Slider

8 x Näistä haaveilen juuri nyt

torstai 21. maaliskuuta 2019

Saan useimmiten inspiraatiot postauksiin aivan lennosta ja eilen tänään julkaistavaa postausta miettiessäni ja postausinspistä etsiessäni mielessäni alkoi pyörimään asiat, joista haaveilen. Kesällä kirjoitin viidestä kokonaisvaltaisemmasta unelmasta, mutta termin haave miellän jollain tapaa kevyemmäksi. Jos joku kysyy mistä unelmoimme, on niitä syvimpiä unelmia vaikea kertoa. Haaveita taas on paljon helpompi luetella - ne kun tuntuvat vaihtuvan jatkuvasti. Haaveet voivat liittyä todella arkisinkiin asioihin, kuten hyvään illalliseen, siihen täydelliseen korvapuustiin tai työpäivän päätteeksi omalle kotisohvalle pääsemiseen.

Eilen kursoria tuojottaessa ja omia tämän hetken haaveita miettiessäni havahduin siihen, etten keksinyt mitään kovin isoa haavetta. Edes keksimällä keksien mieleeni ei ponnahtanut yhtäkään materialistista haavetta tai esimerkiksi haavetta luksuslomasta tai yltäkylläisestä elämästä. Juuri nyt olen tyytyväinen elämääni ja tuntuu, että minulla on kaikkea riittävästi. Haaveeni liittyivät aika arkisiin asioihin, kokemuksiin, jotka saavat minut onnelliseksi tai tuloillaan oleviin asioihin. Ja vitsit, tämähän on aivan huippujuttu!


Tällä hetkellä haaveilen...

Kodin perusteellisesta siivouksesta.
Lisääntynyt valo ja aurinko paljastaa aina karun totuuden kodin pölyisyydestä. Myös kylpyhuone kaipaisi perusteellisen lattiasta kattoon-siivouksen ja olen haaveillut tilaavani kotiin siivouksen. Ehkä voisin kerrankin hemmotella itseäni tällaisella ja antaa jonkun muun tehdä kevätsiivous?

Löhölomasta.
Ai vitsit kunnon löhöilyloma lämmössä tekisi hyvää! Viime vuonna en käynyt yhdelläkään lomalla, jossa olisin päässyt oikein kunnolla lomailemaan. Suomessa oli kyllä ihanat säät, mutta oikea loma on aina loma. Tällä hetkellä on meneillään aika iso lämpökaipuu ja haaveilen lomasta, jolla voisin vain rentoutua ja olla tekemättä mitään.

Oman toimiston avaimien saamisesta.
Viime aikoina olen viettänyt tiiviisti aikaa Maijun kanssa ja "löysimme" toisemme vasta hetki sitten. Vitsit miten jonkun kanssa voi klikata näin hyvin! Nyt, kun teen paljon töitä etänä, päätimme tavallaan laittaa hynttyyt yhteen Maijun kanssa ja kuun vaihteessa saamme avaimet meidän omaan toimistoon. Tämä on heittämällä tämän kevään siistein juttu!

Veneilystä ja saaristosta.
En ole käynyt meidän saaressa muutamaan vuoteen ja viime syksystä lähtien olen haaveillut mökkeilystä ja veneilystä saaristossa. Tänä vuonna aion käydä ihan vähintään kerran Kasnäsissa mökkeilemässä. Jos jokin, niin se on paikka, jossa tunnen itseni aina todella onnelliseksi.

Vibamin kesärullista.
Tämän haaveen toteuttaminen olisi vain yhden Wolt-tilauksen tai muutaman sadan metrin kävelyn päässä, mutta siitä huolimatta en ole vieläkään saanut toteutettua tätä pari viikkoa kestänyttä haavetta! Ehkä vielä joku päivä haha!

Ulkona treenaamisesta ja lämpimässä juoksemisesta.
Rakastan ulkona liikkumista, mutta olen sen verran mukavuudenhaluinen, että harrastan sitä ainoastaan hyvällä säälla ja lämpötilojen ollessa selvästi plussalla. Viime kesänä treenasin ja juoksin todella paljon ulkona ja en malttaisi odottaa, että tätä pääsee jälleen tekemään. Lenkki lämpimässä kesäaamussa tai -illassa. Ihan best.

Vähän väljemmästä kalenterista.
Alkuvuosi on ollut todella aikataulutettua ja viimeiset viikot aika horroria aikataulun suhteen. Paljon menoja on tullut karsittua, mutta kunnon vapaapäiviä en ole viettänyt hetkeen. Onneksi seuraavat pari viikkoa ovat näillä näkymin hieman kevyempiä ja väljempiä.

Amsterdamin viikonloppumatkasta.
Noin parin viikon päästä lähden ihanan, ihanan, ihanan Sonjan luokse Amsterdamiin. En ole käynyt Hollannissa sieltä Suomeen paluun jälkeen, joten olen niin fiiliksissä tuosta tulevasta pitkästä viikonlopusta ja haaveilen, että voisin lähteä jo nyt heti! Viikonloppu tulee olemaan täynnä girl talkia, hyvää ruokaa, ihanien paikkojen fiilistelyä ja käydään varmaan testaamassa Rocycle-pyöräilytreeniä, jonka kokeilusta olen haaveillut yli vuoden. Tulee niin siistiä!


Mistä te haaveilette tällä hetkellä?


Kuva Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela