12 vinkkiä parempaan bloggaamiseen

torstai 14. kesäkuuta 2018

Heippa! Innostuin viikonlopun aikana kirjoittamaan vähän erilaisempaa postausta. Olen alkuvuodesta lähtien saanut nostettua blogini kävijämäärää toistakymmentä prosenttia, jo ennen kokopäiväiseksi bloggaajaksi jäämistä, ja ylipäätänsä viimeisen vuoden aikana bloggaustyylini on muuttunut todella paljon. Pienten niksien avulla olen saavuttanut tehokkaampaa ja lukijaystävällisempää bloggausta. Seuraavat 12 tekijää ovat olleet isossa roolissa yksittäisten käyttäjien lisäämisessä sekä blogini näkyvyyden kasvatuksessa. Toivottavasti vinkeistä on apua!

1. Hyödynnä ajastamista
Olen alkanut lähes poikkeuksetta ajastamaan postaukseni. Julkaisuajankohdaksi olen valinnut aamun, jonka olen huomannut toimivaksi kävijäliikenteen kannalta ja minulle helpoimmaksi kellonajaksi esimerkiksi jakaa päivän postauksen eri somekanaville. Ajastamisesta on ollut suuri apu tulevan blogiviikon suunnitteluun sekä siihen, ettei synny stressiä tulevien päivien postauksista. Lisäksi mielestäni on lukijoille mukava, että he tietävät uusien postauksien tulevan pääsääntöisesti aamuisin. Nyt olen pyrkinyt siihen, että ajastan blogitekstejä useammalle tulevalle päivälle tai että tulevat postaukset ovat vähintään kuvia vaille valmiita. Ennen julkaisin tekstejä paljon "livenä", eli laitoin julkaisuun sen ollessa valmis. Toisinaan joudun tekemään sitä, jos päivän postaus ei ole ollut valmiina, mutta nykyisin luette 99% ajastettuja tekstejä.

2. Blogitekstien jakaminen bloggaajien Facebook-ryhmiin sekä vinkkaus uudesta postauksesta Instagramissa
Löysin vasta viime vuoden lopussa Facebookin bloggaajille suunnatut ryhmät, joihin voi jakaa omia blogitekstejään. Mitään suurta kävijäliikennettä niistä ei tule, mutta muutamakin klikkaus on aina plussaa! Nykyisin jaan myös tiedon uusista blogipostauksista (lähes) aina Instagram Storiesiini. Tärkeää on tehdä selväksi, että blogissa on uutta materiaalia.

3. Samojen kuvien hyödyntäminen
Tästä voi olla montaa mieltä, mutta minä olen alkanut surutta hyödyntämään saman kuvauskerran kuvia useammassa eri postauksessa. Aina ei ole kuvia valmiiksi kuvattuna, joten erityisesti syvällisemmissä postauksissa, joissa pointti on itse tekstissä, saatan käyttää samalla kuvauskerralla otettuja julkaisemattomia kuvia. Säästän aikaa ja saan postauksen ulos toivotussa aikataulussa. Ei ole niin justiinsa, jos kuvat eivät "sovi" aiheeseen. Esimerkiksi ei lapsuudesta tarvitse kirjoittaa lapsuudenkuvien siivittämänä. Eihän tämänkään postauksen kuvat liity lainkaan bloggausvinkkeihin!

4. Kommentteihin vastaaminen
Olin pitkään hävettävän huono vastaamaan kommentteihin, mutta nykyään pyrin julkaisemaan sekä vastaamaan kommentteihin nopealla tahdilla. Tämä on näkynyt positiivisena asiana myös kommenttiboksissa! Ihanaa, kun olette aktivoituneet kommentoimaan *sata sydänemojia*.

5. Muista bloggaajista inspiroituminen
Haasteiden "kopioiminen" muilta bloggaajilta on tuttua, mutta olen myös alkanut kirjoittamaan omia mietteitä muiden julkaisemien postauksien aiheista. Hyvien tapojen mukaista on tietenkin mainita, keneltä inspiraatio tekstiin on lähtenyt. Ideoita kannattaa rohkeasti imeä muilta bloggaajilta!

6. Postausideoiden ylös kirjoittaminen ja luonnosten aloitus
Ideoita uusiin postauksiin syttyy milloin missäkin, joten kannattaa heti tehdä ideasta luonnos blogiin tai kirjoittaa se ylös johonkin. Toisinaan inspiraatio postaukseen saattaa tulla todella yllättäen, eikä aina ole aikaa kirjoittaa sitä kokonaan valmiiksi. Tällöin alan nopealla tahdilla tekemään luonnosta mindstorming-tyylillä ja kirjoitan ylös kaikki ajatukset, jotka ovat sillä hetkellä mielessä. Paremmalla ajalla istahdan alas, korjaan lauseiden lauserakenteet, teen tekstistä eheän ja kirjoitan sen loppuun.

7. Oman henkilökohtaisen Facebook-käyttäjän hyödyntäminen
Minulla menee kaikki blogini postaukset myös omalle Facebook-feedilleni. Näin saan mukavasti aktivoitua ystäväni sekä tuttuni seuraamaan blogiani ja samalla kasvatettua kävijämääriä.

8. Hakukoneoptimointi
En tiedä oletteko huomanneet, että olen alkanut käyttämään pidempiä otsikoita. Tämä liittyy puhtaasti Googleen ja hakukoneoptimointiin, jonka avulla tekstini löydetään helpommin ja Google nostaa niitä hakutuloksissa korkeammalle. Bloggerissa bloggaaville vinkkinä, että kannattaa myös lisätä tekstieditorissa "hakukuvaus" jokaiseen postaukseen, jolla saa maksimoitua tekstin hakukoneystävällisyyden. Myöskään kuvien nimeämisen tärkeyttä en voi liikaa korostaa! Tekstiä kirjoittaessa kannattaa pitää edes pienesti mielessä Google ja se, millaisia hakusanoja tekstiin voi sisällyttää. Fun fact: kaksi blogini luetuinta postausta ovat "Helppo ja kevyt uunisei" sekä "Jelly shotti-ohje". Postaukset luetaan joka päivä, kiitos siitä Googlelle ja hyvälle hakukoneoptimoinnille!

9. Blogin ulkoasun selkeys ja kivat kuvat
Valkoinen tausta ja tumma teksti, selkeät kategoriat ja helppo blogiarkisto. Edellä mainitut kannattaa olla blogissa kunnossa, sillä se lisää kävijäystävällisyyttä ja sitouttaa lukijat pidemmäksi aikaa blogiisi. Kuvat ovat todella tärkeä osa blogia ja itsekin miellytyn blogeista, joissa on mielenkiintoisia kuvia. Panostan itsekin parhaani ja osaamiseni mukaan blogin kuviin. Itse käytän aika paljon Lightroomin presettejä kuvissani, mutta teen muokkauksen postauksen luonteeseen sopivaksi. Parhaiten blogissa toimivat selkeät ja sopivan isot kuvat, jotka tekevät blogista houkuttelevan. Kuvakokoon kannattaa muuten kiinnittää huomiota, jotta sivusto latautuu nopeasti! Lisäksi niin sanottu kotikutoisuus saa mielestäni kyllä näkyä, mutta kannattaa kiinnittää kuvissa huomiota pieniin yksityiskohtiin, kuten kuvan laatuun ja poistaa ulkokuvista esimerkiksi maassa olevat tupakantumpit ja roskat. En itsekään muokkaa kuvia täydellisiksi, koska en osaa ja en koe, että kuvien pitäisi olla todella siloteltuja.

10. Vanhojen postauksien hyödyntäminen
Jos minulla on aikaisemmin kirjoitettuna aiheeseen liittyviä tekstejä, kannattaa ne linkittää uuteen postaukseen. Tällä lisätään jälleen sivujen näyttökertoja ja kiinnitetään lukija pidemmäksi aikaa blogiin. Jos olet joskus kirjoittanut jonkin todella hyvän ja ajattoman postauksen, voi sitä sopivin väliajoin hyödyntää uudelleenjulkaisulla. Sen olen tehnyt esimerkiksi omalle "Viisi syytä miksi jokaisen pitäisi matkustaa (edes joskus) yksin"-postaukselle, jonka uusi versio löytyy täältä.

11. Oikeinkirjoitus ja selkeä teksti
Huono kielioppi on itselle blogeissa suuri turn off. Itse olen alkanut kiinnittämään huomiota todella paljon tekstin selkeälukuisuuteen. Pieniä kirjoitusvirheitä voi aina sattua, sattuu allekirjoittaneellekin, mutta kannattaa panostaa oikeinkirjoitukseen. Alkuvuodesta löysin ihan huipun nettisivun nopeaan tekstin oikolukuun, jota hyödynnän lähes aina. Käytän tekstieni oikolukuun Oikofix-sivustoa, joka on täysin ilmainen oikolukusivusto. Kannattaa ottaa omaankin käyttöön!

12. Toteuta omaa visiotasi
Sopuliblogeja on paljon, jotka ovat täynnä täydellisiä kahvilakuvia ja muotilehtimäisiä otoksia bloggaajasta. Jos se tuntuu omalta tyyliltä blogata, niin go for it. Kaikkien ei tarvitse kuulua blogimuottiin ja blogista tekee mielenkiintoisen, kun siitä näkyy bloggaajan intohimo sisällöntuottamista kohtaan sekä persoonallisuus. Huonoja postausaiheita ei ole olemassakaan ja kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan, jos hullultakin tuntuva postaus toimisi. Olen huomannut, että omassa blogissani pidetään eniten postauksista, joissa kerron asioista syvällisemmin sekä niistä, jotka olen kirjoittanut impulsiivisemmin ja yllättävän inspiraation tullessa. Ihan täyttä sekasoppaa ei kuitenkaan kannata blogista tehdä, vaan ajatella mikä on oman blogin kohderyhmä ja pyrkiä tuottamaan heitä kiinnostavaa sisältöä.

Saitteko uusia vinkkejä bloggaukseen ja mitä mieltä olette jakamistani vinkeistä?

9 kommenttia:

  1. Ihana haalari! Mistä se on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Juuri viime viikolla ostin Gina Tricotin alesta. https://www.ginatricot.com/cfi/fi/mallisto/ylaosat/haalari/li-haalari/prod796485027.html tämä haalari :)

      Poista
  2. Tässähän oli hyviä pointteja. Esimerkiksi tuota hakukoneystävällisyyttä ei tule mietittyä omalla kohdalla ollenkaan, mutta tästä inspiroituneena pitääkin alkaa pistämään merkille. Tuota ajastustoimintoa pitäisi kyllä hyödyntää enemmän. Teen toimittajan töitä, milloin blogin kirjoittaminen tiiviin työpäivän jälkeen voi tuntua ylitsepääsemättömältä hommalta. Joskus kirjoitusinspiraatio kuitenkin iskee kerralla sellaisella volyymilla, että intoa löytyisi useampaankin postaukseen.

    http://aatenarikka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakukoneoptimointi kannattaa ehdottomasti ottaa jatkossa huomioon :) Turha kirjoittaa, jos kukaan ei löydä tekstejä. Ja sun tilanteessa kannattaa ehdottomasti ottaa ajastustoiminto käyttöön!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen teksti vaikka en olekaan bloggaaja. Olisi kiva kuulla tarkemminkin uratavoitteistasi tällä hetkellä! Ja haalari on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kirjoitella. Odottelen muutaman asian selkiintymistä niin ehkä sitten uskallaudun taas niistä kertomaan :)

      Poista
  4. Ajastamista en oo tullutkaan ajatelleeksi. En jotenkin vaan halua stressata siitä.. Mainostan kyllä aina instassa uusia postauksia ja juuri mainitsemissasi bloggaajat ryhmissä. (Sieltä muuten itseni tännekin klikkasin)
    Tuota hakukoneoptimointia voisin itsekin kyllä vähän harjoitella! Ei oo voinut tulla kaikki mieleen heti, kun vasta aloitin bloggaamaan. ;-)

    Nyt kun puhuttiin muutenkin blogin näkyvyyden lisäämisestä, niin linkkaanpa omankin tähän perään "ovelana":

    karitakoolla.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajastaminen on todella kätevää! Saa pidettyä postausten julkaisuajan suht samana eikä päivän aikana tarvitse stressailla julkaisua :) Heh, aina täytyy hyödyntää tilaisuus "mainostaa" omaa blogia ;)

      Poista
  5. Hyviä vinkkejä! :)

    Ajastaminen on vieraampaa itsellenikin, mutta voisi alkaa hyödyntämään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela