Hiphei perjantai! Omat perjantaifiilikset ovat aika maassa, koska olen alkuviikosta lähtien potenut flunssaa. Nyt tuntuu olevan kunnon flunssa-aalto liikkeellä ja joka toinen tuntuu olevan kipeänä tai vähintään potevan orastavan flunssan oireita. Toivottavasti omalta osalta tämä ei jää sitkeäksi pikkuflunssaksi, vaikka pahin alkaa ohi. Nyt ei todellakaan oli ollut aikaa olla kipeänä, koska viikot olisivat täynnä ohjelmaa, menoja ja deadlineja. Tämä viikko oli huono aika olla poissa töistäkin ja inhottaa, että podin sairastumisesta huonoa omatuntoa. Eihän tämä minun vikani ollut, eikä sairastumiselle voi mitään. Ihan sama, vaikka muitakin olisi kipeänä. Omalta osaltani olen vain voinut yrittää nopeuttaa paranemista ja sinkkiä sekä c-vitamiinia onkin tullut otettua oikein huolella inkivääriteetä unohtamatta.
Syksy on vaikuttajille ja bloggaajillekin kiireistä aikaa, koska yhteistyöt alkavat rullaaman, yhteistyökumppanit palaavat lomalta ja sähköposti ilmoittaa uusista sähköposteista taukoamatta. Myös pressipäivät ja muut lanseeraukset täyttävät kalenteria mukavasti. On ihana päästä inspiroitumaan pressitapahtumiin, tavata samalla yhteistyökumppaneita ja kollegoja, mutta introverttinä ihmisenä olen aina ihan loppu päivän päätteeksi - varsinkin, jos päivään on kuulunut aamusta iltaan tapahtumaa ja meininkiä. Heinäkuu oli jollain tapaa aika rentouttava kuukausi, koska oli taukoa tilaisuuksista ja sähköpostiinkin tipahteli meilejä ainoastaan satunnaisesti. Tietenkään jokaiseen tilaisuuteen ei tarvitse eikä pääsekään osallistumaan, mutta totta kai haluan osallistua mielenkiintoisiin tapahtumiin ja presseihin. Ikinä ei ole harmittanut, että olen käynyt pyörähtämässä, vaikka ne verottavatkin jaksamista. Iltaisin ainakin tuntuu ekstra ihanalta päästä oman kodin rauhaan.
Sairastelu ja stressi ovat tehneet tästä viikosta todella raskaan, jonka vuoksi mieli on ollut maassa. Omalla kohdalla väsymys näkyy silmistä ja vaikka meikki olisi on point ja silmänaluset peitetty huolella, heijastuu silmistäni kaikki huolet. Minua on jo pari kuukautta painanut sama perhesuhteisiin liittyvä asia, jota en vain saa purettua tai pois mielestäni. Harmittaa, kun ei vain kykene käsittelemään asiaa auki, mutta onneksi olen pystynyt sentään purkamaan mieltäni muille läheisille. Ei se kuitenkaan poista asiaa mielestä, ainoastaan helpottaa oloa hetkellisesti.
Viime aikoina on muutenkin tuntunut, että minulla on todella paljon tunnelukkoja ja vaikka olen päällepäin todella hyväntuulinen ja koen onnellisuuden tunteita, tulee päivittäin hetkiä, kun vain ahdistaa ja kaikki huolet tuntuvat puristavalta vanteelta ympärilläni. En haluaisi sanoa olevani masentunut, mutta viime aikoina on tullut fiilis, että voisi tehdä hyvää purkaa tätä kaikkea ulkopuoliselle henkilölle. Hävettää jollain tapaa edes sanoa ja valittaa tästä asiata, koska pystyn olemaan aktiivinen ja hyväntuulinen, töissä olo tuntuu hyvältä ja vointini on kaiken kaikkiaan hyvä. Nyt vain on tuntunut, että niitä takapakkeja ja pohjamutia on tullut nähtyä liian usein.
Huono tapani on havahtua uupumukseen ja huonoon fiilikseen vasta sitten, kun tilanne on lähellä levitä käsiin. En osaa alkaa purkamaan tilannetta siinä vaiheessa, kun havaitsen itsessäni väsymyksen merkkejä ja pienistäkin, vähäpätöiseltä tuntuvista murheista, on todella vaikea uskoutua muille. Vaikka tietää, että läheiseni ovat tukenani ja kuuntelevat, jos tarvitsee, tuntuu uskoutuminen toisinaan todella vaikealta. Tuntuu vain helpommalta porskuttaa menemään ja siirtää mielen päällä olevat ajatukset huomiselle ja taas huomiselle. Hävettää, että joskus tuntuu, että avautumiseen tarvitsisi sen viinipullon tai pari, jotta saa suunsa auki.
Olen todella herkkä ulkopuolisille ärsykkeille ja kaikki ympärilläni tapahtuva vaikuttaa omaan vointiini. Tämän takia olen esimerkiksi vähentänyt todella radikaalisti uutisten lukemista ja seuraamista, koska elän niitä niin voimakkaasti. Ajankohtaiset ohjelmat ja niissä puhutut asiat jäävät pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa (olen miettinyt eilis illasta lähtien Sara Siepin tuntemuksia EVS-show'n haastattelun takia) ja jonkun uskouduttua minulle, jää asia pyörimään mieleen, koska haluaisin korjata asian. Kohtaamani ja muiden kohtaaman välinpitämättömyys kalvaa mieltä ja otan omat pienet mokat todella siinä mielessä henkilökohtaisesti, etten halua tehdä samaa virhettä enää koskaan uudestaan. Huh, päässäni on aika usein kunnon show meneillään! Kaiken tämän kiteyttää, että haluaisin aina jaksaa, vaikka ei tarvitsisi. Inhoan täydellisyyttä ja suorittamista, mutta teen sitä itse lähes huomaamatta.
Enhän ole yksin sen kanssa, että sairastelusta podetaan huonoa omatuntoa? Ja miten te reagoitte murheisiin ja stressiin?
Kuvat Jutta, edit minä