Raudasta, sen tarpeesta ja alhaisesta varastoraudasta, eli ferritiinistä, puhutaan nykyisin enemmän kuin koskaan. Aloittaessani kuutisen vuotta sitten tavoitteellisen urheilun, aloin kiinnittämään huomiota vitamiinien ja hivenaineiden tarpeeseen, mutta rauta ei kuulunut niiden joukkoon. Aina raudasta on puhuttu ja tiesin, että sitä saa muun muassa punaisesta lihasta ja maksasta, mutten koskaan ajatellut, että erityisesti aktiivisesti liikkuvana naisena sen saantiin tulisi kiinnittää huomiota. Ja tiesitteko, että suurin osa naisista tarvitsee lisärautaa jossain elämänvaiheessa. Tavallisimpia syitä naisten raudanpuutokseen ovat runsaat kuukautiset ja raskaus. Myös monet ikääntyvät, urheilijat ja suolistosairauksista kärsivät tarvitsevat rautalisää. On myös tärkeää, että raudanpuutoksen syy tulee aina selvittää ennen hoidon aloittamista.
Mistä kaikesta rautaa oikein saa? Eniten, ja todella hyvin, rautaa imeytyy punaisesta lihasta, mutta lihatonta ruokavaliota noudattavat saavat rautaa muun muassa soijasta, linsseistä, pavuista, pinaatista ja nokkosesta. Myös kaikki täysjyväviljat ovat hyviä raudanlähteitä. Syy, miksen ole aikaisemmin pahemmin miettinyt raudan tarvettani on johtunut juuri siitä, että olen kokenut syövän monipuolisesti, erityisesti silloin, kun ruokavaliooni kuului myös liha. Monipuolinen ja runsaasti rautaa sisältävä ruokavalio on hyvä pohja riittävälle raudan saannille, mutta koska ruokavaliosta saatavasta raudasta imeytyy vain noin 10-15 prosenttia ja erityisesti kasvisruokavaliosta saatava rauta kohtalaisen huonosti, on hyvä miettiä, olisiko rautalisä itselle oikea valinta. On myös huomioitava, että tietyt ruoat, kuten maitotuotteet, heikentävät raudan imeytymistä, vaikka ruokavalio olisikin muuten rautapitoinen. Itse olen nyt puoli vuotta syönyt säännöllisesti hyvin imeytyvää ja vahvaa rautalisää ja huomannut paljon positiivisia vaikutuksia. En ole muun muassa ollut tähän mennessä kertaakaan kipeä koko syksynä ja talvena.
Yleisin oire piilevästä raudanpuutteesta on väsymys ja uupunut olo, joita voi ilmetä jo ennen itse anemian syntyä eli varsinaisen, viitearvojen alla olevaa raudanpuutetta. Kohtalaisen tai vaikean raudanpuutteen muina oireina voi olla muun muassa päänsärky, huimaus, hiustenlähtö ja alentunut suorituskyky, kuten hengästyminen ja yleiskunnon heikkeneminen. Koska oireita on vaikea suoraan liittää raudanpuutteeseen ilman ferritiinitason mittausta, on helpoin tapa ennaltaehkäistä raudanpuutosta laadukkaalla rautalisällä.
Olen jo useamman kuukauden käyttänyt erityisesti naisille suunniteltua SiderAL Folic 30mg -rautavalmistetta, joka sisältää raudan lisäksi myös foolihappoa ja B6-, B12-, D3- ja C-vitamiinia. C-vitamiini muuten lisää raudan imeytyvyyttä, joten on mahtavaa, että myös se on mukana itse tuotteessa. SiderAL Folic 30mg on jauhemaisessa, hyvänmakuisessa muodossa ja se imeytyy tehokkaasti. Tässä, kuten muissakin SiderAL-valmisteissa yksi parhaista asioista on myös se, että ne voi ottaa milloin tahansa, joko ruoan kanssa tai ilman ja niissä on minimoitu monien rautavalmisteiden aiheuttamat haittavaikutukset kuten ummetus, ripuli ja vatsakipu. Raudan imeytyessä tehokkaasti imeytymätön rauta ei jää ärsyttämään suoliston limakalvoja. Perinteisiä rautatuotteita ei myöskään suositella otettavaksi samaan aikaan tiettyjen ruokien tai lääkkeiden kanssa, koska tällöin raudan imeytyminen saattaa häiriintyä, mutta SiderALin kanssa tätä ei tarvitse miettiä. Olen muutenkin erityisen huono unohtamaan vitamiinien ottamisen joka päivä, eli tämä on oikein hyvä ominaisuus!
Mainitsin jo aikaisemmin olleeni terve ja hyvinvoiva koko talven, eikä tätä ole tapahtunut pitkiin aikoihin. Yleensä olen todella herkkä saamaan kaikki mahdolliset kausiflunssat ja olen todella väsynyt talviaikaan, mutta nyt olen pysynyt terveenä ja kokenut oloni paremmaksi. En ole myöskään tänä talvena kärsinyt samalla tavalla kaamosmasennuksesta ja jatkuvasta väsymyksestä, kuten aikaisempina vuosina. Toki elämäntilanne ja yleisesti yleisvointi vaikuttavat näihin ja siihen, miten voimme, mutten poissulje sitä, ettei SiderAL Folic olisi ollut yksi syy siihen, miksi olen voinut näin hyvin haastavan vuodenajan aikana. Olen myös jaksanut treenata läpi talven, joka on ihan mahtavaa!
Kannattaa muuten lukea lisätietoa raudasta SiderAL-sivustolta, jossa on kattavasti tuotetietoa sekä helppo testi, jolla voi selvittää, voisiko sinulle olla hyötyä rautalisästä. Muistathan myös, että raudanpuutoksen syy tulee aina selvittää ennen hoidon aloittamista, joten jos tuloksesi viittaavat siihen, että saatat kärsiä raudanpuutoksesta, on rauta- ja mahdollisesti myös ferritiiniarvot syytä tutkituttaa.
SiderAL-tuotteita myyvät hyvinvarustellut apteekit. Vinkkaan myös, että askelterapia.fi-verkkokaupasta saa nyt SiderALia (FORTE tai Folic) kolme pakettia yhteishintaan 59,90€ (normaalisti 73,50€).
Kuvat Joanna Suomalainen