Opas onnistuneeseen Airbnb -kokemukseen

Vilkkain lomakausi on alkamaisillaan ja talven jäljiltä itseäni alkaa houkuttelemaan kaupunkilomat. Vaikka rento rantaloma on ihana tapa lomailla ja ladata akkuja, niin kaipaan lämpimiinkin maihin matkustaessa vaihtoehdon, että kohteessa on mahdollisuus aktiviteeteille. Kohde, jossa ainoa nähtävyys on rantaviivalla sijaitsevat turistibaarit ja -kojut, ei vain ole minua varten.

Viime kevät-kesällä matkustin ahkerasti ja kaupunkilomilla tuli käytyä Ranskassa Pariisissa, Belgian Antwerpissa sekä Italian Napolissa. Kaksi matkoista tein yksin ja Belgiassa olin ystäväni Riikan kanssa. Postauksen yksin matkustamisen ihanuudesta voitte lukea täältä (klik). Jokaista edellä mainittua reissua yhdisti majoittuminen Airbnb:ssä, joista jokainen oli todella onnistunut ja hyvä kokemus. Tässä postauksessa kerron miten Airbnb toimii ja jaan omia vinkkejä onnistuneeseen majoittumiseen.

1. Airbnb:hen rekisteröityminen ja majoituksen varaaminen

Aibnb-sivustolle on helppo rekisteröityä käyttäen esimerkiksi Facebook-profiilia. Jos ette ole vielä rekisteröityneet palveluun, suosittelen tekemään sen tämän linkin kautta (klik) ja saatte 21 euron lahjakortin, jonka voi käyttää ensimmäisellä majoituskerralla. Jo ennen rekisteröitymistä on mahdollista selata majoituksia, mutta vain rekisteröityneenä pystyy tekemään varauksen. Omaan profiiliin kannattaa ladata oma virallinen henkilötodistus, joka nopeuttaa varausta ja auttaa hyvien majoituksien saamisessa.

Majoituksien selaaminen on todella yksinkertaista laittamalla hakuun tiedot mahdollisimman tarkasti, kuten saapumis- ja lähtöpäivän, majoittuvien lukumäärän, hintahaitarin, millaista majoitustyyppiä etsii, haluaako esimerkiksi wifin kuuluvan majoitukseen ja niin edelleen. Majoituksia selatessa näkyvä hinta tarkoittaa hintaa per yö ja salama majoitushinnan edessä tarkoittaa sitä, että majoituksen vahvistumista ei tarvitse odottaa majoittajalta. Muutaman kerran itsellä kävi niin, että kivan majoituksen löytyessä ja alustavan varauksen jälkeen tuli vastaus, ettei majoitus olekaan saatavilla haluamilleni päiville tai majoittava ei vastaa tarpeeksi nopeasti, jolloin varaus purkaantuu. Joten Airbnb:tä käyttäessä kannattaa varautua edellä mainittuun tai jopa siihen, että majoittaja peruuttaakin majoittumisen, mutta se on lukemani perusteella todella harvinaista.

Kyseessä saattaa olla majoitus, jota majoittaja käyttää myös kotinaan, joten ymmärrätte varmasti, ettei asuntoa halua luvuttaa ihan kenelle tahansa.

Majoituksesta varausehdotusta lähettäessä kannattaa kirjoittaa viestikenttään millä mielin olet matkustamassa, kehua asuntoa, kertoa alustavat check in ja out ajat ja ylipäätänsä antaa hyvä kuva itsestä. Kyseessä saattaa olla majoitus, jota majoittaja käyttää myös kotinaan, joten ymmärrätte varmasti, ettei asuntoa halua luvuttaa ihan kenelle tahansa. Ennen varauksen lähettämistä kannattaa vielä lukea tarkkaan peruutusehdot ja majoituksen muut säännöt sekä katsoa tarkkaan hinta ja siihen kuuluvat lisäkulut, kuten siivousmaksu ja palvelumaksun suuruus. Tämän jälkeen vain vahvistetaan varaus ja jäädään odottamaan majoittajan vastausta.

2. Suositukset

Majoituksen ja majoittajan suositukset kannattaa lukea tarkkaan. Majoituksella ei tarvitse olla satoja suosituksia, mutta ilman yhtäkään suositusta olevaa majoitusta en välttämättä lähtisi varaamaan - varsinkin jos majoitus vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Ongelmatilanteissa Airbnb:ltä saa apua, mutta lomafiilistä laskee varmasti, jos asunto onkin aivan muuta, kuin mitä oli luvattu tai majoittajaa ei näy eikä saa kiinni saapumispäivänä.

3. Sijainti

Omia majoituksiani varatessa tärkeä tekijä on ollut sijainti. Mielestäni on kiva, että pystyn liikkumaan kävellen, joten itsellä yksiä merkittävimmistä tekijöistä on ollut jokaisella kerralla loistava sijainti. Airbnb:n kautta majoituksen voi myös löytää todella kivasta kaupunginosasta, jossa ei ole hotelleja lainkaan tai useita. Keskeisellä paikalla sijaitsevien asuntojen hinta on totta kai korkeampi, mutta rahaa ei kulu välttämättä ollenkaan julkiseen liikenteeseen tai taksimatkoihin. Aibnb -majoitusten profiileissa on monesti sijainnin lisäksi kerrottu etäisyyksiä nähtävyyksiin, lähellä olevat palvelut sekä lähimmät julkisen liikenteen pysäkit. Unohtamatta muita käytännön vinkkejä liittyen kaupunkiin ja siellä kulkemiseen.

4. Check in ja out

Asuntoihin pääseminen ja lähteminen myötäilevät paljolti hotellien ja muiden "ammattimaisten" majoitusten aikoja. Useimmiten check in tapahtuu puolen päivän jälkeen ja on mahdollista noin klo 20 tai 21 asti ja majoituksesta tulee poistua lähtöpäivänä klo 11 tai 12. Aivan kuten hotelleissa, voi Airbnb:ssä kysyä mahdollisuutta aikaisempaan (tai todella myöhäiseen) check in:iin tai mahdollisuutta jättää huone myöhemmin tai edes matkatavarat hetkeksi säilytykseen. Yleensä joustavuuteen on vaikuttanut se, onko asunto vuokrattu seuraavalle majoittujalle omasta lähtöpäivästä lähtien.

5. Lähtöpäivä

Airbnb:ssä majoittuessa tulee varautua siihen, että lähtiessä on siivottava. Usein asunnon hintaan saattaa kuulua siivouskulut, mutta on kohteliasta jättää asunto siitä huolimatta siistiksi - pestä tiskit, pyyhkäistä liat keittiötasoilta ja kylpyhuoneesta ja kerätä likaiset pyyhkeet kasaan. Jättäen hyvän kuvan itsestään majoittajalle saa varmasti paremman suosituksen profiiliinsa majoituksen jälkeen, joka jälleen auttaa myöhemmin hyvien majoituksien saamisessa. Esimerkiksi Antwerpin majoituksessa emme nähneet majoittajaa lainkaan, vaan avaimen saimme turvaboksista ja jätimme sen sinne lähtöpäivänä. Tällöin se, millaiseen kuntoon jätät asunnon, toimii niin sanottuna käyntikorttinasi.

Se, millaiseen kuntoon jätät asunnon, toimii niin sanottuna käyntikorttinasi.

6. Edullista majoittumista

Monissa kaupungeissa hotellihuone sijainniltaan hyvästä, mutta keskinkestaisesta hotellista maksaa monista kympeistä toistasataa euroa. Ja vaikka hotellin saisikin suht edullisesti, lisäkuluja tuovat aamiainen sekä muut ruokailut. Myös pitkäaikaisempaa, kuten useiden viikkojen tai kuukausien, majoitusta etsiessä Airbnb on hyvä vaihtoehto. Monet majoittajat tarjoavat prosenttialennuksen majoitushinnasta, kun majoitus kestää vähintään viikon.

Jos hotelliaamiainen ei ole must ja välipalatkin syö mielellään majoituspaikassa, on Airbnb loistava majoitustapa. Valitsemalla majoituksen, jossa on keittiö tai vähintään se jääkaappi ja paistotaso ja mikro, säästää aivan älyttömästi ruokakuluissa. Ravintolassa on ihana käydä ja matkoilla tulee lähes aina edes yksi päivän ruoista syötyä ulkona, mutta henkilökohtaisesti en jaksa sitä, että kaikki ateriat täytyy syödä ulkona tai täytyy tyytyä kaupasta saataviin ruokiin, jotka eivät vaadi lainkaan valmistamista. Airbnb:n hyvä puoli on ehdottomasti se, että halutessaan voi jättää kokonaan menemättä ulos illalliselle ja sen sijasta hakea pullon viiniä sekä ruokatarvikkeet kaupasta ja  kokata "kotona".

Jos hotelliaamiainen ei ole must ja välipalatkin syö mielellään majoituspaikassa, on Airbnb loistava majoitustapa.

Isommalla porukalla matkustaessa esimerkiksi Välimeren maissa on mahdollista vuokrata itselleen kokonaisia Villoja. Majoittuipa asunnossa kaksi tai kahdeksan henkilöä, on hinta silti sama. Ylipäätänsä kaupunkilomillakin Airbnb on isommille seurueille tai lapsiperheille optimaalinen ja edullisempi vaihtoehto, sillä muun muassa ruokakulut pienenevät ja majoituksen hinta on edullisempi verrattuna useaan hotellihuoneeseen tai suureen perhehuoneeseen. Ja siihen päälle vielä ne aamiaiset sekä muut ravintola- ja kahvilakäynnit.

7. Koko asunto vai pelkkä huone
 

Ainoastaan yöpaikkaa etsiessä kannattaa ehdottomasti hyödyntää majoitukset, joissa vuokrataan ainoastaan yhtä huonetta ja mahdollisuutta käyttää kylpyhuonetta ja keittiötä. Couchsurfin voi olla myös hyvä vaihtoehto, mutta Airbnb:n kautta ei tunne lainakan jäävänsa kiitollisuudenvelkaan ja majoittuminen on turvallisempaa sekä niin sanotusti virallisempaa. Pidempiaikaisessa majoittumisessa kokonaan omaan käyttöön saatava asunto on varmasti miellyttävämpi ja vaikka matkustin Napoliin ja Pariisiin yksin, halusin silti lomani ajaksi täysin oman asunnon. Vaikka Host olisikin kuinka mukava ja edullinen hinta houkuttelisi, niin kannattaa silti punnita tarkkaan maksaako silti mieluummin hieman enemmän täysin omasta rauhasta. Jos taas on seurallisempi, niin tällöin majoitus asunnossa, jossa saa käyttöönsä vain yhden huoneen tai osion asunnosta, on hinnan puolesta tietenkin parempi vaihtoehto.


 Ylipäätänsä matkalla ruokapaikkoja etsiessä kannattaa Tripadvisorin sijasta ottaa selvää ravintoloista ja kahviloista, joita paikalliset suosittelevat.

8. Paikallisten vinkit matkakohteesta

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä vinkit, jotka saa majoittajalta. Jokaisella kerralla olen saanut majoittajalta hyviä vinkkejä ravintoloista ja paikoista, joissa kannattaa käydä. Airbnb:n ideahan tavallaan onkin, että on mahdollista asua kuin paikallinen. Ylipäätänsä matkalla ruokapaikkoja etsiessä kannattaa Tripadvisorin sijasta ottaa selvää ravintoloista ja kahviloista, joita paikalliset suosittelevat. Hyvien ruokapaikkojen etsiminen voi olla työlästä ja matkustamisen jälkeen tulee helposti sorruttua siihen lähimpään ruokapaikkaan. Mikä onkaan parempaa, kun on valmiina suosituksia käymisen arvoisista paikoista.

 Jos teille tulee mieleen vielä jotain liittyen Airbnb:hen niin jättäkää kommenttia. Ja mielläni kuulen teidän ajatuksia Airbnb:n käytöstä ja siihen liittyviä kokemuksia!

Postauksen kuvat Napolista, Pariisista sekä Antwerpista

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Airbnb on ehdottomasti parasta mitä vähään aikaan on keksitty. Me reissaamme yleensä 4-5 hengen ystäväporukalla ja hotelli tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin Airbnb, jos haluaa asunnon keskustasta.
    Ainoastaan Valenciassa meille sattui huono tuuri kämpän kanssa, sillä se oli todella kylmä. Muuten ollut todella onnistuneita hankintoja :)

    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee aivan varmasti vähintään tuplat halvemmaksi majoittua Airbnb:llä. Onneksi on vain yksi huono kokemus :)

      Poista
  2. Jätinkin kommentin toiseen postaukseesi äsken, mutta kehun tähänkin kuinka hyvin kirjoitat! Todella mielenkiintoinen postaus, sillä olen suunnitellut pian matkustavani Airbnb:n kautta. Mukavaa kuulla, että sinulla on positiivisia kokemuksia.

    Sen verran haluaisin kysyä että mitä tarkoitit, kun kirjoitit ladanneesi sivulle virallisen henkilötodistuksen? Tarkoitatko ajokorttia tms? Oletko siitä sutannut pois sotun yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti ottamaan Airbnb:n! Omatoimimatkoilla tulen itse käyttämään aivan varmasti tulevaisuudessakin enemmän Airbnb:tä, kuin hotellia.

      Joo, eli sivustolle ladataan kuva passista/ajokortista/henkilökortista hyvin ohjeistettuna. Omassa profiilissa näkyy ainoastaan tieto, että ole tunnistautunut, joka takaa turvaa majoittajalle, jos käy jotain :) Tieto ei mene eteenpäin majoittajalle.

      Poista
  3. Tuo henkkareiden lähettäminen epäilyttää. Meneekö se airbnb:lle vai vuokraajalle asti? Sotun loppuosaa en kyllä halua paljastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieto jää ainoastaa sivuston tietoihin ja näkyy profiilissasi, että olet tunnistautunut virallisella henkilötodistuksella. Näin majoittaja saa turvaa vuokrakohteelleen, jos jotain tapahtuu :) Jotkut majoittajat haluavat joka tapauksessa kuvan henkkarista sotu peitettynä, joten tällä tavalla asia on vielä virallisempaa, eikä varmasti tule ongelmia.

      Poista
    2. Kiitos. Tartosta ja Tallinnasta varattu majoitus kokeeksi. Varsinkin Tallinnassa saa halvemmallakin hotellihuoneen ennen kesäsesonkia. Maksoin 50e/vrk ja Seaportista olisi irronnut halvemmalla ja aamupalalla, mutta nyt majoitus on aivan vanhankaupungin kupeessa.

      Yksi asia "pelottaa" jossakin blogissa luin, että myös vuokraaja voi perua majoituksensa vaikka viime tipassa. Onko sinulle käynyt näin? Voisi olla ikävää jonkun tapahtuman tms aiakaan jolloin vastaavasti korvaava majoitus kallis.

      Poista
    3. Toivottavasti tulee onnistuneet kokemukset! Minulla ei ole ikinä peruuntunut vahvistuneen varauksen jälkeen majoitus, mutta olen myös kuullut sen olevan mahdollista. Kuitenkin tälläisissa tilanteissa uskon tulevan ongelmia majoittajalle, joten varmasti ihan yksittäistapauksia!

      Poista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.