MIKAELAN MARKETTIKOSMETIIKAN TOP 9

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

 Meikkipussini sekä kylpyhuoneeni kosmetiikka koostuu suurimmaksi osaksi niin sanoitusta "merkkikosmetiikasta" ihan jo senkin takia, että hiustenpidennysten vuoksi joudun olemaan todella tarkka mitä shampoita käytän ja mitä ne sisältävät ja meikkien suhteen olen taas löytänyt itsestäni MAC-tytön ja tuskin ikinä tulen luopumaan merkistä ainakaan kokonaan. Lisäksi olen huomannut monesti "merkkimeikkien" olevan riittoisampia ja laatikossa ei esimerkiksi pyöri kymmentä turhaa meikkivoidetta, kun ostaa meikkejä vain tarpeeseen. Kuitenkin todella monet tuotteet niin sanotusta markettikosmetiikasta ovat ihan ykkösiä ja en edes harkitsisi niiden vaihtamista mihinkään toiseen. Jos löytää toimivan tuotteet jostain edullisesta, miksi siitä pitäisi luopua? :-)

Blogin kautta saan paljon tuotteita kotiin ja sieltä on kiva aina poimia uusia lempparituotteita. Kokosin yhteen postaukseen yhdeksän todella toimivaa ja hyvää tuotetta, jotka ovat kaikki saatavissa päivittäistavarakaupoista. Osa tuotteista on saatu blogin kautta ja osa itse ostettuja.

HERBINA KAURA-SUKLAA -SARJA

Sain eräästä tilaisuudesta tämän Herbinan uuden tuoteperheen ja olen aivan myyty! Tuoksu on ihana, kuorinta todella hyvä ja vartalovoi kosteuttaa hyvin todella kuivankin ihon. Niin ja mainitsinko jo tuoksun? Herkkuhetki suihkussa ;-) (saatu blogin kautta)

BATISTE KUIVASHAMPOOT

Vaihdoin kolmisen vuotta sitten Tigin Dirty secret-kuivashampoon tähän noin 7euroa maksavaan Batisteen ja tuote on edelleen ihan lyömätön. Muutamaa muuta kuivashampoota olen kokeillut näiden yhteisten vuosien aikana, mutta tätä parempaa en ole löytänyt :-) Olen kokeillut varmaan kaikki Suomesta saatavat tuoksut, mutta kirsikka eksyy useimmiten kotiin asti.

GARNIER PURE ACTIV FRUIT ENERGY KUORINTAVOIDE

Käytän suihkussa kasvojen puhdistukseen kuorivaa ainetta ja tykästyin yllä olevaan Garnierin putsariin todella paljon. Tuoksu on ihana ja kuorinta sopivan karhea :-)


LUMENE ARCTIC AQUA SYVÄKOSTEUTTAVA KOSTEUSVOIDE

Näin vanhemmiten rasvoittava ihoni on muuttunut sekaihoksi ja ihoni pintakuivuu. Tuo Lumenen syväkosteuttava voide on ollut todella hyvä, koska ei ole aiheuttanut epäpuhtauksien lisääntymistä, jota yleensä pelkään todella kosteuttavien ja ei-epäpuhtaalle iholle tarkoitettujen voiteiden aiheuttavan. Tämä voide vetelee ihan viimeisiään ja uusi menee ehdottomasti näin talven kynnyksen vuoksi hankintaan :-) (Saatu blogin kautta)

LUMENE CC-PUUTERI

Meikkipussini uusin tulokas. Käytän meikkipohjan kiinnittämiseen ja kotona irtopuuteria, mutta meikkipussissa kannan kivipuuteria, jolla saa päivän mittaan paineltua ihon kiillon kuriin. Ostin tämän puuterin tällä viikolla ja vitsit tämä on todella hyvä! Hienojakoinen vipallakin käytettynä, ei tee ihon pinnasta tukkoista ja pitää kiillon ainakin itsellä hyvin kurissa. Testasin äsken meikittömälle iholle tätä puuteria ja on pelkiltään lisättynä aika peittävää, joten voisi ehkä toimia tosi hyväihoisilla todella kevyenä meikkipohjana :-) Hinta oli jotain 15euron paikkeilla ja uskon tämän jäävän jatkossakin käyttöön todella positiivisten ensikäyttöjen perusteella.

LOREAL LUMI MAGIQUE VALOKYNÄ

Ostin tällä viikolla tämän valokynän KICKSin myyjän suosituksesta juurikin edellisen postauksen korostustarkoitukseen ja tämä on ollut todella hyvä ja näppäräkäyttöinen siihen. LUMI-sarja on todella valoa heijastava tuoteperhe, eli saa hyvin hehkua ja valoa kasvoille :-) Itselle valittiin sävy medium, koska ihoni on hieman punapigmenttinen. Hinta oli jotain reilu 16e muistaakseni. Suosittelen!

LUMENE IHON SÄVYN HELEYTTÄJÄ

Olen käyttänyt kauan Lumenen ihon sävyn heleyttäjää kesäisin meikkivoiteeseen sekoitettuna, mutta nyt heleämpään meikkipohjaan (vihdoinkin) tykästyneenä olen usein lisännyt muinakin vuodenaikoina tätä hieman primerin tai meikkivoiteen joukkoon. Kesäisin käytän tästä tummempaa versiota ja nyt rusketuksen häivetessä vaaleampi on itselle sopiva :-) Antaa ihanaa hehkua kasvoille. (Saatu blogin kautta)

SNOWCRYSTAL BROWSTYLER

Vaaleiden ja harvojen kulmien vuoksi etsin jatkuvasti hyvää tuotetta kulmiini. Ostin yllä olevan Snowcrystalin browstylerin muutama viikko sitten ja siitä on tullut ihan suosikki. Olen surkea muotoilemaan kulmia pelkästään puuterimaisella värillä ja kynällä saan aina aikaan liian tönkön jäljen. Tässä on toisessa päässä värigeeli ja toisessa kapea sivellin, jolla on helppo tehdä kulmat. Tosin täytyy todella tarkka olla, ettei väriä tule liikaa. Nyt olen löytänyt pikkuhiljaa yhteisymmärryksen tämän kanssa ja olen rakastunut :-)  KICKSistä ostin ja hinta jotain 12-13e


LUMENE VÄRILLINEN KULMAKARVAGEELI

Edellisen kohdan aiheessa jatketaan ja tämä tuote on löytynyt meikkipussistani ikuisuuksia. Kiinnitän kulmat piirtämisen jälkeen tällä ja "meikittöminä" päivinä usein tulee lisättyä tätä kulmiin pelkiltään ennen kauppareissua tai salille menoa. Antaa hieman väriä haituviin ja tekee ilmeestä vähän skarpimman. Ihan ykköstuote ja uusi menee aina saman tien ostoon, kun vanha loppuu. Hinta muistaakseni 7euron paikkeilla.

Löytyikö samoja vakkarituotteita tai uusia testiin meneviä? :-)

Mulla on ollut super kiireinen viikko koulun ja töiden vuoksi, joka on näkynyt myös blogissa. Onneksi ensi viikolla on vähemmän ohjelmaa, niin kerkeän tännekin kirjoittamaan! Sata postausta rästissä muutenkin :-D Eilen muun muassa vietin niinkin kivan päivän, kuin opiskelin melkein kuusi tuntia kirjanpitoa äitipuolen avustuksella. Nytkin olin viime yön Mäntsälässä äidin luona koiravahtina ja täältä tälläkin hetkellä kirjoittelen.

PS. Blogiani voi äänestää Lifestyle-kategoriassa Indiedaysin Inspiration blog awardsissa TÄÄLLÄ. Äänestys on voimassa 10.11. asti ja samalla sinulla voi olla mahdollisuus voittaa lippu gaalaan sinulle ja ystävällesi :-)

6 kommenttia:

  1. Noi Herbinan tuotteet kuulostaa kyllä herkuilta ;) Batisten kuivashampoot on parhaita!

    VastaaPoista
  2. Batisten kuivashampoo on myös mun suosikki:) CC puuteri kuulostaa myös hyvältä, oon toistaiseksi kokeillut vaan sitä BB voidetta!

    xx Sarina

    VastaaPoista
  3. Snowcrystal browstyler löytyy multakin ja se on ehdoton lemppari kulmakarvojen virittelyyn! :D Mullakin on tosi vaaleet kulmat ni tolla saa hyvät ja pysyvät, puuterimaistenkans oli aina se ongelma et kun vähän pyyhkäs kasvoja kulmat lähti mukana.. Tuolla ei oo sitäkää ongelmaa. Ja toi on _helppo_, mä en aamu kuuden aikaa jaksa kiinnostua pikkutarkasta työstä ni tuolla saa helposti ja nopeesti nätit kulmat (:

    Millasiahan noi Batisten kuivashampoo on tummassa tukassa? Tuleeko sulle helposti niitä valkosia juttuja? (:

    VastaaPoista
  4. Tuo Lumenen kulmakarvageeli on ollut mulle ihan ehdoton jo monta vuotta! Toimii joka tilanteessa :)

    VastaaPoista
  5. Kokeiluun menossa CC-puuteri! Vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista
  6. sensailla on muuten superhyvä tai ainakin omiin ongelmakulmiini toiminut kulmakynä, se maksaa eka enemmän mut siihen ostellaan täytettä,n15e, ja kestää kauan. Mulla ainakin kaikki kulmavärit näyttää todella luonnottomalta mut tuo sensai toimii mainiosti,siinä on tummempi ja vaaleampi vaihtoehto!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela