Slider

Viikonloppuna osasin elää hetkessä

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Ihanaa maanantaita ja uutta viikkoa teille kaikille! Minun piti päivitellä blogia jo eilen, mutta en saanut kerättyä sitä fiilistä, jotta olisin saanut annettua teille jotain kuvia enempää. Olin vielä niin kiinni viikonlopun ja oikeastaan koko viime viikon rennommassa lomafiiliksessä, etten halunnut päästää sitä menemään. Tuntui hyvältä viettää ilta käsitellen nämä kuvat loppuun, katsellen sarjoja ja kirjaimellisesti tekemättä mitään. Paitsi käyden kaupassa hakemassa lisää jäätelöä, koska why not. Heinäkuussa saa tehdä mitä huvittaa.

Juuri viime postauksessani kirjoitin kärsiväni kesälomaan liittyvästä fomosta ja pelosta, että jään jostain paitsi, koska tänä vuonna en ole virallisen kesälomani aikana lähdössä lomalle ulkomaille, Tuntuu, että kaikki ovat jossain ja tekevät paljon enemmän, kuin minä. Toki olisi kiva lähteä reissuun ja kokea taas jotain uutta toisessa maassa, mutta rehellisesti, yhtään fomoani lievittämättä, tällä hetkellä ulkomaille lähtö tuntuu jotenkin liian työläältä. Ihan hirveä ristiriita, koska toisaalta on ihanaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään, mutta siitä huolimatta päivittäin katselen lentoja ja mietin jospa sittenkin...

Yksi luonteeni huonoista puolista on, etten kykene, enkä edes halua, suunnitella menoja liian pitkälle. Ahdistun, jos ei ole tilaa spontaaniudelle ja sille, etten voisi tehdä jotain, koska olen jo luvannut muuta. Tai jos minua ei huvitakaan tehdä sovittua asiaa. Toisaalta kiva piirre, mutta toisaalta huono, koska piirre vaikeuttaa minulla muun muassa tekemään suunnitelmia edes saman viikon viikonlopulle. Kaipaan niin paljon omaa aikaa ja oikean mielentilan ollakseni sosiaalinen, joten en osaa edes ajatella, että minun tulisi tietää mitä teen viikonloppuna hirveästi etukäteen. Harvemmin haluan edes torstaina tehdä tarkkoja suunnitelmia tulevan viikonlopun aikana. Kaipaan sitä, että minulla on tilaa tehdä asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Kaipaan tunnetta, että voin elää hetkessä, vaikka rehellisesti olen aika huono siinä. Toinen puoli minusta rakastaa rutiineja ja sitä, että viikonloput ovat kuin arkipäiviä. Tuttuja, lämpöisiä ja mukavia. Elämää, jossa ei tarvitse pahemmin astua mukavuusalueen ulkopuolelle.

Viime viikonloppu oli hyvä esimerkki siitä, miksen halua tehdä liian tarkkoja suunnitelmia ja miksi esimerkiksi lomamatkan varaaminen on epäilyttänyt. Minulla olisi hyvin aikaa lähteä vielä matkalle ennen elokuuta, mutta matkan varaaminen saa minut epäröimään. Intuitioni sanoo, etten saa varata mitään, vaikka tuntuisikin ihanalta lähteä. Sisimmiltäni haluan olla Suomessa ja nauttia Suomen kesästä. Kokea täällä asioita, joita ei tulisi muuten tehtyä. Oppia siihen, että myös kotimaassa voi rentoutua.

Koko viikonloppu oli täynnä spontaaniutta, ystävyyttä, lämpöä ja elämää, joka saa edelleen hymyn huulille. Lauantaina herätessäni en vielä tiennyt, että muutaman tunnin päästä heräämisestä istuisin veneessä matkalla Hankoon ja viettäväni seuraavan yön siellä. Juuri tällaiset spontaanit asiat ovat sitä, mitä olen kaivannut rutiineja ja mukavuutta rakastavan minun rinnalle. Viime viikonloppuna elin todellakin hetkessä miettimättä liikaa. Tiesittekö, että kiire ja liika suunnitelmallisuus ovat este hetkessä elämiselle ja sille, että olisit oikeasti läsnä elämässäsi? Tämä on syy, miksi koen liiallisen suunnitelmallisuuden nykyisin ahdistavaksi. Tuntuu, että olen kahlittu tässä hetkessä ja myös tulevaisuudessa.

Monet, minä mukaan lukien, puhuvat siitä, että haluavat elää hetkessä ja olla spontaaneja - tehdä kaikkea hullua. Todellisuudessa aika harva kykenee tähän, koska me rakastamme mukavuutta ja tuttua. Omat ajatuksemme ja epäilyksemme vievät meitä jatkuvasti kauemmas siitä, että osaisimme todella tarttua hetkiin ja elää koko sielullamme. Tiedän istekin, että sisälläni on jotain täysin muuta, kuin mitä suurimmaksi osaksi näytän päällepäin. Hetkinä, jolloin pystyn olemaan täysin läsnä omassa elämässäni, olen aidoin minä ja paras versio itsestäni. Osaan olla hauras, rakastava, hullutteleva. Olla välittämättä liikaa huomisesta, koska sillä hetkellä tuntuu niin hyvältä. Tuolloin olen elossa omassa elämässäni.

Kun osaamme sanoa "ei" liialle suunnitelmallisuudelle ja kiireelle, annamme maailmalle mahdollisuuden tapahtua. Vain tällöin oikeasti elämme ja olemme läsnä hetkissä. Tiedostan omista käyttäytymismalleistani, että vaivun helposti liialliseen suunnitelmallisuuteen ja perfektionismiin, koska olen kokenut koko elämäni olevan aina hieman riittämätön. Voivani tehdä asiat aina vähän paremmin ja olla vielä vähän parempi. Matka siitä tähän pisteeseen on ollut pitkä ja haastava, mutta todellakin sen arvoinen. Vaikka vastakohtana suunnitelmallisuuden rakastajalle on tullut suunnitelmien välttäjä, en palaisi vanhaan. Olen oppinut tuntemaan siten, että juuri tässä elämässäni hetkessä on kaikki, mitä tarvitsen. En tarvitse jatkuvasti suurempia suunnitelmia tulevaisuuteen enkä aina jotain, jota odottaa. Haluan, että jokainen hetki tuntuu tasapuolisesti yhtä hyvältä, kuin eilinen ja huominen.

Jos olisin suunnitellut tai ajatellut liikaa, en olisi lähtenyt Hankoon, koska menomatka poislukien mitään ei ollut järjestettynä. Päätin kuitenkin antaa mennä ja muutamaa tuntia myöhemmin olin rauhallisin mielin merellä. Yöpyminen järjestyi Hangosta ihanasta Villa Tellinasta ja saimme järjestettyä kyydin kotiin sunnuntaiaamulle (tähän toki tarvitsi aika suurta suostuttelua ja hyvän vaivanpalkan, jotta pikkuveljeni suostui ajamaan Hankoon aamulla 😄), jotta ehdimme klo 11 varatulle brunssille. Kun antaa vaan mennä, ei ajattele liikaa ja elää hetkessä, kaikki onnistuu. Täytyy vain luottaa elämään.

Tällaista ajatuksenvirtaa tähän maanantaihin. Ihanaa viikkoa teille kaikille!

Asioita, joista minun on vaikea puhua

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Viikonloppuna luin Iidan matkassa-blogin Iidan postauksen otsikolla "Asioista, joista on vaikea puhua" ja teksti pysäytti minut pitkäksi aikaa. Ei siitä syystä, että olisin samaistunut Iidan kertomiin asioihin, vaan jäin miettimään sitä, miksi joistakin asioista on niin vaikea puhua. Koen olevani suora ja rehellinen ja luonteeni vaatii sen, että haluan tulla kuulluksi ja vastavuoroisesti kuulla muita. Kerron kuukausittain suurelle määrälle ihmiselle siitä, mitä elämässäni tapahtuu ja mitä on mielenpäällä, mutta silti on paljon asioita, joista minun on todella vaikea puhua edes lähimmilleni. On paljon asioita, joista pystyn avautumaan vasta (ikävä kyllä) alkoholin voimalla tai ollessani epätoivoinen tilanteen äärellä.

Olen avoin ihminen ja tarvitsen sitä, että puhun asioistani ihmisille. Toisinaan pidän asioita liian pitkään sisälläni ja avaudun vasta, kun vesi valuu jo ämpärin reunojen yli. Minun on vaikea kokea olevani vaivaksi muille, joka tekee "pikkujutuista" avautumisen todella vaikeaksi, vaikka ne painaisivat kuinka minun mieltäni. Kuten kerroin, pystyn puhumaan avoimesti esimerkiksi mielenterveysongelmistani, seksistä ja avata rohkeasti suuni kertoakseni mielipiteeni ajankohtaisiin teemoihin. En pelkää, että joku olisi kanssani eri mieltä enkä pelkää tuomitsemista. Asiat, joista minun on todella vaikea puhua, ovat enimmäkseen niin sanottuja pikku juttuja, joista puhumisen ei oikeastaan edes pitäisi mukamas olla kynnystä.

Minun on todella vaikea puhua...

Työstäni.
Vaikeus työstä puhumiseen ei johdu siitä, ettei se kiinnostaisi minua puheenaiheena. Päin vastoin rakastan työtäni ja tällä hetkellä en voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Puhuisin ihan mielelläni työstäni, mutta jollain tapaa minua välillä nolottaa puhua siitä, mitä teen. Usein vaihdan puheenaiheen minun työstäni johonkin toiseen aiheeseen mahdollisimman nopeasti, vaikka minulla on paljon haaveita uran suhteen, työ on intohimoni ja voisin puhua tästä alasta loputtomiin. Vaikeasti työstäni puhumisen tekee se, että hävettää, koska tiedostan olevani aika etuoikeutettu ja harvoilla on näin paljon työetuuksia.

Olen saanut todella vähän kannustusta muilta urani suhteen, joka on vaikeuttanut entisestään puhumista työstäni ja sitä, että kertoisin muille työonnistumisistani. Kaikista suurin kynnys on kuitenkin avautua työni negatiivisista puolista, kuten jatkuvasta läsnäolosta ja tekemisestä, paineista sitouttaa seuraajia entistä enemmän, kanavien kasvattamisesta ja tahattomasta vertailusta muihin. Ikävä kyllä sosiaalisen median tekeminen näyttää edelleen monien silmissä "mukavalta puuhastelulta" ja jopa läheisille on vaikea puhua sen negatiivisista puolista ja siitä, että kyllä minuakin väsyttää, vaikken muun muassa joudu heräämään töihin aikaisin aamusta. Tuntuu vain siltä, etten saisi valittaa, joten pysyn mieluummin hiljaa.

Yksinäisyydestäni.
Yksinäisyys nolottaa vaikka viihtyisikin hyvin itsekseen. Olen kirjoittanut tunnelukoistani ja viime vuosina pari tekstiä aikuisuuden yksinäisyydestä (tekstit täällä ja täällä). Yksi edelleen vahvasti elämässäni läsnä oleva tunnelukko on ulkopuolisuuden tunne ja olen kokenut koko elämäni vaikeuksia luoda tiiviitä tunnesiteitä ihmisiin. Koen usein, ettei minua ymmärretä tai etten pysty olemaan täysin itseni. Ystävänä olen aika vaatimaton ja suhteellisen eristäytyvän luonteni vuoksi on viikkoja, jolloin en pysty tekemään suunnitelmia, koska en tiedä haluanko viettää aikaa muiden kanssa. Toisinaan taas on hetkiä, kun kaipaan läsnäoloa ja yhteistä aikaa. Olen miettinyt, voisiko tavallaan epävakaa sosiaalisuuden tarpeeni olla yksi syy siihen, että minun on vaikea tehdä tiiviitä, uusia ystävyyssuhteita?

Nyt kesällä minuun on iskenyt todella suuri kesäloma-fomo, joka on saanut minut pakonomaisesti miettimään lomalle lähtöä ja sitä, että koko ajan tulisi tehdä jotain. Pohjimmiltani en edes halua ja on ollut ihanaa viettää rentoa arkea pienemmällä työtaakalla. Kuitenkin somesta muiden menojen seuraaminen saa ajattelemaan sitä, miksei minulla ole samanlaista ja miksei minulla ole isoa, tiivistä kaveriporukaa, vaikka en edes oikein viihdy parin kaverin suuremmassa porukassa. Onneksi olen nyt tutustunut uuteen, aivan ihanaan ihmiseen, joka tuntuu ymmärtävän minua täysin ja kenen kanssa on helppo viettää aikaa. Eli tällä hetkellä kaikki asiat ovat ystävyyspuolella oikein hyvin, mutta silti koen välillä noloksi, ettei minulla ole ja tuskin koskaan tulee olemaan suurta ystäväpiiriä.

Omasta herkkyydestäni.
Työhön liittyvissä asioissa olen suhteellisen ehdoton, korrekti ja vaativa. Minusta saattaa toisinaan saada jopa töykeän kuvan, mutta se johtuu vain siitä, että työmoraalini on korkea, vaadin itseltäni ja muilta paljon ja olen tottunut olemaan tarkka, yksityiskohtainen ja täsmällinen. Kuitenkin kaiken alla, myös työminäni, on todella herkkä sielu ja jään pitkäksi aikaa miettimään pettymyksiä tai sitä, miksi joku asia meni miten meni. Herkkyys on minusta todella kaunista, jos se ei ole marttyyrimaista, uhriutumista, eikä tulisi nolostua, jos on herkkä. Kuitenkin oman herkkyyteni näyttäminen on minulle todella vaikeaa ja olen luonut sen päälle todella vahvan suojakuoren, jota en ota pois, kuin todella harvoin. Minusta on aina sanottu, että olen rohkea ja pärjään missä tahansa, joka on vaikeuttanut sitä, että paljastaisin, jos minuun sattuu.

Kateudesta.
Kateus on mielestäni todella mielenkiintoinen aihe ja se koetaan turhaan negatiivissävytteiseksi. Kateus voi olla joko kehittävää tai tuhoavaa, mutta sinä päätät itse miten käsittelet kateutta. Kadehdin aika paljon muita ihmisiä, mutta osaan kääntää sen nimenomaan kehittäväksi kateudeksi. Kateudeksi, joka potki minua eteenpäin parempiin suorituksiin ja asettamaan tavoitteita elämääni. Kateudesta on kuitenkin todella vaikea puhua ja myöntää olevansa kateellinen. Tietenkin heitot kateudesta esimerkiksi toisen lomamatkaan liittyen ovat kepeää ja "sallittua" kateutta, mutta kateudesta toisen saavutuksiin on vaikea puhua. En ole kateellinen ja toivo toiselle epäonnistumista tai ajattele, ettei hän olisi ansainnut jotain, mutta siitä huolimatta on vaikea kertoa ääneen kadehtivansa. Kirjoitin talvella pidemmin kateudesta tässä postauksessa.

Epävarmuuden kohteista ulkonäössäni.
En ole koskaan ollut tyytyväinen ulkonäkööni ja hetket, kun minua sanotaan kasvotusten kauniiksi, tuntuvat todella kiusallisilta. Haluaisin vilpittömästi kiittää kehuista, mutta mielessä alkaa vain pyörimään kohdat, jotka muuttaisin ulkonäössäni. Nuorempana mietin vakavemmin muutamia kauneusleikkauksia, mutta vanhemmiten myötätunto omaa ulkonäköä kohtaan on kasvanut, enkä enää koe, että minun tulisi tehdä leikkauksia ollakseni kaunis. Toki olisin varmasti kauniimpi, mutta olen ihan tarpeeksi jo nyt. Luin tällä viikolla mielenkiintoisen artikkelin, jossa sanottiin itsensä rakastamisesta näin: ”Olen usein sanonut, ettei tarvitse osata rakastaa itseään täydellisesti, kunhan ei aktiivisesti vihaa itseään. Jos meidän pitäisi osata olla täydellisen kehopositiivisia, siitä tulee taas yksi uusi asia, jossa voi epäonnistua." - Saara Särmä /tutkija, feministi. Nuo lauseet kolahtivat minuun ja sai minut suhtautumaan itseeni lempeämmin. On ollut vaikea myöntää ja ottaa puheeksi, etten pidä ulkonäöstäni enkä vartalostani, koska kaikkien tulisi hyväksyä itsensä sellaisena, kuin on. Näin ei vain aina mene.

Silloin, kun olen pahoittanut mieleni.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen kokenut oloni muutaman kerran loukatuksi suht läheisen ihmisen toimesta vaikka tiedän, että suurin osa tästä on vain ollut väärinkäsitystä. Minulle on ollut aina todella vaikeaa kertoa läheisilleni, jos koen, ettäå minua on kohdeltu väärin tai olen pahoittanut mieleni, kun taas ei-niin-tuttujen kanssa haluan selvittää asiat heti. Pahoittaessani mieleni menen todelliseen lukkoon ja minun on vaikea näyttää mitään tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Sisälläni on koko ajan möykky, josta haluaisin eroon ottamalla asian puheeksi, mutten vain pysty. En tiedä, miten ottaisin asian puheeksi varsinkin, jos tuntuu, että toinen näyttelee kaiken olevan ok, vaikka kaikki muut toiminta kertoo toista. Haluaisin olla niin rohkea, että pystyisin vaatimaan selvitystä ja anteeksiantoa, mutta silti se on niin pirun vaikeaa vaikka usein käyn läpi keskustelua päässäni useita kertoja koskaan sitä kuitenkaan sanomatta ääneen.

Tällaisilla mietteillä viikonloppuun. Olen tämän viikon ottanut rennommin blogin ja Instagramin suhteen, mutta viikonloppun on tulossa vielä kolmas postaus tälle viikolle. Ja kertokaa teidän mietteitä näistä aiheista. Kuulen niitä mielelläni. Ihanaa perjantaita!

Mekko Marimekko
Laukku Lumi (saatu)
Kengät Mango

Kesäkuun kauneussuosikit

tiistai 9. heinäkuuta 2019

*Tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä

Taas on aika käydä läpi viime kuussa uusiksi suosikeiksi nousseita tuotteita. Kesäkuu tuntui olevan aika hiljainen uusien tuotteiden suhteen ja itse asiassa tuotteet, jotka nyt nostan, ovat lähes kaikki aikoja sitten saatuja, mutta nousivat kesäkuun aikana säännölliseen käyttöön. 

Happoinnostukseni on selkeästi laskenut ja nykyisin käyttöön on vakiintunut ainoastaan BHA-kasvovesi, hyaluronihappo sekä hedelmähappokuorinnat. Kicks lanseerasi keväällä oman happosarjan, josta sain kokeiluun muutaman minua kiinnostavan tuotteen. Vaikkakin happoinnostukseni on tosiaan laantunut,  ovat tuotteet olleet viikottaisessa käytössä. Selkeäksi suosikikseni nousi BHA-happoa sekä Zink PCA:ta sisältävä geelimäinen KICKS Beauty 2 % BHA + 1% Zinc Concentrate*-tiiviste, jota voi käyttää iholla sellaisenaan tai esimerkiksi yövoiteeseen sekoitettuna. BHA auttaa muun muassa tukkiutuneisiin ihohuokosiin ja kuorii hellävaraisesti ihoa. Zink PCA on sinkin ja L-PCA:n synerginen yhdistelmä, joka auttaa normalisoimaan ihon talintuotantoa ja hillitsee mm. aknea aiheuttavien bakteerien leviämistä.  Pelkkään sinkkiin verrattuna Zink PCA on paljon parempi iholle, koska PCA on molekyyli, joka edistää ihon kosteutusta. Tätä suosittelen esityisesti epäpuhtauksiin ja rasvaiseen taipuvaiselle iholle!

Kora Organics Enriched Body Lotion* on I H A N A kosteusvoide koko vartalolle. Jojoba-, macadamia- ja ruusunmarjaöljyä, kaakaovoita ja australialaisra santelipuu-uutetta sisältävä kosteusvoide. Tämä on ollut oikeaa luksusta kesäisin helposti kuivuvalle iholleni ja aurinkoisina päivinä tämä on ollut huippu, koska ainesosissa on myös aloe veraa, joka rauhoittaa ihoa. Aika tyyrishän tämä on (n. 50€), mutta jos kaipaa luksus-luonnonkosmetiikkaa ihonhoitoon niin suosittelen tätä. ❤

Mádara Plant Stem Cell Antioxidant Body Sunscreen SPF30* on ollut tänä kesänä ainoa vartalolle käyttämäni aurinkosuoja ja tästä Mádaran voiteesta ei uskoisi, että se on luonnonkosmetiikkaa. Koostumus imeytyy mielettömän hyvin ja tuoksu on kivan mieto. Jos haluatte lukea enemmän luonnollisista aurinkosuojista, kannattaa kurkata tämä postaus.

Laura Mercier Loose Setting Powder* on irtopuuteri, josta en aluksi ollut kovin innoissani. Minullahan on ollut tämä jo kerran, mutta silloin en jostain syystä innostunut tästä ja myin sen eteenpäin. Keväällä sain tämän yhdestä pr-tilaisuudesta ja annoin puuterille uuden mahdollisuuden lähes kahden vuoden jälkeen. Ja tämä on niin hyvä! Puuteria tarvitsee ihan pienen määrän meikin kiinnittämiseen ja pohjasta tulee todella luonnollinen. Myös hetken päästä puuteroinnista ihon oma kuulto alkaa tulla nätisti läpi ja iho näyttää todella luonnolliselta. Suosittelen ehdottomasti ja vaikka hinta on useamman kympin, on purkissa puuteria 29g, joka on moninkertaisesti moniin muihin irtopuutereihin verrattuna.

Luonnonkosmetiikkaa olevalta Zuiilta tuli alkukeväästä uusia itseruskettavia tuotteita, joista ihastuin todella paljon itseruskettavaan kasvoveteen. Zuii Organic Flora Tan Face Water asteittain itseruskettava kasvovesi* on koostumukseltaan hieman geelimäinen, mutta kuitenkin niin kevyt, että se imeytyy nopeasti kasvoille. Itse käytän tätä eniten iltaisin kevyemmän kasvoveden jälkeen jatkaen ihonhoitoa normaalisti muilla tuotteilla. Päivetys on aika kevyt ja minusta tämä on ollut ihana tuote syventämään ja ylläpitämään kasvojen päivetystä. Päivettävän vaikutuksen lisäksi kasvovesi kosteuttaa ja elvyttää ihoa. Tuotetta voi myös käyttää vaikka päivittäin!

Sellaiset suosikit tällä kertaa. Löytyikö mitään mielenkiintoisia tuotteita? 😊

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela