Tekstit

Näytetään tunnisteella Etelä-Afrikka merkityt tekstit.

Throwback: Cape Town

Kuva
Ilmat ovat mitä surkeimmat ja lomakuume kasvaa kasvamistaan. Noin kuukauden päästä olenkin suuntaamassa jonnekin lämpimään tai ainakin Hollantia lämpimämpään maahan, mutta kohde on vielä hieman epäselvä. Odotellaan ystävän kanssa edullisen matkan ilmestymistä, koska ihanne olisi päästä kaukomaille, mutta suhteellisen edullisesti. Reissu tulee niin tarpeeseen ja toimii samalla palkintona itselleni tradenomin tutkinnon suorittamisesta. Tutkintotodistuksen saan nimittäin käteen juuri tuolloin hiihtolomaviikolla. Viime vuoden on-off - bloggailun takia Etelä-Afrikan oleskeluni on jäänyt osittain käsittelemättä täällä blogissa. Lomakuumeen takia oli mukava klikata Kapkaupungin valokuvakansio auki ja fiilistellä lämpöä edes kuvien kautta. Voi vitsit miten kaipaankin takaisin tuohon kaupunkiin ja Atlantin rannalle. Kapkaupunki on mahtakohteena todella siisti, turvallisen oloinen ja oleskelu on ruokailun puolesta edullista verrattuna moniin kaupunkikohteisiin. Tämä postaus sisältää sen enem...

Simon's Town ja Boulders Beachin pingviinit

Kuva
Vaikka ainakin täällä Etelä-Suomessa olemme saaneet nauttia ihanasta auringonpaisteesta koko päivän, palataan jälleen päiväntasaajan toiselle puolelle. Kapkaupungissa on vaikka mitä nähtävää ja yksi oma must see oli ehdottomasti villinä elävät pingviinit. Kukapa ei pingviinejä rakastaisi? ;-) Pingviinit pääsi näkemään matkaamalla pieneen Simon't towniin, joka sijaitsee Kapin niemimaan itäpuolella, False Bayn puolella. Autolla matkaan meni puolisen tuntia ja otettiin hotellilta oma kuski tuota reissua varten. Ensimmäisenä suuntasimme Boulders penguin colonylle , jossa oli Foxy Beachille erikseen rakennettu katselualue. Pääsymaksu pingviinirannoille oli muistaakseni R60 eli noin 4euroa. Meidät valtasi aivan suunnaton pettymys, koska odotimme pääsevämme ihan pingujen viereen. Olihan tuo paikka aivan mahtava, pingviinejä oli pilvin pimein, mutta silti. Pikaisen googlailun ja kyselyn jälkeen saimme selville, että pingviinejä lähemmäs pääsee aivan vieres...