menestyksen pääasiassa objektiivisuuden kautta, koska kaipaamme selkeää näyttöä siitä, onko joku menestynyt vai ei. Menestys on tuolloin suureksi osaksi sitä, että joku on omalla alallaan parempi kuin toinen. Jo pelkästään lööpeissä vilahtelee usein henkilön etuliitteenä "menestynyt" mikäli hän on selkeästi oman alansa huippuja - oli sitten näyttelijä, yrittäjä, muusikko tai poliitikko.

Nuorempana mielsin menestyksen hyvin objektiivisesti. Tavoitteeni oli olla tulevaisuudessa menestynyt ja luoda ura, joka mahdollistaa minulle etenemisen ja tämän myötä menestyksen. Viime vuosina en ole oikeastaan edes miettinyt menestystä enkä ainakaan sitä, olenko minä menestynyt? Koko tämä aihe sai inspiraation kuunnellessani Postpojat -podcastin jaksoa "Löydä oma juttusi elämässä tai syrjäydy", jossa Julius ja Eppu pohtivat menestystä ja muun muassa sitä, miten ennen pitkälti toivottiin vain, että menestyy tulevaisuudessa. Ja juuri sillä objektiivisella tasolla. Aloin pitkästä aikaa miettimään menestystä ja jakson monessa kohdassa pystyin samaistumaan heidän pohdintaan. Nykyisin menestystä mitataan paljolti objektiiviselta ja subjektiiviselta kannalta. Ei ole enää niinkään väliä, onko menestys mitattavissa, vaan riittää, että kokee itse olevansa menestynyt. Meillä jokaisella on niin henkilökohtainen näkemys siitä, mikä tekee ihmisestä menestyneen. Menestynyt kun voi olla niin monella eri tasolla.

Jos joku kertoo tavoittelevansa menestystä, on siinä usein lievästi negatiivinen viba. Menestys rinnastetaan usein oman edun tavoitteluun, vaurauteen ja valtaan vaikka todellisuudessa se voi olla täysin päinvastaista. Se, mitä menestys on, riippuu täysin siitä mitä henkilö pitää sillä hetkellä arvokkaana ja tärkeänä. Menestyminen elämässä on yhdelle suurperhe sekä se, että kykenee elättämään perheensä ja toiselle menestys on vapaus ja mahdollisuus käyttää vapaa-aikansa oman juttunsa tekemiseen. Jollekin taas unelmauransa eteen tehty työ. Eli yksinkertaisuudessaan menestys on itselle arvokkaiden ja tärkeiden asioiden tavoittelua ja lopulta niiden saavuttamista. Kaikki asiat elämässä ovat menestyksekkäitä, jos niitä on tavoiteltu ja ne lopulta saavutetaan.

Minulle menestys on subjektiivisia asioita ja rinnastan sen paljon onnistumiseen. Tai oikeastaanhan onnistumiset johtavat juuri siihen menestykseen. Esimerkiksi oman blogini suhteen koen olevani menestynyt, koska pystyn edelleen, yli kymmenen vuoden jälkeen, tuottamaan sisältöä, joka kiinnostaa muita. Lisäksi olen kehittynyt ja kehittänyt osaamistani menestyksekkäästi. En siis ajattele, että ollakseen tässä asiassa menestynyt, tulisi olla esimerkiksi +40 000 uniikkia blogikävijää kuukaudessa. Me olemme myös jokaisen silmissä uniikki versio itsestämme emmekä voi varmaksi tietää pitääkö joku muu meitä menestyksekkäänä jossakin asiassa, vaikka emme itse edes koe olevamme kovin hyviä.

Kokonaisvaltaisesti koen olevani menestynyt elämässä. Olen saavuttanut mitattavia, subjektiivisia menestystekijöitä, kuten saanut opiskelupaikan ja valmistunut määräajassa, saanut unelmatyöpaikkojani ja tulen taloudellisesti ihan kivasti toimeen. Subjektiivisesti taas koen olevani menestynyt, koska suurimman osan elämästäni olen käyttänyt tekemällä asioita, joista nautin. Lisäksi olen kasannut itseni kasaan kerta toisensa jälkeen epäonnistuttuani. Menestyminen tarkoittaa minulle paljolti sitä, kuinka onnellinen olen, olenko saavuttanut tavoitteitani, mitä tahansa ne silloin olivatkaan, sekä sitä, että teen asioita, joista pidän ja joissa voin kehittyä. Richard Branson kuvaa mielestäni menestystä todella hyvin: "Liian monet ihmiset mittaavat menestystä sillä, paljonko rahaa heillä on tai niillä ihmisillä, jotka he tuntevat. Minun mielestäni todellista menestystä pitäisi mitata sillä, miten onnellinen olet.". Tämä on niin totta.

Miten te koette menestyksen ja onko joku, tai oletko itse, menestynyt?

Kuvat Anton Varho

Kadun tatuointiani - tatuoinnin poisto laserilla

perjantai 15. marraskuuta 2019

Yhteistyö MABEL

Olen aika varma, etten ole ainoa, jolla on nuorempana otettu, ei ihan niin harkittu, tatuointi. Tai tatuointeja. Minulta niitä ainakin löytyy. Muistatte varmasti 2010 luvun alkupuolella muotiin tulleet pienet rannetatuoinnit, joissa on kaunolla jokin sana tai lyhyt teksti. Vitsit sellainen näytti mielestäni kauniilta ja olin tuolloin ihan varma, että se olisi tatuointi, jota rakastan ikuisesti. No, toisin kävi. Nykyisin se on ainoa tatuointi, joka minua selkeästi häiritsee ja josta en pidä.

Rannetatuointini on ottamistani tatuoinneista toinen (Minulla on kaiken kaikkiaan lähes 10 tatuointia) ja otin sen vuonna 2011 asuessani Tukholmassa. Olin edeltävänä alkukesänä jo ottanut samassa paikassa ensimmäisen tatuointini (tämäkin kiva pieni tekstitatuointi. Ei varmasti yllätä!) ja seuraavana syksynä kävin ottamassa toisen ranteeseeni. Siitä lähtien ranteeni sisäsivua on koristanut sana "Beloved".

Minulla on tuon rannetatuoinnin lisäksi muutamia pieniä tatuointeja, joista en pahemmin enää välitä, mutta syy, miksi halusin lähteä poistamaan juuri tämän ranteen tekstitatuoinnin, on sen todella näkyvä paikka. Ainahan se ei ole esillä, mutta vilahtelee jatkuvasti, joka on alkanut häiritsemään itseä varsinkin, kun moni kysyy mitä siinä lukee. Muun muassa tuosta oppineena tulen jatkossa ottamaan mahdolliset tekstitatuoinnit selkeällä, ei liian koristeellisella fontilla... Eli taustani poistoon on minua häiritsevä kohta ja mikäli kyseinen tatuointi olisi jossain muualla, enemmän piilossa, en olisi välttämättä lähtenyt poistattamaan tätä tatuointia. Aina puhutaan, että tatuointia tulee harkita pitkään ja se tulee olemaan ikuinen. Tämä on totta, mutta on täysin inhimillistä alkaa katumaan tatuointia, vaikka se olisi ollut joskus harkittu ja paljon pidetty. Olenhan minäkin pitänyt tästä tatuoinnista joskus, mutta en enää. Mieli muuttuu ja onneksi tatuoinnin poistaminen on mahdollista.

tatuoinnin poisto laserilla
Aloitimme viime viikolla yhteistyössä esteettisen hoitola Mabelin kanssa poistamaan tatuointiani. MABEL tarjoaa esteettisiä kauneudenhoitoja, kuten botuliinihoitoja, täyteainehoitoja sekä erilaisia kasvohoitoja, kuten plasmahoitoa, mikroneulausta, mesoterapiaa ja kemiallista kuorintaa. Näiden lisäksi palveluissa on tatuoinnin poisto laserilla ja kosmetologin palveluita. Mabel sijaitsee Helsingin Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla ja kaikki esteettiset toimenpiteet, tatuoinnin poiston mukaan lukien, tekee terveydenhuollon ammattilaiset Jenny ja Ida. Mabel on rekisteröity yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajaksi. Mabelissa kaikki injektiohoidot tehdään terveydenhuollon ammattilaisen suorittamana ja Jennyllä sekä Idalla on botuliinihoitojen ja muiden injektiohoitojen tekemisestä ja tatuoinnin poistosta monien vuosien kokemus.

Ennen ensimmäistä poistokertaa olin käynyt jo kerran yhdessä konsultaatiossa, mutta vielä ennen poiston aloitusta kävimme lyhyesti läpi mitä toimenpiteessä tapahtuu sekä tatuoinnin poiston jälkeiset hoito-ohjeet sekä miten tatuointi lähtee haalenemaan ajan myötä. Lähtiessä tekemään tatuoinnin poistoa on todella tärkeä asennoitua siihen, että se vie aikaa ja poistokertoja tarvitsee useita. Tatuoinnin poisto laserila perustuu siihen, että laser saa aikaan värin pilkkoutumisen pieniksi partikkeleiksi, jotka kulkeutuvat pois aineenvaihdunnan avulla. Väri poistuu kehosta useita viikkoja ja tämän takia poistoja tehdäänkin vain noin kolmen kuukauden välein. Riippuen tatuoinnin koosta, väreistä ja siitä, kuinka syvällä väri on ihossa, poistokertoja tarvitsee useimmiten noin 6-12. Ihan  vielä ensimmäisen kerran jälkeen ei pysty sanomaan kuinka monta poistokertaa tatuointi vaatii, koska tatuoinnin poiston nopeus on niin yksilöllistä. Myös tarpeeksi pitkien välien pito poistojen välissä on tärkeää, jottei niin sanottuja haamukuvia pääse syntymään.

tatuoinnin poisto helsinki
tatuoinnin poisto laserilla mabel
idnosto
tatuoinnin poisto helsinki
Itse tatuoinnin poisto on varsinkin pienissä kuvissa todella nopeaa, eikä laserilla käsitellä yhtä kohtaa kuin kerran. Itsessään tatuoinnin poistoon kuuluu kolme vaihetta:

1. Alueen puudutus
Hoidettava alue puudutetaan puudutevoiteella ja kylmällä n. 15-20 minuutin ajan.

2. Tatuoinnin käsittely laserilla
Itse poisto on todella nopeaa ja Mabel käyttää tatuoinnin poistoissa todella edistyksellistä ja tehokasta Q-Switched Q10-laseria. Käsittelyissä käytetään tiettyä aallonpituutta riippuen tatuoinnin väreistä ja haasteellisuudesta. Käsittelyn aikana tuntuu pientä sähköiskumaista kipua ja tatuointi muuttuu käsittelyn aikana vaaleaksi, mutta se on vain merkki, että käytettävä aallonpituus on oikea. Itse laserkäsittely ei kestä kuin muutamia sekunteja, mikäli tatuointi on pieni, kuten minulla.

3. Hoitoalueen käsittely hoitovoiteella
Hoidon jälkeen iho on hieman arka ja kuumottava ja hoidon jälkeen iholla esiintyy punoitusta ja turvotusta, jota helpotetaan kylmällä ja hoitovoiteella. Iholle saattaa ilmestyä myöhemmin myös vesirakkuloita, mutta kaikki oireet helpottavat ensimmäisen viikon aikana. Kotona hoidettua aluetta tulee rasvata perusvoiteella pari kertaa päivässä ensimmäisen viikon ajan ja saunomista ja kuumaa vettä on hyvä välttää niin kauan, kunnes alue on kokonaan parantunut. Lisäksi ihoaluetta tulee suojata auringolta noin 3vk ajan laserkäsittelyn jälkeen.

tatuoinnin poisto laserilla
tatuoinnin poisto kokemuksia
Nyt ensimmäisestä poistosta on kulunut viikko ja jo nyt tatuoinnin keskiosasta huomaa selkeää haalenemista (yllä olevassa kuvassa tatuointi heti poiston jälkeen). Innolla odotan miten tatuointi lähtee haalenemaan tulevien kuukausien aikana! Seuraava poistokerta menee vasta ensi vuoden puolelle ja toisen kerran jälkeen näkyy varmasti jo todella paljon tuloksia.

Tulen päivittämään vielä hoidon keskivaiheilla sekä tietenkin tatuoinnin poiston päätyttyä tarkemmin blogiin fiiliksiä ja poiston edistymistä. Tein myös Instagramiini (@mikaelakosk) oman highlightsin tatuoinnin poistolle, johon päivitän aktiivisemmin jokaisen poistokerran ohessa stooreja. Ja hei, mikäli tatuoinnin poistoon liittyen herää kysymyksiä, voitte laittaa niitä minulle esimerkiksi Instagramissa tai kysyä suoraan Mabelin Idalta ja Jennyltä sähköpostitse tai heidän Instagramissa.

Onko teillä kokemusta tatuoinnin poistosta tai onko se ollut mielessä?

Korkeavuorenkatu 11
00130 Helsinki
0413195845 / info@mabel.fi

Eniten käyttämäni puhelimen hyötysovellukset

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Hävettää myöntää, että minun keskimääräinen ruutuaika on noin seitsemän tuntia. S E I T S E M Ä N! Enkä edes ole se tyyppi, joka laittaisi viestiä, saatika edes jaksaisi jauhaa whatsapissa tai puhua puhelimeen tunteja. Eli aika menee suurimmaksi osaksi vain kaikkeen turhaan somettamiseen. Ihan hullua.

Tietenkin osa tunneista on työhön menevää aikaa, kuten Instagramin päivitystä, meilien kurkkaamista ja niihin vastaamista, työ-whatsappailua sekä tietenkin teidän kanssa vuorovaikutuksessa oloon, vaikka se ei todellakaan edes tunnu työltä. Mutta herranjestas ei mulla nyt muutamaa tuntia kauempaa mene päivässä puhelimella työasioiden hoitamiseen, vaikka tekisinkin esimerkiksi yhteistyön stooreja valmiiksi ja julkaisuun.

Ei varmaankaan yllätä, että eniten ruutuaikaa kuluu Instagramin selaamiseen ja käyttöön. Onneksi, siis painosanalla onneksi, puhelimestani löytyy monia hyötysovelluksia, joista halusin ehdottomasti vinkata myös teille. Jätin tarkoituksella listalta pois Woltit, Spotifyt ja nettipankit, koska ne varmastikin löytyy monien puhelimesta. Sen sijaan vinkkailen sovelluksia, joita käytän muun muassa kuvien ja videoiden muokkaamiseen puhelimella, Instagramin stooreihin sekä muita hyödyllisiä (ja ei niin hyödyllisiä) sovelluksia, jotka ovat vakiintuneet käyttööni.

KUVAUS JA INSTAGRAM:

Snapseed: Snapseed on muun muassa kuvien rajaamiseen, suoristamiseen ja pieneen fiksailuun todella hyvä sovellus, koska se ei tallennusvaiheessa pakkaa kuvia, kuten monet kuvien muokkaussovellukset.


Unfold: The sovellus viimeistellyihin Instagram stooreihin. Päivittäisissä stooreissa harvemmin käytän Unfoldia, koska haluan pitää stoorit arkisina, mutta yhteistyöstoorien tekoon tämä on ihan ykkönen. Sommittelu, layoutit ja suunnittelu menee todella kätevästi tämän avulla.

VSCO: Täältä löydän aina ehdottomasti parhaat filtterit Instagramiin päätyvien kuvien viimeistelyyn. Blogissa olevat kuvat muokkaan Lightroomilla, mutta Instagramiin päätyville annan pienen silauksen vielä VSCO:lla, jotta feedi pysyy yhtenäisempänä. Lempi filtterini ovat A4, A7, A9 ja A10, joita käytän lähes ainoastaan.

Storyart: Toinen kiva sovellus Instagramin stoorien tekoon. Storyartista löytyy huomattavasti enemmän eri layouteja, kuin Unfoldista.

Retouch: Ihan paras puhelimeen saatava sovellus objektien tai roskien poistoon kuvista! Kannattaa testata.

Inshot: Tätä hyödynnän toisinaan videoihin ja niiden leikkaamiseen, rajaamiseen ja niin edelleen. Mielestäni todella helppo, nopea ja hyvä muokkausohjelma videoille.

TERVEYS JA ELÄMÄNTAPA:

Flo: Tämän sovelluksen avulla olen seurannut hormoni- ja kuukautiskiertoani jo vuosia. Lisäksi sovelluksessa on ominaisuuksia esimerkiksi siihen, jos toiveena on raskaus.

Nordea Wallet: Walletista kurkin rahankäyttöäni ja säännöllisesti tsekkailen muun muassa keskikulutustani, mihin kuukauden aikana on mennyt eniten rahaa ja ylipäätänsä mihin rahat menevät.

Runkeeper: Tätä sovellusta käytän lenkkeillessä mittaamaan matkaa ja aikaa.

MUUT:

K-Ruoka: Siis tämä on yksi lempparisovellukseni! Kurkin aina lähikauppojeni tarjoukset ja oletteko huomanneet, että sovellukseen tulee joka viikko itselle personoidut plussa-tarjoukset. Näitä hyödynnän joka viikko!

Astromatrix: Horoskoopit ovat minulle kevyttä viihdettä ja omaa horoskooppiani seurailen. En niinkään lue lehdistä tai netista horoskooppeja, kuin vain harvoin, mutta Astromatrix on muun muassa kuun kiertoon perustuva horoskooppi ja lisäksi horoskooppiin vaikuttaa oma syntymäaika, jotka voi täydentää omaan profiiliin. Jos olet kiinnostunut horoskoopeista, niin kurkkaa tämä!

Pinterest: Olen todellinen Pinterest-fani. Haen sieltä inspiraatiota milloin mihinkin, kuten valokuviin, geelilakkauksiin, hiusväriin ja asuihin. Pinterestistä tulee etsittyä myös kaikkea muutakin, kuten reseptejä, taustakuvia tai meikkitutoriaaleja.

Resq: Jos rakastat noutoruokaa, kannattaa ladata Resq. Sovelluksen kautta on mahdollista ostaa lähiravintoloista ja kahviloista, jopa joistakin marketeista, mahdollisesti hävikkiin menevää ruokaa ja aterioita. Esimerkiksi aasialaista ostan aina Resqun kautta ja muutenkin ostan sen kautta mm. leivonnaisia sekä smoothieita. Resqulla ei ole kotiinkuljetusta, mutta ruoka on mahdollista ostaa jo hyvissä ajoin ja käydä hakemassa vaikka vasta illalla, ennen sulkemista. Valikoima myös vaihtelee päivän ja sen hetkisen tarjonnan mukaan. Tämän voisi ottaa käyttöön kaikki ravintolat ja marketit!


Löytyikö mitään mielenkiintoisia uusia sovelluksia? Entä kuinka paljon teidän ruutuaika on päivässä? 😅


Kuvauspaikka Hotel F6

Lokakuun kauneussuosikit

lauantai 9. marraskuuta 2019

*Kaikki tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä
Marraskuu on jo pitkällä, mutta palataan vielä lokakuuhun kauneussuosikkien muodossa. Viime aikoina käytössä on ollut ihan superkivoja tuotteita ja ei ollut todellakaan vaikeaa miettiä, mitkä ennestään blogiin jakamattomat tuotteet haluan nostaa viime kuun suosikeiksi.

Tutustuin Skincityyn jo keväällä ja ihoanalyysin perusteella saamieni tuotteiden lisäksi käytössäni on ollut muutama muukin tuote. Sain jo keväällä MAKETHEMAKE-sarjan sivellinsetin, joista syksyn myötä ihan suosikiksi on noussut muhkea ovaalin mallinen irtopuuterisivellin. Harjakset ovat todella laadukkaat ja tämä on ollut nyt jatkuvassa käytössä erityisesti aurinkopuuterin levitykseen.

Toinen ihan super ihana tuote nyt ihon kaivatessa lisäkosteutusta, on ollut Skincityn ja Paula's Choicen yhdessä kehittämä Super Hydrate Overnigh Mask, joka on korjaava, syväkosteuttava ja rauhoittava yönaamio. Olen tykästynyt tähän todella paljon, koska ihon pinta ei jää ollenkaan tahmaiseksi, kuten joidenkin yönaamioiden kanssa.

Sain kokeiluun pari tuotetta hypetetyltä Hourglassilta ja pakko kehua Veil Retouching Fluid-peiteainetta, joka on seerumimainen, kirkastava peitevoide. Tämä on ollut erityisesti silmänalusille ihan kymppi, koska se peittää hyvin, koostumus on kevyt, eikä se kerry lainkaan uurteisiin. Ja hei, muistutan vielä, että alekoodini Skincitylle on vielä tämän viikonlopun voimassa! Eli koodilla MIKAELA20 saatte 20% alennuksen kaikista Skincityn verkkokaupan normaalihintaisista tuotteista 10.11. asti.

Mádara lanseerasi syksyllä meikkejä ja sain kokeiluun muutamia tuotteita. Pakko kehua, että yllätyin siitä, kuinka hyviä luonnonkosmetiikan meikkivoiteita Mádara on kehittänyt, mutta tähän postaukseen oli pakko nostaa todellinen yllättäjä: Mádara Natural Brow Pomade -voidemainen kulmaväri*. Minulla on sävyistä vaalein,10 Smoky Blonde, joka on mielestäni kiva sävy hieman tummemmallekin tukalle, jos ei tykkää todella tummista kulmista. Jos olet etsinyt hyvää luonnonkosmetiikan kulmatuotetta niin kokeile tätä! Ei häviä yhtään Anastasia kulmapomadelle.

NYX Ultimate Eyeshadow Palette – Warm Neutrals* luomiväripaletti on ollut ehdottomasti tämän syksyn käytetyin paletti. Pigmentti on todella hyvä, sävyt blendaantuvat nätisti ja pidän todella paljon monipuolisesta värivalikoimasta, josta saa tehtyä monenlaisia silmämeikkejä. Tämä on ollut yksi harvoista paleteista, joissa käytössä on paletin jokaikinen värinappi! Tämä on muuten juuri nyt Cocopandalla Singles' Weekend-tarjouksessa 15,35eurolla.

Nyt kun luonnollisesta päivetyksestä saa vain haaveilla, on itseruskettavat palanneet jatkuvaan käyttöön. Kamppailin hieman kasvoille käytettävien itseruskettavien kanssa, koska vartaloille tarkoitetut tuntuivat liian kuivattavilta, jos niitä lisäsi kasvoille, ja moni kasvoille tarkoitettu taas päivettää makuuni liian hitaasti. Olen jo kesällä testaillut Lumene Valo Nordic-C Midsummer Glow Self-Tan Drops -itseruskettavia tippoja*, joita voi sekoittaa esimerkiksi seerumin tai kosteusvoiteen joukkoon. Kesällä, kun kasvoilla oli luonnollista päivetystä, en huomannut tehoa niin hyvin, mutta nyt kasvojen ollessa vaaleat ilman itseruskettavaa, tajusin, että tämä on ihan huippu! Olen käyttänyt tätä iltaisin yövoiteen tai seerumin joukossa ja aamulla kasvoilla on tasainen, nätti päivetys. Eli suosittelen ehdottomasti, jos haluaa kasvoille selkeän sävyn yön aikana. Tämäkin on juuri nyt Cocopandalla* tarjouksessa.

Toinen aurinkotuote, jota on pakko hehkuttaa, on Vita Liberata Trystal Minerals Self Tan Bronzing Minerals* itseruskettava aurinkopuuteri. Minulla on sävy 2 Bronze, joka on ollut omalle iholle todella hyvä. Tämä on siis ihan normaali mineraaliaurinkopuuteri, mutta käytön ohessa se myös luo itseruskettavan tavoin rusketusta kasvoille. Erityisen hyvä tämä on luomaan kestäviä varjostuksia kasvoille.

Viimeisenä pakko hehkuttaa I-H-A-N-A-A luonnonkosmetiikan kosteuttavaa shampoota. Rahua Hydration Shampoo* tekee hiuksista todelle pehmeät, kiiltävät, sileät ja samalla päänahka puhdistuu hyvin. Olen pitkään etsinyt hyvää, todella kosteuttavaa luonnonkosmetiikan shampoota, joka ei jättäisi hiuksia lainkaan karheiksi. Tämä on ihan ehdottomasti paras kokeilemani luonnonkosmetiikan shampoo ja on sopinut erinomaisesti myös hiustenpidennyksille. Miinusta pakko antaa ainoastaan korkeasta hinnasta, mutta tämä on ehdottomasti tuote, jota voisin kuvitella ostavani uudestaan. Tästä en ole kokeillut hoitoainetta, koska en ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää luonnonkosmetiikan hoitoainetta pidennyshiukselle, mutta tämän kokemuksen jälkeen on alkanut kiinnostamaan myös tämän linjan hoitoaineen kokeilu.

Sellaiset kauneussuosikit löytyy lokakuulta. Onko joukossa jotain sun suosikkeja tai muita kiinnostavia tuotteita?

Ihastumisesta ja rakkaudesta

torstai 7. marraskuuta 2019

Olen pyöritellyt mielessäni koko syksyn normaalia enemmän parisuhdetta, ihastumista, tunne-elämää ja rakastumista. Syynä on varmasti kesän jälkeinen arjen tasaantuminen, kaipuu takaisin rauhallisempaan yhdessäoloon ja myös varmasti se, että tunnen viimein oikeasti olevani valmis elämän jakamiseen toisen ihmisen kanssa. Enää minua ei ahdista ajatus siitä, etten voisi päättää kaikesta itse ja huomioitava olisi myös toinen henkilö. Nyt tunnen, että minulla on koti, ura tarpeeksi vakaalla pohjalla ja vihdoinkin juuret jossakin - ei enää vuoden välein vaihtuvaa maata tai paikkakuntaa. Tai muutenkaan sellaista päätöntä harhailua ja oman jutun etsimistä. Kuitenkin samaan aikaan, mitä enemmän olen kaivannut minulle oikeaa henkilöä, sitä enemmän kaikki tämä on alkanut pelottamaan. Tämä fiilis on niin ristiriitainen. Miksi silti pelottaa, vaikka tunne toiveesta rakastua on niin vahva?

Koen vastenmielisenä ajatuksen, että kahden ihmisen välinen parisuhde olisi se oikea parisuhdemuoto. Mitä enemmän olen miettinyt näitä suhde- ja tunnekuvioita, olen myös miettinyt syvästi millaisen suhteen minä haluan. Ajatuksena kahden ihmisen välinen parisuhde on todella kaunis. Tiedän, että haluan rinnalleni sen parhaan ystävän ja henkilön, jonka mielestä olen maailman paras tyyppi. Mutta rehellisesti, en pysty sanomaan onko tuo ihminen mies, nainen tai useampi henkilö. Olen alkanut näkemään parisuhteen todella monimuotoisena asiana ja tästä syystä haluan itsekin olla avoin kaikelle. Ei ole olemassa yhtä "oikeaa" suhdetta tai parisuhdemuotoa. Kyse on loppujen lopuksia aina siitä, mitä tuntee toista ihmistä kohtaan ja mitä vastapuoli tai vastapuolet tuntevat.

Monet varmasti kyseenalaistavat esimerkiksi avoimet parisuhteet tai polygamian ja myönnän, että olin pitkään todella skeptinen niitä kohtaan. Kuitenkin nyt olen alkanut ymmärtämään sen, että jokaisella on yksilöllinen käsitys siitä, mikä on heidän toivoma parisuhde ja mikä toimii heille. Itse lähtökohtaisesti toivon päätyväni monogamiseen suhteeseen, mutta loppupeleissä mistä sitä koskaan tietään mihin elämä vie meidät. Koen elämän olevan parasta silloin, kun antaa tunteiden viedä. En halua hirveästi avata suhde-elämääni julkisesti, mutta voin paljastaa käyneeni ulkona miehen kanssa, joka oli avoimessa suhteessa. Aluksi epäröin, mutta lopulta päätin antaa mahdollisuuden. Keskustelimme avoimen suhteen taustoista ja en ole koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään kunnioittavan niin paljon suhteen toista osapuolta. Vaikka tapaamiselle jäi yhteen kertaan, sai tuo tilanne minut tajuamaan, että esimerkiksi avoin suhde ei ole toisen epäkunnioittamista. Kyse on vain siitä, että tietyt tunteet ja asiat ovat sallittuja - on asetettu ne henkilökohtaiset rajat parisuhteelle, eikä sen tulisi olla lainkaan epänormaalia.

Olen niin tunneihminen ja ihastun ihmisiin kasvotusten. Tarvitsen eleitä, aisteja ja energioita. Olen ihastunut monta kertaa henkilöön, jonka en ole ikipäivänä ajatellut olevani tyyppiäni. Olen ihastunut vääriin henkilöihin, olen antanut väärien henkilöiden ihastua minuun, vaikka tunteeni ovat sanoneet toista. Olen vain antanut asioiden jatkua, koska periaatteessa paperilla kaiken pitäisi olla mallillaan. Ystäväni monesti nauravatkin esimerkiksi Tinder-matcheilleni, koska siellä ei ole mitään linjaan - on erityylisiä miehiä, jopa naisia. Ainoa yhdistävä tekijä on, että jokainen heistä on saanut minulle syvemmän fiiliksen, kuin vain sen, mitä ulkokuori antaa näyttää. Mutta koska vaadin sen oikean kontaktin, on esimerkiksi Tinder minulle äärimmäisen huono kanava löytää ketään. En jaksa keskittyä, en laittaa viestiä ja pinnallisuus turhauttaa. Aina vain toivoo, että voisi nähdä toisen henkilön saman tien. Tai parasta, tavata sattumalta jossain muualla.

Oma ihmissuhdetaustani ei ole kovin menestyksekäs ja viimeiset pari vuotta on ollut aikamoista sotkua. Tai siis mitään pahaa ei ole tapahtunut, eikä minua ole loukattu, mutta jokin on vain aina mennyt pieleen. Kaikki on vain loppunut ennen edes kunnollista alkua. Olen huomannut, että jatkuvasti on vaikeampi kiintyä ihmisiin tai jos on toiveikas, ei loppu kuitenkaan tunnu oikeastaan miltään. Hetki ehkä itkettää, mutta seuraavana päivänä olo on jo sellainen, ettei koko henkilöä olisi ollut elämässäni. Tämän on kamalaa. Ihan järkyttävän kamalaa ja korostaa vain sitä, millainen kertakäyttökulttuuri ihmissuhteissa on tällä hetkellä. Tietenkin jokainen reagoi eri tavalla, mutta kuitenkin.

Eilen käytin pitkän ajan miettimällä rakastumisen pelkoa ja syitä sen takana. Pääsy siihen pisteeseen, että uskaltaa näyttää kaikki tunteensa, tuntuu jo niin kaukaiselta tai ylipäätänsä aidon kipinän löytäminen toisen kanssa tuntuu mahdottomalta, joten mitä sitten, kun antaa itsensä rakastua ja kaikki päättyy. Tuntuuko se miltään vai tuntuuko ihan helvetin pahalta? Jotenkin mieli vain pyörii ympyrää ihastumisen toivosta, pelossa ihastua, halusta tulla rakastetuksi, pelosta tulla torjutuksi, pelosta kohdata kylmyyttä ja lopulta vain pettyä. Kuitenkin samaan aikaan jostain löytyy luotto siihen, että olemassa on henkilö, kuka ei torju minua. Se, miten kaikki juuri alkanut on lopulta päättynyt, ei johdu ainoastaan minusta, vaan kyse on aina kahdesta tai useammasta ihmisestä. Tiedänhän itsekin, ettei mitään ihan kivaa kannata jatkaa. Ehkä suurin ongelma vain nykyään on se, etteivät ihmiset puhu asioista tai kerro tunteistaan suoraan. Turhauttavaa ja ihmisiä rikkovaa.

Huh, ihan hengästyttää tämän tekstin kirjoittamisen jäljiltä. Mutta tuntui hyvältä saada kirjoitettua näitä asioita ulos ja samalla jäsennellä omia ajatuksia. Tai teksti ei ole kovin jäsenneltyä ja tuskin kovin loogistakaan, mutta silti. Halusin kirjoittaa tämän ulos ja jäsennellä sanoiksi. Todeta jälleen kerran, että tunteet ovat ihan hemmetin vaikea asia.


Kuvauspaikka Woodio Showroom
Mekko saatu Vimma Company

Kokemukseni kehokartoituksesta

tiistai 5. marraskuuta 2019

Kehokartoitus ja fysioterapia-jakso toteutettu yhteistyössä Hieroksen kanssa
Lopussa tarjous kehokartoitukseen!

Olen treenannut aktiivisesti vuosia, mutta edelleen huono tapani on laiminlyödä kehonhuolto ja olla tarttumatta kehon pieniin kiputiloihin. Ei ole niin vakavaa, jos polvea hieman vihloo juostessa, niskoja särkee tai selässä tuntuu pistävä kipu. Jostain syystä näitä pieniä, ei arkea haittaavia, kiputiloja ei vain jotenkin jaksa tsekata, vaan odottelee niiden menevän ohitse. Ja se odotus voi vielä kestää vuosia ja siitäkään huolimatta ei tee asialle mitään. Kehohan ilmoittaa meille herkästi, jos kaikki ei ole kunnossa - voi nousta kuume, väsyttää, vilustumme tai päätä särkee. Näihin merkkeihin reagoimme herkästi ja olisi aivan yhtä tärkeää tarttua myös niihin pieniin, ei toimintakykyämme sinänsä rajoittaviin kiputiloihin, kuten siihen satunnaisesti vihlovaan polveen tai oikkuilevaan olkapäähän. Mitä aikaisemmassa vaiheessa tsekkaamme kaiken olevan kunnossa, eikä vasta sitten, kun tilanne on oikeasti paha, ylläpidämme toimintakykyämme ja oikeasti välitämme kehostamme.

Yhteistyössä Hieroksen kanssa lähdimme kurkkaamaan kehoni tilaa kehokartoituksen avulla. Kehokartoitus on fysioterapeutin suorittama tutkimus, jolla saa tärkeää tietoa oman tuki- ja liikuntaelimistösi toiminnasta. Jokainen kehokartoitus on ihan aina yksilöllinen ja rakentuu asiakkaan tilanteen mukaan. Kehokartoituksen jälkeen saa neuvot ja ohjeet ongelmasi korjaamiseksi. Kehokartoitus on älyttömän hyvä keino saada arviota kehon heikkouksista, mikäli kehossa tuntuu epämääräisiä kipuja tai tuntemuksia, mutta se on todella hyödyllinen myös silloin, kun itse ei huomaa mitään kriittistä omassa kehossa. Liikuntakyvyn rajoittumisen ennaltaehkäisyä ei vain voi liikaa painottaa ja meille jokaiselle tekisi ihan hyvää käydä silloin tällöin kurkkaamassa ammattilaisen avustuksella miten kroppamme toimii.

"Tuki- ja liikuntaelimistön kunto, laadukas liike ja suorituskyky rakentuvat eri ominaisuuksista. Ryhti, liikkuvuus, liikehallinta sekä lihastasapaino ovat jokainen osaltaan tärkeitä liikkeen tuottamisessa. Ominaisuuksien keskinäinen tasapaino ennaltaehkäisee tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ja saa liikkumisen tuntumaan hyvältä."


hieros fysioterapia helsinki kehokartoitus
hieros fysioterapia helsinki kehokartoitus
Hieroksen fysioterapeutti Tuomas Paavola suorittaa kehokartoituksen ja siihen kuuluu liikkuvuustestaus, lihastasapainon arviointi, ryhdin ja liikehallinnan tutkiminen ja lopuksi palaute kartoituksesta sekä yksilölliset harjoitusohjeet suullisesti ja sähköpostiin. Minulle tehdyssä kehokartoituksessa sain hyvää palautetta ryhdistäni sekä lihastasapainosta. Liikkuvuudessani taas on hieman rajoitteita, muun muassa vasemman lonkkani ja oikean olkapääni "pikkukivun" takia. Hävettää myöntää, että nuo kivut ovat molemmat vaivanneet minua jo useamman vuoden. Silti olen ollut todella välinpitämätön niihin liittyen ja vasta tänä vuonna olen alkanut oikeasti tekemään jotain niiden parantumisen eteen.

Kehokartoituksessa sain vahvistukset, että juuri nämä paikat tarvitsevat huomiota ja lähes molemmissa oli sama vaiva: heikko etuosa ja takaosan rajoittunut liikkuvuus. Tämä on ilmennyt toispuoleisella liikkuvuudella, naksumisella, raajojen puolierolla ja vihlaisevalla kivulla erityisesti treenatessa. Lisäksi nämä kehon osat selkeästi aina väsyvät ja hieman kipeytyvät liiasta rasituksesta. Kehokartoitus oli niin hyvä muistutus siitä, että näihin niin sanottuihin pikkujuttuihinkin tulee tarttua, jotta tilanne ei mene pahemmaksi.


hieros fysioterapia helsinki kehokartoitus
hieros fysioterapia helsinki kehokartoitus
Kehokartoituksen pohjalta Tuomas suunnitteli minulle toimenpiteet lonkan ja olkapään vahvistamiseksi. Näihin kuuluu itsenäisesti tehtävät, lonkan ja olkapään etuosaa vahvistavien liikkeiden tekeminen sekä fysioterapiakäynnit, joihin kuuluu manuaaliset käsittelyt, kuten nivelmobilisaatio sekä lihaskalvotekniikat. Itsenäisestä harjoittelusta ja vahvistavien liikkeiden tekemisestä yhdistettynä Tuomaksen tekemään manuaaliseen käsittelyyn fysioterapiassa on ollut todella suurta apua. Jo nyt, kolmen kerran jälkeen olemme saaneet huomattavaa parannusta liikkuvuuteen, etuosan vahvuuteen sekä itse olen saanut todella arvokasta tietoa siitä, miten minun tulee harjoitella, jotta vaivat eivät pahene entisestään ja ne saavat aikaa vahvistua.

Pakko sanoa, että oli ihan mielettömän hyvä, että minulle tehtiin kehokartoitus, vaikka koenkin olevani terve, liikuntakykyinen eikä mitään (minun mielestä) suurempaa vaivaa ole. Kehokartoitus onkin niin liikkuville, kuin ihan vain esimerkiksi toimistotyötä tekeville erinomainen tapa kurkata, että kehossa on fyysisesti kaikki kohdallaan, saada neuvoa itsenäiseen harjoitteluun sekä samalla suositukset mahdolliseen fysioterapiaan tai muuhun tutkimiseen tai hoitoon.

Normaalisti 60 minuutin kehokartoitus on 50€, mutta sain teille tarjouksen, jolla kehokartoituksen saa Hierokselta 40 eurolla marraskuun loppuun, 30.11. asti. Tarjouksen saa hyödynnettyä mainitsemalla blogitarjouksesta maksaessa. Tämähän on muuten todella hyvä aineeton lahjaidea isänpäiväksikin, koska tarjous on mahdollista hyödyntää kehokartoitus-lahjakorttiin!

Kehokartoituksesta voitte kurkata vielä lisää tietoa Hieroksen sivuilta, josta löytyy muutkin heidän tarjoamat palvelut sekä nettiajanvaraus. Hieros sijaitsee Helsingin Punavuoressa Albertinkadulla.

Juuri minulle räätälöity ihonhoitorutiini

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Kaupallinen yhteistyö Skincity.fi
Psst. Lopussa alennuskoodi!
skincity alennuskoodi
Skincity onkin teille tuttu jo muutaman viikon takaisesta postauksestani. Lyhykäisyydessään vielä muistutuksena, että Skincity on kokonaan netissä ja etänä toimiva ihonhoitoklinikka, josta saa täysin ilmaiseksi Skincityn omilta kosmetologeilta apua muun muassa ihonhoitoon liittyvissä ongelmissa tai itselle sopivien tuotteiden löytämiseen. Lisäksi Skincityn sivuilla on mahdollista tehdä kaksi erilaista ihotestiä, jonka perusteella kosmetologit tekevät kattavan ihoanalyysin ja antavat sen pohjalta tuotesuositukset juuri sinun ihoasi ajatellen. Skincityn tarjoama ihotesti sekä kosmetologien neuvonta (joka hoituu kätevästi Skincityn sivuilla olevan chatin kautta!) ovat täysin maksuttomia, eikä ihotestissäkään ole ostopakkoa. Testitulosten ja tuotesuositusten saapumisen jälkeen voit itse päättää haluatko ostaa suositellut tuotteet - tai vaikka vain osan niistä. Tulokset tehdystä ihotestistä kilahtaa omaan sähköpostiin viimeistään kolmen arkipäivän kuluessa.

Ihotestejä on siis kaksi, minimalistisempaan, neljän tuotteen ihonhoitorutiiniin perustuva Ihonhoidon perusrutiini ja kattavampi, 6-9 tuotteen hoitorutiiniin perustuva Kokonaisvaltainen ihonhoitorutiini. Molemmat testeistä ovat nopeita tehdä ja kokonaisvaltaisen ihonhoitorutiinin antavassakin testissä on ainoastaan 15 nopeaa kysymystä. Eli aikaa ihotestin tekoon ei todellakaan tarvitse varata muutamaa minuuttia enempää! Kannattaa myös kurkata Skincityn ihonhoito-opas, jossa on lukuisia artikkeleita ihonhoitoon liittyen, muun muassa artikkeli ympäristöystävällisestä ihonhoidosta.

skincity alennuskoodi
skincity alennuskoodi
skincity alennuskoodi
Kävin tekemässä Skincityn kattavamman, Kokonaisvaltainen ihonhoitorutiini -testin, jonka perusteella minulle valikoitui tuotesarjaksi Paula's Choice. Analyysiin tulee muuten aina lähtökohtaisesti tuotesuositukset samalta merkiltä, sillä ne ovat kehitetty toimimaan yhdessä parhaiden tulosten saavuttamiseksi. Testissä saa kuitenkin itse vaikuttaa tuotesuosituksien merkkiin esittämällä toiveensa tuotemerkistä tai -merkeistä sekä ilmoittamalla haluaako tuotesuositusten olevan luonnonkosmetiikkaa. Skincitylla on ihan huippu hyvä valikoima laadukkaita, aidosti tehokkaita ja hoitavia tuotemerkkejä, kuten Tata Harper, Klairs, Clarins, Sensai, Medik8, upouusi, Skincityn oma, SKINCITY skincare ja edellä mainittu Paula's Choice.

Aikoinaan luulin ihoni olevan ainoastaan epäpuhdas ja rasvoittuva, mutta mitä enemmän tutustuin ihonhoitoon, tajusin ihoni olevan päinvastaista. Jotta ihoni voi hyvin, tarvitsee se todella paljon kosteutusta. Juuri tällaiseen ongelmaan Skincityn ihoanalyysi on ihan mieletön, koska aika usein iho-ongelmat johtuvat vääränlaisesta hoidosta tai vääristä tuotteista. Vuodenajatkin muuttavat ihon tarpeita ja itse tarvitsen talvisin enemmän muun muassa paksuja voiteita, kun taas kesäisin kosteutukseen riittää useampi ohut kerros kosteuttavaa kasvovettä ja vaikka vain geelimäinen kosteusvoide. Ei olisi hullumpi ajatus tehdä tsekkiä ihon tarpeisiin olemalla Skincityn kosmetologeihin yhteydessä aina syksyisin ja keväisin, jolloin sään muuttuminen vaikuttaa ihoon radikaaleimmin. Tällä tavalla saisi hyviä vinkkejä mitä muuttaa tai millä täydentää sen hetkistä, aikaisemman ihoanalyysin mukaista, ihonhoitorutiinia.

Mainitsinkin jo, että oma rutiinini koostui Paula's Choice -tuotteista. Ihotestissä painotin ihoni kaipaavan paljon kosteutusta ja toisena "ongelmana" halusin apua ihon rakenteeseen ja sävyyn. Olen suht tyytyväinen ihooni sen kannalta, että pahat finnit pysyvät kurissa ja meikillä ihoni on useimmiten tasainen ja ihan nätti. Kuitenkin ilman kunnollista ihonhoitoa ja hyviä meikin alla käytettäviä tuotteita ihosta ei saa heleää ja kaunista meikilläkään.

skincity ihotesti
Olen nyt tovin noudattanut Skincityn minulle luomaa ihonhoitorutiinia ja vitsit olen tykännyt kaikista tuotteista ja ylipäätänsä Paula's Choicesta todella paljon! Paula´s Choicen tuotteissa on paljon erilaisia antioksidantteja sekä happoja, ja koska iho reagoi näihin herkästi, tulee käyttö aloittaa asteittain. Onneksi testin perusteella tehdyssä ihoanalyysissa on kattavat ohjeet siihen, missä järjestyksessä tuotteita tulee käyttää sekä vinkkejä tuotteiden asteittaiseen aloittamiseen. Oma rutiinini koostui seuraavista tuotteista:

1. Puhdistus:
2. Kasvovesi:
3. Ihosi rakennetta parantava kuorinta:
4. Seerumi:
5. Kosteusvoide suojakertoimella (SPF) päiväksi ja ilman suojakerrointa yökäyttöön:
Silmänympärysvoide:

Ihoanalyysin ohessa Skincitylta voi myös pyytää meikkivoidesuosituksen ja Skincitylla on ihan mieletön meikkivalikoima! Valikoimasta löytyy muun muassa Laura Mercier, bareMinerals, Jane Iredale, By Terry, Skincityn oma MAKETHEMAKE sekä uutena Hourglass, jota ei saa Suomesta toistaiseksi mistään muusta verkkokaupasta! Lisäksi Skincity tarjoaa ihan aina ilmaiset postikulut ja jokaiseen tilaukseen tulee mukaan huippu söpö Kokeshi, mutta mikäli haluaa oman tilauksen minimalistisemmin, on kassalla mahdollista klikata kohta, jossa lähetys saapuu ilman kokeshia tai muita kylkiäisiä, kuten meikkipussia. Vitsit tällaiset jutut ovat ihan huippuja!

skincity alennuskoodi
skincity alennuskoodi
Olen niin innoissani koko Skincityn konseptista ja jos et ole vielä tehnyt heidän ihotestiä, kannattaa se käydä ehdottomasti tekemässä, koska se ei tosiaan edes velvoita ostoksien tekemiseen. Jos kuitenkin valikoimasta löytyy jotain mielenkiintoista tai omat suosikkituotteet kaipaavat täydennystä, sain teille alennuskoodin, jolla saa 20% alennuksen verkkokaupan kaikista normaalihintaisista tuotteista. Eli koodilla MIKAELA20 saatte 20% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista 3.-10.11. välisenä aikana.

Oliko Skincityn konsepti ja kosmetologien tarjoama apu ihonhoitoon jo ennestään tuttu? 😊


Kuvat Anton Varho
Kuvauspaikka Noli Studios Sörnäinen

Mitä odotan marraskuulta?

lauantai 2. marraskuuta 2019

Tämä viikko on mennyt niin hujauksessa ja blogikin on ollut hiljaisempi. Tämä viikko on ollut pitkälti sometyön näkymättömien töiden hoitamista: sopimista tulevista yhteistöistä, niihin liittyvien asioiden hoitoa, kuten yhteistyöpostausten kirjoittamista etukäteen tarkistukseen, yhteistyötä varten tarvittavien asioiden hoitamista, kuten kuvauslainojen haku, pressipäiviä, jotka nekin menevät keskustellessa mahdollista tulevista yhteistöistä ja omaa brändiä edustaen (eli ei todellakaan muiden kanssa juoruamista ja skumpan juomista, ikävä kyllä 😃). Sekä tietenkin muu konetyö, kuvaus, kuvien editointi, Instagramin päivitys jne. Tämä ei ole sitä "laiska työtään luettelee" meininkiä, vaan olen huomannut, että monia kiinnostaa mitä kaikkea täällä somen toisella puolella tapahtuu. Eli jos blogissa tai IG:n stooreissa on hiljaista, johtuu usein se näistä näkymättömistä töistä.

Siis aivan hullua, että on jo marraskuu! Elän jollain tapaa ihan syyskuuta säiden puolesta ja muutenkin koko syyskuu ja lokakuu meni niin nopeasti. Rehellisesti en edes kunnolla muista mitä kaikkea olen tehnyt noiden kuukausien aikana. Tai oikeastaan minulla ei ole mitään muistikuvaa, että mihin aika on hävinnyt kahden viimeisen kuukauden aikana. No ainakin on ollut tekemistä, enkä muistele huonolla mennyttä syksyä.

Marraskuu on monelle hankalaa aikaa pimeyden ja harmauden vuoksi. Itsestäkin marraskuu tuntuu vähän turhauttavalta kuukaudelta ja tekisi mieli karata vaikka viikoksi Italiaan hakemaan valoterapiaa, mutta valitettavasti työt eivät anna periksi, että voisin mennä sinne muutamaa päivää pidemmäksi ajaksi. Eli ei auta muu kuin yrittää parhaani mukaan työntää pimeys ja harmaus taka-alalle ja nauttia siitä, mitä minulla on luvassa tälle kuulle.

Oikeastaan, kun alkoi miettimään, on marraskuusta tulossa aika kiva. Marraskuulta odotan muun muassa:

Isänpäivää, joka on ollut minulle aina todella tärkeä. Ihan pienestä lähtien olen viettänyt isänpäivää isäni kanssa. Perinteisiin on kuulunut aina yhteinen aamupala, kakku (joka pienenä koristeltiin itse), isänpäiväkortit sekä yhteinen lounas tai illallinen.

Ensilunta, vaikka en ole lainkaan talvityyppi. Silti se kunnollinen ensilumi on vain niin siisti juttu. Odotan sitä, että näkee taas kaupungin nätin lumen ja jouluvalojen peitossa.

Odotan myös jouluvaloja, jotka saavat pimeimmänkin ajan näyttämään kauniilta.

Tatuoinninpoistoa, joka aloitetaan yhteistyössä Mabelin kanssa. Pienen ranteessa olevan tatuoinnin poistoprosessista on tulossa kattavat postaukset.

Nykyään odotan pikkujouluja. Ennen en oikein pitänyt niistä, mutta koska nykyään se on mennyt siihen suuntaan, että käydään illallisella pitkällä kaavalla, on pikkujouluista tullut asia, jota odotan.

Tulevia työprojekteja ja vitsi kuinka kivoja juttuja on luvassa!

Veljentyttöni syntymäpäiviä. Lapsen onni ja ilo on jotain ihan mieletöntä.

Kampaajaa, jolle menen kuun puolessa välissä. Hiuksiin tulee taas vähän muutosta ja mennään entistä vaaleampaan suuntaan!

Mitään suurta tai erikoista ei ole luvassa, vaan useampi kiva pieni asia. Mutta onneksi nämä ovat elämässä miljoonia kertoja merkityksellisempiä, kuin yksi suuri asia.

Ihanaa pyhäinpäivän iltaa!

Kuvat Joanna Suomalainen
Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela