Kaksi huippua puhdistusöljyä - Elizabeth Arden ja L'ocittane

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Kuivempi sisäilma ja kylmemmät säät tuntuu palelevien ja kuivien käsien lisäksi myös ihossani – kiristää, kuivaa ja hermot menevät. Vaikka aamulla olen tehnyt huolellisen kosteutuksen ja yritän lukita veden ihoon voiteella voiteen perään, alkaa päivän aikana iho tuntumaan todella kiristävältä. Onneksi kosteuttavat suihkeet ovat olleet pelastus siinä vaiheessa, kun tekisi mieli upottaa naama saavilliseen öljyä. Myös iho protestoi kinnaavaa tunnetta vastaan puskemalla öljyä ihon pinnalle lievittämään kuivuuden tunnetta. Hermot ovat pikkuisen koetuksella, sillä meikki ei meinaa pysyä millään nättinä ja ainoa hetki, kun iholla on mukava tunnen, on aamuisin edellis illan tehokkaan ja kerrostetun kosteuttamisen sekä yönaamion jäljiltä.

"Tehokkaat", paljon alkoholia sisältävät puhdistusaineet ovat pintakuivan, epäpuhtaan ihon pahimpia vihollisia näin talviaikaan. Huomaan nykyään omasta ihosta välittömästi, jos puhdistan kasvot liian pesevillä, ihosta kaiken kosteuden vievällä puhdistusaineella. Siinä vaiheessa ei kiristävään tunteeseen auttaisi varmastikaan edes se kasvojen uittaminen öljyssä... Muutenkin olen viime aikoina oppinut aivan älyttömästi lisää ihonhoidosta ja erityisesti siitä kosteutuksen tärkeydestä, joten ihon puhdistukseen käyttämäni aineet ovat menneet täysin uusiksi. Vannoin kauan epäpuhtaalle ja finniselle iholle tarkoitettujen putsareiden nimeen ja pitkään oikein tuntui, että etsin sitä "kuivattava" ja "alkoholi" -sanoja pudistustuotteesta. Viimein viisastuneena ne ovat historiaa ja puhditusaineetkin ovat vaihtuneet hellävaraisempiin, ihon kosteustasapainoa ylläpitäviin tuotteisiin.

Kirjoitin jokin aika sitten löytäneeni öljyt osaksi ihonhoitorutiinia. Niistä ja ihon kaksoispuhdistuksesta innostuneena päätin ottaa käyttöön puhdistusöljyn kasvoille. Tietämättömille selitettynä ihon kaksoispuhdistus tarkoittaa sitä, että ensiksi meikit puhdistetaan kasvoilta öljymäisellä tai maitomaisella puhdistusaineella ja seuraavaksi meikitön iho putsataan geelimäisellä tai voidemaisella puhdistusaineella. Puhdistusta voi tehostaa entisestään käyttämässä konjac-sientä, joka on esimerkiksi kasvoharjaa hellävaraisempi iholle.

Olen muutaman viikon käyttänyt kahta eri puhdistusöljyä; L'ocittanen Shea-sarjasta sekä Elizabeth Ardenin Ceramide-puhdistusöljyä, joista jälkimmäisen sain PR-näytteenä. Molemmat puhdistusaineista ovat eri öljyjen sekoituksia eikä niistä kumpikaan sisällä ihoa kuivattavaa alkoholia. Näiden öljyputsareiden yksi huippujuttu on, että ne sopivat silmämeikin poistoon, eikä silmistä tarvitse pesun jälkeen pyyhkiä pois kuin pienet ripsivärin rippeet. Joten hyvästi kirvelevät pandasilmät!


Elizabeth Ardenin öljy, hienommalta nimeltään Ceramide Replenishing Cleansing Oil, sisältää Omega 3, 6 ja 9-happoja sekä ihoa ravitsevaa E-vitamiinia suoraan sen sisältämistä öljyistä. Tuotteen luvataan myös korjaavan ihon pintakerrosta. Ihon vaurioitunut pintakerros on usein syy rasvoittuvaan, pintakuivaan ihoon. Tuote ei myöstään tuki ihohuokosia tai jätä rasvaista tunnetta iholle, joten se sopii oikein mainiosti epäpuhtaallekin iholle, erityisesti kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen vaiheeseen.

Ceramide-sarjaan kuuluu monia muitakin tuotteita, joista haluan nostaa toisen kerran tänne blogiin kevät-talvella saamani Ceramide-kapselit. Kapselit ovat olleet vähällä käytöllä koko kesän, mutta nyt otin ne jälleen viikottaiseen käyttöön. Parina iltana viikossa olen laittanut yhden kapselin sisällön kosteuttavan seerumin ja kosteusvoiteen välissä. Näiden kapseleiden sisällä oleva seerumi on koostumukseltaan aivan ihana eikä sellainen perinteisen seerumimainen vaan todella öljyinen olematta öljyä. Vaikea selittää, mutta tämä seerumi ei ole lainkaan geelimäinen tai vetinen vaan sellainen pehmeän öljymäisen tuntuinen, muttei lainkaan tahmainen. Kasvoilla seerumi tuntuu todella ihanalta ja iho sen alla kosteutetulta.

Advanced Ceramice-kapselit auttavat myös korjaamaan ihon ulointa kerrosta, eli marraskesia (=moisture barrier). Marraskesin tärkein tehtävä on pitää kosteus ihon sisällä ja sen ollessa vaurioitunut alkaa iho tehostamaan talintuotantoa, joka aiheuttaa ihon rasvoittumisen. Tästä syystä hyvä kosteutus aamuisinkin on todella tärkeää, jotta kasvoilla saadaan pidettyä optimaalinen kosteustila myös meikin alla. Hyvin kosteutettu iho=kauniimpana pysyvä meikkipohja. Nämä ovat myös oikeita tehopommeja heleyttämään ihoa ja ehkäisemään ikääntymisen merkkejä.

Netistä Elizabeth Ardenin Ceramide sarjaa myy muun muassa Eleven*. Elevenillä Ceramide Replenishing Cleansing Oilin 200ml* on 27,30€ (200ml) ja Advanced Ceramide Capsules 30kpl* 50,50€.

Toisena öljyputsarina esittelen L'occitanen Shea Cleansing Oilin. Olin lukenut todella paljon hyviä arvosteluja tästä puhdistusöljystä ja päätin ostaa tämän testiin. Normaalisti tämä L'ocittanen puhdistusöljy on 200ml koossa noin 21 euroa, mutta kuun alkuun ajoittui sopivasti Kaubamajan Osturalli, josta sain tämän tarjouksesta alle 12 eurolla. L'ocittanella on toinenkin puhdistusöljy, Immortelle Oil Make-Up Remover, mutta sen lisäksi, että vain tämä Shea-sarjan puhdistusöljy oli vain tarjouksessa, oli tätä kehuttu paremmaksi. En ota kantaa siihen onko tämä L'ocittanen puhdistusöljyistä parempi, mutta todella hyvä tämä ainakin on!

Tämä puhdistusöljy, kuten Elizabeth Ardeni  vastaavakin, muuttuu kosteilla käsillä iholle hierottaessa puhdistusmaitomaiseksi ja kevyesti vaahtoavaksi, jolloin vahvempikin meikki lähtee irtoamaan ihosta. Molemmat puhdistusöljyistä ovat päässeet tulikokeeseen Estée Lauderin Double Wear -meikkivoiteen puhdistamisessa ja molemmat ovat läpäisseet haasteen erinomaisesti. Jompi kumpi näistä puhdistusöljyistä yhdistettynä kaksoispuhdistukseen poistaa meikin niin hyvin kasvoilta, ettei essencellä tai tonerilla kasvoja pyyhkiessä vanulappuun jää merkkiäkään meikistä. Miksi olen löytänyt öljymäiset puhdistusaineet vasta nyt? Näiden jälkeen iho ei jää lainkaan kuivan tuntuiseksi,ja meikki irtoaa kasvoilta kuin unelma. Jos ette ole kokeilleet niin kokeilkaa viimeistään nyt puhdistusöljyä ihotyypistä riippumatta.

Vaikka olen toisen saanut öljyistä PR-näytteenä ja toisen ostanut itse, en siltikään osaa laittaa näitä paremmuusjärjestykseen. Molemmissa on ominaisuuksia, joista pidän todella paljon ja kummassakin on jotain, jossa toinen vie voiton.. Mutta kumpikin vain on sen verran hyviä, että en vain pysty antamaan kirkkainta pokaalia jommalle kummalle. Joten loppuun pieni vertailu öljyistä:

Koostumus:
Elizabeth Arden

Tuoksu:
L'ocittane

Tehoaineet:
Elizabeth Arden

Ikääntymisen merkkeihin:
Elizabeth Arden

Herkälle iholle:
L'ocittane

Riittoisuus:
Elizabeth Arden

Elizabeth Ardenin öljyn inci-lista on pidempi L'ocittanen öljyyn verrattuna, mutta EA:n Ceramide-öljyssä on enemmän muun muassa hajusteita sekä muista aktiiviaineita, jotka luonnollisesti pidentävät inciä. Tästä syystä suosittelen erityisen herkkäihoisille L'ocittanen öljyä, jossa tuoksu on miedompi (tosin Elizabeth Ardeninkin öljyssä tuoksu on hyvin mieto) ja ainesosat ovat luonnonmukaisempia. Koostumukseltaan mielestäni parempi oli Elizabeth Ardenin öljy sillä se oli paksumpaa ja täten helpompi käsitellä. Paksumpi koostumus tekee tuotteesta myös riittoisamman sillä vetisempää L'ocittanen öljyä tarvitsee kerralla hieman enemmän. Kumpaakaa öljyistä ei kuitenkaan tarvitse mitentään läträtä sillä pieni painallus, eli noin peukalon pään kokoinen määrä öljyä riittää puhdistamaan koko kasvot. Minua hieman vanhemmille, eli 30-vuotiainne ja sitä vanhemmille voisin suositella näistä kahdesta öljystä Elizabeth Ardenia, sillä se sisältää ihoa korjaavia ainesosia ja ennaltaehkäisee ihon ikääntymistä.

Onko teillä puhdistusöljyt käytössä osana ihonpuhdistusta?

Oot niin tyypillinen Kaksonen! - vastaako luonteeni horoskooppiani?

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Voihan horoskooppi. Täyttä huuhaata, mutta omalla tavallaan kiehtova aihe. Naisten keskuudessa taitaa olla aika yleistä, että horoskoopit puhuttavat tai ne tulevat puheeksi esimerkiksi uuteen henkilöön tutustumisen yhteydessä. Mutta eihän kukaan niihin tietenkään usko (eipä) ja kaikki horoskooppeihin liittyvät uskomukset ovat ihan hatusta vedettyjä. Kärjistettynä horoskoopit ovat tavallaan aivopesua - mitä enemmän niitä luemme ja mitä enemmän meille niistä kerrotaan, sitä vahvemmin alkaa tuntua, että ne osuvat itseensä ja omaan elämään.

Oma suhteeni horoskooppeihin on sellainen, että luen horoskooppini läpi käteen osuneesta naisten- tai iltapäivälehdestä ja toisinaan saatan tutkailla luonnehoroskooppeja horoskooppeihin liittyneen keskustelun päätteeksi. Useimmiten kuitenkin menee viikkoja, etten suo ainuttakaan ajatusta horoskooppeihin. Joten en sanoisi, että uskon horoskooppeihin vaan ne ovat minulle satunnaista viihdettä. Varsinkin lyhyen ja pitkän ajan horoskoopit ovat omasta mielestäni täyttä hölönpölyä, mutta luonneanalyysit eri horoskoopeista ovat ihan hauskoja, jonka inspiroimana lähdin kirjoittamaan tätä postausta. Minä olen kesäkuussa syntynyt Kaksonen, joten eiköhän oteta selvää, että kuinka hyvin Kaksosen luonneanalyysi vastaa omaa persoonaani. Analyysi on löydetty Ennustukset.com - sivulta.


Kaksonen 21.5.-21.6.

"Kaksonen on usein puhelias ja valpas kyselijä, joka haluaa välittää tietoa muille ihmisille ja etsii perimmäistä totuutta, usein pelkästään huvin vuoksi. Kaksonen on monipuolinen ja älykäs ja hänen karismansa vetoaa muihin ihmisiin. Mikään toinen tähtityyppi ei ole näin kontaktikykyinen ja rakastettu loistavana seuraihmisenä."

Yläasteella englannin opettajani antoi minulle lempinimen "chatterbox", joten puheliaisuuden allekirjoitan täysin. Olen myös todella utelias, oppimishaluinen, tiedonjanoinen ja nautin tyhmien nippelitietojen tietämisestä ja niiden kertomisesta muille. Siitä huolimatta, että nautin yksin olemisesta ja väsyn helposti väkijoukossa ja hälinän keskellä, pidän yhtenä lahjakkuutenani juurikin kykyä olla hyvä ja sulava seuraihminen sekä hyvää tilannetajua. Tämä meni pelottavan nappiin!

***

"Kaksonen on vilkas ja utelias sekä tietoinen kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Kaksonen on kiinnostunut keksinnöistä ja saattaa ostaa mitä tahansa hetken mielenjohteesta. Kaksosella on asiaan kuin asiaan sarkastinen kommentti ja väittelee mielellään asioista."

Vilkkaus, uteliaisuus ja kaiken ympärillä tapahtuvan tiedostaminen ovat piirteitä, jotka huomaan itsessäni ja jotka samalla osuvat omaan nilkkaani tekemällä elämästä välillä todella kuormittavaa. Olen nykyään parantanut tapojani todella paljon rahan käytön saralla, mutta kyllä niitä hetken mielijohteesta tehtyjä ostoksiakin tulee tehtyä. Sarkasmia taas en allekirjoita ja väittelyt eivät ole lempi puuhaani - mieluummin olen sopuisa ja puhun asioista hyvässä hengessä.

***

"Kaksonen hakeutuu yleensä luovalla alalle, koska kyllästyy nopeasti. Kaksonen innostuu kaikesta uudesta ja haluaa aloittaa asioita, mutta pitkäjänteisyys niiden loppuun vientiin uupuu."

Voi ei, tämä on niin mua! Bloggaus on nykyään keino toteuttaa luovuuttani ja pienenä olen sanonut, että minusta tulee isona taidemaalari. Tuohon uudesta innostumiseen hyvänä esimerkkinä ovat muun muassa lukuisat aloittamani projektit, joista viimeisimpinä ovat itse tehdyt heijastimet (piti olla osa joululahjaani muutamalle läheiselleni viime vuonna, mutta jotka eivät ikinä valmistuneet), farkkujen tuunaus helmillä (kävin ostamassa helmet, ompelin yhden ja siihen se sitten jäikin) ja toistakymmentä keskeneräistä blogitekstiä...

***

"Kaksosella on keskittymiskyvyn puutetta ja hänellä on taipumusta hermostua. Kaksosta on vaikea pakottaa minkäänlaisiin kaavoihin. Kaksosella on nopea käsityskyky. Kaksosella on usein paljon harrastuksia."

Jatkuva multitäskäys ja ajottainen hankaluus keskittyä ainakaan yhteen asiaan kerralla ovat huonoja tapojani. Toisaalta pidän tätä yhtenä hyvistä puolistani, koska pystyn puuhaamaan montaa asiaa kerralla pitäen samalla narut käsissäni. Minulla on todella hyvät hermot, jos asia liittyy jollain tapaa muihin ihmisiin, mutta hermostun itseeni tai ainoastaan itseeni liittyvissä asioissa todella helposti. Aika usein kotona lentelee ärräpäät kun kiroan sitä, että miten minä voin olla näin hölmö tehdessäni jotain tyhmää tai jos esimerkiksi läppäri temppuilee. En myöskään pidä itseäni kovinkaan kaavoihin kangistuneena vaikka rakastan tiettyjä rutiineja, mutta useaa harrastusta en allekirjoita.

***

"Pysyvät ammatit on melko vieraita Kaksoselle, sillä hän kehittyy koko ajan ihmisenä ja näin ollen ammatin vaihtaminen vielä vanhemmallakin iällä on mahdollista."

TÄÄ ON NIIN TOTTA! Olen tosi, tosi, tosi nopea oppimaan ja heti, kun työ ei enää tunnu tuovan haastetta tarpeeksi, alan haikailemaan jonkin uuden perään. On tullut todettua, että yksitoikkoinen ja liian rutiininomainen työ ei sovi minulle.

***

"Parisuhteet ja pidempiaikaiset kuviot aiheuttavat Kaksosille joskus haasteita, sillä hän on kärsimätön ja tuuliviirimäinen sekä tarvitsee lämpöä ja ymmärtämystä. Kaksonen on pohjimmiltaan tahdikas ja rauhaa rakastava, mutta Kaksosen tapa puuttua toisten asioihin tuo mukanaan monta kertaa räjähdysainetta."

Myönnän, etten ihan aina tiedä mitä haluan ja tarvitsen niitä salamoita ja ilotulituksia alusta lähtien. Mutta sitten kun tiedän, että toinen voisi olla se oikea, minusta löytyy luonteeni parhaat piirteet eli huolehtivaisuus, ymmärrys ja lempeys. Positiivisessa mielessä taas olen todella huono puuttumaan toisten asioihin, sillä arvostan omalla kohdallani sitä, että minun annetaan tehdä omat valintani elämässäni, joten toinen puuhailkoot mitä puuhailee. Mutta sitten jos joku on tekemässä jotain todella tyhmää, kerron kyllä mielipiteeni asiasta (kiitos isälleni tästä piirteestä!).

***

"Kaksonen on leikkisä ja karismaattinen persoona, joka käyttäytyy ajoittain itsekkäästi. Vilkas ja kommunikointikykyinen. Yksi luonteenpiirre on arvaamattomuus."

Olen kuullut, että olen karismaattinen ja kyky kommunikoida luontevasti tilanteessa kuin tilanteessa sopii luonteeseeni. Voin rehellisesti myöntää olevani ajoittain todella itsekäs ihminen - en jaa mielleläni tavaroitani, omaa tilaani ja saatan tehdä asioitani etupäässä siten, että se ajaa omaa etuani. En kuitenkaan ole lapsellisella tavalla itsekän vaan muistan aina huomioida myös muut ja kysyä muiden mielipidettä asioista sekä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että teen epäitsekkäitä asioita, jos osallisena on muita henkilöitä.

***

"Kaksonen pitää kansainvälisyydestä."

Taidatte tietää tähän vastauksen. Tuskin asuisin ulkomailla, jos kansainvälisyys olisi vastenmielinen asia!

***

"Toimivan suhteen Kaksonen solmii itsetunnoltaan vahvan Oinaan tai Leijonan kanssa. Kaksosella on vain tapana rakastuessaan säikähtää ja vetäytyä itseensä. Kaksosen tunnepitoiset ihmissuhteet niin rakkaudessa kuin ystävyydessä ovat usein läpikotaisin ongelmallisia. Myös ystäviksi sopivat hyvin Vaaka, Jousimies ja Vesimies, jotka itse samanlaisina luonteina osaavat arvostaa itsenäistä ja vapautta rakastavaa Kaksosta."

Fun factina voin kertoa, että seurustelin pitkään Oinaan kanssa ja tapailin kauan Vaakaa. Olen todella huono rakastumaan tai edes ihastumaan, koska kaikki tunnemyrsky sisälläni tuntuu välillä olevan liikaa. Vanhempani ovat horoskoopeiltaan Vaaka ja Vesimies, joten voisiko horoskooppi olla osallisena siihen, että välini molempien vanhempieni kanssa on todella läheinen? Mitä pidemmälle tämä postaus menee, sitä enemmän vaikuttaa siltä, että uskon täysin horoskooppeihin! ðŸ˜„

***

"Herkän Ravun Kaksonen polkee helposti jalkoihinsa, Kauris ja Neitsyt väsyvät hänen vauhtiinsa, Härkä ei häntä yksinkertaisesti ymmärrä, koska Kaksosta ei voi omistaa ja Härkä taas on materialisti. Rakastajana Kaksonen on hyvin inspiroiva."

Viimeiseen lauseeseen en ota mitään kantaa haha! Mutta muuten en oikein osaa sanoa tämän viimeisen kappaleen osalta pitääkö tämä paikkaansa. Toisaalta taas yksi parhaista ystävistäni on horoskoopiltaan Neitsyt, joten ystävyyssuhteessa kemiat pelaavat ihan hyvin.


Olipas tätä postausta hauska tehdä. Kunnollista itsetutkiskelua leppoisissa merkeissä ja kait voin tähän loppuun myöntää, että taidan minä olla aika tyypillinen Kaksonen. Sanavalmis tuuliviiri, jolta ei mene sormi suuhun missään tilanteessa.

Kuinka hyvin teidän horoskooppi vastaa luonnettanne?

Suoraan kotiovelle tullut yllätys

lauantai 21. lokakuuta 2017

Heipparallaa ja mahtavaa viikonloppua teille kaikille! Viikko on mennyt aivan hujauksessa, tai oikeastaan koko syksy tuntuu menneen ohi aivan täysin. Tänä aamuna yhdeksän kieppeillä töihin lähtiessä havahdui siihen, että talvi tekee oikeasti tuloaan. Lämpömittari olikin asteen pakkasen puolella ja sormia palelsi kotiin unohtuneiden hanskojen takia. Tai en oikeastaan edes unohtanut niitä kotiin, vaan jätin ne lipaston päälle, koska totesin mielessäni, ettei siellä nyt voi olla niin kylmä, että niille olisi tarvetta. Omasta hölmöydestä tuli taas kärsittyä. Mikä ihme siinä on, että edelleenkin 27-vuotiaana talven tulo yllättää. 😄

Postauksen aihe ei ole kuitenkaan päivitellä tätä tulevaa talvea, vaan hiljattain testiin saamani syyskuun ja lokakuun Bette box. Kauneusboksien suhteen olen aika noviisi ja aikaisempi tutustuminen NSB:n kauneusboksiin oli ensimmäinen kerta, kun sain hyppysiini jotain vastaavaa. Bette boksi on ollut markkinoilla jo iät ja ajat, joten oli mukava päästä viimein itsekin tutustumaan tähän yllätyslaatikkoon.

Hieman Bette Boxia siitä tietämättömille pohjustaen, kyseessä on kuukausittain tilaajalle toimitettava yllätysboksi, joka sisältää täysikokoisia sekä testerikokoisia kauneustuotteita. Boksit elävät pitkälti eri vuodenaikojen mukaan ja vuosittain on myös teemabokseja, kuten uusin lokakuun Bette Box, johon oli koottu bloggaajien suosikkituotteita. Oli mielenkiintoista tutkiskella bloggaajakollegoideni lempituotteita sekä päästä kokeilemaan paria tuotetta, joiden kokeilua olen pidempään harkinnut. Näistä kahdesta syyskuun boksi oli kuitenkin itselleni mieluisampi, sillä siinä oli monipuolisemmin eri tuotteita, kun taas lokakuun bloggaajaboksissa tuotteita oli ainoastaan viisi, vaikkakin  Lumenen täysikokoinen tuote oli suht arvokas. Tilaajalle boksi maksaa kuukausittain 18.90 euroa ja sieltä tulevien tuotteiden kokonaisarvo on keskimäärin 40-70 euroa.

Bloggaajaboksi piti sisällään Lumene Invisible Illumination Instant Glow sävyseerumin sävyssä universal medium, L’Occitane en Provence Shea Ultra Rich -vartalovoiteen minikoossa, matkakokoisen Treaclemoon One Ginger Morning -suihkugeelin, Ziaja Goat’s Milk Moisturizing Day Cream -päivävoiteen 10ml näytekoossa ja minikokoisen Curaprox Black is White -valkaisevan hammastahnan. Lokakuun boksin lempi tuotteeni olivat ehdottomasti Lumenen sävyseerumi, pitkään ostoslistalla ollut Curaprox-hammastahna sekä suihkugeelinipona omaksi yllätyksekseni Treaclemoonin suihkugeeli, joka meni saman tien ostoslistalle täysikokoisena tuotteena. Tuoksu on ihanan pirteä ja vaikka en yleensä tykkää kovin vahvasti hajustetuista suihkugeeleistä, menetin tälle sydämeni täysin. Olen nähnyt näitä vegaaneille sopivia suihkugeelejä monet kerrat, mutta olen todella nipo sen suhteen, miltä suihkugeelin pakkaus näyttää. Treaclemoonin pakkaukset ovat omaan esteettiseen silmään liian levottomia, joten en ole ikinä edes tuoksutellut kyseisen merkin tuotteita, vaikka ne ovat olleet nenäni edessä monet kerrat! Ziajan kosteusvoiteesta en osaa vielä sanoa mielipidettäni, sillä olen vasta tuoksutellut voidetta. Tuoksun puolesta tuo ei tosin ole menossa jatkoon ja koostumus vaikutti aika tahmaiselta päivävoiteelle. Aion kuitenkin antaa voiteelle mahdollisuuden, sillä se on saanut ihan hyviä arvosteluja niin kauneusbloggaajilta, kuin kuluttajienkin keskuudessa.

Lumenen sävyseerumi oli kiva yllätys ja vaikka en ole suuri Lumenen tuotteiden fani, oli kiva päästä kokeilemaan miten tällainen tuote soveltuu omiin meikkaustarpeisiin. Peitto on todella kevyt, joten sellaisenaan se ei todellakaan riitä kasvoilleni, mutta aion hyödyntää tuota meikkivoiteiden joukossa. Tietenkin sävyseerumia voisi käyttää "meikittömään meikkiin", mutta yleensä meikkaan mieluummin kunnollisen meikkipohjan tai en käytä lainkaan meikkiä. Pakko muuten kritisoida sen verran, että mielestäni oli aika omituista, että sävyksi oli valittu universal medium täysikokoiseen tuotteeseen. Minuahan tuo ei tietenkään haitannut sillä itselleni sävy oli sopiva, mutta veikkaan, että vaaleampi sävy olisi varmasti ollut useammalle käyttökelpoisempi, varsinkin kun kyseessä on seerumi. Huomiona vielä, että kahtena kuukautena peräkkäin täysikokoinen  tuote on juurikin Lumenelta. Syyskuun boksissa Lumenen tuote oli Nordic Chic Soft-mattapuuteri.

L'occitanen tuotteet ovat olleet jo pitkään suosikkejani ja Bette Boxista tullut kosteusvoide oli tuttu viime vuodelta L'occitanen omasta joulukalenterista tulleena. Kyseinen superkosteuttava voide on todella hyvä kuivalle talvi-iholle, mutten ole kuitenkaan ihastunut siihen  niin paljon, että hankkisin sen täysikokoisena. L'occitanen Shea-sarja on kyllä muuten tutustumisen arvoinen ja itseltäni lähtee lämpimät suositukset Shea-puhdistusöljylle sekä sheavoi-käsirasvalle.

Bette Boxiin tutustuminen oli oikein positiivinen kokemus ja vaikka kritisoinkin hieman boksia, fakta on, että tämän tyyppisissa tuotteissa on varmasti jokaiselle niitä hittejä ja huteja. Toisaalta taas ne aluksi hutituotteilta tuntuvat tuotteet saattavatkin nousta suosikeiksi. Nykyään kosmetiikkaa on helppo kierrättääkin erilaisilla nettikirppareilla tai lahjoa läheisiä, joten eiköhän jokaiselle tuotteelle löydy käyttäjänsä.

Mitkä ovat teidän kokemuksenne Bette Boxista?


Bette Box on kuukausittain toimitettava kosmetiikan yllätyspaketti, joka sisältää kauneustuotteita tunnetuilta kosmetiikkabrändeiltä. Tilaa nyt ja saat marraaskuun Bette Boxin upeaan tarjoushintaan vain 14,90€.

Paketti täydeltä hurmaavia kauneustuotteita
Saat joka kuukausi 4-6 kauneusyllätystä
Marraskuun Bette Boxilla valmistaudutaan tulevaan juhlakauteen
Mukana mm. värikosmetiikkaa sekä uutuusbrändi


Alennuksen saat syöttämällä ostoskorissa koodin: marraskuunbette

Tarjous on voimassa rajoitetun ajan, joten nappaa omasi jo tänään!


Onko kasvissyöjillä vaikeaa?

torstai 19. lokakuuta 2017

Takana on yli kaksi viikkoa kasvisruokavaliolla, joten nyt on hyvä hetki kertoa hieman välikuulumisia. Onko tullut retkahdettua? Onko ollut houkutuksia?

Olen ollut todella yllättynyt siitä, kuinka helppoa lihan ja kalan ruokavaliosta poisjättäminen on ollut.  Kasvisruoalla meno on sujunut todella helposti ja koska ruokavalio ei ole vegaaninen, en ole missään vaiheessa kokenut joutuneeni luopumaan mistään. Edes kaupan lihahyllylle ei ole tullut eksyttyä vanhasta tottumuksesta ja tofu sekä soija ovat korvanneet lihan aterioissa sen kummemmin mietittyä. Vaikka esimerkiksi härskistä tai nyhtökauraa ei Virossa ole tullut vastaan, on soija- ja tofutuotteita ihan mukavasti saatavilla. Asiaa on varmastikin helpottanut myös se, että asun yksin ja saan päättää kaikista ruoista, joilla jääkaappi täytetään.

Vaikka kasvisruokavaliolla oleminen on helppoa, ei minusta varmastikaan olisi vegaaniksi. Lihan ja kalan lisäksi kananmunien ja maitotuotteiden jättäminen kokonaan pois ruokavaliosta voisi vielä juuri ja juuri mennä (R.I.P. ihanat kermajäätelöt ja herkkusuklaat), mutta kaiken eläinperäisen eliminoiminen ruokavaliosta olisi itselle liikaa. Eläinperäisiä ainesosia on niin monissa elintarvikkeissa esimerkiksi liivatteen muodossa, joten kokisin omalla kohdallani epämiellyttväksi, jos jokaisen tuotteen kohdalla pitäisi todella tarkkaan käydä läpi ainesosaluettelo. Arvostan todella paljon vegaaneja, jotka pystyvät näkemään tuon vaivan.

Näiden viikkojen aikana aamupalanani on toiminut pitkäaikainen aamupalalempparini, eli bullet proof-kahvi proteiinijauheella ja välipalat ovat olleet usein chiavanukasta, hedelmiä, soija- tai luonnonjogurttia, vegaani- tai heraproteiinijauhetta ja avokadoja. Lounaana toimii lähes aina erilaiset keitot tofun tai soijavalmisteen kanssa ja lisukkeena saatan syödä vielä avokadoa riippuen kuinka tuhdin keiton olen tehnyt. Iltapala/illallinen on vaihdellut, mutta aina tulee syötyä jotain raskaampaa, sillä työpäivinä syön lounaan neljän ja viiden välissä, joten iltaisin on aina jättimäinen nälkä, vaikka olisin syönyt jotain pientä viimeisellä tauollani. Illalla tykkään napostella tv-sarjoja katsella, joten porkkana- tai lantturanskalaiset ja dippi, itse tehty hummus vihannesten kanssa tai nachot ja proteiini"jäätelö" ovat olleet kovassa huudossa tai sitten olen tehnyt jonkun veggie bowlin jääkaapin jämäruoista. Viime aikoina on ollut myös paha tapa syödä iltaisin ainoastaan herkkuja, kuten keksejä, karkkia ja jäätelöä, mutta kasvisruokaa sekin. 😉

IBS ja kasvisruokavalio?

Vatsani reagoi todella herkästi ruokavalion muutoksiin ja huomasin ensimmäisellä viikolla vatsani olevan huomattavasti turvonneempi verrattuna normaaliin eikä vatsa toiminut normaalisti. Tuolla ensimmäisellä viikolla en edes herkutellut lainkaan, joten sekään ei ollut syy ärtyvän suolen oireyhtymän oireiluun. Onneksi pikku hiljaa elimistö ja vatsa on alkanut tottumaan erilaiseen ruokavalioon, eikä kiusallinen turvotus ole enää samanlaista, kuin ensimmäisellä viikolla. Olen myös ollut entistä tarkempi FODMAP-hiilihydraattien kanssa, joka on selvästi auttanut. Vaikkakin myönnän, että söisin mielelläni päivittäin ison kulhollisen hummusta raakojen porkkanatikkujen kanssa, mutta jos haluan saada seuraavana päivänä farkkujen napin kiinni, en suosittele itselleni herkuttelemaan tuolla tavalla ihan joka ilta.

Toivotaan, että olotila tasottuu ja todella inhottavat ja kivuliaat turpoamiskohtaukset loppuvat kokonaan. Odottelin vielä ensimmäisen viikon maitohappobakteeritilaustani loppuneiden tilalle, joten niiden puuttuminen päivittäin syötynä oli ihan varmasti yksi tekijä siihen, että IBS oireili enemmän. Tämän vaivan kanssa vaan täytyy olla kärsivällinen ja vaikka tiesin, että ärtyvä suoli ja kasvisruokavalio saattavat olla hankala pari, olen ylpeä, että olen jatkanut tällä ruokavaliolla, vaikkei olotila olekaan ollut turvonneen pallomahan kanssa kovin itsevarma tai hyvä. Onneksi suunta on (yleensä) vain ylöspäin!

Vaikka tavallaan lähdin tähän kokeilumielessä ja Lihaton lokakuu-teeman innoittamana, ei minulle ole tullut mieleenkään lopettaa kasvisruokavaliolla oloa heti, kun kuukausi vaihtuu marraskuuksi. Kerroin jo toisessa postauksessa, että ensi kuun Italian lomalla saattaa tulla lipsuttua, mutta ei se maailmaa kaada. Ja Italiahan on oikeastaan kasvisruokailijan unelma, sillä tarjolla on täydellisiä Pizza Margheritoja, herkullisia pastoja ja risottoja sekä Antipastoja. Noista jokainen toimii ilman lihaakin, joten voi olla, ettei Roomassakaan tule sorruttua lihaan tai kalaan. Tosin joulun tiedän edelleenkin olevan se vihoviimeinen kompastuskivi, ellei sitten minuun tartu maailmanluokan mahatauti juuri joulun pyhiksi!

Oletteko te olleet mukana Lihattomassa lokakuussa?

Yksinäisyys aikuisena ja bloggaaja ystävänä

tiistai 17. lokakuuta 2017

Jutta ja Iines kirjoittivat hiljattain hyvät postaukset yksinäisyydestä, jonka seurauksena aihe jäi pyörimään mieleeni. Olenko minä yksinäinen? Onko vuosien tiuha suomen ja ulkomaiden välillä muuttaminen tehnyt minusta yksinäisen?

Yksinäisyys ei aina tarkoita sitä, ettei olisi ketään, kenen kanssa viettäisi aikaa tai ei olisi kavereita. Yksinäisyys ei välttämättä ole oma valinta eikä yksinäisyys tarkoita, että olisi yksinäinen. Mielestäni yksinäisyyden voi kärjistettynä jakaa yksinäisyyden tunteeseen, joka tuntuu emotionaalisella tasolla sekä sosiaaliseen yksinäisyyteen - ei välttämättä ole ketään tai ainakaan useita, joiden kanssa tehdä jotain ja henkilö kokee itsensä yksinäiseksi, mutta toisaalta taas saattaa pitää asioiden tekemisestä yksin kuitenkaan kokematta olevansa yksinäinen. Se, mitä tunteita yksinäisyys ja yksin oleminen itsessä herättää ovat ratkaisevat tekijät negatiivisen ja niin sanotun positiivisen yksinäisyyden välillä. Jotkut viihtyvät hyvin yksin, vaikka lähipiiriin kuuluisi isokin ystäväpiiri. Itse ehkä koen, että yksinäisyys ja yksin olemisen välillä on suuri ero. Voi olla yksin ilman, että on yksinäinen. Voi olla vilkas sosiaalinen elämä, mutta tuntea itsensä yksinäiseksi. Sosiaalisten suhteiden laatu ja arjen miellekkyys ovat varmasti suuria tekijöitä siihen, onko ihminen yksinäinen.

Entä mikä on vastaus siihen, että olenko minä yksinäinen täällä Virossa? Onhan uudessa maassa asumista takana vasta kuutisen kuukautta enkä tullut tänne opiskelemaan, jolloin uusiin ihmisiin tutustuminen olisi varmasti helpompaa ja luontevampaa. Ei, minä en ole yksinäinen. Olen paljon yksin, töitä lukuunottamatta varmasti noin 90% vapaa-ajastani, mutta en silti koe olevani yksinäinen. Tottakai on päiviä, jolloin tunnen yksinäisyyden tunteita, mutta en sanoisi siltikään itseäni yksinäiseksi. Saattaa helposti vierähtää viikkokin siten, että olen viettänyt kaiken vapaa-aikani yksin kokematta itseäni missään vaiheessa yksinäiseksi. Arki vain jotenkin vie mukanaan, hankalat työajat ja sosiaalinen työ ajaa siihen, että haluan olla tietoisesti paljon yksin vapaa-aikanani. Whatsappailut ja Facebook-viestit ystävien kanssa riittävät viemään pois tuntee, että olisin yksinäinen. Iines mainitsi tekstissää tehneensä tietoisen valinnan esimerkiksi mennessään paikkoihin mieluummin yksin. Voin samaistua tuohon täysin ja välillä vähän harmittaakin, että miksi se oma aika ja yksinäisyys on minulle niin pyhä asia. Jollain tapaa monesti jopa unohdan pyytää ystäviäni mukaan, koska yksin oleminen ja tekeminen ovat minulle mieluinen asia.

Mikä sitten tulee uusiin ihmisiin ystävystymiseen, poden pientä bloggaajasyndroomaa vaikka en edes ole älyttömän suuren lukijakunnan bloggaaja. Yhdellä googlauksella tuntemattomille ihmisille aukeaa lähes kymmenen vuotta elämästäni, joka on tehnyt minusta huonon solmimaan itse uusia ystävyyskontakteja. Kynnys tehdä kontakteja uusien ihmisten kanssa tuntuu joskus todella vaikealta, koska en ikinä tiedä tunteeko henkilö "blogiminäni", onko hän tehnyt johtopäätöksiä minusta ihmisenä ja millaisen ennakkokäsityksen toinen rakentaa minusta blogini perusteella. Voin tulla täysin torjutuksi ainoastaan blogini takia ja se on aika pelottava tunne.

Onko bloggaajan ystävänä oleminen rasite ja asia, jota pelätään?

Bloggaajan olemisesta johtuen poen välillä paineita ystävänä olemisesta ja siitä, olenko hankala ystävä. Blogi ja bloggaus voi ulkopuolisen silmissä tuntua rasitteelta, koska esimerkiksi materiaalia kuvataan lähes jatkuvasti. Pystynkö olemaan 100 prosenttisesti läsnä hetkessä ja keskittyä toiseen henkilöön tarpeeksi, koska visuaalinen silmäni skannaa matkoilla, ravintoloissa ja kahviloissa jatkuvasti hyviä kuvakulmia ja sommitteluja, saatan kuvata materiaalia blogiini treffien yhteydessä tai pyydän ystävääni ottamaan minusta kuvia. Onko bloggaajan ystävänä oleminen rasite ja asia, jota pelätään? Tuoko bloggaajan kaverina oleminen velvollisuuksi, joita ei välttämättä haluaisi? Henkilökohtaisesti koen välillä negatiivisa tunteita siitä, että saatan vaatia ystävältäni tai perheenjäseniltäni täydellisiä kuvaustaitoja, visuaalisen näkemykseni toteuttamista ja siitä, että olen välillä ärsyyntynyt ja turhautunut, koska kuvat eivät ole sitä mitä halusin tai toinen aloittaa syömisen ennen kun kuvat on otettu. "Älä alota vielä, mä otan kuvat nopeesti" on lause, jota lähipiirini kuulee harmittavan usein. Olen kuitenkin todella kiitollinen siitä, että ystäväni ja perheeni auttavat minua kuvien kanssa ilman kiristystä tai pakottamista ja koska välitän heistä, jotkut tilanteet ovat jääneet harmittamaan, koska olen saattanut itse ärsyyntyä esimerkiksi huonoista kuvista (yleensähän vika mallissa, eli kuvaajassa) vaikkakin kiitän joka kerta avusta. Ääneen sanottuna en kuulosta kovin mukavalta ystävältä. Tämä varmasti selittää sen, miksi monet bloggaajat viihtyvät niin hyvin keskenään vapaa-ajalla ja solmivat läheisiä ystävyyssuhteita. Toinen ymmärtää bloggaajan elämäntavan ja materiaalin tuottaminen blogiin on yhteistä tekemistä, josta ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa. Valokuvat ja somen päivitys ovat kahvilakäynneillä normeja, joista kummankaan ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

Yksin oleminen on taito, joka pitää oppia ja jota ei pidä pelätä. Yksin viihtyvät mielletään helposti yksinäisiksi ja ehkä jopa jollain tapaa oudoiksi, joka on mielestäni todella surullista. Omalla kohdallani esimerkiksi viihdyn ihmisten seurassa, mutta yhtälailla nautin yksin olemisesta, enkä tarvitse muiden henkilöiden seuraa päivittäin - voin ihan hyvin viettää vaikka koko päivän kotona laittamatta yhtäkään viestiä ystävilleni tuntematta oloani millään tavalla yksinäiseksi. Vaikken itse koe yksinäisyyden tunteita siitä huolimatta, että vietän paljon aikaa ilman kavereiden seuraa, en todellakaan väheksy niitä ihmisiä, jotka eivät osaa olla tai viihdy yksin enkä erityisesti niitä, jotka kaipaisivat seuraa, mutta joilla ole ketään kenen kanssa viettää aikaa, sillä yksinäisyys ei ole kaikkien oma valinta.

Mitä ajatuksia yksinäisyys teissä herättää? Entä voisitteko te olla bloggaajan ystävä?

Helli hiuksia luontoa säästäen - Ensikosketus O'right tuotteisiin (vegaanikosmetiikka)

lauantai 14. lokakuuta 2017

vegaanikosmetiikka vegaaninen shampoo hoitoaine cruelty free
Moikkamoi! Muovijäte, erityisesti muovipussit, ovat puhuttaneet viime päivinä ja vaihteeksi on saatu aikaiseksi yksi somekohu. Jotta pysyn postauksen aiheessa, en ala asiaan kirjoittamaan pidempää mielipidettä, mutta mielestäni on aivan mahtavaa, että muovipussidirektiivi on vihdoin otettu käyttöön Suomessakin. Tietenkin pelisilmä on tällaisissa tapauksissa aivan ehdoton, joka myymälöiden pitäisi huomioida tarjoamalla mahdollisuutta peperi- tai kestokassiin.

Muovipussien lisäksi muovijätettä syntyy aivan liikaa pakkausmateriaaleista - muun muassa kosmetiikan pakkauksista. Sen lisäksi, että kosmetiikan pakkausten muovijäte on suuri rasite maapallolle, käytetään edelleen jossakin, erityisesti kuorivassa, kosmetiikassa biohajoamattomia mikrohelmiä, jotka kulkeutuvat poispesun yhteydessä suoraan vesistöihin. Onneksi Cosmetic Europe on puuttunut asiaan ja antanut pyynnön, että kosmetiikkateollisuus luopuu näistä ei-biohajoavista mikrohelmistä osana kosmetiikkaa vuoteen 2020 mennessä.

Kiitos vihreiden arvojen nousseen suosion ja entistä suuremman huomion kiinnittämisen arkipäiväisten valintojemme ympäristötekijöihin, on markkinoille tullut paljon kosmetiikkaa, jonka pakkaukset ovat 100% biohajoavia. Yhtenä uusimmista tulokkaista on Taiwanilainen hiustenhoitosarja O'right, jonka muovipakkaukset ovat täysin maatuvia ja biohajoavia - pakkausten ulkonäöstä lainkaan tinkimättä. Sen lisäksi, että Shampoo ja hoitoainepullot on valmistettu maatuvista ainesosista ja täysikokoisten tuotteiden korkit ovat bambua. Brändi käyttää markkinoinnissa Tree-in-Bottle - lausetta ja jokaisen pullon pohjaan on piilotettu puun siemeniä. Otollisissa oloissa pullo maatuu vuodessa ja puun siemenet pääsevät itämään. On myös upeaa, että O'right - brändin Taiwanin pääkonttori toimii puhtaalla aurinko- ja tuulivoimalla, pakkauksissa käytetään FSC-sertifioitua paperia, kaikki pakkaus- ja mainosmateriaalit painetaan soijamusteella.

En päässyt osallistumaan Suomen lanseeraustilaisuuteen, mutta O'right tuotiin myös Viron markkinoille samoihin aikoihin. Kävin tutustumassa O'rightiin Viron maahantuojan konttorilla ja samalla sain kotiinvietäväksi muutamat eri hiustyypeille tarkoitetut shampoot, hoitoaineet ja hiusöljyt. Snapchatin puolella jaoin jo muutama viikko sitten mielipiteeni tuotteiden ensivaikutelmasta, joka oli todella positiivisesti yllättynyt. Reilun viikon kokeilujakson jälkeen kävin ostamassa Kaubamajan Osturalli-tarjouspäiviltä O'rightin kosteuttavan Bamboo-hoitoaineen. Bamboo-sarjan shampoo ja hoitoaine ovat todella kosteuttavia eivätkä ne sisällä rakennepaikkaavia ainesosia. Hoitoaineen käytön jälkeen hiukset olivat sileät ja pehmoiset, eikä hiustenpidennykseni takkuuntuneet tai tuntuneet pörröisiltä. Muutkin kokeilemani hoitoaineet olivat älyttömän hyviä, mutta hiustenpidennysten takia päädyin ostamaan isossa koossa tuon Bamboo-hoitoaineen.

Shampoista ehdottomat lempparini ovat olleet värjätyille hiuksille tarkoitettu Purple Rose, tuuheuttava Goji Berry ja todella hyvin puhdistava, ongelmapäänahalle tarkoitettu Tea Tree-shampoo. Sarjalta löytyy Tea Tree-sarjan lisäksi muillekin ongelmapäänahoille tarkoitettuja shampoita ja hoitonesteitä sekä syväpuhdistava shampoo.

Vaikka brändi on todella ekologinen, eivät sarjan tuotteet ole luonnonkosmetiikkaa MUTTA tuotteesta riippuen ainesosat tulevat keskimäärin 90%:sti luonnosta. Monet shampoista hipovat 100% prosenttia luonnollisten ainesosien suhteen, mutta hoitoaineissa luonnolliset ainesosat ovat keskimäärin 85% ainesosista. O'right on myös cruelty free tuotemerkki, eli he eivät testaa tuotteitaan eläimillä ja tuotteet ovat myös vegaanisia, eli soveltuu vegaanikosmetiikkaa käyttäville.  Vaikkei luonnonkosmetiikasta olekaan kyse, ei näiden käytöstä tarvitse potea kovin huonoa omaatuntoa. 

vegaanikosmetiikka vegaaninen shampoo hoitoaine cruelty free
Hiusöljyt ovat aivan ehdoton tuote hiusten pitämiseen hyväkuntoisina ja kiiltävinä, enkä lähde yhdellekään reissulle ilman hiusöljyä. O'rightin valikoimassa on viisi erilaista hiusöljyä, joista jokainen on sopiva erityisesti käsitellyille ja vaurioituneille hiuksille. Lempparini neljästä saamastani öljystä ovat olleet hiukset ultrapehmeäksi jättävä Purple Rose Oil sekä 100 prosenttisesti luonnollinen, kierrätetyistä kahvipavuista uutettu RECOFFEE-hiusöljy. RECOFFEE-öljyyn on lisätty orgaanista silikonia silottamaan kaksihaaraisia ja se sisältää myös antioksidantteja, jotka korjaavat ja kosteuttavat kuivia latvoja ja pituuksia.

O'rightin hiusöljyt ovat riittoisia ja aivan pieni määrä öljyä riittaa pitkäänkin tukkaan. Olen käyttänyt öljyjä pyyhekuivattuihin hiuksiin, mutta öljy ei ole liian raskasta, joten ne soveltuvat myös kuivaan tukkaan silottamaan ja pehmentämään hiusta sekä antamaan kiiltoa. Tuosta RECOFFEE-öljystä vielä sen verran, että se ei sisällä mitään muista ainesosia, kuin luonnollisia öljyjä sekä orgaanisia silikoneja - ei edes hajusteita. Olen pitkään vannonut Wellan Luxe Oilin nimeen, mutta valitettavasti tuote sisältää muun muassa alkoholia ja muita liotttimia sekä hajusteita useista eri lähteistä. Joten luonnollisempaa hiusöljyä hakevien suosittelen tutustumaan näihin!

vegaanikosmetiikka vegaaninen shampoo hoitoaine cruelty free
Summa summarum O'right on todella toivottu ja positiivinen tulokas Suomesta saataviin hiustenhoitotuotteisiin, tuotteet ovat todella laadukkaita ja ennen kaikkea toimivia. Vaikka sain kuvan tuotteet blogin kautta testiin, en ole katunut pätkääkään omaa rahallista panostustani 1000 millilitran Bamboo-hoitoaineeseen, jonka ostopäätöksen tein näiden kokeilemisen perusteella.

Suomess jälleenmyyjänä toimii ainakin Qhair ja heidän nettikauppa ja ensi viikolla I Love Me-messuille suuntaaville tiedoksi, että O'right Suomi on siellä edustettuna Qhairin osastolla 6D60, jossa brändi samalla esitellään ensimmäistä kertaa kuluttajille. Tallinnasta O'rightia saa muun muassa Kaubamajasta sekä Stockmannilta.

Millaiset fiilikset teille jäi O'rightista tämän postauksen myötä?


Ps. Muistakaahan kurkata vielä viikonlopun tärppini Hulluille Päiville täältä.




Loppuviikon tärpit Hulluille Päiville

perjantai 13. lokakuuta 2017

Huomenta! Stockmannin Hullut Päivät* jatkuvat vielä viikonlopun yli ja halusin vinkata teille muutamista tuotteista, jotka itselleni pistivät silmään Hullareiden valikoimasta. Pakko myöntää, että harmittaa se, että Viron ja Suomen Stockmannilla on osittain eri valikoima, joten joudun monen tuotteen kohdalla jäädä nuolemaan näppejäni. Tietenkin voisin tilata ne Suomeen äitini osoitteeseen, mutta sitten joutuisin odottamaan niiden saamista useita viikkoja, eikä se tälläiselle malttamattomalle tule kuuloonkaan!

7 x paras kesämuisto ja tärppi Hulluille Päiville

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Moikka! Viikko on lähtenyt tosi kiireisesti käyntiin ja vasta tänään aamulla kerkesin kunnolla istahtamaan hetkeksi koneen ääreen päivittämään blogia ja ajastamaan tämän postauksen. Viime päivien säät ovat olleet niin masentavat, joten lämmön ja hieman kesänkin ikävöiminen on alkanut. Vaikka pidän syksystä niin ei näitä vesisateita, kiitos! Tänä vuonna ei nautittu kovin kauniista kesästä, mutta siihen sisältyi monia todella mukavia hetkiä. Seuraavat seitsemän hyvää hetkeä jäivät erityisesti mieleen.

Työpaikan tiimi-ilta katamariinilla

Kesäkuinen lauantai-ilta, purjehdusta merellä, ihana sää ja parhaat työkaverit. Postaus illasta täällä.

4. Kesäkuuta

Sen lisäksi, että 4. kesäkuuta vietän syntymäpäivääni, vietin mukavan ja rennon päivän Lotan kanssa kesäpäivästä nauttien. Päädyimme sattumalta ihanaan puutarhakahvilaan, josta on postaus täällä.

Pikkuveljen ylioppilasjuhlat

Perhe, juhlahumua ja ylpeys ylioppilaaksi päässeestä pikkuveljestä. Ei varmaankaan kaipaa enempää selittelyjä siitä, miksi tämä kuuluu yksiin lempi hetkiini viime kesänä. Postaus juhlista täällä.

Iltapäivä Kohvik Komeetin kattoterassilla

Eräs kesäkuinen päivä menin tekemään blogitöitä Solaris Keskuksen yläkerrassa sijaitsevaan Kohvik Komeetiin, jossa on myös todella kiva kattoterassi. Myöhemmin Lotta liittyi seuraani ja vietimme iltapäivän nauttien auringosta ja elämänkulusta jutellen.

Juhusmatka Riikaan

Lomat kuuluvat tietenkin kesän kokokohtiin, joten kolmen päivän miniloma Riikaan autolla ajaen oli kesän kokokohtia. Pari postausta lomasta löydätte täältä ja täältä sekä ruokavinkkejä Riikaan täältä.

Veljen häät

Voi vitsit kuinka rakastan häitä ja juhlia ylipäätänsä! Ehdottomasti hauskin ilta koko kesänä oli vanhemman velipuoleni häät Mäntsälässä, joita vietettiin heinäkuun puolessa välissä. Postauksen häistä löydätte täältä.

Loma Espanjassa

Elokuun puolella olin reilun viikon mittaisella lomalla Benalmadenan kesäasunnollamme Espanjassa. Aurinko, lämpä ja paljon vuokra-autolla ajelua pitkin Costa del Solia. Kaikki blogini Espanja-aiheiset postaukset löydätte täältä.

Mikä oli teidän lempi muistonne viime kesältä?

Loppuun vielä muistuttelen, että Stockmannin alkailla Hulluilla Päivillä voi myös seota nettikaupassa. Tämän illan iltatärppinä on muuten Daniel Wellingtonin kello*, joka tulee nettiin myytiin klo 18.


Lisäksi Elevenillä vietetään tänään Happy Houria ja klo 13-01 koko normaalihintainen valikoima on -15% alennuksella. 

Ihana vegebowl ja kanelinen linssicurry

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Aivan ihanaa syksyistä sunnuntaita teille kaikille! Olen vietellyt todella laiskaa sunnuntaiaamua työhön liittyviä juttuja tehden ja yrittäen päästä eroon halusta vaalentaa hiuksiani vaaleamman ruskeiksi. Vanhojen kuvien selaaminen pitäisi kieltää, sillä aloin kaipaamaan kovasti parin vuoden takaisia hiuksiani, jotka näkuvät esimerkiksi tässä postauksessa. Ehkei ihan noin vaaleita, mutta vitsit tuo väri oli kiva! Aloin miettimään, että miksi edes siirryin tuosta tummempaan Hollannin aikana, mutta syynä oli vesi, joka pilasi hiukseni sekä pidennykseni täysin ihan muutamassa kuukaudessa. Taisin myös haluta myöhemmin tuona vuonna takaisin tummempaan väriin, mutta tuulipäänä en jälleen kerran osaisi oikein päättää, että mitä haluan hiuksiltani.

Postauksen aihe ei kuitenkaan ole hiukset, vaan resepti aikaisemmin tällä viikolla vilahtaneeseen herkulliseen vegenbowliin. Vietän tosiaankin lihatonta lokakuuta ja erilaisia kasvisruokia on tullut heti ensimmäisellä viikolla kokattua ahkerasti. Olen löytänyt lukemattoman määrän ihania reseptejä, joita on aivan pakko kokeilla. Tämä resepti on osin omasta päästä sovellettu muutamaa reseptiä mukailtuna.

Söin kesällä täällä Tallinnassa Lendav taldrik -ravintolassa tosi hyvää lammascurrya, joka oli maustettu kanelilla ja kardemummalla. Halusin valmistaa jotain linsseistä ja linssit ovat kuin luotuja mausteisiin kasviscurryihin. Tomaattinen kastikepohja, punaisia linssejä, tuoreita kasviksia ja täyteläisiä mausteita; tuloksena täydellinen comfort food syksyisiin päiviin. Kauniiksi vegebowliksi koottuna kanelinen linssicurry hivelee makuhermoja ja on kaunista katseltavaa.

linsicurry kasviscurry kasvisruokaa resepti

Kanelinen linssicurry
(kolme annosta)

1 dl raakoja punaisia linssejä / 1 tlk valutettuja ja huuhdeltuja punaisia linssejä
1 tlk tomaattimurskaa
3 keskikokoista porkkanaa
2 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
1 isohko sipuli
1 rkl jauhettua currya
1/2 rkl jauhetua juustokuminaa tai kuminaa
1/2 rkl jauhettua kanelia
1/2 rkl jauhettua kurkumaa
0,5-1 dl soijakermaa
Suolaa ja pippuria
(1-2 rkl currytahnaa)

Tarjoiluun:
Tofua, kvinoaa ja korianteria

Keitä raa'at linssit ohjeen mukaan tai valuta ja huuhtele valmislinssit. Pilko sipulit ja chili, kuori porkkanat ja kuutioi pieneksi. Lisää öljy kuumennetulle paistinpannulle tai paistokasarille, lisää joukkoon sipulit, chili, curry- ja kurkumajauhe, kaneli ja juustokumina. Jos kaapista löytyy valmista currytahnaa, voi sitä lisätä pannulle tässä vaiheessa 1-2 rkl. Kuullottele sipuleita ja mausteita pari minuutia pannulla. Laita lisuke, kuten riisi tai kvinoa keittymään ja valmista tofu haluamallasi tavalla.

Lisää pannulle porkkanat sekä tomaattimurska ja pienennä lämpötilaa. Anna seoksen hautua pannulla ainakin kymmenen minuutia välillä sekoittaen. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Lisää joukkoon kypsät linssit, soijakerma, suola ja pippuri ja anna curryn tekeytyä lisää vähintään niin kauan, että porkkanat ovat täysin pehmeitä. Mitä kauemmin currya malttaa hauduttaa, sitä täyteläisempää ja parempaa siitä tulee. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Kuvan annoksissa käytin pehmeää tofua, jonka paistoin pannulla sekä kvinoaa, joka sai kauniin keltaisen värinsä keitinveteen lisätystä kurkumajauheesta. Seuraavan päivän lounasboksiin eksyi curryn kaveriksi kuutioitua, pannulla paistettua tofua sekä jasminriisiä. Ruoka maistuu hyvältä myös lämmitettynä, joten sitä voi hyvinkin valmistaa suuren määrän kerralla. Reseptistä tulee kolme hyvänkokoista annosta.

Ihanaa sunnuntain jatkoa ja laittakaahan resepti kokeiluun!

Öljyt ihonhoidossa

perjantai 6. lokakuuta 2017

Tällä kertaa luvassa on kauneusjuttuja ja juttelen teille hieman ihonhoidosta. Minulla on mennyt hiljattain ihonhoitorutiinit täysin uusiksi kokiessani suuren ahaa-elämyksen koskien muun muassa ihon liian tehokasta puhdistamista. Kirjoittelen siitä lisää myöhemmin omassa postauksessaan.

En varmastikaan ole ainoa, joka on pitkään kuvitellut öljyjen olevan todella pahaksi rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Kookosöljyhypetyksen aikaan saatoin satunnaisesti levittää öljyä kasvoille ja omistan Nuxen kuivaöljyn, joka soveltuu myös kasvojen iholle, mutta muuten öljyt eivät ole olleet säännöllisessä käytössä kasvojen ihonhoidossa. Olen tehokosteuttanut pintakuivaa, mutta helposti rasvoittuvaa ihoani syväkosteuttavilla seerumeilla ja voiteilla, joista jälkimmäiset ovat usein sisältäneet öljyjä.

Viime aikoina olen lukenut paljon ihonhoidosta, eri tuotteiden ja ainesosien vaikutuksesta ihoon ja erityisesti siitä, että mikä aiheuttaa nanosekunnissa tapahtuvan ihon rasvoittumisen. Olen aina vain ajatellut, että ihoni on pintakuiva, mutta rasvoittuva eli käytännössä sekaiho. Joten käytössä on ollut pitkään todella tujut puhdistusaineet ja kasvovedet ja kosteuttavammat voiteet ja seerumit. Tämä on kärjistettynä tarkoittanut sitä, että olen huuhdellut liian vahvojen puhdistusaineiden avulla ihon oman kosteuden viemäriin ja yrittänyt paikata tekojani superkosteuttavilla voiteilla. Tottakai iho alkaa puskemaan entistä enemmän rasvaa ihohuokosten uumenista, jos kasvot natisee kireydestä ja kuivuudesta. Eli putkeen on mennyt! Onneksi ensimmäisten ikääntymisen merkkien myötä olen osannut jättää teini-iän taakseni ja jättänyt suosiolla todella kuivattavat, nuorille markkinoidut finnien nitistäjätuotteet kaupan hyllylle.

Nyt viisastuneena ja korelaisesta ihonhoidosta innostuneena olen sisällyttänyt iltapesun yhteyteen öljyjen käytön. Kasvojen iholle on valittavissa lukematon määrä öljyjä eri lähteistä ja itse olen aloittanut risiiniöljystä ja arganöljystä ja finnien täsmätuotteena käytän teepuuöljyä. Jojobaöljy on noussut myös viime aikoina suosituksi öljyksi erityisesti epäpuhtaan ihon hoidossa, mutta sitä ei (vielä) löydy kosmetiikkahylly(i)stäni. Itseni hyvin tuntien ei varmastikaan mene kauaa, etten saa enää vältettyä kiusausta ja myös se jojobaöljy päätyy jollakin kauppareissulla ostoskoriin. Ihoni on viime aikoina ollut paljon hyvinvoivampi ja vaikka sitä on varmasti edesauttanut muun muassa happojen (postaus täällä) sisällyttäminen ihonhoitoon, on öljylläkin ihan varmana ollut osansa asiaan.

Risiiniöljy on tuttu edesauttamaan ripsien kasvamista ja siihen tarkoitukseen olen käyttänyt sitä viime aikoina itsekin, MUTTA pienellä twistillä. Öljyt ovat ihan parhaita luonnollisia aineita  silmämeikin poistamiseen. Viimeiset pari viikkoa olen käyttänyt iltaisin viimeisten ripsiväririppeiden poistamiseen argan- ja risiiniöljystä sekoitettua öljysekoitusta kaatamalla pieneen matkakokoiseen pumppupulloon 50/50 suhteella argan- ja risiiniöljyä. Pumppupullosta öljyä on helppo annostella vanulapulle ja myös vedenkestävä meikki lähtee hyvin silmistä. Meikkien puhdistuksen lomassa ripset saavat vahvistusta öljyistä ja loppusilauksena voi lisätä risiiniöljyä silmäripsiin sellaisenaankin, jos haluaa boostata ripsienkasvua vieläkin enemmän. Olen ihastunut luonnollisten öljyjen käyttämiseen silmämeikin puhdistamisessa, joten tulen tuskin enää tulevaisuudessa hankkimaan varta vasten silmämeikin puhdistamiseen tarkoitettua tuotetta. Kasvoille tarkoitetut öljyt ovat sen verran kevyitä, ettei silmien iho jää rasvaisen tuntuiseksi vaikka öljyä poistetan meikin puhdistamisen jälkeen iholta. Suosittelen kokeilemaan!

Kasvojen ihon hoitoon olen käyttänyt nyt viikon verran arganöljyä. Miksi arganöljyä iholle? Arganöljy sisältää paljon antioksidantteja sekä E-vitamiinia, jotka ovat avaimia hyvinvoivaan ihoon. Arganöljy muun muassa:

Hidastaa ihon ikääntymistä
E-vitamiini ehkäisee ihon tulehdustiloja
Antibakteerisia ominaisuuksia
Uudistaa vaurioituneita ihosoluja (=häivyttää arpia ja pigmenttihäiriöitä)
Suojaa ihoa ja kosteuttaa
Tasapainottaa talirauhasten tuotantoa eli ihon rasvoittuminen vähenee
Vähentää talirauhasten tukkeutumista

Listan luettuanne ette varmastikaan ihmettele miksi olen sisällyttänyt arganöljyn ihonhoitorutiiniini. Iltaisin lisään arganöljyn kasvoille huolellisen puhdistuksen sekä seerumeiden jälkeen ja saatan vielä lisätä tavallisen kosteusvoiteen öljyn päälle. Aamulla iho on ihanan pehmeä, kosteutettu ja heleä. Arganöljy on tullut jäädäkseen.


Sivuutan vielä loppuun pikkuisen sitä hehkutettua ihmetuotetta, eli kookosöljyä. Kookosöljy on todellinen monitoimituote, mutta älkää käyttäkö sitä kasvojen iholle. Kookosöljy on todella komedogeeninen eli se tukkii ihohuokoset, joka johtaa muun muassa mustapäiden sekä finnien syntymiseen. Hiuksiin ja kaulasta alaspäin kookosöljy soveltuu, mutta suosittelen ehdottomasti miettimään kahdesti ennen kasvojn iholle levittämistä.

Kuten alussa kerroin, on iholle tarkoitettuja öljyjä lukuisista eri lähteistä. Suosittelen tutustumaan erilaisiin öljyihin tai kääntymään esimerkiksi asiantuntijoiden puoleen tavaratalojen ja myymälöiden kosmetiikkaosastolla. Hyvinvoinnin tavaratalossa on muuten todella laaja valikoima eri ihoöljyjä* ja esimerkiksi tästä* FLOW Kosmetiikka arganöljystä olen lukenut paljon hyviä arvosteluja. Omat öljyni ostin Tallinnan Kaubamajan kosmetiikkaosastolta, joten noihin käyttämiini tuotteisiin en valitettavasti pysty linkkaamaan suoraan.

Onko öljyjen käyttö kasvoilla jo osa ihonhoitorutiinianne vai heräsikö kiinnostus tämän postauksen myötä? Jojobaöljyistä saa myös laitella kommentteihin suosituksia!

*Postaus sisältää mainoslinkkejä
Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela