Ekologinen pyykinpesu ja vaatehuollon tärkeys

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Kaupallinen yhteistyö Lumme

Tein vuosia töitä vaatemyyjänä, jonka kautta olen oppinut yhtä ja toista tekstiilituntemuksesta sekä vaatehuollosta. Se, että vaatteista oli aikoinaan pakko olla kiinnostunut kokonaisvaltaisesti leikkauksista aina materiaaleihin ja niiden oikeaan huoltoon, on ollut ainoastaan hyvä asia. Hyvä tekstiilihuolto lisää vaatteiden ja kaikkien muidenkin tekstiilien käyttöikää, joka taas edistää kestävää kulutuskäyttäytymistä. Vaikka ostaisi kuinka laadukkaan vaatteen, ei sekään ole ikuinen, ellei joskus vilkaise pesulappua ja hoida tuotetta oikein. Samaten kokonaisvaltaisesti huonommista materiaaleista valmistetun tuotteen käyttöikää pidentää huomattavasti, kunhan viitsii kohdella ja hoitaa sitä samalla tavalla, kuten hoitaa niitä parhaita villaneuleitaan. Usein syy siihen, että vaate menee pilalle, ei johdu materiaalista, vaan vääränlaisesta vaatehuollosta.

Vaatteiden ekologisuudessa puhuttaessa tartutaan usein ainoastaan tekstiiliteollisuuden ongelmallisuuteen. Toki iso osa vaatteen ympäristökuormasta koostuu tuotannosta, mutta tiesitkö, että se on alle 40%? Prosentuaalisesti kaikista suurin osa vaatteen ympäristövaikutuksesta tulee itse kulutuksesta - siitä, miten me pesemme ja hoidamme vaatetta, kuinka pitkä käyttöikä on ja miten lopulta kierrätämme sen. Vaikka ostaisimme ainoastaan luomupuuvillaa tai Euroopassa valmistettuja vaatteita, kasvatamme välittömästi niiden aiheuttamia ympäristövaikutuksia, mikäli konepesemme niitä usein perinteisillä pyykinpesuaineilla. Eli suuri vastuu vaatteen ekologisuudesta on meillä kuluttajilla.

Olen jo vuosia ollut tarkka vaatehuollosta ja pyrkinyt pesemään vaatteita mahdollisimman harvoin, pessyt vain täysiä koneellisia ja madaltanut pesulämpötilaa. Kuitenkaan ennen tätä vuotta en ollut koskaan ajatellut pyykinpesun ympäristökuormaa niin kokonaisvaltaisesti, että olisin ajatellut sitä, kuinka paljon se, millä ja miten pesemme, vaikuttaa ympäristöön. Se, että monien pyykinpesuaineiden turvallisuustiedoissa mainitaan niiden aiheuttavan voimakasta ärsytystä silmiin joutuessa, on aika hälyttävä merkki siitä, ettei tuote voi olla millään tavoin hyväksi ympäristölle. Ja jos ekologisuudesta mennään eettisyyteen ja vastuullisuuteen, on monet pyykinpesutuotteet testattu eläinkokeilla.

Miten ekologinen pyykinpesu tapahtuu käytännössä? Hyvään alkuun pääsee jo sillä, että vaihtaa pyykinpesussa käytettävät tuotteet mahdollisimman ekologisiin. Ja tuotteen ekologisuudessa merkittävää ei ole ainoastaan se, että tuote on mahdollisimman luonnollinen, vaan tärkeää on myös huomioida tuotteen tuotanto, pakkaustapa ja ympäristökuormitus. Ympäristöystävälliset ja Joutsenmerkityt Lumme pyykinpesunesteet ja huuhteluaineet ovat todella hyvä valinta ympäristötietoiseen pyykinpesuun. Lisäksi ihan kaikki Lumme-tuotteet ovat eläinkokeettomia.

Aikaisemmin Lummen valikoimasta löytyi vain tiivistetyt pyykinpesunesteet, mutta hiljattain valikoimaa laajennettiin huuhteluaineilla. Pussiin pakatuista, 600ml huuhteluaineista, riittää huuhteluainetta jopa 30 pesukertaan. Molemmat huuhteluaineista, hajusteeton Sensitive ja Syreeni, ovat vegaanisia, hellävaraisia ja suojaavat tekstiilikuituja. Pyykinpesunesteistä taas löytyy omat tuotteet kirjopyykille (hajustetut ja hajusteeton Sensitive) ja valkopyykille. 800ml pyykinpesuaineesta riittää pesuainetta 20 koneelliseen normaalilikaista pyykkiä.

Lumme pakkaa kaikki pyykinpesuaineensa ja huuhteluaineensa pussiin, jolloin pakkauksen valmistukseen tarvitaan vähemmän muovia ja logistiikka vie vähemmän energiaa, koska pussiin pakatut tuotteet vievät vähemmän tilaa. Pussiin pakattu ja tiivistetty pyykinpesuneste sekä huuhteluaine on myös kuluttajaystävällisempi, koska sen säilyttämiseen ei vaadita paljoa tilaa. Minua ainakin turhauttaa suuret, kovaan muoviin pakatut pyykinpesunesteet, jotka vievät jo valmiiksi ahtaassa kylpyhuoneessani paljon tilaa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun pohjalla on tuotetta jäljellä pariin koneelliseen pyykkiä.

Pakkauksen ja tuotteen kuljetuksesta aiheutuvan hiilijalanjäljen jälkeen on hyvä kiinnittää huomiota itse ainesosiin. Vesistöjä ajatellen tuotteen fosfaatittomuus on todella tärkeää, mutta fosfaattia sisältävät pyykinpesuaineet ovat kielletty EU:ssa jo vuonna 2013. Hyvä nyrkkisääntö siihen, onko tuote haitallinen ympäristölle, on kurkata tuotteen turvallisuusohjeet sekä valita Joutsenmerkitty tuote. Mainitsin jo alussa, ettei silmävauriota tai ihoärsytystä aiheuttava tuote voi olla kovin turvallinen ympäristölle. Kun tuote, kuten Lumme pyykinpesunesteet, on Joutsenmerkitty, voi olla varma, että tuote on ympäristöystävällinen, laadukas ja ei ole haitaksi kuluttajalle. Joutsenmerkittyjen tuotteiden tulee täyttää tiukat kriteerit ja määritetyt kriteerit ottavat huomioon tuotteen koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset, mm. ilmaston lämpenemisen, vesistöjen rehevöitymisen ja ympäristön kemikalisoituminen.

Jo pelkällä tuotevalinnalla tekee paljon hyvää ympäristöä ajatellen. Kuitenkin tuotteen valinnan ja sen ympäristövaikutusten lisäksi haluan loppuun korostaa vielä vaatehuollon merkitystä vaatteen pidempään käyttöikään, mutta myös minimoidaksemme vaatteen ympäristövaikutuksia. Alla vielä lyhyt check list ekologiseen pyykkäykseen.

Ekologisessa pyykinpesussa tärkeää on:
- Valita mahdollisimman ympäristöystävälliset tuotteet (ainesosat, pakkaus, tuotantomaa)
- Annostella tuotetta oikein ja ohjeen mukaisesti
- Pestä ainoastaan täysiä koneellisia
- Madaltaa pesulämpötilaa
- Lajitella pyykki oikein
- Pestä vain silloin, kun vaate oikeasti kaipaa konepesua (tuuleta, pakasta, säilytä henkarissa käyttökertojen välissä)
- Tarkistaa oman pesukoneen käyttämä vesimäärä sekä energialuokka
- Kuivata pyykkitelineessä, ei kuivausrummussa

Mitä ajatuksia pyykinpesun ilmastoystävällisyys teissä herättää?


Kuvat Joanna Suomalainen

2 kommenttia:

  1. Oispa tässä tykkäysnappi :) eipä ole tullu ajateltua vaatteiden ja pyykinpesun vaikutuksista ympäristöön juuri tuon pyykinpesuaineen vaikutuksista. Jatkossa kurkkaan joutsenmerkin.

    VastaaPoista
  2. Jes, meidän mielestämme tekstiilihuollosta keskustelu on aina trendikästä :)

    Hyvä aihe ja kiva, kattava infopaketti (joka koskee kaikkia meitä, jotka joudumme joskus pesemään pyykkiä).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela