Yksi iso tekijä blogin hiljaisuuteen ja ajantajun katoamiseen on muuttuneet työkuviot. Vaikka olen pian kaksi vuotta toiminut kokopäiväisesti yrittäjänä, tein maaliskuun alkupuolelle asti toimeksiantona töitä toiselle yritykselle. Koin, että nyt oli aika luopua siitä ja hakea uusia haasteita sekä kehittää uraa eteenpäin. Eli kohta pari kuukautta tässä on rakennettu omaa työidentiteettiä uusiksi ja mietitty, mitä haluan tehdä oman somen lisäksi. On jo kauan ollut selkeää, etten haluaisi tehdä ainoastaan omaa somea työkseni, vaan nautin todella paljon, kun saan tehdä myös muun muassa sisällöntuotantoa muille sekä toimia vaikuttajamarkkinoinnin toisella puolella, eikä vain olla itse se vaikuttaja. Viime aikoina on mennyt iso osa ajasta tehden pohjaa yritystoiminnalle ja saadessa kaikki strattaamaan. Onneksi tämä panostus on ollut sen arvoista ja pikkuhiljaa alkaa olemaan todella kiva asiakasportfolio ja kaikki menee oikeaan suuntaan. Oli ehdottomasti oikea päätös päästää irti ja panostaa 100 % omaan yritystoimintaan.
Muuten elämässä menee kaikki ihan kivasti ja elämä rullaa eteenpäin. Kuitenkin viime viikkoina olen huomannut miettiväni jälleen todella paljon omaa identiteettiä ja lähiajan tavotteita. Koen tällaisia fiiliksiä aina syntymäpäivän lähestyessä ja ihan hullua, että vajaan kuukauden päästä täytän 31.
Välillä fiilis on todella riittämätön, koska tuntuu, että elän kuin joku parikymppinen ilman stressiä ja mitään tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt on tullut todella usein ajatuksia siitä, kuinka toivoisin elämään jotain pysyvää ja henkilön, joka tasapainottaisi arkeani. En ole todellakaan onneton ja elämässä on kaikki kunnossa, toisinaan en edes tiedä haluankotähän elämäntilanteeseen muutosta, mutta kuitenkin kaipuu uuteen elämänvaiheeseen on jälleen viime aikoina ollut pinnalla. Varsinkin nyt, kuin moni ikäiseni vaikuttaja on saanut lapsia, on raskaana tai muuten vain elää pintapuolisesti elämää, josta itsekin haaveilen.
Samaan aikaan kuitenkin olen maailman onnellisin siitä, että olen vapaa enkä sidottu mihinkään paikkaan. Työni mahdollistaa sen, että voin matkustaa kun huvittaa, kunhan maailma taas aukeaa, saan itse määritellä työpäiväni ja -aikani enkä ole velvollinen valinnoistani muille. Tämä on todella koukuttavaa ja ehkä se on syy, miksi koen todella ristiriitaisia tunteita siitä, että toisaalta haluan tasapainoa, turvallisuutta, perheen ja pysyvyyttä, mutta samalla rakastan sitä, että voin vaikka huomenna lähteä toiselle puolelle maailmaa ilman paluulippua. Osa minusta haluaisi vihdoin oppia juurtumaan, mutta toinen puoli ei ole valmis siihen.
Onneksi ei ole kiire mihinkään ja tärkeintä on, että olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Vuosi vuodelta olen oppinut tuntemaan itseni paremmin ja vime vuodet olen ollut henkisesti tasapainoisempi kuin koskaan. Nykyään koen, että minulla on koti, ympärillä on ihania ihmisiä, joista välitän. Paljon vielä puuttuu ja koen, etten ole kokonainen, mutta tämäkin on ihan hyvä. Kun seuraavan elämäntilanteen aika on, se tulee. Nyt on vain oltava kärsivällinen ja nauttia matkasta sitä kohti ❤️
Ihanaa sunnuntain jatkoa!
