Pikamoikat ja isoja päätöksiä

torstai 31. heinäkuuta 2014

 Sunnuntain työmökötys
 Ja tän päivän 2,5h töiden loppumiseen-selfie

Heippa! Huhheijaa, nyt on taputeltu seitsemän päivän työputki sekä ylipäätänsä tämän vuoden kesätyöt ja tällä neidillä on nyt loma :-) Lauantaina olen menossa kutsuvieraana Tikkurila Festivaaleille ja ensi viikko onkin täysin rentoutumista sekä nollausta ja kalenterikin on lähes tyhjä treenejä, pareja lounastreffejä sekä pt-treeniä lukuunottamatta. Lähden sinne Espanjaan 14.8. ja varattiin vielä Sailan kanssa päiväristeily Tallinnaan saman viikon tiistaille, eli kaikkea mukavaa tulossa! Malta kyllä odottaa sinne Espanjan kämpille pääsemistä. Jotenkin en vain osaa rentoutua ja kunnolla lomailla jos olen kotona.

Pakko myöntää, että tällä hetkellä olen tosi väsynyt henkisesti sekä fyysisesti ja loma tulee niin tarpeeseen. Viimeiset seitsemän kuukautta olen elänyt tiukasti treenien, nukkumisen, kokkaamisen sekä töiden aikatauluttamana ja vaikka en ole koskaan siitä valittanut, on se ollut aika ajoin ihan helvetin raskasta ja muutaman kerran olen vain itkenyt illalla suihkussa, kun tuntuu ettei jaksa ja vituttaa koko homma. Kuitenkin olen tietoinen siitä, että kukaan ei mua ole tähän pakottanut, saan heittää pyyhkeen naulaan kun itse haluan ja päätän itse loppupeleissä millaisella tyylillä treenaan, syön ja hankin tuloksia. Sen takia en ole valittanut enkä kertonut kuin ihan muutamalle, kuinka väsynyt oikeasti olen aika ajoin ollut. Mikä on saanut mut jatkamaan ja olemaan luovuttamatta? Yksinkertaisesti periksiantamattomuus, päättäväisyys ja rakkaus treenaamiseen. Voitte kuvitella kuinka helpottunut tunne on, kun enää ei tarvitse kauhealla kiireellä hoitaa ruuan laittoa, tehdä eväitä, käydä salilla ja yrittää jossain välissä vielä hoitaa sosiaalisiakin suhteita sekä muita arkisia asioita, kuten siivoamista ja pyykinpesua. Nyt voin hengähtää ja olla ylpeä itsestäni, koska olen selvinnyt tästä reilusta puolivuotisesta selväjärkisenä :-D

Tein muuten tänään todella ison päätöksen. Merkkasin kalenteriini, että lopetan dieetin sekä ruokien punnitsemisen ja tarkan mittaamisen sekä merkkaamisen elokuun 11. päivä. Olen mennyt nyt jo hieman rennommin jonkun aikaan, mutta makrot ja kalorit olen laskenut ja pitänyt kalorisaannin tietyissä määrissä. Kaloreitahan olen laskenut ja ruuat punninnut viime vuoden heinäkuusta asti, eli kauan. Kroppa alkaa pikkuhiljaa olemaan siinä kuosissa, että dieettaamiseen ei ole tarvetta, vaan oikea treeni ja tasapainoinen ruokavalio tekee viimeiset viilaukset eli toisinsanoen kiinteyttää keskivartaloni pikku hiljaa. Pakko myöntää, että fiilikset ovat aika ristiriitaiset. Toisaalta odotan sitä ja toisaalta vähän pelottaa, koska kyse on itselle todella isosta asiasta luopumisesta. Kuitenkin olen varma, että kaikki menee hyvin ja heivaan henkilövaa'ankin häkkivarastoon joksikin aikaa, ettei mahdollinen painonnousu aiheuta mitään epätoivottuja reaktioita. Tietoa ravitsemuksesta mulla on sen verran paljon, eli enköhän silmämääräisesti ja omaa kroppaa kuunnellen osaa syödä oikein tai nyt ainakin opetellaan :-) Tarkoitus ei kuitenkaan ole vetää ihan läskiksi syömisten suhteen ja tämä päätös ei tarkoita sitä, että nyt ostan suklaata jos vähänkin tekee mieli tai syön kaikki viikonloput epäterveellisesti ja arkisin puhtaasti. Ei todellakaan. Tiukan epätiukasti sekä maltillisesti herkkuruokia.

Tällä hetkellä mulla on todella laidasta laitaan menevät fiilikset sen suhteen, miltä oma kroppa näyttää. Välillä on ihan kiva olo ja osaa katsoa niitä pelkkiä positiivisia puolia ja mihin on tullut parannusta, mutta sitten taas tulee niitä päiviä, kun näkee vain ne ongelmakohdat ja paikat, joista pitäisi vielä kiristää ja mihin pitää saada lihaa lisää. Menen ensi tiistaina inbodyyn ja täytyy tällä viikolla tai ensi viikon alussa ottaa kroppakuvat, joten voisin silloin taas vähän päivitellä teillekin kongreettisia lukuja. Nythän lisäsin taas vähän aerobista kuukausi sitten, mutta alkuviikon Markon nopean pintapuolisen tsekkauksen mukaan kropan tän hetkisen ulkomuodon perusteella kulutus on saattanut taas mennä vähän liian kovaksi ja olen aika kuiva, eli lihaksissa ei ole oikein nestettä ja sitä pyöreyttä. Katsotaan mitä mittarit näyttää ja eiköhän se kuivuus viimeistään Espanjaan päästessä poistu, kun pääsee lomailun (ja pastan, pizzan ja lasagnen) makuun :-D Treenata aion ja haluankin kyllä ihan normaalisti koko kaksiviikkoisen ajan, mutta ulkona tulee kuitenkin käytyä syömässä ja ylipäätänsä "suomiruokaan" verrattuna erilailla. Mutta olen mä sen kyllä ansainnutkin!

Tollasia pikaisia kuulumisia tähän väliin. Nyt pakko alkaa valmistautumaan nukkumaan menoon, sen verran väsypallo alkaa olemaan. Unia! Blogikin palailee aktiivisempaan päivitystahtiin kun on taas aikaa :-)

Polta rasvaa ja nosta sykettä: 30 minuutin tehotreeni kotipihalla

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pitkästä aikaa treenijuttuja! Tein tänään aamulla aamuaerobisena hikinorojen ja sykkeen perusteella todella tehokkaan 30minuutin kotitreenin, jossa syke on koko treenin ajan korkealla ja intensiteetti kova. Parasta kyseisessä treenissä on, että siihen ei tarvitse yhtään mitään välineitä ja sen voi tehdä missä tahansa, eli vaikka omalla kotipihalla  ja miksei omalla parvekkeellakin tai jopa mökillä laiturin nokassa. Kaloreita tulee tämän puolituntisen aikana poltettua noin 300kcal ja päälle vielä jälkipoltto, joka lisää koko päivän energiankulutusta. Eli ei huono ;-)

Treenissä sykkeet ovat korkealla ja vaikka treeni soveltuu hyvin aerobiseksi liikunnaksi ja aamulla tehtäväksi, kannattaa noin 30min ennen treeniä nauttia ainakin proteiinia. Tähän soveltuu hyvin esimerkiksi herasmoothie vesi-maitosekoitukseen tehtynä tai muu raikas smoothie :-)

 
Treenissä käytettävät liikkeet kohdistuvat eniten reisiin ja peppuun, joten treeniä ei kannata tehdä kuin pari kolme kertaa viikossa, eikä mielellään peräkkäisinä päivinä. Kyykkyjä tehdessä keskity painon pitämiseen kantapäillä. Lisäksi seuraavat liikkeet kannattaa tehdä pumppaavina pitäen liikeradan pienenä, jolloin polte on taattu ja lihas on aktivoituna koko suorituksen ajan.

Hyppykyykky
Yhden jalan pakarapumppaus
Liikettä tehden pidä liike pumppaavana ja pienenä. Tuntuman voi löytää paremmin, kun tekee liikkeen jalka ojennettuna sivulle ja polvi taivutettuna niin, että jalkapöytä on vastakkaisen jalan pakaroiden kohdalla. Tajusiko kukaan :-D Eli ei tee kickbackia, vaan jalan nostoa tosiaankin sivulle, mutta liike pumppaavana.


Vinkkinä vielä, että kannattaa ladata puhelimeen Tabata free-niminen sovellus. Todella helppokäyttöinen ja tähän treeniin käytin seuraavia asetuksia :-)


Hyviä treenejä!

Valmiina biitsille

lauantai 26. heinäkuuta 2014


Sain tuossa jokusen aikaa Yves Rocherilta ihanan yllätyspaketin, josta löytyi aivan täydellisiä tuotteita viimeistelemään biitsilookin :-) Yves Rocherin paketit ovat aina yhtä mieluisia, koska voin vilpittömästi kehua heidän tuotteitaan ja plussaa myöskin siitä, että tuotteissa käytetään paljon luonnollisia ainesosia.

Rantapäivään kannattaa valmistautua kuorimalla iho edellisenä päivänä kunnolla, mutta tasaisen ja kauniin rusketuksen ylläpitämiseen riittää hellävaraisempi kuoriva suihkugeeli. Testasin tällä viikolla suihkussa tuota saamaani kiivin ja vadelmansiemeniä sekä aprikoosinkivijauhetta sisältävää kuorivaa suihkugeeliä ja tuoksun lisäksi tuote oli todella mainio!


Pidän todella kevyistä ja raikkaista tuoksuista, joten tuoksuna Moment de Bonheur oli minulle oikein nappivalinta. Keveä, kesäinen eikä yhtään tunkkainen, eli täydellinen!


Rantapäivän jälkeen iho janoaa kosteutusta ja kuivaöljy on siihen todella hyvä valinta. Saamani Monoi de Tahiti-kuivaöljy sisältää pieniä kimaltavia hiukkasia, joten tätä on hyvä levittää iholle esimerkiksi ennen illanviettoon lähtöä. Iho saa todella ihanan hehkun ja korostaa nätisti ruskettuneita sääriä ja ihoa :-)


Lisäksi paketissa oli pari kuultopunaa sekä täydellinen korallihtavan punainen kynsilakka sävyssä Rose Coctail. Nuo kuultopunat olivat siitä ihania, että sävy oli läpikuultava ja vahvuuden pystyi itse päättämään kerroksia lisäämällä. Biitsille yksi kerros huuliin, iltamehoihin kolme ;-) Saamani sävyt ovat Rose Vif sekä Tangerine.


Pikaruokaa kotona: Itse tehty kebab

torstai 24. heinäkuuta 2014

Instagramissani on pari kertaa vilahtanut kuva itse tehdystä kebabista ja viime viikolla sitä taas tehdessäni muistin ottaa edes pari kuvaa kyseisestä herkusta. Valmistaminen on todella yksinkertaista ja nopeaa, mutta lihan paistoaikaan sekä vetäytymiseen ja jäähtymiseen kannattaa muistaa varautua. Jauhelihana voi käyttää haluamaansa rasvapitoisuutta ja itse olen valmistanut sen aina 10% jauhelihasta. 400 grammasta jauhelihaa tulee noin 3-4 annosta.

Kebabliha
400g Jauhelihaa
0,5 rkl suolaa
0,5rkl paprikamaustetta
0,5 tl mustapippuria

Pyöräytä jauheliha ja mausteet tehosekoittimella, jotta liha tiivistyy ja tasoittuu. Muotoile liha tiiviiksi pötköksi ja kääri tiukasti folioon. Paista lihapötkö uunipellillä 150 asteisessa uunissa noin 2 tuntia. Jos käytät lämpömittaria lihalle, hyvä sisälämpötila on noin 80 astetta. Paistoajan mentyä laita liha vetäytymään ja jäähtymään jääkaappiin.


Tomaattikastike
Puolikas tölkki (200g) tomaattimurskaa
Puolikas sipuli
Valkosipulinkynsi
Puolikas tuore chili
1tl hunajaa
0,5 tl suolaa
Vähän mustapippuria

Kuullota pilkottu sipuli ja valkosipuli pannulla. Lisää hetken päästä pilkottu chili, jonka jälkeen lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna poreilla ja vetäytyä vähintään puoli tuntia pienellä lämmöllä, jonka jälkeen soseuta kastike tasaiseksi sauva- tai tehosekoittimella ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Valkosipulikastike
Jogurttipurkillinen turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
Valkosipulinkynsi
Ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua ja vetäytyä jääkaapissa ainakin puoli tuntia. Halutessa voi lisätä valkokaalia kastikkeen joukkoon ennen jääkaappiin laittamista, sopii hyvin esimerkiksi pitakebabin väliin!

Muista myös:
 Suolakurkut
Pepperonit/jalapenot
Salaattiainekset


Ennen tarjoilua:
Kebablihan jäähdyttyä avaa käärö ja leikkaa siitä ohuita lastuja. Laita kebablastut uunipellille, sivele päälle hieman öljyä ja ruskista lastut 200 asteisessa uunissa noin 5-10 minuutia.

Tarjoile kebab esimerkiksi riisin, lohkoperunoiden, ranskalaisten tai pitaleivän kanssa tai Iskender-tyyliin pilkotun pitaleivän ja salaatin seassa.

Päivä kukkakuosissa

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Heippa! Onko siellä mennyt hellepäivän vietto hyvin? Itse vietin tänään vapaapäivän Helsingissä nautiskellen Suomen kesän kauneudesta. Ensiksi kävimme lounalla Ludviginkadulla sijaitsevassa kreikkalaisessa El Greco -ravintolassa, jota voin lämpimästi suositella. Ravintola oli todella kaunis, palvelu oli hyvää ja tänään lounaslistalla olleet kreikkalaiset lihapullat oli ihan tajuttoman hyviä! Pitääkin tehdä niitä joku päivä itsekin :-) Lounastamisen jälkeen suunnattiin Eiranrantaan kävelemään, istuskelemaan puistoon ja haettiin jäätelöt Helsingin jäätelötehtaalta. Allekirjoittanut sai puolet salamavauhtia sulavasta jätskista käsille, reisille ja tuulen lennättämille hiuksille, mutta eipä se niin justiinsa ole :-D Tuskastelinkin, että miten kaikki muut saa syötyä nätisti, mutta mun jäätelönsyönti menee kirjaimellisesti reisille.


Aamulla päälle valikoitui vilpoista ja kepeää. Itse tuskastun hiostavissa vaatteissa todella nopeasti, joten vedin varman päälle ja valitsin asuksi kesäisen ja tyttömäisen jumpsuitin.

Jumpsuit H&m
Belt Pieces
Watch Daniel Wellington (gift)

Nyt mulla alkaakin työntäytteinen puolitoistaviikkoinen. Mulla on tulevien kymmenen päivän ainoa vapaapäivä torstaina, mutta tsempillä painetaan, koska viimoinen työpäivä näillä näkymin ennen syyskuuta on tämän kuun viimeinen päivän. Sitten onkin koko elokuu lomailua ennen syyskuussa taas jatkuvaa koulua :-) Odotan koulun alkua jotenkin todella paljon. Koko kevät meni työharjoittelussa, joten olen viimeksi ollut koulun penkillä viime joulukuussa. Opiskelujen kannalta on näillä näkymin tulossa kiireinen syyslukukausi, koska pitäisi saada pakettiin viimeiset pakolliset kurssit. Onneksi nyt on taas energiaa ja tarmoa paneutua opiskeluun. Tai ainakin toistaiseksi, katellaan uudestaan pari viikkoa koulun alun jälkeen, kun hommia alkaa kasaantumaan :-D

Nyt nukkumaan, Hyvää yötä. Xx!

Jätski kruunaa shoppailun

Jäätelö ja kesä kuuluvat olennaisesti yhteen, mutta miltäs kuulostaisi jäätelö, kesä ja shoppailu samassa lauseessa ja siihen päälle vielä se, että sinulle maksetaan rahaa takaisin tekemistäsi ostoksista? Ainakin omaan korvaan todella hyvältä! Lisäksi nuo neljä voi yhdistää helposti ihan omalta kotisohvaltakin käsin.

Kuinka moni teistä lukijoista on kuullut Ostohyvitys-palvelusta? Kyseessä on nettisivu, jonka kautta saat bonusta, eli puhdasta rahaa suoraan tilillesi tekemistäsi ostoksista. Sivustolta löytyy yli 500 nettikauppaa ja parhaimmillaan voit saada jopa yli 10% bonusta tekemäsi ostoksen loppusummasta. Ostohyvitys-palvelusta löytyy muun muassa Feelunique sekä Lookfantastic, joiden kautta tilaan lähes kaiken kosmetiikan sekä meikki- ja hiustuotteeni.


Nyt kun on yhdistetty kesä, shoppailu ja bonukset ostoksista, niin entäs se jäätelö? Ostohyvityksellä on juuri alkanut kampanja, jossa 15.-31.7. välisenä aikana uudet sekä jo rekisteröityneet bonusta keräävät käyttäjät saavat ilmaisen jäätelötuutin. Eli viimeistään tuo on hyvä syy rekisteröityä palvelun käyttäjäksi :-) Palveluun rekisteröityminen ja sen käyttäminen on kaiken muun hyvä lisäksi täysin ilmaista!


*Yhteistyö on toteutettu yhdessä Ostohyvitys.fi kanssa

Quest bar? Yes please!

lauantai 19. heinäkuuta 2014


Fitnesstukulla on aika hemmetin hyvä kampanja menossa 21.7. asti. Nimittäin laatikollisen Quest bareja, näitä markkinoiden ravintosisällöltään ja ehkä jopa maultaankin parhaita proteiinipatukoita saa nyt kokonaisen 12kappaleen laatikollisen 24,90eurolla! Voi olla, että allekirjoittanut tilasi paria uutta makua testiin noiden entisten Cookies&cream-patukoiden kaveriksi ;-) Nämä ovat muuten todella hyviä syötäviä ennen salitreeniä, koska näissä hiilihydraatit eivät ole silkkaa sokeria, joten puhti ei lopu kesken nopean energiapiikin takia, vaan energiaa riittää koko treenin ajaksi hyvin. Suosittelen!


Uutta linssiä


Heippa! Ostin aikalailla tasan vuosi sitten kakkoskameraksi Nikon1 J2-mikrojärjestelmäkameran ja se onkin ollut reissuissa ahkerassa käytössä. Harvemmin enää edes jaksan kotoa poistuessa ottaa painavaa Nikon D3100-järjestelmäkameraa mukaani, vaan nappaan tuon pienen ja kevyen valkoisen kaunokaisen laukkuuni. Esimerkiksi Malagassa jouluna otetut kuvat on otettu tällä kameralla ja 10-30mm linssillä. Olen tähän mennessä kuvaillut mukana tulleella perus zoom-objektiivilla, mutta nyt päätin hankkia siihen paremman kiinteän Nikkor 18.5mm f/1.8 -linssin.

Vaikka olen ihan hyvin pärjännyt tuolla mukana tulleella 10-30mm linssillä, niin halusin kuitenkin saada vieläkin parempia kuvia reissuissa, varsinkin hämärässä, joten päädyin hankkimaan tuollaisen kiinteänkin objektiivin. Olen lähdössä 14.elokuuta pariksi viikoksi Espanjaan ja illat ovat siellä todella pimeitä, joten kivempi kuvailla tuollaisella valovoimaisemmalla linssillä :-) Linssin tilasin Rajalasta ja hintaa sillä oli 199euroa.


Tässä muutamia uudella linssillä otettuja snap shotseja. Asetukset rehdisti automaatilla ja kirkkauden ja  sekä automaattisen värikorjauksen verran photoshopilla ennen julkaisua käsitelty. Ensimmäinen kuva on otettu hieman hämärämmässä, muut tässä aamun mittaan luonnonvalossa. Ihan kivoja kuvia tällä saa otettua ja millään malta odottaa, että pääsen testailemaan tätä kunnolla :-)


Ps. Nellyltä 21.7. asti koodeilla 15MORE 15% lisäalennus aletuotteista sekä SUMMER20 20% alennus koko valikoimasta, kun tilaa yli 100eurolla.

Aina on hyvä syy juhlia

maanantai 14. heinäkuuta 2014

 Heippa! Meillä oli perheessä eilen juhlapäivä, kun nuorimmainen veljistäni pääsi ripille ja vieteltiin hänen konfirmaatiopäivää. Vaikkei aurinko pahemmin paistanutkaan, ei onneksi satanut ja sää oli miellyttävän lämmin, muttei kuitenkaan liian viileä tai kostea. Oli ihana jälleen viettää päivä perheen ja lähimpien sukulaisten kanssa :-) Annetaan kuvien puhua puolestaan ja vitsit olisi niin paljon kaikkia ihania tilannekuvia koneella, mutta yritän mahdollisimman vähän julkistaa kuvia lähimmäisistäni ja muista ulkopuolisista täällä blogissa, joten ne jääkööt omaan käyttöön. Tässä kuitenkin jotain, enimmäkseen ikävä kyllä minua ;-D

 Saanen esitellä teille myös syyllisen intohimooni merkkilaukkuja kohtaan: aina tyylikäs ja kadehdittavan laukkukokoelman omaana äidin äitini, eli tutummin Mami :-)
 Mitä tapahtuu, kun yhdistää viisi sisarusta ja mission saada edes YKSI hyvä kuva, jossa joku ei ole silmät kiinni, pelleile tai muuten vain ole epäedustava. Ei tule onnistumaan :-D
 
 I was wearing:
Skirt from Mango
Top from H&M
Heels from Bianco
Clutch from Louis vuitton
Jewellery Bikbok, Gina Tricot etc...

Nellyltä muuten saa koodilla 15MORE 15% lisäalen alennetuista tuotteista 21.7. asti ja Booztilla aleprosentit on tippunut entisestään :-) Myös Designer-merkeiltä


Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela