Kehonkoostumus onnellisuuden mittarina

perjantai 31. lokakuuta 2014


 "Ooksä käyny salilla?" Tuo oli saamani palaute Inbody-mittauksesta. Kuten varmaan aavistelettekin, ei mittaukset olleet ihan nappisuoritus. Kaksi kiloa enemmän rasvaa, kaksi kiloa vähemmän lihasta. Sinä hetkenä, kun vertasin uusinta ja edellistä mittausta keskenään tuntui, että maailma romahtaa ja vedet silmissä kuuntelin palautetta. Mä olen ihan paska ja surkea. Pakko lisätä treenaamista ja aloittaa taas kaloreiden laskeminen. Nuo olivat ensimmäiset asiat, jotka pyörivät päässä ja autoon mittauksesta päästyäni aloin itkemään. Harmitti niin pirusti ja kiukutti. Pyörittelin asiaa päässäni illan ja olin sopivasti menossa käymään vanhemmillani ja keskusteltiin asiasta äitini kanssa. Ei maailma tähän kaadu. Pakko silti myöntää, että mua harmitti todella kovasti vielä seuraavanakin päivänä. Ja vielä vähän maanantainakin; kolme päivää myöhemmin.

Pyörittelin lappuja käsissäni ja vertailin. Vertailin myös kuvia, joissa olisin Inbodyn-mukaan noin samoissa kehonkoostumuksissa. Olen paljon paremmassa kunnossa, kuin keväällä. Ja vaikka rasvaa on nyt kolmessa kuukaudessa hieman tullut, ei se ole maailmanloppu. Ihan jo fakta pelkästään on, että dieettaamisen jälkeen kroppa on vastaanottavaisempi keräämään rasvaa. Kuitenkin voin olla todella ylpeä itsestäni, että en ole kerryttänyt kiloakaan lisää painoa dieetiltä vapaaseen syömiseen siirryttyäni. Mielestäni ihan olalle taputuksen arvoinen suoritus. Olen myöskin vähentänyt salitreenejä viidestä neljään ja aerobinen on tällä hetkellä nollassa hyötyliikuntaa lukuunottamatta, kun taas dieetin loppuvaiheilla tein sitä ainakin kerran viikossa.

Pari-kolme kuukautta sitten olin ehkä erityisesti keskivartalosta timmimmässä kunnossa, mutta mitä sitten? Olinko onnellinen? No joo, mutta olen huomattavasti onnellisempi nytten. Saan joka kerta syödä samaa ruokaa vanhemmillani käydessä, voin käydä ulkona syömässä ystävien seurassa, saan kokata ilman kikkailua vaa'an kanssa, syödä kouluruokaa ja herkutella, jos siltä tuntuu. Dieetti ei ollut mulle missään vaiheessa ylitsepääsemättömän vaikea, mutta onhan tämä helvetisti mukavempaa. Kilo läskiä sinne tänne, who cares? Haluan nauttia ruuasta ja sen tuomasta yhteisöllisyydestä sekä käydä siellä salilla puhtaasti siitä syystä, että nautin treenaamisesta. Nautinko esimerkiksi niistä aamuaerobisista klo 05 talviaamuina? No enpä oikeastaan, mutta tein ne silti. Kyseessä kuitenkin oli projekti, jolla oli alku-sekä loppu, jolloin mielestäni voi mennä sinne mukavuusalueen ulkopuolellekin.


Haluan olla esimerkki siitä, kuinka terveellinen syöminen ei tarkoita kanaa, riisiä ja parsakaalia muovirasiasta, vaan sitä, että kouluruokaa sekä tavallista kotiruokaa voi syödä fiksaamalla siitä vain vähän terveellisempää. Aina ei tarvitse lisätä sitä ohjeessa olevaa juustoraastetta uuniruuan päälle, kerman voi vaihtaa 7-10%, lisätä enemmän kasviksia, viljat täysjyvinä, kevyempää jauhelihaa ja kanat marinoimattomina eikä syö lisäaineita tai valkoista (piilo)sokeria kaksin käsin. Pieni valintoja, joista jo pelkästään kroppa kiittää.

Teitä varmasti kiinnostaa myös konkreettiset luvut, joten tässä tulee. Kiukkuraivoissani ja tutkimusta tehdessäni huomasin saman tyylisen radikaalin muutoksen viime keväältä (vasemmanpuoleinen mittaus). Olin juuri ollut kipeänä muutaman viikon, josta syystä mittaus näytti ihan mitä sattuu ja parin viikon päästä uusi mittaus taas "normaalia" kehitystä". Mähän olin elokuun lähes kokonaan Espanjassa, jossa aineenvaihdunta veti tuhatta ja sataa sekä syyskuun lähes kokonaan treenaamatta sairastelun vuoksi, joten aktiivista treenausta oli vain kolmisen viikkoa ennen viimeisintä mittausta ja luonnollisesti lihakset olivat niin sanotusti suht tyhjät. "Huonommissa" mittauksissa kehon nesteet ovat siitä syystä kiloja alempana, kuin hyvissä, joka vaikuttaa siihen, miten kehossa tulkitaan lihas ja rasva. Tämän tajuttuani sain mielenrauhan ja jostain syystä satuin olemaan vain viime lauantaina todella "kuiva". Tästä syystä oletettavasti noin huima lihaksen menetys sekä rasvan lisääntyminen johtui. Tiesin, että kyllä rasvaa olisi lisää tullut, mutta noin radikaali muutos oli aika hämmentävä ja kun oli omia taustatutkimuksia alla muista mittauksista. Menen ottamaan uuden mittauksen joskus marras-joulukuun vaihteilla ja katsellaan sitten mitä näyttää :-) Ultimaattista totuutta nuo ei edelleenkään kerro, mutta suuntaa antaa seurannan kannalta. Ja hei, ei sillä kehonkoostumuksella tai rasvaprosentilla onnellisuutta mitata!


Eli aion jatkaa samaa rataa ja siinä vaiheessa alan vasta huolestumaan, kun peilikuva alkaa näyttämään huolestuttavia muutoksia ja todella epämieluisia muutoksia. Siihen asti jatketaan samaan malliin :-) Koska syön nyt oletettavasti aika kulutukseni mukaan, ei mitään kovaa lihaskasvua ja huimaa treenitulosten nousua ole oletettavissa, mutta hakusessa on sopusuhtainen, sopivan lihaksika ja sen näköinen kroppa, että joskus on jotain painoja nosteltu. Kyllä se rasva pikkuhiljaa palaa tuosta keskivartalolta, jossa sitä eniten vielä on. Rauhassa ja maltilla, liikunnasta ja terveellisestä ruuasta nauttien.

Näihin fiiliksiin on hyvä lopettaa. Ihanaa viikonloppua! Yritän keretä jotain postailemaan viikonloppunakin. Kuitenkin kamalasti kouluhommia tehtävänä, joten ne ensiksi :-)

Perjantain ilmot ja kirppismuistutus


Moikkamoi! Huh, tämä viikko on mennyt ihan hujauksessa. Tulin nyt aamusta vain infoamaan parit jutut ja kirjoitan tuossa päivemmällä postausta siitä inbody-mittauksesta ja yleisistä fiiliksistä :-) Eli palaillaan paremmin tuossa myöhemmin!

Mulla tosiaan alkaa tänään täällä Hyvinkäällä viikon kirppispöytä vanhalla tutulla Willan kirppiksellä. Pöytä M56. Neljä isoa ikeakassillista vaatetta tällä hetkellä menossa myyntiin, joten kannattaa käydä kurkkaamassa! Vaikka huomenna lauantaina on pyhäpäivä, niin tuo kirppis on siitä huolimatta auki klo 12-16. Hyvää aikaa siis käydä kiertämässä ja tonkimassa, kun muut kaupat on kiinni :-)

Ja Stadiumilla on vielä tänään jäsenpäivät, jossa saa 25% alennusta kaikesta! Kannattaa siis tilata jotain uutta kivaa treenikampetta treenejä motivoimaan ;-)
http://clk.tradedoubler.com/click?p=193223&a=1641695&g=0&url=http%3A%2F%2Fwww.stadium.fi%2F

Yves Rocherin kampanja on myös vielä menossa. Tässä postauksessa vinkkejä omista lempi tuotteista.

Happy Halloween-kampanja

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

http://clk.tradedoubler.com/click?p(45922)a(1641695)g(16280378)url(http://www.yves-rocher.fi/control/main)

Yves Rocherilla alkoi tänään taas vuoden suosituimpiin kampanjoihin kuuluva Halloween-kamppis, jossa saa ensimmäisen ostoskoriin klikatun tuotteen tilaajalahjaksi. Kampanja on käynnissä sunnuntaihin asti, joten kannattaa ihmeessä hyödyntää :-)

Vihdoin vapaa. Velaton 2013 toteutui

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kirjoitin blogiin itselle ja monille muillekin arasta aiheesta viime syksynä (postaus täällä ja täällä). Kyseessä olivat osamaksushoppailulla kertyneet velat, joita oli tuolloin reilu pari tonnia. Olen aika ajoin saanut kyselyitä millainen tilanne on tällä hetkellä ja nyt on sopiva hetki päivitellä tilannetta.

Tällä hetkellä elellään velatonta elämää ja aina yhtä mukava, kun kuussa ei mene pakollisiin laskuihin kuin keskimäärin 100euroa. Tietenkin joinakin kuukausina on isompia menoja, kuten nyt tulevan personal trainer-koulutuksen vuoksi. Esimerkiksi tällä viikolla maksan noin 400euron suuruisen lentojen varausmaksun. Opiskelijana siis käteen jää nykyään ihan kivasti rahaa elämiseen ja mulla on myös mahdollisuus säästää rahaa, koska teen myös töitä opintojen ohella. Talous on siis kivalla mallilla sekä tasapainossa ja se myös mahdollistaa tulevan pt-koulutukseni :-) Joudun tosin vuoden vaihteessa ottamaan Potchissa elämistä varten opintolainaa, mutta en koe asiaa niin pahana. Kyseessä on kuitenkin todella pienikorkoinen laina ja syy miksi sen otan on perusteltu sekä sijoitus opintoihini.

Kesän lopulla sain yhteydenoton Cosmopolitan-lehdeltä ja kyselyn olisinko kiinnostunut antamaan haastattelun. Aiheena oli nuorten naisten velkaantuminen ja luottokierteet. Hetken miettimisen jälkeen suostuin haastatteluun. Olihan kyseessä kuitenkin hyvän asian edistäminen ja nykypäivänä harmittavan yleinen ongelma, josta pitäisi puhua paljon enemmän. Juttu ilmeistyi nyt uusimmassa Cosmopolitanissa.
DSC_0892

Maksoin kaikki velkani todella nopeasti pois ja yllättävän kivuttomasti se meni. Annoin itselleni kuitenkin luvan shoppailla "oikealla rahalla" ja olla laittamatta kaikkia tulojani osamaksulyhennyksiin, vaikka useita satoja kuussa maksoinkin. Tämän avulla motivaatio laskujen maksamisessakin säilyi ja pääsin nopeasti puhtaille. Kuten haastattelussa tuli ilmi, shoppailen edelleenkin netissä, mutta maksan ostokseni heti tilaushetkellä tai esimerkiksi vaatteita tilatessa otan laskun, mutta maksan pitämäni vaatteet laskun eräpäivänä. On muuten ihan naurettavaa, että oikeastaan kaikki firmat laskun valittaessa osamaksun sijasta tarjoavat vielä saapuvassakin laskussa mahdollisuuden sittenkin jakaa maksun osiin ja maksaa "vain" 8e tms kuussa. Kuinka moni tulee vilkaisseeksi kuinka kalliiksi esimerkiksi se 30e paita tulee, jos maksat sitä minimisumman kuussa, siihen päälle laskutuskulut, korot ja niin edelleen. Helposti tuplat. Eli katsokaa aina osamaksua valitessa paljon on korot, laskutusmaksut ja luoton pituus. Sen jälkeen tuskin enää haluaa maksaa tuotetta osamaksulla.

Cosmossa oli myös hyviä vinkkejä veloista selviytymiseen sekä syitä mietittäväksi kannattaako esimerkiksi shoppailla velaksi.
28.10 158

Omat velat ja tilanne voivat nolottaa ihan kamalasti. Been there, done that. Silti niistä kertominen jollekin läheiselle on erittäin tärkeää ja vie suuren kiven sydämeltä pois. Olen kertonut perheenjäsenilleni tilanteesta ja missään vaiheessa heistä kukaan ei tuominnut tai syytellyt mua. Sain kaiken tuen ja enemmänkin he olivat vain helpottuneita, kun mitään vakavempaa ei kerennyt tapahtua, kuten luottotietojen menettämistä tai kymppitonnien velkaantumista. Iso kiitos siis kuuluu perheelleni, joiden kanssa puhummekin raha-asioista nykyään todella avoimesti. Raha. Niin vaikea aihe, mutta älyttömän tärkeä puhuttavaksi niin ystävien, parisuhteen kuin perheenkin kesken.

Toivottavasti tästä oli jälleen apua joillekin tai saitte itse voimia selvitä tuosta ikävästä tilanteesta, jossa itsekin joskus olin.

Blogikekkerit? Ei kiitos!

lauantai 25. lokakuuta 2014

Blogeja seuraavilta ei varmasti ole jäänyt huomaamatta, että tänään vietetään erästä blogigaalaa Helsingissä ja siihen liittyvää päivätilaisuutta. Asukriisit ja jännitys tälläistä hienoa kekkeriä kohtaan on pintapuolisella vilkaisullakin tullut hyvin selväksi useista blogista ja joka tuutista. Plaaaah. Booooooring. Olenko ihan kyllästynyt kaikkiin blogikarkeloihin ja bloggaajajuttuihin? Ehkä.

 Aussie Blog Awards 2014

Itse olin merkannut kummankin tilaisuuden kalenteriini ja ilmoittautunutkin, mutta en ole missään vaiheessa ollut siitä mitenkään erityisen innostunut. Enemmänkin inhotti ajatus koko karkeloista ja rehellisenä mielipiteenä voin sanoa, että noi juhlat on yleensä aika surkeita ja huonosti organisoitu. Kohta seitsemän vuotta blogien kehitystä ja blogia kirjoittaneena pakko tosin myöntää, että parempaan suuntaan on menty, mutta joka tapauksessa. Viime keväänä viihdyttiin avecini kanssa noin 1,5 tuntia kyseisen järjestäjän bileissä. Tietenkin omalla asenteella voi paljonkin vaikuttaa, mutta tyhjästä on juhlafiilistä vähän hankala repäistä ellei halua vetää päätä täyteen ilmaisella juomalla (kokemuksesta voin sanoa, ettei kannata :-D). Viime viikolla vielä jaksoin hieman käyttää energiaa asian miettimiseen ja jos menisin vain pyörähtämään päivätilaisuudessa. Tällä viikolla päätin jättää kokonaan menemättä. Ei vaan kiinnosta ja vietän mieluummin aikaa tänä viikonloppuna läheisteni kanssa sekä koulujuttujen parissa, joita on edelleenkin alkuviikoksi ihan kamalasti tehtävänä. Yksi stressitekijä vähemmän.

 Indiedays blog awards kevät 2014

Olen viimeisen vuoden aikana huomannut saman vähentyneen kiinnostuksen kaikkia muitakin blogiin liittyviä tilaisuuksia kohtaan. Pressitilaisuudet ja julkaisubileet jätän väliin lähes sata prosenttisesti, koska en vain aina näe järkeä miksi siellä pitäisi pyörähtää. Kiinnostaako teitä lukijoita oikeasti kuvat showroomeilta ja näistä tilaisuuksista? Tosin ensi keskiviikkona teen sääntöön poikkeuksen, koska on aamulla muutenkin menoa Helsinkiin ja parit pressit hoituvat siinä samalla. Muuten käytän aikani pääsääntöisesti johonkin mieluisampaan.

Tämän pienen aivomyrskyn ja fiilispohjaisen postauksen ei ole tarkoitus mitenkään haistattaa pitkiä blogimaailmalle, blogeille ja näille tilaisuuksille. Enkä myöskään tarkoita sitä, etteikö saisi olla innostunut ja täpinöissään näistä tilaisuuksista ja gaaloista. Olen itsekin ollut aikaisemmin samanlainen, kun kaikki oli vielä uutta. Pointti on tuoda vähän ilmi omaa nykyistä suhtautumistani blogimaailmaan. Rakastan bloggaamista ja vaikka välillä tämä pänniikin, niin en toistaiseksi aio vielä lopettaa. Te lukijat olette mulle todella suuri voimavara, blogi on paikka johon saan kirjoittaa itselle tärkeistä asioista ja osakseen tapa rentoutua arjen keskellä. Haluan bloggaajana olla rento, tehdä omannäköistäni blogia ilman mitään painetta kehittyä, kehittää tai menestyä ja erottaa tämän selvästi työstä ja pitää hupina. En halua, että blogi aiheuttaa stressiä tai paineita. Kyllähän mua harmittaa, jos en kerkeä kirjoittamaan, mutta ei se maailmaa kaada. Kirjoitan, kun sille on aikansa ja kirjoitan, jos on asiaa. Musta on jotenkin todella surullistakin, kun paljon on ollut pinnalla paineet ja kilpailu blogien välillä. Mitä se on pois omasta blogista, jos toisella on laadukkaammat kuvat, kalliimmat laukut ja enemmän lukijoita? Ei kertakaikkiaan yhtään.

Kyllä mua välillä ihmetyttää, että miten omallakin blogilla on näinkin paljon lukijoita ja monet ovat seuraanneet elämääni koko tai lähes koko blogitaipaleeni ajan. Elämäni ei ole mitään hienostelua, välillä ollaan käyty siellä ihan pohjalla, mutta enimmäkseen tasaista, normaalia nuoren naisen arkea.

Siispä haluaisinkin tietää mikä saa teidät lukijat palaamaan tänne blogiin? Tai miksi tykkäätte seurata blogiani? :-) Ja mikä on teidän suhtautumisenne näitä blog awardseja kohtaan?

Helppo ja maukkaampaakin maukkaampi gluteeniton spagettivuoka

torstai 23. lokakuuta 2014

Ja taas pukkaa reseptiä! Olen nyt totaalisen innostunut kokkailemaan erilaisia, niin sanottuja tavallisia kotiruokia. Myöskin ison satsin tekeminen kerralla helpottaa huomattavasti kiireisessä arjessa, on halvempaa ja jos kyllästyttää syödä putkeen useamman kerran tiettyä ruokaa, voi pakkaseen heittää valmiin annoksen odottamaan myöhempää syömistä.

Eilen kokkauksen alle pääsi yksi ykkösherkuistani, nimittäin spagettivuoka. Nam, nam ja nam! Harvoin meillä sitä ikinä kotona oli, mutta koulussa oli ja on edelleenkin ilonpäivä, kun sitä saa :-D Eilen soveltelin muutamaa reseptiä ja lopputuloksesta tuli ihan tajuttoman hyvää. Lisäksi siitä tuli hyvänmielen-ruokaa, koska nappasin kaupasta 30% aletarralla varustetun naudan 12% luomujauhelihapaketin ja tomaattimurskakin oli luomua. Rainbow'lla on muuten todella hyvää luomu tomaattimurskaa, joka on ollut jo pidempään käytössä. Hintakin yhdellä tölkillä on noin 80senttiä, eli ei kamalasti kalliimpaa verrattuna ei-luomuun. Lisäksi itsellä vaihtui kaurahiutaleet nyt Rainbow'n luomukaurahiutaleisiin, joilla on hintaa 850g paketilla 1,37euroa ja vertailuna kilon kaurahiutalepaketti Lidlissä maksaa euron. Onhan tuossa jo kolmannes hintaeroa, mutta mielestäni noin pienessä summassa se ei ole niin merkittävä. Kaurahiutaleita ei kuitenkaan mene sitä kiloa päivässä :-)

Ostaisin mielelläni kaikki tuotteet luomuna, mutta varsinkin luomuliha sekä luomukananmunat ovat todella kalliita. Itsellä menee kananmunia päivässä vähintään kaksi ja niistäkin vain valkuaiset, joten pysyttelen suosiolla Lidlin kananmunissa. Kuitenkin olen alkanut suosia muissa elintarvikkeissa mahdollisimman paljon luomua. Heh, olen lukenut viime aikoina liikaa erilaisia kirjoja kouluopuksien ohella ja kuulkaas mulla on vaikka mitä muutoksia oman hormonitasapainon sun muiden edistämisen hyväksi :-D

Resepti on todella helppo ja itse tein siitä gluteenittoman version käyttämällä Lidlin gluteenitonta spagettia pätkittynä. Myös reseptissä käytettävä Kippari-ruokakerma on gluteeniton, laktoositon ja ei sisällä lisättyä sokeria tai keinotekoisia makeutusaineita.

spagettivuoka resepti gluteeniton
Helppo Kippari-spagettivuoka
4-5 annosta

400g (luomu) jauhelihaa (9,5-12%)
400g (luomu) tomaattimurskaa
~250g (gluteenitonta tai täysjyvä) spagettia
1 tölkki (2,5dl) Valio Crea Kippari-ruokakermaa
Suolaa, pippuria, (luomu)yrttiseosta, valkosipulia...

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja vesi kiehumaan spagetille. Keitä kuivana pätkitty spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Ruskista jauheliha tilkassa oliiviöljyä, lisää halutessa silputtu sipuli. Mausta jauheliha ja lisää tomaattimurska sekä haluamasi mausteet. Erilaiset yrttiseokset tai tuoreet yrtit sopivat tähän oikein hyvin. Tomaattimurskan alettua kuplia pienennä lämpöä ja lisää Kippari-ruokakerma. Tarkasta maku ja anna muhia pienellä lämmöllä kunnes spagetti on kypsää.

Kaada kypsä spagetti uunivuokaan ja tämän jälkeen jauheliha-tomaatti-kermakastike. Sekoita hyvin ja paista uunin keskitasolla noin 30 minuutia.


Treenaavan ruokapäiväkirja

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Monia kiinnostaa miten olen nyt syönyt, kun mitään dieettiä eikä varsinaista ruokavaliota ole. Syön aivan tavallista kotiruokaa, aterioita yleensä 5-7 ja ihan reilusti hiilaria useimmista päivän aterioista. Olen mennyt ilman dieettiä kohta kolme kuukautta ja mielestäni onnistunut ruokavalion "normalisoinnissa" todella hyvin. Paino on dieetittömän aloituksesta laskenut noin kilon verran ja aamupaino pysynyt tasaisesti siinä 58-59 kilon kieppeillä. Olen menossa lauantaina ottamaan InBody-mittauksen ja pakko myöntää, että jännittää nähdä mitä muutoksia kropassa on tapahtunut. Toivottavasti ei ainakaan lihas ole muuttunut läskiksi :-D

Hiilihydraatin lähteenä mulla on tällä hetkellä pääsääntöisesti kaura, gluteeniton pasta, peruna, tumma täysjyväriisi, kvinoa, ohra ja toisinaan täysjyvämakaroni- tai spagetti. Vaaleaa vehnää en siedä ollenkaan, joten kaikki drumvehnäpohjaiset tuotteet ovat arkikäytössä pannassa. Tein tuossa taannoin kaurasämpylöitä, jotka sisälsivät vehnäjauhoa ja kamala turvotushan niistä tuli. Leivonnassa käytän tällä hetkellä speltti-, kaura- tai gluteenitonta jauhoa. Hedelmiä on nyt tullut syötyä vähän enemmän, kun ovat edullisia ja sain mummolta omenoita, mutta en niitäkään mitenkään mahottomasti vedä. Yhdestä muutamaan päivässä yritän pitää :-)

Tälläiseltä näyttää treenipäivän syömiseni. Nyt treeni meni aika myöhäiseksi, joten söin kunnon hiilaripitoisen iltapalan. Jos syön treenin jälkeisen aterian ennen puolta yhdeksää illalla, syön yleensä ihan jotain lämmintä ruokaa tai leipää ja sitten ennen nukkumaan alkamista vielä pikkuisen rahkaa, munakkaan tai muuta proteiinipainoitteista 1,5-2h myöhemmin kunnon ruokailusta. Treenipäivinä tosiaan ihan reilusti hiilaria, välipäivinä, riippuen edellispäivän treenistä, saatan syödä selvästi proteiinipitoisemmin ja pastaa, riisiä tms esimerkiksi  vain toisella lämpimistä aterioista. Vähän fiiliksen mukaan, mutta ei ne hiilarit mulle mikään mörkö ole :-) Pitää syödä, että jaksaa ;-)

Kuvat eivät muuten saliselfietä lukuunottamatta ole eiliseltä, vaan lähinnä havainnoimaan annoskokoja. Kinkkukiusaus tosin on samaa, kuin mitä söin eilenkin!

Ruokapäiväkirja tiistai 21.10.2014

Aamupala klo 07:40
Kaurahiutaleita reilu desi, kaksi keskikokoista porkkanaa raastettuna, 2 valkuaista, pakastemustikoita, raejuustoa muutama kukkurallinen ruokalusikka, loraus sokeroimatonta mehukeittoa, noin ruokalusikallinen kookosöljyä. Kuppi vihreää teetä, reilusti vettä, vitamiinit, vesilasilliseen sekoitettuna viherjauhe, maca-jauhe ja Molkosan.
Lounas koulussa klo 12
Kaksi lohimurekepihviä, 3,5 keitettyä perunaa, vähän kermaviilikastiketta, puoli lautasellista salaattia, vähän etikkapohjaista kastiketta. Vettä ja kahvi
Päivällinen kotona klo 16
Itse tehtyä kinkkukiusausta, pari siivua palvikinkkuleikkelettä, reilusti höyrytettyä porkkana-parsakaali-kukkakaalisekoitusta, tomaatti. Vettä

Välipala klo 18
Smoothie, jossa noin  30g vaniljanmakuista kaseiinia, loraus vettä, loraus rasvatonta maitoa, muutama viipale pakasteomenaa ja noin kourallinen pakastemustikoita. Itse tehty latte rasvattomaan maitoon

Treeniboosteri (tämä*) klo 18:40

Salitreeni 19:10-20:30
Treenin aikana aminohappoja (tämä*)
Palkkari (tämä*), kreatiinia (tämä*) ja banaani klo 20:30

Iltapala klo 21:30
Reilu desi kaurahiutaleita puuroksi, pakastemustikoita, muutama kukkurallinen ruokalusikka raejuustoa, kaksi valkuaista, loraus sokeroimatonta mehukeittoa. Vettä

Pienehkö päärynä, kuppi vihreää teetä, magnesiumia klo 22:15

Näin omana analyysinä voisin sanoa, että koulun vuoksi aamupala-lounas-päivällinen välit venyi pikkuisen turhan pitkiksi. Voisihan siinä välissä jotain välipalaa syödä, mutta proteiinipatukoita en mielelläni "turhaan" puputa ja kaupan välipalarahkat, jopa sokeroimattomat Skyrrit, vähän etovat. Ja eipä onneksi tuo neljä tuntia mikään turhan iso väli ole, koska kuitenkin päivän isoimpia aterioita olen tuolloin syönyt. Muuten pyrin pitämään ruokavälit noin 2-3,4 tunnissa riippuen mitkä ateriat kyseessä :-)

Heräsikö teille jotain kysymyksiä? Viikonloppuna tai viimeistään ensi alkuviikosta on tulossa kattavempaa postausta tämän hetkisestä kroppatilanteesta, lisää ajatuksia vapaasta syömisestä ja InBody-tulokset.

Kouluasu, joka ei ikinä nähnyt koulunpenkkiä

maanantai 20. lokakuuta 2014

Moikka. Alkoi muuten taas mallikkaasti tämä viikko. Menin aivan normaalisti kouluun aamulla ja koska junani oli melkein kymmenen minuutia myöhässä, olivat koulun käytävät luonnollisesti aivan tyhjinä. Kamalalla kiireellä kävelin kalenteriin merkkaamani luokan ovelle ja oven vieressä olevasta lukujärjestyksestä kurkatessa ei luokkaan ollut merkitty mitään oppituntia. Normaalistihan vain pölähdän luokkaan mitään tarkistamatta, mutta olen niin monesti mennyt väärään luokkaan, niin olen kantapään kautta oppinut tarkastamaan ensiksi luokkatilan lukkarista, että onhan tuntini varmasti siellä :-D Me käytetään ihan vain muutamia luokkatiloja, joten usein tulee automaattisesti vain mentyä sinne eniten käytettyyn.

Kävin sitten läpi muutkin luokat ja kaikkien luokkatilojen lukkareissa sama juttu. Tyhjää täynnä. Naputtelin whatsapp-viestin viestiketjuun, jossa on pari luokkakaveria, että missä luokassa tunti. Kävin vielä tarkastamassa alakerran telkkarista, jossa näkyy kaikkien oppilaitoksen kurssien tunnit, eikä sielläkään ollut mitään. Oma johtopäätös, ettei aikataulua ole päivitetty, eikä koulua ole tänään. Tosi nice. Nopea vilkaisu kelloon, ei ollut tullut vastaustakaan whatsappissa, joten päätin juosta kolmen minuutin päästä lähtevään seuraavaan junaan Hyvinkäälle. Kerkesin juuri ja juuri junaan, junan ovet sulkeutui ja whatsappissa tuli vastaus, että "220". Voihan vittu :-D No enhän mä enää siinä vaiheessa pääse ulos junasta. Eli sellainen koulupäivä. Eli siitä postauksen otsikkokin ;-) Ja hemmetti, sen kerran kun laitoin "oikeat" vaatteet päälle, enkä treenitrikoita ja jotain neuletta, koska laiskotus :-D


Noh, tollasta sattuu ja on ollut tänään ainakin hieman enemmän aikaa tehdä koulujuttuja, joita on valehtelematta enemmän kuin tarpeeksi. Tästä syystä olen ollutkin todella stressaantunut, nukkunut huonosti, hermostunut ja kaiken kaikkiaan pinna aika kireällä. Mua on alkanut myöskin jännittämään ihan kamalasti se Afrikkaan lähtö ja vaikka en malttaisi odottaa enkä tosiaankaan jättäisi menemättä, tekee tuo jännityskin tehtävänsä. Stressi ja väsymys myös näkyvät ikävästi kasvoissa. Alkanut pimeä kausikin on osasyy väsymykseen, mutta kyllä tämä tästä. Enää 69 päivää ja pääsen kahdeksi kuukaudeksi irti kaikesta normaalista arjesta ja samalla aurinkoterapiaan Potchiin :-) Tosin jos jotain posiviitista pitää tästä stressikaudesta sanoa, niin olen tajuttoman tehokas pienen paineen alla! Teen oikeasti niitä koulujuttuja, enkä lue blogeja tai facebookia minuutin välein ja ihan hyvin olen saanut laatimassani aikataulussa pysyttyä. Viime viikollakin käytin koulun ulkopuolella varmaan lähemmäs 15 tuntia koulujuttuihin ja tänään olen tässä aamupäivällä tehnyt kolmisen tuntia kouluhommia kotosalla. Nyt blogipaussi menossa, että saa vähän tuuletettua aivoja ja illemmalla vielä salille "rentoutumaan" etureisi-pakaratreenin parissa :-)

Shirt Vero Moda (similar*)
Jeans Mango (similar*)
Watch Daniel Wellington

Pöksyt on ostettu joskus kesä-heinäkuun vaihteessa Mangon alesta ja vasta nyt pääsivät jalkaan ensimmäisen kerran. Jostain syystä nuo olivat unohtuneet kaapin pohjalle ja eilen vaatekaappeja läpi käydessä ja kirppiskamoja katsellessa osuivat nuo käteen. Sopivat kivasti tuon punaisen ruutupaidan kanssa :-) Haluisin jonkun oikeasti istuvan ruutupaidan, mutta mistään ei vaan meinaa löytyä. Tuo Vero Modan on about kuukauden vanha, mutta sekin on mallilta vähän sellainen a-linjainen ja koko tosiaan xs. No pitää käydä metsästämässä joku päivä tai kurkkia esimerkiksi Ebayta.

 Ihanaa ja toivottavasti paremmin alkanutta viikkoa kaikille!

Resepti manteliseen kurpitsa-porkkanakeittoon ja proteiini kaura-spelttileipään

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tällä hetkellä kaupat ovat täynnä ihania kausivihanneksia, joista yksi on kurpitsa. Suomessa kurpitsa ei ole kesäkurpitsaa lukuunottamatta ole niin ahkerasti käytetty kasvis, vaikka vaikka mitä lajikkeita löytyykin kaupoista. Lisäksi kurpitsan kilohinta on aika suolainen, joka varmasti osakseen on tehnyt tehtävänsä. Itse päätin menettää syyskurpitsaneitsyyteni ja valitsin kaupasta hetken pähkäilyn ja Googlailun jälkeen helpoiten lähestyttävän näköisen myskikurpitsan, eli butternutin.


 Kurpitsa menee hyvänä kasvislisäkkeenä ihan simppelisti uunissa paahdettuna, mutta keitossa se maistui aivan älyttömän hyvältä. Teinkin perjantaina todella hyvää kurpitsasosekeittoa, jonka reseptin päätin laittaa tännekin. Niin ja todella hyvää leipääkin, joka on myös proteiinipitoista ;-)


Mantelinen kurpitsa-porkkanakeitto
2 annosta

Puolikas myskikurpitsa
2 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
7dl kasvislientä
Mantelimaitoa
Suolaa, pippuria, paprikaa...
(100g tuorejuustoa)

Laita uuni kuumenemaan 175asteeseen ja vesi kiehumaan kattilaan. Kuori kurpitsa ja porkkanat, pilko pieniksi paloiksi. Lisää porkkanat keittymään suolattuun veteen ja kevyesti haluamilla mausteilla maustetut ja öljytyt kurpitsapalat uunipellille paahtumaan. Paahda kurpitsaa noin 30min.

Pilko sipulit pieneksi ja kuullota kattilassa nokareessa voita. Lisää porkkanat ja kurpitsa sekä kasvisliemi ja mausteet. Anna keittyä kannen alla hetki ja soseuta kasvikset. Nosta takaisin liedelle ja lisää mantelimaitoa sen verran, että saat haluamasi paksuista keittoa. Keitä keittoa miedolla lämmöllä, tarkasta maku ja lisää halutessasi tuorejuustoa sulamaan keiton joukkoon.


Kaura-speltti rahkaleipä
4 isoa viipaletta

250g maitorahkaa
1,5 dl kaurahiutaleita jauhoiksi jauhettuna
1 dl spelttijauhoja (tai muuta jauhoa)
 1 pieni porkkana raastettuna
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Jauha kaurahiutaleet jauhoiksi blenderillä tai monitoimikoneella ja sekoita joukkoon muut ainekset. Taikina on aika kosteaa, mutta niin kuuluukin, joten älä huolestu! Levitä leipä noin 1-2cm paksuiseksi levyksi leivinpaperin päälle tai esimerkiksi silikoniseen kakkuvuokaan. Itse käytin halkaisijaltaan 21cm silikonivuokaa. Paista leipää uunin keskitasolla noin 30-40min tai niin kauan, kunnes leipä on täysin kypsä.

Tuota leipää teidän on ainakin ihan pakko testata! Ihan tajuttoman hyvää ja tuohon osittain spelttijauhoon tehtynä siitä tuli ihanan rapeaa. Maistui hyvin myös seuraavana päivänä paahtimessa paahdettuna. Nam! Ja tulipas ruokapainoitteinen blogiviikko :-D Pahoittelut, jos jotain haittaa!

What's Your Style?

lauantai 18. lokakuuta 2014

Sain tuossa joku aika sitten kotiini Remingtonin uutuusmuotoilijan, Your style Styler kit-muotoilusetin, jossa on kolme erilaista vaihtopäätä. Settiin kuuluu 38mm lämpöharjapää, 13-25mm kiharrinpää sekä vielä 19 mm kiharrinpää tiukempaan kiharaan. Lisäksi tähän on mahdollista ostaa vielä lisää erilaisia muotoilupäitä. Todella hyvä setti esimerkiksi matkoille :-) Tykästyin tähän muotoilijaan niin paljon, että halusin vinkata siitä myös teille. Tämä on tullut myyntiin nyt lokakuussa ja suositushinta on 49,95e.


Olen tuota lämpöharjaa käyttänyt todella paljon ja pakko kehua, että tämä on ainoita tähän asti testaamiani lämpöharjoja, joka oikeasti lämpenee tarpeeksi kuumaksi pitkäänkin tukkaan käytettäväksi. Sopii pitkiin hiuksiin pinnan freesaamiseen pelkällä läpi"harjaamisella" tai sitten kevyempää latvojen kääntelyy riippuen kauan hiussuortuvaa pitää pyöritettynä harjan ympärillä. Kuitenkin parhammillaan tuollainen lämpöharja on mielestäni lyhyissä tai keskipitkissä hiuksissa käytettynä ja torstaina illalla päätin testata miten se toimii omaomaan hiukseen.

Otettiin torstaina illalla Ericalla pidennykset pois, värjättiin tyvi ja laitettiin jatkot takaisin eilen aamulla, joten oli ilta aikaa toteuttaa testi. Tarkoituksena mun olisi Afrikkaan lähteä ilman pidennyksiä, koska monina päivinä treenejä tulee kaksi, ellei kolmekin päivässä, siihen päälle vielä kuumuus ja aurinko sekä se, että huoltoväliksi tulisi noin 2,5kuukautta. Ei hyvä yhtälö :-D Tilataan mulle kuitenkin Blongilta klipsipidennykset reissuun mukaan, niin saa välillä nauttia pitkänkin tukan iloista. Lilassa on muuten vielä synttäritarjoukset voimassa tämän kuun loppuun :-)


Tällä hetkellä tukka on jo selvästi yli olkapäiden ja onneksi tähän kerkeää vielä parisen lisäsenttiä tulemaan ennen lähtöä. Täytyy käydä vielä ostamassa vahvaa b-vitamiinia apteekista ja ottaa kaikki muutkin tehokeinot käyttöön kasvun buustaamiseksi ;-)

Ja sitten tukan kimppuun!

Pyörittelin tyveä harjan ympärille sekä kävin muun osan tukasta lävitse kääntäen latvoja poispäin kasvoista. Koko homman meni ehkä viitisen minuuttiaja lopputulos on noinkin nopealla läpikäymisellä kivan huoliteltu, mutta silti rento :-)

Lopputulos

Tämä lämpöharja tulee varmasti olemaan todella kovassa käytössä Afrikassa ja lähtee ehdottomasti sinne mukaan. Täytyy käydä vielä ennen reissua kurkkimassa kaupoissa mitä muita vaihtopäitä tähän saisi. Onko siellä puolen ruutua muita, joilla lämpöharja on hiustenlaittoon ihan ehdoton? :-)

*Muotoilija saatu blogin kautta. Tuotearvostelua ei vaadittu, joten suosittelen vilpittömästi blogipostauksen tuotetta

Täyteläinen vadelma - suklaaraakakakku

torstai 16. lokakuuta 2014

 Lainasin eilen kirjastosta Maria Lönnqvistin Raakaleipurin parhaat kakut-kirjan ja heti testiin pääsi herkullisella kuvalla hurmannut vadelma-suklaaraakakakku. Pakko myöntää, että vaikka oma leipomukseni maun puolesta onnistui paremmin kuin hyvin ensimmäiseksi raakakakukseni, niin oli se kirjan kuvan kakku hieman nätimpi. Mutta sivuseikkahan se ulkonäkö vain on ;-) Resepti ei parin ainesosan puolesta mennyt ihan kuin ohjeessa, esimerkiksi alkuperäisessä reseptissä olleet mulperinmarjat korvasin taateleilla, en laittanut maca-jauhetta ja pähkinät olivat puolet saksanpähkinöitä (saksanpähkinät olivat reseptissä) ja puolet pekaanipähkinöitä.

vadelma suklaaraakakakku
Suklaakeksipohja
4dl pähkinöitä
3dl taateleita
1dl raakakaakaojauhetta
ripaus chilijauhetta
ripaus ruususuolaa

Väliin
3-4dl vadelmia

Suklaakuorrute
2dl raakakaakaojauhetta
1dl sulaa kookosöljyä
1/2dl hunajaa
2rkl lämmintä vettä


Valmista suklaakeksipohja rouhimalla pähkinät ja taatelit monitoimikoneella tai tehosekoittimella taikinaksi. Jos taatelit ovat kovin kuivia, liota niitä noin 10min lämpimässä vedessä. Lisää loput pohjan aineksista ja sekoita hyvin. Jaa valmis taikina kahteen osaan ja painele siitä kaksi erillistä levyä. (kuvassa yllä)

Lisää toisen kakkulevyn päälle vadelmat. Jos käytät pakastettuja, kannattaa sekaan lisätä lusikallinen psylliumjauhetta tai chiasiemeniä imemään liian nesteen pois.

Sulata kookosöljy nestemäiseksi lämpimässä vesihauteessa. Sekoita kaikki suklaakuorrutteen ainekset keskenään ja vispaa tasaiseksi seokseksi. Levitä suklaakastikkeesta 1/3 vadelmakerroksen päälle, lado toinen keksilevyistä vadelma-suklaa levyn päälle ja kuorruta kakku lopulla suklaakastikkeella.

Koristele kakku haluamallasi tavalla ja laita jähmettymään pakastimeen noin 10-20 minuutiksi ennen tarjoilua tai jääkaappiin pariksi tunniksi. Kakku säilyy jääkaapissa noin viisi päivää ja sen voi myös pakastaa.
vadelma suklaa raakakakku

Kakku oli maultaan todella täyteläistä ja ihanan suklaista. Kirpeähkö vadelmaseos tasapainoitti kivasti stydyä kokonaisuutta ja tykkäsin! Tykkäsi myös isovanhemmatkin, joille eilen kakun vein kyläilemään mennessä. Vaari on ihana, kun hän oli ihan ihmeissään taas, että miten tämä voi olla "terveellistä" eikä ole yhtään rasvaa tai sokeria :-D Lämmittää aina sydäntä, kun vanhempi, kaikkea perinteikästä, makeaa ja rasvaista rakastava henkilö ottaa lisää tälläistä leipomusta.

Ps. Nellyn midari on täydennetty!
http://clk.tradedoubler.com/click?p(110157)a(1641695)g(17905396)url(http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/ale/)

Proteiinivaahto aka protein fluff

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kuinka monelle teistä protein fluff aka proteiinivaahto on tuttu? Itse olen kyseistä ihmettä hämmästellyt instagramissa sekä muutamissa blogeissa ja eilen vihdoin päätin testata. Proteiinijauhetta, jäisiä marjoja ja vähän maitoa ja näistä pitäisi syntyä ilmavaa moussemaista vaahtoa. Whaaaaat? No eikun ottamaan itse selvää.

protein fluff resepti

Simppelisti vaan kaikki haluamasi ainekset kulhoon ja vatkausta niin kauan kunnes seos on vaahtoa. Älkää kysykö miten on mahdollista, mutta niin siitä vaan tulee vaahtoa :-D


Itse laitoin vadelmia, suklaanmakuista heraproteiinia, mantilimaitoa sekä päälle vähän koristeeksi kaakaojauhetta. Oli hyvää! Niin ja toimii muuten ilmeisesti vain heraproteiinilla, eli älä käytä kaseiinia tai yöproteiinia :-)

Kuinka moni meinaa testata?

My NLY sale picks

tiistai 14. lokakuuta 2014

Jipii, tänään aukesi kaikille Nellyn Midseason sale ja keräilin teille vähän vinkkejä kiinnostavista tuotteista :-)


Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela