Hävikkiviikko - Miten vältän ruoan pois heittämisen?

torstai 13. syyskuuta 2018

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa ja tiesittekö, että tutkimusten mukaan yksin asuva nainen heittää selkeästi eniten ruokaa pois. Suurimmat ruokahävikin aiheuttajat ovat leipä, tuoreet hedelmät ja kasvikset, valmisruoat, lihat ja kalat sekä kahvi. Varsinkin tuota kahvihävikkiä tulee todella paljon. Oma kahvinkeittimeni on sellainen, että hävikkiä harvemmin syntyy, mutta työpaikan taukohuoneessa tulee harva se kerta valutettua viemäriin pannulla tunteja seissyttä kahvia.

Olen ruokanatsi ja hyvän ruoan haaskaaminen saa minut näkemään punaista. Tuohon työpaikan taukohuoneeseen liittyen pakko mainita, että tekee aina pahaa nähdä pilaantuneita ruokia, jotka joku on jättänyt syömättä. Hemmetti, syökää ne eväänne kokonaan! Vaikka kuulun itse kohderyhmää eniten ruokahävikkiä synnyttävästä kotitaloudesta, olen osaltani todella tarkka siitä, että mahdollisimman suuri osa ruoasta menee käyttöön. Ruokahävikkihän ei tarkoita vain valmiin tai pilaantuneen ruoan pois heittämistä, vaan muun muassa kasvisten "syömäkelvottomien" osien nakkaamista biojäteastiaan. Löysin myös hyvän vinkin öljyssä säilötyistä aurinkokuivatuista tomaateista tai fetasta pitäville: muista jatkokäyttää valmisteen öljy ruoanlaitossa esimerkiksi paistamiseen, kastikkeeksi tai keittoihin.

Koska kotitaloudet ovat suurin ruokahävikin synnyttäjä ja ylipäätänsä vuosittain ainoastaan suomalaisessa ruokaketjussa tuotetusta ruoasta 10-15% menee hukkaan, halusin myös omalta osaltani kertoa miten minä ennaltaehkäisen ruokahävikin syntymistä.

Hyödynnä kasvisten ja hedelmien kaikki osat. Esimerkiksi olen alkanut säästämään aamun sitruunamehuun puristamani sitruunan kuoren, jonka edelleenkäytän vihersmoothien joukossa kokonaisena. Kuoriminen myös synnyttää ruokahävikkiä, joten omenat kannattaa syödä (hyvin pestyinä) kuorineen ja sosekeittoihin porkkanat ja perunat uppoavat aivan hyvin kuorimattakin. Älä myöskään unohda hyödyntää esimerkiksi kurpitsan siemeniä, kukkakaalin lehtiä tai parsakaalin varsiosaa.

Älä hamstraa - edes kuivatuotteita. Kuivatuotteet eivät kestä ikuisesti eikä kaappeja kannata täyttää ääriään myöten. Esimerkiksi monet mausteet ja erikoisjauhot menevät helposti huomaamatta vanhaksi.

Valmista isoja annoksia vain, jos varmasti syöt kaiken. Usein kehoitetaan valmistamaan isoja annoksia, mutta olethan varma, että iso 5L kattilallinen samaa keittoa tai kaksi uunivuoallista laatikkoruokaa tulee varmasti syötyä? Isoja annoksia valmistaessa kannattaa ennakoida ruokahävikkiä ja esimerkiksi laittaa saman tien annos tai pari pakkaseen - ihan vain varmuudeksi.

Pakasta, pakasta, pakasta! Pakastin on pelastus. Itse heitän pakkaseen nahistumaisillaan olevat lehtikaalin lehdet (toimii keitoissa ja smoothien joukossa), nahistuneet vihannekset ja hedelmät, tummuneet banaanit, säilykepavut, valmista ruokaa, alennuksesta bongattua lohifilettä... Jopa keitetty ylijäämäriisi kannattaa heittää pakkaseen. Pakastettu, valmiiksi keitetty riisi toimii esimerkiksi wokin tai pataruoan joukossa. Tässä kuitenkin täytyy muistaa hyödyntääkin sitä pakastimen sisältöä ja tehdä säännöllisesti pakastimen tyhjennystä.

Löytöretkeily omassa jääkaapissa. Päivien myötä jääkaappiin kertyy helposti ruokien jämiä. Tällöin usein koostan itselleni ison salaatin, johon upotan milloin mitäkin. Salaatin lisukkeeksi kelpaa papukastikkeen jämät, raejuustopurkin pohjat ja viimeiset suolakurkut säilykepurkista. Tuorejuuston loput toimivat taas keiton joukossa. Myös päivät, jossa kokataan omien kaappien ehdoilla, toimivat ruokahävikin minimoimiseen.

Auta ruokakauppiasta. Sen lisäksi, että punalaputetut tuotteet tuovat itselle säästöä, auttaa niiden ostaminen itse kauppiastakin. Punalaputettujen kanssa täytyy kuitenkin pitää järki mukana ja punnita, tuleeko kilon juusto varmasti hyödynnettyä ennen pilaantumista - halpaa tai ei. Kannattaa myös miettiä, täytyykö saman päivän ruokaan menevä kanapaketti olla juuri se pisimmällä päiväyksellä varustettu vai kelpaisiko vanhempi erä - käyttöön se menee kuitenkin saman tien.

Parasta ennen ei ole viimeinen käyttöpäivä. Haistele, maistele ja luota silmiisi. Jos pari päivää sitten parasta ennen-päivätty tuote vaikuttaa normaalilta, sitä se usein myös on. Viimeinen käyttöpäivä-tuotteiden kanssa kannattaa olla varovaisempi, mutta parasta ennen antaa joustoa jopa viikkoja.

Säilytä tuotteet oikein ja älä jemmaa nopeasti pilaantuvia tuotteita. Jotta tuotteet säilyvät edes siihen Parasta ennen-päiväykseen, on niiden säilyttämiseen kiinnitettävä huomiota. Itse teen myös aina niin, että laitan pian huonoksi menevät tuotteet tyrkylle jääkaapin etuosaa, jotta kaikki elintarvikkeet tulevat varmasti käytettyä kokonaan.

Ota sen verran, kun jaksat syödä. Buffetit ovat ihania, mutta jokaisella kierroksella lautasta ei tarvitse ahtaa ääriään myöten täyteen - ainakaan sillä sushibuffetin viimeisellä kierroksella!

Anna ja ota vastaan. Itse ostin hetki sitten avatun proteiinijauheen Facebook-kirppikseltä ja Hyvinkäältä Helsinkiin muuttaessani annoin muutamia itsellä käyttämäksi jääneitä kuivatuotteita naapureille. Kannattaa myös ottaa selvää, onko omalla paikkakunnalla ruokarinkejä tai muita avustuspaikkoja, joihin voi lahjoittaa elintarvikkeita. Itsellä on myös tapana käydä läpi vanhempieni jääkaappi ja kysyä saanko ottaa sieltä mukaani elintarvikkeita, jotka ovat menossa huonoksi. Molemmilla vanhemmistani on paha tapa täyttää jääkaappi ihan täyteen, jolloin sieltä löytyy lähes aina jotain pilaantunutta (olen saarnannut tästä tuhat kertaa!). Tästä syystä olen alkanut jokaisella vierailulla tekemään tupatarkastuksen heidän jääkaappiin ja napannut mukaani pian pilaantuvat tai jo vähän nahistuneet elintarvikkeet. Win-win molemmille!

Kuvissa on tämän viikon Hävikki-keitto, johon laitoin nahistuneet porkkanat ja sellerinvarret, lantun loput, tuoretta inkivääriä, yrttejä pakkasesta sekä myskikurpitsaa. Keiton täyteläistin kaurakermalla sekä tuorejuuston jämillä. Päälle vielä raejuustoa ja täyttävä lounas oli valmis. Sosekeitot ovat ihan ykkösiä, kun haluaa tyhjentää jääkaappia ja hyödyntää nahistuneet kasvikset!

Jos joku vinkki jäi minulta mainitsematta, niin kertokaa ihmeessä!

4 kommenttia:

  1. Ihan mieletön postaus, tuli ihan inspiraatiota tyhjentää omia ruokavarastoja. Myönnän, että itselläkin tulee heitettyä aivan liikaa ruokaa hävikkiin, nyt alkaa ryhtiliike! Kiitos:)

    VastaaPoista
  2. ResQ Club on mieltön sovellus, itse tulee käytettyä viikottain. Varsinkin työpäivän jälkeen on kiva hakea valmis ateria jostain ravintolasta joka muuten menisi hävikkiin ja hintakin on 30-60% halvempi. ResQ:n kautta on mahdollista ostaa niin aterioita, välipaloja kuin myös ruokakasseja :) https://www.resq-club.com/fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä vinkistä! Meni heti itsellä tuo sovellus lataukseen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela