FAST PROTEIN PUDDING PIPARKAKKU

perjantai 22. marraskuuta 2013


 Omistan suklaan ja valkosuklaan makuiset proteiini puddingit jo entuudestaan ja aina silloin tällöin korvaan välipalan tai iltapalan niillä. Molemmat ovat muiltaan ihan hyviä ja toimii miksauksenakin kivasti, mutta ei niitä herkkuherkuiksi voisi sanoa. Hyviä, muttei herkkua :-) Niinpä olin innoissani ja mielenkiintoni heräsi heti, kun sain kuulla, että Fast Sports Nutrition tuo markkinoille kausimakuina piparin sekä kaneli-omenan makuiset proteiini puddingit. Eilen tarttui pitkän makuvalintapohdinnan jälkeen näistä kahdesta piparin makuinen 24,95e maksava pussi kaupasta kotiin asti. Söin muuten tässä varmaan kuukausi takaperin Citymarketin keittiön piparkakkurahkaa (kuinka hyvältä kuulostaa) ja se oli ihan järkyttävää :-D Olin NIIIIN pettynyt kun maistoin sitä ja roskiin joutui heittämään. Eli se oli oikeasti hirveää. Joten sormet ristissä toivoin ensimmäisen annoksen jääkaapissa hyytyessä, ettei tämä ole aivan kamalan makuista edellä mainitusta kokemuksesta johtuen.

Olin jo mielessäni valmistumista odottessa kehitellyt kaikkia herkkureseptejä tätä varten, muun muassa tätä ja maitorahkaa tai maitorahkaa ja vispikermaa sekaisin ja joukkoon vaikka piparin palasia sekä vähän pikarkakkumaustetta ja kanelia. Voisi olla aika hyvää! Vihdoin onneksi pääsin maistamaan tätä ja pakko sanoa, että yllätyin todella positiivisesti! Maku ei ollut liian "jouluinen" vaan aika mieto, mutta piparin kuitenkin tunnisti. Maistelin muutaman lusikallisen ilman lisukkeita ja myöhemmin lisäsin vähän kanelia sekä piparkakkumaustetta joukkoon. Toimi kummin vain ja oli aivan älyttömän hyvää! Yleensä olen syönyt suklaata ja valkosuklaata marjojen tai piltin kanssa, että maku paranisi, mutta tämä ei kaipaa mitään joukkoon. Paitsi no pakko kokeilla tota kehittelemääni herkkureseptiä joku päivä :-D


Joten annan tälle tuotteelle kolme tähteä neljästä. Ei tullut täysiä, koska ei iiiiihan täytä sitä supermegaherkkuvaatimuksia ja joka korvaisi yks nolla jäätelön, sipsit tai karkit :-D Pakko myöntää, että tämän kokemuksen jälkeen alkoi houkuttelemaan se kaneli-omenakin. Saa nähdä, jos senkin pussin joutuu kotiin asti kantamaan. Suosittelen joka tapauksessa ainakin tätä piparin makuista :-)

3 kommenttia:

  1. Anteeks ettei tää kommentti liity tähän postaukseen, mutta millä hoidat sun pidennyksiä? Pidätkö öisin hiukset leteillä vai miten?

    VastaaPoista
  2. Hei! Postaukseen liittymätön kysymys, mutta lueskelin postaustasi Acnen Canada-huivia koskien jossa kerroit itse huivin maksaneen 120€ ja toimitus oli 10€. Itselläni tulee tuohon että huivin hinta olisi 110€ ja postitus 10€, loppuun tulee vielä "tax 24€"? Oliko sinulla näin vai..? Kiitos jos viitsit vastata! :)

    VastaaPoista
  3. Suosittelen kokeilemaan myös Vanilla-Blueberryä! Ihan älyhyvää! :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela