Ajatuksia kuluneesta vuodesta ja Best nine 2017 - teidän eniten tykkäämät kuvani

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Tämän vuoden viimeiset tunnit ovat meneillään ja kohta toivotetaan tervetulleeksi vuosi 2018. Tämä vuosi on ollut sinänsä ihan kiva, muttei mitenkään erikoinen, joten vuoden vaihtuminen tuntuu todella hyvältä. Vuodet 2015 ja 2016 olivat sen verran spesiaaleja, että tämä vuosi on tuntunut niihin verrattuna aika mitättömältä. Vaikka asuin suurimman osan vuodesta Tallinnassa, siitä huolimatta tämä vuosi on mennyt jotenkin aivan ohi. Huono luonteenpiirteeni on, että minun on välillä todella vaikea sopeutua ja tyytyä tasaiseen arkeen ja alan kaipaamaan todella herkästi muutosta elämääni. Tunne, että jotain puuttuu, alkaa kalvamaan mieltä. Stressin keskellä tuo piirre tulee todella helposti esiin ja kesästä lähtien olo on ollut todella levoton. Toivotaan, että vuoden vaihtuminen tasaisi fiilistä ja alkuvuoden aikana olisin täysin sopeutunut uuteen elämäntilanteeseen.

Vuonna 2017 heti tammikuun ensimmäisinä päivinä irtisanouduin Suomen työstäni tietämättä lainkaan mitä tulen tekemään ja mihin elämä tulee minut viemään. Aika pian irtisanoutumisen jälkeen sain tiedon päässeeni töihin Tallinnaan. Odottaessani muuttoa Viroon kirjoitin pelkästään blogia työkseni lähes kolme kuukautta. Muutto Tallinnaan sujui hyvin, viihdyin ihan hyvin Tallinnassa ja työssäni, mutta siitä huolimatta monen tekijän summana irtisanouduin marraskuun alussa Tallinnan työstäni, kieltäydyin toisesta Tallinnasta sijaitsevasta työpaikasta ja päätin muuttaa takaisin Suomeen. Irtisanoutuessani Tallinnan työpaikasta minulla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä tulen tekemään Suomessa. Kaikki meni kuitenkin hyvin, koska sain heti töitä ja 1. joulukuuta oli jo ensimmäinen työpäivä uudessa työssäni täällä Suomessa. Vaikka välillä haikailen takaisin Tallinnaan ja ylipäätänsä ulkomailla asumisen perään, tuntuu valinta palata Suomeen ainakin nyt ihan hyvältä. Vielä kun pääsen muuttamaan viimeistään maaliskuussa takaisin omaan asuntooni, on kaikki asiat ihan kunnossa ja mallillaan. Mielen työstäminen on sitten ihan oma lukunsa, mutta ajan kanssa kaikkeen sopeutuu.

Olipas masentava vuoden viimeinen teksti. Jottei vuotta päätettäisi täällä blogin puolella täysin negatiivisesti, kokosin alle Instagramin Best nine - kuvat, eli yhdeksän kuvaa, joista te seuraajat olette tykänneet kaikista eniten vuonna 2017. Teillä ei ole mikään hassumpi maku, koska aika moni noista kuvista kuuluvat lempi kuviini, joita olen lisännyt tämän vuoden aikana Instagramiini!


#1 Ensimmäinen kuva on veljeni häistä viime heinäkuulta. Kuvassa näkyy häälookkini, josta tykkäsin ihan älyttömän paljon. Tuo River Islandin mekko on älyttömän ihana ja toivottavasti pääsen pukemaan sen ensi kesänäkin joihinkin juhliin.

#2 Numero kaksi on ehdoton lempi kuvani koko kesältä 2017. Vietimme työpaikan tiimi-iltaa katamariinilla ja purjehdimme muutaman tunnin Tallinnan edustalla. Kuvasta välittyy todella hyvin aito onnellisuus, eikä hymyä tarvinnut todellakaan teeskennellä.

#3 Kolmas kuva on otettu Riiassa, jonne ajettiin Lotan kanssa juhannuksen viettoon. Juhannusaattona sää oli vielä ihan mukava, mutta seuraavat kaksi päivää meni valitettavasti harmaassa ja kylmässä säässä.


#4 Kuka nyt ei tykkäisi karkkikuvista! Kuva on otettu muistaakseni maaliskuussa, jossa fiilistelin irtokarkkikulhoa. Tuossa ei muuten ollut todellakaan koko karkkisäkin sisältö vaan illan aikana tuli napsittua ainakin tuplat tuosta määrästä.


#5 Alla olevan kuvan lisäsin Instagramiin 4. kesäkuuta, jolloin vietän syntymäpäivääni. Kuva oli otettu edellisenä päivänä pikkuveljeni ylioppilasjuhlissa.

#6 Vuoden ensimmäiset kesäiset illat ja vuoden ensimmäinen kesäinen asu.

#7 Juhlakuvat ovat selvästi Instagramini tykätyimpiä ja yhdeksän suosituimman kuvan joukkoon pääsi toinenkin kuva pikkuveljeni ylioppilasjuhlista.  Ylpeä, ei enää niin pienen, kahdeksan vuotta nuoremman pikkuveljen sisko!

#8 Kahdeksas kuva on otettu tammikuun lopussa Tallinnassa ja juuri edeltävällä viikolla olin saanut tietää saaneeni työpaikan Tallinnasta. Lähdimme kurkkaamaan isän ja äitipuoleni kanssa miltä tuleva kotikaupunkini näyttää. Päivä oli aivan hyyyyyytävän kylmä ja onneksi olin pukenut ohuet sukkahousut farkkujeni alle!
 
#9 Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on toinenkin kuva Riiasta. Kävimme nauttimassa parit drinkit kattoterassilla, josta oli kauniit näkymät Latvian pääkaupungin ylle. Juhannuksena Latviassa kukkia näkyi kaikkialla ja muun muassa autoja koristeltiin kukilla ja koivunoksilla. Joten oli pakko ostaa myös itselle kaunis kukkaseppele, jotta pääsi kunnolla juhannustunnelmaan.


Näiden muistojen ja kuvien myötä toivotan teille kaikille aivan mahtavaa Uutta vuotta 2018!

Resepti: Helppo gluteeniton näkkileipä

torstai 28. joulukuuta 2017

Joulu kerkesi jo mennä, mutta halusin jälkikäteen jakaa teille reseptin todella hyvään gluteenittomaan siemennäkkäriin. Valmistin tällä löytämälläni reseptillä näkkileipää osaksi muutamaa joululahjaa ja testimaistatuksen perusteella tämä tulee aivan varmana häviämään parempiin suihin alta aikayksikön! Resepti on täysin gluteeniton sekä vegaani.

Gluteeniton siemennäkkileipä
(uunipellillinen)

2dl maissijauhoa
Erilaisia siemeniä yhteensä 2,5 dl
2,5 dl kiehuvaa vettä
0,5 dl (luomu) auringonkukkaöljyä
Suolaa

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen (jos omistat kiertoilmauunin, käytä sitä toimintoa). Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa, lisää kiehuva vesi sekä öljy ja sekoita takaiseksi massaksi. Kumoa taikina leivinpaperilla päällystetyn uunipellin päälle ja tasoita ohueksi, koko pellin peittäväksi levyksi. Helpoimmalla pääsee, kun peittää käden pakastemuovipussilla ja tasoittaa taikinan käsin. Sirottele tavallista tai sormisuolaa taikinan päälle. Paloittele taikina tai jätä kokonaiseksi levyksi, josta voi murtaa paloja. Paista uunin keskitasolla noin tunti. Paistoaika riippuu uunin tehosta, mutta paista näkkileipää niin kauan, että se on täysin kuiva. Anna näkkileivän jäähtyä ennen tarjoilua.

Omassa näkkileivässäni käytin siemeninä 1,5 dl valmista Pirkan salaattisekoitusta, jossa on auringonkukan-, kurpitsan- ja pinjansiemeniä sekä lisäsin 0,5dl pellavansiemeniä ja 0,5 dl seesaminsiemeniä. Öljy voi olla jotain muutakin kasviöljyä, kuin auringonkukkaöljyä. Mausteisemman näkkileivän saa lisäämällä taikinaan esimerkksi kuivattua rosmariinia.

Kivaa torstain jatkoa!

Auto-onnettomuudessa aaton aattona sekä meidän joulu

tiistai 26. joulukuuta 2017

Hyvää joulua teille kaikille, vaikka vietämmekin jo Tapaninpäivän aamua. Alkuperäinen suunnitelmani oli tulla toivottamaan hyvät joulut aattona myös blogin puolelle, mutta aattoaamu vei aivan mukanaan enkä eilenkään kerinnyt istahtamaan tietokoneelle. Aattoaamun aikataulun laittoi ihan uusiks muun muassa pakollinen lääkärikäynti, joka liittyi aaton aaton illan tapahtumiin.

Joulun vieton aloitus sai todella ikävän aloituksen ja kotimatkalla töistä kohti Mäntsälää ajoin todella pahan kolarin toisen auton kanssa. Ei huolta, minä sekä vastapuolen autossa olleet ovat kunnossa lukuun ottamatta pieniä kolarinmerkkejä, kuten niskakipua ja mustelmia ja itseä koristaa nyt polvien sisäsyrjiä komeat mustelmat, jotka aiheutuivat iskusta. Molemmat autot ovat aivan lunastuskuntoisia, mutta tärkein on, ettei heille tai itselle sattunut mitään.

Tapahtuma sai alkunsa, kun huomasin Hyvinkää-Mäntsälä väliä ajaessani vastaan tulevan aurausauton, jota minun oli pakko lähteä väistämään penkkaan päin. Arastelen todella paljon rekkojen ja juurikin aurausautojen ohittamista vastakkaisillakin kaistoilla, joten aloin tottumuksesta hiljentelemään vauhtia jo hyvissä ajoin. Vaikka nopeutta oli aivan selvästi alle nopeusrajoituksen jo tien huonosta kunnostakin johtuen, menetin väistämishetkellä autoni hallinnan aivan kokonaan. Omaa kaistaani ei ollut aurattu vielä ollenkaan ja lauantaina oli tullut ihan kunnolla lunta, joten kaistallai oli ainoastaan ajourat, joita reunusti lähemmäs 20 senttinen lumi. Ensiksi autoni lähti heittelemään, kunnes se lähti sivuliusuun ajautuen vastaantulevien kaistalle. Onni onnettomuudessa lumiaura kerkesi ohi, enkä joutunut yhteentörmäykseen sen kanssa!

Tilanne oli todella nopea, mutta sen muistan, että aurausauton takana oli ainakin kaksi tai kolme henkilöautoa, joista yks oli onnettomuuden toinen auto. Autoni lähtiessä sivuluisuun tajusin valojen perusteella, että osa autoista pystyy väistämään, mutta yksi auto on tulossa ihan suoraan oman autoni kylkeen. "Silmät kiinni, kohta osuu" oli ainoa asia, joka tuli mieleen juuri ennen iskua. Vaikka minulla ei ollut tapahtuman alkuhetkellä eikä luisumistilanteessa paljoa nopeutta, oli meidän onnemme myös se, että muut autot ajoivat hiljaa aurausauton perässä. Omaan autooni toinen auto ajoi matkustajan puoleiseen kyljeen etuoven kohdille ja pienistä nopeuksista huolimatta koko etuovi ja eturenkaan kohta meni aivan kasaan ja sivuturvatyyny laukesi. Jos sama isku olisi tullut kuljettajan puolelle olisi lopputuloksena ollut omalla kohdallani aivan varmana jouluaatto sairaalassa.

Toinen auto ajautui nokka edellä ojaan, mutta onneksi auto ei lähtenyt pyörimään ja siinä olleet matkustajat, nuori pariskunta, pääsi helposti autosta pois. Siinä vaiheessa kun avasin oman autoni sisällä silmäni ja tajusin mitä tapahtui, oli välittömästi mielessä, että onhan kaikki muut kunnossa. Päästessäme ulos autoista suurin piirtein yhdestä suusta tuli toisten osallisten kanssa, että eihän satu mihinkään ja tarkastus, ettei autoissa ole enempää henkilöitä. Paikalle pysähtyi heti yksi auto, joka soitti SOSiin, josta saatiin paikalle ambulanssi, palomiehet, ilmoitukset poliisille sekä hinausautot. Olen niin kiitollinen, että paikalle sattui henkilö, joka hoiti kaikki puhelut, koska siinä tilanteessa me kaikki autossa olleet olimme vielä sen verran shokissa. Onneksi tapahtuma tapahtui aika lähellä Mäntsälää, joten ambulanssi ja paloauto saapui paikalle todella nopeasti ja saatiin heti tehtyä tutkimukset, että olemme oikeasti kunnossa sekä saatiin savuavat autot virrattomiksi.

Tapahtuman jälkeen pystyi olemaan yllättävän rauhallinen, koska oli niin helpottunut, ettei kellekään tapahtunut mitään ja ainoa, jota menetettiin, oli autot sillä ne menevät molemmat suoraan lunastukseen. Olen myös todella kiitollinen vastapuolen autossa olleista, sillä kukaan ei alkanut syyttelemään ketään. Helpotus oli kaikilla niin suuri ja materiamenetykset korvaa vakuutus. Tie oli todella huonossa kunnossa eikä ylinopeuksia tai puhelimen käyttöä, joten turha siinä vaiheessa on alkaa ketään syyttelemään. Pää asia, että kaikki pääsimme viettämään joulua yhtenä kappaleena, Vaikka tapahtumasta selvittiin ilman henkilövammoja, olen siitä huolimatta miettinyt viimeiset pari päivää sitä, että joku olisi voinut kuolla tai vammaantua todella pahasti minun takiani. Auton rattiin jouduin palaamaan heti seuraavanan päivänä ja hieman pelokas olo on ollut onnettomuustien kaltaisia teitä ajaessa. Tietenkin eilisellekin sattui vielä kunnon lumisateet ja ajoin illalla Riihimäeltä Mäntsälään rystyset valkoisena ja itku kurkussa reilua alinopeutta lumisateen vuoksi. Rohkeasti pitää kuitenkin vain ajella ja olla ratissa niin eiköhän tämä taas tästä. Joudun vielä elämään laina-autojen varassa, joten vieraalla isolla autolla ajokaan ei tunnu kovin mieluisalta.

Nyt toivon omalta vakuutusyhtiöltäni nopeaa toimintaa heti näiden pyhien jälkeen, sillä haluan omalta sekä vastapuolen osalta lunastuspäätösten ja korvausten tulevan nopeasti. Oma auto on minulle tällä hetkellä elinehto, koska en pääse ilman sitä edes juna-asemalle, joten uusi auto on pakko hankkia mitä pikimmiten. Minulla on auton vakuutukset Pop Vakuutuksessa ja arvatkaa vaan olenko lukenut huonoja arvosteluja korvausten maksun ja käsittelyn kestämisestä. Muutenkin lunastuspäätös summan osalta voi olla pitkä vääntö. Sormet ristiin, että omalla kohdallani Pop Vakuutus toimii ripeästi ja sujuvasti eikä huonot kokemukset täyttyisi omalla kohdallani. Jos teillä on omakohtaisia kokemuksia lunastuspäätöksistä tai Pop Vakuutuksesta, niin kuulen mielelläni.

Huh, sellainen alku tämän vuoden joululle. Onneksi loput joulusta sujui rauhallisemmissa merkeissä ja takana on ihana jouluaatto sekä joulupäivä. Viimeiset kaksi päivää on tullut syötyä erityisen hyvin ja vietettyä aikaa perheen kanssa. Jouluaatto vietettiin isolla porukalla äidillä ja isäpuolella ja eilen kävin isällä ja puolella sekä isän äidillä Riihimäellä. Paljon hyvää ruokaa, rentoa yhdessä oloa ja muutamia lahjoja. Muuta en jouluuni ede kaipaa. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat jouluaatolta.

pop vakuutus kokemuksia
Ainiin! Joulukinkku jäi kokonaan omalta osalta syömättä tänä vuonna eikä edes tehnyt tiukkaa. Vaikka kaikkina muina jouluina joulukinkku on ollut se joulun odotetuin ruoka, ei tänä vuonna tehnyt sitä oikeastaan edes mieli. Takana on jo kohta kolme kuukautta lihatonta ruokavaliota, joten kait se on tehnyt tehtävänsä, eikä lihaa tee samalla tavalla mieli. Kaloja söin vähän ja aatoksi olin paistanut itselleni pakastehyllystä löytyneen Quorn juhlarullan, jotta laatikoiden seuraksi sai muutakin syötävää, kuin kalaa. Ihan yhtä hyviltä ne jouluruoat maistuivat myös ilman kinkkuakin.

Tänään menen aikaisemmista vuosista poiketen töihin, mutta kuuden tunnin työpäivä menee aivan helposti, vaikka vielä onkin hieman joulumoodissa. Toisaalta tekee ehkä ihan hyvääkin katkaista tähän päivään kahden päivän jouluherkuttelu ja palata nopeammin arkeen. ðŸ˜„ Te, jotka olette vapaalla vielä tänään, nauttikaa Tapaninpäivästä ja tsemppiä meille töihin jo tänään suuntaaville!

Idyllinen joulu ei ole itsestäänselvyys

lauantai 23. joulukuuta 2017

Kuva viime vuoden jouluaatolta

Huomenna vietetään jouluaattoa, joka on monille se vuoden odotetuin päivä. Kokoonnutaan yhteen perheen tai muiden läheisten kanssa, syödään hyvin ja vaalitaan jokaisen perheen omia perinteitä. Jos minun pitäisi valita yksi sana, jolla kuvailisin joulua, olisi se ehdottomasti yhdessäolo. Ei jouluruoka, ei tunnelma, ei lumi tai lahjat. Tärkeintä minulle on, että minulla on mahdollisuus viettää jouluaatto ja joulupäivä perheen kesken ja nauttia siitä, että olemme kokoontuneet isolla porukalla joulunviettoon.

Joka vuosi odotan joulua, enkä voisi kuvitellakaan olevani joulun pyhien aikaan esimerkiksi lomamatkalla. Jouluuni ei liity ahdistusta, pelkoa, puutetta jouluruoasta tai niitä kaikista surullisimpia, perheväkivaltaa tai alkoholismia. Lapsena pieneen mieleeni ei edes tullut, ettei joulu ole kaikkilla samanlainen, kuin minun perheessäni. Joulunodotukseeni kuului tuolloin lahjalistan tekeminen Joulupukille, joulukalenterin luukkujen availua ja kuusen koristelua. Aattona sekä joulupäivänä jouluruoista nauttimista, malttamattomana Pukin odotusta ja lukuisien joululahjojen saamista. Sekä tietenkin naurua, iloa ja rakkautta. Eroperheestä huolimatta voisin sanoa viettäneeni koko elämäni niin sanottua ihannejoulua, joka on jatkunut aina aikuisiälle asti, vaikka tietenkin tietyt asiat ovat muuttaneen muotoaan iän karttuessa, eikä joulun odotetin juttu ole lahjat vaan perheen yhteinen aika sekä perinteiden vaaliminen.

Ehkä Pappani poismeno herätti minut tänä jouluna vahvemmin miettimään sitä, että monissa perheissä joulu on juhla, johon saattaa liittyä ainoastaan negatiivisia tunteita, kuten muistoja vanhempien alkoholismista, riidoista ja väkivallasta. Tai muistot, joissa vanhemmista huokui koko joulunajan stressi ja ahdistus siitä, ettei ole varaa jouluruokaan saatika lahjoihin. Aivan varmasti jokainen haluaisi tarjota perheelleen ja lapsilleen vain parasta ja toteuttaa mielikuvat jouluidyllistä. Jos mietin elämääni eteenpäin aikaan, jolloin minulla mahdollisesti on oma perhe, haluan ehdottomasti tuoda jouluun perinteitä, joita minun lapsuudessani on ollut, mutta samalla opettaa kohtuutta lahjojen suhteen sekä sen, ettei yltäkylläinen ja onnellinen joulu ole itsestäänselvyys. Myös yksinäisyys on monille iso taakka joulun aikana, joka ei koske ainoastaan vanhempaa väestöä, vaan yhtälailla myös nuorempia. Tiedän, että monet viettävät joulun mielellään töissä sen takia, ettei ole ketään, jonka kanssa viettää joulua tai mahdollisuutta matkustaa perheen luokse. Jos lähipiiriisi kuuluu joku, jonka tiedät viettävän joulun yksin, paras lahja on varmasti, jos annan hänelle edes hieman aikaasi tai kysyt, haluaisiko hän viettää joulun kanssanne.

Tiedän, että sosiaalinen media tulee täyttymään seuraavina päivinä joulun onnenhetkistä, lahjoista ja viimeisen päälle mietityistä kuvista. Tiedän, että tulen sortumaan itsekin somen päivitykseen yhdessäolon ohessa ja mielestäni on kiva itsekin katsella Snapchatista ja Instagramista ennen nukkumaanmenoa kuvia ja videoita muiden joulunvietosta. Haluan kuitenkin muistuttaa, että kuvat ja videot eivät kerro totuttaa siitä, mitä niiden taakse saatetaan piilotella. Myös koreimpien joulupöytien ympärille saattaa liittyä alkoholin liiallista juomista ja riitoja. Nuorempien keskuudessa korostuu varmasti enemmän joulun kiillottelu, kuten vaatimattomuuden piilottelu, ja oman joulun vertailua muiden jouluihin. Jos tuntee itsensä onnelliseksi ja saa viettää rauhallisen, väkivallattoman joulun, ei ole mitään väliä mitä joulupöytä tai lahjat sisältävät saatika viettääkö sen töissä, ulkomailla vai kotona. Jokaisen joulu on omannäköinen.

Nauttikaa joulunajasta ja älkää stressatko (varsinkaan niistä paljon kohutuista joulukiloista)!

Resepti: Rapeat, paneroidut soijasuikaleet (VE)

perjantai 22. joulukuuta 2017


Seuraan Facebookissa Sipsikaljavegaanit-ryhmää, josta bongasin herkullisen reseptin paneroituihin soijasuikaleisiin. Rakastan yli kaiken kananugetteja, erityisesti McDonald'sista saatavia (seuraksi vielä barbecue ja  hapanimelädipit ❤️), mutta luonnollisesti kasvissyöjäksi ryhtymisen jälkeen olen saanut heittää hyvästit noille herkkupaloille. Ylipäätänsä kaikki paneroitu on aivan huippuhyvää, joten vinkki Santa Marian valmisseoksella paneroiduista soijasuikaleista herätti heti mielenkiintoni. Hesburgeristahan saa hieman saman tyylisiä rapeita soijasuikaleita, mutta kerran niitä maistaneena en enää uudestaan niitä halua syödä. Itse tehty on melkein aina parempaa, joten lähdin testailemaan vastaavien tekemistö omassa kotikeittiössä.

Santa MAria crispy chicken spice mix paneroidut soijasuikaleet resepti vegaani
Crispy Chicken-mausteseoksen nimestä huolimatta tuote on vegaani, joten se soveltuu sekaaneista vegaaneille. Tutkailin mausteseoksen ainesosia ja niiden perusteella mausteseos on myös gluteeniton, mutta 100% varmuutta sen gluteenittomuudesta en löytänyt mistään, joten erityisen gluteeniherkkien suosittelen olevan varovaisia tuon mausteseoksen kanssa. Santa Maria Crispy Chicken-mausteseos löytyy ruokakauppojen tex mex-hyllyltä ja käyttöön tarvitsee maustepussin lisäksi jotain öljyä. Sitten vaan paneroitavat jutut joukkoon ja uunissa paiston kautta suoraa mahaan.

En yleensä pidä ihan hirveästi valmismausteista ja dippijauheetkin "miedonnan" käyttämällä niistä esimerkiksi vain puolet ja jatkan maustamista itse. Olen kuitenkin huomannut, että Santa Maria tekee todella hyvä mausteseoksia eikä Crispy Chicken Spice Mixikään pettänyt. Soijasuikaleet saivat ylleen oikein maistuvan rapsakan kuoren. Toimii varmasti aivan yhtä hyvin myös kanan tai miksei vaikka tofun kanssa. Alla olevan kuvan jälkeen löydätte reseptin tällä mausteseoksella paneroituihin soijasuikaleisiin sekä maidottomaan dippiin. Soijasuikaleet maistuvat aivan täydellisiltä sellaisenaan dippailtuna, mutta niitä voi lisätä esimerkiksi wokkien joukkoon, wrapin täytteeksi tai salaatin lisukkeeksi. Mielikuvitus on rajana!

Santa MAria crispy chicken spice mix paneroidut soijasuikaleet resepti vegaani


Paneroidut soijasuikaleet:
2 dl Soyappetit soijasuikaleita
1/2 pussia Santa Maria Crispy Chicken-mausteseosta
1 rkl öljyä

Keitä soijasuikaleet pakkauksen ohjeen mukaan. Keiton jälkeen purista ylimääräinen vesi soijasuikaleista. Sekoita Santa Maria Crispy Chicken-mausteseos ja öljy keskenään. Pyörittele keitettyjä soijasuikaleita mausteseoksessa ja asettelen ne uunipellille, joka on peitetty leivinpaperilla. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla noin10 minuuttia.

Maidoton dippi:
1 dl Alpro Zero Sugar soijajogurttia
1/3 pussia valkosipulidippijauhetta
Suolaa, pippuria

Jos laitatte reseptin testiin niin tulkaa ihmeessä kommentoimaan mitä piditte! Palailen blogiin joulun pyhinä, mutta reaaliajassa joulumeininkejäni voi seurata Instagramissa (@mikaelakosk) sekä Snapchatissa (@turkkis1). Ihanaa joulun odotusta!

Kallis vai halpa ripsiväri? Vertailussa Lancôme ja Essence

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Onko teillä tapana panostaa vai pihistää meikkituotteissa? Vai löytyykö meikkipussista sulassa sovussa niin selektiivisiä, kuin markettimerkkienkin meikkituotteita? Itselleni meikkimerkki ei ole tärkeää ja vaikka luotan tietyissä tuotteissa kalliimpiin vaihtoehtoihin, etsin lähes jatkuvasti lempituotteilleni edullisempia vaihtoehtoja. Tietenkin selektiivinen kosmetiikka tuo omalla tavallaan käytössä enemmän mielihyvää verrattuna edullisiin kanssasisariin jo ihan kauniimpien pakkaustenkin suhteen, mutta en ikinä tee sokeasti ostopäätöstä pelkän merkin perusteella. Jos joku tuote toimii itsellä, on aivan sama maksaako se sata vai viisi euroa.

Syksyllä ripsivärini alkoivat vetämään viimeisiään ja laivan edullisempia hintoja hyödyntäen ostin kokeiluun Lancômen Monsieur Big mascaran. Lukuisia hyviä arvosteluja lukeneena olin aivan varma, että tuo tulee olemaan aivan uskomattoman hyvä ripsiväri. Ripsiväri lupaa ripsille 12 x tuuheutta ja koko päivän kestävää pysyvyyttä. Ripsivärin harja on suuri ja tuuhea ja se ripsiväriä tarttuu siihen runsaasti. Lancôme Monsieur Big ripsiväri maksaa täysikokoisena noin 30 euroa.

Voi mikä pettymys tuo ripsiväri oli! Mielestäni sillä ei saanut todellakaan uskomatonta tuuheutta aikaan, harja tuntui liian paksulta ja suurelta, jotta saisin omiin silmiini aikaiseksi siistiä lopputulosta. Ylipäätänsä ripset jäivät useasta kerroksesta huolimatta todella pliisuiksi. Pidän näyttävistä ripsistä, joista löytyy tuuheutta ja sopivasti pituutta ja vaikka tuuheutta tuli jonkin verran, ovat monet muut ripsivärit pystyneet huomattavast parempaan, vaikka lupaus volyymista ei ole ollut yhtä kunnianhimoinen.

Hampaita purren olen käyttänyt Monsieur Bigiä sekä muita ripsivärien loppuja tämän syksyn ja alkutalven. Toissa viikolla lähdin ostamaan uutta ripsiväriä ja yhden hyvän Eccencen (postaus) ripsivärikokemuksen perusteella päätin jälleen kallistua tuohon edulliseen meikkimerkkiin. Luin todella paljon kehuja Essence I Love Extreme -ripsiväristä, joka maksaa alle neljä euroa. Hitti tai huti, ainkaan tällä kertaa hukkaan ei menisi useampaa kymppiä.

Essence I Love Extreme -ripsiväriä ensimmäisen kerran kokeillessa huomasin sen olevan lähes identtinen Lancômen Monsieur Bigin kanssa. Musta-pinkit pakkaukset, muhkea harja ja melkein samanlainen lopputulos ripsissä. Hintaero ripsiväreillä reilu 25 euroa. I Love Extremen harja on jonkin verran pienempi, kuin Monsieur Bigissä, mutta mielestäni se oli vain positiivinen asia käyttömukavuuden suhteen. Vaikka Monsieur Bigin harja oli suurempi, oli jälki hieman erottelevampi, kuin I Love Extremen. Itse kuitenkin  pidän selkeästi erotelluista ripsistä vain, jos ripsiväri antaa reilusti pituutta, eikä niinkään tuuheutta, joten pidän ehdottomasti enemmän Essencen tuomasta "kökköisemmästä" lopputuloksesta. Monsieur Bigissä tuuheus ei riittänyt aivan kärkiin asti, joka oli mielestäni merkittävin syy siihen ettei lopputulos mielestäni vastannut sitä, mitä ripsiväri lupasi. Alle neljön euron I Love Extremessä taas tuuheutta riitti tyvestä ripsien kärkeen asti.

Essencen I Love Extreme ei ollut todellakaan turhaan kehuttu marketti ripsiväri ja pidin siitä niin paljon, että kävin ostamassa tuon saman ripsivärin myös vedenkestävänä viime lauantaisia hautajaisia varten. Monesta itkusta ja kaksoispuhdistuksesta huolimatta ripsiväriä oli jäljellä ripsissä vielä seuraavanakin aamuna, mutta tippaakaan se ei levinnyt tai karissut koko päivänä. Vedenkestävä I Love Extreme tekee ripsistä mielestäni hieman erotellummat, mutta yhtälailla todella näyttävät, kuin ei-vedenkestävä sisarensakin. Pakko antaa tälle ripsivärille 5/5!

On sanonta, ettei köyhän kannata ostaa halpaa, mutta ripsivärin suhteen sitä ei kannata todellakaan noudattaa. Kokemuksesta olen huomannut, että edullisemmat ripsiväri ovat lähes aina ainakin yhtä hyviä, ellei jopa parempia, kuin selektiivisen merkin, useamman kympin maksavat ripsivärit. Olen löytänyt muutamia todella hyvä hintavia ripsivärejä, kuten Benefit They're Real! ja YSL Volume Effet Faux Cils Mascara, joita olen molempia ostanut monta kertaa, mutta nykyään olen mieluummin pihistänyt ripsiväreissä ja panostanut esimerkiksi meikkivoiteeseen ja primeriin, joissa olen huomannut useimmiten hintavemman hakkaavan sata nolla edullisemmat vaihtoehdot. Mutta ripsiväreissä taidan alkaa luottamaan halpaan Essenceen!

Oletteko tekin huomanneet Essencen tekevän aivan pirun hyviä ripsivärejä?

Resepti: Herkullinen juureskeitto (L, GL)

perjantai 15. joulukuuta 2017

Moikka! Niin se viikko taas hurahti ja jälleen ollaan perjantaissa. Jouluunkaan ei ole enää kuin reilu viikko, jes! Kaikki joululahjahankinnat on vielä tekemättä ja osittain suunittelemattakin, mutta kyllä tässä vielä kerkeää. "Vanhuksille" teen varmaan itse jotain herkkuja, kuten muutamana viimeisimpänäkin jouluna ja näiden lisäksi pitää vain muutama muu lahja hankkia, koska esimerkiksi vanhempien veljieni kesken emme ole vuosiin lahjoneet toisiamme. Hankimme kimpassa lahjat minun äidille, isäpuolelleni sekä yhteiselle pikkuveljellemme. Onko teillä tapana sisarusten kesken hankkia lahjat yhdessä?

Reseptejä ei ole ollut hetkeen täällä blogissa, joten halusin vinkata oman tämän hetken lempilounaskeitostani, joka on äärimmäisen herkullinen, täyteläinen ja annoshinnaltaan alle 0,50 euroa. Resepti on tuttuun tapaan todella yksinkertainen ja sitä on helppo muokata omien mieltymysten ja jääkaapin sisällön mukaan.

hyvä sosekeitto juureskeitto resepti kasviskeitto

Juureskeitto tuorejuustolla
4 annosta

Yksi iso lanttu
Pari keskikokoista porkkanaa
Yksi punajuuri
1/2 pakettia laktoositonta tuorejuustoa (n. 100g)
Suolaa, pippuria ja yksi kasvisliemikuutio + muut mausteet

Kuori ja pilko juurekset. Lisää kattilaan noin 2 litraa vettä, lisää joukkoon pilkotut juurekset ja veden kiehuessa lisää joukkoon yksi kasvisliemikuutio. Keitä niin kauan, että juurekset ovat pehmeitä.

Soseuta keitto tehosekoittimella tai sauvasekoittimella, lisää joukkoon suolaa, pippuria ja muita mausteita oman maun mukaan sekä tuorejuusto. Soseuta vielä hetki. Tarjoile esimerkiksi tofun tai laktoosittoman fetan tai raejuuston kanssa.

hyvä sosekeitto juureskeitto resepti kasviskeitto

Maustamisvinkkejä:
-Tuorejuustona toimii todella hyvin valkosipulin tai yrttien makuinen tuorejuusto. Erityissuosituksena suosittelen myös kokeilemaan Arla Rucola & Pesto vähälaktoosista tuorejuustoa.
-Tuorejuuston tilalla voi myös käyttää vuohenjuustoa tai maidottomaan versioon esimerkiksi Oatlyn påMackania tai Violifen maustettuja tuorejuustoja.
-Jos keittiöstä tai pakastimesta löytyy tuoreita yrttejä, hyödynnä niitä keiton maustamisessa tai koristelussa.
-Jos olet gluteeniherkkä tai vegaani, muista tarkistaa sisältääkö kasvisliemikuutio gluteenia tai eläinperäisiä ainesosia.

Maistuvia keittohetkiä!

Hyvä epilaattori haussa? Arvio Braun Silk-épil 5:sta

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Moikka pitkästä aikaa! Blogi vietti hiljaiseloa viikon verran, koska uuteen työhön ja täällä Suomessa olemiseen tottuminen ovat verottaneet jaksamista aika paljon. Onneksi fiilis on ollut hyvä kaikesta huolimatta ja vielä en ole katunut Suomeen muuttoa. Vie vain oman aikansa löytää oma rytminsä yhdistää paremmin työ, uudet työajat, sosiaalinen elämä sekä tämä blogi. Joulun alla tuntuu muutenkin olevan aina hirveästi kaikkea puuhaa, joten päivät menevät todella vauhdikkaasti. Huh, eiköhän tää tästä lähde taas sujumaan!

Joulun kynnyksellä ajattelin vinkata potentiaalisesta joululahjasta itselle tai vaikka omalle äidilleen tai siskolle. Epilaattori on ollut omalla ostoslistalla vuosi kausia, mutta aina sen hankkiminen on vain jäänyt tai olen unohtanut sen täysin. Olen muutenkin niin laiska ajelemaan sääriäni, joten ei mikään ihme, ettei epilaattorin hankkiminen ole jatkuvasti muistunut mieleen! Viime kuussa epilaattori muistui jälleen mieleeni ja nyt sain viimein hankittua sellaisen itselleni! K-Citymarketissa tuli vastaan todella hyvä tarjous Braun Silk-epil 5 Power epilaattorista ja Music Edition-paketin, joka sisälsi epilaatorin, viilennyskäsineen, suojapussin, puhdistusharjan sekä nappikuulokkeet, maksoi plussatarjouksessa ainoastaan 39,95 euroa. Hinnat tästä epilaattorista pyörivät noin 69-100 euron välillä riippuen hieman pakkauksen sisällöstä. Hyvä tuuri kävi, koska en ollut sillä kauppareissulla edes ollut aikeissa käydä ostamassa epilaattoria. Sattui vain tulemaan mieleen kesken kaiken. En osaa sanoa onko tarjous voimassa kaikissa K-Citymarketeissa, sillä en löytänyt siitä mainintaa nettisivuilla. Stockmannilla on tämä samainen epilaattori tarjouksessa 79,90 eurolla Wet&Dry versiona*.

hyvä epilaattori braun kokemuksia silk epil 5
Tietenkin epilaattoria oli päästävä heti kokeilemaan ja olin todella vaikuttunut siitä, kuinka todella lyhyetkin ihokarvat sai epiloitua sääristä. Minulla oli säärissä maksimissaan 3 millimetrin sänkeä ja tällä epilaattorilla sai poistettua ihokarvat vaivattomasti. En ole kokenut epiloija, mutta säärissä epilointi ei ollut todellakaan kivuliasta ja iho tottui epiloimiseen hetken jälkeen, jonka jälkeen se ei oikeastaan tuntunut enää lainkaan. Silk-epil 5:ssa on 40 pinsettiä, joten jälki on todella tarkkaa. Laitteessa on vielä apuvalokin, joka helpotti kaikkien ihokarvojen poistoa. Ensimmäisen käyttökerran perusteella suosittelen todellakin tätä epilaattoria. Ja tämähän ei ole mikään yhteistyö, jonka haluan vielä mainita!

hyvä epilaattori braun kokemuksia silk epil 5
Epiloimista ei kannata todellakaan jänittää, ainakaan, jos pysyttelee säärissä ja reisissä. Alla kolme vinkkiä, jotka luin ennen ensimmäistä ajeluani. Näitä vinkkejä hyödyntäen epilointi on vaivatonta ja vähemmän kivuliasta. Ja mitä kauemmin epilointia tekee ja kuten vahausten ja sokerointienkin kanssa, ihokarvat alkavat kasvaa hennompina, jolloin ihokarvojen poisto helpottuu entisestään.

Kolme vinkkiä epiloimiseen:
- Epilointi on paras tehdä suihkun jälkeen, jotta on on pehmennyt. Tällöin epilointi ole niin kivuliasta.
- Venytä epiloitavaa ihoaluetta hellästi.
- Levitä epiloidulle alueelle kosteuttavaa tai rauhoittavaa voidetta epiloinnin jälkeen.

Viimeiseen vinkkiin liittyen haluan antaa tuotesuosittelun Holika Holika Aloe 99% Soothing geelistä*, joka on mitä mainioin tuote ihokarvojen poiston jälkeen käytettäväksi! Aloe vera geelit kosteuttavat ja rauhoittavat ihoa ja soveltuu kasvoille sekä vartaloille. Aloe vera on varmasti tutuin after sun-voiteista, mutta aloe vera on mahtava ainesosa kasvoille, ärtyneelle iholle ja rauhoittamaan ihoa juurikin ihokarvojen poiston jälkeen. Minulla on tuo linkittämäni Holika Holikan Aloe 99% geeli ja olen pitänyt siitä todella paljon. Elevenillä jättimäinen 250ml tuubi maksaa 9,80 euroa, josta riittää ahkerassakin käytössä pitkäksi aikaa.

Löytyykö teiltä epilaattoria vai onko se ollut jo ikuisuuden ostoslistalla, kuten minulla?

Vegan Restoran V - mahtava kasvisravintola Tallinnassa

torstai 7. joulukuuta 2017

 Jaossa olisi jälleen ravintolavinkkejä Tallinnaan. Viime viikon maanantaina kävimme Lotan kanssa syömässä monille turisteille tutussa Vegan Restoran V:ssä. V sijaitsee Vanhassakaupungissa toisen legendaarisen ravintolan, Rataskaevu 16:sta kupeessa Rataskaevu-kadulla, aivan Raekoja platsin tuntumassa. Ihan ensimmäisenä annan vinkin, että tuonne kannattaa ehdottomasti varata pöytä. Soitin tuona maanantaina aamupäivällä pöytävarausta samalle illalle ja ainoa vapaa oli klo 17:30. Onneksi aika sopi meille molemmille ja pääsin käymään tuolla vielä ennen Tallinnasta pois muuttoa. Ja kyllä kannatti!

Ravintolan kaikki annokset ovat vegaanisia, jonka voi jo päätellä pelkästä nimestäkin. Listalta löytyy myös hyvä määrä gluteenittomia sekä myös vehnättömiä annoksia. Hintataso on oikein edullinen ja pyöreästi 25 eurolla syö alkupalasta jälkiruokaan ja summaan mahtuu hyvin lasillinen viiniäkin. Monipuolisen menun ja hyvän ruoan lisäksi ravintolan tunnelma on ihana. Nätti vanha sisustus ja kotoisa fiilis takaavat sen, että ravintolassa viihtyy pidempäänkin. Erityismaininnan annan ravintolan vessalle, joka oli sellainen, jonka voisin ottaa omaan asuntooni. Viron ravintoloiden parhaita puolia ovat ehdottomasti persoonalliset sisustukset, joissa kunnioitetaan ja hyödynnetään vanhojen rakennusten kauneutta ja elementtejä.

Minä söin listalta "kalakottletteja" ja Lotta nuudeleita kookoskastikkeessa. Molempien annokset olivat 10+/10 ja siinä vaiheessa kun seuralainen toteaa, että "tän annoksen kanssa pitäisi tulla lusikka, koska tää kastike on niin hyvää" kertoo jo aika paljon ruoan laadusta. Itsekin putsasin oman lautaseni niin puhtaaksi, kuin vain oli mahdollista. Pitää ottaa selvää, että miten nuo pihvit oli valmistettu. Niiden koostumus oli ihanan rouskuva ja maku pelottavan kalamainen oikein hyvällä tavalla. Täytyy laittaa koekeittiö tulille!

Loppuun vielä onnittelut 100-vuotiaalle Suomelle ja jälkikädessä ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille! Alkuviikko ja eilinen meni jotenkin niin hujauksessa, etten kerinnyt (ja saanut aikaiseksi...) istahtaa blogin ääreen. Tämä kuu saattaa olla hieman hiljaisempi blogin parissa, mutta kirjoittelen viikoittain, joten ei huolta.

 Oletteko te käyneet syömässä V:ssä Tallinnan vierailuilla?

1. Adventin joululahjavinkki

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Postaus toteutettu yhteistyössä Daniel Wellington kanssa.

Joulu tekee kovaa vauhtia tuloaan ja tänään vietetään jo ensimmäistä Adventtiakin. En kuulu niihin, jotka alkavat tekemään joululahjaostoksia hyvissä ajoin vaan havahdun aikaisintaan kuun vaihtuessa marraskuusta joulukuuksi, että pitäisi miettiä vähän joululahjojakin. Onneksi vielä ei ole kiire, mutta jos netistä aikoo jotain tilata, täytyy olla hyvissä ajoin liikenteessä joulupostin ruuhkautumisen vuoksi. Kokemuksesta voin kertoa, että parina jouluna olen joutunut panikoimaan paria päivää ennen jouluaattoa sitä, että kerkiääkö joululahjat saapua ajoissa!

Rannekello on aina toimiva lahja henkilöstä riippumatta ja Daniel Wellington on lisännyt nettikauppaansa mahdollisuuden luoda saajalleen sopiva ainutlaatuinen lahjasetti*. Kauniiseen pakettiin saa valita haluamansa kellon ja lisäksi kauniin rannerenkaan tai vaihtorannekeen. Sain itselleni Daniel Wellingtonilta aikaisena joululahjana Classic Petite Sterling 28mm-kellon* valkoisella kellotaululla ja hopean värisellä rannerenkaalla. Kauniin kellon lisäksi pakkaus, jossa lahja tulee, on super kaunis! Ei tarvi paljoa kääriä lahjaa enää toiseen paperiin.


Daniel Wellingtonilla on todella nopeat toimitukset ja arvioitu toimitusaika on 3-5 arkipäivää. Kannattaa kuitenkin huomioida joulun ruuhkauttama posti ja tehdä tilaukset mieluummin hyvissä ajoin. Muistattehan myös, että saatte edelleen koodilla Mikaelakosk 15% alennuksen koko tilauksesta. Alennuskoodin voi yhdistää myös muihin tarjouksiin.

Ihanaa sunnuntain jatkoa!

Ihana Rooma ja muutama kuuluminen

lauantai 2. joulukuuta 2017

Moikkamoi! Huh mikä viikko takana. Alkuviikko meni täysin pakkaillessa ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jouduinkin tulemaan jo tiistai-iltana Suomeen. Torstaina kävin hakemassa viimeisen muuttokuorman Tallinnasta ja luovuttamassa avaimet, joten nyt asutaan jälleen virallisesti Suomessa. Suomen sosiaaliturvaan en kuulu vieläkään ja hakemukseni on vasta käsittelyssä, joten aika varovasti joudutaan elemään, sillä en saa esimerkiksi mitään henkilövakuutuksia ennen sosiaaliturvan palauttamista. Vaikka tietenkin saan käyttää kunnan omia palveluita, on olo kuitenkin hieman turvaton, koska tällä hetkellä minulla ei ole mitään tapaturmavakuutusta, jos jotain suurempaa kävisi. Peukut pystyyn, että Kela käsittelee hakemukseni pian ja saan taas mielenrauhan!

Ainiin! Olen ollut todella onnekas, että sain töitä! Eilen oli jo ensimmäinen työpäivä ja fiilis työn suhteen on innokas ja hyvä. Yksi stressin aihe taas vähemmän ja tuntuu siltä, että palaset alkaa vihdoin loksahtelemaan takaisin paikoilleen. Vielä kun selviämme parin viikon päästä olevista Pappani hautajaisista, niin ollaan jo voiton puolella. Kaikki selviää, ihan aina.

Minulla oli vielä muutamat Rooman kuvat julkaisematta, joten pistetään nekin viimein jakoon. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat lähtöpäivää edeltävältä päivältä, jolloin lähdimme kävellen tutustumaan Colosseumin lähiympäristöön. Rooma marraskuussa oli siinäkin mielessä todella hyvä ajankohta matkalle, sillä jonotimme Colosseumiin ilman lippuja noin 20-30 minuutia. Kesällä jonottamiseen saattaa joutua varaamaan useammankin tunnin.

Lähdimme asunnoltamme kävellen kohti Colosseumia ja matkan varrella kävimme myös Vittorio Emanuelen muistomerkillä. Colosseumin vierailun jälkeen jatkoimme kävellen Trastevereen lounastamaan Le Mani in Pastaan (postaus täällä). Mahtavan lounaan jälkeen kävelimme takaisin Airbnb:lle Portico d´Ottavian alueen läpi, joka on Rooman juutalaisalueen sydän. Sana Kosher vilahteli lähes jokaisen putiikin ja kahvilan edustalla ja alue oli todella kaunis.

Nyt on saatu Rooman matka pakettiin. Saattaa olla, että Roomaan ja Italiaan tulee palattua heti ensi kesänä tai syksynä, joten ensi kerralla osaa nauttia kaupungista aivan uusin silmin, koska paikat ovat jo hieman tuttuja.

Nyt on aivan pakko alkaa hoitamaan tänään tehtäviä asioita, mutta palaan huomenna jälleen blogin pariin. Tuli kevyt paluu takaisin työelämään, koska viikonloppu sattui vapaaksi. Ensi viikollakin on vain neljä työpäivää itsenäisyyspäivän ansiosta, joten ei tule kauhean raskas aloitus. Alussa on aina niin pyörällä päästä työpäivän jälkeen, sillä tulee aivan kamalasti kaikkea uutta. Kivaa lauantain jatkoa teille!

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela