KÄVIKÖ PAHASTI?



 Sosiaalisessa mediassa sekä blogeissa leviää Kävikö pahasti?-kampanja, jonka ideana on herätellä ihmisiä kaivamaan sieltä komeron perältä ne unohtuneet käytöstavat ja muiden auttamisen ilo. Kampanja lähti liikkeelle Lentoaskeleita-blogia kirjoittavan Rosannan kirjoituksesta, joka koski bussissa tapahtunutta tapausta. Sata peukutusta lähtee täältä sunnalta kampanjan pystyyn pistäjille!
 
  Halusin henkilökohtaisesti kantaa korteni kekoon, koska itse olen monen monta kertaa ottanut asian puheeksi ystävieni kanssa ja keskustellut siitä, kun enää ei vaan välitetä, ei nähdä eikä piitata siitä mitä ympärillä tapahtuu. Eletään vain omassa kuplassa, katse kiinni siinä oi niin ihanassa älypuhelimessa. Kiitos ja anteeksi ovat sanat, joita kuulee nykyään yhä vähemmän ja vähemmän. Ja vielä vähemmän näkee katukuvassa vilpitöntä muiden ihmisten auttamista tai huomiomista. Eikä tämä ei tosiaankaan koske vain tätä "nykynuorisoa" vaan ihan yhtä lailla jokaista ikäluokkaa.

Julkiset paikat sekä kulkuvälineet ovat ehdottomasti piittaamattomuuden tyyssijoja. Ei auteta suurien kantamusten tai lastenrattaiden kanssa kulkuvälineeseen nousevaa, ei tarjota paikkaa vanhukselle tai raskaana olevalle, ovea ei avata eikä pidetä auki ja niin edelleen. Tuskin olen ainut, joka on pitänyt ovea auki takana tulevalle kuulematta kiitosta, ollut ainut, joka on auttanut lastenvaunujen kanssa kulkuvälineeseen nousevaa tai ainoa, joka on tarjonnut omaa paikkaansa pois, jotta sitä enemmän tarvitseva pääsisi istumaan. Esimerkiksi viime kesänä olin ainut noin kahdeksasta samasta ovesta raitiovainuun sisään menevästä henkilöstä, joka tarjosi naiselle nostoapua hänen noustessaan siihen rattaiden kanssa. Noista kahdeksasta yli puolet oli 30-50 vuotiaita miehiä. Myönnän olevani hieman vanhanaikainen käytöstapojen suhteen, joten olin aivan hämilläni tästä tilanteesta. Olen myös monen monta kertaa ruuhka-aikaan jäänyt pitämään ovea auki ja todistanut sen, kun todella monesta ovesta ulos tai sisään kulkevasta ehkä yksi tai kaksi sanoo minulle kiitos. Lisäksi viime kevät-talvena Ikeassa käydessä tappelin lukkiutumattomien kärryjen ja 40kg painavan työpöydän kanssa, kun vieressä kaksi vartijaa olivat huomaavinaankaan mua ja erottelivat jotain hemmetin ikea-kasseja. Olin niin vihainen tälläisestä käytöksestä, etten edes viitsinyt mennä pyytämään heiltä apua vaan päätin selvitä itse. Onneksi autoon lastatessa tuli saman tien eräs mies tarjoamaan minulle apua ja totesi, ettei sitä voi yksin saada nostettua. Niinpä. Ja vastaavia tilanteita on mulla takataskussa kymmeniä. Tapauksia, kun olen ollut ainot joka on huomioinut tuntemattoman tai tilanteita, tai kun yksikään ei ole minulle tarjonnut apua tai kysynyt sattuiko.

Ehkä olen siinä mielessä onnekas, että en vain osaa kääntää selkää tilanteille. Vaikka itsekin elän usein nenä kiinni siinä ihanaakin ihanemmassa iPhonessa, yritän siitä huolimatta tarkkailla ympäristöä ja toisinaan nostaa katseeni puhelimesta, jos joku vaikka sattuisi tarvitsemaan apua tai istumapaikkaani. Toivon, että tämä kamppanja saa teidät muutkin miettimään muiden huimioimisen tärkeyttä ja ensi kerralla sinne julkiseen kulkuvälineeseen noustessa, sitä nostoapua tarjottaisiin tai edellä kulkeva pitää ovea auki myös sinulle. Nämä kaikki ovat pieniä asioita, jotka vievät päivästämme vain pari sekuntia, mutta voi pelastaa tuntemattoman päivän. Ja kaupan päälle saa itsellekin hyvän mielen, kun on vilpittömästi ja auttamisen halusta tehnyt jotain hyvää toisen eteen tai muistat sanoa sen kiitoksen tai anteeksi tilanteesta riippuen :-)

Tässä vielä Lentoaskeleita-blogia lainaten:
Eli aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus. 

Osallistu mukaan kampanjaan postaamalla "Kävikö pahasti?" -logo blogiisi ja vaikka ylläoleva tekstipätkä tai tiivistä asia omin sanoin: tyyli on vapaa, asia tärkeä.  Voit linkittää alkuperäisen tarinan ja kommentit, tai kertoa postauksessa myös omia kokemuksiasi auttamistilanteista tai törmäämistäsi auttamatta jättämis-tilanteista, tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. Jos sinuakin kiukuttaa ihmisten välinpitämättömyys, niin sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi, sillä voit jakaa kampanjan viestiä eteenpäin myös sen facebook-sivujen kautta.

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. TOSI hyvä teksti Mikaela! Tällästä oonkin kaivannu. Ihmiset on niin jurppeja nykyään. Itse justiin viikko sit "pelastin" naapurin joka oli kaatunut katuun ja sammunut suht myöhään illalla. Eniten pisti ärsyttämään se, että mun seinänaapuri, nuori kundi n.25 v meni kahden kaverinsa kanssa ennen mua tähän tilanteeseen, käveli ohi hieman kyyläillen. Tosi raukkamaista vaikka kyseinen hlö onkin denttu niin silti. Mitäs jos se olisi aamulla ollu siinä kylmässä maassa vielä....Voin kyllä sanoa, että siinä tulee itsellekkin hyvä mieli kun saa tehdä jotain hyvää toiselle.

    VastaaPoista
  2. Mun kohdalla tälläistä ei ole käynyt kuin ihan pari kertaa bussissa ollessa - jonka senkin vaihdoin autoon helpomman työmatkan vuoksi. Asun Jyväskylän kupeessa ja mulle pidetään ovea auki ja pidän itse ovea auki, sanon kiitos ja anteeksi kun siihen on tarvetta ja niin sanovat muutkin jotka kohdalleni osuvat. Tosin nyt viikonloppuna käydessäni i love me-messuilla Helsingissä huomasin saman asian kuin mistä nyt puhut - kukaan ei meinaa välittää ja mieltäni järkytti aika pien juttu, mutta kuitenkin jäi mieleen poistuessani messuhallista lauantaina: edessäni käveli vanhempi hieno rouva, jolla ei ollut muuta kantamuksia kuin laukku. Messuhallista poistuttaessahan on ne kahdet ovet. Mulla oli olkalaukku sekä parit kassit messuostosten jäljiltä ja poikakaveri käveli perässä. Tämä edellä kävelevä rouva näki hyvin että takaa tulee ihmisiä ja käveli ovesta juuri sormenpäillä hipaisten ovea joten totta kai ovi rämähti mun päälle kun en pystynyt kunnolla ottamaan vastaan. Ekalla kerralla poikakaveri oli hereillä ja sai ajoissa otettua tukena vastaan, mutta jälkimmäisellä kerralla ovi tuli suoraan päin. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, mutta tuo välinpitämättömyys järkytti aika suunnattomasti... En sitten tiedä onko se isompien kaupunkien vitsaus vai tapahtuuko sitä täällä Jyväskylässäkin ja olenko vaan sattunut niin hyvään saumaan että mulle ei ole sitä tapahtunut.

    Oli tosi hyvä teksti ja pisti jattelemaan, kiitos siitä! :)

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Wau, mä lähden kyllä mukaan tähän.

    VastaaPoista
  4. Lämmin kiitos sinulle, että lähdit mukaan kampanjaan! <3

    VastaaPoista
  5. Eipä tarvitse mennä kuin läntiseen Eurooppaan, jossa hyvät käytöstavat tulevat ehdottomana ykkösenä. Saksasta juuri kotiutuneena en voi kuin ihastella sitä kiitoksien ja anteeksi-sanojen määrää aivan tavallisessa katukuvassa ja asiakaspalvelussa. Ranskassa hyvät käytöstavat siirretään seuraavalle sukupolvelle jo äidinmaidossa. Kulttuurierojahan nämä ovat osittain - Suomen anteeksihan kuuluu perinteisesti muodossa "Oho!"

    Mukavaa, että tähän ollaan havahduttu ja ravistellaan hieman tätä suomalaista jäyhyyttä! :) Hyvä juttu, Mikaela!

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.