Ideoita eettisiin ja ekologisiin joululahjoihin

maanantai 10. joulukuuta 2018

Lahjojen hankkiminen on toisinaan todella vaikeaa ja itsellä suurinta päänvaivaa aiheuttaa se, etten haluaisi osaltani hankkia mitään turhaa. En kivoja pörröisiä joulusukkia, jouluyökkäreitä tai väkisin ostaa jotain, koska on pakko antaa fyysinen lahja. Onneksi nykyään perheessämme tavaralahjojen antaminen on vähentynyt ja sanon itsekin suoraan, etten halua mitään turhaa. Nurkkiin kerääntyy muutenkin niin helposti ylimääräistä tavaraa.

Rakastan muiden ilahduttamista ja mieluisten lahjojen antamista, mutta toive antaa osaltani mahdollisimman aineettomia jouluahjoja tuottaa toisinaan päänvaivaa. Miksi etenkin isälle on aina niin vaikea keksiä mitään! Tästä syystä annan useimmiten isälleni ja äitipuolelleni yhteisen joululahjan. Helpottaa kummasti!

Tänä vuonna pyrin hankkimaan mahdollisimman vähän aineettomia lahjoja. Monena vuotena olen antanut muun muassa isovanhemmilleni hyvän viinin ja itse tehtyjä tai ostettuja herkkuja. Suunnilleen tuolla linjalla aion monen lahjan osalta mennä tänäkin vuonna. Olen kerännyt viime aikoina vinkkejä aineettomiin ja ekologisiin joululahjoihin ja halusin ehdottomasti jakaa ne kaikki myös teidän kanssa.

Ideoita eettisiin ja ekologisiin joululahjoihin:

-Itse tehdyt lahjat, kuten kuten kotitekoinen pyykkietikka (tämä menee itsellä kokeiluun!), siemennäkkileipä (resepti) tai esimerkiksi saaristolaisleipä, käsin tehdyt suklaat tai raakasuklaa, itse tehdyt kynttilät tai heijastimet... Netistä löytyy varmasti omiin kädentaitoihin sopivia ideoita!

-Museokortti kulttuurin ystävälle.

-Liput esimerkiksi leffaan, teatteriin tai oopperaan. Hanki vaikka teille molemmille, jolloin annat samala yhteistä aikaa!

-Staycation hotellissa tai Airbnb:ssä. Sopii pariskunnille tai kaveruksille. Tai vaikka tuoreelle äidille omaksi ajaksi.

-Siivouslahjakortti ja varmistaminen, että se oikeasti käytetään!

-Lahjakortti ravintolaan tai illallislahjakortti.

-Kalenteri on mielestäni todella ihana lahja, jos tietää, ettei lahjan saaja ole vielä hankkinut sellaista. Tätä esimerkiksi äitini toivoo monena jouluna.


 -Matkalahjakortti lähelle tai kauas.

-Muistot, kuten vanhoista valokuvista koottu kirja.

-Lahjoitukset ja hyväntekeväisyys. Toisenlainen lahja, Silpomaton, kummilapsi, eläintensuojelu, rokotuksia kehitysmaihin... Vaihtoehtoja on monia!

-Digitaalinen lehtitilaus tai digikirja, kuten Helsingin Sanomien tilaus tai kirja digitaalisena tai äänikirjana.

-Lahjakortti esimerkiksi Netflixiin, Spotifyihin tai johonkin ääni-/digikirjapalveluun.

-Hemmottelulahjakortit hierontaan, kasvohoitoon, meditaatioon, Float Kallioon...

-Liikuntalahjakortit. Mieleeni tuli esimerkiksi sarjakortti joogaan, muutama kuukausi salijäsenyyttä, ratsastustunteja, tennistunteja, boulderointitunteja tai sisäsurffaus.

-Kasvit ja kukat ovat mielestäni todella kiva lahja yksinään tai esimerkiksi herkkuihin yhdistettynä. Kukkakimppu tai kestävämpi kasvi ilahduttaa pitkään.

-Jokin kurssi, kuten keramiikkakurssi, valokuvauskurssi, lyhyemmät work shopit, pienotunteja, kurssi uuden kielen opetteluun... Varmasti hyödyllinen ja toivottu lahja, jos tietää lahjansaajan miettineen sellaiselle osallistumista.

-Osta lahjoja käytettyinä. Voi tuntua omituiselta, mutta esimerkiksi kotimaisia astioita löytyy niitä kerääville ihan uudenveroisina esimerkiksi nettikirppiksiltä.


Tässä muutama idea viime hetken joululahjoiksi. Laittakaa myös kommentteihin  omia vastaavia lahjaideoita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela