Kuinka selvitä syksystä hyvinvoivana

maanantai 24. syyskuuta 2018

Käsi ylös, joka vannoin palaavansa tänään ruotuun viikonloput (tai viime viikon/viikkojen) herkuttelun jälkeen. Hävettää myöntää, mutta täältä löytyy yksi, jolle maistui karkit ja sipsit viime viikolla. Tänä aamuisen herkkukrapulassa vannoin, että tänään pakko palata ruotuun. Huono fiilis herkuttelusta ei johtunut edes siitä, että kaduttaisi niin sanottu repsahdus, vaan olo on fyysisesti niin tukkoinen ja tukala. Vatsaa särkee ja turvottaa, eikä se toiminut aamulla normaaliin, kellontarkkaan tapaan. Kasvot näyttävät pyöreämmiltä, päätä särkee ja olo on vetelä. Ei mikään kumma, että vannoin aamulla herätessäni, että nyt saa riittää. Kuitenkin jo nyt iltaa myöten mentäessä herkkuhammasta kolottaisi, vaikka alla on runsas lounas, eikä herkkukrapula ole vieläkään helpottanut. Hemmetin sokerikoukku!

Pitkä flunssa ja sairastelukierre johti rutiineista poikkeamiseen ja arkipäivät täyttyivät töiden ja liikkumisen sijaan kotona makoilusta. Kaupassa oli niin paljon kivempi tarttua helppoihin vaihtoehtoihin ja viettää ilta katsoen jotain sarjaa tietokoneelta samalla syöden jotain hyvää. Tänään töissä manasinkin sitä, kuinka paljon helpompaa on syödä terveellisesti, kun arjessa on rutiineja ja pääsee liikkumaan. Ehkä se liikunnasta saatava hyvä olo ajaa syömäänkin terveellisemmin ja edesauttaa tekemään parempia valintoja arjessa. Kun olo on jo pelkän sairastelun takia kurja ja vetelä, on houkutus epäterveellisempiin valintoihinkin suurempi, vaikka tietää, että terveellinen ruoka olisi paljon parempi vaihtoehto kohentaakseen omaa oloa.

Monet kamppailevat pimeyden tullessa jaksamisen kanssa. Vaikka kesä olisi mennyt aktiivisesti ulkoillen, nauttien satokauden kasviksista ja hyvässä flow'ssa, syksyn saapuessa mieliala tekee suuren notkahduksen ja edes mielikuvat ja ajatusleikit kesän hyvästä olosta eivät auta. Tekee mieli vain hyggeillä kotona. Tietenkin täytyy rentoutua ja kotoilu on ihanaa, mutta mielihyvää pitäisi saada muustakin.

Rakastan syksyä ja syksy on oiva aika tehdä pientä itsetutkiskelua. Miettä, mikä tuo mielihyvää, mistä nauttii, mihin haluaa käyttää omat voimavarat ja mitkä niitä vievät. Keskittyä läsnäoloon. Pimeän aikaan on mielestäni ihan sallittuakin laittaa omaa hyvinvointia etualalle ja kerätä sitä kautta voimavaroja yhdessäoloon muiden kanssa. Mitä enemmän antaa itselleen, sitä enemmän antaa myös muille. Oma hyvinvointi huokuu ulospäin ja voimiinnuttaa myös muita. Halusin jakaa teidän kanssa omat ajatukseni siitä, miten syksystä selviää hyvinvoivana.

Nuku riittävästi
Valo vähenee kovaa vauhtia ja pimeys tuntuu väsyttävältä. Panosta hyviin yöuniin ja jos päiväunet tuntuvat piristäviltä, salli ne itsellesi. Älä huijaa olo pirteämmäksi lisäämällä päivään paria ekstrakuppia kahvia, vaan lähde liikkeelle nukuttujen tuntien (tai edes minuuttien!) lisäämisellä.

Käytä energiasi positiivisuuteen
Negatiivisuus ja valittaminen turhauttaa ja väsyttää. Varsinkin, jos se on lähtöisin muista ihmisistä. On ihan ok lykätä kaverilta tulleeseen, negatiivista energiaa sisältävään viestiin vastaamista tai olla yhtymättä joukkolynkkaukseen sateesta, pakkasesta ja loskasta. Pienet, päivittäiset negatiiviset asiat ovat valtavan iso tekijä siihen, kuinka voimme. Harvoin jaksaa olla kovin positiivinen, jos kaikki energia menee pikkujutuista negistelyyn ja ympärillä on paljon negatiivisuutta. Negatiivisuutta ei myöskään ole pakko jaksaa ja mielestäni voi itsekkäästi sanoa, ettei juuri nyt jaksa käyttää energiaa esimerkiksi ikävistä asioista puhumiseen.

Vähemmän sosiaalista mediaa
Some tuo iloa päiviin ja toimii osaltaan rentoutumiskeinona, mutta liika on liikaa. Mainitsin hetki sitten, että viime aikoina on tullut tuijotettua puhelimen ruutua aivan liian paljon, johon on pakko tehdä muutos. Haluan syksynä lisätä päiviini enemmän lukemista ja erityisesti iltaisin rauhoittaa ennen nukkumaan menoa tunnin tai pari aikaa sille, etten käytä puhelinta.

Ulkoile
Siinä vaiheessa, kun teillä on kymmenen sentin loskakerros, ei ulkoilu houkuta. Päivään olisi kuitenkin hyvä saada edes kymmenen minuuttia raikasta ilmaa, vaikka sää ei houkuttelisi. Tai nauti ulkoilmasta vaikka omalla terassilla ja parvekkeella lämpimiin vaatteisiin pukeutuneena keskittyen raikkaan ilman hengittämiseen ja läsnäoloon juuri siinä hetkessä.

Älä piilottele tunteitasi
Vaikka puhuin aikaisemmin energian keskittämisestä positiivisuuteen, ei omia tunteita tarvitse siitä huolimatta peitellä ja olla feikaten positiivinen. Jos syksy ja pimeys masentaa ja väsyttää todella paljon, on siitä hyvä mainita. Tällöin on helpompi elää melankolisempaa aikaa ja sallia itselleen sen, ettei ihan kaikkea jaksa. Itsellä ainakin viimeistään talven pimeys vie paljon voimavaroja ja hymy ei ole niin herkässä. Ehkä surettaakin monet asiat enemmän, mutta sellaista elämä on. Haluan pitkälti keskittyä vuoden ympäri positiivisuuteen, mutta välillä ollaan pohjamudissa. Puhdistava keskustelu omista tuntemuksista on todella voimaannuttavaa.

Mahdollisimman paljon arjen hyviä valintoja
Alussa kirjoitinkin jo ravinnon merkityksestä hyvinvointiin, joten tämä tulee olemaan iso fokus tänä syksynä ja talvena. Tiedän, että tulen viettämään iltoja sohvalla nauttien herkuista tai hyvästä ruoasta, mutta pitääkseni energiat ylhäällä, tulisi arjessa tehdä mahdollisimman paljon parempia valintoja ja nauttia ravitsevasta ruoasta. Ravinnosta saatavilla vitamiineilla ja ravintoaineilla on muutenkin niin suuri merkitys esimerkiksi vastustuskykyymme, joten jo ihan senkin vuoksi haluan taas skarpata ja välttää säännöllisiä herkkukrapuloita.

Tartu ravintolisiin 
Terveellinen ruoka ei aina riitä, vaan syksyllä ja talvella hivenaineiden ja vitamiinien tarve korostuu. Jotta jaksaisi paremmin, kannattaa purkista napata esimerkiksi d-vitamiinia, b-vitamiinia ja omega-3 rasvahappoja. Myös vastustuskyvylle tärkeän c-vitamiinin saannista kannattaa huolehtia. Kannattaa myös tutustua luonnollisiin ravintolisiin. Esimerkiksi kurkumaa, lehtikaalia, oliivinlehteä ja valkosipulia sisältävät luonnonmukaiset ravintolisät ovat erinomaisia tehokeinoja lisäämään omaa jaksamista ja vastustuskykyä.

Puhdistaudu
Syksy on monille uuden alku - uusi koulu, työpaikan vaihto tai ihan vain rutiineihin palaaminen syksyn jäljiltä. Syksyllä on hyvä aika tehdä pientä puhdistautumista, eikä ainoa keino siihen ole vain ravinnon avulla tehtävä Detox. Siivoa ullakkokomero tai kaapit, heitä vihdoin pois rumat koriste-esineet, joista et ole oikeastaan ikinä edes pitänyt, lopeta seuraamasta turhia Instagram-tilejä, hankkiudu eroon kuluttavista ihmissuhteista... Puhdistautuminen voi olla myös enemmän vihreää teetä, vähemmän kahvia ja kuuriluontoinen Detox tai mehupaasto. Toteuta puhdistautuminen omalla tavallasi ja siten, että koet sen edesauttavan onnellisuuttasi ja hyvää oloa.

Liiku itselle mieluisalla tavalla

Ihminen tarvitsee liikettä kehoon. Vaikka väsymys tulee varmasti olemaan normaalia suurempaa, sisällytä viikkoihin edes hetki tai pari antamalla keholle liikettä itsestä hyvältä tuntuvalla keinolla. Lenkkeile, mene kuntosalille, joogaa, käy spinningissä, aloita uusi harrastus... Valitse liikuntamuodot, jotka tuntuvat hyviltä ja jotka tuovat energiaa.

Mihin te aiotte keskittyä tänä syksynä?

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus, näitä vinkkejä pitää itekin hyödyntää! :)

    VastaaPoista
  2. Moi! Mistä toi neule on ? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela