Slider

Muutama sana eteerisistä öljyistä ja ohje itse tehtyyn huonetuoksuun

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Innostuin joulukuun aikana eteerisistä öljyistä ja erityisesti niiden käytöstä huonetuoksuina. Olen käyttänyt syksystä lähtien eteerisiä öljyjä aromaterapiamielessä, mutta nyt olen käyttänyt niitä huonetuoksuinakin. Yksi paras asia eteeristen öljyjen käytössä huonetuoksuna on, etteivät ne ole painepakkauksissa eivätkä sisällä lainkaan kemikaaleja tai esimerkiksi ponnekaasua.

Eteerisillä öljyillä on monia eri käyttötarkoituksia ja tietyt tuoksut tuovat apua erilaisiin vaivoihin. Esimerkiksi sitruksiset öljyt ja tuoksut ovat antidepressiivisiä, mielialaa piristäviä ja ahdistuneisuutta vähentäviä. Laventeli taas on monille varmasti tuttu rauhoittavien ominaisuuksien kautta, mutta se on myös erinomainen flunssantorjuntaan. Lisäksi monet eteeriset öljyt ovat hyvä luonnollinen hoitokeino useisiin ihovaurioihin ja -vammoihin. Jos homeopatia ja erilaisten eteeristen öljyjen vaikutukset jäivät kiinnostamaan, suosittelen ehdottomasti lukemaan lisää netistä ja kirjoista.

Huonetuoksuissa rakastan sitrusta ja suosikkituoksuni ovat mandariini ja appelsiini. Muita suosikkeja ovat laventeli ja bergamotti. Omia suosikkituoksuja ja tuoksuyhdistelmiä kannattaa lähteä hakemaan esimerkiksi omista hajuvesistä - selvittää, mitkä tuoksujen ylänuotit miellyttävät. Itse pidän eniten hajuvesistä, jotka ovat raikkaita ja sitruksisia, joten ei ihme, että viihdyn hyvin ympäristössä, jossa vallitsee raikkaus.

Yksinkertaisimmin huonetuoksun voi tehdä lisäämällä suihkepulloon vettä (mieluiten tislattua) sekä eteeristä öljyä. Oman tuoksuvahvuuden löytää kokeilemalla, mutta mielestäni desi vettä vaatii vähintään noin 20 tippaa eteeristä öljyä. Eteeriset öljyt ja vesi eivät sekoitu keskenään, joten suihketta on muistettava ravistaa ennen käyttöä. Jos tuoksusta haluaa pitkäkestoisemman, tarvitsee sen joukkoon lisätä vahvaa alkoholia, kuten vodkaa. 


DIY Huonetuoksu
Tarvitset: suihkepullon, eteeristä öljyä, alkoholia ja vettä.

Tuoksun tekeminen: Mittaa suihkepulloon alkoholi ja vesi suhteessa 1:3. Lisää joukkoon yhtä tai useampaa eteeristä öljyä niin monta tippaa, että tuoksu on omaan mieleleen sopiva. Täytä suihkepullo ja sekoita kunnolla noin 10-20 sekuntia.

Suihketta voi käyttää huoneilman raikastamisen lisäksi esimerkiksi lakanoihin (tähän laventeli olisi aika ihana!) tai silittämiseen. Kauniita tyhjiä suihkepulloja löytyy mm. H&M Home-osastolta.

Huonetuoksuja voi tehdä usealla eri tavalla, kuten lisäämällä pienen kulhon pohjalle aikaisemmin jakamani ohjeella tehdyn nesteen ja lisää joukkoon puutikkuja, jotka imevät nestettä itseensä. Toinen keino on tehdä itse huonetuoksu lisäämällä suljettavaan purkkiin pieniä puupaloja ja tiputtelemalla niiden päälle eteeristä öljyä.

Frantsilalta* ja Virolaiselta Nurmelta löytyy iso valikoima eteerisiä öljyjä ja niitä on hyvin saatavilla ympäri Suomea.  Eteerisiä öljyjä myyvät esimerkiksi Ruohonjuuri, Life, hyvin varustetut apteekit ja tavaratalot. Toinen paikka, josta eteerisiä öljyjä kannattaa käydä katsomassa, on Kampissa sijaitseva Muji-myymälä, joka myy myös diffuusereita.

Miten te käytätte eteerisiä öljyjä?

*tuotteet saatu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela