Kaupallinen yhteistyö NORDIQ Nutrition kanssa
Oma tammikuuni starttasi ruokavalion kevennyksellä, aktiivisemmalla liikkumisella sekä keskittymällä enemmän intuitiiviseen syömiseen. Alun perin suunnittelin muutaman kilon pudottamista ja jopa vegaanihaasteeseen ryhtymistä, mutta jätin molemmat ajatuksen tasolle. Halusin mieluummin keskittyä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jossa mukana on rentouden ohella palaaminen joulua edeltäviin rutiineihin: suurin osaa syömisistä ravitsevaa ruokaa, ei liian usein sokeria sisältävillä tuotteilla herkuttelua ja liikuntaa noin kolmesta viiteen kertaan viikossa.
Minulla on todella ongelmallinen historia vatsan toiminnan kanssa ja kärsin edelleen ärtyvän suolen oireyhtymästä. Kyseinen vaiva, käytän tässä postauksessa helpompaa termiä IBS (eli Irritated Bovel Syndrome), laittaa vatsani reagoimaan moniin ruoka-aineisiin epätoivotusti ja omalla kohdallani yleisimmät vaivat ovat kivulias turvotus, ilmavaivat sekä satunnainen ripuli. Olen kärsinyt vaivasta jo useamman vuoden, joten onnekseni olen oppinut tuntemaan mahani toiminnan todella hyvin ja tiedostan mitä tietyt ruoka-aineet tekevät vatsalleni. Suurimman osan vatsavaivoista voisin välttää noudattamalla tiukkaa ruokavaliota, mutta henkisesti en pysty siihen. Mieluummin ennaltaehkäisen sekä lievennän oireita erilaisilla valmisteilla, kuten ruokailun aikana nautituilla laadukkailla ruoansulatusentsyymeillä.
Niille, joille ärtyvän suolen oireyhtymä on tuntemattomampi käsite, tarkoittaa IBS sitä, että henkilö kärsii häiriintyneestä suolen toiminnasta ilman selkeästi tunnistettavaa syytä, jonka takia ruoka pilkkoutuu puutteellisesti ja esimerkiksi huonosti sulavat ja imeytyvät ruoat, kuten kaalit ja jalostettu ruoka, itselle sopimattoman tai liiallisen kuidun saanti, laktoosi ilman todettua laktoosi-intoleranssia, raakaruoka ja osa viljoista, aiheuttavat pahoja oireita, kuten turvotusta, ripulia, ummetusta, oksentelua tai vatsan kouristuksia ja kiputiloja. Itselleni kaikista pahimpia oireiden aiheuttajia ovat muun muassa vehnä, ruis, laktoosi, pavut, hiilihapolliset juomat sekä sokeri.
Monilla luonnollisilla raaka-aineilla on tutkittua hyötyä IBS-oireiden lievitykseen, jonka olen huomannut omakohtaisestikin. Esimerkiksi inkivääri ja piparminttu ovat varmasti jokaisella ärtyvästä suolesta kärsiville tuttuja raaka-aineita jopa päivittäisessä käytössä jossain muodossa. Itse nautin päivittäin inkiväärivalmistetta sekä piparminttuteetä tai ruoansulatusta edistävää yrttiteetä, jossa on muun muassa fenkolia ja piparminttua. Luonnollisiin ravintolisiin siirryttyäni olen halunnut pitää IBS-oireenikin kurissa mahdollisimman luonnollisilla, täyteaineettomilla valmisteilla. Monet ilmavaivoja helpottavat valmisteet tai ruoansulatusentsyymit sisältävät joko sorbitolia (monelle IBS:stä kärsivälle ehdoton ei) tai sitten eläinperäisiä ainesosia, kuten liivatetta, jolloin tuote ei sovellu vegaaneille. NORDIQ Nutrition lanseerasi hiljattain täysin luonnollisen ja kasviperäisen, lisäaineettoman, vegaaneille ja kasvissyöjille sopivan Digestive Complex-ruoansulatusentsyymin. Siis ihan huippu juttu!
Alkaessani kasvissyöjäksi lähes 1,5 vuotta sitten, oli alku aivan hirveä. Tuntui, ettei oikein mikään kasviperäinen proteiini sopinut, vatsa ei toiminut, papuja ei todellakaan voinut nauttia ilman vatsan turpoamista moninkertaiseksi ja ylipäätänsä vatsa oli todella huonossa kunnossa. Monet kerran olin lähellä palata sekaruokavalioon, mutta päätin kuitenkin sinnikkäästi jatkaa kasvisruokavaliolla oloa ja kokeilin valehtelematta varmaan kaikki apteekista ja luontaistuotemyymälöistä saatavilla olevat, vatsan toimintaa auttavat ja ruoansulatus edistävät valmisteet. Ajan myötä vatsa alkoi tottumaan muuttuneeseen ruokavalioon, vaikka välillä oli pakko siirtyä niin sanottuihin turvaruokiin ja luopua muun muassa raaoista vihanneksista sekä jättää pavut pois kokonaan, jotta sain lievitettyä oireita pahimpina kausina. Tuolloin, ja edelleenkin, suurimmat helpottajat ongelmavatsaani ovat piparminttu (esimerkiksi vahva piparminttutee) sekä ruoansulatusentsyymit, joita kannan aina mukana esimerkiksi ravintolaillallisilla. NORDIQ Nutritionin Digestive Complex on ollut käytössä jo monet kerrat ja olen huomannut siitä olevan apua "hankalien" ruokailujen yhteydessä.
Joulun ja uuden vuoden jälkeinen elämäntapamuutos voi olla monelle syy hiljattain alkaneisiin vatsavaivoihin. Muutos, joka joulunajan ruokailujen jälkeen tulee, on usein kropalle todella iso shokki. Monet varmasti tietää sen tunteen, kun yrittää vieroittaa itseään sokerista. Päätä särkee, karkkihylly pyörii mielessä 24/7 ja oikeasti ärsyttää, että mielitekoja ei voi tyydyttää sokerilla. Vaikka terveellinen, ravintorikas ruoka on keholle, mielelle ja suolistolle hyväksi, tarvitsee keho oman aikansa tottua muuttuneeseen ruokavalioon. Näin minulle kävi juurikin ruokavaliostani lihan pois jättämisen jälkeen ja aloittaessani korvaamaan lihatuotteet muilla proteiininlähteillä. Nyt tammikuussahan on menossa vegaanihaastekin, joka on varmasti monen sekasyöjän ja jopa kasvissyöjän vatsaparoille todella suuri muutos, johon suolisto ja keho alkaa reagoimaan epätoivotusti muuttuneella suolen toiminnolla sekä muilla vatsavaivoilla. Kuten aina ruokavaliota muuttaessa, keho tarvitsee hetken tottuakseen muutokseen, ja omaksuakseen uudet ruokailutavat ja ravinto- ja raaka-aineet. Siihen saakka, kunnes vatsan- ja suolen toiminta alkaa normalisoitumaan, kannattaa oireita ehdottomasti hoitaa erilaisilla valmisteilla, kuten ruoansulatusentsyymeillä, joista NORDIQ Nutritionin Digestive Complex on täydellinen esimerkiksi vegaaniruokavalioon siirtyneille. Tai kaikille, jotka haluavat muuten vain ravita ja hoitaa kehoaan mahdollisimman laadukkaalla, luonnollisella ja kehon kanssa synergiassa toimivalla valmisteella.
Ärtyvän suolen oireyhtymästä tai ruokavaliomuutoksen aiheuttamista vatsaoireista kärsivillä henkilöillä oireet ovat jokaisella yksilölliset. Siinä missä toiselle on normaalia aloittaa päivä ravaamalla aamun ensimmäiset tunnit wc:ssä löysän vatsan takia, on toiselle jo vesilasillisen aiheuttama turvotus normaalia. Harvemmin voi luetella tarkkaa listaa, jota noudattaen saa vatsavaivat kuriin, koska ruoka-aineiden soveltuvuus on niin yksilöllistä ja elämäntilannekin vaikuttaa siihen, kuinka hyvin suolisto voi. Esimerkiksi joillekin ei tule lainkaan oireita vehnästä, mutta "turvalliseksi" ruoaksi merkattu peruna saattaakin aiheuttaa pahimmat oireet valmistustavasta riippumatta. Ja esimerkiksi stressi ja jännitys ovat herkkävatsaisen pahimpia vihollisia, joiden aikana suolisto ja vatsa oireilee usein normaalia herkemmin. Se tekeekin IBS:stä todella inhottavan vaivan ja itsekin yllätyn lähes päivittäin siitä, mikä ruoka-aine aiheuttaa oiretta sillä kertaa ja kuinka vaihtelevasti vatsani voi ihan muutamienkin päivien sisällä. Toiset päivät ovat parempia, toiset huonompia, mutta kärsivällisyydellä, kokeilemalla eri ruoka-aineita, takapakeilla, siedätyksellä ja hyvillä ruoansulatusentsyymeillä sekä muilla luonnollisilla vatsan toimintaa parantavilla valmisteilla pääsee pitkälle. Liian tiukkaa ruoka-aineita eliminoivaa ruokavaliota ei saa missään nimessä ylläpitää liian pitkään, vaan on uskallettava ottaa ruoka-aineita takaisin ja vähitellen määriä lisäten, jolloin löytää ne omat pahimmat sudenkuopat. Ja kuten mainitsin, toisina päivinä "turvallisetkin" ruoat aiheuttavat oireita, jonka vuoksi en itse noudata liian tiukkaa ruokavaliota. Muutenkin nautin ruoasta ja uusien raaka-aineiden kokeilemisesta niin paljon, että otan riskin vatsavaivoista. Liian suuri uhkapelaaja en kuitenkaan viitsi olla, vaan yritän parhaani mukaan tehdä ruokahetkestä kaiken nautinnon arvoisen ja lievittää mahdollisia oireita juurikin ruoansulatusentsyymien avulla.
Vatsavaivojen kanssa eläminen on inhottavaa ja turhauttavaa, mutta oppiessa tuntemaan oman elimistön ja suolen sekä vatsan totuttua muuttuneeseen tilanteeseen, alkavat oireet usein helpottamaan nopeasti. Varsinkin silloin, jos kyse on muuttuneista elintavoista tai ruokavaliosta, kuten esimerkiksi mainitsemastani kasvisruokavalioon siirtymisestä. Suosittelen rohkeasti hakemaan apua suoliston oireisiin ja ikäviin tuntemuksiin erilaisilla valmisteilla ja tarvittaessa kääntyä ammattilaisen puoleen.
Omasta kokemuksesta suolisto-oireiden hoitoa kannattaa lähestyä mahdollisimman luonnollisin keinoin, kuten laadukkaalla maitohappobakteerivalmisteella ja B12-vitamiinivalmisteella, piihappogeelillä, valitsemalla itselle sopiva kuituvalmiste ja saada suoliston mikrobikanta mahdollisimman hyväksi syömällä muun muassa fermentoituja ruokia, kuten hapankaalia. Lisäksi tärkeä osa suoliston kunnon tasapainottamista on välttää huonoja hiilihydraatteja (lisäävät huonon hiivan määrää elimistössä), syödä pahimpina kausina helposti imeytyviä ruokia, välttää stressiä, syödä tiedostaen ja hotkimatta sekä ottaa avuksi ruokailun yhteyteen ruoansulatusentsyymit, jotka helpottavat vatsan työtä ruokailujen yhteydessä. NORDIQ Nutritionin Digestive Complexissa on helposti vatsassa pilkkoituva kasvikapseli.
Sain teille yhteistyön oheen alennuskoodin, jolla saatte -15% alennusta NORDIQ Nutrition Digestive Complex-tuotteesta NORDIQ Nutritionin omassa verkkokaupassa. Alennuksen saa syöttämässä ostoskorissa koodin MIKAELA15 ja koodi on voimassa 3.2.2019 asti vain Digestive Complex-tuotteeseen. Ja jos haluatte voittaa itsellenne kokeiluun Digestive Complex-ruoansulatusentsyymit, kannattaa myös kurkkia Instagramiani (@Mikaelakosk), jonne on tulossa arvottavaksi kyseinen valmiste kahdelle henkilölle!
Oletteko te muut herkkävatsaiset saaneet apua ruoansulatusentsyymeistä?
Kuvat minusta Jutta Hirsimäki
Ei liity aiheeseen, mutta aiotko vielä (tai oletko edes harkinnut) lähteä au pairiksi ja mikä maa kiinnostaisi eniten?
VastaaPoistaEn aio, koska se ei edistäisi tulevaisuuttani tällä hetkellä mitenkään :)
Poista