"Mitä sä siis oikein teet?" - Millaista minun arkeni on?

torstai 24. tammikuuta 2019

Viime aikoina olen saanut paljon kyselyitä siitä, että mitä teen työkseni. Usein vastaankin hymyillen, että teen vähän kaikkea. Olen bloggaaja/somettaja/vaikuttaja (vitsi nämä termit ovat ärsyttäviä!) sekä viralliselta titteliltäni palkkatyössäni Influencer Marketing Manager. Työni niin somettajana, kuin vaikuttajamarkkinoinnin parissakaan ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteistä. Vaikuttajamarkkinointi voi kuulostaa yksinkertaiselta työltä, mutta omaan työnkuvaani kuuluu todella monipuolisesti kaikkea. Teen toki työtä influencereiden ja markkinoinnin parissa, mutta hoidan myös asiakkaiden kampanjoita ja muita juoksevia juttuja, keksin toimenpiteitä, jotta saisin asiakkaille parempaa tulosta, teen uusasiakashankintaa ja niin edelleen. Päiväni eivät ole koskaan täysin identtisiä, joka on tämän hetkisessä elämäntilanteessani ihan parasta!

Helpoin keino avata työtäni on kertoa teille, mistä kaikesta päiväni koostuvat. Joku voisi ajatella, että päivät menevät kärjistetysti siten, että teen blogitöitä kotona tai kahvilassa, käyn vähän presseissä tai sitten istun tekemässä palkkatöitä 9-17 toimistolla. Tuo mielikuva on niin kaukana todellisuudesta, kuin vain voi olla. Vaikka koostan pitkälti oman aikatauluni itse, on minulla itse asiassa suht samanlainen ruutiini joka työpäivä. Päivän sisältö vain muuttuu. Ajattelin tässä postauksessa avata eilistä ja tätä päivää, joista huomaa todella hyvin, kuinka erilaisia päiväni ovat.

Keskiviikko 23.1.

08:40 Jätin aamulta yhden pressin väliin, koska olin nukkunut monta yötä putkeen huonosti. Nukuin vähän pidempään, hoidin aamun rutiinit kotona, eli kurkkasin henkilökohtaisen ja työmeilin, vastasin heti tärkeimpiin viesteihin, kurkkasin somet läpi, tarkistin Analyticsista edellispäivän kävijät ja selailin hetken somea viihdemielessä. Nousemisen jälkeen petaan sängyn ja lähdin käyttämään koiran ulkona.

09:30 Alan syömään aamupalaa suihkun jäljiltä, hoidan muutamaa työjuttua ja samalla kaiken ohessa meikkaan ja kuivaan hiuksia.

10:45 Lähden reiluksi tunniksi toimistolle tekemään muutaman sovitun jutun ja sieltä yhdeksi palaveriin Leppävaaraan asiakkaan luokse.

14:30 Palaverissa menikin odotettua kauemmin suunnitellessa lopputalvea ja kevättä. Lähden ajelemaan takaisin kotiin ja pysähdyn matkalla Ruoholahdessa kaupassa, kun kerrankin olin autolla liikenteessä.

15:45 Takaisin kotona. Palaverissa tuli puheeksi muutama juttu, joka piti hoitaa välittömästi, joten nopeasti koiran kanssa ulos ja takaisin töihin. Syvennyin töihin pariksi tunniksi ja söin samalla super myöhäisen lounaan. Olin unohtanut syödä koko päivänä. Ei hyvä!

18:00 Lopetan työt ja päätän skipata Italian tunnin päänsäryn takia. Sen sijaan päätin lähteä tekemään salille kevyehkön treenin noin viikon tauon jälkeen.

19:45 Treeni hoidettu ja takaisin kotona. Ruoan valmistuksen ohessa käyn suihkussa, laittelen samalla Whatsapp-viestejä ja siivoilen kotona tavaroita aamun jäljiltä takasin paikoilleen.

20:15 Ruoat valmiina ja loppuilta nukkumaan menoon asti makoilen sohvalla, katselen sarjoja läppärillä ja selailen somea.

21:50 Väsyttää tosi paljon, joten ajoissa sänkyyn makoilemaan ja uni tuli noin klo 23 aikoihin.


Torstai 24.1.

06:58 herään herätyskelloon ja lähden melkein saman tien koiran kanssa ulos. Käyn suihkussa, alan meikkaamaan, kurkkaan somet ja sähköpostin ja syön samalla aamupalaa. Takana on selkeästi hektinen viikko, koska yhdessä vaiheessa aloin miettimään, että miksi heräsin tähän aikaan ja mitä ohjelmaa oli nyt aamulla... Tsekkaus kalenterista ja olen taas kärryillä elämästäni! Puoli yhdeksän kieppeillä alkaa pressitilaisuus Kanavarannassa.

08:25 Lähden kävelemään Kanavarannan Johan&Nyströmiin, jossa on Kaslink Aito-pressitilaisuus tulevista uutuuksista. Tilaisuudessa on muutama tuttu ja reilu tunti vierähtää syödessä aamupalaa ja kuunnellessa tietoa uutuuksista.

10:00 Lähden äkkiä takaisin kotiin. On tulossa kiireinen aamupäivä ja klo 11 on sovittu puhelinpalaveri uuden mahdollisen asiakkaan kanssa. Ennen palaveria käytän koiran uudestaan ulkona, pakkaan läppärin ja muut tavarat valmiiksi ja samalla juttelen muutamia työjuttuja Skypessä.

11:25 Puhelinpalaveri ohi. Teen nopeat muistiinpanot jatkotoimenpiteistä, nappaan tavarat mukaan ja lähden kävelemään Kamppiin Akvamariinin pressiin. Pressissä juttelen ihanan Sharonin kanssa pidemmän tovin syömisen yhteydessä, tutustun uutuuksiin, moikkaan nopeasti Jutan ja juttelen alustavasti parista yhteistyökuviosta, joista laitan sähköpostia perään. Yhdeltä piti jo olla sovitussa tapaamisessa, joten Akvamariinilla vierähti noin tunti.

14:10 Päivän sovitut ja aikataulutetut jutut hoidettu ja lähden keskustasta kotiin.

15:00 Hengähdin pienen hetken kotona, söin pienen välipalan ja vaihdoin vaatteet. Vielä on tekemättä kaikki blogityöt ja muutaman työmeilin tsekkaus. Tavarat taas kasaan, tällä kertaa koira mukaan ja tekemään töitä kodin lähellä olevaan, lähes toiseen olohuoneeseeni, Green Hippo Café:en. Aivan ensimmäisenä listalla on tämän postauksen teko, koska valmiina ei ollut mitään julkaisua tälle päivälle.

17:30 Postaus valmis. Teossa kesti aika kauan, koska muokkasin teon aikana kuvat, tilasin ruokaa ja söin ja samalla tuli laitettua Whatsapp-viestejä. Tämän postauksen julkaisun jälkeen jaan postauksen somekanaviin, aion lisätä kuvan Instagramiin, vastaan omiin meileihin sekä kurkkaan työmeilit, vastaan niihin ja teen pari työjuttua alta pois. Kotiin pääsen lähtemään ehkä seitsemän-puoli kahdeksan kieppeillä ja loppu ilta tulee olemaan ainoastaan rentoilua ja löhöilyä.

Toivottavasti nämä pari esimerkkkipäivää antoi jotain kuvaa siitä, miten päiväni täyttyvät. Jokainen päivä on hieman erilainen, mutta kaikkiin niihin sisältyy paljon sähköposteja, paikasta toiseen menemistä ja ripoteltua tekemistä pitkin päivää. Saatan välillä kesken päivää katsella hetken esimerkiksi jotain sarjaa tai olla tekemättä mitään, jatkaa taas töitä ja tehdä töitä vähän myöhempään. Jotkut päivät, kuten esimerkiksi tänään, saattavat täyttyä lähes kokonaan tilaisuuksilla ja tapaamisilla, jotka aikatauluttavat koko päivän. Toisinaan taas vietän lähes "tavallisen" työpäivän aamusta viiteen tai kuuteen asti toimistolla ja illalla käyn esimerkiksi salilla tai hoidan omia juoksevia asioita.

Lisäksi työhöni liittyy paljon tekemistä, joka ei näy ulospäin. Otan kuvia yksin tai muiden kanssa, mietin yrityksiä, joiden kanssa olisi kiva tehdä yhteistyötä, etsin inspiraatiota blogipostauksiin, suunnittelen ideoita asiakkaille esiteltäviksi, mietin mahdollisia asiakkaita, etsin uusia yhteistyövaikuttajia ja niin edelleen. Eli kaikkea pientä puuhaa, joka tukee kaikkea muuta tekemistä ja pelaa todella isoa roolia koko työnkuvassani - niin vaikuttajana, kuin markkinointityössä ja asiakkuuksien hallinnassa.

Tällä hetkellä tasapaino kahden työn välillä on optimaalinen ja tasapainoinen, koska teen palkkatyötä noin 20-30 tuntia viikossa blogin ohella. Pääosin pystyn aikatauluttamaan omat päiväni, joka on todella hyvä, koska esimerkiksi kirjoitan postaukset mieluiten aamulla tai aamupäivällä, jonka jälkeen vasta lähden toimistolle, eikä minua haittaa tehdä töitä viikonloppuisin, jos olen vaikka ottanut viikolla enemmän aikaa blogiin ja muut työt eivät ole vaatineet välitöntä huomiota. Ainoa miinus työssäni on vapaa-ajan ja työajan erottaminen, mutta jatkuvasti olen oppinut ottamaan ja uskaltanut ottaa enemmän niin sanottua off line-aikaa, jolloin saatan selailla kyllä esimerkiksi somea, mutta ainoastaan viihdemielessä tai en jatkuvasti tarkista sähköpostia, tai en ainakaan vastaa viesteihin välittömästi vaan saatan palata asiaan vasta viikonlopun jälkeen. Tässä työssä tärkeintä on ehdottomasti oppia kuuntelemaan itseään, oppia irtautumaan somesta ja löytää oma tapa tehdä tällaista työtä. Myös sometyöläisillä on lupa levätä ja relata ja olla offlinessa.

Jos jäi vielä jotain kysyttävää tai muuten vain kommentoitavaa, niin jättäkää kommentti. Vastailen mielelläni!


Kuvat minusta Jutta

6 kommenttia:

  1. Moikka! Mulla on postaustoive/kysymys tän postauksen ulkopuolelta :) Sähän oot tehnyt joitain vuosia sitten elämäntaparemontin ja pudottanut painoa. Olis kiva lukea postaus siitä mitä ajattelet laihdutusurakasta nyt ja onko nykyään vaikea ylläpitää terveellistä elämäntapaa, joudutko nykyään näkemään paljon vaivaa, että saat pidettyä painon kurissa tms. Itse oon aloittelemassa laihdutusproggista ja olisi kiva saada motivaatiota jostain ja kuulla miten sulla nykyään menee tän asian tiimoilta :)
    -Evelyn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei laitan tämän idean muistiin. Voisin pitkästä aikaa kirjoittaa aiheeseen liittyen :) Tässä kuitenkin alkulukemiseksi muutamia tuohon aiheesee, painoon ja kehooni liittyviä postauksia vanhimmasta uusimpaan:

      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2014/10/kehonkoostumus-onnellisuuden-mittarina.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2016/10/maaritteleeko-laskin-maara-onnellisuuden.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2016/05/veiko-terveys-terveyden.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2017/02/irti-ruokamorosta.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2017/03/saako-salille-meno-havettaa.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2017/02/treenifilosofiani-vuonna-2017.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2017/05/miten-treenaan-ja-syon-talla-hetkella.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2017/09/kysymyksia-hyvinvoinnista.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2018/05/saako-hyvinvointibloggaaja-laihduttaa.html
      http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2018/08/keho-jossa-nakyy-rentous-ja-viime.html

      Toivottavasti näistä linkeistä on apua ja motivaatiota ensi hätään! 😊

      Poista
    2. Tässä vielä yksi: http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/2017/11/kiinnostaako-sua-muitten-makkarat.html

      Poista
  2. Sun arki vaikuttaa mulle todella kiireiseltä. En itse pystyisi tekemään ruokaa ja käymään suihkussa sillai lomittain. Oon mies, oon putkiaivo. Yksi asia kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tekemällä oppii hallitsemaan monta asiaa kerralla 😄

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoista lukea millaista sun arki on bloggaajana/some vaikuttajana! Olisi mielenkiintoista kuulla, että miten hoidat ajanhallintaa? Käytätkö perinteistä kalenteria vai miten pidät paletin kasassa?😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela