Slider

On mondays we wear pink

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Heippa! Täällä aletaan olla terveiden kirjoissa. Onneksi sairastelu jäi lyhyeksi ja lauantaina iltaa myöten olo alkoi olemaan jo aivan hyvä. Kuitenkin ennen treenaamaan ryntäämistä piti lepäillä vielä hetki ja tänään kävin töiden jälkeen tekemässä tunnin kevyen kävelylenkin. Sai vähän freesattua oloa, kun oli viettänyt kolme päivää neljän seinän sisällä ilman ulkoilua. Onneksi koko lenkin oli aivan hyvä olo, sykkeet eivät nousseet normaalia enempää ja ei puuskuttanut ylämäissä. Hyvä merkki siis :-) Huomenna ajattelin käydä tekemässä kädet todella kevyesti salilla, keskiviikkona lepo ja sitten voi taas aloitella normaaleja treenejä.

Vitsit mulle meinasi muuten käydä huonosti tänään! Mulla oli eräs meno tänään kahdeksalta ja arvatkaa olinko unohtanut laittaa kellon soimaan. Luojan kiitos heräsin ilman kelloa vähän puoli seitsemän jälkeen kesäaikaan siirtymisestä huolimatta. Oli vielä sellainen meno, johon ei ihan suoraan sängystä olisi voinut mennä. Kerrankin onni oli allekirjoittaneen puolella! :-D

Ostin viikko sitten tuon H&M:n hameen ja olen ihan head over heels tuohon! Kesällä tulee olemaan niin ihana ruskettuneiden jalkojen ja keveiden toppejen kanssa :-) Nyt jo toimii kivana piristeenä tummissa asuissa.

 Knit&skirt H&m/Necklace Gina tricot/Watch Michael Kors

 Nyt lounaantekoon huomista varten ja aikaisin nukkumaan. Kannattaa muuten kurkata tänään Sokoksella startanneen hiustenhellimisviikon tarjoukset täältä :-)


Blogikirppis

 Heippa! Ajattelin laittaa blogikirppistä pystyyn, kun kaappiin on taas kertynyt käyttämättömiksi jääneitä vaatteita :-) Klikkaamalla lisätietoja-painiketta allekirjoituksen alla, näet kaikki myytävät tuottee. Kaikki hinnat sisältävät postikulut.


 1. H&m, koko 38. Kerran käytetty
HP 12e

2. Sfera käyttämätön tikkitakki, M (38-40)
 HP 27e

Huippukamppiksia sunnuntaihin

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Shoppailu-sunnuntai. Eikö kuulostakin hyvältä? Tänään on netissä ihan mahtavia kampanjoita, kuten



  Esimerkiksi käyttämäni, aivan tajuttoman hyvän makuinen, MyWhey-proteiinijauhe vain 13,20e

140319-b-day-top-start
Stadiumilla vielä huomiseen 25% alennus KAIKESTA jäsenille tai jäseniksi liittyville! Matalavartiset Converset esimerkiksi 48,67e.

Booztilla kevätuutuuksia vielä tänään 10-20% alennuksella

Gluteenittomat pinaattiletut proteiinilla ladattuna ja ilman

 Meillä on ollut töissä aika ajoin puhetta gluteenittomista pinaattiletuista ja eilen kyseiset lätyt alkoivat sen verran houkuttelemaan, että päätin tehdä niitä. En itse ole gluteeniton, mutta vehnä aiheuttaa mulle nykään helposti kipua mahaa ja turvotusta, niin päätin tehdä nämä gluteenittomina kaikesta huolimatta. Lisäksi eilen näiden ravintoarvoja laskiessa aloin miettimääs jospa korkeaa hiilaripitoisuutta saisi jotenkin laskettua. Ratkaisuksi osoittautui korvaamalla 1/3 jauhoista proteiinijauheella. Mulla ei kuitenkaan ollut kuin vaniljan makuista heraproteiinia, joten ostin tänään kauppareissulla maustamatonta Leaderin Soijaproteiinia. 700g pussilla oli Prismassa hintaa 13,95e, joten mikään hirmuinen sijoitus tämä ei ollut :-) Vähän jännityksellä kokkailin, kun en ollut koskaan käyttänyt soijaproteiinia ja ollut mitään tietoa tuleeko tästä jotain makua lävitse tai miten käyttäytyy paistaessa.


 Blogin resepti on yhteen todella isoon annokseen (olen suursyömäri :-D), mutta tuplaamalla määrät riittää hyvin kahdelle-kolmellekin :-)

Gluteenittomat pinaattiletut (neljä lettua)
yksi kananmuna
75g (1/2 pussia) pakastepinaattia
1,5dl jauhoja, esim
3/4 gluteenitonta jauhoseosta
3/4 desi tattarijauhoa
1tl rypsiöljyä/juoksevaa öljyseosta
2,5dl maitoa
0,5 tl suolaa

Gluteenittomat proteiinipinaattiletut (neljä lettua)
yksi kananmuna
75g pakastepinaattia
0,5dl proteiinijauhetta
0,5dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5dl tattarijauhoa
1tl rypsiöljyä/ juoksevaa öljyseosta
1,3dl maitoa
0,5tl suolaa

Lettutaikinan valmistus on niinkin helppoa, että sulata pinaatti mikrossa ja laita kaikki ainekset kulhoon, sekoita ja anna tekeytyä taikinan hetki jääkaapissa tai paista suoraan, kuten minä tein. Tuo tattarihiutaleiden blendaaminen on oikeasti koko jutun vaativin vaihe ;-)


Tattarijauho ei välttämättä ole pakollinen ja en oikeastaan edes tiedä, mistä tuli mieleen laittaa sitä :-D Ostin joku aikaa sitten tattarihiutaleita, niin tein niistä itse jauhoa blendaamalla hiutaleet jauheeksi. Eli reseptin tattarijauhon voi hyvin korvata jollain muulla jauholla, ihan vaikka vaan niillä vehnäjauhoilla, jolloin vain gluteeniton reseptin edestä tippuu pois :-) Tosin tattari on todella terveellistä, eli leivonnassa, varsinkin suolaisissa, voi hyvin korvata osan jauhoista tuolla.


 Kaada haluttu määrä taikinaa pannulle, jossa on pieni tippa öljyä. Itse paistoin letut keskilämmöllä.


 Lettujen maussa en huomannut tippaakaan eroa, eli tulevaisuudessa aion ehdottomasti tehdä nämä proteiinipitoisempina. Tuo värierokin itseasiassa johtui lopulta siitä, että paistoin ensimmäisenä tuon proteiiniletun ja pannu oli kuumempi "normia" paistaessa :-)


Letut söin stevialla makeutetun muussatun puolukan sekä raejuuston kanssa. Ja hyvää oli! Ensi kerralla voisi ehkä tehdä jonkin kunnon jauhelihatäytteen ja syödä täytettyinä lettuina :-) Tämä on muuten oikeaa pikaruokaa! Valmistamiseen menee ehkä 5min, puolukkasoossi tai -hillo päälle, vähän raejuustoa ja avot!

Taulukossa vielä reseptin makrot sekä eroavaisuudet reseptien välillä

Kaiken kaikkiaan blogin reseptissä ilman lisukkeita on molemmissa noin 450kcal. Siihen ei siis tullut eroa, mutta korvaamalla reseptissä 1/3 jauhoista proteiinijauheella, saatiin proteiinipitoisuutta nostettua 16g ja hiilihydraatteja laskettua 15,8g :-) Eli ihan positiivinen muutos! Pitää ensi kerralla vielä kokeilla antaako resepti myöten, jos korvaa puolet jauhoista proteiinijauheella. Jos joku sitä kokeilee, niin tulkaa ihmeessä infoamaan!

Tälläistä MythBusters-meininkiä tähän sunnuntaihin ;-) Joko alkoi pinaattiletut himottamaan?

Mitä mun kropalle kuuluu

perjantai 28. maaliskuuta 2014


Heippa! Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella treenikuulumisia. Markon kanssa treenaamista on tullut täyteen sellaiset reilu 3,5kuukautta. Eilein kävin taas InBody-mittauksessa ja suunta on edelleen oikea. Mulla piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan olla nyt tankkaus tänä viikonloppuna, mutta tulin harmikseni eilen taas kipeäksi, nielu taas todella kipeä ja poskionteloissa tukkoisuutta ja painetta, joten siirrettiin sitä viikolla-parilla. Viimeksihän olin ihan täpinöissäni tankkauksesta, joka tosin oli ihan ymmärrettävää. Olin vasta totutellut tiukkaan ruokavalioon, herkut himottelivat enemmän ja no siksi meni överiksikin. Nyt olen aika neutraalin mielin ja suunnittelin itsekseni pitäväni hieman erilaisen tankkauksen verrattuna viimekertaiseen :-D Aamupalat normisti puuroa, ehkä kylkeen jokin hedelmä, ei överisti herkkuja, itse hyvän hiilaripitoisemman ruuan kokkailua, tuoreita hedelmiä yms. No mutta kyllä tässä kerkeää ja itse sanoinkin, etten halua pitää sitä nyt kipeänä :-)

Kroppa on kivasti timmiytynyt ja lihakset pysyneet suht hyvin kropassa. Viimeisten parin mittauksen välissä on pientä lihaksen vähentymistä, mutta voi olla syynä myöskin se parin viikon sairasteluni, joka ajoittui juuri helmi-maaliskuun vaihteeseen. Muutettiin entinen 3-jakoinen ohjelmani 4-jakoiseksi ja nyt lyhennetään sarjoissa toistojen määrää nykyisestä about 10-12 toistosta, jotta saataisiin sitä lihaa kroppaan. Tosin mähän syön koko ajan miinuskaloreilla, joten ei mitään hirveää tahtia lihasta rakennetakaan tällä hetkellä. Katsotaan sitten syksyllä, jos alkaisi syömään plussilla.

Mittauksista jokainen otettu 3h paastolla noin klo 18:15. Pituus 166cm

Rasvaa olen saanut todella hyvin kehosta pois ja keskivartalosta sitä on lähtenyt kaikista eniten, 4,8 kiloa. Mitään 100% todenmukaista tulostahan ei nämä mittaukset anna, mutta suuntaa kuitenkin ja keskivartalossa mulla sitä rasvaa oli ja onkin edelleeen eniten. Eli kiitos vaan :-D Onneksi sieltä se palaakin helpoiten. Salitreenejä teen neljä, välillä viisi viikossa ja 45-60min aamuaerobisia pyrin tekemään ainakin kolme viikossa ja joskus esimerkiksi käsipäivän päätteeksi saatan tehdä 20minuutin aerobisen treenin päälle. Lisäksi ohjelmaani on kuulunut about puolen tunnin HIIT-treeni kerran viikossa. Ihana, kun nyt voi alkaa käydä tekemässä sitä ulkona porrastreeninä. Kuinka makeeta voikaan olla joskus ennen kuutta aamulla fillaroida parin kilsan päässä oleville yli 200 askelman portaille tekemään treeniä aamuaurinkoon. Malta odottaa! Ja kyllä, olen tosissani :-D


Ruokavalioon ei olla tehty koko aikana muutoksia. Koska tulokset menevät haluttuun suuntaan painon ja rasvojen suhteen, olen saanut itse huolehtia siitä. Pyrin pitämään mahdollisimman tarkkaan lepopäivinä suunnitellussa kalorimäärässä, mutta treenipäivinä saatan välillä vähän nostaa treenipäivän kaloreita about 100kcal, varsinkin jos olen aamulla käynyt tekemässä aerobisen ja illalla salitreenin. Ruokavalion noudattaminen on mulle edelleen todella helppoa ja koko ajan olen kehittänyt itseäni ruuanlaittajana, soveltanut reseptejä ja ruokia dieettiin sopiviksi ja syönyt monipuolisesti. Mitään samoja ruokia joka päivä-juttuun musta ei ole ja tästä syystä tämä dieettaus onkin ollut nyt Markon valvovan silmän alla helppoa :-) Ylipäätänsä jos lähdette johonkin superdieetteihin sun muihin nettivalmennuksiin, niin omaa päätä saa käyttää. Laittakaa kaikki ruokavalion ruuat kalorilaskuriin ja sen mukaan on helppo alkaa soveltelemaan ja silti saada ravintoarvot dieetin alkuperäisen suunnitelman mukaiseksi. Esimerkiksi jos pitää syödä päivällisellä kanaa 100g, on siinä proteiinia noin 20g, niin 150g katkarapuja on about sama määrä proteiinia, eikä kaloreissakaan ole pahemmin eroja :-) Lisäksi suosittelen syömään kaikki kasvikset lämpiminä. Itse syön usein yhden-pari porkkanaa ja päälle parisataa grammaa kukkakaalia tai parsakaalia keitettyinä. Lämmin ruoka pitää nälkää paremmin ja kylmiä "tavissalaatteja" en syö ruuan kanssa oikeastaan enää ikinä. Ei maistu kovin hyvältä ja tylsää puputtamista :-D


Mitäs muuta. Sen olen ainakin huomannut, että mitä parempaan kuntoon olen päässyt, sitä vaikeammaksi mun on tullut ottaa kehuja vastaan varsinkin kun nykyään niitä tulee todella paljon ja ihan kasvotustekin. En koskaan ole ollut hyvä siinä, mutta nykyään se on entistäkin vaivaannuttavampaa. Mua ei ole koskaan mitenkään pahasti kiusattu, mutta joskus ala-asteella yhdeltä rinnakkaisluokan tytöltä tuli välillä jotain piilokiusaamista ja yläasteella jotkut pojat saattoivat välillä jotain sanoa tai kuulin, että on jotain kropastani sanottu. En ole ikinä ollut laiha enkä hoikka, aina vähemmän tai enemmän pyöreä ja tästä syystä koko minäkuvani on muotoutunut sen mukaan. En vieläkään koe olevani laiha tai hoikka, normaalipainoiseksi varmaan voi juuri ja juuri sanoa. Tästä syystä jotenkin, mitä timmimpään kuntoon olen päässyt, sitä epävarmempi ja kriittisempi itseä kohtaan musta on tullut. En ikinä ole nauttinut mitenkään huomiosta ja keskipisteenä olemisesta, vaikka sosiaalinen persoona olenkin ja selfietä paukutankin instagramiin ja kirjoitan blogia. Edelleenkin omasta mielestä "väärä" katse mua kohti saa mut tuntemaan itseni todella epävarmaksi ja vähän epäilen kaikkia kehuja, onko se sarkasmia vai onko hän tosissaan. Kuitenkin pikkuhiljaa alan omaksumaan tätä nykyistä ulkomuotoani ja tuntemaan itseni paremmaksi nykyisissä nahoissani. Hassua kyllä, mutta olin kaikkein itsevarmimmillani varmaankin viime loppukesänä, vaikka painoin silloin lähes 10kg enemmän. Ei voi aina ymmärtää ihmismieltä ja naisten varsinkaan :-)

Tälläistä tähän perjantaihin. Nyt jatkan löhöilyä ja tervehtymistä. Onneksi olo on vähän jo parempi, joten eiköhän viikonlopun lepäämisellä selviä tästä taudista. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Keskiviikon vinkki: Shirataki-nuudelit taas saatavilla

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Hehkutin muutama viikko takaperin Fitnesstukusta saatavia Star Nutritionin Diet Noodles shirataki-nuudeleita (postaus täällä). Tällöin ne olivat valitettavasti loppuneet varastosta, mutta niistä kiinnostuneille päätin tulla vinkkaamaan, että niitä saa taas ja kaksi yhden hinnalla-kampanjakin on edelleen voimassa! Hintaa kahden paketin setille on vaivaiset 2,50euroa ja yhdestä paketista tulee hyvin pari annosta tai yksi annos megaisoon nälkään. Ei siis kamalasti kalliimpia perus nuudeleihin verrattuna, varsinkin jos jakaa aina yhden paketin kahteen osaan :-) Itse laitoin eilen yhdeksän kahden paketin settiä tilaukseen. Ehkä hetken pärjää niillä, kun en kuitenkaan ihan joka päivä näillä herkuttele :-D

 Ensimmäisen kuvan "pasta" on eri merkin fettuccine-shiratakeja

Syön näitä nuudeleita pastan/nuudeleiden korvikkeena perus pastakastikkeiden kanssa sekä wokkien seassa. Mielessä on käynyt pastan toimivuuden testaamista myös uunissa valmistettavassa spagettivuoassa. Täytyy vain saada aikaiseksi joku päivä ja kehitellä joku omaan dieettiin sopiva resepti siitä. Jos et ole näitä testannut ja kiristelet kesää kohti, tee itsellesi palvelus ja tilaa näitä ja voin luvata, että kiität itseäsi! Mulla on viikonloppuna tankkaus, mutta nyt ei ole tehnyt nämä 6viikkoa yhtään tiukkaa ja en ole mitenkään erityisen täpinöissäni vapaasyönnistä, kun olen syönyt vaikka mitä herkkuruokia, mutta kuitenkin dieettiä täsmälleen noudattaen ;-)

Kotikahvila nappia painamalla

tiistai 25. maaliskuuta 2014


 Sain viime viikon loppupuolella mieluisan paketin, jossa oli suloinen ja pieni Nescafe Dolce Gusto Mini Me-kapselikeitin. Keitin on pieni ja kompakti, joten ei vie pientä blenderiä enempää tilaa pienessäkään yksiön keittiössä. Lisäksi yksin asuvalle tämä on aivan täydellinen, koska vain yhden kupin keittäminen taviskeittimellä on todella turhauttavaa. Plussaa tietenkin vielä siitäkin, että halutessa voi nautiskella  perus kahvien lisäksi erikoiskahveista, kaakaosta tai erilaisista teejuomista vain parilla napin painalluksella :-) Tässä on myös automaattinen virrankatkaisu 5minuutin jälkeen, joka on minunkaltaiselle unohtelijalle todella hyvä juttu!


Keittimellä voi tehdä lämpimiä ja kuumia juomia ja säätimellä voi säätää itse veden määrää, jolloin saa kahveista ja juomista juuri sopivan vahvuisen omaan makuun sopivaksi.


Sain keittimen mukana vielä kasan erimakuisia kapseleita. Tällä hetkellä makukahvit ja tee menee vielä odottelemaan herkkupäiviä ja vieraita, mutta espresso ja kahvikapselit pääsivät heti käyttöön. Lungo mild oli todella hyvä varsinkin kun lisäsin siihen yhden pykälän suositeltua enemmän vettä. Grande intenso on aika voimakas arominen, mutta hieman maitoa lisätessä oli sekin ihan hyvää, vaikka en kovin vahvoista kahveista pidäkään. Espresso caramel oli myös hyvää ja menee hyvänä piristysshottina aamuisin ennen aamuaerobiselle suuntaamista. Ostin myös eilen rasvattoman cappucino light- ja Grande mild-paketit kaupasta. Kevyempää cappucinoa en ole vielä kerennyt maistamaan, mutta tuo grande mild oli todella hyvä valinta. Sopivan pehmeä maku ja kapselista tulee kunnon kahvikupillinen :-)

Suositushinta tälle keittimelle on 129euroa ja 16 kapselin pakkaukset maksavat noin 5,90euroa ostopaikasta riippuen.

*Keitin ja kahvikapselit saatu blogin kautta

Black monday

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Vest Zara/Jacket Pimkie/Jeans*&Gloves Pieces/Bag Louis Vuitton/Scarf H&m
*Booztilta koodilla mikaela15 15% lisäalennus yli 40e ostoksista 23:59 asti

Heippa! Päätin tänään kuvata asun päällysvaatteet päällä jo pelkästään siitäkin syystä, että mulla oli perus farkkupaita ja mustat pökät jalassa. Ei kovin jännää :-D Kaiken lisäksi tykkäsin todella paljon tuosta tummanpuhuvasta, eri tekstuureja yhdistelevästä asusta. Olen niin fiiliksissä, kun taas kelit lämpenivät ja aamullakin pärjäsi jo kasin pintaan ulkona tässä asussa. Kevät, kyllä se sieltä tulee! Jos ei muuta, niin edes se kesäaika johon siirrytään sunnuntaina.

Nyt on muuten ihan huippukamppiksia menossa nettikaupoissa. Tosiaan vielä muutaman tunnin saa Boozt.comista 15% alennusta myös jo alennetuista tuotteista koodilla mikaela15. Lisäksi Stadiumilla jäsenet ja jäseniksi liittyvät saavat tämän viikon 25% alennusta kaikesta. Eli jos olisi esimerkiksi uudet treenireleet tarpeen, niin kannattaa hyödyntää :-) Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Nellyllä on 100 mekkoa ainoastaan 13,95€ 26.3. klo 14 asti.

Nyt pakko alkaa vähän rullailemaan ja venyttelemään paikkoja auki. Laiminlyönyt kehonhuoltoa taas ihan liikaa. Huomiseen :-)  Xx

Asuinspistä ja alennuskoodia

http://clk.tradedoubler.com/click?p(227666)a(1641695)g(20804978)url(http://)

  Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille! Maanantain kunniaksi teillä rakkaat lukijani on mahdollisuus shoppailla tämä päivä Boozt.comilla alennuksella. Koodilla mikaela15 saatte tänään 24.3. klo 23:59 asti 15% alennusta yli 40euron tilauksista ja koskee muuten myös jo alennuttuja tuotteita!


*Alennus ei koske merkkejä By Malene Birger, Ralph Lauren ja Tommy Hilfiger

Ps. Stadiumilla jäsenet saavat tämän viikon 25% alennusta kaikesta!

Oodi Liu Jo Bottom upeille

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014


Vedin ensimmäisen kerran Liu Jo merkin Bottom up-farkut jalkaani 2012 syksyllä ja sen jälkeen se on ollut menoa. Olen Liu Jo Bottom Upeja hehkuttanut täällä blogissa pari kertaa aikaisemminkin ja sille ei ole tulossa loppua. Viime kesänä ostin mustat, zip outside-mallin* pöksyt, mutta valitettavasti ne ovat jääneet itselle isoiksi. Kuitenkin housut olivat niin hemmetin hyvät jalassa, lahje on sopivan pituinen, eivät olleet haalistuneet puolessa vuodessa yhtään ja se peppu, minkä ne saivat aikaan! Liian monta hyvää syytä olla ostamatta samoja housuja pienempinä uudestaan ;-)


 Itselle istuu parhaite housut, joissa taskut ovat keskikokoiset, suht keskellä pakaroita ja tarpeeksi ylhäällä. Kävin perjantaisella shoppailureissulla (jos muuten tarttui kuvan teepparikin mukaan Gina Tricotista) kokeilemassa H&m:llä yksiä 25euron kulutettuja farkkuja. Shokinsekaisesti aloin nauramaan sovituskopissa vedettyäni farkut jalkaan. Takapuoleni ei ollut IKINÄ näyttänyt niin järkyttävältä :-D Taskut olivat liian alhaalla, pepun "alla" ja saivat takapuoleni näyttämään roikkuvalta sekä lättänältä. Nooooooooot good.


Jos olette etsimässä hyviä farkkuja ja mustat housut ovat osa uniformuanne, suosittelen tilaamaan nämä kokeiluun tai pyörähtämään lähimmässä Liu Jo:ta myyvässä liikkeessä. Hintaa näillä on reilu 100euroa, mutta on ehdottomasti koko hinnan arvoiset. Vanhat eivät meinaan oikeasti ole menneet miksikään käytössä! Tosin jos olet aivan hirmu pikkuinen, tämä malli ei välttämättä oikein sovi. Omat kuvissa olevat ovat 26-tuumakokoa ja vanhat, kesällä ostetut, olivat 28-tuumaiset. Muuten käytän farkuista tällä hetkellä about 28-tuumaa tai 38-kokoa, eli ainakin nämä mustat sekä normal wash Bottom up:it* ovat pari kokoa isompaa, kuin mitä normaalisti käyttää. Ja muistakaa naiset ostaa ne farkut sellaisina, että nappi menee juuri ja juuri kiinni sovituskopissa! Jos emmit kahden koon välillä, valitse ne pienemmät :-) Näin ei harmita, kun housut ovat löystyneet parin käyttäkerran jälkeen. Kuvan housut ovat olleet mulla kaksi päivää päällä ja edelleen istuvat kuin nakutettu, koska ovat olleet tarpeeksi napakat ostettaessa.

Muita, jotka vannovat näiden pepunkohottajien nimeen? ;-)


Stadiumilla saa muuten jäsenet 25% alennusta KAIKESTA 30.3. asti synttäreiden kunniaksi :-)

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela