Slider

Aikuisuus ja alemmuuden tunteet

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Olen kokenut elämäni aikana todella paljon alemmuuskomplekseja eri muodoissa. Nuorempana monet kompleksit liittyivät ulkonäköön ja jatkuvasti tuli vertailtua itseä muihin. Muistan todella kirkkaasti, kuinka usein huomioin muista tytöistä piirteitä, joita olisin toivonut myös itselleni. Vaikka olen tumma ja yläasteaikoihin normaalipainon ylärajoilla, toivoin usein olevani pieni, kaunis blondi. Ajattelin, että blondit olivat aina suositumpia ja kauniimpia. Myös nuorena sosiaalisiin suhteisiin liittyi paljon vertailua ja samaan aikaan kilpailua, kuten siihen koulussa vallitsevaan luokkajakoon. Kuulutko suosittuihin vai joihinkin muihin. Tuletko valituksi liikuntatunnilla ensimmäisten joukossa vai oletko se viimeinen, joka määrätään johonkin joukkueeseen. Voin kuvitella, että nykyään tämä vertailu ja kilpailu on täysin eri sfääreissä verrattuna vaikka siihen, kun vuonna 2005 aloitin yläasteella yhdeksännen luokan.

Viime elokuussa kirjoitin postauksen siitä, millaista elämää luulin eläväni tämän ikäisenä. Oletin takana olevan pitkä parisuhde, olevani vakituisessa, varmassa työpaikassa ja mahdollisesti suunnittelevani perheen perustamista. Sen sijaan minulla onkin jotain täysin muuta, mutta jotain, joka ei saa minua haluamaan mitään muuta. Vaikka tällä hetkellä koen eläväni todella hyvää elämää ja viimeiset puoli vuotta ovat olleet tulevaisuuteni kannalta merkittäviä, olen toisinaan kokenut alemmuutta. Kyllä, alemmuutta ja tavallaan häpeää siitä, että olen niin tyytyväinen elämääni. Täytän reilun kuukauden päästä 29 ja viime aikoina olen miettinyt todella paljon sitä, pitäisikö minulla sittenkin olla jotain vielä enemmän. Pitäisikö minulla olla vakiintuneempi elämä ja parisuhde. Jollain tapaa olen myös kokenut, että olen joutunut hieman selittelemään elämäntilannettani ja sitä, ettei elämässäni tavallaan ole mitään tuttua ja turvallista. Tai ehkä eniten alemmuuden tunteita aiheuttaa se, ettei menneisyydessäni ei ole pitkiä parisuhteita tai pitkää, vakaata työuraa. Vajaaseen 28 vuoteen on mahtunut useampi ulkomailla asuminen, toistakymmentä työpaikkaa ja lyhyitä suhteita ja tapailuja. En ole koskaan asunut yhdessä kenenkään kanssa enkä ole esitellyt perheelleni ketään vuosiin. Typerää, että vielä tällä vuosikymmenellä koen pientä alemmuutta siitä, etten ole elänyt "perinteistä" elämää. Typerintä tästä vielä tekee se, että mikä edes on perinteistä elämää? Ei sellaista ole olemassa vaan me kaikki olemme yksilöitä.

Pakko muuten avautua siitä, kuinka eri lailla miehet suhtautuvat sosiaalista mediaa työkseen tekeviin. Osa suhtautuu ammatinvalintaani ihan mahtavasti ja kannustavasti, mutta edelleen törmään ihmisiin, jotka eivät ymmärrä tätä alaa. Tai ylipäätänsä sitä, että sosiaalisella medialla todellakin voi elättää itsensä, vaikka ei olisikaan julkisuudesta tuttu henkilö. Voi olla kaltaiseni, massaan hukkuva ja täysin tavalliselta näyttävä nainen, mutta silti tienata elantoaan kertomalla muille asioista, joihin minä uskon ja joista minä pidän. Moni on saanut minut jopa tuntemaan suurta alemmuutta, koska olen "vain" joku somettaja, jolla ei ole edes AMK-tutkintoa kummoisempaa koulutusta. Tästä syystä olen hieman häpeillen kertonut pakon edessä, mitä kaikkea todella teen työkseni. Alussa on helppo tukeutua siihen, että teen vaikuttajamarkkinointia yrityksessä, mutta väistämättä jossain vaiheessa minun on pakko kertoa mitä kaikkea todellisuudessa teen. Tämän takia olen muun muassa en ole liittänyt Instagramiani Tinderiin ja olen alkanut harkitsemaan huonolaatuisempien kuvien lisäämistä kyseiseen sovellukseen. En edes muista, kuinka monta kertaa minulta on kysytty kuvistani ja kuinka usein olen vain vastannut, etten pidä selfieistä. Totta tuokin, mutta ei todellakaan koko totuus.

Mietin alkuviikosta sitä, miksi olen alkanut vähättelemään työtäni ja uraani ihmisten takia, joita en edes tunne. Miksi tunnen häpeää siitä, että suurimpina osina aamuista en laita herätyskelloa soimaan, voin tehdä työtä yöpuvussa ja jos haluan, voin aloittaa työpäivän vaikka vasta viideltä illalla. Joku voi ajatella, että työtä vähättelevät ovat vain kateellisia, mutta itse en koe tuon olevan ainoa syy. Koen, että monet eivät ymmärrä, että siinä missä on vaikka terveysalan yrittäjä, voi olla yrittäjä myös sosiaalisen median kanavissa. Sosiaalinen media ei sulje oviaan koskaan ja some määrittää työaikani. Minulle arkipäivät usein tarkoittaa vain sitä, että yritykset vastaavat paremmin meileihin, mutta omalla kohdallani on ihan sama, onko tiistai vai sunnuntai. Kaikki ovat vain päiviä ja jokaisena päivänä tulee tehtyä edes vähän töitä tavalla tai toisella. Tämän myötä en oikein edes osaa pitää päiviä, jolloin en tekisi lainkaan töitä. Tämä ei edes johdu siitä, että työtaakkaa olisi liikaa vaan siitä, että pidän työstäni ja vietän mielelläni aikaa kehittäen itseäni. Silti kohtaan paljon kummastelua siitä, miksi teen paljon töitä, vaikka en tavallaan edes saa palkkaa ja eikö se turhauta, ettei jokaisesta someen kulutetusta hetkestä kilahda euro tilille. Ei, ei turhauta.

Juttu lähti taas harhailemaan, mutta palataan takaisin miehiin ja sitoutumiseen. Alkuviikon mietinnöissä aloin pohtimaan myös sitä, onko sitoutuminen helpompaa, jos tekee sosiaalisesti näkymättömämpää työtä. Edelleen tuntuu varsinkin miesten keskuudessa pyörivän myytti, että kaikki jaettaisiin someen ja pelätään, että joudutaan kuvattavaksi tai mukaan koko touhuun. Vaikka olisin kuinka kiva ja hänen mielestään nätti, voiko joidenkin kohdalla suht julkinen työni olla este sille, että haluaisi mennä askeleen pidemmälle tapailussa? Nämä ovat ihan vain omaa pohdintaani, eikä todellakaan selittelyä sille, miksi tuntuu, ettei mistään tapailusta tule mitään. Syitä on varmasti puolin ja toisin. Kirjoitin muuten riittämättömyyden tunteesta hetki sitten. Jos postaus on mennyt ohi, sen voi lukea täältä.

Nämä asiat ovat viime aikoina pyörineet mielessäni todella paljon varmasti siitä syystä, että pian olen taas vanhempi ja tällä hetkellä elämäntilanteeni on sellainen, että elämässäni olisi tilaa myös toiselle henkilölle. Nyt tuntuu siltä, että olisi mukava viettää vapaa-aikaa myös muidenkin, kuin ystävieni kanssa. Tietenkään hakemalla hakien ei löydä yhtään mitään ja ilman kemiaa ei ole mitään järkeä ryhtyä yhtään mihinkään, vaikka kuinka haluaisi sitoutua. Elämänkumppanin löytämiselle tulee antaa aikaa, mutta malttamattomana luonteena (ja deittailua vihaavana) toivoisin suhdepuolen asioiden olevan yksinkertaisempia ja ylipäätänsä suhdekuvioihin avoimuutta ja keskustelua, ei ghostausta, vaikka ei enää kiinnostaisi.

Huh, tämä on varmasti yksi blogihistoriani hämmentävin postaus, mutta piti saada nämä kaikki ajatukset ulos tekstin muodossa. Näiden hämmentävien fiilisten myötä toivottelen kivaa viikonlopun alkua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Mä niin pystyn samaistumaan tähän tekstiin. Itse täytän 26v ja tosiaan moneen vuoteen en ole seurustellut ja siitä udellaan. Sitten kaikki ystävät pyöräyttelevät lapsia ja niistä jo kysellään ja muutenkin. Ihanko kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Myös nuorempana idea oli et täs iäs ois lapsia/lapsi ja vaikka se omakotitalo jne. Mutta kuitenkin nykään olen omaan tilanteeseeni tyytyväinen vaikka joskus saattaa huoinoina päivinä edelleen vertailla itseään muihin. Ja tuo Tinder. Ohhoh :D Niin monta kertaa saanut kuulla kommenttia, että en voi seurustella ihmisen kanssa joka ei ole ns. Naisten alalla. Eli tätä kysyessä on tarkoitettu lentoemäntää, lähihoitajaa, kampaajaa jne. Itsehän siis olen töissä isossa logistiikkakeskuksessa. Mutta se näkyään määrittää sitten ihmisenä millainen on. :D ! Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, en tajua miksi ihmisten pitää udella ja tavallaan sen myötä painostaa valitsemaan se "perinteinen" elämäntyyli. Ja ihan ihme puuhaa tuokin, että edelleen jaetaan asioita naisten ja miesten jutuiksi ja varsinkin se, että vielä jotain alle 30v miehelle asialla on jotain merkitystä onko ns. kumman sukupuolen alalla... Jos olet tyytyväinen niin jatka samaan malliin <3

      Poista
  2. Siis tää oli ihana! Tuttuja ajatuksia, mäkin halusin niin pitkään olla joku muu. Ikä teki hyvää ja sit kun se oikea aika on ja on itsensä kanssa täysin sinut, tulee elämään se joku toinenkin. Mä ainakin uskon et se menee niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikä tekee todellakin hyvää ja viimeiset vuodet olen jopa aina odottanut syntymäpäivissä juuri sitä, että vanhenee :)

      Poista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela