Slider

Voisiko se oikea olla vielä parin swaipin päässä?

torstai 14. helmikuuta 2019

Tämä postaus sai inspiraationsa eilen todella lyhyestä keskustelusta, jonka kävin ohimennen. Aihe jäi pyörimään mieleen koko illaksi, hylkäsin tälle päivälle suunnitellun postauksen ja päätin lähteä pohtimaan tätä aihetta. Tänäänhän vietetään vielä ystävänpäivääkin, joten tämä aihe sopii täydellisesti juuri tänään julkaistavaksi. Halusin lähteä pohtimaan nykypäivän deittailua, ihmissuhteiden solmimista ja sitä, miten oma suhtautumiseni ihmissuhteisiin on muuttunut viimeisen parin vuoden aikana. Kertoa myös siitä, kun opin lopettamaan pettymisen deittailussa ja ihmissuhteissa.

Olin monta vuotta todella arka käymään deiteillä ja deittailu, vakavampi tapailu tai seurustelu ei edes oikein kiinnostunut. Vasta noin pari vuotta sitten aktivoiduin uudestaan ja havahduin siihen, etten ole pitkään aikaan osannut sitoutua ja asettua mihinkään - en ihmisiin, enkä paikkoihin. Oma mieleni kaipasi jatkuvasti jotain uutta ja kiinnostavaa. Pelkäsin asettumista, joka johti siihen, että elin mieluummin omassa kuplassani, tein omia juttuja ja olin onnellinen. Tai niin ainakin luulin, vaikka oikeasti koko elämäntilanne taisi olla pelkuruutta ja pelkoa, että koko elämä lipuu sormieni välistä, jos asetun ja sitoudun johonkin. Aika lailla tasan kaksi vuotta sitten aloin löytämään jonkinlaista tyyneyttä elämään ja deittailu alkoi taas kiinnostamaan. Mitä enemmän tapasin uusia ihmisiä, sitä helpommaksi deittailu tuli. Lähdin tapaamaan uusia ihmisiä ilman mitään paineita siitä, tuleeko siitä jotain, jääkö tapaaminen yhteen kertaan ja tuleeko mahdollisesti koko "juttu" loppumaan alkuunsa. Jos yhden kerran jälkeen puolin tai toisin tuntuu, ettei kiinnosta tietää ihmisestä enempää, voi vain jättää laittamasta viestejä ja jatkaa Tinderin pelaamista. Iisiä, eikö? Turha ottaa mitään paineita, koska aina on Tinder. Aina on mahdollisuus uuteen matchiin.

"Nup. Nah. Nope. Too much beard. Serial killer. Why would you use your wedding picture as a profile? Nup. No, no, no. Weird eyebrows. ENOUGH WITH THE GUYS HUGGING SEDATED TIGERS..."

Kirjoitin hetki sitten FOMOsta ja eilen tajusin, että FOMO ei koske ilmiönä vain sosiaalista mediaa. Fear of missing out on ehkä se syy, miksi deittailu on nykyään niin vaikeaa ja itsekin olen alkanut suhtautumaan siihen todella kepeästi ja ilman kärsivällisyyttä. Enää en jaksa samalla tavalla nähdä vaivaa ihmisten eteen, tutustua, vaikka ensimmäisellä kerralla ei olisikaan täydellistä, ja kiinnostus loppuu helposti. Vaikka en haluaisi, tulee mietittyä miksi käyttäisin aikaa jonkin edistämiseen, kun voi heitellä uusia verkkoja vesille? Tai miksi pettyisin, jos juttu ei toimi - oli se sitten ensimmäisten deittien tai useamman kuukauden deittailun jälkeen. Olen huomannut olevani ihmissuhdeasioissa todella rennolla asenteella samalla pysyen varpaillani, koska ikinä ei tiedä mitä käy. Voi olla, ettei viesteihin enää huomenna vastata tai oman puhelimen ruutuun ilmestyy ilmoitus uudesta matchista, joka kiinnostaakin enemmän. En oikein edes uskalla tai halua kiintyä ja tuntea oloani turvalliseksi.

Olen havahtunut siihen, että jollain tapaa ahdistaa oman aikansa käyttäminen johonkin henkilöön, koska jossain voisi olla jotain parempaa. Ehkä tarvitaan vain muutama swaippi lisää ja se oma täydellinen match tulee vastaan. Ehkä meidän tuleva suuri rakkaus onkin jossain toisessa deittisovelluksessa? Tästä syystä niin sanottu takaovi on jatkuvasti auki ja jos tapailu ei vie mennessään heti alusta lähtien, on sitä ovea todella vaikea sulkea. Psykologisesti meille ihmisille on muutenkin sitä vaikeampi tehdä päätös, mitä enemmän meillä on valinnanvaraa. Tiedättekö vaikka ravintolat, joissa on monen sivun ruokalista. Ooooooh my, minun pahin painajainen, koska olen aina todella hidas valitsemaan ruokaani! Jää epäröimään, että onko valintani sittenkin se paras ja voisiko tuo olla kuitenkin parempi. Jotenkin on surullista, että deittiappissa voi olla satoja matcheja, muttei kukaan välttämättä ole ulkoisesti ja pienen pintaraapaisun perusteella niin kiinnostava, että viitsisi käyttää aikaa tutustumiseen. Tässä asiassa puhun ikävä kyllä myös itsestäni ja omalta osaltani olisi todella paljon skarppaamista vaivannäön ja etenkin kärsivällisyyden suhteen.

Ehkä olemme tulleet liian tietoisiksi omasta onnestamme ja elämästämme, ettemme enää osaa olla kärsivällisiä ihmissuhteiden rakentamisessa? Tämä yhdistettynä muun muassa Tinderiin, jossa kiinnostuksen voi tappaa yksi huono kuva, kirjoitusvirhe tai väärä koulutus, luo haastavan ympäristön ihmissuhteille. Lisätään yhtälöön vielä ihmisten urakeskeisyys, joka tekee meistä vieläkin valikoivampia siitä, kenelle uhraamme vapaa-aikaamme. Tuskin ainakaan Tinder-matchille, jolla on vähän oudot kulmakarvat. Tästä syystä kaipaan sitä, että ihmisiä tapaisi enemmän neutraaleissa, ei niin pinnallisessa ympäristössä, koska itse esimerkiksi viehätyn ja kiinnostun ihmisistä kokonaisuutena ja koen hankalaksi oman kiinnostuksen herättämisen, jos fiilikset edes deiteille lähtemiseen ja mahdollisuuden antamiseen tulisi tehdä muutaman kuvan ja pinnallisen lauseen perusteella. Uskon kyllä rakkauteen ja toivon sitä itselleni, mutta minulta puuttuu uskallusta heittäytyä ja ottaa mitään deittejä tai tapailua täysin tosissani. Tai ehkä tämä on vain merkki, ettei se minun The Match ole vielä sattunut kohdalle tai ehkä en koe, että minua kohdellaan täysin reilusti, joka saa minut pysymään kepein mielin.

Ihmissuhteissa tunnutaan jatkuvasti hakevan jotain parempaa ja uusia endorfiinipiikkejä. On todellisuutta, että elämässä kaikki voisi aina olla paremmin. Ihan aina, vaikka olisi onnellinen ja tyytyväinen tähän hetkeen ja tilanteeseen. Mutta jos jatkuvasti vain hakee ja hakee sitä täydellistä ja parasta matchia, menetämmekö me itse asiassa silloin monta hyvää mahdollisuutta, joista olisikin voinut tulla se yksi ainoa, meille täydellinen?

Ihanaa ystävänpäivää ja jakakaa teidän omat ajatukset tästä aiheesta!

Ps. Joliella* on tänään 24 tunnin Flash Sale, jonka aikana koko valikoima on -20% alennuksella. Alennus ei koske tuotemerkkejä Kjaer Weis, Josh Rosebrook, May Lindstrom Skin, Less is More, Henua Organic, Kypris eikä Jolie boxia ja lahjakortteja.

Kuvat Lotta
*mainoslinkki

3 kommenttia:

  1. Suosittelen lukemaan Neil Postmanin kirjan Amusing ourselves to death.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Mä niin ymmärrän sua ja tätä koko deittiskeneä.
    Vieläkin neljän vuoden jälkeen mun nykyisen kumppanin tapaamisesta kaikki mietityttää. Ei siksi, että nykyisessä suhteessa ei olisi kaikki hyvin, vaan sen vuoksi, että se jos/mitäkun/olisiko parempaa on tuolla mielessä myös. Ja viestiikö se siitä, ettei nykyinen suhde ole tarpeeksi hyvä? Vai yksinkertaisesti siitä, että tarjontaa tuntuu olevan niin paljon ympärillä, ettei sitoutuminen tunnu hyvältä?

    Enää en usko siihen yhteen oikeaan. On monia oikeita tyyppejä juuri niihin elämänvaiheisiin. Sitten niiden ihmisten kanssa saatetaan perustaa perhe, rakastaa, vihata ja erota. Ja sitten tulee toinen ihminen ja elämässä voi olla 6 oikeaa tyyppiä. Siksi vain tällä hetkellä ja tänhetkisillä fiiliksillä on väliä.

    yst. Pinja Mitrovitch // www.pinaycoco.fi

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela