Raha, bloggaus ja työnteko

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Varmasti jokainen on joskus blogeja lukiessa miettiny, miten jollakin on varaa koko ajan shoppailla, miten luksukselta näyttävä elämä kustannetaan ja mistä se raha oikein tulee. Jostain syystä edelleenkin Suomessa ei osata hyväksyä ja ymmärtää sitä, että jotkut itsenäiset bloggaajat oikeasti tienaavat hyvin, nettona helpostikin yli 2 000 euroa kuukaudessa, ja elättävät sillä itsensä. Itse en tosiaankaan tuollaisiin summiin pääse ja alle tonnissa pyöritään, sen verran voin omista summistani paljastaa :-) Kuitenkaan kenenkään raha-asiat eivät ole muiden tietoa, jos niin ei haluta ja siksi mielestäni on törkeää spekuloida keskustelupalstoilla mistä kenenkin rahat tulee. Useimmiten vastaus on puhtaasti se, että blogilla tienataan kaiken maailman perintöjen ja vanhempien rahojen käyttämisen sijaan, joita usein veikkaillaan.

Kuitenkin olen usein miettinyt, että miksi joku haluaa lopettaa täysin niin sanotun oikean työn siinä vaiheessa kun blogilla on mahdollisuus elättää itsensä. Ymmärrän sen täysin jos opiskelee ja viettää vaikka kesät pelkästään lomaillen koska siihen on mahdollisuus tai kotona on esimerkiksi pieni lapsi, mutta muuten se on mielestäni aivan älytöntä. Miksei voi käydä viikossa edes sitä yhtä työpäivää tekemässä tai ekstran hommia? Tällä hetkellä blogit ovat pinnalla ja niiltä ei voi välttyä missään. Mutta joku silti takaraivossani sanoo, että ei tämä ole pysyvää. Kuka tietää, onko vaikka kolmen vuoden päästä täysin out kertoa omasta elämästään julkisesti kaikille ja käyttää omaa naamaansa markkinointiin. Pelkkä muotivillityshän bloggaaminenkin loppujenlopuksi on ja koskaan ei ole varma, milloin sen aika on ohitse. Ja koska kaikkiin villityksiin reagoidaan herkästi, unohdetaankin ne yhtä nopeasti. Mitä sitten, kun yritykset eivät olekaan halukkaita käyttämään nuoria tyttöjä (tai poikia) markkinointinsa kanavana ja tästä syystä kaikki bloggaajan tulot laskevat, joista se oma elanto on kiinni? Tuskin kukaan työnantaja katsoo hyvällä työnhakijaa, jonka CV:ssä on työnä pelkkä bloggaaminen viimeiset kolme vuotta, varsinkaan jos sillä ei ole tehty sen kummoisempaa tulosta ja vaikka se kuinka olisi ollut oman toiminimen alla työskentelyä. Lukijoita ehkä riittää, on suosiota, ja yhteistöitä, mutta ei muuta. En henkilökohtaisesti palkkasi mielelläni henkilöä, joka viimeiset kolme vuotta on roikkunut kotona itseään valokuvaten ja omasta elämästään nettiin kirjoittaen ja pohjalla vaikka vain se toisen asteen koulutus. Kuinka suuri riski on, ettei hän olekaan enää kykeneväinen tavallisen arjen tuomiin klo 08-17 rutiineihin tai vuorotyöhön ja toisen alaisena työskentelemiseen, sekä siihen ettei aamut enää olekaan niin rauhallisia, kauniita ja vaaleanpunaisia latte-kupillisen ohessa. Jokainen varmasti tietää, kuinka ankealta ensimmäinen työpäivä loman jälkeen saattaa tuntua. Miettikää sama kolmen vuoden "lorvailun" jälkeen. Olen puhunut tästä aiheesta useasti isäni kanssa ja hän on samoilla linjoilla.

En edellä olevalla tosiaankaan tyrmää blogeja ja pidä tätä naurettavana, en tosiaankaan. Olen iloinen ja onnellinen, että saan olla osa tätä maailmaa ja kaiken lisäksi mulla on mahdollisuus lisätienestien ansaitsemiseen jollain, josta todella pidän. Rakastan tehdä yhteistöitä yritysten kanssa, olen osallistunut ihaniin tilaisuuksiin ja monia arkipäiviäni on piristänyt postitoimitus erinäisiltä yrityksiltä. Ja esimerkiksi ilman blogia ei mulla olisi mahdollisuus lähteä ensi kuussa sinne jenkkeihin 10 päiväksi, koska lennot maksoivat melkein 700euroa ja noin pitkä aika töistä tulee näkymään palkassa mukavasti. Ja en tee töitä edes täysipäiväisesti, joten ei tosiaankaan olisi kesän lomailun ja tuhlailun jälkeen ollut varaa lähteä sinne ilman tämän blogin tuomia lisätuloja. En kuitenkaan ikinä tule suhtautumaan tähän blogiin liian ammattimaisesti vaan pidän tämän puhtaasti harrastuksena ja teen tätä niin kauan ja silloin, kun se tuntuu hyvältä. En halua ottaa mitään stressiä, että koko elantoni olisi tästä blogista kiinni.

Olen yrittäjäperheestä, jossa on aina tehty työtä rahojen ja menestyksen eteen ja saman kasvatuksen olen itsekin saanut. Nykyään äitini sekä isäni uusine perheineen kuuluu niin sanottuihin hyvätuloisiin ja koska olen avioeron jälkeen asunut äidin luona, auttaa isä minua edelleen hieman taloudellisesti, muun muassa autoon liittyvissä kuluissa bensaa lukuunottamatta, koska hänellä on siihen mahdollisuus taloudellisesti. Kuitenkin pitää muistaa, ettei sitä rahaa ovista ja ikkunoista tule kenellekään. Myönnän, että tienaan hyvin moniin opiskelijoihin verrattaessa, mutta kyllä mä teenkin töitä keskimäärin sen 3 vuoroa viikossa, välillä enemmänkin. Ja ihan omat laskuni ja menoni maksan ja on välillä viikkoja, kun on tiukkaa ja odotellaan palkkapäivää. En ole mikään säästeliäin ihminen, mutta se ei tarkoita mulle sitä, että omien rahojen loputtua mennään käsi ojossa isin tai äidin rahakukkarolle. Ihan lainaperiaatteella meillä mennään perheessä, jos ei ole rahaa ruokaan tai bensaan ja se maksetaan luonnollisesti takaisin vanhemmille kun sitä rahaa itselle tulee.

Raha on aihe, joka ei ikinä kyllästytä ja joka puhuttaa ikuisesti. Halusin tämän sekavan ja pitkän kirjoituksen avulla hieman avata ajatuksiani rahasta ja bloggaamisesta, joita olen jo hyvin pitkään miettinyt ja painotan vielä, ettei kirjoitukseni kohdistu keneenkään bloggaajaan vaan tämä on puhtaasti yleistä höpinää. Ja kommentointi pidetään tietenkin asiallisena :-)

Edit//:
 Klikatkaa ja suurentakaa, jos haluatte lukea

Nata kirjoitteli mun postauksen innoittamana oman tekstin ja kommenttipuoli on sielä kuhissut ja muun muassa tuomittu tekstin olevan mua halvetsiva. Meillä on Natan kanssa kaikki hyvin ja pakina on aina pakinaa, jota ei pidä ottaa niin tosissaan. Itse otin sen huumorilla, vaikka vähän oikaisinkin sinne mielipidettäni. Eli älkää huoliko ainakaan, että itse olisin mieleni pahoittanut :-) T: Kaikkitietävä Mikaela

125 kommenttia:

  1. Onhan se bloggaaminenkin työtä, on sen menestyksen eteen joutunut kuitenkin jotain tekemään, osa enemmän ja osa vähemmän. Ilmeisesti blogilla tienaakin ihan hyvin, kun osa (suosituimmista) bloggaajista kykenee jättämään työnsä ja elämään pelkän blogin avulla. Ei siinä mitään, ei ne tulot keltään pois ole. Mutta mitä tapahtuu vähän myöhemmin tulevaisuudessa? Kuinka kauan nämä nyt suositut blogit pysyvät pinnalla?

    VastaaPoista
  2. Kerranki joku uskaltaa kirjottaa tästä ja vieläpä totuuden mukaisesti! ei niin että joku nyt olisi kateellinen,katkera tai jotain muuta yhtä älytöntä. kiitos siis tästä, tän takia luen inhimillistä turhamaisuutta!

    VastaaPoista
  3. Itse jos saisin tilaisuuden elää blogin tuomilla tuloilla ja jättäytyä esim. päivätöistäni, opiskelisin ehdottomasti lisää... Kävisin koulutuksissa, avoimessa ylopistossa tai hakisin opiskelemaan vaikka ihan uutta alaa!!

    Harvalla on mahd. opiskella montaa alaa ja minusta todellakin kannattaa hyödyntää tällainen mahdollisuus, eikä jäädä vain kotiin päivittelemään blogiaan :)

    Itse olin saikulla kerran 6kk (en fyysisten ongelmien vuoksi) ja sen jälkeen arkeen paluu oli kyllä äärimmäisen vaikeaa. Kenellekään ei tee hyvää olla vain kotona. Minusta ihan kotona työntekokin on aika rassaavaa pitkällä aikavälillä. Aina pitäisi olla jokin säännöllisyys elämässä:)

    Tietysti kaikille sopii eri jutut ja joillekin kotona hengailu voi sopia tosi hyvinkin :D

    VastaaPoista
  4. Kirjotit tosi hyvin aiheesta ja oon kanssasi ihan samaa mieltä. Ite en palkkais pelkästään blogaajaa töihin, joka ei siis oo tehny edes osa-aikaista duunia. Esimerkiksi jos opiskelis oikeustiedettä tms, niin kyllä se oman alan työ näyttää paremmalta cv:ssä. Blogaillahan voi ihan harrastusmielessä. Tietenki myyntityössähän on plussaa, jos on blogaaja ja käyttää yrityksen vaatteita blogissa :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus! Mukavaa, että uskallat ottaa rohkeasti puheenaiheeksi näitä blogimaailman "salattuja" asioita :) Tämä oli asiallinen kannanotto.

    Olen itsekin miettinyt tuota, miten jatkossa kävisi jos tekisi useamman vuoden pelkkää bloggaamista ja blogi-into laskisi...

    VastaaPoista
  6. Todella hyvä ja rehellinen kirjoitus! Varsinkin tuossa toisessa kappaleessa käsittelet juurikin niitä asioita, joita olen itsekin pohtinut. Minäkään en työnantajana katsoisi kauhean ihaillen blogia ainoana tulonlähteenä - monissa blogeissa kun valokuvat ovat enintään keskinkertaisia ja tekstit huolestuttavan täynnä kirjoitusvirheitä, ja käsitellyt aiheet valtaosin liipalaapaa, niin mielestäni blogi itsessään ei ole mitenkään meriitti CV:ssä. Sinä suhtaudut asiaan todella aikuismaisesti ja fiksusti! :) Blogit elävät nyt kulta-aikaansa, mutta mikään ei ole ikuista. ;)

    VastaaPoista
  7. Oon välillä susta saanut sellaisen kuvan, että olet vähän huithapeli ja juurikin semmoinen isin rahalla elävä tyttö. Mutta nyt mielipiteeni muuttui kyllä täysin! Loistavaa tekstiä hyvästä, puhuttavasta aiheesta.
    En ymmärrä kuinka se on joltain toiselta pois, jos bloggaamisella tienaa. Mutta niinhän se on, ettei se CV:ssä varmaan näytä kovin kummoiselta.
    Hyvä sä !!

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä ja rohkea kirjoitus! Tykkään blogistasi JUURI näiden postausten takia; uskallat sanoa ääneen sellasia asioita, mistä toiset bloggaajat hissuttelevat ja auta armias, jos joku kommentoi heidän valintojaan vähänkään negatiivissävytteisesti. Ainiin joo, sitten tulee se anonyymiesto. ;)

    Kieltämättä huvittaa ja naurattaa nämä fäshiön-blöggääjät, jotka heittäytyy pois työelämästä blogin takia, joka on hetkellisesti suosittu ja pinnalla. Mielestäni se kielii tietynlaisesta laiskuudesta ja siitä, että mennään heti sieltä mistä aita on matalin. Nämä bloggaajat kovasti väittävät, että blogiin ja sen tason ylläpitämiseen menee MONTAMONTA tuntia päivässä ja että se ihan oikeasti käy työstä. Jännä juttu, että siitä huolimatta on aikaa ravata jatkuvasti ulkomailla ja päivittäin kaikenmaailman kissanristiäisissä ja ottaa itsestään kuvia eri asennoissa sekä asuissa varpaillaan seisoen. Okei, heiltä saattaa tulla monta postausta päivässä, kun taas normaaleilla, työssäkäyvillä bloggaajilla saattaa tulla niitä kolmen päivän välein. Mutta usein postausten taso on näillä työssäkäyvillä ihan eri luokkaa, eikä jatkuvia mainoksia tai "Tässä Nelly-Yves Rocher-Michael Kors-kollaasi, tässä mun korut neljästä eri suunnasta kuvattuna, tässä on mun koira kahdeksassa eri kuvassa.." jne.

    Kuten sinäkin sanoit, niin voi tulevaisuudessa työantaja olla vähän huuli pyöreänä, kun selviää, että tässä on työntekijän "työkokemus" viimeiseltä kolmelta vuodelta. Itseäni ainakin henkilökohtaisesti hävettäisi hakea töitä sellaisen CV:n kanssa.. :)

    Noh.. toiset tekevät "töitä" ja toiset TÖITÄ. That's how the cookie crumbles!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^^ Kiteytit mun ajatukset!! Samaa oon miettinyt :)

      Poista
    2. "siitä huolimatta on aikaa ravata jatkuvasti ulkomailla ja päivittäin kaikenmaailman kissanristiäisissä ja ottaa itsestään kuvia eri asennoissa sekä asuissa varpaillaan seisoen"

      daa. tämähän on juuri sitä bloggaajan työtä, mihin menee MONTAMONTA tuntia päivässä.

      Poista
    3. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD Pitihän se arvata ketkä tänne heti hyökkää.

      Poista
    4. jos tuo natan lainaus on jonkun kommentista otettu niin suuri HAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAA hieno asenne jollain "lukijalla"

      http://meanwhileintre.blogspot.fi/

      Poista
  9. Hienoo, että uskallat kirjoittaa näinkin "arasta" aiheesta. Ja vielä todella hyvin! Varmasti jollain menee taas herneitä pussillinen nenään, mutta oot kyllä niin oikeessa tässä ettei sitte kukaan :D

    Ihanaa, että oot selkeesti siis onnistunut pitämään jalat maassa :)

    VastaaPoista
  10. Hyvä Mikaela! Tykkään susta ihan mielettömästi ja nää kirjoitukset on ihan huippuja! :))

    VastaaPoista
  11. ihanaa kun joku vihdoin puhuu tästä edes näin avoimesti! kyllä muaki ihmetytti kun eräs bloggaaja jota ennen seurasin ilmotti että on lopettanu työnsä, koska kirjottaa blogia. perässä oli pitkät tarinat että miks teki näin mutta loppujen lopuks se tuntu vaan selittelylta ja sitten onki kuvia niistä rauhallisista aamuista tietokoneella koiransa kanssa:D ja mulla itellä ei oo koskaan ollu negatiivista kuvaa mainoksista, tosin täytyy myöntää että joskus ärsyttää kun sunki blogissa on postauksia jokka on täynnä mainontaa, mutta jos ite kirjottaisin blogia ja voisin tehdä samoin ja ansainta rahaa niillä mainoksilla niin totta helvetissä tekisin samoin!
    tää anto tosi hyvän kuvan susta ja blogis siirty mun lemppareihin!
    ps. oon tosi ilonen susta ja jenkkipojustas :P

    VastaaPoista
  12. Ennen ainakin mummolta toivoit ihan 'pieniä' joululahjoja.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kysyä että miten joululahjat tähän liittyy? :D Vaikka nyt saiskin vähän kalliimpia lahjoja niin ei kai se nyt tarkota että eläisi porukoiden rahoilla eikä osais ite hoitaa raha-asioitaan

      Poista
    2. Nii no jos ei oo fygest kii nii miksi ei sais antaa kalliita lahjoja? Jos minä olen mummona niin rikas, että rahaa riittää ostella lapsenlapsille kalliita joululahjoja niin todellakin sen teen. Enkä ihan oikeasti ymmärrä tätä, että minkä takia valitetaan siitä jos porukat tukee välillä rahallisesti lapsiaan? Se on rakkautta. Vaikka joku voikin väittää ettei rakkaus tule rahana tai lahjapaketissa niin kyllä se vaan tulee. Mieluummin sitä itsekin vanhempana tukisi taloudellisesti jälkikasvuaan kuin antaisi heidän elää taloudellisesti epävakaassa tilassa joka penniä venyttäen, aina niiden pennien kuitenkaan riittämättä. Ilman koulutusta täällä ei voi tienata hyvin. Hyvä kun pystyy vuokran maksamaan osa-aikaisena kauppatätinä.. Ja sitten jos vanhemmat ovat rikkaita niin miksipä he eivät välillä tukisi taloudellisesti? Ja tämä ei tarkoita sitä, että rikkaiden lapsien ei tarvitsisi tehdä mitään vaan he vain hengailisivat kotona. Mutta edes töitä tekemällä ne rahat eivät välttämättä riitä.

      Poista
  13. Kiva kuulla, että joku ottaa tän asian puheeksi. Oon ite monta monta kertaa miettinyt just tätä blogilla tienaamista ja ihmetellyt, et miksi se on monille bloggaajille niin kauhea salaisuus. Juuri se salailu saa ne keskustelupalstat käymään kuumana ja huhuja ja juoruja leviää. Kiitos tästä postauksesta, otit rohkeasti kantaa asiaan, mikä varmasti mietityttää monia lukijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi kenenkään bloggaajan pitäisi kertoa montako euroa mistäkin tienaa, ei niitä tuloja muutenkaan ole tapana vierailta kysellä :)

      Poista
    2. Kyllä mä taas ymmärrän hyvin, miksi bloggaajien tulot kiinnostaa. Kyllä muidenkin ihmisten tulot kiinnostaa, mutta kun erona monissa muissa ammateissa on se, et on yleisessä tiedossa, millainen on SUURINPIIRTEIN esim. lääkärin palkka tai levyseppähitsaajan ym. Tai että tiedetään missä hintaluokassa liikutaan. Bloggaus on tienestinä niin tuore, et mitään tälläistä vertauskohtaa ei ole, niin kyllä se vähän kiinnostaa. Eri asia on sit taas se, että onko sillä mitään väliä. Ainakaan mulle sillä ei ole mitään väliä, mutta olen mä utelias. Ei se tarkoita sitä, että sit kiehuisin pää punasena että vittuku tuo saa tuon verran rahaa ja meikä ei, tai mitään muutakaan tälläistä. Osa on varmaan mun tavoin kanssa vaan yleisesti ottaen uteliaita (ja pystyy, niinkuin minäkin, elämään ilman sitä tietoa) ja sit osa on niitä, jotka haluaa vetää herneet nenään siitä, että joku toinen saa rahaa.

      Poista
  14. Asiatekstiä! Monet bloggaajat saisivat minun puolestani harkita uudelleen valintaansa ja herätä todellisuuteen. Olen koukussa blogeihin, mutta en vain pukeutumisvinkkien jne takia vaan että se on niin hyvää ajankulua ja joskus blogeista saa hyviä vinkkejä omaan elämään mm. pukeutumisen, liikkumisen suhteen. Pääasiassahan blogit ovat vain ihan höpönlöpöä ja vuoden jokaikisenä päivänä on otettu 10 tismalleen samanlaista kuvaa.. Saisi olla hieman mielikuvituksellisempaa toimintaa. Itse pidän 16-20 vuotiaiden blogeista, koska ne ovat niin aitoja! Kertoo todellisesta elämästä, arjen ongelmien kanssa eikä vain sitä kuinka lennetään eri puolilla maailmaa macaronleivoksia syöden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääh, sä luet vääränlaisia blogeja jos toi on sun kuvas yli 20-vuotiaiden blogeista :)

      Poista
  15. Hyvä hyvä!! Samaa mieltä ollaan täälläkin, ihanaa kun uskallat erottua massasta! Hyvää syksyä sulle :)

    VastaaPoista
  16. Oon sun kanssa ihan samaa mieltä! Miten jotkut uskaltaa jättäytyä "perinteisiltä työmarkkinoilta" täyspäiväisiksi bloggaajiksi', nyt kun SUomen taloustilanne on mitä on, oon niin onnellinen siitä että oon alalla jossa mun ammatille on kysyntää. Jotenkin hirvittää ees ajatella että pitäis suosittua blogia pari vuotta, kyllästyis siihen/suosio romahtaisi ja kun alkais ettiä uusia hommia, cv:ssä se näyttäisi vähän nololta ellei haettava työ ois jotain siihen suuntaava. Hieno, ajankohtainen postaus! :)

    VastaaPoista
  17. Moi!

    Mun on pakko myöntää että olen osittain lukenut blogiasi sen takia, että se joskus ärsyttää ja sen takia siihen jää koukkuun, enkä ole koskaan viitsinyt mitään kommentoida. MUTTA tää kirjoitus oli todella fiksu ja osoitti että sulla on paljon enemmän todellisuuden tajua kuin monella muulla suomalaisella bloggarilla! Kiitos tästä.

    Toivon, ettet ota itseesi sitä että sanoin blogisi joskus ärsyttävän. En kuitenkaan ole koskaan sortunut sinua arvostelemaan, se on minulle puhtaasti viihdettä arjen keskellä. Inhoan nimittäin sitä että varsinkin Suomessa avataan suu vain silloin kun on ikävää sanottavaa. Ja kuten sanottu, paljastit itsestäsi upean puolen tällä kirjoituksella, joten nyt ajattelin avata myös oman suuni.

    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  18. Kirjoitit paljon asiaa mutta aivan pakko todeta, että näin työnantajana, olisin hyvinkin kiinnostunut henkilöstä, joka pystyy saamaan kymmenet tuhannet ihmiset kiinnostuneeksi itsestään. Aivan sama onko blogia kirjoittaessa hörpitty kahvia, pyöritty päällään tai kuvattu asuja, mutta jos henkilö pystyy tekemään blogistaan suositun, uskoisin, että tässä henkilössä olisi jotain palkkaamisen arvoista kipinää.
    Eikä alani riipu mitenkään bloggaamiseen. Lakipykälöiden parissa teen töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempaan Anonyymin kommenttiin;
      Vaikka alani liittyykin muotiin vahvasti, meillä töissä ei arvosteta niinkään bloggaajia. Jokainen haastateltava kertoo pitävänsä blogia, oli suosittu tai ei emme katso sitä hyvällä. Emmekä halua, että netissä lukee lipsautuksia työasoista.


      Hyvä Mikaela, täysin samoilla linjoilla! Hyvää syksyä!:)

      Poista
    2. Onpa surullista jos bloggaajia ja siinä samalla yritelijäisyyttä katsotaan noin ahdasmielisesti.

      Poista
    3. Meillä taas ei oltaisi kiinnostuneita, vaikka periaatteessa bloggaajaa olisi helppo ns. hyödyntää firmassamme.

      Poista
    4. Minä taas sain työni mm. sen takia että pidän blogia :)

      Poista
  19. Niin hyvää tekstiä! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  20. Ihanan todenmukaista tekstiä ;) Mä ymmärrän niitä opiskelijoita jotka tienaavat vähän blogillaan eikä siksi tarvitse opiskelun ohella mennä töihin, mutta en voi ymmärtää sitä että elämässä ei ole enää mitään muuta "työtä" kun se blogi. Onhan se varmaan vähän aikaa ihan hauskaa kun ei ole niin tarkkoja aikatauluja, saa nukkua aamuisin pitkään jne, mutta kyllä mulla ainakin aika pian pää räjähtäisi siihen. Mulle siis on ihan sama paljonko jotkut blogillaan tienaavat, en vaan ymmärrä miten jollekin blogi voi olla koko elämä. Mun mielestä on ihana kun pitkän työ/koulupäivän tai monen tunnin tenttiin lukemisen jälkeen saa lueskella/kirjoittaa blogia, se on mulle ainakin keino rentoutua.

    Olen myös huomannut, että joissain blogeissa blogin taso on laskenut kamalasti heti kun sillä on alettu "tienata" enemmän. Mainospostauksia tulee lähes päivittäin ja jos ei mainoksia niin vähintään jotain yhteistyöjuttuja tai kuvia yhteistyön kautta saaduista tavaroista. Ja siis sekään ei haittaa, että niitä mainos/yhteistyöpostauksia on joskus, kunhan siellä on lisäksi jotain aitoa, sellasta minkä avulla se blogi on alunperin noussut suosituksi. Onneksi vielä on olemassa joitain suosittuja blogeja, jotka on pysyneet samanlaisia kun niiden alkuaikoinakin, tässä yhteydessä pakko mainita yksi hyvä esimerkkiblogi, Emmin No Fashion Victims.

    Voihan bloggaaminen omalla toiminimellä ja muodin "freelancerina" toimiminen näyttää CV:ssä ihan hyvältä kun hakee jotain tiettyä työtä (muotilehden assarin paikkaa/vaatekauppaan myyjäksi tms), mutta mä en ainakaan oman alan hommia hakiessa kehtaisi sellasta CV:ssä mainita. Ja kyllä mäkin työnantajana palkkaisin esimerkiksi just myyjäksi ennemmin sen, jolla on kokemusta, kun sen joka on kirjoittanut suosittua "hömppä"blogia.

    VastaaPoista
  21. Onko Suomessa siis ihan oikeasti sellaisia ihmisiä, jotka ovat irtisanoutuneet päivätyöstään ja alkaneet kokopäivätoimisiksi bloggaajiksi? Olen kuvitellut itse olevani kohtuullisesti kartalla näistä jutuista Suomen mittakaavassa, eikä mulle tule ketään heti mieleen. Kuten Mikaela kirjoititkin, opiskelijoita, jotka eivät blogin ohella työskentele muuten tai vaikkapa äitiyslomalaisia toki on useitakin, mutta noin rohkeita ratkaisuja tehneitä en tiedä.

    Itse en ole työssäni rekryävässä asemassa, mutta en myöskään usko työnantajapuolen automaattisesti pudottavan "ammattibloggaria" rekryprosessin ulkopuolelle. Yrityksen, pienenkin sellaisen, pyörittäminen kyllä teettää töitä. Lisäksi, mikäli vähänkään ammattimaisesti bloggaa, saa kyllä helposti kontakteja eri alan ihmisiin, ja työllistyminen bloggaamisuran jälkeen voi olla helpompaa, kun "naama on jo entuudestaan tuttu".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä esim. Cava, Xenia's day etc.

      Poista
    2. Cava irtisanoutui työstään blogin suosion vuoksi. Hän ei blogin ohella opiskele tai käy edes osa-aikaisesti töissä.

      Poista
    3. Eikös Xenia's Dayn bloggaaja kuitenkin opiskele?

      Poista
    4. Xenia opiskelee oikiksessa, toisin kuin Kristiina, joka vain oleskelee kotonaan, bloggaa ja lisää päivittäin kymmeniä kuvia koirastaan.....

      Poista
    5. Cavan info: "Kahden tutkinnon suorittanut: markkinoinnin ja asiakaspalvelun kansainvälinen merkonomi (2007) ja matkailuvirkailija (2011)." Kahdella tutkinnolla on varaa "vain" blogata. Pakko oli teidänkin tulla tänne jeesustelemaan.

      Poista
    6. No kai nyt kun ne on tasoa amis.

      Poista
    7. kai nyt ku tasoa amis?? voi jestas siinä on taas joku niin elämää kokenut ja kaikesta kaiken tietävä...

      Poista
    8. Ei niillä tutkinnoilla kauheesti tehdä, jos ei ole mitään alan työkokemusta.

      Poista
  22. no nyt oli kyllä oikeesti hyvä teksti ja tosi hyvä kannanotto tohon blogiyhteistyö-asiaan! en oo sitä tolta kannalta edes ajatellut, mistä puhuit tossa tokassa kappaleessa. ja ihana kuulla toi sun omakohtainen kertomus raha-asioista, että ihan samallailla elät maan pinnalla kun muutkin.
    kaikista eniten mua lämmitti lukee tosta postauksen lopusta tää:
    :-) (89):-/ (0)>:-( (0)

    pakko mun oli sit klikata se 90. hymynaama sinne!:D

    VastaaPoista
  23. Ihan mielenkiinnosta kysyisin Mikaela, että jos bloggaaminen on työ ( niinkuin on), niin miksi sen ansioista on kiellettyä keskustella? Itse olen lääkäri ja mun palkkaa kyllä pyöritellään toimenpidepalkkioita myöden ympäri nettiä ja se on ihan ok, julkista tietoa. Miksi bloggaukseen ei päde sama? En siis kritisoi tai puolla asiattomuuksia, tuon vain näkökulmaa. Ehkäpä osa asiattomuuksistakin häviäisi, jos asiasta avoimesti keskusteltaisiin ilman salailua- ihan niinkuin kaikista muistakin ammateista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä näin. Mikä ihme niissä blogista saatavissa tuloissa on niin salaista, että niistä ei missään saisi keskustella? Kaikkien muidenkin ammattien ja alojen palkat on noin suunnilleen tiedossa, mutta bloggaajien tulot ovat joku valtionsalaisuus.

      Poista
    2. Samaa mieltä. Ja siitä syntyy hirveä haloo jos uskaltaa kysyä palkasta, ettei raha-asiat kuulu kenellekään. Ehkä ihmiset ei ois nii uteliaita jos joku vaan suosiolla kertois että saan tämän ja tämän verran rahaa, piste. Ihmiset nyt vaan on uteliaita... onko se ihmekään, jos ihminen ostelee Louis Vuittoneita ja asuu Helsingin ydinkeskustassa jossain loft-lukaalissa, eikä tee muuta työtä kun shoppailee ja ottaa itsestään ja ostoksista kuvia.

      Poista
    3. Ei bloggaajien ansioista olekaan kiellettyä keskustella, mutta se on hankala aihe, koska ei ole olemassa mitään bloggaajan "peruspalkkaa", kuten monissa muissa töissä. Tulot vaihtelevat todellakin laidasta laitaan ja siihen vaikuttaa blogin suosion lisäksi miljoona muuta asiaa.

      Poista
    4. Tän takia otinkin noi toimenpidepalkkiot jne päivystyslisät esille, mistä esimerkiksi lääkärin palkkio juuri koostuu. Se ei siis myöskään ole kiinteä, eivätkä kaikki tienaa samalla lailla ;). En siis tarkoita, että jokaisen tulisi kertoa, paljonko juuri hän tienaa, ei tietenkään. Lähinnä olisi mielenkiintoista tietää, mitä sillä voi parhaimmassa tapauksessa tienata ja mitä saa esim. per Nellyn kollaasi. En halua tietää sitä, koska olisin kateellinen tai koska mielestäni bloggarit eivät sitä ansaitsisi, vaan aivan silkasta mielenkiinnosta.

      Poista
  24. En ymmärrä miksi bloggausta ei voisi laskea kunnon työksi? Aikaa ja viitseliäisyyttä yms. siihen kuluttaa samalla tavalla kuin muihinkin töihin. Tuskinpa mallejakaan mihinkään sitten palkataan kun ura hiipuu, koska pelkkää "patsastelua" koko työ on ollut?
    Myös sitä samaa sanon kuin monet muutkin - huonommaksi ovat menneet lähes kaikki blogit, jotka tienaavat sillä. Mainoksia mainoksien perään.. Vähemmän suositummat blogit ovat aidompia ja ymmärtäähän sen ettei suositummat elämästään halua avautua kun sitä seuraa tuhansia ihmisiä.
    Sun blogi pysyy elossa juuri näiden postausten avulla. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  25. Vitsit tämä oli hyvä kirjoitus! Hyvä Mikaela:)

    VastaaPoista
  26. Hyvä kirjoitus! Olen itsekin miettinyt tätä asiaa, että tämä blogien pinnallaolohan on varmasti ihan väliaikaista ja jossain vaiheessa porukka varmasti kyllästyy tähänkin. Ja kuinka kauan ne suositut blogit ovat enää suosiossa? On loistavaa, että ymmärrät rahan arvon ja just sen, että ei kannata elää minkään blogien varassa :) Vaikka siitä rahaa saisikin paljon niin rytmittäähän työnteko elämää! Ei se viikonloppukaan ja vapaapäivät enää niin hyviltä varmasti tuntuis jos sieltä kotoa ei tarvis liikkua töihin ikinä :P Ja toisekseen musta on ihan oikein, että vanhemmat tukee lapsiaan rahallisesti, jos ovat siihen kykeneväisiä. Eikös se olisi vanhemmiltakin suht itsekästä jos heillä olisi suuret varat käytössään ja lapset kituuttaisivat nuudeleilla? Vaikka tämä ei toki tietenkään tarkoita, että vanhempien pitäisi kaikki maksaa. Mutta juuri esimerkiksi auton huoltojen kanssahan varmasti hyvätuloisemmat vanhemmat voivat auttaa. Sehän periaatteessa vanhempien tehtävä onkin, auttaa lapsiaan! Oikein hyvä kirjoitus Mikalea! :-) Olet tosi fiksu ihminen, kun ajattelet asioita pidemmälle!

    VastaaPoista
  27. Ajatuksia herättävä postaus! :)

    Rupesin miettimään tätä asiaa ja tulin itekseni siihen tulokseen et blogilla itsensä elättäminen tai lisätienestien saaminen on mun mielestä hemmetin hieno juttu ja on ihan sairasta kuinka nopeesti blogimaailma on (jopa meillä suomessa) kehittynyt!

    Tästä tulee luultavasti hirveen sekava teksti mut toivottavasti saa edes suunnilleen sen pointin mikä mulla oli sanottavana.. :D
    Jos bloggaaja elättää itsensä pelkällä blogistaan saamilla tienesteillä ilman "oikeaa" ammattia tai ilman mitään "oikeaa" työkokemusta saattaa bloggauksen/blogibuumin loputtua (ihan ku se olis loppumassa) olla hippasen vaikeeta saada töitä ja pitäisi lukea ammatti ja vaikka mitä, jos ainoa ammatti on bloggari siis. Mutta sit jos miettii bloggaajaa joka elättää itsensä "pelkällä" blogilla ja saa bloginsa kautta esim. oman palstan lehdestä, suunnitella oman vaatemalliston, oman korumalliston, pipomalliston (ja vaiks mitä muita yhteistyöjuttuja) ja saa brändättyä itsensä blogin avulla ja blogin pitämisen ansiosta. Niin onhan se hemmetin hienoa ja mun mielestä näyttää CV:ssäkin aikas kivalta, vaikkei muuta ammattia/työtä olisi ennen blogia ollutkaan. Kumminkin bloggaajat itse markkinoivat itseään omalla blogillaan; laadukkailla kuvilla, hyvällä tekstinannolla (mitä tässä kommentissa ei löydy:D)

    Ei ainakaan itelle tuu yhtään bloggaajaa mieleen joka ei omistais mitään ammattia tai olisi käynyt "oikeissa" töissä ennen bloggaamista. Ehkä joku yläasteen päättänyt itsensä blogillaan elättävä tyyppi kuullostaa hieman hassulta. Nojoo ehkä mä meen nukkumaan ku en tiedä sainko ilmastua mielipidettäni yhtään niinku tarkoitus oli :)

    VastaaPoista
  28. Puhut luksukselta näyttävästä elämästä ja sen kustantamisesta. Miksi elämän täytyy "näyttää" luksukselta, jos se ei sitä oikeasti ole ?

    VastaaPoista
  29. Yeah! Vau! Hienoa! Vihdoinkin joku nostaa kissan pöydälle!

    Raha ja tienaaminen tuntuu olevan tabu blogeissa ja bloggaajien tulot tuntuvat olevan todella tarkkaan varjeltuja salaisuuksia. Sinällään ei minua kiinnosta tietää kenenkään tarkkoja tuloja, mutta olisi hauska tietää millaisista summista puhutaan: kympeistä vai tuhansista?

    Kyllä bloggaaminen voi olla hieno juttukin työnhaussa. Riippuu miltä alalta hakee töitä. Täällä ilmailualalla bloggaamista ei katsota ehkä edukkaimmaksi työkokemukseksi, mutta esim. mainos/markkinointi/pr ja journalistisilla yms. aloilla sehän saattaa olla vain hyötyä.

    Blogilla tienaamisessa ei ole mitään pahaa, päin vastoin. Ainoastaan olisin huolissani esimerkeistä, joita ne antavat varsinkin nuorille tytöille. Full time-opiskelija, joka kävelee aina merkkilaukku kainalossa ei ehkä ole se paras esikuva? Ainakaan minusta! Monet eivät pysty erottamaan oikeaa elämää ns. "blogielämästä". Muutenkin blogit tuntuvat keskittyvän kaikkeen pintaliito/muoti-juttuihin, joissa ei tosiaankaan kuin näytetä vain se elämän kiiltokuvapuoli. Nämä blogit ovat minusta melko sieluttomia ja tylsää luettavaa. Olisi kiva nähdä hieman syvemmälle bloggaajan ajatusmaailmaan. Hetki sitten sain tietää, että bloggaajalla (jota olen seurannut jo piiiitkään) on lapsi, josta ei ole koskaan kertonut blogissaan. Minulle tuli suorastaan petetty olo. Olenhan seurannut blogia jo ennen kuin se pääsi pinnalle!

    Tämän takia minusta tuntuu, että monet blogit ovatkin vain illuusiota. Mainoskanava, ei muuta.









    VastaaPoista
  30. kröhöm. eikö kukaan (yksi!) ota huomioon sitä, että bloggaajalla on hallussaan niin pitkä lista eri firmojen ja järjestöjen yhteistietoja, että työnhaku sinne "oikeisiin" töihin on lastenleikkiä blogin kokiessa jostakin syystä hitaan ja varman kuoleman? tervesin ihan siellä oikeissakin duuneissa blogin kautta, kuten myös siskoni ja aika monta tuttua bloggaajaa.

    kenelle SINÄ lähetät työhakemuksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pliis, Nata, olet fiksu tyyppi! Älä sorru taas tuohon ylimielisyyteen. Anna ihmisten jutella: kritisoida ja kehua. Lähes kaikki täällä olevista kommenteista ovat kuitenkin asiallisia. Miksi bloggaajien tuloista ei saisi keskustella?!

      Ja mitä tulee teidän bloggaajien muka pintaliitoon ja ah, niin ihanaan elämään: tervetuloa päiväksi minun maailmaan liikelentokoneiden ja oikean jet set elämäntyylin pariin. Joskus lennämme huvikseen päivälliselle St. Galleniin, joskus missä on sattuu olemaan paras lounaslista. Joskus pakkaamme eväät ja syömme 10km korkeudessa. Siitä saisi makean blogin ja voisinkin täällä olla brassailemassa kaikesta niinkuin te bloggarit yleensä. Mutta ehkä suurilta osin vaitiolovelvollisuuden kuin itsekunnioituksenkin takia en sitä tee.

      Ehkä pitkän listan ansiosta työn löytäminen bloggajalle on helppoa, mutta onko se sitten mielekästä on täysin eri juttu. Mullakin on takataskussa pitkä lista nimiä ja yrityksiä, joissa on aina paikka minulle avoinna. Eli Nata, shut up! ;)

      Poista
    2. AAMEN, ANONYYMI! Hyvä vastaus ja olen samoilla linjoilla. Arvasin itse asiassa, että juuri Nata tulee natisemaan tänne. :D

      Poista
    3. "voisinkin olla brassailemassa -- en sitä tee"

      etkö? :D

      t:nata

      Poista
    4. Anonyymisti kommenttiboksissa on eri asia. :) Ja niin, pitkä lista missä teitä voisi käyttää hyväksi - ei löydy mun takataskusta, sorge, esiasia sitten ne missä mua arvostetaan persoonani ansiosta. Nata, sä oot TUOTE!

      Poista
    5. Onpas natalla kurjan ylimielinen asenne. :/

      Poista
    6. "voisinkin olla brassailemassa -- en sitä tee"

      etkö? :D

      t:nata

      Oli vähän pakko kun teidät bloggaajat pitäis palauttaa maan pinnalle ;)

      Poista
    7. joo täällä kuudennen kerroksen pent housessa onkin jo liian korkeaa!!

      HERÄÄ!!!

      Poista
    8. Nata on kyllä noloin bloggaaja ikinä :D ylimielisyys on oksettavaa, mutta oh well, onneksi en oo tuommonen ihminen :D

      Poista
  31. (ja ei siis sinä mikaela, vaan sinä, anonyymi, joku siellä ruudun toisella puolella)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nimetön brassailemassa, kyllä joo.

      Poista
  32. huoh... en kestä tuota ylimielistä hipsteri-nataa, joka on joka paikassa ylistämässä itseään ja saavutuksiaan. kohta saamme varmaan kuulla sen iänikuisen tarinan köyhän venäläistaustaisen perheen tyttärestä, joka nousi kurjuudesta loistoon................

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pakko yhtyä edelliseen. Minulla on aina ollut Natasta vähän huono ja nokkava kuva,jopa hänen työpaikallaan asioidessani asiakkaana. Vaikka olen itsekin kokenut kovia elämässä, ja nyt asiat menevät erittäin hyvin, voisin sanoa että paremmin kuin tavallisesti, on hyvä työ, arvostettu koulu ja muita projekteja, en mä niistä kehumalla kehu.

      Poista
    2. Haha kieltämättä odotin samaa nyyhkytarinaa :D

      Jotkut tuntuvat unohtaneen ettei Mikaelan teksti kuitenkaan ollut henkilökohtainen loukkaus muita bloggaajia kohtaan - tarkoitus oli herättää keskustelua asiasta. Näin ainakin itse tulkitsisin.

      Poista
    3. ompa täällä stereotypistä ja suvaitsematonta porukkaa huhhuh

      Poista
    4. mä taidan olla ihan noviisi näis blogipiireis, kun en oo vielä kertaakaan kuullu tota natan "kuuluisaa tarinaa".

      jengi antaa täällä kyllä niin katkeran kuvan itestään kun tulee polkee suurimman osan bloggaajista täysin maanrakoon, for no reason.
      antaa jengin olla mitä ne on?

      loppuun vielä kuluneista kulunein mutta hyvin osuva fraasi: HATERS GONNA HATE!



      Poista
  33. http://whitetrashdisease.indiedays.com/2012/10/17/rikas-vol-2/

    VastaaPoista
  34. Hahaah, nyt on Xenia ja Nata molemmat ottanu kantaa (Nata taas "hassunhauskalla" tyylillään) tähän kirjotukseen. Mites se sanonta menikään: se koira älähtää, johon...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..kalikka kalahtaa!!

      tiesin, TIESIN!!!!!

      t:nata

      Poista
  35. Koko postauksen ja 90% kommenteista olis voinut tiivistää lauseella "olen kateellinen bloggareille, jotka tienaavat tosi paljon." Hyviä pointteja osui silmään ainoastaan Natalta. Tän blogin kirjoittajan täytyy olla vähän daiju, ja lukijoista suurin osa ei taida ymmärtää, kuinka paljon se blogin pyörittäminen vaatii. Ja ihan oikeesti, esim. Cavalla vaikeuksia työllistyä blogin jälkeen? :DDDD Tää kruunas kyllä kaiken. Ei kyllä tasan tuu oleen minkäänlaista vaikeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on ihan oikein välillä vähän kritisoida bloggaajia ja palauttaa heidät maan pinnalle. Tuo kateuskortti on niin kulunut, harmi ettet keksinyt mitään muuta tähän hätään. Ehkä 90% kommenteista voisi tiivistää muotoon "olen kyllästynyt Nelly-kollaaseihin".

      Oikeasti mihin on kadonnut taso suomalaisista blogeista? Viikottain kaikki työntää samaa skeidaa Daniel Wellingtoneista, Korsin kelloista ja Tory Burchin ballerinoista. Jos näen vielä yhdenkin beigen trenssin niin yrjöän!

      Poista
    2. Samaa mieltä, ihan yököttää nuo samat vanhat postaukset ja aika monen blogin lukijakunnasta olen jo lähtenyt...myös Natan, jonka ylimielinen asenne alkoi ärsyttää jo ennen tätä rikas Rikas.vol 2 postausta.

      Poista
    3. Eiks nyt ole burgundin punaisten housujen aika jo..

      Poista
  36. Mitä enemmän bloggaajat "puolustelevat" sitä enemmän me lukijat kuhisemme. Minusta on muutenkin huvittavaa, kun bloggaajalta kysytään täysin asiallisesti onko hänellä oikeasti tarvetta useille merkkilaukuille ja jatkuvalle ostamiselle, saamme vastaukseksi kommenttia pitää huolta omista asioistamme. Huvittava esimerkki kun bloggaaja ostaa Nellyn mekon, käyttää sitä muutamia kertoja ja kaksi kuukautta myöhemmin tuote on huuto.netissä myynnissä. Hutiostoja tulee varmasti joskus kaikille, mutta kun tämä olisi jäänyt vain yhteen vaatteeseen. Tästäkin varmasti nyt tulee bloggaajilta kommenttia, että mistäs minä tiedän kuinka rankassa käytössä mekko on ollut ja mitäs se muutenkaan minulle kuuluu? No, eihän se kuulukaan, kunhan heitin pallon ilmaan. Onko hän koskaan täysin tyytyväinen vaatekaappiinsa vai loppuuko jatkuva haluaminen joskus? En kohdista kommenttiani kehenkään tiettyyn bloggaajaan vaan kysyisin tätä kaikilta, bloggaajilta ja lukijoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sun pointin, ja oon samaa mieltä, että hullun paljonhan jotkut ihmiset nykyään ostelee... MUTTA sanon nyt tohon Nellyn mekko -esimerkkiin, että mulle ainakin bilemekot on sellasia, että ei niitä kymmeniä kertoja halua samaa käyttää :) Siks on kiva myydä vanhat esim siellä huutonetissä, ja ettiä samalla tilalle uusia :D Tosin joillain roikkuu kaapissa varmaan reilusti yli 20 bilemekkoa, mulla on ehkä 5...

      "Onko hän koskaan täysin tyytyväinen vaatekaappiinsa vai loppuuko jatkuva haluaminen joskus?"

      Luultavasti ei, ja sehän on nykymaailman tarkotus...

      Poista
    2. Essin vastaus kiteyttääkin kaiken tarvittavan bloggareiden kulutusvimmasta. Ei hyvää päivää..

      Nykymaailman tarkoitus on haluta vaan lisää ja lisää materiaa?

      ..I don't want to life on this planet anymore..

      Poista
    3. Totta Essi, luin joskus jonkun artikkelinkin siitä että biletopin keskimääräinen käyttökerta on 2 kertaa. Ja varmaan loppujen lopuks aika moni ostais uusia bilemekkoja sitä rataa, jos olis mahdollisuus. Ja sillä vanhan myymisellähän se uuden mekon hankinta taas ainakin osittain rahoitetaan.

      Poista
    4. Hah, Essin vastaus kiteyttääkin kaiken oleellisen bloggaajien kulutusvimmasta. Ei hyvää päivää..

      Nykymaailman tarkoitus on haalia materiaa materian perään?

      ..I don't want to live on this planet anymore..

      Poista
    5. Millä nykymaailma enää pyörisi jos ihmiset ei ostais materiaa materian perään? Varsinkin vaatteet ja elektroniikka on nykyään niin lyhytaikaiseski tarkotettua... Kaupat on pullollaan kaikkea rojua mitä ihmiset kantaa kotiin silmät kiiluen, ja ens kuussa uudestaan! Ällöttäväähän se on, mutta eipä kukaan näytä keksineen toimivaa keinoa muuttaa tilannetta! :)

      Poista
    6. Tilanne ei ainakaan koskaan muutu jos ihmiset jatkavat tuolla tavalla ajattelua Essi! Oletko koskaan tullut miettineeksi, että sillä hirveällä kuluttamisella ja materialla me juuri tuhoamme tämän maapallon. Se on harhaluulo, illuusio, mikä on luotu, että maailma muka kaatuu jos me lopetamme jatkuvan kuluttamishysterian. Kyllä maailma pyörisi siitä huolimatta, nämä isot riistoyhtiöt vain kaatuvat, hehän juuri ovatkin halunneet saada valloille sen typerän ajatusmallin että maailma ja minun oma elämäni kaatuu jos en saa kaikkea ja voi ostaa ja kuluttaa ja olla näin olemassa.

      Ei, en ole mikään hippi viherpiipertäjä vaan ihan tavallinen ihminen, joka on todella huolissaan tästä nykyajan aivottomuudesta. Se, että mainonta ja nyky yhteiskunta luo tämän illuusion, että kuluttaminen on okei, ei todellakaan tarkoita että se todella olisi hyväksyttävää ja ok. Se ei ole mikään perustelu, että kyllä minä voin hassaa ja ostaa ja kuluttaa ja sitten heittää pois, koska kaikki muutkin tekee niin.

      Siinä vaiheessa kun tilanne on se, että olemme tämän pallomme kuluttaneet loppuun ja tuhonneet sen tällä valtavalla kulutuksella, niin siinä vaiheessa sillä materialla ei ole mitään väliä. Voin väittää että suurin osa toivoo siinä vaiheessa että olisi pitänyt huolta tästä meidän asuinpaikasta sen valtavan kulutushysterian ja materian sijaan.

      Eikä todellakaan tarvi mitään ihmetekoja tavalliselta ihmiseltä. Suomalaiset on aina niin ääripäisiä. Ei tarvi alkaa kulkemaan hamppu vaatteissa ja omistaa vain yhden kenkäparin. Riittä että himmaa omaa ostamistaan. Aina ei tarvi saada uutta. Kirppareilta löytyy paljon kaikkea, ystävien kanssa voi vaihdella vaatteita ja saada näin vaihtelua. Voit kierrättää jätteesi, pitää valoja vähemmän päällä, käyttää julkisia ja opetella siihen, että ihan jokaista maailman tavaraa ja vaatetta ei ole pakko saada. Elämän voi täyttää ja siitä voi tehdä rikkaampaa ihan jollain muullakin kuin materialla.

      Poista
    7. "Oletko koskaan tullut miettineeksi, että sillä hirveällä kuluttamisella ja materialla me juuri tuhoamme tämän maapallon. "

      No shit Sherlock.

      Mutta siis mä en vaan osaa ajatella, mitä monet ihmiset tekisi työkseen, jos ei olisi kaikkia vaatteiden yms. valmistajia (okei, ne lapsoset varmaan mieluummin kävisi koulussa jne..), kuljetuksia, varastoja, myyjiä jne..? Ja siis ymmärrän että ei noi työpaikat kokonaan loppuis, mutta vähenis kyllä huomattavasti jos ihmiset vähentäis turhia shoppailujaan merkittävästi.

      Mä tiedän että kirppiksiltä löytyy paljon kaikkea ihanaa, koska reilusti yli puolet mun vaatekaapin sisällöstä on kirppiksiltä peräisin. Mä oon onnelinen siitä, kun löydän kirppikseltä jotain kivaa, ja ostan mielestäni harkiten. Muutoin mä en oo kyllä vielä löytäny sisäistä hippiäni...

      Poista
    8. Anonyymiltä tulikin jo hyvä vastaus.

      "Mutta siis mä en vaan osaa ajatella, mitä monet ihmiset tekisi työkseen, jos ei olisi kaikkia vaatteiden yms. valmistajia.."

      Ostatko Essi esim. vaatteita sen takia jotta joku saa syödäkseen?

      Jokainen tietysti käyttää rahansa mihin huvittaa ja kuluttaa ihan niin paljon kuin haluaa. Mutta jos ajatusmaailma on oikeasti tuollainen, että "meidät on luotu haalimaan materiaa ja kuluttamaan".. Surullista, että joku oikeasti ajattelee noin, varsinkin nykypäivänä kun uskoisin että kaikki ovat enemmän tai vähemmän tietoisia maapallon tilanteesta, huonoista oloista joissa niitä päällenne kiskomia riepuja valmistetaan, yms.

      Poista
    9. "Ostatko Essi esim. vaatteita sen takia jotta joku saa syödäkseen?"

      No en tietenkään, enkä ymmärrä miten voit ymmärtää mun kommentin niin väärin, että kuvittelet tollasta... Mä en mysökään tiedä mistä revit sen että mun ajatusmaailma on "meidät on luotu haalimaan materiaa ja kuluttamaan", joten turha enää varmaa koittaa selittää mitään... :D

      Poista
  37. Mielestäni vähän yksipuolinen postaus. Tietenkään kaikki bloggaajat eivät menesty, mutta osa kipuaa sitäkin korkeammalle. Miksi ihmeessä pitäisi jäädä tekemään ns. oikeaa työtä kun voi tehdä sitä mistä oikeasti pitää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Keksin useankin blogin jotka ovat oikeasti saaneet työn bloginsa kautta! Ja se on minusta ainakin upeaa ja olen tosi ylpeä siitä että Suomessakin tälläinen onnistuu. Kyllä jotkut bloggaajat ovat vähän kuin toimittajien "esiaste" ja sitä kautta saavat jalkaa sellaisen työn oven väliin. Minusta tämä on hienoa. Tämä tottakai vaatii aidon yhteyden lukijoihinsa ja oikeasti vaivannäköä blogin eteen..Eli työtä.

      Poista
  38. Täytyy kyllä sanoa että itse ainakin teen TYÖTÄ blogini eteen ja se ei ole pelkkä harrastus minulle (ja käyn tosiaan blogin ohella myös töissä). Rakastan kuitenkin blogin pitämistä ja jaksankin nähdä sen eteen vaivaa, mutta tosiaan en sitä miksikään "nopeaksi ja helpoksi" harrastukseksi sanoisi. Käytän siihen runsaasti omaa aikaa ja OMAA rahaa. Ymmärrän kyllä mistä kirjoitat tässä, mutta kyllä blogi käy myös työstä.

    VastaaPoista
  39. Marya:

    Noniin, kateellisuus-kortti vedetty esiin! :D Keksisitkö jotain vähän ei-kuluneempaa tai persoonallisempaa korttia?

    Miksi olisin kateellinen bloggareille, jotka tienaavat _TOSI_ paljon? :D Tässä muutama syy, miksi en ole:

    1. Tienaan n.3600€/kk ammatissa, johon olen kovalla työllä opiskellut, eikä minulle ole mikään ongelma kertoa tulojani ääneen. Olen ylpeä saavutuksistani ja nautin, että saan tehdä työtä, jollan on _merkitys_ ja jokin päämäärä.

    2. En ikinä haluaisi, että henkilökohtaista elämääni ja/tai persoonaani ruodittaisiin keskustelufoorumien sivuilla; sen vuoksi, että pyrin antamaan elämästäni jonkun Sinkkuelämää-kuvaelman Louis Vuittoneineen ja Michael Korseineen.

    3. Vielä vähemmän kuin edellämainittua, en haluaisi olla naurun, juoruilun ja pilkankohde ihmisten lounastauoilla. Kuulin nimittäin tänään lounaalla ollessani eräässä Helsinkiläisessä ravintolassa, kuinka vieressäni oleva pöytäseurue keskusteli aika ikävään sävyyn muutamasta tunnetusta bloggarista. Jutut olivat aikalailla samaa tasoa kuin täälläkin ja voin sanoa, että tällä seurueella ei varmasti kyse ollut kateudesta. ;) Naureskelin itsekin heidän jutuilleen, jotka olivat kieltämättä aika osuvia.

    4. En ikinä haluaisi elää sellaista elämää, jossa täyttäisin jotakin tyhjää aukkoa sisälläni merkkivaatteilla, -laukuilla tai -kengillä, eikä MIKÄÄN koskaan olisi TARPEEKSI. Enkä myöskään, että elämäni pahin katastrofi olisi peruuntunut ripsihuoltoaika tai Nelly.comin huono syysvaatemallisto.

    5. Luojan kiitos en ole niin sokea, että ajattelisin: "Ei minussa tai toimissani ole mitään vikaa, kaikki kritisoijat ovat vain kateellisia".

    Olen puhunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 17. lokakuuta 2012 22.02:
      En ole bloggaaja, vaan normaali työssäkäyvä tyyppi joka tienaa yli puolet vähemmän kuin sinä.

      Pakko ihmetellä että miksi suhtaudut noin negatiivisesti bloggaajiin ja heidän elämäntapaansa (joka kyseisen "alan" edustajilla vaihtelee laidasta laitaan aika helvetisti). En mäkään kateellinen ole, mutta annan ihmisten tehdä mistä ne tykkää. Onko se jotenkin sulta pois jos jengi bloggaa Louis Vuittoneistaan? ÄLÄ SITTEN LUE NIIDEN BLOGEJA.
      Varsinkin kun vain murto-osa bloggaajista kuuluu tohon sun luokittelemään ryhmään.

      Ainoa pointti mikä kirjoituksestas pomppaa esille, tuntuu olevan tämä: KAIKKI bloggaajat ovat merkkivaatteita hamuavia, rahaa tuhlailevia tyhjäpäitä joille ei riitä mikään.
      Blogejakin on Suomessa sen verran monta että toi on aikamoista yleistämistä, enkä ymmärrä miks koet sen tarpeelliseks.

      Mulla itselläni ei ole mitään ongelmaa kertoa palkastani, mutta ymmärrän kyllä että monet eivät sitä halua tehdä, oli sitten bloggaaja tai ei.

      Poista
    2. "1. Tienaan n.3600€/kk ammatissa, johon olen kovalla työllä opiskellut, eikä minulle ole mikään ongelma kertoa tulojani ääneen. Olen ylpeä saavutuksistani ja nautin, että saan tehdä työtä, jollan on _merkitys_ ja jokin päämäärä."

      hei huhhuh, ai sinun työlläsi on ihan merkitys ja päämäärä? JOKAISEN työllä on merkitystä, vaikka ei parantaisi syöpää, maksaa kuitenkin veroa, jonka avulla yhteiskunta pyörii.

      Kuinka voi olla noin puusilmäinen ja itserakas näkemys, en käsitä. Tietysti omaa kruunuaanhan sitä mieluiten kiillottaa...

      ps. bloggarikin voi tienata helposti tuon 3600, eikä ole tarvinnut kovalla työllä opiskella yhtään.

      5. sinä nimenomaan olet sokea, etkä näe maailmaa itseltäsi.

      Poista
    3. ja lisätään vielä se seikka, että sopii miettiä kuinka paljon sinä olet ilmaisella opiskelullasi syönyt verorahoja (myös niitä bloggarin maksamia) alasta riippuen.

      Poista
    4. kohta 3.

      3. Vielä vähemmän kuin edellämainittua, en haluaisi olla naurun, juoruilun ja pilkankohde ihmisten lounastauoilla. -- Naureskelin itsekin heidän jutuilleen, jotka olivat kieltämättä aika osuvia.


      Ai ei ole kyse kateudesta? No mitä sitten? Oman egon pönkittämistä? Täytyy kyllä olla sunkin aika ilkeä ihminen, jos naureskelit siellä bloggareista ainoastaan siksi, että toisten kommentite "olivat niin osuvia". :( Toivottavasti kukaan ei naureskele susta selän takana.

      Poista
    5. dee: Muuten ihan hyvä, mutta en opiskellut Suomessa. :) Opiskelin Lontoossa, jonka kustansin aivan itse, omasta pussistani. Tähän en tietääkseni tussannut senttiäkään blöggääjien tai sinun verorahojasi. Okei, nostin ensimmäiset 1,5 vuotta opintotukea (HUI!), jonka jälkeen tein opiskeluiden ohella niin paljon töitä, etten halunnut sitä enää nostaa.

      Ja kyllä, bloggaaja voi ilman koulutusta tienata puolet enemmän kuin minä, mutta sehän se juju onkin, että olen ylpeä siitä, että minulla on ammatti, johon olen kovalla työllä opiskellut. Ja voin sanoa, että kyllä minun työlläni on _vähän_ enemmän merkitystä yhteiskunnan kannalta (teen projektiluontoista työtä), kun bloggarin, joka ottaa itsestään kuvia uudessa H&M:n mekossa ja saa siitä massia.

      Anonyymi:

      Voin sen verran paljastaa, että muutama tästä pöytäseurueesta oli julkisuudenhenkilöitä, joten oman egon pönkittämisestä tuskin oli kyse. Kaikkihan me keskustelemme turhista julkkiksista; voitko myöntää, ettet olisi itse koskaan naureskellut esimerkiksi Tuksulle? Sitähän nämä bloggaajatkin jollain tasolla ovat -turhia "julkkiksia", jotka ovat laittaneet oman elämänsä tarjottimelle, kaikkien ihmisten katseltaviksi ja luettaviksi. Olisi naiivia ajatella, ettei heistä kukaan puhuisi koskaan mitään pahaa tai arvostelisi heidän tapaansa elää tai ottaa kritiikkiä vastaan.

      Jos joku naureskelee minulle selän takana, niin nauran niiden kanssa. :) En ota itseäni niin vakavasti!

      Poista
    6. funtsaatko sä anonyymi ihan tosissasi että kenen duuni on arvokkaampaa tai arvottomampaa kuin sun, arvotatko ystäväsikin sen perusteella? Et vaikuta kauhean mukavalta tyypiltä, jos pitää itseään korostaa tuolla tavalla ja samalla painaa muita alas. Ja niitä verorahoja käytetään paljon muuhunkin kuin koulutukseen ja sun opintotukeesi, vai millä luulet terveydenhuollon yms. pyorivän.

      Poista
  40. en ymmärrä miksi sinun pitää arvostella muiden ihmisten työtä. Mielummin itse ainakin tekisin työtä jota rakastan kuin kävisin kerran viikossa kaupan kassalla vain siksi että pidän ovet auki työhön jota tiedän etten halua sen suuremmin tehdä. Blooggaaminen on yhtä arvokasta työtä kuin toimittaja tai kaupan kassa. Bloggaajat ne työtä vasta helposti saavatkin jos bloggaaminen jostain syystä lopettaa. tekstisi oli mielestäni turha.

    VastaaPoista
  41. ja ihmiset jos ette ole bloggaajille kateellisia ettekä IKINÄ haluaisi tehdä töitä bloggaajana, miksette sitten arvosta heitä jotka sitä kovalla vaivalla ja kaiken paskankin jälkeen jaksavat tehdä. Me niitä blogeja luemme.

    VastaaPoista
  42. Eikö elämässä ole tärkeintä olla onnellinen ja tyytyväinen? Eikö silloin myös työnteon tulisi olla työntekijälle mielekästä? Eikö jokainen työ, jota henkilö tekee ole hänelle itselleen oikeaa työtä? Hänhän käyttää silloin sekä fyysistä voimaa/ tekee konkreettisia asioita että joutuu käyttämään luovaa ajatteluaan. Työn määritelmäänhän kuulu se, että tekee työtä. Miksi me riitelisimme siitä, mikä on oikeaa työtä, kun jokaiselle ihmisille eriasiat tarkoittavat eriasioita. Jos olet onnellinen kirjoittaessasi blogia elannoksesi, tai kirjoittaessasi blogia ja tehdessäsi myös toisenlaista työtä, niin miksi se olisi keneltäkään toiselta pois? Siivouksessa, lääkärintyössä, bloggaamisessa tai vaikka psykologina teet sekä konkreettista työtä, että käytät omaa luovaa, soveltavaa ajatteluasi.

    Määritellään kukin "oikea työnteko" omalla tavallamme, mutta ollaan sitten onnellisia, kun tällä määrittelemällämme tavalla voimme tehdä haluamaamme työtä. Tässähän on nyt kuitenki kyse työnteosta ja tehdessämme jotakin työtä teemme oikeaa työtä.

    Helena

    VastaaPoista
  43. taitaa olla niin että tämä aihe on lähellä sydäntäsi kun et itse pystyisi tällä lukijamäärällä itseäsi elättämään. Ihan ottaa päähän se kuinka et kunnioita edes omaa alaasi, selvästi et tee sen eteen tarpeeksi töitä kun ei tunnu työltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi harrastuksen pitäisikään tuntua työltä?

      Poista
  44. onneksi et bloggaa ruotsissa :D sielä sentään arvostetaan bloggausta, eikä tällasia asioita ikinä kukaan kehtaisi sanoa. GO SVERIGE!

    VastaaPoista
  45. Niin tyypillistä Nataa nää kommentit :D Vedetään hernepussi nenään ja sit lähdetään korostamaan omaa menestystä ja erinomaisuutta ja sitä miten itse ollaan niin paljon parempia ihmisiä kuin kaikki muut bloggarit, joilla on vähemmän lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kumma kyllä mä en näe täällä yhtään natan kommenttia joka sisältäisi tätä "oman erinomaisuuden korostusta"?

      Poista
  46. Miks täällä suurin osa kommenteista on anonyymejä? Eiks kellään pienemmällä bloggarilla oo oikeesti pokkaa sanoa mitään omalla naamallaan? Suurin osahan näistä viesteistä on toisilta bloggareilta.

    VastaaPoista
  47. Oon seurannut näitä "blogiyhteistyö" -juttuja ja eniten oon miettinyt sitä että kuinka paljon firma loppujen lopuksi saa lisämyyntiä sen kautta että joku heidän tuotteestaan bloggaa? Ymmärrän että esim. jonkun henkkamaukan puseron esittely blogissa saattaa paidan myyntiä lisätä, koska kyse on suht edullisesta tuotteesta mutta entä blogeissa vilahdelleet matkalaukut, tulostimet, scannerit, kamerat, laukut, matkoja jne. jotka maksaa paljon. Ostetaanko niitä oikeasti enemmän? Onko tätä tutkittu? Jos on, lukisin mielelläni.Itse miellän "ammatillistuneet" bloggarit enemmän toimittajiksi, mutta ei lehteen vaan nettiin.Tosi moni blogi ilahduttaa postauksillaan ja ideoillaan minua joka päivä, itse en pysty "maksamaan" tästä takaisin joten ihan kiva että jostain jotain korvausta saavat.Ja ehkä jopa jotain paskasen työn lisää, jos kommenttilaatikossa on taas anonyymisti käyty päälle, mitä en voi yhtään käsittää...Ainoo asia mikä harmittaa on se kun näkee Blogilistalla blogin päivittyneen ja meet kattoon niin koko postaus on vain "mainos" jostain tuotteesta. Sillon ottaa kyllä päähän. Hyvä aihe, kommentteja on mielenkiintoista lukea, kiitos tästä! Terkuin Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin yhteistyöt lisää näkyvyyttä. Jos mä ostaisin nyt matkalaukkua, niin oikeasti AINOA matkalaukku on se joku Samsoniten veska jota joku tovi sitten useammassa blogissa vilahteli. En tiedä, että ostaisinko sitä kuitenkaan, mutta kyllähän se on näkyvyyttä saanut huomattavasti blogien kautta.

      Poista
    2. sen lisäksi, että joku blogin lukijoista saattaa ostaa tuotteen, pitää toki ottaa huomioon myös nettinäkyvyys yrityksille. firmathan maksavat esimerkiksi siitä, että heidän yrityksensä sijoittuu google-haussa korkeammalle, tähän vaikuttaa linkkien määrä, nimen esiintyminen netissä yms. blogimainonta on ilmaista verrattuna siihen, kuinka paljon tuollaisesta hakuoptimoinnista pitää maksaa. tämän lisäksi markkinoinnin ideana on lisätä ylipäätään yrityksen tunnettavuutta, ei myydä ainoastaan tuotteita. blogimainos on käytännössä ikuinen (ainakin siihen saakka kunnen bloggaaja poistaa postauksen), siinä kun päivän lehti menee roskiin.

      Poista
  48. "En halua ottaa mitään stressiä, että koko elantoni olisi tästä blogista kiinni."

    "Olen yrittäjäperheestä, jossa on aina tehty työtä rahojen ja menestyksen eteen ja saman kasvatuksen olen itsekin saanut."

    Sulla olis tässä tosi hyvä bisnesidea ja rahaa kiinni ja olet kasvatettu yrittäjähenkisyyteen, mutta et sittenkään ota tästä stressiä, tai ole valmis panostamaan tähän työnäsi.

    Se on hyvä asia! Mutta kuvailuissasi oli ristiriita.

    VastaaPoista
  49. Mua ihmetyttää miksi bloggaajien tulot ovat kuin jokin parhaiten varjeltu valtion salaisuus? Kaikkien alojen palkkatiedot ovat julkisia, mikseivät bloggareiden? Onko pelko, että kun lukijoille selviää miten hyvin bloggaajat tienaavat, he lopettavat lukemisen jotta tulot laskisivat? Ja kuten joku sanoi, mitä enemmän bloggaajat salailevat, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa.

    VastaaPoista
  50. Hei,

    mun täytyy kommentoida sen verran, että olen nykyisessä työpaikassani nimenomaan blogiyhteistyön kautta. Tein firman kanssa yhteistyöta ja loin kontakteja ja he palkkasivat minut. Olen nähnyt blogiyhteistyöt nimenomaan verkostoitumisen kanavana. Ilman yhteistyötä en olisi varmastikaan ikinä päässyt edes haastatteluun kyseiseen firmaan.

    VastaaPoista
  51. Itse kyllä palkkaisin bloggaajan, riippuen tietenkin siitä, millaisen kuvan hän on antanut itsestään blogissaan. Voin kyllä sanoa että ainakin yksi suosituimpiin kuuluva bloggaaja ei pääsisi kuviteltuun yritykseeni töihin :--D. Tietenkään tässä ei määritelty, millaiseen työhön mutta jos se liittyisi millään lailla henkilön blogiin, olisi se hänelle eduksi. Ja uskon että blogit tulevat olemaan suosittuja niin kauan kuin on vapaa internet.

    VastaaPoista
  52. Kyllähän tuo tietysti riippuisi aika paljon siitä minkälaisiin hommiin kyseinen tyyppi oltaisiin palkkaamassa. Markkinointi- ja somekokemustahan tuolla bloggaamisella on ehtinyt jo kertymään hyvinkin.

    Itekkin kuitenkin haluaisin sen pari-kolme päivää viikossa kuitenkin myös oikeita töitä tehdä, jolloin pysyy paremmin kiinni normaalissa rytmissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mikä on "normaali rytmi"? itse teen yövuoroa ja se on minulle normaaliaolen tehnyt yövuoroa, joka oli normaalia silloin. sen jälkeen "normaalien ihmisten" aamuherätykset olivat tuskaa

      Poista
  53. Harva varmaan jättää töitä, koska bloggaamisesta ei makseta työstä kuuluvaa palkkaa. Bloggaaja toteuttaa yhteistyökampanjassa monta osaa täysin itse: suunnittelee juttunsa ulkoasun ja sisällön, kirjoittaa, kuvaa, kuvankäsittelee, hoitaa yhteydenpidon yhteistyökumppaniin, julkaisee postauksen ja juttelee lukijoiden kanssa jne. Eli tekee monen ihmisen työn.
    Miksei siitä makseta kuin monelle ihmiselle? Tai edes kuin yhdelle kovalle työntekijälle?

    Jos 50000 viikkolukijan tavoittama mainos millä tahansa muulla sivustolla on noin parin tonnin luokkaa (viikossa), se ei sisällä vielä mainoksen toteutusta - vain sen julkaisun. Kun samansuuruisessa blogissa julkaistaan luonteva ja henkilökohtainen postaus samasta tuotteesta, se kohtaa kohderyhmänsä jopa vielä paremmin ja uskottavammin kuin mikään mainos missään. Siitä pitäisi maksaa enemmän!

    Halvintahan se tottakai on teettää heillä, jotka eivät osaa laskea työlleen (siitä kuuluvaa) hintaa. Toisaalta siitä ei voi syyttää kuin bloggaajia itsejään. Niin ihanaa ja kutsumus kuin bloggaaminen onkin, niin kannattaisi miettiä, kenen ja miten halpatyövoimaksi suostuu. Se, että työstä saa jonkun tuote-edun, ei kostuta mainostoimistoja, joten miksi sen pitäisi riittää bloggaajallekaan?

    VastaaPoista
  54. "koska olen avioeron jälkeen asunut äidin luona, auttaa isä minua edelleen hieman taloudellisesti........... Ja ihan omat laskuni ja menoni maksan."

    Jaa-a. On pirun erikoinen auto sulla, jos sen vakuutuksista, autoverosta ja rempoista ei tule ollenkaan laskuja. Voisitko kertoa, missä tuollaisia autoja myydään? Minä haluan sellaisen myös.

    VastaaPoista
  55. http://timewilltellit.wordpress.com/2012/10/22/kysymys-joka-on-monen-ajatuksissa-paljonkohan-lempibloggaajani-tienaavat/

    VastaaPoista
  56. http://destroythelist.blogspot.fi/2012/10/pienet-on-piirit-blogistaniassakin.html

    VastaaPoista
  57. "En halua ottaa mitään stressiä, että koko elantoni olisi tästä blogista kiinni."

    Näin sinä Mikaela haluat tehdä, mutta joku toinen haluaa ottaa sen riskin:)

    VastaaPoista
  58. Oli pakko tulla kommentoimaan ja näköjään moni muukin! Ihan huippua Mikaela oikeasti että tohdit noin avoimesti puhua tästä! Moni ei tälläistä postausta laittaisi vaikka olisikin oma mielipide, koska pelätään liikaa kanssabloggaajien mielipiteitä.

    Ja kaikki nuo "negatiiviset" kommentit tulevat todennäkösesti ihmisiltä jotka ei halua menettää bloggaamisen kautta tullutta elämäntyyliä tai unelmoivat siitä. Oon niiiiin ylpeä susta tän jälkeen! :D Ihan mahtavaa, jaksa samalla linjalla <3

    VastaaPoista
  59. Viikonlopun Iltalehdestä löytyi sitten Natan ja parin muunkin muotibloggarin tulot vuodelta 2011. Ei ole enää mikään salaisuus tämä "rikkauden" taso. Noilla tuloilla en henkilökohtaisesti vielä viitsisi heittäytyä päivätöistä pois.

    Tulotasoon peilattuna elintaso näyttää paljon hurjemmalta. Haluaisin oikeasti tietää, miten noilla tienesteillä pystytään ylläpitämään illuusiota ihan toisentasoisesta elämästä?

    VastaaPoista
  60. Tottakai jotkut alkaa ammattibloggereiksi, kun ne rsukat luulee, että sitä kautta päästään julkkiksiks ja tyyliin johonkin media-ammattiin ilman, että tarttee opiskella mitään. Cavaakin kiinnostaisi "jokin someen liittyvä työ", ts. ei kiinnosta enää merkonomin/matkailualan työt. Eikä ole edes valmis kouluttautumaan lisää (esim. media-ala), jotta vois koskaan ees kuvitella havittelevansa samoja duuneja kun sen alan maisterit/muut alan korkeakoulun käyneet. Laiska mikä laiska.

    VastaaPoista
  61. Täällä on hirmuisesti urputusta siitä, miksei bloggaajan palkkaa ilmoiteta samalla lailla kuin monien muiden alojen yleiset palkat. Bloggaajien tulot ovat osittain rinnastettavissa esim promoottoreiden (tai muiden keikkatyöläisten) tuloihin, jotka vaihtelevat keikasta riippuen paljonkin. Miten voidaan julkaista sellaisia yleisiä palkkatietoja, jotka vaihtelevat kampanjasta/toimeksiantajasta/ajankohdasta jne riippuen? Kyseessä on työ, jossa ei ole kiinteää (ei usein edes suuntaa-antavaa) lähtöpalkkaa. Miten tämä on niin vaikeaa ihmisten ymmärtää... Eri asia on sitten nämä yleiset vuosittaiset jokaisen henkilökohtaiset palkka- ja verotiedot, jotka ihan kuka vaan utelias tallaaja saa tietoonsa halutessaan. Sieltä voi katsoa paljonko se oma "suosikki-" tai "inhokki-bloggaaja" nyt tienasi vaikkapa viime vuonna.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela