Joulufaktoja minusta

torstai 13. joulukuuta 2018

Riisipuuro ei ole kuulunut ikinƤ jouluperinteisiin perheessƤni. Ennen se ei harmittanut minua lainkaan, koska en edes ajatellut sen olevan jonkinlainen jouluperinne, koska ei meillƤ sitƤ syƶtyƤ aattoaamuna. Nykyisin vƤhƤn harmittaa, koska uunissa pitkƤƤn haudutettu riisipuuro on IHANAA. Voisihan sitƤ tehdƤ itsekin, mutta ei se ole sama asia! Tai maistu yhtƤ hyvƤltƤ, kuin muiden tekemƤnƤ.

Saimme pari jouluaattoa sitten Ƥitini kanssa aikaiseksi kamalan riidan joulukuusen koristelusta. KyllƤ vain, tƤstƤkin voi saada ison riidan aikaiseksi. MinƤ olen ƤidistƤni poiketen hieman minimalistisempi koristelujen mƤƤrƤn suhteen, kun taas Ƥitini on aina ollut luokkaa All In ja laitetaan muutama ekstrapallo lisƤƤ.

PienenƤ olin innoissani, kun sain tavallaan aina kaksi jouluaattoa. Aaton vietin ƤidillƤni ja joulupƤivƤn isƤllƤni, jossa vietettiin "jouluaatto" uusiksi. EhkƤ suurin syy iloon oli joululahjat tuplana, nykyisin iloitsen siitƤ, ettƤ pƤƤsen kahtena pƤivƤnƤ perƤkkƤin valmiiseen joulupƶytƤƤn, koska jouluruoka best!

MeillƤ oli vuosiakymmeniƤ perinteenƤ kokoontua Ƥidin vanhemmille syƶmƤƤn TapaninpƤivƤnƤ. Viime jouluna tƤmƤ perinne ei toteutunut ja epƤilen, ettei tƤnƤ joulunakaan enƤƤ kokoonnuta yhteen uudestaan tapanina. Minua tuo vƤhƤn harmittaa, koska rakastan joulua, mutta toisaalta me lapset alamme olemaan jo niin vanhoja, ettƤ omiin oloihin rauhoittuminen parin pƤivƤn jƤlkeen tuntuu ihan kivalta. Vaikkakin Ƥidin Ƥitini tekemƤƤ luumucharlottaa voi tulla vƤhƤn ikƤvƤ.

VietƤmme aina jouluaaton isolla porukalla ƤidillƤni ja isƤpuolellani. TƤnƤ vuonna joulupƶydƤn ympƤrille taitaa kokoontua 13 tai 14 henkeƤ. Onneksi lƶytyy iso ruokasali, koska toistaiseksi lukuun ei edes kuulu veljentyttƶƤni lukuun ottamatta muita pieniƤ lapsia. Jouluatto on ehdottomasti yksiƤ vuoden parhaimpia pƤiviƤ.

Olin yhden joulun Espanjassa isƤllƤni ja koko joulu tuntui tuolloin todella omituiselta. Tuo on tapahtunut jo viisi tai kuusi vuotta sitten, mutta edelleen olen sitƤ mieltƤ, ettƤ haluan viettƤƤ tƤstƤ lƤhin jokaisen jouluaaton Suomessa. Ihan sama, onko lunta vai ei.

Jos minulta kysytƤƤn, tulee joulukuusen olla aito. Hollannissa asuessani olin super innoissani halvoista, ihan tƤydellisista joulukuusista ja olin todella lƤhellƤ tuoda sieltƤ lentokoneella joulukuusen Suomeen. IkƤvƤ kyllƤ perheessƤni on siirrytty muovikuuseen, mutta heti kun vain hankin oman kuusen kotiini, tulee se olemaan ihan jokaisena jouluna aito kuusi.

Joulusauna ei ole kuuluunut perheemme perinteisiin ja siitƤkin perinteestƤ suurin piirtein kuulin vasta muutama vuosi sitten. Etenkin aamulla saunominen on jotenkin niin omituista.

Olen aina ollut huono muistamaan muita joulutoivotuksin, enkƤ rehellisesti ole oikein koskaan pitƤnyt joulukorttien saamisesta. TƤmƤ johtuu sitƤ, etten tiedƤ, pitƤisikƶ ne sƤilyttƤƤ ikuisesti vai olenko kamala ihminen, kun heitƤn ne joulun jƤlkeen paperinkerƤykseen. Onneksi nykyƤƤn hyvƤn joulun toivottaminen on niin helppoa Whatsappissa, Facebookissa ja Instagramissa!

 Minulla ei ole olut suklaakalenteria vuosiin ja viime vuonna en omistanut lainkaan joulukalenteria. TƤnƤ vuonna minulla on teekalenteri ja kuvakalenteri, mutta niidenkin luukut muistan avata vain muutaman pƤivƤn vƤlein. Suklaakalenterista tuli mieleen, ettƤ pienenƤ joulukuu oli ihan parasta aikaa, koska kƤvin kahden viikon vƤlein isƤllƤni, jolloin sain avata jokaisella vierailulla hurjan monta luukkua omasta joulukalenterista, joka oli vielƤ usein esimerkiksi Mars-suklaakalenteri. Hello suklaaƶverit ja sokerihumala!

Lempi jouluruokani on ehdottomasti joululimppu, saaristolaisleipƤ, perunalaatikko (tƤmƤ on vasta suht uusi lemppari), rosolli (minun ja isƤpuoleni herkkua!), Ƥitipuoleni tekemƤ kotijuusto ja graavilohet sekƤ kaikki luumujƤlkkƤrit. Pakko myƶs mainita joulukinkku, jota rakastin ennen kasvissyƶjƤksi ryhtymistƤ. JoulupƤivƤn aamuna oli ihan pakko saada pari viipaletta joululimppua, joiden pƤƤllƤ on reilusti voita, paksu siivu joulukinkkua sekƤ vƤhƤn sinappia. HƤvettƤƤ myƶntƤƤ, ettƤ tuota muistelen hieman haikeasti, mutta viettƤessƤni viime vuonna ensimmƤisen joulun ilman lihaa, meni lihattomuus kaikesta huolimatta ihan helposti.

Perinteeseeni jouluisin ei kuulu mikƤƤn jouluelokuva tai ohjelma, joka olisi pakko katsoa. Monet joululeffat ovat ihan hauskoja, mutta mitƤƤn must see-leffaa ei ole.

Olisi todella hauska kuulla mitƤ teidƤn jouluunne kuuluu!

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja nostatti mukavasti joulumieltƤ! Oletko tekemƤssƤ kodistasi postausta? Kaikissa postauksissa, mistƤ siitƤ saa pienen pilkahduksen, niin nƤyttƤƤ kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, ettƤ tykkƤsit! On tulossa postaus ja nyt pitƤisi saada se vihdoin toteutettua, koska sain viimein puuttuneen kattolampunkin kotiin :D Eli tulossa aivan varmasti viimeistƤƤn alkuvuodesta!

      Poista
  2. Itse tƤytƤn ensi viikolla 34 ja silti tƤƤ on eka joulu jota en vietƤ kokonaan vanhempieni kanssa. Olen aina viettƤnyt koko joulunajan porukoilla mut nyt todennƤkƶisesti suurin osa joulun ajasta menee rakkaan kanssa kahdestaan. Tavallaan haikeaa mut toisaalta en vƤlitƤ isoista kokoontumisista(ja meillƤ kaikki 5 sisarusta+lapset ja lapsenlapset tulee jouluaattona vanhemmille joten aika tungosta se on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti itsellƤkin saattaa tulla hetki, kun kaipaa vƤhƤn rauhallisempaa. Tuo meinaan kuulostaa ihan meidƤn tulevaisuudelta, koska meitƤkin tosiaan on viisi sirarusta aina joulun vietossa :D

      Poista
  3. Ihanan nƤkƶiset pƶksyt, ovatko ne mistƤ hankittu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KyseessƤ on nƤmƤ Gina Tricotin housut https://www.ginatricot.com/fi/vaatteet/housut/kuviollisethousut/checked-trousers-832323710 :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela