Saako salille meno hävettää?

Välillä inhottaa, kuinka paljon oma ulkonäkö ja erityisesti olotila omassa kehossa vaikuttaa valintoihimme elämässä. Paljon puhutaan nuoruuden, erityisesti teini-iän, epävarmuudesta ja ulkonäkökomplekseista ja toitotetaan, että kyllä se menee ohitse iän myötä - kun ollaan aikuisia. Täytän kolmen kuukauden kuluttua 27 vuotta, joten koen olevani aikuinen. Aikuinen, joka on ajoittain epävarma ulkonäöstään siinä missä yläkoululainenkin.

Kirjoitin maanantaina (klik) postauksen viime viikon lopulla vallinneesta inhottavasta fiiliksestä ja sen aiheuttaman herkuttelun tuomasta inhottavasta olotilasta kehossa ja epäimartelevasta peilikuvasta. Maanantai ja tiistai menikin mallikkaasti ruokavaliota siistien, mutta keskiviikko menikin ihan reisille - tai sanoisinko, että vyötärölle. Kävin rakkaiden isäni vanhempien luona, jossa minua odotti mummon ihanat herkkutarjottavat. Mummolla on aina ollut tapana kattaa kahvipöytään kaikki kaapeista löytyvät tarjottavat ja yleensä ensimmäinen kysymys onkin "oletko syönyt" tai "onko nälkä". Jopa koiralleni Pipsalle oli käyty ostamassa omat ruoat! No niinhän tälle herkkupepulle kävi, että tuli sen yhden kahviherkun sijasta syötyä vierailun aikana muutama (kuusi!) karjalanpiirakka, kuivakakkua, jäätelöä, lämmintä ruokaa sekä puolikas pasteija. Vehnäpommien mutustelu ei tehnyt vatsallen kovin hyvää ja voitte vain kuvitella millaisen pallomahaefektin kaikki tuo saa aikaiseksi, kun muutenkin on yliherkkä vehnälle ja maitotuotteille.

Olin suunnitellut käyväni vierailun jälkeen salilla, mutta kotiin päästyä oma fiilis oli todella epämukava ja ruma. Ei olisi huvittanut mennä yhtään salille ja meinasin jättää koko treenin välistä ja käydä sen sijaan ostamassa kaupasta jättilevyn suklaata, koska ärsytti niin paljon oma fiilis ja tuntemukset. Sain kuitenkin kaivettua itseni ylös kuopan pohjalta, puin päälle löysän paidan ja kävin tekemässä raskaan ja hikisen jalkatreenin - vaikkakin koko alkulämmittelynkin ajan mietin, että pitäisikö käydä kuitenkin hakemassa  niitä herkkuja kotimatkalla salilta kotiin. Treenin jälkeen tulin kiltisti suoraan kotiin syömään kotiruokaa ja jätin lohtuherkuttelun välistä. Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen harmikseni löytänyt itsestäni lohtusyöjän piirteitä ja nykyään ymmärrän, että tavasta pois pääseminen ei ole ihan helppoa. Hyviä puolia on, ettei herkut ole nykyään niin suuri mörkö, kuin joskus, mutta naisille ominainen itsensä lohduttelu ei ole mikään kovin hyvä tapa - tapahtui se sitten herkuttelemalla, shoppailemalla tai jollain muulla "väärällä" tavalla.

idnosto
On aivan hyväksyttävää tuntea epävarmuutta ulkonäkönsä suhteen ja varmasti jokaisella on päiviä, kun tekisi mieli vain pysyä neljän seinän sisällä koska mukamas näyttää ihan kamalalta. Halusin kertoa keskiviikkoisesta tapahtumasta, koska siihen liittyi haluamattomuus mennä kuntosalille puhtaasta pinnallisesta syystä. En halunnut mennä treenaamaan, koska tunsin itseni turvotuksen vuoksi epämiellyttäväksi ja arastelin omaa ulkomuotoani - "Joku ihan varmana ajattelee, että onpas toi (=minä) lihonnut". Olen lukenut paljon tarinoita, kun ihmiset eivät kehtaa mennä salille, halutaan treenata ainoastaan naisille tarkoitetuilla kuntosaleilla tai käydään treenaamassa yön tai aamuyön pikkutunneilla, jolloin salilla ei todennäköisesti ole ketään muuta. Keskiviikon mielenkamppailun jälkeen jotenkin oikein havahduin, kuinka raakaa hyvinvointi nykyään on. Minä en ole ylipainoinen, en ole aloittelija treenin suhteen ja salille mennessä tiedän mitä teen, mutta koin silti olevani vääränlainen mennäkseni salille ja ainoastaan puhtaasta ulkonäöllisesta syystä. Voin vain kuvitella millaista mielentaistelua esimerkiksi aloitteleva, hieman hukassa oleva treenaaja tai elämäntapamuutosta tekevä laihduttaja voi joutua tekemään salille lähdön kanssa.

Suurin osa kaikesta epävarmuudestamme on ainoastaan oman päämme sisällä. Me teemme itse lähes kaikki omat kompleksimme ja esimerkiksi saliskeneenn liittyen näen henkilökohtaisesti kaikki treenaajat siellä ihmisinä, jotka ovat tulleet kuntoilemaan. Jos joku kysyisi salitreenin jälkeen oliko salilla enemmän miehiä vai naisia treenaamassa, tuskin edes osasin vastata, koska en ole kiinnittänyt mihinkään sen koommin huomiota - menin vain treenaamaan oman treenini. Mikään pyhimys en ole ja myönnän, että tietenkin joskus joku kanssatreenaaja jää mieleen, esimerkiksi jos hän sattuu salille usein samaan aikaan tai on muuten vain näyttävä ja huomiota herättävä, esimerkiksi lippis syvällä päässä treenaava "biksupimu" (eikä millään pahalla!). Mikä sitten tulee kaltaisiini tavistreenareihin, niin ei minua ja tuskin muitakaan kypsiä ihmisiä kiinnosta treenaako joku ilman meikkiä vai meikit kasvoilla, onko karistettavia kiloja kaksi vai kaksikymmentä, onko jonkun ulkomuoto muuttunut suuntaan tai toiseen ja niin edelleen. Who cares? En minä ainakaan, mutta miksi silti pitää itse murehtia mitä muut minusta miettivät?

Joskus mietin, että saisinko minä tuntea ulkonäöllistä epävarmuutta, koska olen jo lähellä 30 ikävuotta. Pitäisikö jo olla niin vanha ja siinä iässä, ettei välitä tippaakaan mitä muut itsestä ajattelee ja ulkonäöllinen epävarmuus on osa menneisyyttä. Meikittä, tukka likaisena ja kaapin hirveimmät verkkarit jalassa julkisille paikoille meno ei ole minulle lainkaan ongelma, mutta kuitenkin "rumapäivänä" jotkut arkipäiväiset asiat, kuten esimerkiksi salille meneminen, aiheuttavat epävarmuutta ja haluttomuutta koko toimintaan. Luotan kuitenkin siihen, että vielä joskus koittaa se päivä, kun ei kiinnosta sitte tippaakaan mitä muut ajattelevat. Tai ei ainakaan näin usein.

Onko teillä omakohtaisia kokemuksia siitä, kun ei koe olevansa tavallaan tarpeeksi hyvä mennäkseen kuntosalille?

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Olen yrittänyt muutaman kerran käydä kuntosalilla, mutta ikävien kokemusten takia haluaisin löytää sellaisen kivan "mammasalin", jossa ei olisi arvostelevia miehiä tai nuoria naisia, joille tärkeintä on että on tietynlaiset vaatteet päällä. Voisi mennä ihan rehellisesti lökäreissä ja virttyneessä t-paidassa jos tuntuu siltä ja huhkia hiessä naama punaisena.
    Ikävin kokemus on, kun yhdellä salilla pari nuorta miestä arvosteli mun kroppaa ihan ääneen tosi ikävään sävyyn. En vaan voinut enää mennä sinne salille, vaikka tiedän, että tuollaisesta ei pitäisi välittää, mutta alkoi ahdistaa. Mutta kyllä tuntuu, että sinne salille saa mennä vaan viimeisen päälle trimmattuna ja tietynlaiset vaatteet päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi kamala millaisia ihmisiä löytyy! Voin uskoa, ettei halua mennä tuollaisten roskaihmisten täyttämälle salille uudestaan. Sellainen tavisten sali olisi tosi jees, mutta sehän olisi taas ihmisten eriarvoistamista, jaottelua jne. Huoh...

      Poista
  2. Moikka!
    Ei nyt liity tähän postaukseen, mutta ajattelin vaan tulle kiittämään sua :) Kommentoin silloin siihen postaukseen, jossa puhuit kaloreiden laskemisesta ja ruokavaa'an käytöstä. Noh oli nyt ihan pakko tulla kertomaan sulle, että vaikka en vaakaa heittänyt pois niin en ole sen jälkeen käyttänyt sitä kuin heran ja malton punnitsemiseen palkkaria varten ja satunnaisesti saatan punnita kaurahiutaleita yms mutta se ei oo enää semmosta pakonomaista ja voin antaa jonkun muunkin keittää mulle sen puuron :) Ja oon myöskin jollai ihmeen keinolla hiljentänyt mun sisäisen kalorilaskurin.. Uskomatonta, en olis uskonu että ikinä pääsen tähän pisteeseen :D Toki heikkoina hetkinä sitä alkaa niitä kaloreita laskemaan, mutta osaan jo lopettaa sen ennen kun alotan :D Ja on tullut myös herkuteltua, mutta juuri niitä herkkuja mitä tekee mieli eikä sillä ajatuksella että "mitä herkkua voin syödä eniten tietyllä kalorimäärällä". Tiedän että tästä on vielä matkaa täysin normaaliin, mutta oon mä kyllä ylpee että tilanne on nyt tämä! Eli kiitos Mikaela, sä ja sun postaukset on oikeesti ollu mulle ihan mielettömän suuri apu :) ohhoh nyt menee taas jaaritteluks, joten jätän tän nyt vaan tähän. <3

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla! <3 kyllä me vielä saadaan nuppi siihen kuntoon, ettei mieti huonolla tavalla mitä laittaa suuhun. Tästä on hyvä jatkaa :)

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus! Itsekin tunnistan tuon epävarmuuden kuntosalille mentäessä, tekisi usein just mieli treenata yksikseen ja tuntuu että olen vääränlainen muihin verrattuna. Käyn tämän takia harvoin treenaamassa siitä huolimatta, että hallitsen tekniikan ja laitteiden käytön urheilullisen taustan takia. Mukava kuulla sun kokemuksiasi aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhottavaa, kun salikulttuuri on suomessa mennyt tähän pisteeseen. Huvittavaa jotenkin oli, että hollannissa saleilla joilla kävin olin suurin Piirtein ainoa jolla oli ns hienot vaatteet. Suurin osa muista tytöistä treenasi löysässä perus t-paidassa ja löysissä shortseissa tai sitten trikoissa ja asua ei ollut todellakaan mietitty viimeisen päälle.

      Poista
  4. Nyt on pakko kommentoida kun osui ja upposi niin hyvin! Olen ollut koko aikuisikäni epävarma kehostani. Olen 19-vuotiaana tiputtanut 30kg painoa ja olen nykyisin ihan normaali kokoinen, pienellä löysällä ja ei niin timmillä pepulla varustettuna (työn alla). Pidän urheilusta, mutta lukeudun juuri niihin jotka ei kehtaa mennä salille työpäivän jälkeen, koska siellä on juuri ne joiden luulen katsovan ja arvostelevan (ne viimeisimmän päälle pukeutuneet piukat mimmit). Tiedän että pylly roikkuu ja en ehkä ole imartelevan näköinen trikoissa, mutta kun ne on vaan parhaat. Se jopa haittasi suoritustani, kun mietin mitä muut minusta ajattelee. No pelastuksena on kuntosali omassa taloyhtiössä, jossa ei juuri muita käy ja saan treenata täysin yksin siellä. Toinen mitä rakastan on juokseminen, mutta eilen olin menossa juoksemaan ja pakattuani vaatetta päälle katsoin peilistä ja tuumasin "näytänpä isolta" joka johtui tasan takin muodosta ja alla olevasta vaatteesta. Mutta kuinka ollakkaan en kehdannut juosta, koska ajattelin että "joku kuitenkin kattoo että siinä se koittaa lyllertää menemään".

    Tiedän tämän täysin johtuvan nykypäivän kauneusihanteista ja kuvista joita somessa tulee vastaan. Olen jo näin 29- vuotiaana oppinut hyväksymään sen, että vaikka olen kokoa 38 niin joudun pukemaan nykyisin sen koon 40, koska koot ovat muuttuneet (vanhat 38 siis mahtuu edelleen päälle). Miksi annamme koon/ulkonäön tai minkä tahansa muun "määritellä" niin kovasti että saammeko liikkua vai emme, vaikka siitä pidämmekin. Toivon pääseväni näistä epävarmuuksista eroon vielä ennen kuin täytän 30 ja siihen on aikaa vähän päälle 6 kuukautta.

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.