Toive: Liiketalouden pääsykokeet

lauantai 5. toukokuuta 2012

Multa toivottiin vinkkejä liiketalouden pääsykokeisiin ja koska pääsykoematskut on julkaistu 2. päivä, tein postauksen heti, ettei lukuaikaa mene hukkaan ;-)

 Ammatillisen ja kaksoistutkinnon pistetaulukot ja muut valintaperusteet näkee täältä

Eli jos olet esimerkiksi kirjoittanut äidinkielestä C, pitkästä englannista B, lyhyestä ruotsista B ja paras reaali M ja päättötodistuksen keskiarvosi on 6,83, saat pisteitä 7+3+1+9+10=30pistettä.

Tämän lisäksi ensimmäisestä hakutoiveesta saat 5p ja mahdollisesti työkokemuksesta täydet 5p, on lähtöpisteesi 40pistettä. Pääsykokeesta voi saada enintään 35pistettä, eli täten maksimipisteesi voivat olla 75pistettä, jos saat täydet pisteet pääsykokeesta.

Kannattaa katsoa vähän  eri oppilaitosten alimpia hyväksymispistemääriä ja että kannattaako kyseiseen paikkaan edes hakea. Nythän se on jo myöhäistä tämän kevään hauissa, mutta mulle esimerkiksi kävi 2011 Turun AMKin kanssa niin, että tajusin pääsykokeiden jälkeen, etten voisi edes päästä sinne, vaikka saisin täydet pääsykokeista. Harmitti, koska olisin päässyt sinä syksynä aloittamaan Hyvinkäällä, jos se olisi ollut ensimmäinen hakutoive ja olisin saanut siitä 5pistettä lisää. Siksi kannattaa aloituspisteet laskea ennen hakujen laittoa sisään ja vilkaista viime vuosien valintapisteitä!

Pääsykoe on näköjään nyt muuttunut kahteen luettavaan tekstiin, mulla niitä ollessa kolme (yksi pitkä ja pari lyhyempää). Kaikki muu on muuten ilmeisesti samaa :-)

Viime keväänä Ruotsissa ollessa lukeminen oli laiskempaa, mutta nyt syksyllä pänttäsin oikein kunnolla. Multa jäi reilu viikko lukuaikaa käyttämättä, koska olin taas silloin Tukholmassa, mutta Suomeen palatessa alkoin lukeminen. Eli 3,5vk taisin lukea. Lukemisen hoidin kirjastossa ärsykkeiden ulottamattomissa ja siksi nykyäänkin käyn paljon tekemässä koulujuttuja siellä.

Kurkkasin noitä tän vuoden ennakkomateriaaleja ja hakijat on onnekkaita, koska esimerkiksi tuo Masuuni-opas on todella hyvää tietoa! :-) Me luettiin tylsiä vuosikertomuksia laajimpana tekstinä. Kannattaa lukea kaikki nostetut sinisellä taustalla olevat tekstit moneen kertaan. Niissä on kiteytetty tärkeä tieto. Lisäksi ostikot on hyvä lukea.

Tuosta masuuni-oppaasta kannattaa vähän painella muistiin jotain lukuja, kuten esimerkiksi sivulla 39 olevia työntekijöiden palkan sivukuluja ja esimerkiksi sivulta 32 pääomatulon veroprosentti. Muuten ei tuossa tekstissä pahemmin mitään lukuja ole. Vuosikertomuksissa oli niitä ihan kamalasti ja arvatkaa vaan oonko ihan surkea sellaisissa :-D Eli hyvä tuuri käy teillä, koska joskus niitä kysytään. Ja sivut 42-49 itse lukisin moneen kertaan sekä kertaisin vielä edellisenä iltana. Teksti on loppujen lopuksi aika kiinnostavaa lukemista, joka helpottaa paljon :-) Lue ensiksi kerran läpi ilman alleviivausta, sen jälkeen alleviivaten ja kolmannen kerran tehden muistiinpanoja samalla. 3kertaa koko teksti kannattaa vähintään lukea.

Englannin kielisestä tekstistä kannattaa kääntää sanasta sanaan mahdollisimman paljon. Varsinkin tuollaisessa tekstistä on todella tärkeä, että ymmärtää kaiken. Kirjoitelma tulee oletettavasti siitä englannin kielisestä matskusta, joten on pulassa jos sitä ei ole kunnolla päntännyt. Itse syksyllä käänsin koko hemmetin materiaalin sanasta sanaan siihen tekstin yläpuolelle. Monta päivää ja tuntia siihen menee, mutta sitä kyllä kiittelee :-) Lukeminen nopeutuu vikoina paniikkipäivinä todella paljon.

Matikkaosiot eivät ole mitään ydinfysiikkaa ja no aika hyvin pärjää perus matikalla. Ilman laskinta ainakin mulle laskeminen tuottaa vaikeuksia, joten suosittelen kertaamaan miten ne yhteen, miinus ja kertolaskut allekkain menee ja miten jakokulmassa lasketaan. TODELLA TÄRKEÄÄ OSATA! Itse olin ainakin unohtanut kokonaan, enkä edes harjoitellut pahemmin matikkaa kevään kokeeseen. Onneksi en tehnyt samaa virhettä syksyllä. Lisäksi suosittelen tekemään 2-4 vanhan pääsykokeen matikkaosiota. Mitään laskutoimituksiahan ei vaadita, mutta suosittelen aina jokaisesta kokeessa edes pientä laittamaan ylös. Kysymyspapereihin saa tuherrella niin paljon kuin haluaa :-)

Niin ja pääsykokeen rakenne on tämä: Valtakunnallisessa liiketalouden koulutusohjelmien valintakokeessa on kolme osaa: kirjoitelma (tai haastattelu) (10p), ennakkoaineistoon pohjautuvat monivalintatehtävät (15 p) ja matemaattis-loogista ajattelua mittaava osa (10p). Kokeesta voi saada enintään 35 pistettä. Kysymyksiä on niin suomeksi kuin englanniksikin, mutta kirjotelma on suomeksi.

Itse hain todella huonoilla lähtöpisteillä opiskelemaan, koska paperit eivät ole mitään huippuluokkaa ja k-a aika huono. Ammattikorkeaan pääsyperusteet on sillain tyhmät, koska ei vaan välttämättä pääse vaikka osaisi kaiken, koska koulutodistus on huono. Siksi on melkeimpä helpompi päästä yliopistoon lukemaan ei niin suosittua alaa, kuin vaikka todella suosittuun AMKiin lukemaan liiketaloutta :-D Yli puolet on kuitenkin lähtöpisteistä kiinni AMKissa, toisin kuin yliopistossa. Ja epäreilua myös on, että vaikka tosiaan saisit ne täydet pääsykokeesta, et välttämättä pääse sisään, jos rajat on niin korkeat.

Tässä vielä linkkejä muutamalle hyödylliselle sivulle :-)
Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä! Kyselkää jos jäi jotain epäselvää :-)

18 kommenttia:

  1. Täytyy hakea just sinne minne itse tahtoo, eikä tuijottaa nuita pisterajoja ja miettiä että "en kuitenkaan pääse sisään." Itselläni ei riittänyt edes pääsykokeisiin pisteet koska hain tavallaan niin mahdottomaan johon minulla ei periaatteessa ikinä riittäisi pisteet päästä koska hakijoita on niin jumalattomasti ja sisäänotetaan vähän, ja silti pääsin sisään vaikka mulla on tosi huonot paperit. Pääsykokeissa kävin 2. hakutoiveeni koulussa ja sieltä sitten jotenkin pääsinkin sinne jonne en päässyt edes pääsykokeisiin eli 1. hakutoiveeseeni. Aina kannattaa yrittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Mutta koska itsellä menetin koulupaikan sen takia, etten ollutkaan niitä vilkaissut, niin siksi sen sanoin :-)

      Poista
    2. Moi onkohan kirjoitelma yleensä englanniksi vai suomeksi? :)

      Poista
  2. mikäs keskiarvo sulla on lukiosta? mulla on vajaa 7 ja pelottaa että se ei riitä mihin oon hakenu:S

    VastaaPoista
  3. Ei kannata yleistää yliopiston kohdalla, siellä kun kuitenkin on satoja eri koulutusohjelmia ja pääsykokeet ja hakuperusteet vaihtelevat paljonkin eri alojen ja yliopistojen välillä. Esim. omaan koulutusohjelmaani (johon pääsee n. 2-4% hakijoista vuosittain) yo-todistuksella oli suurempi painoarvo kuin pääsykokeilla. Yo-todistuksesta laskettiin kuuden parhaan aineen keskiarvo, eli jos olit kirjoittanut alle 6 ainetta, olit automaattisesti muita reilusti jäljessä jo alkuasetelmissa. Tämän lisäksi myös pääsykoe on ihan älyttömän vaikea, itsekin luin 5 kuukautta joka päivä. Kaiken lisäksi vain kourallinen, omassa yliopistossani 20, pääsee siitä kirjallisesta kokeesta 2. vaiheeseen, jossa vielä puolet karsiutuu pois.

    Itse olisin saanut koulumenestyksestä AMK-pääsykokeissa 53/55, joten uskallan väittää tuon yliopiston pääsykokeen olevan, ainakin oman kokemukseni mukaan, aika paljon vaativampi. Ja eihän siinä voi oikeastaan harmitella, jos ei ole hoitanut opintojaan aiemmin hyvin, on vähän niinkuin itse pedannut tuon tilanteen itselleen. Kyllähän ne erot on jossain kohtaa luotava, ja kyllähän se lukiossa pärjääminenkin vähän kertoo ihmisen opiskelutavoista ja osaamisesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanoinkin, että ei niin suosittuihin. Esimerkiksi yksi kaverini on muutaman vuoden hakenut lukemaan helsingin kauppikseen mutta aina jäänyt muutamasta pisteestä kiinni. Nyt hän sen sijaan hakee lukemaan Maatalous-metsätieteellinen tiedekuntaan lähes vastaavia opintoja, koska sinne on helpompi päästä. Ja no tietenkin tiedekunnittainkin vaihtelee pääsykokeet ja hakuperusteet. Mutta yliopistoon voin päästä todella helposti jos vaikka lukee pari vuotta avoimessa ensiksi

      Poista
    2. Hei, tiedätkö jotain lisää tuosta maatalous-metsätieteellisestä? Ja minne puolelle hän mahdollisesti on hakemassa ? :) Yksvaihtoehtohan päästä kauppatieteitä lukemaan on myös tietojärjestelmätieteet, vähän koodailua ja ohjelmointia myös mukana, mutta kauppatieteiden maistereiksi ne sieltä valmistuu :)

      Poista
  4. Se on kyllä outoa, että yliopistoon voi päästä helpommin kuin ammattikorkeaan. Hain kumpaankin samaa alaa, mutta en saanut amk:sta edes valintakoekutsua, yliopistossa sen sijaan olen kirjoilla.. Ja kuitenkin, hieman paikasta ja alasta riippuen, amk:ssa vaaditaan selvästi vähemmän kuin yliopistossa, sitten taas amk:ssa on paljon käytännöläheisempää opiskelu, yliopistossa yleensä aika teoreettista.
    Kummassakin on puolensa ja peli ei ole todellakaan menetetty, vaikka lukio/ammattiopisto menisi penkin alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep! Vähän harmittelee nyt, että kiinnosti enemmän Cheerleading ja pojat lukiossa :-D

      Oon alkanut nyt miettimäänkin, että voisin ensi keväänä hakea yliopistoon. Mulla ei ole ongelmana se lukeminen ja jos jotain haluan, niin teen sen eteen töitä. AMKissa vaan tulee tosiaan noi lähtöpisteet moneen esteeksi.

      Ja kerrankin ei tullut alentavaa kommenttia yliopisto-opiskelijalta! Maanantaina tosiaan bileet joissa oli, oli Aalto-yliopiston ja TKK:n ja hemmetti mitä kommenttia samalta sukupuolelta tuli :-D niin väheksyvää "onnea lakista" ja jos sanoi, että kyllä mä jo ihan korkeakoulussa opiskelen ja että jätin vaan haalarit himaan, niin silmiä pyöriteltiin :--D Ei kundit oo mitään tollasta tehnyt, kait se sitten naisille nousee helpommin hattuun

      Poista
    2. Terve! kirjottelen tänne ekaa kertaa nyt ikinä, mutta pakko tähän laittaa kommenttia kun nimenomaan naisena Aallossa tekniikkaa opiskelen :D Varmaan tiiät, että meille se lakin tupsu merkkaa kaikkine historioineen kaikkea kaikessa. Sen takia monille nousee kuva, että "tupsuttomat" opiskelijat olisivat jotenkin alempiarvoisia kuin teekkarit. Teekkarit ovat olleet suomessa myös yhtiä ensimmäisiä haalareiden pitäjiä (perinne on tullu ruotsista), ja monia teekkareita harmittaakin, että amkkilaiset ovat perinteen meiltä varastaneet :) Teekkareiden on helppoa tupsun perusteella arvostella ihmisiä opiskelijoina, vaikka kuitenkin totuus on, ettei amkissa välttämättä ole yhtään helpompaa kuin yliopistossakaan :) Pahoittelen kaikkien teekkareiden puolesta tota silmien pyörittelyä! Keep goin', sulla on mahtava blogi!!

      Poista
  5. hain tossa viime syksynä haaga-heliaan tuota liiketaloutta, siellä oli vielä käytössä 3 tekstiä ja kirjoitelma oli englanninkielisestä tekstä joten siihen se sitten jäikin. :/

    VastaaPoista
  6. Toisilla on hieman erilaiset muistot liiketalouden pääsykokeista... Luin pääsykokeisiin junamatkan ajan, joka kesti noin 2 tuntia ja pääsin heittämällä sisään. :D Valitsin kuitenkin mieluummin kauppakorkeakoulun, sillä amk:n pääsykokeet eivät antaneet kovin vakuuttavaa kuvaa opetuksen tasosta. :) Todellisuus voi toki olla aivan toista!

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Tosi hyvä ja mielenkiintonen postaus :)

    VastaaPoista
  8. Musta tää yliopisto vs. AMK on vähän hassu, koska on niin paljon eri aloja, joita voi opiskella vain amkissa tai vain yliopistossa.. Kaupalliset alat on ehkä vähän eri juttu, mutta ei niissäkään liiketaloutta tai kauppista voi oikeen verrata. Kannattaa hakea sinne, minne oikeesti haluaa. Kyse on kuitenkin omasta tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
  9. Sull on tainnut pieni virhe tulla noissa pisteiden laskussa, sillä pisteitähän voi saada vain joko pitkästä TAI lyhyestä kielestä, ei molemmista :) Elikkä laskuissasi lyhyestä ruotsista ei saa tuota yhtä pistettä vaan saa vain tuon pitkän enkun pisteet :) Sillä jos molemmista saisi pisteitä, niin voisi ajatella, että kun joku on kirjoittanu kaikista L:n voisi hän saada 10+10+10+6=36p ja maksimi ka pisteet, eli 36+25=61p :)

    VastaaPoista
  10. Heh olin niin innoissani tosta pisteiden laskemisesta, että jäi kommentista muut asiat pois :D Niin oon samaa mieltä kanssas siitä, että mun mielestä yliopistoon voi olla joissain tapauksissa helpompi päästä kuin amkkiin. Jos miettii, että joku tosi fiksu tyyppi on voinut käydä lukion ns. vasemmalla kädellä ajattelematta kuinka paljon niillä lukion arvosanoilla on painoarvoa hauissa, ei välttämättä pääse amkin pääsykokeisiin ollenkaan, mutta lukee itsensä helposti sisään vaikka kauppakorkeaan tai oikikseen, sillä niihinhän pääsee kaikki pääsykokeisiin. Totta kai yliopistoon on helpompi päästä jos on L:n paperit, mutta hyvät paperit ei oo välttämättömyys, kun taas joihinkin amkin linjoihin on.

    VastaaPoista
  11. Ite Opiskelen liiketaloutta ammattiopisto lappiassa, eikä pääsykokeita ollu!

    VastaaPoista
  12. Heippa! Itse oon tänä vuonna hakemassa liiketaloutta opiskelemaan. Ois tosi kiva jos oisit tehdä tämmösen samanlaisen postauksen tän vuotisista materialleista :) vanhoja pääsykokeita ei meinaa saa enää nähdä mistään, niin olis suuri apu! Harmittaa ettei niitä nää enää mistään, koska mulla ainakaan ei oo mitään hajua mimmosia kysymykset vois olla ja mimmosia ne matikka kysymykset on:( kiitos paljon jos voit auttaa:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela