Slider

Ei mitään sanottavaa, vaikka haluaisi sanoa kaiken

tiistai 29. lokakuuta 2019

Moi, mitä kuuluu? Mulle kuuluu tosi paljon kaikkea, mutta kaikki tuntuu jotenkin vaikeasti kerrottavalta. Tuntuu, ettei vain ole mitään sanottavaa, vaikka haluaisi sanoa kaiken. Haluaisin kertoa mitä on tulossa, miten tunnen, mitä tunnen häntä kohtaan ja miten mulla menee. Haluaisin puhua unelmistani, peloistani, huolistani ja murheistani, mutta tällä hetkellä niistä puhuminen tuntuu liian vaikealta. Jotenkin liian henkilökohtaiselta jaettavaksi kenenkään kanssa. Toisaalta haluaisin vain jonkun kysyvän kasvotusten mitä minulle kuuluu, mutta samaan aikaan toivon, että en joutuisi avaamaan itseäni kenellekään.

Minulla menee tosi hyvin, ei tämä siitä ole, mutta nyt on vain hetki, jolloin oikein mikään ei tunnu riittävän ja mielessä pyörii kasa asioita. Tiedän tekeväni jo nyt todella paljon, mutta silti mielessä painaa asiat, joita tulisi tehdä enemmän - tulisi soittaa useammin isoäideilleni, käydä katsomassa vaariani, nähdä useammin perhettäni, rakentaa arkeni paremmin ja olla suunnitelmallisempi. Pitäisi paljon enemmän, mutta en vain pysty. Tuntuu pahalta, että olen illalla mieluummin vastaamatta puhelimeen ja vietän aikaa hiljaisuudessa, kuin vastaisin läheisilleni. Samaan aikaan pelkään sitä, että jos vastaamaton puhelu olikin merkityksellinen. Entä jos jollekin on sattunut jotain? Silti en vain saa vastattua puhelimeen, koska en vain kykene puhumaan.

Tänä syksynä pelko menettämisestä on iskenyt jälleen vahvemmin päälle ja viime päivinä olen miettinyt todella paljon pian kaksi vuotta sitten menehtynyttä isän isääni. Tiedän, että kuolema kuuluu meidän jokaisen elämään ja se tulee hyväksyä, mutta joskus vain tulee päiviä, jolloin se tuntuu lohduttomammalta. Tiedostaa jotenkin liian realistisesti, että meistä jokainen lähtee täältä, toiset liian aikaisin, toiset luonnollisesti vanhuuden myötä, ja se vain tuntuu pahalta. En edes tiedä miksi kirjoitin tämän, mutta sormet vain liikkuivat näppäimistöllä.

Syksyllä toivottomuus maailman tilanteesta, monien ihmisten ymmärtämättömyys, muiden syyttely, välinpitämättömyys ja ihmisoikeusasiat ovat iskeneet vasten kasvoja todella kovaa. En haluaisi olla liian kovaääninen aktivisti ja pyrin ymmärtämään kaikkien näkökulmia, mutta samaan aikaan tekisi mieli ravistaa ihmisiä ja käskeä välittämään. Enää ei vain voi olla välittämättä, sulkea silmiä ja osoitella sormella niitä, jotka tekee vähemmän. Kaikkien meidän tulisi pitää ääntä, tehdä parhaansa, ja ennen kaikkea tehdä edes jotain. Tulisi pelata yhteen, ei toisiamme vastaan.

Tällä hetkellä aihe on vain niin polttava ja suuresti näkyvillä, joka on tehnyt minusta aremman puhumaan näistä asioista vaikka haluaisin kertoa paljon enemmän poliittisia näkökulmiani erityisesti ilmastoasioista. Haluaisin kertoa mielipiteeni maihin matkustamisesta, joissa on olemattomat ihmisoikeudet. Kritisoida enemmän, mutta samalla kannustaa olemaan tiedostavampi. Haluaisin haastaa, mutten riidellä. Kuitenkin tämä on vaikeaa, sillä aina on joku, joka pahoittaa mielensä. Asioista saa olla eri mieltä ja saa kyseenalaistaa, mutta samalla tulisi olla kykeneväinen rakentavaan keskusteluun. Harmillisen harvoin tämä kuitenkaan onnistuu, koska aihe ei ole helppo. Ei haluta keskustella, koska aihe on vaikea, jolloin siihen usein vastataan vihamielisyydellä. Tämä harmittaa.

Haluaisin olla henkilö, joka pystyy olemaan lukematta uutisia ja elää pienessä, omassa kuplassa. Olla välittämättä liikaa mitä maailmalla tapahtuu. Olla ihminen, jolle riittäisi vain omat teot. Haluaisin olla miettimättä, mutten voi peittää silmiäni ja sulkea mieltäni maailman tilanteesta. Haluaisin kyetä keskittymään vain omaan hyvinvointiini, mutten pysty laiminlyömään muiden hyvinvointia. Haluaisin vastauksia, mutta en ole kaikessa valmis totuuteen. Haluaisin pystyä enempään, mutta resurssit ovat rajalliset. Haluaisin keskittyä enemmän hyvään ja olla virheettömämpi, mutta silti teen virheitä ja vääriä valintoja.

Rakastan epätäydellisyyttä ja kaaosta, mutta miksi juuri nyt sen sietäminen tuntuu vaikealta?

ps. tämä oli kunnon ajatuksen oksentamista, joka syntyi siitä, kun ei ollut mitään sanottavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela