Onko uudistumisen puute merkki intohimon puutteesta? Jos on tyytyväinen tuttuun ja turvalliseen, joutuu suurennuslasin alle ja kyseenalaistetuksi. Tuntuu, että jatkuvasti pitäisi olla ideoimassa, muuttumassa ja uudistumassa. Muutos silloin tällöin ei ole pahasta, mutta entä jos ei huvita jatkuvasti muuttaa jotain?
Syy, miksi lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta on, että olen välillä miettinyt pitäisikö minun uudistaa blogini täysin. Tai osittain. Tai edes pikkuriikkisen? Ei ehkä ulkoasun, mutta sisällön osalta. Usein menestyäkseen ohjeistetaan tekemään rajauksia kohderyhmän sekä sisällön osalta. Kenelle halutaan markkinoida ja mitä. Blogini ei ole täysin kaupallinen, mutta minulla on kohderyhmäni. Sisältöni ei välttämättä kiinnosta 15-vuotiaita, mutta parinkympin paremmalla puolella olevat saavat varmasti enemmän irti blogistani. Olen kamppaillut sen kanssa, että pitäisikö minun tehdä selkeämpää rajausta sisältöni suhteen? Nyt jonkun kysyessä mistä kirjoitan, joudun vastaamaan, että vähän kaikesta. Välillä kauneudesta, välillä jaan matkavinkkejä, välillä kerron mitä minulle kuuluu. Aikamoinen sillisoppa.
Itsekritiikki on siitä hiton ärsyttävää, koska toisinaan tulee päiviä, kun kyseenalaistaa aivan kaiken. Kaikki, jota teen, tuntuu vähäpätöiseltä. Varsinkin some- ja blogimaailmassa itsensä vertailu muihin on vain parin hiiren klikkauksen päässä. Vaikka ei saisi, niin väistämättä tulee vertailtua omaa blogiaan toisiin ja mietittyä, mitä itse pitäisi tehdä toisin, jotta olisin suositumpi. Voin lukea vaikka miljoona How To Be A Successful Blogger-opasta ja seurata niiden ohjeita stepistä steppiin, mutta jäädä silti monen muun blogin jalkoihin. Menestystä ei valitettavasti rakenneta ohjekirjan kautta - ainakaan sosiaalisessa mediassa.
Millainen on teidän mielestä hyvä blogi ja mitkä seikat tekevät teistä lukijan? Pidättekö tarkemmin rajatusta sisällöstä vai saako blogissa olla laajempi aihealue? Katsotteko vain kuvia vai haluatteko mieluummin lukea tekstiä? Haluaisin myös kuulla toiveita siitä, että mitä toivoisitte blogissani olevan enemmän sekä ehdotukset jollekin täysin uudelle ovat myös tervetulleita. Myös jos pidätte nykyisestä otteestani bloggaukseen, kuulen senkin mielelläni. Olen nimittäin pienen blogikriisin keskellä ja olen yrittänyt miettiä, että mihin suuntaan lähtisin tekemään muutoksia vai tarvitseeko blogini edes mitään muutoksia tähän hätään. Auttakaa!!!
Se mitä blogeja luen, niin luen laidasta laitaan. Oma blogini on sekametelisoppaa ja kuvastaa itseäni. :)
VastaaPoistaJa mitä oon blogiasi lueskellut, niin pidän juuri tällaisena kuin se on. :)
Itsekin pidän niin sanotuista sekametelisoppa-blogeista :)
PoistaToivon kanssa, ettet supista aihealuetta. Itseäni kiinostaa juuri moipuoliset blogit, joissa on sisältöä kauneudesta syvällisempiin ja henkilökohtaisempiin aiheisiin. Harmittaa, kun liian moni blogi on muuttunut "sisustuslehdeksi" eli vähän tekstiä, joka on pelkkää hömppää ja paljon kuvia.
VastaaPoistaKiitos vastauksesta! Itseä myös harmittaa muutamien blogien muuttuminen liian editorial-tyylisiksi. Muutenkin tuntuu, että tuo on hallitseva trendi blogeissa tällä hetkellä ja monet uusista blogeista noudattavat tuota linjaa.
PoistaMä tykkään sun blogista ja oikeestaan kaikki tällaiset blogit jotka ei oo niitä kaikista luetuimpia on parhaita, koska ikävä kyllä usein käy niin että kun on tosi paljon lukioita, häviää koko blogilta melkein kokonaan se sisältö, mikä sinänsä on ymmärrettävää koska niin moni lukee ja niin monelle sitä sitten jakaa sen henkilökohtaisen elämän, mutta sitä mä en kyllä tajua että miten ihmiset lukee niitä. Mä ite oon lopettanut tosi monen tällaisen blogin seuraamisen joista on tullut vuosi vuodelta luetumpia koska niistä on hävinnyt se henkilökohtaisuus ja esitellään vaan asua toisensa perään ja uutta kukkaruukkua. Joten pidä blogis tällaisena koska mä ainakin tykkään! :)
VastaaPoistaJee kiva kuulla Sini! Mulla käynyt aika monen kanssa sama, ettei enää vain jaksa seuraja ja lukea :(
PoistaKomppaan aikaisempia: laidasta laitaan eri aiheita käsittelevät blogit ovat parhaimpia. Liian mainosmaiset tai persoonattomat blogit eivät jaksa kiinnostaa, sillä kyllä ainakin itse luen blogia sen kirjoittajan takia. Haluan kuulla hänestä, en tuotteista. Sinulla on nyt Mikaela mukavasti monipuolisesti aiheita, joten oikealla tiellä ainakin minusta olet. :)
VastaaPoistaJee kiva kuulla! :)
PoistaBlogisi on sisällöltään juuri sopivanlainen. Liian moni blogi on kuin toistensa kopio. Mielestäni visuaalisesti on tärkeää, että blogia on helppo lukea ja että kuvatiedostot eivät ole liian isoja, jottei niiden latautumista tarvitse odottaa :)
VastaaPoistaTuo kuvien nopea latautuminen on todella tärkeää! Niin raivostuttavaa, jos latautumista täytyy odotella pieni ikuisuus.
PoistaTykkään sun tyylistä pitää blogia! Avoin sekä monipuolinen ja kuitenkin sellane fiilis, että tarkkaan harkittu sisältö. Lisäks kuvat sinusta sekä ottamasi kuvat erilaisista kohteista, tuotteet, ruuat etc. Ovat laadukkaita: niistä välittyy hyvä maku ja fiilis.
VastaaPoistaTietynlainen äärimmilleen viety ammattimaisuus (lue perfektionismi) blogeissa on jollain tasolla ärsyttävää, vaikka ei sekään väärin ole. Jokainen toteuttakoon tyylillään.
-Anniina
Vitsit, ihana kuulla! :) Se todellakin vähän vie fiilistä blogista, jos jokainen kuva on esimerkiksi ulkopuolisen valokuvaajan ottama. Onneksi nyt tuntuu olevan taas pinnalla tehdä blogia ja somea rennommalla otteella!
PoistaItse harvoin palaan lukemaan blogia, joka on juuri sitä sellaista editorial-tyyliä. Se on kovasti kilpailtu tyyli pitää blogia ja ikävä kyllä ei kovin mielenkiintoinen, ellei hae pelkästään visuaalista inspiraatiota. Sillisalaattiblogia pidän itsekin ja koen sen ihan toimivaksi ratkaisuksi silloin, kun itse inspiroituu monista eri asioista. Oma maailma ei täyty tarpeeksi yhdestä tai kahdesta asiasta, joten ei ole järkevää rajata aiheiiriä liian tarkkaan. Toki pari aihealuetta olen jättänyt pois, joista en juurikaan kirjoita, mutta sillisalaatilla noin muuten mennään :)
VastaaPoistahttp://www.niinapaju.com
Mulla sama, että inspiroidun monesta asiasta ja innostun helposti kirjoittamaan milloin mistäkin. Inspiraatiota haen sitten esimerkiksi Pinterestistä :)
PoistaSeuraan aktiivisesti noin kymmentä blogia ja instagramissa noin 30 itselle tuntematonta käyttäjää. Kaikkia näitä yhdistää semmonen aitous, jutellaan ja kirjoitetaan siitä mistä silloin puhututtaa. Kuvat ovat positiivisia (värikkäitä) eikä liikaa siloittelua tai kaikissa filtteriä joka yhdistää värimaailman tasaiseksi "nätiksi" feediksi.
VastaaPoistaLisäks tykkään kun kerrotaan henkilökohtaisia asioita, esim mielialasta, mielipiteistä, parisuhteesta, liikunta- ja ruokatottumuksista. Pelkät tältä näytin tänään ja tätä söin eilen -jutut ei pidemmän päälle kiinnosta. Hyvä esimerkki on nonsense podcast ja instatili, höpöhöpö juttuja ja Lindan ja Alexan omilta tileiltä voi seurata sitä pintapuolista juttua.
Myönnän, että välillä ihailen vähän kateellisena täydellisesti, toisiinsa sointuvaa feediä instagramissa, mutta en ole kuitenkaan lähtenyt sille tielle itse. Värejä pitää olla!
PoistaTuo on ihana, että todella "silottelevat" bloggaajat ovat alkaneet tuomaan pintaa enemmän podcastien ja toisten instatilien myötä. Ymmärrän, että esimerkiksi blogi ja insta toimivat heidän omina portfolioinaan, joten piristävää, että on muita kanavia, joista tulee sitten se aitous paremmin esiin :)