Luonteeni kuusi vahvuutta

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Tein monen bloggaajan innostamana VIA-luonteenvahvuustestin, joka laittaa järjestykseen yhteensä 24 luonteenpiirrettä vahvimmasta heikoimpaan. Testi painottaa, etteivät pohjimmaiset luonteenpiirteet ole suinkaan heikkouksia, vaan ne eivät vain välttämättä tule henkilöltä niin helposti luonnostaan. Itselläni esimerkiksi listan pohjalla olivat itsesäätely ja harkitsevaisuus.

Rakastan tehdä erilaisia testejä ja yllättävän usein löydän itseni tuloksista ja tälläkin kertaa kuuden vahvimman luonteenpiirteeni joukossa oli ominaisuuksia, joita olen painottanut esimerkiksi työhakemuksia laatiessani - tietämättä lainkaan, että ne todellakin ovat vahvuuksiani muidenkin, kuin vain itseni mielestä. Testissä luonteenpiirteet on jaoteltu värikoodein kuuteen eri luokkaan, joista itsellä vahvimmiksi osoittautuivat tieto ja viisaus, inhimillisyys ja transsendenssi eli niin sanottu aistillisuus. Elän paljon tunteiden ja intuition kautta, joten ehkei ollut iso yllätys, että juuri nämä kategoriat nousivat luonteessani vahvimmin esille.

Minun luonteeni kuusi vahvuutta ovat:

Reiluus - Kaikkien ihmisten kohteleminen reilusti on pysyvä periaatteesi. Omat tunteesi eivät vaikuta toisia ihmisiä koskeviin päätöksiisi. Annat kaikille mahdollisuuden.

Olen muistaakseni joskus kertonutkin, että olen oppinut olemaan tuomitsematon ja ennakkoluuloton ihmisiä kohtaan. Minut saa näkemään punaista, jos ihmisiä jaotellaan tai tuomitaan esimerkiksi juurien vuoksi. Haluan myös kaikkia kohdeltavan reilusti, tasa-arvoisesti ja hyvin ja vihaan omaan pussiin pelaamista muiden kustannuksella.

Rehellisyys - Olet rehellinen henkilö. Et pelkästään puhua totta vaan elät elämääsi rehellisesti ja aidosti. Olet jalat maassa ja teeskentelemätön. Olet "todellinen" henkilö.

Haluan olla mahdollisimman rehellinen - niin muille, kuin itsellenikin. En pidä salailusta ja esimerkiksi kireä ilmapiiri saa minut hermostuneeksi. Haluan aina sanoa asioista suoraan ja tuntemuksistani, jos koen oloni esimerkiksi väärinymmärretyksi tai väärin kohdelluksi. Toivon myös yhtälailla rehellisyyttä myös muilta.

Arviointikyky - Asioiden perusteellinen harkinta ja tutkiminen joka puolelta on sinulle tärkeää. Et tee hätäisiä johtopäätöksiä. Luotat vain vankkoihin todisteisiin tehdessäsi päätöksen. Pystyt muuttamaan mielipiteesi.

Olen aika realisti ja mietin kaikista asioissa jokaisen näkökulman. Jokaisen yksityiskohdan, seurauksen tai lopputuloksen. Olen myös kykeneväinen muuttamaan mielipidettäni, jos syy sen muuttamiseen perustellaan huolellisesti. Ja pakko muuten myöntää, että aika usein arviointikykyni asioissa osuu oikeaan!

Sosiaalinen älykkyys - Olet tietoinen toisten ihmisten motiiveista ja tunteista. Tiedät mitä tehdä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja miten saada toiset tuntemaan olonsa levolliseksi.

Kehumatta, olen todella hyvä ihmisten seurassa ja osaan mukautua tilanteisiin. Osaan tarvittaessa johdatella keskustelua, pystyn olla hiljaa lainkaan kiusaantumatta, kykenen samaistumaan toisen tunteisiin. Aistin myös todella herkästi ihmisten värähtelyitä ja mielialoja. Tämä on yksi piirre, josta olen itsessäni ylpeä.

Toiveikkuus - Odotat tulevaisuudelta parasta ja teet työtä saavuttaaksesi sen. Uskot että voit kontrolloida tulevaisuutta.

Kirjoitinkin toukokuussa affirmaatiosta (teksti) ja siitä, että myönteisellä ajattelulla ja mielikuvilla voi vahvistaa toivomiensa asioiden tapahtumista. Uskon todellakin, että omaa tulevaisuutta voi jossain määrin kontrolloida tai ainakin ohjailla. Jokainen tapahtuma, jonka kohtaamme, on tarkoitettu tapahtuvan matkalla meidän täydellistä tulevaisuutta. Tietenkin minulla on päiviä, kun koen olevani epäonnistunut, mutta suurimmilta osin jaksan jatkuvasti olla toiveikas ja aktiivinen toteuttaakseni unelmani. Tämä vuosi on esimerkiksi hyvä esimerkki, koska saavutin tänä vuonna enemmän, kuin pystyin edes kuvittelemaan.

Ystävällisyys - Olet kiltti ja antelias toisille eikä sinulla ole koskaan liian kiire tehdä palvelusta toiselle. Nautit tehdessäsi hyviä asioita sellaisillekin ihmisille, joita et tunne hyvin.

"Be nice to strangers. Be nice even when it doesn’t matter.". Ystävällisyys on voima, jolla pääsee pitkälle. Jokaisessa tilanteessa, ihan jokaisessa, tulisi muistaa, että ystävällisyys on vihaa voimakkaampaa. Viha ei vie meitä mihinkään, joten keskitän mieluummin energiani olemaan ystävällinen kaikille - niin tutuille, kuin tuntemattomillekin. Myös niille, jotka eivät sitä aina ansaitsisi.

Vimeisen parin vuoden aikana olen huomannut, että mitä tietoisemmaksi olen tullut omasta luonteestani, piirteistäni ja ajatusmaailmastani, sitä onnellisempaa elämää pystyn elämään. Nuorempana koin toisinaan ahdistusta siitä, kun en meinannut ymmärtää miksi tunsin tai reagoin tietyllä tavalla. Esimerkiksi herkästi negatiivisten energioiden aistiminen teki olon raskaaksi ja tuolloin minulla ei vielä ollut rohkeutta olla tarpeeksi rehellinen. Mitä enemmän tiedän itsestäni, sitä enemmän pystyn myös antamaan muille, koska tunnen omat akilleen kantapääni sekä asiat, jotka saavat minut onneni huipulle. Monet varmasti pitävät kaikkia luonteeseen liittyviä testejä turhina, mutta itselleni ne ovat opettaneet paljon ja suosittelen niiden tekemistä silloin tällöin ihan jokaiselle.

Mitä mieltä te olette psykologisista testeistä, jotka esimerkiksi analysoivat luonnetta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela