THRU MY PHONE

Hohhoijjakkaa oikeesti. Nyt tarvittaisiin blogijumalilta apua, kun ei sitä inspistä meinaa mistään tulla. Onneksi viikonloppuna on ohjelmaa, niin saatte jotain fiksua tänne blogiin :-) Pari juttua mulla onneksi on nyt tullut mieleen, jotka yritän saada aikaiseksi tänne blogiin mahdollisimman pian. Blogikatoa paikatakseni, päätin tulla viimeisen viikon kuulumiset ja puuhailut laittamaan puhelinkuvien muodossa.

Viime perjantaina vietettiin laatuaikaa Sakun kanssa Helsingissä. Kierreltiin melkein kolmisen tuntia kauppoja (ostin vain uuden aurinkopuuterin. Missä kaikki kivat vaatteet kaupoista?), jonka jälkeen mentiin Tennariin leffaan.


Elokuva oli 2 Guns, jossa oli ihanaakin ihanempi Mark Wahlberg. Olin juuri edellisenä viikonloppuna katsonut Pain&Gainin, joten olin vähän pettynyt, ettei hän ollut kertaakaan ilman paitaa tuon elokuvan aikana >:-( Leffa oli ihan super hauska ja suosittelen. Sopii meille tytöillekin, vaikka tosin itse olen muutenkin enemmän toiminnan kuin draaman ystävä.


Lauantaina olin ylläripylläri töissä, töistä suoraan salille ja töiden jälkeen lähdin Mäntsälään pitkästä aikaan äidille käymään. Puudelipentu-Olga oli vähän fiilareissa mun sunnuntain aamukahvista :-D


Alkuviikosta söin super hyvän Real-hampparin itse tehdyllä jauhelihapihvillä. Ikävä kyllä välissä ei ollut mitään soosseja, mutta ostin eilen Stevia-ketsuppia, joka pieninä määrinä sopii mun tämän hetkiseen ruokavalioon :-) Ensi kerralla siis tuo hamppari tulee olemaan entistä herkullisempi!


Tiistaina ennen aamusalia oli pakko fiilistellä pepun kehittymistä. Mulla on ongelmana tuo "yläpeppu" eli kohta josta selkä ja peppu yhdistyy (ymmärsikö kukaan? :-D)  Se ei ole sellainen kovin notko jotta peppu näyttäisi isommalta sivusta, mutta onneksi pakaroiden ja selän treenaaminen on sitä muokannut. Jee! *habahymiö*


Tällä viikolla olen joutunut myös suunnitellut jo joulua, joka meneekin perinteistä poiketen Espanjan kämpillä isän, äitipuolen ja pikkuveljen kanssa. Olen innoissani, kun saan kokea hieman erilaisen joulun mutta toisaalta olo on vähän ristiriitainen kun en näe aattona äitiä, isäpuolta ja muita veljiä, joulupäivänä isän vanhempia ja missaan Tapaninpäivän lounaan äidin vanhemmilla. Mutta olen muutaman joulun ollut näkemättä isää, viimeksi viime jouluna, joten kerrankin näin päin. Aionkin siitä syystä nuo lähtöä edeltävät pari päivää käydä moikkaamassa muita perheenjäseniä ja toivottelemassa hyvät joulut. Onko muuten muut jo järkyttyneitä, että kaikki joulujutut on alkaneet uhkaavasti rantautumaan kauppoihin? Muaan muassa Hyvinkään Anttilassakin on joulusuklaat jo paraatipaikalla :-D


*Stockmannilla alkoi eilen Hullut Päivät ja lähdettiin pyörähtämään niillä Sakun kanssa ennen mun iltavuoron alkua. Vähän ennen yhdeksää oltiin Jumbossa ja huimat 15minuuttia meni Hullareilla. Totesin, ettei haluamani laukku ollut siinä koossa kuin halusin, en jaksanut jonottaa kokeilemaan yhtä treenitoppia ja kosmetiikkapuolen ostoksenkin tein Stockmann Beautyn puolella. Clarinsin naamaputsari tarttui mukaan, siinä mun ostokset Hullareilta :-D Kierrettiin vielä parisen tuntia muita kauppoja, kun etsittiin mulle huomiseksi jotain puettavaa yhteen tilaisuuteen. H&m:ältä löysin yhden bleiserin, jonka näätte myöhemmin.


Eilen mulle tuli ihan kamala himo kaalilaatikkoon, joten oli pakko sellainen pyöräyttää töiden jälkeen. Valmis mokoma oli vasta melkein puolen yön aikaa, mutta ihan okei siitä tuli elämäni ensimmäiseksi kaalilaatikoksi :-)


 Tänään kävin aamupäivällä salilla tekemässä jalka- ja pepputreenin. Salin aikana mulle tuli hieman kipeä olo, joten salin jälkeen aika onkin mennyt torkkuessa ja lepäillessä. Toivotaan, ettei nouse kuume. Tosin nyt on se aika kuusta, joten menee varmaan niidenkin piikkiin. Saa nähdä :-)


Huomenna lähden jo aamulla Helsinkiin, joten postailla en välttämättä oikein kerkeä. Lauantaina sitten taas :-)

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Oli pakko naurahtaa äänen tossa "olin pettynyt kun Wahlberg ei ollu kertaakaan ilman paitaa" -kohdassa. Ollaan kyllä niin samalla aaltopituudella sen kanssa, miten leffat arvostellaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :-D Totesin leffan jälkeen Sakullekin, että toivoin vähän jo yhdessä kohdassa jossa Washington ja Wahlberg tappeli maassa, että miksei Markin paita olisi voinut vaikka sillai vahingossa revetä :-D

      Poista
  2. Joulu suunnitelmasi kuulostavat niin hyvältä:) Täällä sitä riudutaan vaan pakkasessa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sielläkään helle ole ja pahimmassa tapauksessa riudun vesisateessa viikon, mutta eipähän ole pakkasta :-D

      Poista
  3. Kuka mahtaa olla tämä Saku?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ihan vain paras kaveri aka mun poikaystävän korvike :-D

      Poista
  4. Eiks Malagaan tee moni lentoyhtiö ihan suoria lentojakin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tekee, mutta joulunaika on aika kallista lentää Suomen ja Espanjan välillä ja isi on tarkan markan mies :-D Plus Arlanda ja Köpis on molemmat kivoja shoppailukenttiä, niin ei haittaa ;-)

      Poista
  5. Noi leolenkkarit on niin söpöt. <3

    VastaaPoista
  6. Täälläkin vietetään joulu ulkomailla ! (:

    VastaaPoista
  7. Voi oletpa kertakaikkisen upea! Mahtavaa saada seurata muiden kehitystä kun itselläkin saliprosessi kohti unelmia käynnissä, inspiroivaa! :)

    VastaaPoista
  8. Mun pitäis myös kokeilla kaalilaatikkoa ja myös kaalikeittoa. En oo oikein koskaan tykännyt kaaliruoista paitsi kaalista raakana salaateissa ja paistettuna yhdessä kasvisjutussa jonka opin joskus 10. vuotta sitten mun yhdeltä serkulta. Tuossa muutama viikko sitten söin kaalikääryleitä ekaa kertaa varmaan 15 vuoteen ja oli ihan todella hyviä. Jotenkin jäänyt "traumat" koulun kaalikääryleistä joten ei ole tullut syötyä, mutta huomaa kuinka silloin vihaamat ruoat voi olla hyviä. Tietysti riippuu myös miten ne tekee.

    Mulla ei oo joulusuunnitelmia vielä, mutta oon jo kirpparilta löytänyt kivoja joulujuttuja :) ja Hullareilta yritän saada miehelle yhden joululahjan :).

    VastaaPoista
  9. Nam kaalilaatikko on parasta !! Ja samoin kaalikeitto :p <3

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.