Toukokuun kauneussuosikit

torstai 31. toukokuuta 2018

Sisältää affiliate-linkin*/Tuote saatu, osa sisältää affiliate-linkin**

Toukokuun viimeinen päivä. Ihan käsittämätöntä! Toukokuu meni vauhdilla ja enhän ole ainoa, jonka mielestä tuntuu, että kesä olisi jo pitkällä tämän lämmön takia? Ihan uskomatonta, että nythän se kesä oikeastaan vasta alkaa eikä juhannustakaan ole vielä vietetty.

Toukokuun loppu tarkoittaa sitä, että on taas aika vinkata teille tämän kuukauden kosmetiikkatuotteet, jotka ovat olleet hitti ja peukku ylös. Tässä kuussa top 12 koostuu aika tasaisesti meikki- ja ihonhoitotuotteista, mutta listalle pääsi myös yksi shampoo. Minulla olisi ollut vielä vaikka kuinka monta todella kivaa tuotetta vinkattavana, mutta yritin pitää jonkun tolkun tämän postauksen tuotemäärässä! Vilauttelen muita kivoja sitten myöhemmin.

Olin kuullut paljon hyvää edullisista L.A. Girlin meikeistä. Oletkaunis.fi nettikauppa halusi lähettää minulle toivomani tuotteet kokeiluun. Pakettiin valikoin aika paljon kehuttuja meikkivoiteita sekä muita meikkipohjaan soveltuvia tuotteita sekä huulipunia, pari eri ripsiväriä sekä luomiväripaletti, joka vilahti yhdessä viikonlopun postauksessa. L.A. Girl PRO.Matte HD Long Wear Foundation** oli ihan pakko nostaa tähän postaukseen, koska se oli todellakin kaiken hehkutuksen arvoinen! 10,90 euroa maksava meikkivoide tekee todella hyvän ja peittävän pinnan iholle ja meikkivoide pysyy kasvoilla hikisen treeninkin ajan. Koostumus on aika paksu, mutta se on helppo levittää siveltimellä tai meikkisienellä. Sävyistä sen verran, että ne ovat aika tummia. Valitsin itselleni tästä sävyt Soft Honey ja Warm Sienna, joista jälkimmäinen tulee olemaan kasvoilleni sopiva vasta, kun olen saanut kunnolla aurinkoa. Soft Honey taas on todella hyvä keltapohjainen meikkivoide ja aika lähellä Estée Lauderin Double Wearin sävyä 3W1. Ehkä ihan hieman tummempi. Tämän meikkivoiteen voisin hankkia uudestaankin!

Seitsemän syntiäni

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Herkuttelusyntini… on jäätelö. Oikeastaan aina herkutellessani minun tekee kaikista eniten mieli  jäätelöä. Sipsi- ja karkkihimo ovat harvinaisempia, mutta tuo pirun jäätelö! Voisin syödä sitä litratolkulla päivittäin.

Kesäinen sunnuntai-ilta Porvoossa

tiistai 29. toukokuuta 2018

Porvoo+lämpö+paras ystävä = täydellinen sunnuntai.

Vietimme Cristiinan (ja Lyyli-koiran) kanssa tyttöjen päivää sunnuntaina. Ennen puolta päivää Cristiina tuli luokseni ja viimeistelin juttelun ohessa työt. Pikaisen laittautumisen jälkeen lähdettiin käymään valehtelematta Suomen parhaassa Sushi&kiinalais-buffetissa tässä Hyvinkäällä. Samalla pyörähdettiin pikaisesti muutamassa vaatekaupassa, jonka jälkeen lähdettiin vihdoin ajamaan kohti Porvoota.

Porvoossa olimme aika myöhään, joten kaikki Vanhan Porvoon söpöt pienet putiikit olivat jo kiinni. Keskityimme kävelemään pitkin kauniita katuja ja pysähdyimme pitkäksi hetkeksi jäätelölle Porvoonjoen varrelle. Rauhallissa ja kiireetöntä olemista. Ei sitä ihan hirveästi muuta kaipaa sunnuntaihin, jotta se olisi täydellinen. Vanhan Porvoon jäätelötehtaan lakritsi- ja pistaasijäätelöpallot olivat vain kirsikka kakun päällä!

T-paita ja hame H&m/Laukku Rebecca Minkoff/Aurinkolasit Ray-Ban Clubmaster/Kello Fossil
Tämä ei varmasti jäänyt kesän ainoaksi kerraksi Porvoossa. Todella helposti unohtaa, kuinka lähellä Porvoo onkaan ja siellä täytyisi vierailla useammin - muutenkin, kuin vain kesällä. Ensi kerralla täytyy lähteä tuonne aikaisemmin, jotta pääsee tutkimaan putiikkeja sekä käydä syömässä jossain kehutuista ravintoloista.

Syy, miksi en tee kesälle Bucket listiä

maanantai 28. toukokuuta 2018

Kesä on ihan pirun siistiä aikaa - varsinkin silloin, kun meitä hellitään tällaisilla säillä, kuin nyt. Harvemmin tulee tehtyä sen kummempia suunnitelmia talvelle, mutta kesä täytyy olla täytetty suunnitelmilla. Kesän kynnyksellä harva edes välttyy kysymykseltä, että mitä aiot tehdä kesällä. "Onko suunnitelmia, lähdetkö ulkomaille, missä vietät kesälomasi?". Kesälle asetetaan ihan hirveät paineet, joilta ei voi välttyä eikä kysymykseen saa missään nimessä vastata viettävänsä kesän tekemättä yhtään mitään.

Dieettikuulumiset - Olenko jo retkahtanut + treenipäiväkirja

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Dieettiä, tai enemmänkin itseäni niskasta kiinni ottamista, on takana pari viikkoa. Kuulumisia tämän projektin osalta toivottiin, joten ajattelin kirjoitella miten on mennyt ja julkaista parin viikon treenipäiväkirjani.

Miltään dieetiltä tämä ei ole edes tuntunut, koska en ole todellakaan ollut tarkka syömisten suhteen. Viime viikonloppuna tuli herkuteltua lähes koko sunnuntai äidin luona ollessa (Tortilloja, Geishoja ja Pavlovaa, mmmmm) ja  myönnän, että saman viikonlopun lauantaina sorruin ostamaan kotiin jäätelöä (älä mene nälkäisenä kauppaan äläkä varsinkaan mene "mielenkiinnosta" katsomaan, mitä jäätelöitä on loppuviikon tarjouksessa), jota söin iltapalaksi. Tämä viikko sen sijaan on mennyt paljon paremmin, eikä makeanhimo ole päässyt valloilleen. Olen syönyt pääsääntöisesti fiiliksen ja nälän mukaan, eilein tosin mummolassa söin pari palaa kääretorttua sekä pienen pullan, mutta ei se maailmaa kaada. Vaa'alla en ole muistanut käydä koko viikkona, mutta eipä sillä painolla edes ole väliä. Astun vaa'alle, kun siltä tuntuu.

Vaaka on muutenkin normaalipainossa laihduttaessa aika ikävä kaveri, koska painon muutokset eivät ainakaan alun jälkeen ole suuria. Se, miten on esimerkiksi treenannut edellisenä päivänä ja naisilla kuukautiskierto vaikuttavat niin paljon painoon, joten liikaa ei kannata vaa'an numeroa tarkkailla, eikä ainakaan masentua sen takia. Tiedän, ettei tämän viikon aikana ole sen ihmeellisempää muutosta painossa tapahtunut, joten sen takia en ole halunnut ravata vaa'alla. Tietenkin painon tippuminen toimii osallaan motivaattorina, mutta tilanteessani, jossa dieetti ei tosiaankaan ole tiukka, ei vaaka ole se paras motivaattorin lähde.

Kesävaatteiden esillekaivaminen on muuten se kaikista pahin reality check. Muutama viikko sitten kokeilin kaikki varastossa lymyilleet kesävaatteeni läpi ja lähes kaikki shortsit olivat liian tiukkoja pepun kohdalta. Nappi meni sentään kiinni kaikista, mutta suurimman osan kanssa en todellakaan lähtisi ihmisten ilmoille vilkkuvien pakaroiden takia. Toivotaan, että syksyn ja talven aikana takalistoon olisi tarttunut lihasta rasvan lisäksi, mutta veikkaan, että suurin syy on yksinkertaisesti lanteille lisääntyneet, ei-niin-toivotut sentit. No, ei auta muu kuin käydä shortsiostoksilla. Monet shortsit olivat muutenkin pituudeltaan sitä luokkaa, etten enää niin lyhyitä välttämättä edes jalkaani laittaisi. Muutamat kivat kesävaatteet kylläkin hieman harmittaa, koska ne eivät ainakaan vielä istu kovin hyvin. Onneksi kesähän on siis vasta aluillaa, joten pitää seurata tilannetta! Ensi lauantaina on nuorimman pikkuveljeni valmistujaiset, joihin haluaisin laittaa lempimekkoni (näkyy täällä ja täällä), mutta mekko on tällä hetkellä vähän turhan istuva. Jos hikitreenaisin ja söisin minimaalisesti ensi viikon, saisin sen varmasti istumaan paremmin, mutta liikaa vaivaa yhden mekon takia. Puen mieluummin jotain muuta tai kokeilen loppuviikosta, jos ihme olisi tapahtunut ja mekko istuisikin paremmin! Tuo mekko voisi kyllä toimia motivaattorina olla ensi viikko tarkempi ruokien kanssa, vaikka en sitä edes pukisikaan lauantaina. Omasta vaatekaapista löytyvät vaatteet ovat ehdottomasti paras keino tuloksien seurantaan.

Mitä mielessä on pyörinyt viime aikoina

lauantai 26. toukokuuta 2018

Istahdin eilen koneen ääreen kirjoittamaan ilman sen kummempaa suunnitelmaa omia kuulumisia ja ajatuksia, jotka ovat viime aikoina pyörineet mielessä. Arki rullaa niin kauhealla vauhdilla eteenpäin, joten oli kiva pysähtyä kunnolla miettimään, mitkä aiheet ovat olleet pinnalla viime aikoina.

Viime viikkoina olen viikottain ollut jonkun kuvattavana ja erityisesti Jutta on viime aikoina pyörinyt kamerani takana. Otan huomattavan osan kuvista, joissa olen, itse, joten on tuntunut kunnon luksukselta, kun kuvat hoituvat ilman säätöä. Hieman kyllä edelleen jollain tapaa ujostuttaa olla toisen kuvattavana, vaikka kameran edessä oleminen on jo tuttua puhaa. Tottuukohan siihen koskaan? Itse itseäni kuvaillessa osaa jollain tapaa olla kokeilevampi asentojen ja ilmeiden kanssa, vaikka käynkin ottamassa kuvat ulkona kolmijalan sekä kaukolaukaisimen avulla.

Keskiviikko mun kanssa

perjantai 25. toukokuuta 2018



24.5.2018


8:15 alan heräilemään. Lepäilen sängyssä kymmenisen minuuttia silmät puoli ummessa. Unta olisi riittänyt vielä, mutta pakko kuitenkin nousta.

8:30 Menen ulos Lyyli kainalossa (En ole vielä edes maininnut täällä, että minulle tuli sunnuntaina pieni villakoiran pentu!). Yritetään ulos pissaamista ja pyöritään kodin lähettyvillä noin kymmenen minuuttia. Ei merkkiäkään kiinnostuksesta tehdä pissoja, joten luovutan. Välittömästi sisälle päästyä pissat tulee sanomalehdelle. Great...

9:00 Pikasuihkussa käyty ja kroppa sekä kasvot rasvattu. Kosteusvoiteiden imeytymistä odotellessa päivitän Instagramin ja jaan someen tälle aamulle ajastamani postauksen. Yhdessä välissä teen myös aamupalan ja hörpin sen tietokoneen ääressä lukien samalla sähköposteja.

09:33 Havahdun kellon paljouteen ja alan meikkaamaan ja laittautumaan. Kello 12 pintaan pitäisi olla Helsingin keskustassa, joten noin tunnin päästä pitää tehdä lähtöä, jotta olen ajoissa.

10:42 Lähden ajamaan Helsinkiin. Suunnitelmissa on taas jättää auto kantakaupungin ulkopuolelle ja mennä loppumatka ratikalla.

11:25 Auto parkissa ja ratikkakin tulee sopivasti. Olen hyvissä ajoin keskustassa.

12:07 Saavun sovittuun tapaamiseen Sugar Helsinki -Showroomille. Jutellaan luonnonkosmetiikasta sekä muista heidän edustamistaan brändeistä. Samalla saan kokeiluun itseä kiinnostavia tuotteita.

13:36 Lähden Sugarilta. Fiilis Showroomilla oli ihanan seesteinen ja rauhallinen, joten fiilis tarttui itseenikin. Kahdelta on sovittu vasta toinen meno, joten käyn nopeasti Stockmannilla kurkkaamassa laukkuosaston ja hörpin kävellessä välipalaksi saamani HeyDay-mehun.

13:58 Marsaanan Showroomille mentäessä näen sattumalta NSB:n Liesen. Jäädään yhdessä odottamaan Juttaa, jonka kanssa olin sopinut meneväni Maria Nilan tilaisuuteen.

14:02 Showroomilla kiinnitän ensimmäisenä huomion ihanaan vegaanilounaaseen, jonka jälkeen hiljennytään molemmat Jutan kanssa päivittämään somea. Syödään, jutellaan, tutustutaan Maria Nilan tuotteisiin sekä tehdään omat uniikit shampoo ja hoitoaine.

15 Kieppeillä aletaan tekemään lähtöä. Käydään ottamassa vielä kuvat toisistamme ennen lähtöäni Hyvinkäälle.

15:42 Kuvat otettu. Nappaan ratikan ja menen sillä autolle.

17:10 Kotona! Helsingin päässä oli ruuhkaa, joten kotimatka kesti normaalia pidempään. Lyyli oli pitkän päivän yksin, joten lähdetään heti ulos.

17: 45 Lenkki meni hyvin, vaikka edelleenkään ulos pissaamiseen ei löytynyt haluja. Pituudelta se ei ollut pitkä, mutta  annoin Lyylin rauhassa nuuskia ja ihmetellä, joten ajallisesti kului reilu 20 minuuttia. Kotona on ihan kamala kaaos, joten alan siivoamaan tavaroita paikoilleen.

18:40 Pahimmat sotkut saatu siivottua ja tavaroita järjestelty kaappiin. En ollut syönyt mitään Maria Nilan tilaisuuden jälkeen, joten teen itselleni kohmeisesta banaanista, marjoista ja proteiinijauheesta oikein paksun smoothiebowlin. Syömisen ohessa kirjoitan muutaman minuutin tätä postausta eteenpäin.

18:55 Parvekkeellani tehdään edelleen remonttia ja sisään tulee ihan järkyttävä kemikaalin haju. Onneksi olen lähdössä kohta salille niin ei tarvitse kestää tätä hajua. Päätäkin on alkanut särkemään. Ennen salille lähtöä käyn pikkuisen läpi kalenteria ja kirjoitan To Do-listaa muistettavista asioista. Huomaan, että Lyylillähän on tänään nimipäiväkin!

19:12 Selailen hieman Instagramia ja vastasin siellä tulleisiin kommentteihin. Samalla alan tekemään pikkuhiljaa lähtöä salille. Sain Sugarilta kokeiluun Nordiq Nutritionin luonnollista Pre-workoutia, jonka haluan heti testata. Päivitän tuotteesta pari storya Instagramiin.

19:33 Musat soimaan, kuulokkeet korville ja lähden polkemaan salille.

21:03 Treeni paketissa. Tein treeninä vetävät lihasryhmät, vatsoja sekä aerobista 20 minuuttia salitreenin päälle. Lähden kaupan kautta kotiin.

21:25 Kotona. Lähden saman tien Lyylin kanssa ulos.

21:35 Pieni ulkoilu tehty. Menen suihkuun ja levitän iholle itseruskettavaa. Kerkeän tekemään iltapalankin valmiiksi ennen Temptation Islandin alkua.

22:00 Tempparit alkaa. Syön riisikakkuja päällisten kanssa ja katson koko jakson telkkarista. Katselun ohella selaan somea puhelimella.

23:00 Jakso loppuu. Laitan vielä kosteusvoiteen ja itseruskettavat kasvoille, pesen hampaat, tiskaan tiskit ja siirryn läppärin kanssa sänkyyn. Kirjoitan tätä postausta eteenpäin, vastaan pariin sähköpostiin ja aloitan vastaamaan blogin kommentteihin.

23:33 Silmät eivät meinaa pysyä enää auki. Luovutan ja alkan valmistumaan nukkumiseen. Hyvää yötä!

Kolme hehkuttamisen arvoista meikkisivellinuutuutta Real Techniquesilta

torstai 24. toukokuuta 2018

**Tuote saatu, sisältää affiliate-linkin/*Sisältää affiliate-linkin

Olen vuosikaudet käyttänyt Real Techniquesin siveltimiä ja muun muassa merkin poskipunasivellin* on ollut käytössä monta vuotta. Taisin muistaakseni ostaa sen aikoinaan Espanjasta, jo ennen siveltimien saapumista Suomen markkinoille. Nykyään olen vielä todella neuroottinen siveltimieni puhtaudesta ja pesin kaikki käytössä olevat siveltimet ihan vähintään pari kertaa viikossa - usein jopa jokaisen käyttökerran jälkeen. Ahkerasta, ei niin hellävaraisesta, puunauksesta huolimatta kaikki omistamani Real Techniquesin siveltimet ovat edelleen priimakunnossa!

Tänä keväänä merkiltä tuli markkinoille kaksi uutta sivellinlijaa- Prep ja Blend+Blur. Olen pitänyt siveltimistä niin paljon, joten pyysin kokeiluun muutaman uutuussiveltimen. Prep-linjaan kuuluu muun muassa Prep+Prime -setti*, jossa on neljä sivellintä ihon valmisteluun meikkiä varten sekä Complexion Blender Brush**, jonka sain kokeiluun.

Complexion Blender Brush -siveltimen** juju on eri pituiset harjakset, jotka ovat siveltimessä spiraalimaisesti. Sivellin on suunniteltu meikkipohja ja ihonhoitotuotteiden sekoittamiseen keskenään ja muotoilu on omiaan ohuiden meikkikerrosten kerrostamiseen. Pyörivin liikkein meikki levittyy iholle kevyesti ja samalla häivyttyy aivan täydellisesti. Olen ihan rakastunut tähän siveltimeen, mutta en suinkaan sen "oikean" käyttötarkoituksen vuoksi, vaan siksi, että tämä on ihan mahtava häivyttämään peitevoiteet silmien alta sekä nestemäisten varjostuksien blendaamiseen! Sivellin on todella pehmeä ja harjakset juuri täydellisen ohuet eikä alempi meikkikerros lähde kulumaan uuden alta.

Olen yrittänyt tykätä RT:n Stippling Brushista*, mutta jostain syystä en vain pääse sen kanssa yhteisymmärrykseen. Itse miellän Stippling ja Complexion Blender Brushin käyttötarkoitukseltaa aika samantyyppisiksi, mutta tämä uutuus toimii käytössäni todella hyvin! Siveltimen suositushinta on 12,90 euroa, mutta esimerkiksi Cocopaldalta* se löytyy -25% alennuksesta!

Blend+Blur -linjan siveltimiä lähdin kokeilemaan suurella mielenkiinnolla, sillä en ole ikinä kokeillut ovaalin muotoisia meikkisiveltimiä. Sain kokeiluun meikkivoidesiveltimen sekä luomivärisiveltimen, mutta Bled+Blur -linjsta tulee Suomeen myyntiin vielä ainakin contour-sivellin. Blend+Blur -siveltimien ovaalinmuotoinen pää nopeutta meikkituotteiden levittämistä. Muotoilun lisäksi kaikilla siveltimillä on yhteistä oikein tiheästi olevat harjakset. 

Olen aika onneton silmämeikkien teossa ja jouduin ennen ensimmäistä käyttökertaa vähän tekemään tutkimusta, että miten ovaalin muotoisen luomivärisiveltimen käyttöä kannattaisi lähestyä. Käytän kaikista eniten suurehkoja, harva harjaksisia luomivärisiveltimiä, joten tiivistä harjasta ja uutta muotoilua oleva sivellin sai hikikarpalot nousemaan otsalle.

Blend+Blur shadow brush** on ihan mahtava! Erityismaininta on pakko antaa siitä, kuinka helppo sillä oli tehdä tarkkaa jälkeä luomivärin lisäämisessä luomivakoon ja sen häivyttämiseen. Harjapää on juuri sopivan mini, joten ei tarvitse pelätä, että luomiväriä joutuu ihan vääriin paikkoihin. Luomivärien pigmentti tarttuu hyvin tiiviisiin harjaksiin eikä luomiväri lähde blendatessakaan pölisemään ympäriinsä. En yhtään ihmettele ovaalin muotoisten siveltimien suosiota! Siveltimen suositushinta on noin 15 euroa, mutta tämäkin on tällä hetkellä tarjouksessa Cocopandalla*.

Blend+Blur Foundation Brush** on kookas meikkivoidesivellin, jolla voidemaisen ja nestemäisen meikkivoiteen levitys onnistuu salaman nopeudella. Sivellintä käytetään pyörivin liikkein, jolloin meikkivoide levittyy kasvoille samalla häivyttyen täydellisesti. Suuresta koosta huolimatta sivellin on helppokäyttöinen ja ihan rehellisesti, en ole koskaan levittänyt meikkivoidetta niin nopeasti, kuin mitä se onnistui tällä! Ihan oikeasti hämmästelin itsekseni, että joko se meikkipohja on valmis! :-D

Tätä kannattaa ihan ehdottomasti harkita, jos pitää peittävästä meikkipohjasta, joka syntyy mahdollisimman pienellä vaivalla. Sivellin soveltuu myös aurinkopuuterin levitykseen, mutta itse en ole vielä kokeillut sivellintä siinä käytössä. Suositushinta siveltimelle on noin 25 euroa, mutta Cocopandalta* tämän saa tällä hetkellä alle 19 eurolla.

Real Techniques ei pettänyt tälläkään kertaa siveltimien suhteen ja paria kalliimpaa sivellintä lukuunottamatta kaikki siveltimeni ovat noin 10-20 euron hintaluokasta. Jos minun pitäisi vannoa loppu elämäni kahden sivellinmerkin nimeen, olisivat ne ihan ehdottomasti Real Techniques sekä Eco Tools, jotka ovat muuten molemmat Cruelty Free! Kuvien taustalla vilahtelee Oletkaunis.fi -nettikaupasta saatuja L.A. Girl -meikkejä**, joista tulee juttua myöhemmin.

Löytyykö teidänkin joukosta Real Techniquesin vannoutuneita käyttäjiä? Entä onko teillä kokemusta ovaalin muotoisista siveltimistä?

Mitkä ovat periaatteeni kaupallisissa yhteistöissä

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Bloggaajien palkka on todella paljon keskustelua herättävä aihe, joka puhuttaa paljon myös bloggaajien keskuudessa. Suurin osa bloggaajan palkasta koostuu niistä monien vihaamista kaupallisista yhteistöistä, joka tuntuu edelleenkin olevan monelle se punainen vaate. Myönnän, että itsekin blogeja lukevana saatan välillä ärsyyntyä, jos blogissa ei ole kärjistettynä lainkaan mitään omaa, vaan se tuntuu olevan ainoastaan mainosalusta
.
En haluaisi, että kaupallisessa mielessä tehtyjä yhteistöitä välteltäisiin ja lukijat protestoisivat niitä vastaan olemalla antamatta klikkauksia, eli lukukertoja, bloggaajalle ja kyseiselle postaukselle. Veikkaan, että kaikkien kaupalliset yhteistyöt on toteutettu kertaluontoisesta summasta, joten ei se bloggaajan palkkio siitä pienene vaikkei postausta lukisikaan. Mielestäni olisi tärkeämpää antaa sille edes mahdollisuus, sillä hyvin toteutettu kaupallinen yhteistyö kyllä antaa teille lukijoillekin jotain. Ei ainostaan paksunna bloggaajan lompakkoa.


"Bloggaajien ja muiden vaikuttajien kaupallisten yhteistöiden takana on meinaan aika villi länsi, jossa ei aina yritysten puolelta ole ihan puhtaat jauhot pussissa."

Omassa blogissanikin sekä Instagramissa on toisinaan kaupallisessa yhteistyössä toteutettuja postauksia ja julkaisuja, joten halusin lähteä avaamaan aihetta enemmän ja kertoa tekijöitä omien kaupallisten yhteistöiden takana. Mielestäni on todella tärkeää puhua tästä aiheesta, jotta sitä harmaata aluetta bloggaajien palkkioista saataisiin kavennettua. Bloggaajien ja muiden vaikuttajien kaupallisten yhteistöiden takana on meinaan aika villi länsi, jossa ei aina yritysten puolelta ole ihan puhtaat jauhot pussissa. Milloin palkintoja jätetään postittamatta yrityksen toimesta voittajille, palkkiota ei makseta bloggaajalle tai vaikuttajalle tai sitten heidät "huijataan" mukaan iha naurettavalla palkkiolla. Talvella sain kuulla, että yksi suuri smoothieita valmistava yritys teki Instagramissa aika suuren kampanjan, jossa Instagram-julkaisusta saatu palkkio oli vaikuttajalle muutama firman smoothie sekä mainospaita, joka vielä piti olla kuvassakin päällä. Ei herranjumala! Ei tuota edes voi laskea miksikään palkkioksi selkeästä kaupallisesta yhteistyöstä. Pliis, arvostakaa työtänne vaikka ilmainen tavara houkuttelisikin.

Blogini mainosten ja kaupallisten kohde olette te, lukijani. Arvostan teitä ja jos te ette seuraisi, ei bloginikaan kiinnostaisi yrityksiä kaupallisessa mielessä. Tästä syystä pidän ensisijaisen tärkeänä olla reilu teitä kohtaan ja pystyä seisomaan kirjoittamieni sanojen takana. Blogiini valitsen vain yhteistöitä, jotka koen kohderyhmääni sopivaksi ja yhteistyön on istuttava blogini teemoihin. Pidän tätä tärkeänä jo senkin vuoksi, että haluan yrityksen todella hyötyvän kaupallisesta yteistyöstä kanssani. Ottamalla vastaan mitä tahansa yhteistöitä saisin toki itse enemmän rahaa, mutta samalla se söisi uskottavuuttani niin vaikuttajana, kuin teidän ja yritystenkin silmissä. Kaupallisten yhteistöiden uskottavuuta ei vain voi korostaa liikaa ja harmittavan usein törmää vaikuttajiin, jotka hehkuttavat kaupallisen yhteistyön puitteissa esimerkiksi jotain tuotetta ja seuraavalla hetkellä se onkin jo myynnissä termillä "kerran käytetty". Tuo syö kyseisen vaikuttajan uskottavuutta, mutta samalla myös heijastuu negatiivisesti meihin muihin vaikuttajiin - jokaiseen kaupalliseen yhteistyöhön aletaan suhtautumaan negatiivisessa valossa.

Vielä en ole toteuttanut yhtäkään yhteistyötä, jossa en olisi saanut päättää tekstin sisältöä kokonaan itse. Usein yhteistyötä lähdetään toteuttamaan asiakkaan toivoman teeman ympärille, mutta tekstistä päätän itse. En voisi edes kuvitella tekeväni yhteistöitä, jossa sanoja laitettaisiin suuhuni tai en saisi kirjoittaa tekstiä itse. Haluan tuoda persoonani jokaiseen julkaisuun. Tämä toimii hyvin aasinsiltana sille, että toteutan vain yhteistöitä teemoista, joista haluan todella kirjoittaa. Jos aihe on todellakin lähellä sydäntäni, lähtevät ideat yhteistyön sisällöstä lentelemään välittömästi eikä tekstin eteen tarvitse nähdä vaivaa. Tai siis tietenkin näen vaivaa tekstien eteen, mutta tarkoitan enemmänkin sitä, ettei tekstin tuottaminen ole työlästä vaan sormet liikkuvat kuin itsestään läppärin näppäimistöllä.
Yksi piirre jota vihaan kaupallisissa yhteistöissä, ovat niin sanotut bulkkimainokset. Sama firma alkaa hakemaan näkyvyyttä ja samaan aikaan kontaktoidaan laaja määrä vaikuttajia - saman firman postaus onkin samalla viikolla kymmenessä eri blogissa tai Instagram-feedilla. Nämä vaikuttajana tunnistaa usein siitä, ettei yritys ole halukas maksamaan kunnollista palkkiota eikä neuvottelemaan siitä. Sanotaan summa ota tai jätä -periaatteella. Itse sain ihan hiljattain tarjouksen tällaisesta kaupallisesta yhteistyöstä ja olisin ihan mielelläni kyllä kyseisestä palvelusta kirjoittanutkin, mutta maku meni täysin, koska palkkiopyyntöäni pidettiin liian korkeana eikä summasta suostuttu neuvottelemaan. Vastauksena tuli vain, että he maksavat summan X, eli jätetään väliin yhteistyö kanssani, koska en suostunut siihen vaikka perustelin hintapyyntöni hyvin. Kyseinen summa oli vielä ihan naurettavan pieni suht tunnetun palvelun tarjoavalta yritykseltä ja kyseisestä summasta olisi luonnollisesti lähtenyt pois 24% alv sekä muut maksut, joita kevytyrittäjänä joudun yhteistöiden laskuttamisesta maksamaan.

"Kaupallisten yhteistöiden hinnoitelu on todella vaikeaa ja itsekin olen joutunut opettelemaan riittävän palkkion pyytämistä."

Juuri tuo, että vaikuttajat ja bloggaajat lähtevät kaupallisiin yhteistöihin liian halvalla, polkee palkkioita alaspäin. Ihan varmana aina löytyy joku, joka tekee halvemmalla tai suostuu ihan liian pieneen palkkioon (tai palkkiottomuuteen), jolloin yritykset eivät halua maksaa niin sanottuja markkinahintaisia palkkioita yhteistöistä. Alussa jo kerroin, että suurin osa  bloggaajan ja vaikuttajan tulosta tulee juuri niistä kaupallisista yhteistöistä, joten jos niistä ei suostuta maksamaan, emme me vaikuttajatkaan saa arvoistamme palkkaa tai palkkioita. Kaupallisten yhteistöiden hinnoitelu on todella vaikeaa ja itsekin olen joutunut opettelemaan riittävän palkkion pyytämistä. Pilkkahinnalla en halua alkaa itseäni myymään, vaikka välillä menetyt kolminumeroiset summat saattavat hieman harmittaa, koska yhteistyöstä ei olla suostuttu maksamaan tarpeeksi. Mutta mieluummin arvostan työni, en suostu myymään näkyvyyttä poljetulla hinnalla ja haluan vakuuttua siitä, että yritys on oikeasti kiinnostunut minusta sekä blogistani.

Kaupallisiin yhteistöihin lähtiessäni arvostan todella paljon, jos voin yhteistyöllä edistää kotimaisten yritysten tunnettavuutta. Nyt olen enemmän lähestynyt itsekin yrityksiä ja kysellyt heidän kiinnostusta kaupallisesta yhteistyöstä kanssani, koska haluaisin vilpittömästi lisätä heidän näkyvyyttä tai olen tykästynyt heidän tuotteisiin. Uhkapelit ja korkeakorkoiset kulutusluotot sekä -rahoitukset ovat sellaisia, joista en ikinä lähtisi tekemään kaupallista yhteistyötä. Tietenkään ne eivät aina ole pahasta, mutta itse en yksinkertaisesti halua tuoda yhtään lisää näkyvyyttä kyseisiä palveluita tarjoaville yrityksille.

Nyt heitän pallon teille. Miten te suhtaudutte kaupallisiin yhteistöihin?

Syyt, miksi auringolta kannattaa suojautua

tiistai 22. toukokuuta 2018

Auringolta suojaamisesta ei voi ikinä muistuttaa liikaa. Minua on alkanut hieman harmittamaankin rento vitsailu palamisen olevan seuraavan päivän bruna, sillä ihon polttaminen auringossa ei ole koskaan hyväksi terveydelle. Kuten ei sekään, että olisi jatkuvasti auringossa suojatta, vaikka ei polttaisikaan ihoa. Ja jos oikein aletaan hiuksia halkomaan, niin koko ruskettuminen on seurausta ihosolujen vauriosta, jolla iho yrittää suojata ihosoluja lisävaurioilta.

Rakastan päivettynyttä ihoa, otan aurinkoa ja käytän itseruskettavia, eli kuulun itse niihin, jotka pitävät ruskettuneesta ihosta. Nykyisin olen tarkka ihon suojaamisesta aurinkovoiteilla, mutta en ole todellakaan ollut sitä aina. Lapsena, vanhempien kanssa matkustaessa, aurinkorasvasta muistuteltiin ja pidettiin huoli, että sitä tuli lisättyä säännöllisesti, mutta myöhemmin aloin laiskistumaan Suomessa auringolta suojautumisessa. Kunnon biitsipäivinä tietenkin laitoin aurinkorasvaa, mutta lyhyempiin auringossa hengailuihin en nähnyt syytä lisätä aurinkorasvaa - ihan maksimissaan suojasin harteet, dekolteen ja kasvot. Olen siitä onnekas, että nuorempana paloin todella harvoin ja tällöinkin se näkyi vain ihon pienenä punoituksena. Nyt ikää tultua lisää olen huomannut, että ihoni on herkempi auringolle. Oikeastaan tämä ei ole edes huono asia, sillä nyt olen alkanut olemaan todella tunnollinen aurinkovoiteiden käyttäjä, jotta iho ei palaisi ja saan suojattua sen mahdollisimman hyvin haitallisilta uv-säteiltä sekä ennaltaehkäistyä ihon  vanhenemista. Rusketuskin muuten säilyy iholla pidempään, kun se on hankittu maltillisesti palamatta sekä ihon kosteutuksesta huolehtimalla.

Joskus yli SPF 30 -suojakertoimella olevat aurinkorasvat ovat olleet minulle ehdoton no no. Levitin iholleni maksimissaan SPF 20 voiteita ulkomaillakin lomaillessa ja siitä pyrin alentamaan suojakertoimia jatkuvasti alemmas. Viimeiset muutaman vuoden olen käyttänyt kasvoilla läpi kesän vähintään SPF 30 suojaa ja muualla vartalolla alentanut rusketuksen syventyessä suojakertoimen nimimissään sinne SPF 20 tienoille. Myytti, ettei aurinkorasvalla ruskettuisi, on ihan pötypuhetta! Itselleni olen saanut jokaisena kesänä nätin rusketuksen, vaikka olen käyttänyt korkeaa aurinkosuojaa. Tällöin aurinkovoiteen lisäämisestäkään ei tarvitse stressata liikaa, koska suojakerroin riittää pidempiaikaiseen auringossa oleskeluun.

Hyvän suojakertoimen lisäksi minulle on tärkeää, että aurinkovoide imeytyy nopeasti, on helppolevitteinen, ei tahraa eikä jätä iholle epämiellyttävää, limaista pintaa. Sain viime vuonna ACO -merkin Intensive Moisture SPF 30 -aurinkosprayn*, jonka korkkasin  vasta tänä vuonna. Tuo on mennyt heittämällä yhdeksi suosikki aurinkovoiteeksi! Apteekeissa myytävä spray on hajusteeton ja soveltuu herkälle iholle. Triple Moist Complex -kosteudensitojayhdiste kosteuttaa ihoa suojan yhteydessä, joten aurinko ei pääse kuivattamaan ihoa liikaa. Voide on hyvin vettä kestävää, eikä myöskään sisällä alkoholia, joten se soveltuu hyvin koko perheen käyttöön. Tietenkin pienten lasten kanssa pitää huomioida, onko SPF 30 riittävä suojakerroin. Syyt, miksi olen erituisesti tykästynyt tähän, on helppokäyttöinen spray-pullo, tuoksuttomuus, voide on juuri sopivan ohutta helppoon levittämiseen, joka myös imeytyy todella nopeasti.

Pieni syntini on, että vaikka olen tarkka suojakertoimista, olen hieman malttamaton rusketuksen suhteen. Tästä syystä usein lisään ruskettumista edistävää  kuivaöljyä jaloille ja käsivarsille. Australian Gold -merkiltä löytyy paljon ruskettumista edistäviä tuotteita ja merkin Intensifier on ollut todella hyvä. Kuivaöljy ei jätä iholle liian tahmaista tunnetta eikä tarvitse pelätä, että kaikki paikat ovat öljyssä. Olen nykyisin aika hajuherkkä iholle tai ainakin todella tarkka tuotteen tuoksusta, mutta tämä ei onneksi tuoksu liian voimakkaasti. Tuoksu myöskin häivyttyy iholta aika nopeasti. Tai sitten vain totun siihen! Yritin googlata tämän saatavuutta, mutta valitettavasti en osaa suoraan sanoa mistä tätä saisi kaikista helpoiten. Australian Goldia kyllä myydään muun muassa Sokoksella, Emotionissa ja Prismassa, mutta nettisivuilta en ainakaan löytänyt juuri tätä tuotetta. Ehkä Ebay tai Amazon ovat varmimmat paikat!

Apteekeissa myytävä Lierac nousi viime vuonna aurinkovoidesuosikikseni ja erityisesti Lierac Sunissime-sarjan kasvoille tarkoitettu anti-age aurinkovoide on ihan ykkönen! Voide ei jätä yhtään tahmaista tunnetta kasvoille. Kaikki Lierac Sunissime -aurinkosuojat sisältävät energisoivaa Protauriinia sekä ihon täyteläisyyttä lisäävää, itseensä kosteutta sitovaa hyaluronihappoa. Kauniin rusketuksen maksimoimiseksi niihin on lisätty myös ruskettumista edistäviä ja aktivoivia peptidejä. Lierac Sunissime Energizing Protective fluid -aurinkovoide* on hinnaltaan hieman arvokkaampi, noin 30 euroa ostopaikasta riippuen, mutta panostaminen kasvoille tarkoitettuun aurinkovoiteeseen ei ole välttämättä lainkaan huono ajatus. Korkeaa suojaa haluaville tiedoksi, että tästä on saatavilla myös SPF 50 -versio.

Nyt alan valmistautumaan kampaajalle lähtöön ja sen jälkeen nautiskelen aurinkoisesta päivästä pihalla tämän tehokolmikon suojin. Ihanaa ja aurinkoista tiistaita!

Onko teillä samanlainen historia auringolta suojaamisen suhteen, että joskus korkealla suojakertoimella varustettuja aurinkovoiteita vältettiin kuin ruttoa?

*Tuote saatu

Maanantailista

maanantai 21. toukokuuta 2018

Mitä söit aamupalaksi tänään?
Jälleen mentiin samalla, kuin  lähes aina eli kahvia, jossa on seassa kookosöljyä sekä proteiinijauhetta.

Miltä näytät tänään?
Kello on jo puoli 12, mutta olen edelleen aamutakissa! Hups... Tänään ulkonäköä koristaa vähän likainen tulla sekä meikittömän kasvot, koska aion kohta siirtyä pihalle aurinkoon tekemään töitä ja illalla ohjelmassa vain lenkki tai kuntosali, joten tuskin jaksan edes meikata koko päivänä.

Päivän suunnitelmat?
Edelliseen tulikin jo vähän kerrottua, eli töitä ja urheilua. Lisäksi pitää käydä ruokakaupassa sekä siivoilla jonkin verran kotona. Lisäksi yksi tyttö tulee varmaan katsomaan luokseni myytäväksi meneviä turhia vaatteita.

Mitä odotat tältä viikolta?
Tältä viikolta odotan aurinkoisia päiviä. Huomenna olen menossa kampaajalle huoltamaan ompelupidennykseni ja tällä viikolla on ainakin keskiviikkona ja perjantaina menoa Helsinkiin yksien tilaisuuksien ja yhden tapaamisen vuoksi. Muuten ei tälle viikolle ole luvassa mitään sen ihmeellisempää. Toivon, että saisin tehtyä töitä mahdollisimman tehokkaasti!

Mitä aiot syödä tällä viikolla?
No viikonloppu meni aika plörinäksi ruokien suhteen, vaikka viikko sitten aloitinkin dieetin... Viikonlopulle osui muutama meno sekä eilen vietettiin isolla porukalla myöhäistä äitienpäivää, joten viikonloppuna tuli herkuteltua aika paljon. No mutta en anna tuon lannistaa, vaan aloitan tämän viikon puhtaalta päydältä.

Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla?
Tälle viikolle on ainakin luvattu todella hyviä ilmoja, joten olisi ihan kiva käydä heittämässä talviturkki järvivedessä. Yleensä teen sen vasta heinäkuussa, jos edes silloin, joten tänä vuonna voisi olla aikaisessa. Myös Hyvinkään maauimala on avattu, joten jos en järveen saakka itseäni saa, voisi olla ihan hauska käydä pitkästä aikaa kunnolla uimassa.

Mahtavaa maanantaita kaikille!

Uskonko affirmaatioon?

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Nykyisessä elämäntilanteessani voisin hukuttaa itseni murheisiin ja stressata nykyhetkeä ja lähitulevaisuutta. Tällä hetkellä olen kuitenkin onnellisempi, kuin vuosiin ja koen olevani matkalla  kohti sitä elämäntilannetta, joka minulle on tarkoitettu ja jota haluan. Olen kääntänyt tilanteen aiheuttamat negatiiviset tunteet positiivisiksi visualisoimalla unelmiani ja luomalla mielikuvia tilanteesta, jossa haluan olla. Sinnikkäällä ajatusten toistamisella olen saanut luotua itseeni uskoa, joka on osaltaan vahvistanut tunnetta siitä, että unelmani käyvät toteen. Tarkkaan en tiedä milloin ne toteutuvat, mutta tiedän, että niin on tulossa tapahtumaan.

Kymmenen parasta asiaa kesässä

lauantai 19. toukokuuta 2018

Käsi ylös, jos olet ihan fiiliksissä näistä säistä ja alkavasta, tai oikeastaan jo alkaneesta kesästä. Lämpö, pitkälle iltaan kestävä valoisuus ja se, että kotiovesta voi lähteä unohtaen takin kotiin ovat jotain, jota olen odottanut koko pitkän talven. Voi kesä, oli jo ikävä!

Monille, itseni mukaan lukien, kesään liittyy monia asioita, jotka ovat pakko toteuttaa joka kesä. Mitään kesäperinteitä ei itselleni ole sen kummemmin muodostunut, kuten juhannuksen vietto mökillä, mutta kesään kuuluu kokonaisuudessaan monia pieniä asioita, jotka yksinkertaisesti tekevät kesästä vuoden parhaan ajanjakson.

Parhaita asioita kesässä olisi voinut luetella vaikka kuinka monta, mutta tässä on oma Top 10:

Irtojäätelöt
Miten kaikki jäätelöt voivatkaan maistua niin paljon parempina irtojäätelöpallona! Erityisesti se vuoden ensimmäinen Suomessa syöty jätskikiska-jäätelö maistuu älyttömän hyvältä.

Mökkeily
Pienenä lähes asuin saaristomökillämme, mutta kesätöiden ja töiden tullessa kuvioon, mökkireissut vähenivät. Viime kesänä en harmikseni kerinnyt Tallinnassa asumisen vuoksi kertaakaan saaristoon tai isäni järvimökille, mutta tänä kesänä asia on pakko korjata. Pidän mökillä olemisesta, mutta talvisin en edes haikaile sinne vaan se on itselläni enemmän kesäjuttu.

Ulkotreenaus
Talvisin minua ei kovin hevillä saa lenkille ulos, poikkeuksena kauniit aurinkoiset talvipäivät. Kesäisin ulkona treenaaminen, lenkkeily ja muu pelaaminen on ihan parasta. Usein tulee spontaanisti korvattuakin suunniteltu salitreeni ulkotreenaamisella.

Kirjat
Talvisin luen huomattavasti vähemmän, kuin kesäisin. Talvisin saattaa mennä kirja tai kaksi, mutta kesällä saatan lukea kaksi tai kolme kirjaa parissa viikossa.

Kesäillat ja -yöt
Olen todella huono valvomaan pitkään, mutta kesäisin jatkaa iltaa mielellään myöhään. Lenkillekin saattaa haluta lähteä vielä lähempänä keskiyötä, koska lämpimissä kesäöissä on vain sitä jotain. Vaikka valoisissa öissä on miinuksensakin, on mielestäni upeaa, että meillä täällä Pohjolassa on jotain näin uniikkia, jota tullaan kokemaan ympäri maailmaa.

Paljaat sääret
Shortsien korkkaaminen on selvä kesän merkki. Olen todellinen vilukissa, joten jos minä lähden ulos shortseissa, on oikeasti lämmin! Kesäisin tekisi mieli mennä koko ajan ilman pitkiä housuja tai käyttää jatkuvasti hameita ja mekkoja ilman sukkahousuja.

Päivetys
Enää harvemmin jaksan varta vasten lähteä esimerkiksi rannalle ruskettumaan, vaan koitan hankkia päivetyksen iholleni viettämällä paljon aikaa ulkona eri aktiviteettien parissa. Olen kyllä sitä mieltä, että ruskettunut iho on vitivalkoista kauniimpi, mutta vaarallisin keinoin en ikinä hankkisi rusketusta esimerkiksi laiminlyömällä ihon suojaamista auringolta.

Piknikit ja ulkona syöminen ylipäätänsä
Rakastan piknikkejä ja ulkona syömistä! Raikkaassa ulkoilmassa ruoka maistuu niin paljon paremmalta.

Grillaus
Grilliruoka. Tätä ei varmasti tarvitse paljoa selitellä. Grillattuna lähes mikä tahansa maistuu paljon parempana verrattuna uunissa tai pannulla tehtyyn.

Kotimaiset vihannekset ja marjat
Kesäisin tuntuu lähes synniltä ostaa vihanneksia tai marjoja ulkomaisina. Kesällä täytän aina keittiöni satokauden kasviksilla. Erityisesti kesäkurpitsa-, kurkku- ja tomaattisesonki näkyy kesäisin ruokavaliossani.

Mikä on teidän mielestä kesässä parasta?

Kuvat Jutta

5 x eniten käyttämäni primerit eri hintaluokista

perjantai 18. toukokuuta 2018

Meikinpohjustaja, primer, on nykyisin tuote, jota ilman en enää voisi kuvitella tekeväni meikkiäni. Vasta primerin säännöllisen käytön aloittamisen jälkeen tajusin kuinka suuri vaikutus sillä on siihen, miltä meikki näyttää ja miten se pysyy kasvoilla. Vuosien aikana on tullut kokeiltua todella montaa eri primeria ja tässä postauksessa vinkkaan viidestä meikinpohjustajasta, joita olen käyttänyt viime aikoina kaikista eniten. Pari uutta huippuhyvää primeria sain ihan hiljattain, vasta kuvien oton jälkeen, jotka ovat molemmat olleet ensivaikutelman perusteella todella hyviä. Tähän postaukseen ne eivät kerinneet, mutta kerron niistä toiste toisen postauksen yhteydessä.

Tämän postauksen primerit ovat kaikki kuivalle iholle sopivia ja niille, jotka haluavat kuulaan pohjustuksen meikkivoiteelleen. Kasvojani alkaa helposti kiristämään meikkivoiteen alla vaikka olisin tehnyt meikin alle kunnon kosteutuksen. Olen huomannut, että kosteuttavien primereiden kanssa kasvoni eivät lähde kuivumaan ja kiristämään, jolloin rasvoittuminenkin pysyy paremmin kurissa. Toisinaan, jos edessä on pitkä ilta, saatan laittaa ihon mattana pitävää primeria t-alueelle, mutta muuten menen pääsääntöisesti kuulauttavilla ja kosteuttavilla meikinpohjustusvoiteilla.

Pohdin pitkään, että onko typerä vinkata tuotteista, joita ei saa Suomesta suoraan myymälöistä. Kuitenkin nykyään netistä tilataan niin paljon ja porukka matkustelee, joten miksen vinkkaisi myös vähän spesiaalimmeistakin tuotteista!

Kiko Skin Tone Corrector Primerin ostin viime elokuussa Espanjasta ja se on ollut aktiivisessa käytössä paikallisesti käytettynä. Yleensä lisään tätä primeria nenään, poskiin ja leukaan, mutta toisinaan lisään sitä pienen määrän toisen primerin joukkoon ja leivitän kauttaaltaan kasvoille. Tämä voide on todella pigmenttistä ja taittaa punaisuuden täydellisesti! Hintakin on vain 10 euron kieppeillä, joten jos matkustatte maahan, jossa on Kiko, käykää testaamassa. Ostin muuten Italiasta helteitä ajatellen Kikolta mattaprimerin, koska pidän tästä niin paljon.

Makeup Revolution Aqua Priming Base -suihkeen ostin mielenkiinnosta Makeup Revolutionin tullessa Suomeen Prismoihin. Suihkutettava primer on täydellinen kiireisiin aamuihin (voiteen levittäminehän vie niin kauan aikaa :-D ) ja tämän kanssa ei odotella lainkaan ihoon imeytymistä. Suihke tekee hieman tahmaisen pinnan kasvoille, johon meikkivoide tarttuu hyvin. Ihohuokosia suihke ei piilota lainkaan, mutta kuulaan meikin pohjalle tämä on todella kiva! Välillä olen laittanut t-alueelle toista primeria, joka on häivyttänyt ihohuokosia. Vaikka tämä on primer, löytyy ainesosista alkoholi, mutta ei onneksi toisena tai kolmantenakaan.

Essence You Better Work!* -primeria on kehutto blogeissa paljon, joka ei ole ihme. Mintun värinen primer jättää aika tahmaisen pinnan kasvoille, johon meikkivoide tarttuu tosi hyvin. Voide myös häivyttää ihohuokosia. Kuntosalin kestävyydestä en osaa sanoa, mutta kyllä tämä meikin pitää paikoillaan koko päivän! Hinta-laatusuhde täysi kymppi.

Marraskuussa Rooman matkalla ostin Sephorasta pari Beccan tuotetta kokeiluun. Becca Backlight Priming Filter -primeri herätti mielenkiintoni yli 30 euron hinnasta huolimatta. Voide on todella hohtavaa ja se sisältää kolmea erilaista helmiäistä, jotka tekevät kauniin hohtavan "kanvaksen" kasvoille. Tämä häivyttää todella hyvin juonteita ja antaa meikkivoiteella ihanan kuulaan pohjan. Vaikka voide on todella hohtavaa, soveltuu tämä mahtavasti myös rasvaisuuteen taipuvalle iholle. Erityisesti todella hyvälle iholle tämä olisi omiaan, sillä tällä saa niin kauniin kuullon kasvoille. Joskus olen sekoittanut tätä toisen primerin joukkoon, jos olen halunnut hieman enemmän mattaisen lookin kasvoille.

Etude House Glow On Base Oil Volume on koreakosmetiikkaa ja tämän tilasin Jolse -nettikaupasta. Pieniä kullanvärisiä hippuja sisältävä primer on koostumukselta öljymäinen ja mielettömän kosteuttava. Mielestäni tämä tekee meikkivoiteelle saman tyyppisen pinnan, kuin sekoittaessa pienen määrän kasvoöljyä meikkivoiteen sekaan. Mielestäni tämä ei kuitenkaan pahemmin pidennä meikin kestoa vaan lähinnä tekee kosteuttavan pohjan meikkivoiteelle sekä jollain tapaa tekee meikkivoiteen keveämmäksi. Kuitenkin hyvällä meikinkiinnityssuihkeella tälläkin saa aikaiseksi pitkäkestoisen meikin. Tämä oli oma Holy Grail -primer tämän talven kovimille pakkasille.

Välillä ihan huvittaa, kuinka montaa tuotetta jo pelkkään meikkipohjaan tulee nykyään käytettyä. Kaukana ovat ajat, kun meikkipohja koostui Maybellinen Matte Moussesta, peiteaineesta, paksusta kerroksesta kivipuuteria sekä aurinkopuuterista!

Mitkä ovat teidän lempi meikinalusvoiteet?


*Tuote saatu

Saako hyvinvointibloggaaja laihduttaa?

torstai 17. toukokuuta 2018

Aloitin maanantaina dieetin. Mietin pitkään mainitsenko koko asiasta täällä blogin puolella, koska koko asia ei tule sen kummemmin näkymään täällä. Tietenkin, jos teitä kiinnostaa enemmän dieettikuulumiset niin aivan hyvin voin niistä kirjoittaa! Syy, jonka takia epäröin laihduttamisen mainitsemisesta johtuu siitä, että jollain tapaa hävettää myöntää haluavansa laihtua, koska olen normaalipainoinen hyvinvointibloggaaja.

Toisinaan tuntuu, ettei oikein saisi kertoa olevansa dieetillä, jos sille ei ole merkittävää tarvetta. Omasta alkaneesta kiristelystäni huolimatta kannatan edelleen rentoa suhtautumista ruokaan, treenaamiseen ja omaan kroppaan, mutta siitä huolimatta minulla ei ole tällä hetkellä hyvä olo omassa kropassa. Mielestäni on mahtavaa, että esimerkiksi plus-kokoiset naiset kantavat itsevarmana itsensä eikä minua hetkauta muiden ihmisten paino - oli painoindeksi mikä tahansa. Peukutan täysin sitä, että nykyään ihanne ei ole vain se laiha ja rasvaton, vaan mediassakin näkyy yhä enemmän eri kokoisia ja mallisia ihmisiä. Itselläni vain sattuu olemaan niin ärsyttävä vartalomalli, joka kerryttää huomattavan osan kertyneiden kilojen rasvasta vatsaan, joten painonnousun huomaa herkemmin.

"Haluan takaisin siihen tilanteeseen, kun vaatteeni eivät tunnut kiristäviltä ja oman kropan katsominen peilistä tuntuu paremmalta."

Minun dieetin tavoite ei ole mikään kisakireä, rasvaton kunto, vaan pudotella syksyn ja talven aikana kertyneitä kiloja. Marraskuussa kirjoitin postauksen, jossa kerroin painoni nousseen noin viisi kiloa. Edelleen kannan kyseisiä kiloja, joista tosin pari sain pois vuoden vaihteessa, mutta kevään aikana tunnesyönti nosti päänsä ja vyötärölle kertyi reilu kilo silavaa. Tällä hetkellä painan noin saman verran, kuin marraskuussa, joten positiivista tilanteessa on ainakin se, ettei paino ole alkanut hiipimään salakavalasti tuon +5kg yli. Viisi kiloa alle vuodessa ei sinänsä ole paljon huomioiden kuinka hoikassa kunnossa olin esimerkiksi vuosi sitten. Lukema on kuitenkin sellainen, jonka minun kokoisessa, 166 senttisessä kropassa, huomaa.

Vaikka olen edelleen normaalipainoinen, en ole enkä halua olla tiukkis ruokien suhteen ja olen lempeämpi omaa kroppaani kohtaan, en viihdy tämän hetkisessä painossa. Tai ei kyse ole painosta, koska sillä ei ole väliä, vaan kroppani koolla. Vaatteet kyllä mahtuvat päälle, mutta erityisesti housut kiristävät vyötäröltä ja jotkut takeista kiristävät hieman selästä. Haluan takaisin siihen tilanteeseen, kun vaatteeni eivät tunnut kiristäviltä ja oman kropan katsominen peilistä tuntuu paremmalta. Muutenkin olen lipsunut liikaan herkutteluun, joten ruokavalion oman kodin seinien sisällä tekee oikein hyvää. Sosiaalisissa tilanteissa aion nauttia hyvästä ruoasta sekä käydä jäätelökioskilla puhtaalla omallatunnolla, mutta yksin herkuttelu saa nyt loppua. En ole ikinä osannut sitä, että herkuttelisin pienellä palalla jäätelöä tai yhdellä suklaapatukalla, vaan häpeäkseni olen vähän sellainen kaikki tai ei mitää -tyyppi. Se on koko paketti jäätelöä tai kokonainen suklaalevy tai sitten ei herkkuja lainkaan. Niin raivostuttavaa!

Olin lopputalven ja alkukevään täysin ilman vaakaa, mutta nyt ostin vaa'an kotiini, jotta saan seurattua painon putoamista paremmin. Haluan painottaa, että paino ei kerro kaikkea, mutta jotta dieetti on omassa tilanteessani onnistunut, pitäisi painon pudota ainakin pari kiloa vaikka se lihas  kuinka painaisi rasvaa enemmän. Painon seuraamisen lisäksi aion tarkkailla navan ympärystä mittanauhalla, joka on se paikka, josta senttejä saisi lähteä eniten ja jonne rasva minulla pääosin myös kertyy. Tavoite on pudottaa noin 4-5 kiloa riippuen tietenkin mihin suuntaan kroppa menee ja miltä se näyttää missäkin painossa. Mitään tiukkaa tavoiteaikataulua en aio ottaa, mutta maltillisella tahdilla ja ilman stressiä aion tämän pienen dieetin toteuttaa.

Ruokapuolella jatkuu edelleen kasvisruokavalio ja uutena juttuna ajattelin ainakin alkuun ottaa mukaan pari todella matalahiilihydraattista päivää viikossa. Tällä tavalla saisin pahimpia nestepöhöjä poistettua kropasta tehokkaasti. Minulle sopii muutenkin vähähiilihydraattinen ruokavalio, joten pari päivää todella pienillä hiilihydraateilla ei tule tekemään tiukkaa. Ajoittaa ne vain viikolle siten, etteivät ne vaikuta treeniin ja palautumiseen. Alussa jo sanoinkin, että laihdutus tulee tapahtumaan "neljän seinän sisällä", eli omassa keittiössäni olen tarkempi ja tiukempi, mutta muualla otan paljon rennommin ruokailujen suhteen.

Treenipuolella aion lisätä viikkoihin enemmän aerobista ja ottaa kaiken irti Suomen kesästä ja mahdollisuudesta tehdä treenit ulkona. Eli lenkkeilyä, porrastreeniä ja kumpparitreenejä ulkona on luvassa salitreenin ohelle. Kuntosali on itselle treenimuodoista kuitenkin kaikista rakkain, joten siellä aion myös käydä läpi kesän. Treeniviikot aion suunnitella fiiliksen mukaan ja jos säät hellivät, tulee varmasti treenattua mieluummin ulkona sisällä olon sijasta. Syksyllä ja talvella kyllä kerkiää treenaamaan taas kuntosalin puolella enemmän! Kuitenkin vähintään kaksi kuntosalikertaa aion pitää mukana koko ajan.

Saa nähdä miten tässä tulee käymään. Onneksi kesällä tulee ihan huomaamattakin oltua paljon aktiivisempi eikä raskasta ruokaa tee samalla tavalla mieli, kuin kylmillä säillä. Eikä niitä rasvaisia herkkuja! Tällä hetkellä motivaatiota löytyy todella paljon ja olen muun muassa löytänyt uudestaan innon juoksemiseen. Vielä juoksukunto on ihan lapsen kengissä, mutta koko ajan aerobinen kunto ja jaksaminen on parantunut, jonka myötä myös into lähteä lenkille on noussut. Pitäisi käydä hankkimassa uudet kunnon juoksulenkkarit, jotta askel tuntuisi vieläkin paremmalta!

Jos teillä on joitain postaustoiveita tähän pieneen projektiin liittyen niin saa laitella toiveita! Ja mitä mieltä te olette "julkisesta" laihduttamisesta. Pitäisikö dieetit tehdä salaa, jos kyseessä on normaalipainoinen henkilö?

Automatka Italiasta Suomeen numeroina

keskiviikko 16. toukokuuta 2018


Ajettavana oli 2981 kilometriä Italian Pollutrista Mäntsälään.

2 autoa, 4 ihmistä.

Keskimäärin 700 kilometriä ajoa per päivä.

77 tuntia Italian talolta Tallinnan satamaan.

Kokonaisuudessaan matkaan meni ovelta ovelle 83 tuntia.

8 eri maata, jotka olivat Italia, Itävalta, Tsekki, Puola, Liettua, Latvia, Viro ja Suomi.

Noin 38 tuntia autossa kahdestaan äidin kanssa.

0 aikaansaatua riitaa äidin kanssa.

5 bongattua yhteenajoa Puolan moottoritiellä 50 km ajon aikana.

3 yövyttyä yötä kolmessa eri maassa ja 3 eri motellissa.

1 pysäytys ja auton papereiden ja passien tarkastus poliisin toimesta.


2 päivää peräkkäin aamupalaksi omeletti ja musta kahvi.

1 ihana aamupalabuffet Itävallassa ja 1 hyvä laivabuffet.

1 laivamatka.

3 päivää samoissa vaatteissa.

2 täysin meikitöntä päivää.

Yhteensä 16 tuntia nukkumista kolmen päivän aikana.

11 Puolasta ostettua Sheet Maskia.

9 päivän aikana 9 gigaa käytettyä Eu-dataa.

1 onnellinen kotiinpaluu.

Muun muassa tuosta kaikesta koostui ajomatkamme Italiasta takaisin Suomeen. Kuvat ovat Italiasta Vasto -nimisestä kaupungista.
Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela