Ärsyttää, väsyttää ja masentaa. Nuo kolme asiaa ovat päälimmäisenä mielessä, jos mietin tämän hetkisiä fiiliksiä. Pimeys ja kurja sää vaikuttavat muhun ihan kamalasti, jonka vuoksi tuntuu että motivaatio kaikkeen on ihan kadoksissa. Koulujuttuja on paljon, töitä liikaa kouluun suhteutettuna, en kerkeä levätä kunnolla ja tuntuu, kun eläisi ihan sumussa koko ajan. Koti on ihan kamala kaaos, kun ei kerkeä eikä jaksa siivota, mikään ei oikein kiinnosta ja tekisi mieli vain olla kotona miljoonaan untuvapeittoon kääriytyneenä piilossa pahaa maailmaa konvehtirasia sylissä. Rakastan syksyä ja se on mun lempi vuodenaika, mutta nyt kun mieli ja kroppa on kääntänyt itsensä jo talvimoodille, en saa mitään iloa revittyä tästä vesisateesta ja harmaudesta.
Näistä viime viikkoina vallinneista fiiliksistä johtuen on syömiset menneet ihan miten sattuu ja viimeisten kolmen viikon aikana on tullut herkuteltua ja ylilyöntejä syömisten suhteen on ollut ihan liikaa. Olen todellinen tunnesyöppö ja heti kun mieli on maassa, tekee mieli jotain hyvää ja antaudun niille herkuille sata kertaa helpommin. Esimerkiksi viime viikonloppu meni ihan läskiksi suoraan sanottuna viettäessäni viikonloppua toisen yön isällä ja toisen äidillä eli tuli herkuteltua koko viikonloppu. Siitä kostautuen eilen maanantaina aamulla painoa punnitessa se oli noussut KILON (!!!) viikon takaisesta. Turvotuksesta ja nesteistä johtuvaa se onneksi on enimmäkseen, mutta voitte kuvitella ettei fiilikset olleet mitkään kovin mahtavat ja itku meinasi tulla. Ja siihe epäonnistuneeseen fiilikseen kaupan päälle todella pöhöttynyt rumaällöenpoistukotoaikinä-olo. Onneksi eilinen meni sitten hyvin syömisten suhteen ja kävin salillakin väsymyksestä huolimatta. Sunnuntaina onkin taas isänpäivä, jolloin tulee syötyä kakkua ja muita herkkuja, mutta nyt pyrin nämä muut päivät skarppaamaan kunnolla, vähennän hiilareita ja kaivelen sitä kadonnutta motivaatiota sieltä kaapin perukoilta. Pitää vain ajatella, että palkitsen itseni tästä pienestä kuuden päivän onnistumisesta sunnuntaina isänpäiväkakulla. Ja syön sitä helvetin kakkua ilman morkkista.
Olen vielä sellainen ihminen, että jään murehtimaan niitä epäonnistumisia pitkäksi aikaa. En osaa vain sanoa itselle, että tehty mikä tehty, huomenna parempi päivä. Vellon siinä ärsytyksessä ja pahassa mielessä ja helposti se johtaa kierteeseen, kun tuntuu ettei mikään onnistu ja tekisi mieli luovuttaa. Lisäksi paino on junnannut ja heitellyt viimeiset pari kuukautta ja sekin vie motivaatiota ihan kamalasti. Tosin tässä tilanteessa ei voi kun vain siirtää osoittava sormi itseensä ja kysyä, miksi olen käyttäytynyt näin. Turhautuminen ja pimeys ei saisi olla niitä syitä, että vedätään ihan läskiksi, syödään miten sattuu monta kertaa viikossa ja varsinkaan silloin, jos tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Helppoahan tämä ei ole kaikkia herkkuja rakastavalle ja maailman surkeimman itsekurin omaavalle henkilölle, mutta pitää vain takoa päähän, että paljon on tehty tämän kaiken eteen ja en halua palata siihen yhdeksän kuukauden takaiseen. Mulla menee sentään suht hyvin syömiset aina kun olen kotona, mutta auta
armias kun poistun esimerkiksi jomman kumman vanhempieni luokse tai
isovanhemmilleni. Kaapeista löytyy aina jotain herkkuja tai muuta
ruokaa, jota en itsellä pidä kaapeissa ja tietenkin suurinpiirtein
pakonomaisesti syön kaikkea sitä "kiellettyä" ja en mitenkään tyylillä
yksi keksi ja pala vaaleaa leipää vaan siis tämä kertaa sata ja päälle
vielä vähän jätskiä ja kaikkea muuta mitä kaapeista löytyy. Loppuviikosta pitäisi ottaa itsestä taas valokuvat omiin arkistoihin,
niin jospa niistä löytyisi kuukauden ja kahden takaisiin verrattuna edes
jotain pientä muutosta. Ihmismieli on ainakin itsellä sen verran hölmö,
että jos sitä muutosta ei näe kongreettisesti jostain jatkuvastu, kuten
sieltä vaa'asta, tekisi mieli heittää hanskat tiskiin.
Treenata olen sentään jaksanut, mutta kun se ruokavalio vaan on yli puolet niiden tulosten saavuttamiseen. Nyt pitää tämän kuun tavoitteeksi tutkiskella itseä ja miettiä kunnolla mikä mättää. Teenkö jotain väärin, tarvitsenko taukoa tästä kaikesta, tarvitsenko ulkopuolisen apua, mitkä ovat omat fiilikset ja ennenkaikkea miksi halua tätä, mitä odotan kropaltani esimerkiksi kolmen ja kuuden kuukauden kuluttua. En ole pitkään aikaan istunut alas ja pohtinut näytä asioita. Olen vain keskittynyt siihen vaa'an ja pienenemättömän vatsamakkaran tuijottamiseen. Ehkä pitää nyt taas avata silmät ja miettiä myös tämän tuomio positiivisia asioita. Rakastan käydä salilla, siitä on tullut sisältö elämääni, josta en mielelläni jousta ja tiedän miten pitäisi syödä, jotta minä ja kroppani voidaan hyvin. Nyt pitää vain keksiä joku miellyttävä projekti itselle, jotta saan motivaatiota. Ja kasvattaa itsekuria! Onneksi mulla on ollut tukena eräs henkilö, jolle olen saanut valittaa ja avautua fiiliksistäni tätä kaikkea kohtaan, keneltä olen saanut paljon luottamusta itseeni, löytänyt pilkahduksia silloin tällöin, että hei, kyllä mä olen tehnyt ihan helvetisti duunia ja voin olla aika ylpeä itsestäni. Kiitos S :-)
Oli pakko pohtia tätä aihetta ihan omana postauksena. Ei elämä yhtä ruusuilla tanssimista ole meillä bloggaajillakaan ;-) Nyt välipalarahkat naamaan, hetkeksi sohvalle pötköttämään ja keräämään energiaa ja sen jälkeen salilla olkapää-ojentajatreenin kimppuun, jonka jälkeen on tämän päivän pakolliset tehtävät tehty. Loppu illan saan sitten rauhassa olla kotona, levätä ja jospa vaikka vihdoinkin jaksaisi siivotakin tai vaikka pestä koneellisen pyykkiä ja laittaa edelliset puhtaat pyykit takaisin kaappiin. Saa nähdä jaksanko olla niin ahkera, kuitenkin oma jaksaminen on nyt etusijalla ja pyykit odottaa aina :-)
Löytyykö muita, joilta tämä pimeys ja synkkyys on vienyt voimat ja motivaation?
Ps. Nellyn ale kiihtyy ja tuhat aletuotetta on alennettu 9,95euron hintaan! Kaikki 9,95€ tuotteet TÄSTÄ
Voin niin hyvin samaistua sinuun! Olen maailman pahin tunnesyöppy ja omistan maailman huonoimman itsekurin. Kesällä kuitenkin muutamien elämää mullistavien tapahtumien seuraukseni otin itseäni niskasta kiinni ja siitä asti on ollut päällä todella kova treeni ja tiukka ruokavalio. Tuloksia alkoi näkyä ja sain päälle ihanan rutiinin syömisten ja urheilun suhteen. Mutta muutamia viikkoja sitten loukkasin itseni ja treenaamiseen tuli pakostakin tauko. Se veti mielen ihan matalaksi. Samaan syssyyn vielä itsellänikin liikaa töitä ja kouluhommia, ihmissuhdeongelmia, rahahuolia jne... Ja tunnesyömiseni pääsi taas valloilleen ja viimeisten kuukausien aikana hankitusta itsekurista ei ollut enää tietoakaan. Söin kolme viikkoa aivan holtittomasti, herkuttelin miltei päivittäin. Ja koin siitä ihan hirveää ahdistusta ja huonoa omaatuntoa. Loukkaantumiseni takia olin paljon vanhempieni luona ja minulla käy siellä aivan sama ilmiö kuin sinullakin. Kaapeista löytyy kaikkea kivaa mitä en osta kotiin ikinä. Ja minullekaan kun ei riitä se yksi keksi vaan pakko syödä niin kauan että tulee todella huono olo - ja vielä jatkaa sen jälkeenkin.
VastaaPoistaMuutama päivä sitten kuitenkin päätin, että nyt tämä saa luvan loppua. Aion palata takaisin terveelliseen elämään. En pelkästään ulkonäön takia vaan myös sen takia, kuinka paljon parempi olo on henkisesti kun syö terveellisesti ja urheilee. Olen aloitellut taas kevyesti treenaamaan ja yrittänyt laittaa ruokavaliota kuntoon. Eihän se helppoa ole, kun on muutaman viime viikon syönyt joka päivä herkkuja niin on kauhea sokeririippuvuus päällä. Mutta aion pysyä vahvana, koska tiedän, että ei mene kuin viikko tai pari kun saa taas rutiinin päälle eikä tee yhtään mieli herkkuja. :) Tsemppiä sullekin ihan kauheasti!
Miksi pitää olla niin tiukka kuri itseään kohtaan syömisen yms suhteen? Jos tykkää herkuista niin miksei voi antaa itsensä ottaa niitä. Salilla käynti on hyvästä ja kasvattaa yleiskuntoa, joten tarviiko sen olla sitä pakolla laihduttamista. Mielestäni olet hyvä tuossa kunnossa, eikö kilo näy missään.. ihan turhaan murehdit!
VastaaPoista- noora
Kuulostaa niiin tutulta! :D Oon ite kans tunnesyöppö, heti jos mieli on maassa niin ruokakin maistuu.. ja nyt ei oo salillekkaan päässyt sairastumisen takia. Mutta uskon että tästäkin taas noustaan ties monenneko kerran ja aletaan painoo tiputtamaan. Mulla sitä onkin sit pikkuisen enemmän. Mut tsemppiä meille molemmille :)
VastaaPoistamulla on ihan sama juttu, tekisi mieli vain maata sohvalla viltin alla ja katsoa telkkaa.. suklaata syöden tietysti! :D ja tiskit odottaa samaan aikaan tiskaamista.. huoh. mutta ehkä se mieli tästä vielä piristyy! :) tsemppiä sulle<3
VastaaPoistaVoi Mikaela :( Mä niin tiedän miltä susta tuntuu, itsellä vähän samanlaisia syksyisiä masistelufiiliksiä meneillään.. Motivaatio treenaamisen suhteen on aika hukassa, salilla käyntiin on tullut parin viikon tauko. Tänään meinasin skippaa jumpankin kun kiukutti töiden jälkeen, mutta onneksi menin! Lisäksi herkuttelu on melkein päivittäistä.. Mulla ei mitään laihdutuskuuria tm ole menossa, mutta haluaisin säilyttää suht terveelliset elämäntavat vaikka pimeys, kurja ilma ja työstressi masentaakin. Just semmonen fiilis että vois vaan makoilla peiton alla villasukat jalassa ja onepiece päällä, sytyttää miljoona kynttilää ja tuijottaa telsua kera herkkujen! Mutta tsemppiä meille kaikesta huolimatta! Tälläsiä kausia tulee kaikille :) Mä ainakin kovasti odotan lumentuloa niin maailma valoistuisi (valoistuisi, onko se sana?? :D) Pus pus <3
VastaaPoistaVoi, että! Olen lukenut sun blogia jo pitkään ja tykkään :) Nyt kuitenkin kommentoin ensimmäistä kertaa. Kun luin ton ensimmäisen kappaleen tuli tunne, että se olisi voinut olla mun itseni kirjottama :D Oon ikuinen syksyn rakastaja, mutta tää marraskuu on vuoden hirvein kuukausi ja se vie kaikki voimat! Tsemppiä pimeyden sietoon ja treenailuun :)
VastaaPoistaMun mielestä oot tehnyt jo upean matkan ja elänyt todella kurinalaisesti koska olet laihtunut noin hurjasti. Paljon muuten olet kaiken kaikkiaan laihtunut ja monta kokoa vaatekoko on pienentynyt? Olisit ylpeä itsestäsi, joskus täytyy höllätä että taas jaksaa treenata :) ps.käydään muuten samalla salilla
VastaaPoista