Slider

Minä olen aktivisti

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Olen miettinyt viime ja tällä viikolla paljon aktivismia ja kansalaistoimintaa. En ollut aikaisemmin edes tajunnut, että harjoitan aktivismia viikoittain. Oma aktivismitoimintani ei ole kovin näkyvää, vaan se kulkee arjessani mukana lähes huomaamatta. Se, että kerron oman mielipiteeni, äänestän, jaan somessa julkaisuja, allekirjoitan kansalaisaloitteita tai tykkään somessa julkaisuista, jotka edistävät mielestäni tärkeitä arvoja, ovat kaikki aktivismia, jota harjoitan ja joka kaikkien tulisi tehdä. Aika huomaamatonta toimintaa, jonka eteen ei tarvitse nähdä hirveästi vaivaa, mutta jolla on merkitystä. Jokainen tykkäys, allekirjoitus ja ääni merkitsee. Varsinkin nyt kannattaa aktivoitua erityisesti poliittisten uutisten seuraamisessa, koska seuraavat eduskuntavaalit ovat ihan kulman takana ja oma äänioikeus kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Vaalikoneita ei ole vielä julkaistu koska ehdokashakemusten jättöpäivä ei ole vielä mennyt, mutta suosittelen tekemään testin, kun ne tulevat.

Bloggaajana ja somettajana koen iloa, että voin nostaa esille tärkeitä asioita ja tehdä tällä tavalla aktivismitoimintaa, joka saavuttaa tuhansia ihmisiä. Omat somekanavani ovat aiheiltaan aika kevyitä, mutta aika ajoin koen tärkeäksi tarttua ajankohtaisiin asioihin, luoda keskustelua arkojen aiheiden ympärille ja ylipäätänsä avata teille, millainen on minun ajatusmaailmani. Erityisesti itsensä hyväksymisen eteen teen paljon aktivistitoimintaa ja henkisestä hyvinvoinnista kirjoittaminen ja puhuminen on minulle todella tärkeää. Haluan luoda blogiini suvaitsevan ympäristön, josta löytyisi mahdollisimman monelle jotain luettavaa.

Meidän perheessä olen aika kova aktivisti ja lähipiirissäni kerron rohkeasti ja usein aika suoraankin oman mielipiteeni. Omat arvot, kuten poliittiset, poikkeavat aika paljon perheeni arvoista ja perheestämme olen se "vihrein". Olen se ärsyttävä tyyppi, joka kehottaa kierrättämään, nipottaa ruokahävikistä, puhuu ilmastonmuutoksesta ja on perheemme ainoa kasvissyöjä. Esimerkiksi ympäristöasiat ovat aiheuttaneet pieniä kinasteluja, koen tärkeäksi suoraan puhumisen ja tällä tavalla oman aktivismitoiminnan, vaikka kohteena onkin minun perheeni. Jos perheessämme ei kukaan nostaisi pöydälle näitä asioita, tuskin perheemme sisällä tapahtuisi ainakaan nopeasti mitään muutosta. Ehkä sinnikäs niin sanottu nipottamiseni vielä johtaa siihen, että kaikki perheenjäsenemme tulevat esimerkiksi kierrättämään muoviroskan.

Politiikka ja oman poliittisen kannan esilletuonti on aika arka aihe, enkä itsekään ota sitä mielelläni puheeksi. Vaikka seuraankin politiikkaa ja haluan tietää mitä aloitteita on vireillä, en mielestäni olen siitä tarpeeksi ajan tasalla, jotta haluaisin lähteä väittelemään poliittisista näkemyksistäni. Nyt haluan tuoda oman poliittisen kantani esille, mutta oikeastaan vain siksi, että se kertoo paljon minusta ihmisenä ja arvoistani ja ehkä saisin heräteltyä kiinnostusta tulevissa vaaleissa äänestämiseen. 

Olin pitkään niin sanottu tapakokoomuslainen, koska nuoruuden poliittinen puoluekanta tuli pitkälti perheestäni. Nykyisin en voi todellakaan allekirjoittaa tätä puoluekantaa ja tuskin tulen enää koskaan äänestämään Kokoomusta. Omat arvoni eivät vain enää kohtaa tarpeeksi kyseisen puolueen arvojen kanssa, että voisin antaa ääneni tälle puolueelle. Toki Kokoomus on alkanut arvoissaan korostamaan muun muassa ympäristöasioita, joka on hyvä edistys sivistystä ja länsimaalaisuutta korostavalle puolueelle. Tällä hetkellä koen Vihreät puolueista eniten omia arvojani edustavaksi, mutta löydän arvomaailmastani myös paljon SDP:tä ja Vasemmistoliittoa.

Ympäristöasioiden ohella lähellä sydäntäni ovat solidaarisuus, ihmisoikeudet ja demokratia. Ulkomailla asuessani olen itse joutunut asettumaan maahanmuuttajan asemaan, toki valkoihoisena sellaisena, mutta omat kokemukseni ovat vahvistaneet sitä, että mielestäni kaikkia tulisi kohdella tasa-arvoisesti ja ennen kaikkea ennakkoluulottomasti. Myös feminismiin nykyisin liitetty negatiivinen sävy tulisi kitkeä pois ja meissä jokaisessa tulisi asua pieni feministi. Edes sen verran, että jokainen meistä kannattaisi kaikkien sukupuolien tasa-arvoerojen pienentämistä sekä poistamista niin Suomessa, kuin globaalistikin.

Omassa arvomaailmassani feministisyys ja sen kannattaminen näkyy erityisesti siinä, että ihmisarvojen toteutumisen estyminen tekee minut todella surulliseksi. Maailmassa on edelleen valtavasti historiasta periytyneitä tapoja, jotka estävät tasa-arvon toteutumisen ja naisten aseman parantumisen. Muun muassa tyttölasten sukuelimien silpominen ja pakkoavioliitot ovat yksiä kamalimpia tietämiäni asioita. Lisäksi minua kuvottaa edelleen vallitseva naisen seksualisointi esimerkiksi sillä, että Suomessa törmää puheisiin muun muassa venäläisten ja aasialaisten naisten paremmuuteen ja ihannointiin sen takia, että heiltä löytyy vielä halua miellyttää miehiä sekä ylipäätänsä kaikki neitsyyden ja "puhtaan" naisen ihannointi. Ei, ei, ei! Kyseiset ajatusmallit vain hidastavat ihmisarvojen toteutumista ja ylläpitävät tasa-arvoeroja.

Olen monien muiden vaikuttajien tapaan antanut kasvot mielenterveysongelmille. Olen kertonut masennuksestani, elämäni ylä- ja alamäistä ja avun hakemisesta terapian avulla. Avoin puhe asioista, jotka ovat edelleen hieman tabuja, on todella tärkeää ja olen mielettömän kiitollinen, että jollain tapaa julkisuudessa olevat henkilöt puhuvat rohkeasti vaikeista asioista, rikkovat tabuja ja antavat kasvot omalla brändillään esimerkiksi juuri mielenterveysongelmille. Mielenterveyden heikkenemisen ei tulisi enää olla asia, jota hävetään, vaan avoimella puheella mielenterveysongelmista muun muassa kavennetaan kuilua sukupolvien välisessä eroavaisuudessa, joka liittyy suhtautumiseen mielenterveysongelmista kärsivään henkilöön. Uudemmat sukupolvet osaavat olla paljon sallivimpia, empaattisempia ja avoimempia kohdatessaan mielenterveysongelmaisia sekä uskaltavat itsekin tuoda sitä avoimemmin esille esimerkiksi omassa sosiaalisessa mediassaan. Sukupolvelle, johon muun muassa vanhempani ja isovanhempani kuuluvat, tuntuu avoin puhe mielenterveysongelmista olevan edelleen asia, josta ei saisi puhua ääneen eikä ainakaan tuoda julkisesti ilmi. Vitsi, ihan huippua, että omasta henkisestä hyvinvoinnista huolehtimisesta on alkanut tulla niin tärkeää, että mielenterveys on tuotu jopa katukuvaan.

Tämä oli aika kevyt kannanotto ja mielenilmaisu ja koko teksti syntyi hetken mielijohteesta, ilman selkeää punaista lankaa viime aikoina mielessä pyörineiden asioiden perusteella. Toivottavasti oli kuitenkin mielenkiintoista lukea tällä kertaa postaus vähän erilaisesta aiheesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela