Heippa te ja vuosi 2019! Toivottavasti vuoden vaihtuminen ja ensimmäinen päivä meni kivoissa, itselle mukavissa merkeissä. Tänä vuonna vietin elämäni ensimmäisen (tai ehkä toisen?) uuden vuoden Helsingissä aloittaen illan minun luona, skoolaten klo 00:00 asuintaloni kattoterassilla, opetellen Skibidi-tanssia (olin vannonut, etten koskaan tulisi tekemään tätä!!!) ja tehden pikavisiitin baariin, jossa törmäsin sattumalta vanhaan lukioystäväänikin, jota en ole nähnyt ainakaan seitsemään vuoteen. Hauska sattuma, koska emme ole Helsingistä kotoisin ja hän asuu nykyään Saksassa. Pieni Helsinki ja maailma ylipäätänsä!
Huhheijaa. Onneksi viinittelyä ei tule ainakaan usean lasillisen muodossa harrastettua usein, koska eilinen oli lievän huonovointisuuden ja ennen kaikkea väsymyksen vuoksi (heräsin tietenkin jo vähän yli seitsemän ilman herätyskelloa...) jollain tapaa aika turhauttava päivä. Olen huono vain olemaan ja viettämään aikaa tavallaan tekemättä mitään - ainakaan koko päivää. Olin suunnitellut ottavani yhdet kuvat postausta varten, tekeväni postauksen valmiiksi ja meneväni illalla tekemään pienen treenin salille. Ja arvatkaapa teinkö mitään näistä? No en. Kun huomasin, että ulkona alkoi tulemaan liian pimeää kuvien ottamisen kannalta, alkoi kiukuttaa. Jostain syystä haaskattu aamupäivä ärsytti ja olin ärsyyntynyt itseeni, koska en ollut jaksanut tehdä sitäkään asiaa. Päätin antaa olla ja siirtää postauksen myöhemmäksi ja jatkaa päivää symbioosissa sohvan kanssa. Iltaa kohden olo oli edelleen todella väsynyt ja vetämätön, joten skippasin treeninkin. Sain tehtyä suunnitelluista asioista 0/3.
Mitä sitten tein koko päivän? Yli 14 tuntisen hereilläoloaikani? Suurimman osan ajasta vain olin. Aamupäivällä luin keskeytyksettä kirjaa pari tuntia klassisen musiikin soidessa taustalla ja puhelimen ollessa toisella puolella kotiani, käteni ulottumattomissa. Oli muuten todella ihanaa, kun ei tullut huomaamatta jokaisen kappaleen tai luvun jälkeen tartuttua puhelimeen. Katsoin myös pari unohtunutta jaksoa Sohvaperunoita, nostalgioin nuoruutta katsomalla yhden tuotantokauden Lauran elämää-sarjaa Yle Areenasta ja katsoin pitkästä aikaa televisiosta elokuvan. Kävin muutamalla pienellä lenkillä koiran kanssa, hain pitkästä aikaa noutoruokaa (nachoja seitanilla, nam!), koska en jaksanut kokata itse. Siivoilin hieman, selasin somea, luin kaikkea turhaa netistä. Vietin vapaapäivää. Tai okei, tein hieman työjuttuja, koska löysin uuden todella hyvän työkalun oman työn hallinnointiin ja halusin ottaa sen käyttöön heti ja aloitin inspiraation vallassa myöhään illalla tämän postauksen. Mutta kokonaisuudessaan olin vapaalla. Ensimmäisen kerran todella pitkään aikaan.
Vaikka käyn päivätyössäkin, josta tosin nyt on vielä melkein viikko lomaa jäljellä, täytyy oma niin sanottu vapaa-aikani usein ihan huomaamatta työllä. Ainakin ajatustasolla olen työmoodissa lähes 24/7, joka tekee aina välillä hetkeen pysähtymisestä vaikeaa. Kaikki mitä kuulen ja näen toimivat ärsykkeinä blogi- ja somesisällölle. Ei ole harvinaista, että laitan kesken treenin ylös puhelimeeni postausideoita, etteivät ne katoa mielestä. Jos luen tai katson jotain, mietin koko ajan, miten mitä koen aiheen ja olisiko siinä jotain tarttumapintaa. Imen inspiraatiota kaikista kohtaamisista ja kaikesta näkemästäni. Ehkä tämä on osaksi syy, miksi vapaapäivät ovat minulle henkisesti hankalia? Ehkä olen totuttanut aivoni jatkuvaan ajatustyöhön ja ärsykkeiden imemiseen, joten niin sanottu vähäpätöinen aivotyö saa minut turhautuneeksi? Ehkä vähän hämmentyneeksi, kun ei tarvitsekaan miettiä sataaviittä asiaa samaan aikaan. Toivottavasti saatte ajatuksestani kiinni.
Mitä pidemmälle eilinen meni, sitä levollisemmaksi kuitenkin oloni muuttui. Oli kiva olla pitkästä aikaa oikeasti vapaalla. Täällä blogin toisella puolella on niin paljon kaikkea, joka ei näy teille ja oma työtapanikin on usein sellainen, että ripottelen tekemistä lähes viikon jokaiselle päivälle, varsinkin silloin, jos tiedän, ettei ole tulossa mitään koko päivän vievää ohjelmaa. Nopeasti se blogiin liittyvä "pikku juttu" viekin kolmesta viiteen tuntia, joka on päivästä todella iso siivu. Siivu, jonka voisin käyttää johonkin muuhun, jos tekisin ajankäytöstäni tehokkaampaa ja suunnitellumpaa. Toisaalta tällä hetkellä olen sujut sen kanssa, että vietän aikaa töiden parissa oikeastaan päivittäin, koska luovuus ei tule pakottamalla. Kuten esimerkiksi eilen. Ei ollut yhtään inspistä kuvata enkä aamupäivän aikana ollut edes miettinyt aloittavani tai ylipäätänsä julkaisevani tällaista tekstiä. Inspis tulee, kun tulee ja tästä syystä lähden aina tarttumaan inspiraatioon välittömästi. Toisaalta hyvä juttu, mutta toisaalta se häivyttää todella paljon rajaa vapaalla olon sekä työn väliltä. Ehdottomasti luovan työn miinuksia.
Vannoin, etten tee mitään lupauksia uudelle vuodelle, mutta ehkä nyt saan syödä sanani. Tänä vuonna lupaan aloittaa tarkemman rajanvedon työn ja vapaan välille, viettää enemmän päiviä, joille en ainakaan suunnitellusti sisällytä mitään töitä - en päivätyöhön tai blogiin liittyvää. Ehkä voisin ottaa tavaksi ainakin kerran viikossa toistaa eilen toteuttamani lukuhetken. Laittaa puhelimen äänettömälle, pois käsien ulottuvista ja keskittyä vain lukemiseen. Onneksi muuten parin viikon päästä alkaa italian kurssini, joka tulee ainakin olemaan aktiviteetti, jonka parissa en mieti mitään työhön liittyvää! Aika mahtavaa!
Ehkä vuosi vuodelta ja vanhemmaksi tullessa vapaa-ajan merkitys kasvaa ja muuttaa muotoaan. Nuorempana vapaa-aika oli tärkeää, koska silloin oli aikaa tehdä. Tai maata koko päivä sohvalla ilman, että se aiheutti yhtään tunnontuskia. Nyt, ainakin itsellä, vapaapäivät ovat saaneet syvemmän merkityksen ja ne ovat niitä hetkiä arjessa, jolloin saan antaa aikaa itselleni ja tahtoessani aikaani myös muille. Aikoja, jolloin tulisi osata pysähtyä, eikä täyttää vapaapäiviä aivan jokaisella tekemättömällä asialla. Tässä on varmasti aika monella muullakin harjoittelemista, koska elämme nykyään niin suuren ärsykemäärän keskellä ja ylipäätänsä työasioistakin keskusteleminen on laajentunut esimerkiksi whatsappiin, eikä ole harvinaista, että työhön liittyviä viestejä vaihdellaan työajan ulkopuolella tai viikonloppuisin. Monilla aloilla aletaan lähes jo olemaan henkisesti työmielentilassa, vaikka ei olla fyysisesti töissä. Siis muulloinkin, kuin etäpäivinä.
Tämän vuoden ensimmäisen, todella sekavan selostuksen merkeissä toivotan kaikille vielä kerran ihanaa alkanutta vuotta ja muistakaa ottaa itsellenne aikaa. Välillä on ihan ok vain olla - oli sitten oloja eilisestä illanvietosta tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.