Viiden vuoden suunnitelma(ttomuus?)

Pari päivää sitten koin todella oudon ahdistuksen tulevaisuuden suunnittelusta ja ilman edes mitään erityistä triggeriä aloin miettimään mikä on minun viisivuotissuunnitelma? Mitä tavoittelen ja missä haluan olla viiden vuoden kuluttua? Millaisia päätöksiä minun tulisi alkaa tekemään nyt ollakseni tavoitteessani täyttäessäni 35? En tiedä johtuiko rintaa puristava tunne edeltävän illan uudenvuoden juhlinnan jälkitilasta vai ahdistuksesta siitä, ettei minulla ole suunnitelmaa. En osaa sanoa ainuttakaan täysin tarkkaa asiaa, jotka haluan saavuttaa viiden vuoden aikana.

Olen todella kova haaveilemaan ja pystyn luetella kymmeniä asioita, joita toivoisin tapahtuvan viiden vuoden sisään. Tämä ei ole lainkaan vaikeaa, koska voin luetella mitä tahansa - perhe, lapsi, omistusasunto, tehdä työtä, josta nautin, kehittää liiketoimintaani, matkustaa Kanadaan ja Intiaan ja niin edelleen. Kaikkea tällaista on helppo heitellä ilmaan, mutta eivät nämä ole viiden vuoden suunnitelmiani. Ahdistuin, koska en ole ajatellut tulevaisuuteeni ainuttakaan asiaa, jonka varalle voisin tehdä vaiheittaisen suunnitelman ja jonka eteen tekisin jatkuvasti töitä. Toki oman ensiasunto on realistisin haave, jonka haluan toteutuvan viiden vuoden sisällä, mutta en koe sitä samaksi asiaksi. Se on enemmänkin asia, jonka annan toteutua omalla painollaan - säästän käsirahaa ja ostan, kun oikea hetki tulee. En edes tiedä varmaksi ostanko sen yksin vai jonkun kanssa yhdessä ja millaisia tarpeita minulla on ensimmäisen omistusasunnon suhteen. Entä jos olenkin raskaana? Entä jos elämä vie minut ulkomaille? Entä jos joudun muuttamaan pois pääkaupunkiseudulta oman tai toisen unelmien myötä? En voisi millään sanoa, että viisivuotissuunnitelmani sisältää kaksion kantakaupungista, koska en tiedä, onko se tarpeellinen enää viiden vuoden tai edes parin vuoden kuluttua.

Nyt varmaan ymmärrätte, miksi ahdistuin ja panikoin. En vain osaa pohtia tällaista asiaa kevyesti mutuillen! 😃

Hetken hyperventiloinnin jälkeen olo alkoi tasoittumaan. Tarvitsemmeko me oikeastaan edes viisivuotissuunnitelmia? Kuinka moni henkilö on lopulta päätynyt sille uralle tai ylipäätänsä siihen pisteeseen elämässä, kuin mitä suunnitteli? Jos olisi lukion alussa alkanut seuraamaan silloin ajattelemaani viiden vuoden suunnitelmaa, olisin tällä hetkellä joko valmistunut tai valmistuva oikeustieteen maisteri. Ja parasta tässä on, että olen mielettömän onnellinen, etten lähtenyt aikoinaan seuraamaan tuota suunnitelmaa. Jos oikein tarkkaan mietin, en ole tainnut toteuttaa ainuttakaan suunnitelmaa, jonka tein viisi vuotta sitten? Okei, ehkä joitain pieniä, mutta en mitään suuria. Annoin elämän vielä ja voi pojat, se veikin. Ja vie edelleen, joka on ihan mieletöntä. Koska minulla ei ole suunnitelmaa, ainoastaan haaveita, voin lähteä rakentamaan elämääni mihin suuntaan tahansa.

Viiden vuoden suunnitelmien sijasta koen, että meillä tulisi olla haaveita ja unelmia, joiden eteen olemme valmiita tekemään töitä. Liian tarkkaa, stepistä steppiin etenevää suunnitelmaa ei mielestäni tarvitse elämälle. Tietenkin joidenkin tavoitteiden ja suunnitelmien toteutuminen vaatii tarkan suunnitelman ja siinä pysymisen, kuten haaveiden opiskelupaikan saaminen, mutta kokonainen elämä ei tarvitse viisivuotissuunnitelmia. Kasvamme ja muutumme jatkuvasti emmekä voi tietää tarkalleen, sanasta sanaan, haluammeko sitä vielä viiden vuoden kuluttua, jota haluamme nyt. Omalla kohdallani koen, että isosti unelmoiminen vie minua pidemmälle ja kantaa paremmin, kuin se, että tekisin selkeitä ja tarkkoja suunnitelmia. Joidenkin mielestä tämä voi olla vain sitä, etten pysty sitoutumaan mihinkään, mutta minulle se on keino elää merkityksellistä elämää, jossa minulla on vapaus kuunnella sydäntäni.

Onko tai onko sinulla ollut tarkkaa viiden vuoden suunnitelmaa vai keskitytkö enemmän haaveisiin ja unelmiin?