Slider

2 x Kevyt, mutta peittävä meikkivoide

perjantai 10. toukokuuta 2019

Mitä lähemmäs päästään kesässä, sitä enemmän tekee mieli keventää meikkausta ja olla mieluiten meikillä, joka ei tunnu iholla tunkkaiselta kuumallakaan säällä. Oman ihoni sävy on todella epätasainen, joten ihoni vaatii meikkivoiteen, jotta sävy olisi tasainen. Vuosi vuodelta suosikki meikkivoiteeni ovat muuttuneet entistä kevyemmiksi ja kevään ainaka olen löytänyt kaksi ihan huippua meikkivoidetta. Molemmat ovat unelmakevyitä kasvoilla, antavat keskitason peittävyyden ja jättävät ihon luonnollisen näköiseksi.

En ole ikinä innostunut Lancômen meikkivoiteista, mutta mielenkiinnosta päätin tilata kokeiluun uudehkon Lancôme Skin Feels Good-meikkivoiteen* Elevenille saamallani lahjakortilla. Meikkivoide lupaa iholle luonnollisen ja kuulaan meikkipohjan, joka vastaa keveydeltä ja kosteuttavuudelta sävyttävää päivävoidetta. Meikkivoiteessa on SPF23 ja sävynä minulla on 035W Almond.

IT Cosmeticsilta hehkutinkin jo mielettömän hyvää peitevoidetta, mutta pidemmän kokeilun jälkeen pakko huikkasta vielä merkin toisestakin tuotteesta. Sain samaan aikaan kokeiluun Your Skin But Better CC+ Illumination SPF 50+ -meikkivoiteen*, joka on Your Skin But Better CC+ -tuoteperheen heleyttävin meikkivoide. Tätähän on hehkutettu maasta taivaisiin ja ilman tätä meikkivoidetta en olisi varmaankaan edes kuullut IT Cosmeticsista. Sävyksi valitsin Medium Tan, joka sopi itselleni erinomaisesti.

Aluksi en pitänyt oikein kummastakaan meikkivoiteesta, mutta käyttökertojen myötä mielipiteeni muuttui. Lancôme on näistä selvästi mattaisempi (kasvokuvassa tarkentamaton puoli), kun taas IT Cosmeticsin CC+ Illumination sisältää valoa heijastavia pigmenttejä, jotka tekevät ihosta kauniin heleän. Koostumukseltaan meikkivoiteet ovat suht samanlaisia ja molemmissa pidän todella paljon kätevästä muovisesta pumppupakkauksesta, josta saa käytettyä helposti meikkivoiteen loppuun asti. 

Huolellisella pohjustamisella ja kevyellä puuteroinnilla meikkipohja pysyy nättinä, mutta esimerkiksi nenänpieliltä molemmat meikkivoiteet lähtevät hieman karkailemaan. Jos se ei häiritse, suosittelen ehdottomasti tutustumaan näihin, jos kuultava ja luonnollinen meikkivoide on hakusessa. En muuten ole lisännyt peitevoidetta mihinkään muualle, kuin silmien alle, eikä kasvokuvasta ole poistettu yhtäkään epäpuhtautta. Yllä olevasta kuvasta esimerkiksi huomaa aika hyvin, miten niistäminen on hieman vienyt meikkivoidetta mukanaan nenän alta.

Nämä ovat omalle pintakuivuuteen taipuvalle ihotyypilleni ihan mahtavat juuri kesäksi, kun kasvoilla saa näkyä luonnollisuus. Plussaa myös IT Cosmeticsin huikeasta SPF50 suojakertoimesta, joka suojaa niin UVA, kuin UVB säteiltä!



Oletteko te testanneet jompaa kumpaa näistä meikkivoiteistai tai onko ollut hankintalistalla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela