Kirjoittelin jokunen aika sitten, että haluisin hopeisen kellon ja nyt sellaisen omistan! Tein pari päivää sitten todella hyvän löydön huuto.netistä, muutamat viestittelyt myyjän kanssa ja tänään illalla kävin sen hakemassa. Kyseessä on Michael Korsin MK-5021 kello. Okei, tässä on muutama timatti, mutta ne ovat onneksi suht huomaamattomasti kellotaulussa ja itseasiassa pidän niistä tosi paljon :-)
Kellosta maksoin 120e, eli ei mielestäni paha. Käytetty tämä on, mutta Korseja voin siitä suositella, koska kelloihin ei todellakaan kovin helposti tule käyttöjälkiä! Tässäkin taulun lasi täysin naarmuton ja muutenkin todella hyvässä kunnossa ja samoin reilun vuoden päivät vanha kultainenkin. Kuvaa voin laittaa ranteessa, kunhan saan huomenna käytyä kultasepällä laittamassa rannekeen sopivaksi :-)
New shoes from Ellos
Viime postauksessa vilahti uudet Elloksen nilkkurit, jotka rokottivat kukkaroa n. 32euroa. Tykkään näistä todella paljon ja uskon kengille tulevan monia käyttökertoja tämän syksyn ja talven aikana :-)
Sain tänään puhelimeeni Ellokselta viestin, jossa kerrottiin kolme päivän ajan voimassa olevasta kenkätarjouksesta, jolla saa alennusta 40% kalleimmasta ja 20% toisiksi kalleimmasta kenkäparista ja se koskee myös merkkituotteita :-) Tarjousnumero on 245509

Leffailta
Käytiin eilen Cristiinan kanssa katsomassa Lahden Finnkinossa Conan the Barbarian-leffa ja suosittelen! Ei mikään maailman naisellisin valinta, mutta hyvä oli ja mikäs siinä Jason Momoaa valkokankaalta pari tuntia katsellessa ;-)
Päälle pääsi eilen uusia juttuja
Päälle pääsi eilen uusia juttuja
Viitta&leggingsit Gina tricot/Vyö H&m/Laukku LV/kengät Ellos
Ehdittiin ennen elokuvaa vielä käydä nopsaa pyörähtämässä Triossa ja H&m:ältä lähti mukaan nämä
9,95e&5e (ale)
9,95e&2,95e
MSCHIC-tilaus
tiistai 30. elokuuta 2011
Tilattiin aikoja sitten Cristiinan kanssa MSCHICiltä meikkejä ja kun tilauksesta oli kulunut jo reilu kaksi viikkoa, otettiin yhteyttä sinne viime perjantaina ja posti oli ilmeisesti hukannut pakettimme, joten meille laitettiin uusi tilaus. Tänään paketti sitten vihdoin tuli ja jopa kaksin kappalein :-D En tiedä mikä moka tässä oli käynyt, koska meille sanottiin että paketti oli lähetetty joskus 18.8., mutta paketit oli leimattu postissa 25. ja 26. päivä. No ei valittamista ;-)
Itselle tilasin hyväksi havaitun Baked mineral foundationin, joka oli kampanja hintaan 20e silloin kun tilaus tehtiin. Cristiina tilas myös tuon ja samalla muitakin meikkejä, joten kaupan päälle sai X-rated ripsarin. Ja koska kaikkea tuli kaksin kerroin, sain myös itselleni kyseisen ripsarin ja neidin omista meikeistä huultenrajaus-kyniä :-)

Oman kehon hinta
Lasten ja nuorten hyvinvointi on mulle todella tärkeä ja sydäntä lähellä oleva aihe, josta toisinaan olen tänne blogiinkin kirjoittanut. Tällä kertaa mut sai kirjoittamaan monen suomalaisen lempi sarja, Salatut elämät. Viime vuonna seurasin sarjaa toisinaan, mutta Ruotsiin lähdettyä se loppui puoliksi pakosta ja puoliksi pelkästä kuvotuksesta ko ohjelmaa kohtaan. Enää en sarjaa ala seuraamaan ja siitä varmuuteen tulin viimeistään tänään aamulla. Facebookissa silmiin pisti linkitetty uutinen eilisestä avausjaksosta. Luin artikkelin ja tietämättömänä viime kevään Pepin prostituutio-kohusta, järkytyin pahasti. Kuka idiootti kirjoittaa prime time-sarjaan huumevelkojen maksamisesta itsensä myymisellä!!!!!
Prostituutio on ollut vuosikaudet mediassa ja siitä on puhuttu lehdissä sekä ajankohtais-ohjelmissa, mutta mun mielestä on liikaa esittää sitä noin konkreettisesti monien lasten ja nuorten seuraamassa ohjelmassa. Voin vain kuvitella kuinka monet nuoret naiset ovat edes leikitelleet ajatuksella itsensä myymisestä viime kevään päätösjakson jälkeen. En tarkoita, että näistä asioista pitäisi olla hiljaa, mutta kun niistä puhutaan ja ne ovat esillä, pitäisi sen olla todenmukaista sekä varoittava esimerkki. Musta on todella surullista, että esitetään yhdeksi mahdollisuudeksi taloudellisesta kriisistä selviämiseksi seksikauppa. Ymmärrän, että suuret velat voivat ajaa ihmisen todella tyhmiin tekoihin. Esimerkiksitunnen tiedän yhden ikäiseni, joka tappoi itsensä viime vuonna nimenomaan huumevelkojen vuoksi.
Salattujen elämien Peppi on ymmärtääkseni nykyään täysi-ikäinen, jolloin siihen ei liity hänen osaltaan rikosta ja jokaisella on oikeus tehdä kehollaan mitä haluaa. En tuomitse aikuisia ihmisiä, jotka rahoittavat elämänsä tällä tavalla, kunhan siihen ei liity paritusta, mutta tämä ei tarkoita sitäkään, että kannattaisin sellaista ammatinvalintaa. En vain halua tuomita ihmisiä, joita en tunne. Silti on vain väärin esittää asiat tällä tavalla näinkin näkyvästi. Vaikutteita otetaan joka puolelta, niin televisiosta, internetistä ja lehdistä, eikä ketään voi suojella altistumasta tämän tyyppisille asioille. Kuitenkin on mielestäni todella vastuuntunnotonta esittää tälläistä fiktiivisessä, mutta todentuntuisessa kotimaisessa sarjassa.
Tämä meni varmaan ihan itseni toistamiseksi ja sekavaksi. Mutta anohow, halusin kertoa mielipiteeni. Itse alan nyt boikotoimaan sarjaa lopullisesti ja kiitän vanhempiani, että en saanut alakoulu-ikäisenä katsoa sarjaa.
Prostituutio on ollut vuosikaudet mediassa ja siitä on puhuttu lehdissä sekä ajankohtais-ohjelmissa, mutta mun mielestä on liikaa esittää sitä noin konkreettisesti monien lasten ja nuorten seuraamassa ohjelmassa. Voin vain kuvitella kuinka monet nuoret naiset ovat edes leikitelleet ajatuksella itsensä myymisestä viime kevään päätösjakson jälkeen. En tarkoita, että näistä asioista pitäisi olla hiljaa, mutta kun niistä puhutaan ja ne ovat esillä, pitäisi sen olla todenmukaista sekä varoittava esimerkki. Musta on todella surullista, että esitetään yhdeksi mahdollisuudeksi taloudellisesta kriisistä selviämiseksi seksikauppa. Ymmärrän, että suuret velat voivat ajaa ihmisen todella tyhmiin tekoihin. Esimerkiksi
Salattujen elämien Peppi on ymmärtääkseni nykyään täysi-ikäinen, jolloin siihen ei liity hänen osaltaan rikosta ja jokaisella on oikeus tehdä kehollaan mitä haluaa. En tuomitse aikuisia ihmisiä, jotka rahoittavat elämänsä tällä tavalla, kunhan siihen ei liity paritusta, mutta tämä ei tarkoita sitäkään, että kannattaisin sellaista ammatinvalintaa. En vain halua tuomita ihmisiä, joita en tunne. Silti on vain väärin esittää asiat tällä tavalla näinkin näkyvästi. Vaikutteita otetaan joka puolelta, niin televisiosta, internetistä ja lehdistä, eikä ketään voi suojella altistumasta tämän tyyppisille asioille. Kuitenkin on mielestäni todella vastuuntunnotonta esittää tälläistä fiktiivisessä, mutta todentuntuisessa kotimaisessa sarjassa.
Tämä meni varmaan ihan itseni toistamiseksi ja sekavaksi. Mutta anohow, halusin kertoa mielipiteeni. Itse alan nyt boikotoimaan sarjaa lopullisesti ja kiitän vanhempiani, että en saanut alakoulu-ikäisenä katsoa sarjaa.
Muita, joiden mielestä koko ohjelma on mennyt ihan hyvän maun rajojen yli?
If you've got the game, we've got the cheer
maanantai 29. elokuuta 2011
Mulla meni tää ilta ylläolevissa merkeissä, eli Cheerleading-treeneissä reilun vuoden tauon jälkeen. Lajin uudestaan alottamisesta ei ole kyse vaan ihan pari kertaa käyn muistelemassa lajia.
Laji oli monet vuodet mun ykkös asia elämässä ja edelleen kaipaan niitä aikoja todella paljon. Kuitenkin huomasin alkaneeni kasvamaan siitä ulos ja tässä lajissa kuitenkin joukkue nuorenee koko ajan ja tuntee itsensä todella vanhaksi muiden keskellä. Tänäänkin ikäeroa suurimpaan osaan oli sellainen 5-vuotta. Hirveää huomata oma vanheneminen näin konkreettisesti! :-D Oon vanha ja yksin. No good at all. Mutta todella kivaa ja ihanaa oli pitkästä aikaa kaivaa Kaepat kaapista, stunttailla ja olla lajin parissa. Vielä torstaina kuitenkin käyn treenailemassa, kun on mahdollisuus.
Ilmoitus/ Matkaajan paras ystävä
Nyt jää kengät jälleen taka-alalle ja keskitytään matkustamiseen. Spartoolta on mahdollista myös ostaa matkalaukkuja ja koska oma lähtö alkaa lähenemään, on pakkaaminen pyörinyt säännöllisesti mielessä. Omistan yhden oman ison matkalaukun, mutta viime aikoina reissatessa on ollut enemmänkin laukkuja mukana, joten aihetta toisen matkalaukun ostoon olisi.
Itselle tärkeää laukussa on tunnistettavuus ja iso koko. Okei, haaveilen isosta pinkistä matkalaukusta :-D En voi sille mitään.
Löysin neljä kivaa yli 70senttistä matkalaukkua
Itselle tärkeää laukussa on tunnistettavuus ja iso koko. Okei, haaveilen isosta pinkistä matkalaukusta :-D En voi sille mitään.
Löysin neljä kivaa yli 70senttistä matkalaukkua
Your turn
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Hejsan! Lukijat linkkailevat satunnaisesti omia blogejaan ja päätin sen innoittamana tehdä postauksen kokonaan omistettuna niille. Eli torstaihin 1.9. asti on aikaa linkata bloginsa tähän osoitteeseen ja loppuviikon aikana käyn niitä läpi ja esittelen omat lempparini :-) Tiettyä määrää en vielä osaa sanoa, koska se riippuu täysin teistä! Voi olla että esittelen vain viisi tai jopa 20.
Nu det är dags att kommentera din bloggadress till detta inlägg innan första september. Ska välja ut och presentera några bloggen :-)
Nyt kaikki laittelemaan linkkejään omista blogeista :-)
Don't know where I belong
Pakko taas purkaa sitä kaikkea, mitä päässä pyörii tällä hetkellä. Jotenkin koko ajan on ihan tyhmä olo ja mietin jatkuvasti missä haluan olla. Täällä Suomessa vai Ruotsissa. Kaipaan Ruotsiin, mutta jättäisin samalla todella paljon taakseni jos päädyn siihen ratkaisuun että lähden pysyvästi sinne. Haluisin, että täällä Suomessa olisi jokin, joka saisi mut 110% varmaksi, etten halua lähteä pois täältä. Turhaudun kamalan helposti ja tuntuu etten vaan löydä sitä elämän punaista lankaa.
Haluisin jonkun tosi kivan työn täältä suomesta, niin ehkä tää haahuilu loppuis. Toisaalta taas oon tosissani miettinyt, että karkaisin vuoden vaihteessa kokonaan Tukholmaan, hankkisin työpaikan ja muuttaisin omaan asuntoon ja samalla luopuisin kokonaan asunnosta Suomessa. Tukholmassa olisi mahdollista opiskella sitä sisäänostoa yrkehögskolanissa, josta olen aikaisemminkin puhunut ja se tuntuu edelleen siltä, mitä haluan todella paljon opiskella ja tehdä työkseni. Mikään ei estä mua tekemästä tota ja tässä olisi aikaa sopivasti valmistella sinne lähtöä, hankkia asuntoa, töitä ja hoitaa käytännön asiat kuntoon. Mutta osa musta haluaisi jäädä Suomeen, viihdyn Hyvinkäällä, on asunto ja kaikki on hyvin ja helppoa. Ärsyttää kun elämässä ei oo mitään, mikä pakottaisi mut johonkin suuntaan. Mulla on liikaa aikaa haahuilla, miettiä mitä tässä tekisi. Pitäisi tarttua unelmiin, elää ja mennä kun on vielä nuori ja olla miettimättä liikaa tulevaisuutta. Mutta mitä sitten tehdään, kun haluaisi revetä joka suuntaan?
Tilakriisi
lauantai 27. elokuuta 2011
Tuskailen jatkuvasti tilaongelman kanssa ja tuntuu, ettei minä ja mun vaatteet pystytä elämään samassa taloudessa.
Mulla on käytössä kaks erikokoista Lack-lipastoa ja kolme korkeaa kaappia, eli niihin pitäisi mahtua mun koko omaisuus. Ei tule onnistumaan tässä elämässä, joten oon minimoinu kaiken muun tavaran ja kirjaimellisesti mun asunto muistuttaa vaatekauppaa jos vähän kurkistaa kaappeihin ja laatikoihin :-D
Kaikista tyylikkäin on eteisen naulakko :-D En saa muuallekaan roikkumaan vaatteita, joten ne on siinä ja takit isossa vihreässä kassissa.
Tänään kävin ostamassa ikeasta noi korisysteemit vaatekaappiin. Sai vähän enemmän säilytystilaa. Kaappien ylimmät hyllyt on varattu petivaatteille, pyyhkeille tms.
Toivottavasti en ole ainut, jonka yksiö näyttää tältä :-D Kaikki paikat täynnä vaatteita ja kenkiä

Uutta syksyksi
Eilen tehtiin Cristiinan kanssa Road trip Tampereelle, koska piti hakea hänen vikat tavarat sieltä pois. Pysähdyttiin matkalla luonnollisesti Ideaparkissa syömässä ja shoppailemassa. Samaan laitoin myös pari aikaisemmin tehtyä ostosta :-)
Pitkä, paksu bleiseri 29,95e H&m
Viitta 14,95e Gina tricot
Huivit 5,95e/kpl H&m (ruskea ostettu eilen, harmaa aikaisemmin)
Korvikset 12,90e Gina tricot, kaulakoru 4,95e H&m
b.young takki n. 30e (ovh 59,95e) Aleksi 13 (ostettu aikaisemmin)
Tollasia syksyisiä ostoksia :-) Nyt suuntaan suihkuun ja siitä Ikeaan lauantai-ruuhkaan. Postailen lisää illalla! Pusspuss
New Samsung
torstai 25. elokuuta 2011
Olen elänyt siinä uskossa, etten tarvitse uutta puhelinta vajaa pari vuotta vanhan Samsung s5230 tilalle, mutta olen vajaat pari kuukautta satunnaisesti vilkuillut lehdistä ja netistä uutta puhelinta. Eilen Gigantin mainoslehteä selaillessa osui silmiin tarjous, jossa oli Samsung Galaxy s i9000 300eurolla. Puhelimesta on myös uudempi malli, jonka hinta on noin puolet enemmän ja en niin hifistelijä ole, että tarvisin välttämättä sen uusimman mallin. Enkä edes niin kallista puhelinta uskaltaisi ostaa :-D Sen verran tohelo olen.
Gigantti oli vielä 15min auki, joten ajoin sinne ja lähdin liikkeestä tämä uusi ihanuus kädessä
Gigantti oli vielä 15min auki, joten ajoin sinne ja lähdin liikkeestä tämä uusi ihanuus kädessä
Pakko myöntää, että on älypuhelin tosi kiva ja kätevä! Nyt tuntuu jo, että miten olen voinut elää ilman sitä :-D Käyttö on suht helppoa, mutta vielä on paljon opittavaa. Ainakin puhelimella bloggaamisen haluan oppia!
Nyt suuntaan työmaalle viimeistä päivää ja sen jälkeen on reilu viikon "loma" ja 4.9. Ruotsiin lähtö :-) Hejdååå!
Ilmoitus/The Wellington boot aka rubber-boots aka wellies
tiistai 23. elokuuta 2011
Nyt kun sää on muuttunut oikein syksyiseksi ja pari viimeistä päivää on ainakin Etelä-Suomessa satanut ihan kiitettävästi, on omat vaaleanpunaiset Hunterini päässeet kovaan käyttöön ja muut kengät ovat jääneet taka-alalle. Viimeisen vuoden aikana kumisaappaat ovat nousseet suureen suosioon ja lähes jokaiselta trendsetteriltä löytyy omat citykumpparit. Ennen viime syksyä oli jalassani edellisen kerran olleet kumisaappaat varmaan lähemmäs kahdeksan vuotta sitten ja nyt en voisi elää ilman niitä. Ihana kun ei tarvitse miettiä missä kävelee, näyttävät kivoilta myös shortsien kanssa ja varsinkin omat yksilöni ovat keränneet paljon kehuja ulkona liikkuessani. Sain vihdoin karkotettua traumat mustista epämukavista Nokian saappaista :-D
Keräsin Spartoolta kollaasiin muutamia omia kumppari-lemppareita
BeOnlyltä löytyi monia tosi ihania malleja ja varsinki neljännet vasemmalta, eli tikkikuosiset bootsi-tyyliset saappaat voisin huolia omaanikin kenkäkokoelmaan. Hinnat liikkuvat 30-70euron paikkeilla.
Hunterilta löytyy Original Tallia todella söpöissä väreissä ja tää on ehdottomasti maailman ihanin kumpparimalli! Itsellä ylettyy just polven alle ja varsi on sopivat kapea. Hankinnan alla on vielä mustatkin Hunterit.

Löytyykö teiltä jo omat kumisaappaat alkavaan syksyyn vai onko vasta hankinnan alla? :-)
Kellopohdintaa
Oon alkanut himoitsemaan hopean väristä kelloa kultaisen Korsin rinnalle. Olen sillä silmällä monia kelloja katsellutkin ja kokeillut (mm. D&G, Tommy Hilfiger, Gant), mutta kyllä vaan samaisen kellon hopea versio vie edelleen voiton. Toisaalta on tyhmää ostaa sama kello toisessa värissä, joten vielä en ole sitä ostanut vaan metsästys jatkuu :-)
Edellytykset kellolle on chronograph-malli, ajattomuus, ei mitään turhia timantteja sekä pelkistetty ulkonäkö. Tässä muutamat ehdokkaat, joita en ole Korsia lukuun ottamatta vielä kokeillut
Guess on tunnettu naisellisista kelloista, mutta monissa on karsastamiani timantteja. Nyt kuitenkin löysin pari kivaa mallia, jotka täyttävät vaatimukseni. Vasemmalla reunimmaisen malli on Vespa ja toisen Guessin kellon Mini Spectrum. Netistä tilatessa Vespan hinta olisi n. 120e ja Mini Spectrumin n. 150e
Michael Korsin kello on tosiaan malliltaan sama, kuin jo tällä hetkellä omistamani, eli Midsized Chronograph Watch. Stockmannilla kellon hinta on n. 280e, mutta netistä sen saisi n. 200eurolla. Malli on todella painava ja oli hassua kokeilla muita teräskelloja, koska ne olivat yli puolta kevyempiä :-D Itse tykkään kellon painavuudesta
Viimeisenä on Fossilin Stella, joka on hieman edeltäviä miesmäisempi. Hintaa sillä on n. 150e netistä tilattaessa
Kellon tilaan netistä huimasti halvempien hintojen vuoksi, mutta haluan käydä kuitenkin kokeilemassa kaupassa eri kelloja ranteeseen ennen tilaamista. Saa nähdä mihin päädyn. On tässä reilu viikko vielä palkkapäivään ;-)

Mikä näistä kelloista iskee teihin kaikista eniten?
Tiistain ostoksia
torstai 18. elokuuta 2011
Kävin tiistaina vapaapäivän kunniaksi kiertämässä Hyvinkäällä kauppoja ja hakemassa H&m:än paketin
Tigi Rockaholicin lakka poistosta 10e (suosittelen! ollut aikaisemminkin käytössä) jostakin kampaamosta, sekä kasvonaamio reilu 4e ja max factorin meikkivoide 9e Anttilasta
Vilan musta bleiseri 20e
Philipsin pikkuruinen DVD-soitin 69,90e Citymarket
Ja H&m:än paketista jäi kotiin seuraavat
(tiedän, isorintaisten ei pitäisi käyttää bandeau-yläosia)
nämä kaikki oli alennuksesta ja yhteensä muistaakseni n. 40euroa :-)
Nyt alan katsomaan pari jaksoa Jersey Shorea ja siitä nukkumaan. Nattinatt!
Labels
Ajatuksia
Asut
Au pair
Elämäntavat
Espanja
Etelä-Afrikka
Foodlover
Hiukset
Hollanti
Hyvinvointi
IBS
Ihonhoito
Inspiraatio
Italia
Kauneus
Kosmetiikka ja meikkaus
Lifestyle
Matkustaminen
Meikit
Muoti
näkökulma
Oma elämä
Oma tyyli
Opiskelu
Ostokset
Painonhallinta
Ravintolat
Reseptit
Ruoka
Rusketus
Sisustus
Tallinna
Tatuoinnin poisto
Tatuonnit
Tilaisuudet
Toivepostaukset
Treeni
Tukholma
Työ
Vastuullisuus
Video
Yhteistyö
Popular Posts
Blog Archive
-
►
2021
(15)
- ► lokakuuta 2021 (2)
- ► elokuuta 2021 (2)
- ► kesäkuuta 2021 (2)
- ► toukokuuta 2021 (2)
- ► maaliskuuta 2021 (3)
- ► helmikuuta 2021 (2)
- ► tammikuuta 2021 (2)
-
►
2020
(82)
- ► joulukuuta 2020 (3)
- ► marraskuuta 2020 (5)
- ► lokakuuta 2020 (5)
- ► syyskuuta 2020 (4)
- ► elokuuta 2020 (4)
- ► heinäkuuta 2020 (6)
- ► kesäkuuta 2020 (9)
- ► toukokuuta 2020 (8)
- ► huhtikuuta 2020 (9)
- ► maaliskuuta 2020 (10)
- ► helmikuuta 2020 (8)
- ► tammikuuta 2020 (11)
-
►
2019
(175)
- ► joulukuuta 2019 (11)
- ► marraskuuta 2019 (13)
- ► lokakuuta 2019 (14)
- ► syyskuuta 2019 (12)
- ► elokuuta 2019 (14)
- ► heinäkuuta 2019 (15)
- ► kesäkuuta 2019 (14)
- ► toukokuuta 2019 (14)
- ► huhtikuuta 2019 (15)
- ► maaliskuuta 2019 (17)
- ► helmikuuta 2019 (17)
- ► tammikuuta 2019 (19)
-
►
2018
(219)
- ► joulukuuta 2018 (23)
- ► marraskuuta 2018 (20)
- ► lokakuuta 2018 (18)
- ► syyskuuta 2018 (13)
- ► elokuuta 2018 (17)
- ► heinäkuuta 2018 (12)
- ► kesäkuuta 2018 (26)
- ► toukokuuta 2018 (24)
- ► huhtikuuta 2018 (24)
- ► maaliskuuta 2018 (18)
- ► helmikuuta 2018 (12)
- ► tammikuuta 2018 (12)
-
►
2017
(165)
- ► joulukuuta 2017 (11)
- ► marraskuuta 2017 (12)
- ► lokakuuta 2017 (12)
- ► syyskuuta 2017 (15)
- ► elokuuta 2017 (8)
- ► heinäkuuta 2017 (10)
- ► kesäkuuta 2017 (11)
- ► toukokuuta 2017 (12)
- ► huhtikuuta 2017 (14)
- ► maaliskuuta 2017 (20)
- ► helmikuuta 2017 (23)
- ► tammikuuta 2017 (17)
-
►
2016
(105)
- ► joulukuuta 2016 (10)
- ► marraskuuta 2016 (5)
- ► lokakuuta 2016 (6)
- ► syyskuuta 2016 (4)
- ► elokuuta 2016 (8)
- ► heinäkuuta 2016 (4)
- ► kesäkuuta 2016 (10)
- ► toukokuuta 2016 (10)
- ► huhtikuuta 2016 (17)
- ► maaliskuuta 2016 (14)
- ► helmikuuta 2016 (6)
- ► tammikuuta 2016 (11)
-
►
2015
(67)
- ► marraskuuta 2015 (4)
- ► lokakuuta 2015 (11)
- ► syyskuuta 2015 (7)
- ► elokuuta 2015 (3)
- ► heinäkuuta 2015 (1)
- ► kesäkuuta 2015 (5)
- ► toukokuuta 2015 (6)
- ► huhtikuuta 2015 (13)
- ► maaliskuuta 2015 (9)
- ► helmikuuta 2015 (3)
- ► tammikuuta 2015 (5)
-
►
2014
(252)
- ► joulukuuta 2014 (29)
- ► marraskuuta 2014 (18)
- ► lokakuuta 2014 (18)
- ► syyskuuta 2014 (25)
- ► elokuuta 2014 (15)
- ► heinäkuuta 2014 (14)
- ► kesäkuuta 2014 (9)
- ► toukokuuta 2014 (14)
- ► huhtikuuta 2014 (22)
- ► maaliskuuta 2014 (30)
- ► helmikuuta 2014 (28)
- ► tammikuuta 2014 (30)
-
►
2013
(351)
- ► joulukuuta 2013 (33)
- ► marraskuuta 2013 (29)
- ► lokakuuta 2013 (27)
- ► syyskuuta 2013 (32)
- ► elokuuta 2013 (29)
- ► heinäkuuta 2013 (29)
- ► kesäkuuta 2013 (25)
- ► toukokuuta 2013 (29)
- ► huhtikuuta 2013 (37)
- ► maaliskuuta 2013 (24)
- ► helmikuuta 2013 (31)
- ► tammikuuta 2013 (26)
-
►
2012
(388)
- ► joulukuuta 2012 (30)
- ► marraskuuta 2012 (36)
- ► lokakuuta 2012 (31)
- ► syyskuuta 2012 (37)
- ► elokuuta 2012 (19)
- ► heinäkuuta 2012 (20)
- ► kesäkuuta 2012 (20)
- ► toukokuuta 2012 (31)
- ► huhtikuuta 2012 (35)
- ► maaliskuuta 2012 (34)
- ► helmikuuta 2012 (52)
- ► tammikuuta 2012 (43)
-
▼
2011
(436)
- ► joulukuuta 2011 (58)
- ► marraskuuta 2011 (41)
- ► lokakuuta 2011 (31)
- ► syyskuuta 2011 (26)
-
▼
elokuuta 2011
(26)
- Michael, my favourite name
- New shoes from Ellos
- Leffailta
- MSCHIC-tilaus
- Oman kehon hinta
- If you've got the game, we've got the cheer
- Ilmoitus/ Matkaajan paras ystävä
- Your turn
- Don't know where I belong
- Tilakriisi
- Uutta syksyksi
- New Samsung
- Ilmoitus/The Wellington boot aka rubber-boots aka ...
- Teddy bears
- Kellopohdintaa
- Tiistain ostoksia
- Rakkaimmat koruni
- Mindmap 02:18am
- CHIC 17/2011
- Ge mig!
- Hollywood smile
- Stockholm, vi ses efter tre veckor!
- weheartit
- Ilmoitus/ Lisäystä Conssi-perheeseen
- Uutukaisia
- MK again...
- ► heinäkuuta 2011 (32)
- ► kesäkuuta 2011 (22)
- ► toukokuuta 2011 (40)
- ► huhtikuuta 2011 (32)
- ► maaliskuuta 2011 (29)
- ► helmikuuta 2011 (38)
- ► tammikuuta 2011 (61)
-
►
2010
(392)
- ► joulukuuta 2010 (34)
- ► marraskuuta 2010 (32)
- ► lokakuuta 2010 (43)
- ► syyskuuta 2010 (46)
- ► elokuuta 2010 (27)
- ► heinäkuuta 2010 (27)
- ► kesäkuuta 2010 (24)
- ► toukokuuta 2010 (16)
- ► huhtikuuta 2010 (32)
- ► maaliskuuta 2010 (47)
- ► helmikuuta 2010 (25)
- ► tammikuuta 2010 (39)
-
►
2009
(305)
- ► joulukuuta 2009 (34)
- ► marraskuuta 2009 (38)
- ► lokakuuta 2009 (26)
- ► syyskuuta 2009 (23)
- ► elokuuta 2009 (21)
- ► heinäkuuta 2009 (17)
- ► kesäkuuta 2009 (17)
- ► toukokuuta 2009 (26)
- ► huhtikuuta 2009 (35)
- ► maaliskuuta 2009 (29)
- ► helmikuuta 2009 (23)
- ► tammikuuta 2009 (16)