Peer to peer

keskiviikko 22. helmikuuta 2012


 Ajattelin vihdoin kirjoitella linjasta, jolla opiskelen. Aloitin tammikuussa Laurea Ammattikorkeakoulussa Hyvinkään toimipisteessä lukemaan liiketaloutta, mutta en ihan sillä perinteisimmällä tavalla. Aina tammikuussa alkaa tavallisen liko-linjan sijaan Peer to Peer eli P2P, joka on painottunut projektiluontoiseen opiskelutapaan. Samaa linjaa voi opiskella myös Tikkurilan toimipisteessä.

"P2P on liiketalouden koulutusohjelman erilainen toimintaympäristö, jossa opiskellaan monipuolisesti oikeissa työelämän projekteissa ja kehittämishankkeissa. P2P - toimintamallin mukaista liiketalouden koulutusta tarjotaan Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään ja Tikkurilan toimipisteissä, jotka sijainnillaan pääkaupunkiseudun läheisyydessä luovat ihanteellisen toimintaympäristön hyvien julkisten yhteyksien varrella.

Opiskelija profiloituu P2P-opinnoissaan projektijohtamiseen ja ratkaisee liiketaloudellisia kysymyksiä sekä kehittää tulevaisuuden mahdollisuuksia osana yhteisöä, jossa on mukana organisaatioita yhteiskunnan eri sektoreilta. Opiskelua ohjaavat opettajien lisäksi yhteistyökumppaneiden asiantuntijat. Opiskelu avoimissa oppimisympäristöissä on työnomaista projektityön kautta oppimista."

En aluksi hakuvaiheessa tiennyt linjan olevan tämä, mutta sain työhaastattelussa laskettelukeskukseen tietää, että hakemani linja on P2P. En silti ollut ainoa, koska lähes puolet luokalla aloittaneet eivät tienneet hakeneensa tälle linjalle :-D


Opiskelu on todella itsenäistä ja käyn lähinnä koulussa kääntymässä. Tällä lukukaudella ei ole joka keskiviikkoisen englannin tunnin lisäksi mitään muuta, kuin projektiryhmien keskenäisiä tapaamisia. Jokainen aloittava oppilas on ensimmäisellä lukukaudella mukana kahdessa projektissa, yhdessä suomenkielisessä ja yhdessä kansainvälisessä, jossa on mukana myös vaihto-oppilaita. Projektit ovat oikeiden yritysten antamia ja toteutamme ne heidän toiveidensa mukaan. Muun muassa tällä lukukaudella joidenkin projektit liittyvät Motocrossin MM-kilpailuihin, yleisurheilun MM-kisoihin ja Jyväskylän MM-ralliin. En projekteista voi sen enempää kertoa, koska monet liittyvät markkinointisuunnitelmiin sun muihin, joihin kirjoitammekin vaitiolosopimukset.

Jokaisesta projektista pitää kirjoittaa vuosikurssista riippuen tietyn pituinen teoriaosuus (aloittavilla minimi 5 sivua per projektia) ja lukea siihen liittyvät aineistot ja sen lisäksi tehdään yhdessä projektiryhmän kanssa prpjektisuunnitelma ja mahdollisia muita projektiin liittyviä juttuja. Tapaamme toimeksiantajan projektin alussa, sen aikana sekä projektin ollessa valmis.


Sinänsä tää on ihan kivaa opiskelua, mutta olen kuitenkin päättänyt, että vaihdan normaalille liiketalouden linjalle syksyllä. Se on mahdollista suoraan, jos on kerännyt vähintään 20 opintopistettä lukukaudella. Olen maailman huonoin itseopiskelija, koska meillä ei ole mitään luentoja tai tenttejä, vaan kaikki näyttö tulee tästä projektista ja sen mukaan saa opintopisteitä. No myöhemmin on sitten ruotsia ja muutama kurssi omia valinnaisia, mutta enimmäkseen tätä. Olen jotenkin itse vähän skeptinen tätä opiskelumuotoa kohtaan, koska tuntuu että multa jää ne kaikki oleelliset asiat opiskelematta ja kaiken lisäksi olen enemmän kiinnostunut kaupallisemmasta alasta. Plussaa tässä kuitenkin on ehdottomasti vapaa-aika. Käyn tällä hetkellä koulussa istumassa about 10 tuntia viikossa ja kaikki perjantait ovat etätyöpäiviä, joille ei sovita projektitapaamisia. Eli jos haluaa käydä töissä koulun ohella tai on lapsia, on tämä ainakin siinä määrin ihan täydellinen linja joillekin. Olen koulun edetessä huomannutkin, että aika 50/50 tykkää tästä opiskelumuodosta.

Sinänsä on ihan kiva kokeilla tätäkin opiskelumuotoa, vaikka en tätä omaksi tunnekaan. Kesäloma alkaa jo toukokuun alussa, joten kyllä mitä tahansa sen neljä kuukautta tekee vaikkei niin mieleistä olisikaan ja varsinkin kun tietää saavansa suoraan vaihdettua toiselle linjalle syksyllä :-)

10 kommenttia:

  1. Tää oli jännä tietää! Opiskelen toista vuotta kansainvälistä kauppaa amkssa, enkä oo koskaan kuullu tollaisesta opiskelumuodosta. Uskoisin tietäväni todellakin monia, joille toi sopisi paremmin kun iltaopiskelu! Jos voit, niin ehdota vaikka jotain markkinointiprojektia teidän koululle, että saisi sen paremmin näkyviin? Ihan varmasti sinne olisi hakijoita! Varsinkin kesäisin ja syksyisi, kun porukka ei pääse kouluihin ja pitää miettiä seuraavaa askelta.

    ps. lopetin aikoinaan blogin lukemisen sen muututtua hiljaisemmaksi etc ja nyt oon taas alkanut vähän seurailla. Tason nousu ylöspäin ja selkeä muutos elämäntilanteessa sekä tasapainottuminen on muokanneet tästä taas sen ihanuuden, miksi tähän koukuttuu! <3

    VastaaPoista
  2. Kannattaa ehdottomasti vaihtaa, jos siltä tuntuu. Ainakin olet kokeillut tuotakin linjaa, eipähän tarvitse sitten isona katua :) Ja varmasti on ollut hyötyä myös tuosta, siinä kun saa luotua jo hyviä verkostoja oikeaan työelämään!

    VastaaPoista
  3. Itse aloitin myös tammikuussa tuolla Hyvinkään P2P:ssä, mutta päätin jo ensimmäsen päivän jälkeen, että ei oo mun juttu. Sain loppujen lopuksi puhuttua itseni vielä poissalevaksi vaikka olin jo paikan hyväksynyt ja aijon myös aloittaa syksyllä liiketalouden mainstrean puolella.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen opiskelumuoto mutta ymmärrän täysin ettei se vaan ole kaikkia varten. Mulle omalla tavalla itseopiskelu sopii mutta vieroksun noita projektijuttuja.

    Aika jännä ettei sitä hakuvaiheessa kerrottu että mihin on hakemassa tai siis moni olis varmaan jättänyt ruksimatta ton vaihtoehdon jos olis tiennyt. Oliskohan tuollainen systeemi parempi jos eka vuosi olisi normaaleja liiketalousjuttuja ja sen jälkeen vasta erikoistuttaisiin projekteihin...? Sinänsä projektiosaaminen on hyödyllistä työelämää varten.

    VastaaPoista
  5. mä opiskelen ihan "tavallisesti" liiketaloutta amkissa, ja vaik se välil hiton tylsältä ja "alakoulumaiselta" tuntuukin, ni täytyy kyl sanoo ettei ois muakaan varten tollanen noin itsenäinen opiskelu :D

    VastaaPoista
  6. Itse opiskelin samassa koulussa samaa P2P-linjaa kuin sinä vuonna 2009 :) Lopetin koulun vain puolen vuoden opiskelun jälkeen ja hain Haaga-Heliaan. En kokenut tuollaista "pelkkää projektityöskentelyä" lainkaan toimivana ja lisäksi ohjaavat opettajatkaan eivät näyttäneet täysin itsekkään tietävän mistä kyseisessä P2P-linjassa oli oikein kyse (järjestely, aikataulutus, arviointi yms). Vasta koulun vaihdon jälkeen huomasin kuinka paljon oleellista ja tärkeää teoriatietoa minulta oli jäänyt oppimatta. Hyvinkään opinto-ohjaaja uskotteli minulle että saisin paljon kursseja hyväksiluetuksi uudessa koulussa esittelemällä P2P- linjalla tekemiämme projekteja. Näin ei kuitenkaan ollut ja opettajat jopa ihmettelivät miten kuvittelen saavani kursseja hyväksiluettua P2P:ssä tehdyillä töillä :D En usko että esimerkiksi kirjanpitoa voisi oppia hyvin itseopiskeluna. Mielestäni ns. normaalin liiketaloudenkoulutusohjelman käyneet opiskelijat ovat paljon paremmassa asemassa työelämään siirtyessä. - Linda

    VastaaPoista
  7. Hei sä oot siis ilmeisesti ollut normaalisti liiketalouden pääsykokeessa? Oliko teillä sitä haastattelua? Mua nimittäin kiinnostaisi tietää, että millä kielellä kyseinen haastattelu on, että mitataanko siinä vieraankielen taitoa vai kiinnostusta/soveltuvuutta alalle vaiko kenties molemipia? :)

    VastaaPoista
  8. Niin, eipä tuo ainakaan hukkaan mene, vaikka syksyllä vaihtaisikin. Ainakin itseopiskelutaidot tulee tuossa kehittymään, josta varmasti on hyötyä sitten myöhemminkin. Täytyy kyllä myöntää, että mulle myös olisi tuollainen itseopiskelu hirveän hankalaa! Nimittäin opinnäytetyön tekemisessäkin oli jo tarpeeksi haastetta... :D

    VastaaPoista
  9. Jos haluaa helpolla päästä niin tuo p2p on oikea vaihtoehto. olin myöskin hyvinkään laureassa p2p puolella ja suoritin noin puolet, kunnes mielenkiinto lopahti. opettajistakin vaihtui 3 kpl siinä 1,5 vuoden aikana kun olin koulussa (kertoo hiukan tuosta p2p pelleilystä). Arviointi kriteerit olivat myöskin aivan naurettavat. En suoraan sanottuna oppinut yhtään mitään koko sinä aikana kun olin tuolla p2p linjalla. Opin enemmän jopa kauppaoppilaitoksessa. Ehkäpä tuo linja joillekkin sopii, mutta ei todellakaan minulle.

    VastaaPoista
  10. Tää vaikuttikin aika kiinnostavalta vaihtoehdolta näistä tradejutuista! :) Nyt oliskin tämmönen kysymys: mitä mieltä oot, että onnistuuko opiskelu toiselta paikkakunnalta käsin? Asuin meinaan ite Tampereella, ja pohdin vahvasti pystyykö täältä käymään koulua siellä vai kannattaako mielummin muuttaa sinne.... :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela