Slider

Tapahtumajärjestäjän kengissä sekä ajatuksia blogien markkinahyödystä ja vaikuttajamarkkinoinnista

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Viime viikon keskiviikkona oli todella jännittävä päivä, kun hyppäsin ensimmäisen kerran pressitapahtuman järjestäjän kenkiin. Pidimme yrityksen kanssa, jossa työskentelen vaikuttajamarkkinoinnin parissa, ensimmäisen isomman vaikuttajatilaisuuden. Rakastan kaikkea organisointia ja järjestämistä, jonka vuoksi usein jopa kavereiden kanssa pidetyt "vois tehdä ruokaa jonkun luona" ajautuu siihen, että suunnittelen kunnon menun jonkin teeman ympärille, panostan kattaukseen ja niin edelleen. Tästä syystä tällaisen isomman jutun organisoiminen oli tosi ihanaa ja nautin kaikista järjestelyistä.

Tilaisuutemme oli intiimi, noin parinkymmenen vaikuttajan tilaisuus, jossa rennossa ilmapiirissä nautimme aamiaista, tapasimme kasvokkain meidän kanssa yhteistyötä tekevien vaikuttajien kanssa sekä tapasimme myös uusia kasvoja. Koska teemana oli hyvinvointi, Peppiina Meronen kävi pitämässä meille aivan huikean tunnin kestävän hyvinvointiluennon. Siis vitsi, oli aivan mahtava seurata somesta luennon jälkeen, kuinka Peppiina oli saanut monet (minut mukaan lukien!) inspiroitumaan ja pohtimaan käsiteltyjä aiheita. Ja näin tapahtuman järjestäjänä oli mahtava huomata, kuinka kaikkien puhelimet pysyivät käsien ulottumattomissa muutamia satunnaisia Instagram-klippejä lukuun ottamatta. Itsellekin on todella vaikeaa toisinaan keskittyä ainoastaan kuuntelemiseen ja harva se kerta käsi alkaa hapuilemaan puhelinta aivan huomaamatta.

Paikkana meillä toimi aikaisemminkin täällä blogissa vilahtunut Punavuoren aarre, Kahvila Blossom, josta tilasimme myös tilaisuuden tarjottavat. Nyt voi sanoa, että oli muuten aika Instaworthy-tarjoilut! Leipää hernepestolla, smoothiebowl ja pienpaahtimon kahvia. Oi nam! Muutenkin Blossom oli miljöönä aivan ihana tilaisuuden järjestämiseen paikan maailman ihanimmasta omistajasta puhumattakaan.

Nyt, kun olen viimeiset reilu puoli vuotta keskittynyt vaikuttajamarkkinointiin enemmän strategisessa mielessä, olen joutunut kampanja- ja vaikuttajakohtaisesti punnitsemaan tarkkaan sitä, mistä kanavasta ja millaisesta strategiasta asiakas ja brändi hyötyy enemmän. Iines kirjoitti juuri blogiinsa hyvän tekstin blogien kohtalosta ja todella selkeästi sen, miksi blogi voikin olla paljon tehokkaampi paikka mainostaa, kuin Instagram. "Blogisisältö mahdollistaa syvemmän matkan käsiteltävään aiheeseen ja hakukonehyödyn, kun taas Instagram tarjoaa pääasiassa brändäysnäkökulmaa, mielikuvia ja näkyvyyttä. Kun IG-sisältö on tehty ja nähty, ei sitä muista kovin moni, varsinkaan hakukoneet. Toki on tärkeää, että markkinoinnissa panostetaan monipuolisuuteen, mutta olen itsekin törmännyt asenteisiin siitä, ettei blogeissa mainostaminen muka (enää) kannattaisi, koska Instagram on tänä päivänä ”se juttu"(Iines Aaltonen 11.3.-19)". Tämä on syy, miksi esimerkiksi omalta osaltani myyn mieluiten kampanjat pakettina, joka sisältää blogikirjoituksen sekä Instagramin.

Koen, että minun brändini ja persoonallisuuteni pääsee kaikista parhaiten esiin blogissa, jolloin pystyn avaamaan ajatuksiani yksityiskohtaisemmin ja koukuttamaan lukijan keskittymään lukemaansa koko postauksen ajaksi. Instagram taas on niin nopea media, johon emme halua käyttää liikaa aivokapasiteettia. Itse esimerkiksi usein selailen ja skrollaan Instagramia, kun taas blogeissa oikeasti pysähdyn ja keskitän kaiken ajatukseni mielenkiintoiseen postaukseen. Iines kiteytti omassa postauksessaan myös hyvin sen, että nykyään blogeista luetaan vain sitä, joka oikeasti kiinnostaa, kun Instagramissa selataan ja seurataan vähän sitä sun tätä mihinkään oikeastaan kunnolla paneutumatta. Henkilökohtaisesti en esimerkiksi oikeastaan ikinä lue todella pitkiä Instagram-kuvien tekstejä, koska en vain osaa pysähtyä tuossa kanavassa tarpeeksi. Harvemmin jaksan myöskään katsoa liian pitkiä, usean klipin Instagram Storyja, joissa käsitellään jotain aihetta. Tästä syystä en ehkä ole oikein ikinä päässyt kiinni YouTuben maailmaan. Toisaalta tässä vaikuttaa todella paljon oma persoonakin ja itse esimerkiksi pidän niin sanotusta hitaammasta mediasta, jota lukukokemukset tai pelkkä ääni tuovat. Videoissa on liikaa asioita, joihin tulisi keskittyä, enkä tällöin oikein osaa keskittyä mihinkään. Tästä syystä olen todella huono esimerkiksi seuraamaan mitään tv-sarjoja tai katsomaan elokuvia ilman toisen henkilön seuraa.

Aihe lähti taas hieman rönsyilemään, mutta tiivistettynä koen, että omalla kohdallani myymällä yhteistyöt pakettina, joka sisältää blogipostauksen ja Instagram-julkaisut, saan tarjottua brändille ja yrityksille maksimaalisen hyödyn niin brändäyksen, tunnettavuuden kuin tärkeän SEO-hyödynkin osalta. Minua sekä Instagramissa että täällä blogissa seuraavat ovat varmasti huomanneet sen, että blogissa saan tuotua paljon paremmin esille muun muassa syvällisen ja uteliaan puoleni, kun taas Instagram on kepeämpää ja visuaalisempaa, johon jaan pääsääntöisesti positiivisia asioita. Blogista löytyy se paljon samaistuttavampi ja relistisempi minä, jota en osaa tuoda samalla tavalla esille Instagramiin ainoastaan kuvien tai lyhyiden videoklippien muodossa.


Olen Iineksen tavoin sitä mieltä, että puhe blogien kuolemisesta on täyttä hölynpölyä. Kaikille kanaville on omat seuraajansa ja jokainen kanava tuo omat hyötynsä markkinoinnissa sekä seuraajille viihdemielessä. Vinkkinä yrityksille haluan sanoa, että muistakaa vielä meidätkin vaikuttajat, joiden pääkanava on blogi Instagramin sijasta. Instagramin 100k seuraajalla ei ole kovin suurta tehoa, jos kukaan ei oikeasti pysähdy kuvan äärelle ja sisäistä sen sanomaa tai tavoitettu kohderyhmä on täysin väärä. Valitsemalla blogia kirjoittavan vaikuttajan, joka on todella hyvä brand match ja joka hallitsee SEO:n, voi vaikuttajakampanja tai kaupallinen yhteistyö olla vähintään pidemmällä aikavälillä paljon tehokkaampi.


Loppuun halusin jakaa teille myös tilaisuudesta tehdyn videon, jonka toteutti Bonzun huippulahjakkaat Julius ja Hannes.



Hei mitä mieltä olette tällaisista postauksista? Kiinnostaako teitä, että jaan tätäkin puolta työstäni teille aina satunnaisesti vai onko tällaiset postaukset ihan turhia? Ja jakakaa ehdottomasti omia ajatuksia liittyen vaikuttajamarkkinointiin ja käytettäviin kanaviin.

12 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! Ja tuosta videosta tuli ihan huippu :) Upeaa jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niin tuli 😍 Näkyy tilaisuuden fiilis todella hyvin.

      Poista
  2. Samaa mieltä! Saattaapa jopa olla, että blogit jyräävät nopeammat somet alleen ja tekevät kunnon comebackin jossakin vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Eikö kaikki vanha ja antiikkinen tule aina jossain vaiheessa takaisin muotiin? 😉

      Poista
  3. Tapahtumatuottaminen on kyllä kivaa! :) Itsellä se ei ole se täysin oma ala, mutta töiden kautta oon saanut kokea ison sukelluksen tapahtumien pariin ja vauhdilla :D Tapahtumatuottamisessa mun mielestä parasta onkin se palkitsevuus, kun oman työn jäljen näkee niin konkreettisesti. Lisää näitä postauksia! :)


    /Elli, www.ellileppiniemi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo palkitsevuus on niin totta :) Ja laitetaan tulevaisuudessakin enemmän näitä toteutukseen!

      Poista
  4. Hassua, että minäkin löydyn tuolta videolta :D Oli kyllä huippu päivä!

    Tällaisia postauksia on kiva lukea, sillä kaikki tapahtumiin, someen ja vaikuttamiseen liittyvä kiinnostaa tosi paljon :)

    VastaaPoista
  5. En myöskään usko että blogit ovat mikään katoava luonnonvara. Suosio taatusti pysyy vaikka vaihteleekin muotoaan vuosien varrella. Mun mielestä muiden somekanavien rinnalla blogeilla on aina paikkansa.

    VastaaPoista
  6. Harmi etten päässyt tapahtumaan, vaikuttaa todella kivalta! :) Olen niin samaa mieltä myös postauksen asioiden kanssa. Mun pääkanava on nyt ja aina blogi, ja sillä on huomattavasti enemmän seuraajia kuin mulla on Instassa. Siksi toki harmittaa, että mainostajatkin usein nykyään kyttää vain instan lukuja, varsinkin kun instassa osa vilpillisesti käyttää mm. ostettuja seuraajia. Mutta sille ei mitään voi, itse en aio mennä sellaiseen mukaan. Uskon kyllä, että blogeillekin tulee aina löytymään oma käyttäjäkuntansa ja ainakaan mulle ig ei voi koskaan korvata hyvin kirjoitettuja blogitekstejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös täällä blogissa se aktiivisempi ja suurempi seuraajamäärä. Eli olen samaa mieltä, että harmittavan paljon kytätään sitä seuraajamäärää, ei edes sitoutuneisuutta tai seuraajien laatua tai sopivuutta mainostettavaan tuotteeseen/palveluun :/

      Poista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela