Slider

Teksti, jota ei pitänyt kirjoittaa

maanantai 31. joulukuuta 2018

Vannoin itselleni, etten tule kirjoittamaan blogiini mitään tästä vuodesta. En tulisi jakamaan vuoden kohokohtia tai Best nine 2018-kuvia. Viimeiset muutamat päivät, oikeastaan lähes koko joulukuun olen miettinyt tätä vuotta, itseäni ja sitä, mitä on tapahtunut. Olen käynyt läpi mielessäni ja ääneen puhuen tämän vuoden tapahtumia ja kaikkia tunteita, joita olen kokenut. En ole varmaan ikinä kokenut yhtä montaa tunnetilaa yhden vuoden aikana ja koko tunteiden laajuus jopa hieman säikäytti minut. Yhden vuoden aikana rakastin, lopetin rakastamasta, tunsin itseni huonoksi, toisinaan olin toiveikas. Muutama kuukausi meni puristava, ahdistava vanne ympärilläni, jonka avaamiseen tarvitsin näkökulman toiselta henkilöltä. Tänä vuonna kukaan läheinen ei menehtynyt, mutta olen menettänyt ja menetin hetkeksi läheisiä. Tavalla, joka satutti ja vahingoitti kuolemaa enemmän. Tämä vuosi ei todellakaan ollut elämäni parasta aikaa, mutta se pohjusti minut vuoteen 2019. Vuoteen, jota odotan ja jonka tiedän olevani yksi elämäni parhaimpia.

Tiedättekö kuinka ihanalta tuntuu, kun pystyy hengittämään kunnolla? Vetää syvään henkeä ja hymyillä. Koko syksyn hengitys oli pinnallista ja pysähtyminen oli aktiivisuutta raskaampaa. En halunnut pysähtyä ja olla kahden ajatuksien kanssa. Tuntui parhaalta tehdä jatkuvasti jotain saamatta kuitenkaan kunnolla happea - elää tekemisen kautta. Tämän kuukauden aikana olen saanut selkeytettyä ajatuksiani ja kokenut itseni hyvinvoivaksi. Viikko viikolta elämästäni on poistunut ei-kaivattua negatiivisuutta ja tunnen olevani taas itseni. Sellainen, jota tiedän pohjimmiltani olevan, mutta jota en ole pystynyt täysin olemaan moneen vuoteen. Nyt pystyn taas olemaan huolehtivainen, ymmärtäväinen ja positiivinen. Pitkään koin näkeväni monista asioista vain yhden tai kaksi puolta, mutta viimein pystyn ajattelemaan asioita laajemmin. Pystyn hyödyntämään täysin luovuuteni ja mielikuvitukseni. Tuntuu hassulta kirjoittaa nämä asiat itsestäni, mutta miksi sitä pitäisi piilotella? Miksi jättäisin sanomatta olevani onnellinen ja odottavainen, koska olen kertonut avoimesti aikaisemminkin kokemistani tunteista?

Mitä te tekisitte, jos ette tuntisi pelkoa? Jättäisittekö mahdollisesti kaiken ja lähtisitte pois? Tekisitte elämänne irtioton. Mitä minä tein vihdoin, kun en enää pelännyt? Pystyin jäämään ja olemaan onnellinen siitä, mitä ympärilläni on. Juuri nyt, katsellessani kotini ikkunoista satavaa lunta, pystyn sanomaan olevani kotona. Tämä on minun kotini ja täällä on hyvä. En ole vuosiin tuntenut olevani kotona oikeasti tarkoittaen sitä. Tallinnassakin asuessani puhuin usein huomaamattani aina palaavani Tallinnaan esimerkiksi Suomen vierailuilta. Puhuin harvemmin kodistani, vaikka se oli kotini lähes vuoden ajan. On mahdollista asua jossain fyysisesti tuntematta olevansa kotona. Olla omien tavaroiden ympäröimänä tuntematta itseään kotoisaksi. Tuntuu hyvältä, että tänään, vuoden viimeisenä päivänä on olo, että olen henkisesti kotona ja tasapainossa. Pystyn lähtemään uuteen vuoteen niin sanotusti tyhjältä paperilta, vaikka olen elänyt työn takia alkuvuotta jo pitkälle maaliskuulle asti ja viimeiset pari kuukautta ovat valmistelleet käytännön asioiden kautta minua tulevaan vuoteen. Paljon on jo suunniteltu asioita valmiiksi, mutta vain hyvässä mielessä. Nyt en ajattele, että tulevana vuotena pitäisi tapahtua jotain erikoista. Nyt vain odotan, että saan nauttia pitkästä aikaa vuodesta, jonka aikana ei tapahdu mitään. Saan vain keskittyä hetkeen odottamatta pois lähtemistä. En edes kaipaa suuria muutoksia, vaan haluan pitkästä aikaa antaa elämän viedä. Katsoa rauhassa, mitä sillä on annettavaa minulle. Kirjoitin hetki sitten tekstin onnellisuuden tavoittelusta, jossa mainitsin olevani usein onnellisimmillani tuntiessani itseni mukavaksi. Tällä hetkellä elämäni ja oloni on todella mukava, joka saa minut onnelliseksi.

Tämän vuoden perusteella voin sanoa jokaiselle, että kaikki asiat järjestyvät. Joskus täytyy olla tyhjän päällä ja joutua hukkaan, jotta pääsee tilaan, jossa meidän kuuluu olla. Elämäämme ei pysty mitenkään määrittelemään ennalta, mutta kuuntelemalla omia tuntemuksiaan ja ottamalla vastaan apua ja tukea, kun on hukannut itsensä, pääsee pitkälle. Ymmärryksen, oman yritteliäisyyden ja muiden tuen ja avun avulla pääsemme päivä päivältä lähemmäksi sitä mukavuutta, joka tuo itselle onnellisuuden.

Ihanaa vuoden viimeistä ja turvallista uutta vuotta!


Kuva Jutta

4 kommenttia:

  1. Olet Mikaela ihana <3 Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen.

    VastaaPoista
  2. Oot ihan super!! Hyvää alkavaa vuotta♡

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela